Moraalista rohkeutta – onhan sitä (?)

Moraalisesta rohkeudesta puhuttaessa ollaan hoitotyön etiikan ytimessä. Se on läsnä – tai ei ole – elettiin sitten ‘vanhaa normaalia’ tai pandemia-aikaa. Moraalisen rohkeuden juuret ovat Aristoteleen hyve-etiikassa, joka korostaa yksilön ominaisuuksia. Äkkiä ajatellen moraalinen rohkeus voikin kuulostaa kovin ylevältä ja kaukaiseltakin arjen työpaineessa. Kuitenkin moraalista rohkeutta tarvitaan usein päivittäisen hoitotyön eettisissä ongelmatilanteissa. Moraalisesta rohkeudesta on tarpeen puhua, sillä se on tärkeää hoitotyön laadun ja hoitajien työhyvinvoinnin edistäjänä. On hyvä tietää, että omaa moraalista rohkeutta voi myös kehittää.

Eettinen vastuu potilaan asianajajana toimimisesta edellyttää hoitajilta moraalista rohkeutta. Hoitotyössä moraalinen rohkeus tarkoittaa sitä, että hoitaja toimii potilaan edun ajamiseksi omien eettisten periaatteidensa mukaisesti huolimatta hänelle itselle mahdollisesti koituvista negatiivisista seurauksista. Yksilön ominaisuuksista keskeisiä ovat esimerkiksi eettinen herkkyys sekä kyky voittaa pelot ja haasteet. Myös tiedot etiikasta sekä halu ja taito toimia eettisesti kestävällä tavalla arvojen ja periaatteiden mukaisesti edistävät hoitajan moraalista rohkeutta.

Lähde: Pixabay

Moraalista rohkeutta tarvitaan eettisissä ongelmatilanteissa esimerkiksi hoitajan ja hänen kollegansa, toisten ammattilaisten, potilaan, potilaan omaisten, organisaation tai yhteiskunnan välillä. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voisi olla, että hoitajakollega ei toteuta parasta mahdollista potilashoitoa esimerkiksi huolimattomuuden vuoksi, ja moraalisesti rohkea hoitaja konkreettisesti puuttuu tähän tilanteeseen. Moraalisesti rohkeita toimintatapoja ovat esimerkiksi asian ottaminen puheeksi ja kirjallisen ilmoituksen tekeminen organisaatiolle tai viranomaiselle. Moraalista rohkeutta tarvitaan myös silloin, kun hoitaja itse tekee virheen ja tuo tämän ilmi. Lisäksi resurssien, kuten tarvikkeiden, puute tai hoitoon pääsy voivat aiheuttaa tilanteita, joissa tarvitaan moraalista rohkeutta; tämä on konkretisoitunut meneillään olevassa COVID-19-pandemiassa.

Moraalisen rohkeuden kehittymiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan tukea, sillä moraalisesti rohkeasti toimiminen vaatii hoitajalta paljon sen mahdollisten itselle kielteisten seurausten, kuten epäasiallisen kohtelun, takia. Perustutkintokoulutuksessa moraalisen rohkeuden kehittymistä voidaan edistää turvallisella ohjaussuhteella, monipuolisella etiikan opetuksella ja mahdollisuuksilla keskustella eettisistä ongelmatilanteista. Valmiina ammattilaisena työpaikoilla saatu tuki on olennaista moraalisen rohkeuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi täydennyskoulutusta etiikasta ja eettisestä päätöksenteosta sekä moniammatillisia, etiikkaan keskittyviä keskustelutilaisuuksia, joihin osallistuisi myös etiikan asiantuntijoita. Lisäksi moraalista rohkeutta edistävät vertaistuki, työyksikön voimaannuttava eettinen ilmapiiri sekä johtajilta saatu rohkaisu ja kannustus.

Moraalista rohkeutta on tutkittu suhteellisen vähän, mutta lisääntyvästi. Hoitajien moraalisen rohkeuden itsearviointiin on myös kehitetty mittari. Kaikkiaan hoitajien moraalinen rohkeus vaikuttaisi olevan varsin korkealla tasolla. Vielä julkaisemattoman pro gradu -tutkimuksen tulokset viittaisivat suomalaisten perusterveydenhuollon lähi- ja sairaanhoitajien moraalisen rohkeuden olevan hyvällä tasolla. Hiljakkoin julkaistussa kuusi Euroopan maata kattavassa tutkimuksessa valmistumassa olevat sairaanhoitajaopiskelijat itsearvioivat moraalisen rohkeutensa niin ikään varsin korkeaksi. Tulos sai tukea myös hoitotyön esimiesten ja potilaiden arvioista.

Tutkimusten pohjalta on lupaavaa havaita hoitajien haluavan toimia moraalisesti rohkeasti ja että he myös kokevat pystyvänsä siihen varsin hyvin. Vielä tarvitaan kuitenkin lisää tietoa muun muassa tavoista moraalisen rohkeuden vahvistamiseksi, joidenka avulla voitaisiin vähentää hoitajien moraalista uupumusta ja siten vahvistaa työhyvinvointia. Tämä koituu lopulta myös potilaiden parhaaksi.

Kirjoittajat

Elina Pajakoski
TtM-opiskelija, TtK, Sh AMK
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

Sanna Koskinen
TtT, Sh, tutkijatohtori (ProCompNurse)
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

Kirjallisuutta

International Council of Nurses. The ICN Code of Ethics for Nurses. 2012; https://www.icn.ch/sites/default/files/inline-files/2012_ICN_Codeofethicsfornurses_%20eng.pdf

Khoshmehr Z, Barkhordari-Sharifabad M, Nasiriani K, Fallahzadeh H. Moral courage and psychological empowerment among nurses. BMC Nurs. 2020;19:43. https://doi.org/10.1186/s12912-020-00435-9

Kleemola E, Leino-Kilpi H, Numminen O. Care situations demanding moral courage: Content analysis of nurses’ experiences. Nurs Ethics. 2020;27(3):714-25.

