Hyvinvoivasti hoitotyössä – ura ikääntyneiden palveluissa?

                                                                                                                            Kuva: iStock / PIKSEL

Hoitotyöntekijöiden rekrytointi työuralle ikääntyneiden palveluihin on haastavaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Koulutuspaikkamäärien kasvattamisen lisäksi työvoimapulaan on maassamme etsitty ratkaisuja muun muassa hoiva-avustajakoulutuksesta ja hoitotyöntekijöiden rekrytoinnista ulkomailta. Erilaisten ratkaisuehdotuksien osalta on kuitenkin huomioitava tiettyjä seikkoja. Ikääntyneiden palveluissa tarvitaan ensisijaisesti ammattitaitoisia, monialaista osaamista omaavia ja erityisesti muistisairautta sairastavien ikääntyneiden hoitotyön osaajia. Lisäksi rekrytointi kehitysmaista herättää pohtimaan eettisiä kysymyksiä, kuten aivovuotoa, jossa osaavia hoitotyöntekijöitä rekrytoidaan kehittyneisiin maihin heikentäen samalla rekrytoitavan maan terveydenhuollon kestävyyttä. Ikääntyneiden palvelujen työvoimapulan juurisyihin tuskin yksin hoitotyöntekijöiden määrän kasvattamisella pystytäänkään vaikuttamaan.

Hoitotyöntekijöiden rekrytointia ikääntyneiden palveluihin vaikeuttavat muun muassa jatkuvasti mediassakin uutisoidut heikot työolot sekä asenteet ikääntymistä ja ikääntyneiden palveluissa työskentelyä kohtaan yhteiskunnan tasolta lähtien. Työtä ikääntyneiden palveluissa ei myöskään koeta ensisijaiseksi työuraksi hoitotyöntekijöiden keskuudessa tai urakehitysmahdollisuudet siellä koetaan olemattomiksi. Lisäksi ikääntyneiden palvelut ovat yksi niin fyysisesti kuin psyykkisesti kuormittavimmista terveydenhuollon alueista työskennellä. Vaikka hoitotyöntekijöiden rekrytoinnin haasteita ikääntyneiden palveluihin on tarpeen ratkoa monella saralla, ovat työhyvinvointikysymykset keskeisimpiä niiden kattaessa useita kriittisiä veto- ja pitovoimatekijöitä.

Työhyvinvointi on moniulotteinen yksilön positiivinen ja subjektiivinen kokemus omasta hyvinvoinnistaan omassa työympäristössään sisältäen niin fyysisen, psykososiaalisen, ympäristön kuin eettisen ulottuvuuden. Ulottuvuudet sisältävät asioita kuten yksilön fyysinen tai psyykkinen terveys, sosiaaliset suhteet työpaikalla, työympäristön turvallisuus tai eettinen kuormittavuus. Työhyvinvointi on tasapainon säilymistä ja säilyttämistä esimerkiksi yksilön omien voimavarojen ja työolojen välillä. Työhyvinvoinnin edistämisen ja ylläpitämisen avainasemassa ovat niin yhteiskunnan rakenteet kuten koulutusorganisaatiot sekä työnantajat, juuri toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet kuin hoitotyöntekijä itse. Työhyvinvoinnin moniulotteisuuden takia siihen voidaan vaikuttaa monin eri keinoin sekä hoitotyön koulutuksen aikana että työelämässä.

Työhyvinvointi voidaan huomioida jo hoitotyön koulutuksen aikana esimerkiksi luomalla myönteistä opiskeluilmapiiriä ja huomioimalla opiskelijoiden jaksaminen ja tarvittaessa puuttumalla jaksamista heikentäviin asioihin. Työelämässä, hoitotyöntekijöiden työhyvinvointia ikääntyneiden palveluissa voidaan edistää johtamisella esimerkiksi hoitotyöntekijöiden osaamisen tunnustamisella, voimavaraistumisen tukemisella, eettisten ongelmien tunnistamisella ja selvittämisellä ja tiimityötä kehittämällä toisten kunnioittamisen ja arvostamisen kautta. Työterveyshuolto ja työsuojelu edistävät terveellistä työympäristöä ja turvallisia työoloja arvioiden ja seuraten ikääntyneiden palveluissa toimivien hoitotyöntekijöiden työhyvinvointia, työn riskejä sekä näiden ennaltaehkäisyä. Näiden lisäksi hoitotyöntekijä itse pystyy vaikuttamaan omaan työhyvinvointiinsa esimerkiksi omaa osaamistaan ja palautumiskykyään kehittämällä.

