Dialoginen perheohjaus auttaa nepsy-perheitä

Tieteelliset tutkimukset ovat jo usean vuoden ajan raportoineet vanhempien riskistä lisääntyneeseen stressiin erityislasten perheissä. Neuropsykiatriassa on lisäksi vahva periytymisalttius, jonka vuoksi perheen lapsella olevan neuropsykiatrisen oirekuvan lisäksi usein myös muilla perheenjäsenillä saattaa olla oireyhtymään sopivia piirteitä. Häiriön laaja-alaisuus tulisi tunnistaa ja tarjota mahdollisuudet koko perhe huomioivaan varhaiseen hoitoon. Ohjausta suunniteltaessa ja toteutettaessa nämä tiedot tulisi huomioida. Usein moni samanaikainen perhettä huolestuttava asia voi olla taustalla ja jota voidaan perheohjauksessa käsitellä ja helpottaa.

Dialoginen perheohjausmalli kohdentuu perheille, joissa on lapsi/nuori, jolla on esim. ADHD, autismin kirjo, Tourette, OCD, oppimisvaikeuksia ja/tai käytöshäiriötä. Dialoginen perheohjaus® (DFG = Dialogical Family Guidance) on rekisteröity perheinterventiomalli, joka on kehitetty tieteellisen tutkimuksen ja nepsy-perheistä nousseiden toiveiden ja tarpeiden pohjalta.

Siitä huolimatta, että monet perhehoitomallit näyttäytyvät perheinterventioina, ne usein käytännössä kohdistuvat vain vanhempiin tai vain yhteen lapseen, unohtaen perheeseen mahdollisesti kuuluvat sisarukset. Myös dialogi tai dialogin elementit usein puuttuvat eikä perhe koe tulleensa kuulluksi. Tämän kohderyhmän perheiden tarpeisiin vastaavia koko perheen huomioivia tukimuotoja ei ole riittävästi käytössä Suomessa. Kuitenkin tiedetään, että valituilla hoitomuodoilla saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset kaikkiin perheenjäseniin. 

Neuropsykiatristen häiriöiden tunnistaminen ja hoitaminen on lapsen, nuoren ja perheen elämänlaadun kannalta oleellista. Sekä käytännön kokemusten että tieteellisten tutkimusten mukaan koko perheen tukeminen auttaa neuropsykiatrisesti oireilevia lapsia. Tarvetta on lisätä nepsy-perheitä kohtaavien ammattihenkilöiden valmiuksia toteuttaa Dialogista perheohjausta omassa työssään. Näin yhä useampi perhe saa yksilöllisen kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen lisäksi juuri heidän perheensä neuropsykiatristen piirteiden tuomiin haasteisiin tarvitsemaa tietoa ja ohjausta arkeensa.

Kirjoittaja:

Diana Cavonius-Rintahaka

Terveystieteiden tohtori, sh

Vaativan tason perheterapeutti ja paripsykoterapeutti

Työnohjaaja

Kouluttaja

diana.cavonius(at)gmail.com

www.dianacavonius.fi

 

Lähteet:

Cavonius-Rintahaka D., Aho AL., Voutilainen A., Billstedt E., Gillberg C. 2019. Health, functionality, and social support in families with a child with neurodevelopmental disorder – a pilot study. Neuropsychiatric Disease and Treatment 15, 1151-1161. doi:10.2147/ndt.s195722.

Cavonius-Rintahaka D., Aho AL., Billstedt E., Gillberg C. 2020. Dialogical Family Guidance (DFG) – Development and implementation of an intervention for families with a child with neurodevelopmental disorders. Nursing Open 8, 17-28. doi:10.1002/nop2.627.

Cavonius-Rintahaka, D., Roos, M., Billstedt, E., Gillberg, C., Aho, AL. 2021. Randomized Clinical Trial Comparing Dialogical Family Guidance with Ordinary Clinical Treatment for Families with a Child with Neurodevelopmental Disorders. Advances in Neurodevelopmental Disorders. Open Access. https://doi.org/10.1007/s41252-021-00230-w

Cavonius-Rintahaka, D. 2022. Dialogical Family Guidance in Families with a Child with Neurodevelopmental Disorders - Implementation and Outcomes. Tampere University Dissertations 615. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/140266

 

Onko passiivisuus ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa normi?