Koskinen S, Pajakoski E, Fuster P, Ingadottir B, Löyttyniemi E, Numminen O, et al. Analysis of graduating nursing students’ moral courage in six European countries. Nurs Ethics. 2020; https://doi.org/10.1177/0969733020956374

Numminen O, Konings K, Claerhout R, Gastmans C, Katajisto J, Leino-Kilpi H, et al. Validation of the Dutch-language version of Nurses’ Moral Courage Scale. Nurs Ethics. 2021; https://doi.org/10.1177/0969733020981754

Pajakoski E, Rannikko S, Leino‐Kilpi H, Numminen O. Moral Courage in Nursing – An Integrative Literature Review. Nurs Health Sci. 2021; https://doi.org/10.1111/nhs.12805

Turale S, Meechamnan C, Kunaviktikul W. Challenging times: ethics, nursing and the COVID-19 pandemic. Int Nurs Rev. 2020;67(2):164-7. https://doi.org/10.1111/inr.12598

Oikeus vai velvollisuus tietää koronarokotteesta?

Potilailla on oikeus tietää heidän terveydestään, hoidostaan ja muista seikoista, joilla on merkitystä hoidosta päätettäessä. Viimeisen vuoden aikana kaikkia on koskettanut tiedon tarve COVID-19-pandemian ratkaisua kohtaan: viimein ”koronarokote” on mahdollista saada. Koko maailma on seurannut tiiviisti rokotteen kehitystä ja lähes kaikilla potilailla on tietoa siitä. Valitettavasti myös perätöntä tietoa, kuten salaliittoteorioita, on ollut runsaasti ja helposti saatavilla. Mitä potilaan oikeus tietää koronarokotteesta tarkoittaa terveydenhuollon käytännössä?

Potilaan oikeus tietää perustellaan tyypillisesti potilaan itsemääräämisoikeuden tukemisella: perusteltuihin päätöksiin tarvitaan tietoa. Tiedon laatu saattaa kuitenkin vaihdella. Tieteellinen, tutkittu tieto on perusteltua, järjestelmällistä ja itsekorjautuvaa, minkä vuoksi myös potilasohjaus perustuu siihen. Yksittäisen ihmisen kognitiossa tutkittu tieto kuitenkin kilpailee omien kokemusten, yksittäisten mielipiteiden ja kollektiivisten uskomusten kanssa.

Perätön tieto on muodostunut terveydenhuollossa ongelmaksi: WHO nimesi rokotekriittisyyden yhdeksi suurimmista globaalin terveyden uhista vuonna 2019. Rokotevastainen, perättömään tietoon uskova potilas saattaa kokea tietävänsä koronarokotteesta runsaasti, mutta hänen päätöksensä eivät perustu tutkittuun tietoon herättäen epäilyksiä potilaan kompetenssista päättää itseään koskevia asioita. Tällöin tutkitun tiedon jakaminen on tärkeää.

Tietoa ei kuitenkaan saa jakaa potilaan tahdonvastaisesti, kuten laissa potilaan asemasta ja oikeuksista säädetään. Jos potilas ei halua ohjausta terveydenhuollossa ja päätös jättää koronarokote ottamatta perustuu salaliittoteorioihin, tulisiko terveydenhuollon ammattilaisen kuitenkin välittää tietoa, jotta potilaan oikeus tietää tutkittua tietoa mahdollistuisi? Vai tuleeko potilaan ”oikeutta olla tietämättä” kunnioittaa?

Asiaa monimutkaistaa vielä kolmansien osapuolten huomioonottaminen: päätös rokotteesta kieltäytymisestä vaikuttaa muihinkin kuin yksittäiseen potilaaseen. Rokotevastainen huoltaja saattaa vaarantaa lapsen oikeuden terveyteen ja hoitoon. Yhteiskunnallisella tasolla potilaan kieltäytyminen rokotteesta madaltaa rokotekattavuutta saattaen siten vaaraan muita ihmisiä. Rokottamattoman mahdollinen sairastuminen koronaan kuormittaa yhteisin verovaroin tuotettua terveydenhuoltoa.

Koronarokotetapauksessa olisi perusteltua, että oikeus tietää (tutkittua tietoa) olisi vahvempi kuin oikeus olla tietämättä. Kun asiaan liittyy kolmansia osapuolia, tai kuten tällä hetkellä pandemiassa koko ihmiskunta, voisi tieto olla jopa velvollisuus. Perättömään tietoon uskovalle potilaalle tulisi vähintään selvittää tiedosta kieltäytymisen mahdolliset seuraukset. Pandemiat ja perättömän tiedon levittämisen helppous haastavat tarkastelemaan potilasoikeuksien soveltamista terveydenhuollon käytännössä.

Kirjoittajan tiedot:

Saija Inkeroinen, tohtorikoulutettava, TtM, TtK, th, sh
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
saanin(a)utu.fi
https://www.linkedin.com/in/saija-inkeroinen/

Lähteet:

Davies B. (2020). The right not to know and the obligation to know. Journal of medical ethics, 46(5), 300–303.

de Figueiredo, A., Simas, C., Karafillakis, E., Paterson, P., & Larson, H. J. (2020). Mapping global trends in vaccine confidence and investigating barriers to vaccine uptake: a large-scale retrospective temporal modelling study. Lancet, 396(10255), 898–908.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. 17.8.1992/785. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785

MacDonald, N. E., & SAGE Working Group on Vaccine Hesitancy. (2015). Vaccine hesitancy: Definition, scope and determinants. Vaccine, 33(34), 4161–4164.

Neisser U. (2014). Cognitive psychology: Classic edition. Taylor & Francis: New York, NY, USA.

Salmon, D. A., & Dudley, M. Z. (2020). It is time to get serious about vaccine confidence. Lancet, 396(10255), 870–871.

Sivelä, J., Launis, V., Jääskeläinen S., Puumalainen, T., & Nohynek, H. (2018). Käsitykset rokotuksista ja rokotuskattavuuteen vaikuttavat tekijät. Lääkärilehti, 73(10), 648–652.

The United Nations. (1989). Convention on the Rights of the Child.

World Health Organization. (2019). Ten threats to global health in 2019. https://www.who.int/news-room/spotlight/ten-threats-to-global-health-in-2019

Tautien tartuntareiteistä on tutkimusta, miten pärjäämme Covid-19 tiedon kanssa?

Jo vuosikymmeniä on tiedetty, että mikrobit, virukset ja bakteerit, tarttuvat kosketus-, ilma- ja pisarateitse. Jotkin mikrobit tarttuvat myös useampaa reittiä kosketustartunnan ollessa kaikkein yleisin tartuntareitti. Emme ehkä ole asiaa niin kovasti ajatelleet, mutta kuitenkin meille useimmille on jo lapsuudessa opetettu hyvä käsien pesutapa, joka on juuri kosketuksen välityksellä tarttuvien mikrobien ehkäisyä.

Tartunnan tapahtumiseen vaikuttavat erilaiset muun muassa tartunnan aiheuttajaan liittyvät asiat: Kuinka paljon mikrobeja tartuntaan tarvitaan, saatu tartuttajien määrä ja tartuntareitti jne. Lisäksi tartuntaan vaikuttavat monet tartunnan kohteeseen liittyvät asiat, esimerkiksi kuinka suuri annos taudinaiheuttajaa päätyy kohteeseen ja kuinka herkkä tai immuuni vastaanottava henkilö on.

Covid-19 tarttuu pisara- ja kosketustartuntana. Terveydenhuollon toiminnoissa voi muodostua taudinaiheuttajia myös aerosolimuotoon, jolloin ilmatartunta on mahdollinen. Covid-19 kohdalla hyvät käsien pesutavat ovat kunniassa, mutta nyt joudumme miettimään myös suojaamaan/suojautumaan toistemme hengitysteistä tulevilta pisaroilta. Mietimme ehkä myös pintojen merkitystä tartunnoissa ja entäpä ilman välityksellä tapahtuva tartunta meidän jokapäiväisessä elämässämme? Näitä kysymyksiä on lähdetty ratkaisemaan tieteen keinoin Suomessakin.

Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, VTT:n ja Helsingin yliopiston yhteisen tutkimushankkeen tutkijat kertoivat viime keväänä alustavia tuloksia, miten äärimmäisen pienet ilmassa leijuvat aerosolihiukkaset kulkeutuvat ilmavirran mukana. Näitä hiukkasia poistuu hengitysteistä yskiessä, aivastaessa tai jopa puhuttaessa. Hiukkaset kantavat mukanaan myös taudinaiheuttajia, kuten koronaviruksia. Tutkijat mallinsivat tilannetta, jossa ihminen yskäisee päivittäistavarakaupoille tyypillisellä, hyllyjen rajoittamalla käytävällä, jossa vallitsee myymälätilalle tyypillinen ilmanvaihto.

Myös virusten elämistä pinnoilla kartoittava tutkimus on aloitettu Tampereen yliopistossa viime syksynä. Tutkimuksen aiheena on se, miten koronavirus ja muut taudin aiheuttajat poistuvat pinnoilta päivittäissiivouksessa. Tutkimus keskittyy pintahygienian merkitykseen epidemiatilanteissa ja ei-desinfioivien puhdistusaineiden käyttöön ja tehokkuuteen. Tutkimuksen tuloksia en ainakaan minä ole vielä nähnyt julkaistun.

Virusten leijailua käsittelevä tutkimus tuntui aiheuttavan ihmisissä hämmennystä, pelkojakin: Olemmeko missään suojassa Covid-19 taudilta? Tieto Covid -19 kohdalla on vielä epätäydellistä kuten tieto usein on. Tämä virusten leijailua käsittelevä tutkimus on vain yksi tutkimus ja se kertoo meille jo jotakin tämän tyyppisten virusten käyttäytymisestä tällaisessa koeasetelmassa. Pyrkimyksenä on varmasti ollut simuloida kaupoissa tapahtuvia altistumisia. Mutta jos virus riski olisi ollut kovin suuri, olisi meillä tapahtunut laajempaa leviämistä. Tämä kuten useat muutkin tutkimukset eivät yksinään ole suoraan käytäntöön johdettavissa, emme pysty kaikkia niitä asioita lisäämään tutkimusasetelmaan, jotka vaikuttavat käytännön tilanteissa.  

Vaikka yksittäinen tutkimus kertoo vain osan, saadaan näistä monista tehdyistä tutkimuksista aina vähän enemmän tietoa jo aiemmin saatua tietoa täydentämään. Se on tärkeä osa tutkimuksen ja tieteen luonnetta. Erilaisiin tutkimuksiin perehtyminen antaa meille jokaiselle laajemman kuvan tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä.

Covid-19 aiheuttaa runsaasti kuohuntaa ja epätietoisuuttakin. Tässä tilanteessa meillä on tarjolla moniakin erilaisia kanavia, josta voimme löytää tietoa, jossa tutkittua tietoa on luotettavasti yhdistelty auttamaan ymmärrystämme. Yhtenä tällaisen esimerkkinä voi mainita yhdysvaltalaisen CDC (Suomen THL:sta vastaava), jonka sivuilta voi löytää yhteenvedon tutkimuksista, joissa on tutkittu kankaisten suunenäsuojusten yleisen kansalaiskäytön hyödyistä COVID-19 tartuntojen torjunnassa. Tutkimukset on toteutettu useassa eri maassa ja yhteenvedossa on todettu, että kankaisen (riittävän monta kerrosta!) suunenäsuojuksen yleinen käyttö on hyödyllistä unohtamatta sosiaalisen etäisyyden ylläpitoa, käsihygieniaa ja riittävää ilmanvaihtoa.