Kuva: Pexels

Paremmat ulkoilu- ja kuntoilumahdollisuudet, aktiivisempi arki, enemmän liikkumisenvapautta, paremmin liikkumista tukeva fyysinen ympäristö ja hoitajien toiminta – tässä kehittämistarpeita ikääntyneiden aktiivisuuden ja liikkumisen edistämiseksi ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Ei mikään vähäpätöinen lista.

Tutkimme viime keväänä ikääntyneiden ja hoitajien näkemyksiä liikkumiseen liittyen. Tarkastelimme sitä, miten ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristö edistää ja estää liikkumista, ja mitä ympäristössä tulisi kehittää. Mainitut kehittämisen kohteet ovat tämän tutkimuksen tuloksia. Tutkimus toteutettiin neljässä yksikössä yhdessä suomalaisessa kaupungissa, mutta tulokset antavat aihetta asian pohdiskeluun myös muualla. Kuinka aktiivista on ikääntyneiden arki, mitä aktiviteetteja arjessa on, miten ikääntyneitä tuetaan liikkumisessa ja aktiivisuudessa? Kuinka ympäristö edistää liikkumista?

Kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden pohjalta tiedetään, että ympärivuorokautisen palveluasumisen parissa asuvat ikääntyneet viettävät suurimman osan ajastaan paikallaan ollen, joko istuen tai maaten. Vaikka palveluasumisen asukkaan fyysinen toimintakyky on usein heikentynyt, liikkuminen ja aktiivisena pysyminen on edelleen tärkeää terveyden, hyvinvoinnin, ja itsenäisyyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta. Tai oikeastaan: Nuoremman aikuisen toimintakyky ei juurikaan muutu, vaikka hyvin passiivista elämää viettäisi pitkänkin aikaa. Ikääntyneen palveluasumisen asukkaan toimintakyky voi heiketä huomattavasti jopa muutamassa päivässä. Itsenäisesti aiemmin kävellyt henkilö ei enää pääsekään turvallisesti eteenpäin ilman hoitajan tai apuvälineen apua, kun sängynpohjalla on tullut vietettyä viikko. Säännöllisen harjoittelun vaikuttavuudesta taas on olemassa vahva näyttö – sillä voidaan ylläpitää ja parantaa ympärivuorokautisen hoidon parissa elävän toimintakykyä.

Tutkimuksessamme yksi ikääntyneistä osallistujista sanoi: ”Semmost siistimist mä yritän tehdä, mutta se ei pitäisi olla ainoa tekeminen mitä mä teen.. ..mä kauheesti tykkään ku mä olen päässy tonne tai joku on vieny jonneki kävelemään.. .. Mut enempi olen ollu täällä paikallani ja ihmetelly vähän seiniä, et minkä takia mä tääl seinien kans puhelen.” Useampi osallistujista kertoi, että haluaisi enemmän ulos tai kuntosalille, mutta ei ole ketään, joka sinne veisi eikä itsenäisesti pääse. Ikääntyneiden päivittäiset aktiviteetit olivat osallistujien kuvaamina pitkälti passiivisia. Tutkimuksemme perusteella herääkin kysymys: Onko passiivisuus ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa normi?

Tilanne palveluasumisen yksiköissä varmasti vaihtelee. Jotakin kehittämisen varaa silti varmasti löytyy mistä tahansa. Tutkimuksen valossa tiedämme, että liikkumiseen vaikuttaa laaja joukko ikääntyneen itsensä ulkopuolisia asioita. Näitä ovat muun muassa yksiköiden sisä- ja ulkotilat, laitteet ja (apu)välineet, ihmiset (niin muut asukkaat, henkilökunta, omaiset kuin vapaaehtoisetkin), tarjolla olevat aktiviteetit ja erilaiset säännöt ja arvot, joita yksikössä on. Kehittämisessä olisi tärkeä kuulla niin yksiköissä asuvia kuin siellä työskenteleviä henkilöitä. Kuten alun listauksesta näemme, heillä on sanottavaa ja näkemystä. Myös mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeen, elämään ja työhön voi tuottaa hyvinvointia itsessään, kehittämisen myötä lisääntyvän arjen aktiivisuuden hyötyjen lisäksi. Ikääntyneiden toimintakykyisempänä pysyminen on väestömme ikääntyessä tärkeää myös hoitoon tarvittavien resurssien kannalta. Passiivisuuden ei tulisi olla normi.

 

Kirjoittaja:
Noora Narsakka
MSc, sh, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
noora.narsakka@utu.fi

 

Lähteet

Crocker, T., Forster, A., Young, J., Brown, L., Ozer, S., Smith, J., Green, J., Hardy, J., Burns, E., Glidewell, E., & Greenwood, D. C. (2013). Physical rehabilitation for older people in long-term care. Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, 2.

https://doi.org/10.1002/14651858.CD004294.pub3

Lood, Q., Kirkevold, M., & Edvardsson, D. (2022). Becoming part of an upwards spiral: Meanings of being person‐centred in nursing homes [Article]. International Journal of Older People Nursing, 17(2), e12420-n/a. https://doi.org/10.1111/opn.12420

Narsakka, N., Suhonen, R., Groot, G. & Stolt, M. (2023) The bigger picture of long-term care environments promoting activity and mobility: A photo-elicitation study with older adults and nurses. Submittoitu.

Narsakka, N., Suhonen, R., Kielo-Viljamaa, E., & Stolt, M. (2022). Physical, social, and symbolic environment related to physical activity of older individuals in long-term care: A mixed-method systematic review. International Journal of Nursing Studies, 104350. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104350

den Ouden, M., Bleijlevens, M. H. C., Meijers, J. M. M., Zwakhalen, S. M. G., Braun, S. M., Tan, F. E. S., & Hamers, J. P. H. (2015). Daily (In)Activities of Nursing Home Residents in Their Wards: An Observation Study. Journal of the American Medical Directors Association; J Am Med Dir Assoc, 16(11), 963–968. https://doi.org/10.1016/j.jamda.2015.05.016

Laadukkaat potilasasiakirjamerkinnät ovat jokaisen etu

Kuva: Simon, Pixabay

Potilaan hakeutuessa sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin käynnistyy prosessi, joka alkaa saapumistietojen kirjaamisella. Potilasta arvioidaan, otetaan mittaustuloksia ja tehdään hoitosuunnitelma, jonka perusteella potilaan hoitoa aletaan toteuttaa, seurata ja arvioida. Potilasasiakirjoissa näiden tietojen tulisi näkyä aikajärjestyksessä etenevänä, selkeänä potilaskertomuksena, johon niin valitun hoidon kuin tehtyjen ratkaisujen perusteiden tulisi olla selkeästi näkyvissä (1). Sähköisesti muodostetut potilasasiakirjamerkinnät tallennetaan arkistointipalveluun, josta ne ovat niin potilaan kuin häntä hoitavien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaistenkin käytettävissä. Viime vuosina käyttöönotettu Apotti-potilastietojärjestelmä on tuonut sosiaali- ja terveydenhuollon kirjaukset mukaan myös kahvipöytäkeskusteluihin. Hoitotyön potilasasiakirjamerkintöjen laatu on kuitenkin teema, jonka tulisi ylittää uutiskynnys useamminkin.

Laadukkaat potilasasiakirjamerkinnät tukevat eri ammattilaisten välistä kommunikaatiota, ja ne luovat pohjan yksilökeskeisen hoidon jatkuvuudelle. Kirjaamisen ei tulisikaan toimia hidasteena hyvälle hoidolle, vaan sen tulisi olla osa sitä. Vaikka sähköiset kirjaamisjärjestelmät ovat todistetusti tuoneet tehokkuutta ja helpotusta hoitotyön kirjaamiseen, kirjaamista käsittelevät tutkimukset kertovat kuitenkin usein samaa tarinaa: kirjaaminen koetaan raskaaksi, potilastietojärjestelmät ovat hankalakäyttöisiä, samat tiedot joudutaan kirjaamaan useaan eri paikkaan tai kirjaamiseen kuluva aika on suoraan pois potilaan vierellä vietetystä ajasta (2-4). Olisi tärkeää, että hoitohenkilökunnan ääni tulisi paremmin kuuluviin uusia intuitiivisempia kirjaamisratkaisuja kehittäessä, hoitajille taattaisiin riittävästi koulutusta kirjaamisen tueksi ja työpäivän aikana taattaisiin rauhallisia hetkiä kirjaamiselle. Asia ei ole tärkeä vain potilastyön sujuvuuden kannalta, vaan huolellisesti laaditut potilasasiakirjat ovat tärkeässä asemassa myös hoitohenkilökunnan oikeusturvan varmistamiseksi.