Suomessa usko ja luottamus viranomaisiin on yleisesti ottaen hyvää. Ja mielestäni syystäkin, päätökset Covid-19 suhteen tehdään asiantuntijoita, uusimpiin ja luotettavimpiin tutkimuksiin perehtyneitä kuunnellen. Pandemian keskellä, kun meitä kaikkia uuvuttaa, on hyvä luottaa asiantuntijoiden arvioihin rauhallisin mielin eikä antaa yksittäisen tutkimuksen tai mielipiteen lietsoa pelkoja.

Kirjoittaja:

Kirsi Terho

sh, TtM, TtT-opiskelija

kmterh@utu.fi

Lähteet:

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/koronan-leviamista-supertietokoneella-mallintaneet-tutkijat-tarkeinta-on-nyt-valttaa-vilkkaita-sisatiloja

https://www.mediuutiset.fi/uutiset/tampereen-yliopisto-tutkii-miten-korona-ja-muut-virukset-sailyvat-pinnoilla-siivouksen-jalkeen/f2d5b933-98ea-40f1-9a06-c0ff8b765bea

https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/more/masking-science-sars-cov2.html

 

 

 

 

 

 

Myös ikääntyneellä on oikeus ulkoiluun

 

Suomessa luontoa on kaikkialla ja se on tärkeä osa elämäämme. Opimme nauttimaan ulkoilusta jo lapsena, kun meidät säästä ja vuodenajasta riippumatta viedään haukkaamaan raitista ilmaa - halusimme sitä tai emme. Luontoa pidetään rauhoittumispaikkana ja sen on todettu lisäävän hyvinvointiamme (Martin ym. 2020). Ikääntyneille ihmisille ulospääsy ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, ja joskus onkin niin, etteivät he pääse lainkaan osallisiksi tästä hyvinvoinnille tärkeästä ympäristöstä. Syitä tähän on monia; yksi syy on ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn heikkeneminen. Hyvä rakennetun ympäristön suunnittelu voi kuitenkin kompensoida toimintakyvyn muutosta ja vähentää ulkopuolisen avun tarvetta. Esimerkiksi luomalla esteettömiä ja turvallisia, helposti saavutettavia ja houkuttelevia ympäristöjä mahdollistetaan ikääntyneiden ihmisten osaltaan nauttia ulkoympäristöistä. (van den Berg ym. 2020.)

Asumispalveluiden piirissä eläville ikääntyneille puutarha toimii tärkeänä lähiluontona. Se yhdistää asukkaan ympäröivään yhteisöön, antaa ärsykkeitä eri aisteille ja samalla tarjoaa kokemuksen luonnon läheisyydestä ja sen tuottaman terveyshyödyn. Mahdollisuus käyttää ulkotiloja ja niiden houkuttelevuus voi myös aktivoida asukkaan liikkumaan enemmän, millä on tärkeä toimintakykyä ylläpitävä vaikutus. (Dahlqvist ym. 2016.) Tutkimusten mukaan asumispalveluympäristöjen asukkaat viettävät suurimman osan ajastaan joko istuen tai maaten sisätiloissa (den Ouden ym. 2015). Ympäristön houkuttelevuus ja sopivuus ikääntyneen liikkumiselle ovat tärkeitä tekijöitä mielekkään ja hyvän elämän säilymisen kannalta (Potter ym. 2018).

Tulevaisuuden asumispalveluyksiköitä suunniteltaessa ulkotiloja olisi syytä tarkastella osana asuinympäristöä. Turvallista ja saavutettavaa ulkoympäristöä voidaan edistää asianmukaisella suunnittelulla, kuten esteettömillä ja automaattisesti aukeavilla ovilla, tasaisilla kulkuväylillä, riittävällä valaistuksella ja lisäämällä kaiteita ja levähdyspaikkoja kulkuväylien varrelle puutarhaan. Laaja kirjo mahdollisuuksia odottaa hyödyntämistään. Vuodenaikojen ja säiden ankaruuden rajoittaessa ulkoilua ympäröivän luonnon tai puutarhan tarkkailu onnistuu ikkunaruudun takaa. Myös sillä tiedetään olevan hyvinvointia edistävä vaikutus. Toistaiseksi hoito- ja hoivaympäristöjä suunniteltaessa asukkaiden tai tulevien asukkaiden näkemyksiä ei ole juuri hyödynnetty. Asukkaan näkökulma on tärkeää ottaa huomioon tulevaisuuden tilojen suunnittelussa. 

Kirjoittajat:

Noora Narsakka, MSc

noora.narsakka@utu.fi

 

Niina Wahlroos, TtM 

nielni(at)utu.fi

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto 

Lähteitä:

Dahlkvist, H., Hartig, T., Nilsson, A., Högberg, H., Skovdahl, K., & Engström, M. (2016). Garden greenery and the health of older people in residential care facilities: a multi‐level cross‐sectional study. Journal of Advanced Nursing, 72(9), 2065–2076. https://doi.org/10.1111/jan.12968

den Ouden, M., Bleijlevens, M. H. C., Meijers, J. M. M., Zwakhalen, S. M. G., Braun, S. M., Tan, F. E. S. & Hamers, J. P. H. 2015. Daily (In)Activities of Nursing Home Residents in Their Wards: An Observation Study. Journal of the American Medical Directors Association, 16, 963-968.

Martin, L., White, M., Hunt, A., Richardson, M., Pahl, S., & Burt, J. (2020). Nature contact, nature connectedness and associations with health, wellbeing and pro-environmental behaviours. Journal of Environmental Psychology, 68, 101389–. https://doi.org/10.1016/j.jenvp.2020.101389

Potter, S., Sheehan, B., Cain, R., Griffin, J., & Jennings, P. (2018). The Impact of the Physical Environment on Depressive Symptoms of Older Residents Living in Care Homes: A Mixed Methods Study. The Gerontologist, 58(3), 438–447. https://doi.org/10.1093/geront/gnx041

van den Berg, W., Winsall, M., Dyer, S., Breen, F., Gresham, M., & Crotty, M. (2020). Understanding the Barriers and Enablers to Using Outdoor Spaces in Nursing Homes: A Systematic Review. The Gerontologist, 60(4), e254–e269.  https://doi.org/10.1093/geront/gnz055 

Hoitotyön keinoilla kohti lapsen positiivista hoitokokemusta

Aiemmin tänä syksynä Johanna Olli kirjoitti tässä blogissa lapsikäsityksestä osana hoitotyötä. Hän toi esiin hoitotyön keinojen vaikutuksen lasten kokemuksiin ja esitti mielestäni tärkeän kysymyksen: Kirjataanko onnistuneissa tilanteissa toimineet keinot? Kirjoitus käsitteli pakkotoimia, mutta lähdin välittömästi pohtimaan hoitotyön perusolemuksen vaikutusta lapsen ja hoitajan väliseen vuorovaikutukseen, lapsen osallisuuteen sekä hoitokokemukseen laajemmin. Pohdin myös kirjaamisen merkitystä hoitotyön kehittämisessä ja hoitotyön keinojen näkyväksi tekemisessä.

Ensin lienee tärkeä avata sitä, mitä hoitotyön keinot oikeastaan ovat. Lähtökohtaisesti hoitotyö perustuu vuorovaikutukseen (Stanton ym. 1986, Meleis 2018) sekä itsehoidon ja yksilön voimavarojen vahvistamiseen (Sidani 2011). Hoitotyöhön sisältyy vahvasti hoidettavan arvostaminen (Eriksson ym. 2018). Hoitotoimenpiteiden suorittamisen tulee tapahtua näiden periaatteiden pohjalta. Loppuvuodesta julkaistavassa pro gradu -työssäni tunnistettiin kirjallisuuskatsauksen avulla hoitotyön keinoja, jotka vaikuttavat lapsen osallisuuteen. Nämä keinot sopivat mielestäni hyvin tarkasteltaviksi myös lapsen positiivisen hoitokokemukseen liittyvinä tekijöitä. Keinot luokiteltiin holistiseen lähestymistapaan, perhelähtöiseen hoitotyöhön, lapsen toimijuuden tukemiseen, informaation jakamiseen, kommunikaatiomenetelmien käyttöön sekä dialogiseen ja lapsilähtöiseen vuorovaikutukseen. (Ortju 2020).

Edellä mainittujen hoitotyön keinojen käyttö korostuu niissä tilanteissa, jotka lapsi lähtökohtaisesti kokee pelottavina tai epämiellyttävinä – siis esimerkiksi niissä tilanteissa, jotka ilman tavoitteellista hoitotyön keinojen käyttöä voisivat johtaa pakkokeinoihin. Haastavassa tilanteessa lasta voidaan tukea muun muassa mukauttamalla ohjausta (Blue-Banning ym. 2004, Banks ym. 2014) ja keskustelua (Banks ym. 2014, Junnila ym. 2020). On oleellista huomioida lapsen omat toiveet (Gilljam ym. 2019) ja vanhempien mukana ollessa hyödyntää heidän asiantuntemustaan (Blue-Banning ym. 2004, Summers ym. 2005, Järvikoski ym. 2013, Halme ym. 2014, Vuorenmaa ym. 2014).

Vuorovaikutus on ehkä merkittävin tekijä onnistuneen hoitokokemuksen takana. Yksittäisiä vuorovaikutuksen tapoja ovat muun muassa katsekontaktin käyttö (Runeson ym. 2002), lapsen kysymyksiin vastaaminen (Runeson ym. 2002, Garth & Aroni 2003) sekä puheen (Okkonen 2004, Siltanen ym. 2014, Junnila ym. 2020) ja toiminnan (Pfeifer 1999) validointi. Lapselle ominaisia hoitotyön ja vuorovaikutuksen keinoja voidaan selvittää lapselta ja vanhemmalta kysymällä sekä havainnoimalla niin lapsen toimintaa kuin oman toiminnan vaikutuksia lapseen. Jos lapsi hyötyy vaihtoehtoisista kommunikaatiomenetelmistä tai tulkkauksesta, on niitä käytettävä.

Kun lapsi saavuttaa aidon osallisuuden tunteen, on hänen helpompi hyväksyä myös sellaiset hoitotoimenpiteet, jotka ovat hänelle epämiellyttäviä tai jopa kivuliaita (ks. Coyne & Kirwan 2012). Osallisuuden kokemukseen onkin syytä kiinnittää huomiota jo hoitotilanteen valmistelussa (siitä aiemmin tässä blogissa kirjoitti Johanna Olli).

Systemaattinen kirjaaminen auttaa tunnistamaan niitä hoitotyön keinoja, joista on ollut juuri tälle lapselle apua ja helpottaa hoitotyön suunnittelua ja toteuttamista jatkossa. Onnistuneiden hoitotilanteiden raportointia tulisi kehittää ja nähdä vähintään yhtä tärkeänä fysiologisten havaintojen ohella. Kirjaamisen kehittäminen ei ole vain lasten hoitotyön asia, vaan tulee tärkeänä esiin esimerkiksi kipupotilaiden kohdalla, josta Riitta Mieronkoski on kirjoittanut tässä blogissa aiemmin. Dokumentoinnin ohella on oleellista tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa hoitotyön keinojen vaikuttavuudesta lapsen kokemukseen. Kuten Lotta Hamari, Heidi Parisod ja Kristiina Heikkilä aiemmin tässä blogissa osuvasti totesivat, tutkimusnäytön on toimittava hoitotyön kehittämisen kivijalkana. Jatketaan siis yhdessä sillä tiellä, jonka teoreetikot ovat meille hoitotieteen alkuvaiheilta asti osoittaneet – tutkitaan, tuetaan ja tehdään näkyväksi vuorovaikutusta osana hoitotyötä. Ja suunnataan katse lapsinäkökulmaisen hoitotyön kehittämiseen.