Hoitotieteen tutkijan näkökulmasta potilastietojärjestelmiin kirjatut tiedot tarjoavat kutkuttavia mahdollisuuksia, ja tekoälytutkimuksen kehittymisen myötä suurienkin potilasasiakirja-aineistojen hyödyntäminen tutkimus- ja kehittämistyössä on saavutettavissa. Globaalisti potilasasiakirjoja onkin hyödynnetty jo runsaasti erilaisia tekoälypohjaisia malleja kehittäessä (5). Nämä mallit on kehitetty muun muassa arviomaan potilaan terveydentilaa, havainnoimaan tai ennustamaan potilaan tilassa tai taudinkuvassa tapahtuvia muutoksia tai tukemaan hoitajan kirjaamista ennakoivan tekstinsyötön avulla. Käyttäjän näkökulmasta erilaiset tekoälyratkaisut voivat esimerkiksi lisätä työn sujuvuutta, parantaa potilasturvallisuutta tai tarjota tärkeää trenditietoa hoitotyön laatuun liittyen kustannustehokkaasti. Potilasasiakirjamerkintöjen hyödyntämiseen tutkimuskäytössä liittyy kuitenkin useita ongelmia, joista epätäydelliset potilaskirjaukset ovat yksi merkittävimmistä (2, 6).

Palataan kuitenkin takaisin vielä siihen tärkeimpään, eli potilaaseen. Miksi potilasasiakirjamerkintöjen laadun tulisi kiinnostaa tavallista palveluiden käyttäjää? Laki takaa potilaalle oikeuden nähdä itsestään tehtyjä potilaskirjauksia, ja sähköisten asiointipalveluiden myötä tämän voi tehdä usein ajasta ja paikasta riippumatta. Potilaalla onkin ainutlaatuinen tilaisuus ei vain tarkastella ja lukea itsestään tehtyjä potilaskirjauksia, vaan myös ymmärtää niin omaa terveydentilaansa kuin siihen kohdistettuja hoitotoimenpiteitäkin. Tämän lisäksi niin hoitotyön kuin hoitotieteellisen tutkimuksenkin suurimman saavutettavan hyödyn tulisi aina suorasti tai epäsuorasti kohdistua potilaaseen. Hoitotyön ohessa merkityt kirjaukset luovat raamin potilaan hoidolle ja takaavat tiedon katkeamattoman kulun asiantuntijoiden ja organisaatioiden välillä. Tutkimuksen keinoin puolestaan pyritään parantamaan edellytyksiä tarjota mahdollisimman laadukasta näyttöön perustuvaa hoitotyötä jokaiselle yksittäiselle potilaalle. Potilasasiakirjojen laatu ei siis koske vain niitä kirjaavia ja lukevia ammattilaisia tai niitä toisiokäytössä hyödyntäviä tutkijoita, vaan laadukkaat potilasasiakirjamerkinnät ovat joka ikisen kansalaisen etu.

 

Kirjoittajan tiedot:

Hanna von Gerich

Sh/Th/TtM, Väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

hmvoge(at)utu.fi

 

Lähteet:

1.      Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista 2009/298. Annettu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 2009. Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20090298

2.      Akhu-Zaheya L, Al-Maaitah R, Bany Hani S. Quality of nursing documentation: Paper-based health records versus electronic-based health records. J Clin Nurs. 2018 Feb;27(3-4):e578-e589. doi: 10.1111/jocn.14097

3.      Byrne MD, Fong H, Danks JK. A Survey of Perianesthesia Nursing Electronic Documentation. J Perianesth Nurs. 2018 Apr;33(2):172-176. doi: 10.1016/j.jopan.2016.02.008

4.      Vehko, T., Ikonen, J., Kyytsönen, M., Koponen, S., Kinnunen, U.-M., & Saranto, K. (2023). Tietojärjestelmät lähihoitajien työn tukena eri toimintaympäristöissä: kokemuksia tuotemerkeittäin 2022. Finnish Journal of EHealth and EWelfare. 2013;15(2), 199–218. https://doi.org/10.23996/fjhw.125395

5.      von Gerich H, Moen H, Block LJ, Chu CH, DeForest H, Hobensack M, Michalowski M, Mitchell J, Nibber R, Olalia MA, Pruinelli L, Ronquillo CE, Topaz M, Peltonen LM. Artificial Intelligence -based technologies in nursing: A scoping literature review of the evidence. Int J Nurs Stud. 2022;127:104153. doi: 10.1016/j.ijnurstu.2021.104153.