 

Kirjoittajan tiedot:

 

Laura Ortju

Th, TtK, TtM-opiskelija 

lortju(at)uef.fi

Twitter @LauraOrtju

 

Kuva: Pixabay

 

Lähteet:

Banks J, Cramer H, Sharp DJ, Shield JPH & Turner KM. 2014. Identifying families’ rea-sons engaging or not engaging with childhood obesity services: A qualitative study. Journal of Child Health Care, 18(2), 101-110.

 

Blue-Banning M, Summers JA, Frankland HC, Nelson LL & Beegle G. 2004. Dimensions of family and professional partnerships: constructive guidelines for collaboration. Council for Exceptional Children, 70(2), 167-184.

 

Coyne I & Kirwan L. 2012. Ascertaining children’s wishes and feelings about hospital life. Journal of Child Health Care, 16(3), 293-304.

 

Eriksson K, Isola, A, Kyngäs H, Leino-Kilpi H, Lindström UÅ, Paavilainen E, Pietilä A-M, Salanterä S, Vehviläinen-Julkunen K & Åsted-Kurki P. 2018. Hoitotiede. 4.-7. painos. Sanoma Pro Oy, Helsinki.

 

Garth B & Aroni R. 2003. “I value what you have to say”. Seeking the perspective of children with a disability, not just their parents. Disability & Society, 18(5), 561-576.

 

Gilljam B-M, Arvidsson S, Nygren JM & Svedberg P. 2019. Child participation in health care (ChiPaC) – Development and psychometric evaluation of a self-report instrument for children’s participation in health care. Journal of Clinical Nursing, 29, 107-118.

 

Halme N, Vuorisalmi M & Perälä M-L. 2014. Tuki, osallisuus ja yhteistoiminta lasten ja perheiden palveluissa. Työntekijöiden näkökulma. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportteja 4/2014. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere.

 

Junnila R, Tiitinen S & Salanterä S. 2020. Neljävuotiaan lapsen osallistuminen elintapa-keskusteluun perheen laajassa terveystarkastuksessa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 57, 30-43.

 

Järvikoski A, Martin M, Autti-Rämö I & Härkäpää K. 2013. Shared agency and collaboration be-tween the family and professionals in medical rehabilitation of children with severe dis-abilities. International Journal of Rehabilitation Research, 36(1), 30-37.

 

Meleis A I. 2018. Theoretical Nursing. Development & Progress. 6. painos. Wolters Kluwer Health, Lippincott Williams & Wilkins, Philadelphia.

 

Okkonen T. 2004. Lapsen terveyskäsityksestä lapsen terveyden yhteistoiminnalliseen edistämiseen. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 112. Väitöskirja. Kuopion yli-opisto, Hoitotieteen laitos.

 

Ortju L. 2020. Pikkulapsen osallisuus perusterveydenhuollon hoitotilanteessa. Scoping-katsaus. Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos, pro gradu. Painossa.

Pfeifer T. 1999. Personal agency in preschool children with disabilities: A descriptive study. Julkaisussa Pfeifer T. Exploration of agency in preschool children with disabilities. Väitöskirja. Texas Woman’s University, School of Occupational Therapy.

Runeson I, Hallström I, Elander G & Hermerén G. 2002. Children’s participation in the decision-making process during hospitalization: an observational study. Nursing Ethics, 9(6), 583-598.

Sidani S. 2011. Self-care. Teoksessa Doran D M (toim.). Nursing outcomes. The state of the science. 2. painos. Jones & Barlett Learning, Sudbury, 79-130.

Siltanen M, Aromaa M, Hakulinen-Viitanen T, Junnila R, Laaksonen C, Parisod H & Salanterä S. 2014. A new participative, family-oriented health counseling approach for children and their families: a comparative qualitative analysis. Journal of Community Health Nursing, 31(2), 90-102.

Stanton M, Paul C & Reeves JS. 1986. Hoitotyön prosessi. Teoksessa Hytönen E, Miettinen A, Mölsä A, Suutarinen A & Ylipahkala T. (suom.) Hoitotyön teoriat. Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu. WSOY, Juva, 21-37. Englanninkielinen alkuteos: Nursing theories. A base for professional nursing practice. 1980. Prentice-Hall Inc.

Summers JA, Hoffman L, Marquis J, Turnbull A & Poston D. 2005. Relationship between parent satisfaction regarding partnerships with professionals and age of child. Topics in Early Childhood Special Education, 25(1), 48-58.

Vuorenmaa M, Halme N, Åsted-Kurki P, Kaunonen M & Perälä M-L. 2014. Validity and realiability of the personnel version of the Family Empowerment Scale (FES) for the social, health and educational services in Finland. Journal of Advanced Nursing, 70(4), 927-936.