6.      von Gerich H, Moen H, Peltonen LM. Identifying nursing sensitive indicators from electronic health records in acute cardiac care-Towards intelligent automated assessment of care quality. J Nurs Manag. 2022 Nov;30(8):3726-3735. doi: 10.1111/jonm.13802

 

Multi-, inter-, trans- vai joku muu? Moniammatillisen yhteistyön tasolla on väliä

Moniammatillinen yhteistyö on sote-uudistuksessa kaikkien huulilla. Moniammatillinen yhteistyöosaaminen on tunnistettu sote-uudistuksen tärkeäksi osaamistarpeeksi (1) ja valtioneuvoston julkaisuissa alleviivataan, ettei sote-palvelujen integraatio voi onnistua ilman sitä (2–4). Moniammatillinen yhteistyö on kiistatta sote-palvelujen yhteensovittamisen edellytys, mutta onko kaikille sote-alan toimijoille selvää, mitä käsitteellä oikein tarkoitetaan?

Maailman terveysjärjestö määrittelee moniammatillisen yhteistyön (interprofessional collaborative practice) eri ammattilaisten väliseksi toiminnaksi, jossa eri alojen asiantuntijat työskentelevät yhdessä potilaan ja hänen perheensä kanssa potilaan parhaaksi, tarjotakseen mahdollisimman laadukasta hoitoa eri toimintaympäristöissä (5). Moniammatillisen yhteistyön käsitteelle on kuitenkin olemassa lukuisia muita eri määritelmiä. Käsitteen tarkka määrittely onkin haasteellista, eikä sille ole olemassa globaalisti hyväksyttyä, yksiselitteistä, tutkimukseen perustuvaa määritelmää. (6.) Suomen kielessä puhutaan usein moniammatillisesta tai monialaisesta yhteistyöstä erittelemättä yleensä tarkemmin, minkä tasoisesta yhteistyöstä on kyse. On kuitenkin eri asia, puhutaanko moniammatillisesta rinnakkain työskentelystä (multiprofessional), ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä (interprofessional) tai kenties ammattirajat ylittävästä (transprofessional) yhteistyöstä. 

Australialainen tutkimusryhmä on julkaissut viime vuonna oman näkemyksensä moniammatillisen yhteistyön määritelmästä terveydenhuollon tiimien näkökulmasta. Tässä luokittelussa moniammatilliset tiimit jaotellaan tiimin ominaisuuksien mukaan viiteen eri tasoon: yksialaiseen (unidiscipilinary), monialaiseen (multidisciplinary), ammattiryhmien väliseen (interprofessional), ammattirajat ylittävään (transdisciplinary) ja hybridimuotoiseen (hybrid) tiimiin. Moniammatillisen tiimin taso määräytyy sen mukaan, ketä tiimiin kuuluu, miten tiimissä viestitään ja tehdään yhteistyötä, kuka tiimiä johtaa, kuinka tiukat tiimin ammatilliset rajat ovat, miten asiakkaan palvelutarpeen arviointi, hoito ja palvelut toteutetaan ja onko tiimillä näiden osalta yhteiset tavoitteet. (7.) 

Ensimmäisellä tasolla, yhden ammattiryhmän vastatessa asiakkaan hoidosta ja palveluista (unidisciplinary team), toista ammattialaa voidaan tarvittaessa konsultoida, mutta muuten asiakkaan hoitoon ja palveluihin liittyvää yhteistyötä ei tehdä muiden ammattiryhmien kanssa. Seuraavalla tasolla moniammatillisessa tiimissä voi toimia monen eri ammattialan edustajia, mutta varsinaisen yhteistyön sijaan toiminta on ennemminkin rinnakkain työskentelyä (multidisciplinary team). Tämän tyyppisessä tiimissä ammatilliset rajat ovat tiukat ja tiimiä johtaa sen korkeimmassa asemassa oleva henkilö – yleensä lääkäri − jonka kautta myös kaikki viestintä kulkee. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään ammattialakohtaisesti ja ammattilaisten asettamat tavoitteet voivat olla ristiriidassa keskenään. (7.)