 

Aiheeseen liittyviä avainsanoja: dialoginen vuorovaikutus, hoitokokemus, hoitotilanne, hoitotyön keinot, kirjaaminen, lapsinäkökulma, lapsinäkökulmainen hoitotyö, lasten ja nuorten hoitotyö, osallisuus, sairaalapelko, toimijuus, vuorovaikutus

Tilannetietoisuus kestävän päivittäisen toiminnan johtamisen edellytyksenä sairaalassa

Sairaalan päivittäisen toiminnan johtaminen on moniulotteinen kokonaisuus. Resurssit tulee kohdentaa niin, että riittävä määrä ammattilaisia, joilla on oikea osaaminen ja tarvittavat materiaalit, ovat saatavilla juuri silloin kun yksittäisten potilaiden hoito sitä edellyttää. Yksikkötasolla toimintoja johdetaan usein moniammatillisesti niin, että hoitotyön johtaja keskittyy hoitohenkilöstön ja materiaalien hallintaan ja lääkäri vastaa lääketieteellisestä hoidosta.  

Tilannetietoisuus tarkoittaa, että johtamisesta vastaava henkilö tai tiimi tietää, mitä ympärillä tapahtuu, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi ja mitä toimintavalmiuksia on. Tilannetietoisuuden merkitys on terveysalalla suuri ja tilannetietoisuuden menettäminen vaarantaa potilasturvallisuutta ja heikentää hoidon tuloksia (Green ym. 2017). Tilannetietoisuus edellyttää ajantasaista ja virheetöntä tietoa, mutta sairaalan päivittäisestä toiminnasta vastaavat ammattilaiset ovat raportoineet, ettei käytössä olevat tietojärjestelmät tue heidän päätöksentekoa riittävästi (Peltonen ym. 2018).

Digitalisaation on odotettu ratkaisevan tiedon hyödyntämiseen liittyviä ongelmia terveysalalla ja erilaisten tietojärjestelmien on todettu olevan yhteydessä terveyspalveluiden edistämiseen, kuten lisäävän palveluiden tehokkuutta, turvallisuutta ja laatua (Goldberg ym. 2012, Nguyen ym. 2014). Tietojärjestelmien vaikuttavuudesta päivittäisen toiminnan johtamiseen on kuitenkin vain vähän näyttöä. Tilannetietoisuutta mittaamalla saadaan tietoa toimintatapojen ja tiedonhallinnan kehittämiseen.

Tilannetietoisuutta voidaan mitata ja mittaamiseen on lentoturvallisuudessa kehitetty useampi mittari kuten:

• Situation Awareness Global Assessment Technique (SAGAT) (Endsley 2000)
• Situation Awareness for SHAPE (SASHA) (Dehn 2008)
• Situation Awareness of en-route air traffic controllers in the context of automation (SALSA) (Hauss ym. 2001)
• Situation Awareness Rating Technique (SART) (Taylor 1990) 
• Situation Awareness Verification and Analysis Tool (SAVANT) (Willems & Heiney 2002). 

Näitä mittareita, pääasiassa SAGAT-mittaria, on muokattu terveysalalle konteksti spesifisti esimerkiksi opetuskäyttöön (Gardner ym. 2017, Crozier ym. 2015), mutta yleistä tai toiminnan johtamisen tilannetietoisuutta arvioivaa mittaria ei aiemmin ole kehitetty. 

Kehitimme hankkeessamme kirjallisuuden pohjalta mittarin arvioimaan päivittäisen toiminnan johtamisen tilannetietoisuutta. Mittari koostuu 16 väittämästä, jotka ovat koottu kolmeen osa-alueeseen: potilaiden hoidon vaativuuteen (5 väittämää), henkilöstötilanteeseen (5 väittämää) ja materiaaleihin (6 väittämää). Mittarin sisältö validoitiin asiantuntijapaneelilla (n=10) ja valmista mittaria testattiin yhdessä sairaanhoitopiirissä päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavilla hoitotyön ammattilaisilla (n=160). Hanketta tuki Sairaanhoitajien koulutussäätiö.

Kirjoittajan tiedot:

Laura-Maria Peltonen

Post doc -tutkija

Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto

laura-maria.peltonen(at)utu.fi

Lähteet

Crozier MS, Ting HY, Boone DC, O'Regan NB, Bandrauk N, Furey A, Squires C, Hapgood J, Hogan MP. (2015). Use of human patient simulation and validation of the Team Situation Awareness Global Assessment Technique (TSAGAT): a multidisciplinary team assessment tool in trauma education. J Surg Educ. Jan-Feb;72(1):156-63. doi: 10.1016/j.jsurg.2014.07.009. Epub 2014 Nov 22.  

Dehn DM. (2008). Assessing the Impact of Automation on the Air Traffic Controller: The SHAPE Questionnaires. Air Traffic Control Quarterly  16(2): 127-146. 

Endsley, M.R. (2000). Theoretical underpinnings of situation awareness: A critical review. In: M.R. Endsley & D.J. Garland (Ends), Situation Awareness Analysis and Measurement. Lawrence Erlbaum Associates. 

Gardner AK, Kosemund M, Martinez J. (2017). Examining the Feasibility and Predictive Validity of the SAGAT Tool to Assess Situation Awareness Among Medical Trainees. Simul Healthc. Feb;12(1):17-21. doi: 10.1097/SIH.0000000000000181. 

Goldberg DG, Kuzel AJ, Feng LB, DeShazo JP, Love LE. (2012). EHRs in primary care practices: Benefits, challenges, and successful straegies. Am J Manag Care 18(2):e48–e54. 

Green B, Parry D, Oeppen RS, Plint S, Dale T, Brennan PA. (2017). Situational awareness - what it means for clinicians, its recognition and importance in patient safety. Oral Dis. Sep;23(6):721-725. doi: 10.1111/odi.12547.  

Hauss, Y., Gauss, B., & Eyferth, K., (2001). SALSA - A new approach to measure situational awareness in air traffic control. Focusing Attention on Aviation Safety. Proceedings of the 11th International Symposium on Aviation Psychology, Columbus, Ohio, USA, March 5-8, 2001. Available in CD-ROM Format Vol. (),6. 

Nguyen L, Bellucci E, Nguyen LT. (2014). Electronic health records implementation: an evaluation of information system impact and contingency factors. Int J Med Inform. Nov;83(11):779-96.  

Peltonen LM, Junttila K, Salanterä S. (2018). Nursing Leaders' Satisfaction with Information Systems in the Day-to-Day Operations Management in Hospital Units. Stud Health Technol Inform. 250:203-207. 

Taylor, R. M. (1990). Situation awareness rating technique (SART): the development of a tool for aircrew systems design. In Situational Awareness in Aerospace Operations (Chapter 3). France: Neuilly sur-Seine, NATO-AGARD-CP-478. 

Willems, B., & Heiney, M. (2002). Decision Support Automation Research in the En Route Air Traffic Control Environment (DOT/FAA/CT-TN02/07). Atlantic City International Airport: Federal Aviation Administration William J. Hughes Technical Centre.

Lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaamisen tärkeys COVID-19-pandemian jälkeen

Lasten oikeuksien viikkoa vietetään kansainvälisesti jälleen 16.11.-22.11.2020. Tämän vuoden teemana on lasten oikeus tulevaisuuteen. (Lapsen oikeudet 2020.) Teema linkittyy läheisesti globaaliin pandemiatilanteeseen ja sen vaikutukseen lapsissa ja nuorissa. Pandemiatilanteen vaikutuksia arvioivia tutkimuksia on jo tähän mennessä julkaistu paljon, ja joitakin tutkimuksia on tehty lasten ja nuorten osalta. Tänä vuonna julkaistun pikaisen kirjallisuuskatsauksen (rapid review) mukaan suurin osa lasten ja nuorten mielenterveyttä tarkastelevista tutkimuksista oli tehty Kiinassa, ja tuttkimusnäyttö COVID-19-pandemian vaikutuksista on vielä vähäistä (Racine ym. 2020). Psychiatry Research- lehden julkaiseman kirjallisuuskatsauksen mukaan pandemiatilanteet ja katastrofitilanteet voivat aiheuttaa nuorille muun muassa traumaperäisiä häiriöitä, pelkoa ja epävarmuutta elämästä sekä suurentuneen riskin joutua väkivallan uhriksi kotioloissaan (Guessoum ym. 2020, YK:n väestörahasto 2020). Lisäksi lasten ja nuorten voi olla vaikeaa sopeutua kotikaranteeniin, jolloin myös mielenterveysongelmat voivat kasvaa erityisesti lapsilla ja nuorilla, joilla on niitä jo valmiiksi. (Guessoum ym. 2020).

Kuva: Pixabay

Lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaaminen voi aikuisen korvaan kuulostaa isolta haasteelta. Maailman terveysjärjestön, UNICEFin ja Lancetin komission valtuutetut kirjoittivat heinäkuun LANCET-lehdessä, kuinka pandemiatilanne voi vaikuttaa negatiivisesti niin lasten turvattuun ravinnon saantiin, koulutuksen jatkuvuuteen, eikä vähentynyt matkaliikenne vielä pelasta ilmastokriisiltä. Valtuutettujen mukaan pandemian vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin huonommassa asemassa oleviin kuten köyhien, vammaisten, tyttöjen, alkuperäisväestöihin ja muihin etnisiin ryhmiin kuuluviin sekä vähemmistöasemassa elävien lasten ja nuorten tulevaisuuteen. (The WHO–UNICEF– Lancet Commissioners 2020.) 

Vaikka lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaaminen voi olla iso haaste, on se jokaisen lapsen oikeus, johon me aikuiset voimme vaikuttaa. Lasten ja nuorten mielenterveyttä voidaan tukea pandemia-aikana ylläpitämällä päivärutiineja ja sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksia, keskustelemalla lasten ja nuorten kanssa heidän tunteistaan, tukea koko perheiden hyvinvointia ja antaa perheille mahdollisuuksia saada tukea ammattilaisilta. (Guessoum ym. 2020) Lasten ja nuorten tulevaisuuteen kuuluu keskeisenä osana myös ympäristöllisesti kestävän kehityksen toteuttaminen ja vastuullinen kuluttaminen. Ilman ympäristöä ei lapsilla ole tulevaisuutta. Kaikkein tärkeintä lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaamisessa on rakentaa kansainvälistä ja globaalia yhteistyötä ja solidaarisuutta yhteisen hyvän puolesta (The WHO–UNICEF– Lancet Commissioners 2020), jossa lapset ja nuoret osallistetaan mukaan tulevaisuuden rakentamiseen.

Kuva: Pixabay

Kirjoittajan tiedot: 

Minna Laiti
TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
minna.a.laiti (at)utu.fi
Twitter: @LaitiMinna

Lähteet:

Guessoum, S. B., Lachal, J., Radjack, R., Carretier, E., Minassian, S., Benoit, L., & Moro, M. R. (2020). Adolescent psychiatric disorders during the COVID-19 pandemic and lockdown. Psychiatry Research, 291, 113264. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.psychres.2020.113264

Lapsen oikeudet (2020). Lapsen oikeuksien päivä ja viikko. https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-paiva-ja-viikko/ Viitattu 10.11.2020

Racine, N., Cooke, J. E., Eirich, R., Korczak, D. J., McArthur, B., & Madigan, S. (2020). Child and adolescent mental illness during COVID-19: A rapid review. Psychiatry Research, 292, 113307. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.psychres.2020.113307

The WHO–UNICEF– Lancet Commissioners (2020). After COVID-19, a future for the world's children? LANCET, 396(10247), 291-360, e12. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(20)31481-1

YK:n väestörahasto (UNFPA) (2020). COVID-19: A Gender Lens. Protecting Sexual and Reproductive Health and Rights, and Promoting Gender Equality. Technical Brief. https://www.unfpa.org/sites/default/files/resource-pdf/COVID-19_A_Gender_Lens_Guidance_Note.pdf Viitattu 10.11.2020.