Kolmas taso on ammattiryhmien välinen yhteistyötiimi (interprofessional team), jossa eri alojen ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä, vaihtavat keskenään tietoja ja ovat yhteydessä toisiinsa säännöllisesti. Tiimin jäsenet tuntevat hyvin toisensa asiantuntijuusalueet ja asiakas ja hänen läheisensä ovat tasavertainen osa tiimiä. Tiimillä on nimetty johtaja, muttei se välttämättä ole lääkäri. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään ammattialakohtaisesti, kun taas asiakkaan hoitoa ja palveluja koskevat tavoitteet ovat yhteiset. (7.)

Neljännellä tasolla, ammattirajat ylittävässä tiimissä (transdisciplinary team) eri alojen ammattilaiset – yhdessä asiakkaan ja läheisten kanssa − tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja jakavat rooleja ja vastuita. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään monialaisesti ja hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat yhteensovitetut. Tiimin jäsenet jakavat tietoja ja taitoja keskenään ja ammatilliset rajat voivat hämärtyä. Usein tällaisen tiimin toimijat ovatkin saaneet lisäkoulutusta, mikä mahdollistaa tiimin jäsenten välisen tehtävien jakamisen eri tavalla. (7.)

Viides taso – kaikki edellä kuvatut tasot läpileikkaava − on hybriditiimi (hybrid team). Tällainen tiimi on dynaaminen; se voi liikkua sujuvasti moniammatillisten tiimien eri tasojen välillä ja omaksua eri tiimityyppien ominaisuuksia asiakkaan hoito- ja palveluprosessin eri vaiheissa. Hybriditiimi on joustava, se mukautuu paikalliseen toimintaympäristöön ja tarjoaa asiakkaalle palveluja yksilöllisen tarpeen mukaan. (7.)

Mikään edellä kuvatuista tasoista ei ole automaattisesti ja kaikissa tilanteissa asiakkaalle paras vaihtoehto. On selvää, että paljon ja monialaisia palveluja tarvitsevat asiakkaat vaativat ammattiryhmien välisen tai ammattirajat ylittävän tiimin palveluita, kun taas yksittäisen palvelutarpeen asiakkaille voi riittää yhden ammattiryhmän tarjoama palvelu ja korkeintaan toisen ammattiryhmän konsultointi. Moniammatillisen yhteistyön tasoja kannattaa kuitenkin pohtia. Minkä tasoisesta moniammatillisesta yhteistyöstä kukin asiakas hyötyisi ja mitä ominaisuuksia tällöin kunkin tasoisessa tiimissä tulisi olla? Moniammatillisen yhteistyön avulla voidaan tarjota joustavampia, asiakaskeskeisimpiä palveluja (5). Moniammatillisen yhteistyön tasojen ymmärtäminen taas auttaa toteuttamaan parempaa moniammatillista yhteistyötä.

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

Lähteet: 

1. Kangasniemi M, Hipp K, Häggman-Laitila A, Kallio H, Karki S, Kinnunen P, Pietilä A-M, Saarni R, Viinamäki L, Voutilainen A & Waldén A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018.

2. Valtioneuvosto. 2019. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161931, 24.4.23

3. Timperi T. 2022. Sote-integraation edellyttämä monialainen yhteistyöosaaminen. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:22. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164410, 24.4.23.

4. Koivisto J & Tiirinki H (toim.). 2020. Monialaisen palvelutarpeen tunnistaminen sosiaali- terveys- ja työvoimapalveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:38. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162382, 24.4.23.

5. Maailman terveysjärjestö, Word Health Organization, WHO. 2010. Framework for Action on Interprofessional Education and Collaborative Practice. https://www.who.int/publications/i/item/framework-for-action-on-interprofessional-education-collaborative-practice, 24.4.23

6. Tannhauser, J., S. Russel-Mayhew & C. Scott. 2010. Measures of Interprofessional Education and Collaboration. Journal of Interprofessional care 24(4), 336-349.

7. Martin AK, Green TL, McCarthy AL, Sowa PM, Laakso EL. 2022. Healthcare Teams: Terminology, Confusion, and Ramifications. Journal of Multidisciplinary Healthcare 15, 765-772. 

Kuvalähde: Unsplash