Niin ikääntyneiden palveluissa kuin terveydenhuollossa kaikkiaan tarvitaan enenevässä määrin ammattitaitoisia hoitotyöntekijöitä. Asenteita ikääntyneiden palveluissa työskenteleviä ja itse työtä kohtaan tulisi muuttaa positiivisemmaksi ja arvostavammaksi ja työuria olisi suunnattava entistä vahvemmin ikääntyneiden palveluihin. Näihin voidaan vaikuttaa kehittämällä alan veto- ja pitovoimatekijöitä, joihin työhyvinvointi lukeutuu. Turun yliopistossa on käynnissä Työsuojelurahaston rahoittama ENTRY-hanke, jolla pyritään vastaamaan työurien suuntaamiseen ja hoitotyöntekijöiden pitämiseen ikääntyneiden palveluissa tarkastelemalla työhyvinvointitekijöitä.

 

Kirjoittajat:

Johanna Wiisak

Sh, TtM, projektitutkija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

jmtpoh(at)utu.fi

 

Sanna Koskinen

Sh, TtT, kliininen opettaja

Tutkimushankkeen johtaja

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

smtkos(at)utu.fi

 

 

LÄHTEET

De Simone S. 2014. Conceptualizing Wellbeing in the Workplace. International Journal of Business and Social Science 5(12), 118–122.

Global Coalition of Ageing (GCOA). 2021. Building The Caregiving Workforce Our Aging World Needs. https://globalcoalitiononaging.com/

International Labour Organization (ILO). 2022. Workplace well-being. https://www.ilo.org/safework/areasofwork/workplace-health-promotion-and-well-being/WCMS_118396/lang--en/index.htm

Kagan SH & Melendez-Torres GJ. 2015. Ageism in nursing. Journal of Nursing Management 23(5), 644–650.

Koskinen S, Burke E, Fatkulina N, Fuster P, Löyttyniemi E, Salminen L, Stubner J, Thorsteinsson H & Leino-Kilpi H. 2022. Graduating nurse students’ interest in older people nursing – A cross-sectional survey in six European countries. International Journal of Older People Nursing17 (3), e12446.

Lee K, Mileski M, Fohn J, Frye L & Brooks L. 2020. Facilitators and barriers surrounding the role of administration in employee job satisfaction in long-term care facilities: A systematic review. Healthcare 8 (4), 360.

Mcdermott RC, Fruh SM, Williams S, Hauff C, Graves RJ, Melnyk BM & Hall HR. 2020. Nursing students’ resilience, depression, well-being, and academic distress: Testing a moderated mediation model. Journal of Advanced Nursing 76(12), 3385–3397.

Patrician PA, Bakerjian D, Billings R, Chenot T, Hooper V, Johnson CS & Sables-Baus S. 2022. Nurse well-being: A concept analysis. Nursing Outlook 70 (4), 639–650.

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2017. Valtioneuvoston periaatepäätös. Työterveys 2025 – yhteistyöllä työkykyä ja terveyttä. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:1. Sosiaali- ja terveysministeriö.

 

Miten tieteenalaa tutkimalla voidaan edistää terveyttä?

Kuva: flickr.com

Terveystieteellisen tutkimuksen ytimessä on ihmisten terveyden ja toimintakyvyn tutkiminen. Kun oman väitöskirjatutkimukseni aihe liittyy radiografian tieteenalan tutkimuskohteen määrittämiseen, herättää se usein kuulijoissa kysymyksen siitä, miten aihealue liittyy terveystieteellisen tutkimuksen kenttään tai miksi sellaista ylipäätään pitäisi tutkia.

Tieteenalaa tutkittaessa voidaan tutkia tieteenalan substanssia eli käsitteitä, malleja, teorioita tai vaikka tutkimuskohdetta. Tutkittavana voisi olla tieteenalan syntaktinen rakenne eli miten tieteenalalla on organisoitu esimerkiksi tutkittavan tiedon käsittely (metodologisesti) tai miten tietoon päädytään ja miten sitä oikeutetaan (epistemologisesti). Terveystieteissä hoitotiedettä on tutkittu paljon erilaisista näkökulmista ja lukuisat hoitotieteen teoriat ovat kehittäneet tieteenalaa, esimerkkeinä Royn teoria hoitotieteen adaptaatiomallista tai Carperin tutkimukset hoitotieteellisen tiedon lajeista. Nämä ja monet muut tutkimukset ovat edistäneet hoitotieteen kehittymistä tieteenalana ja laajentaneet terveystieteellisen tutkimuksen kenttää lääketieteen hegemoniasta. Kun terveyden ja ihmisten elämän kirjo on laaja, on järkevää myös tarkastella ja tutkia näihin liittyviä ilmiöitä monipuolisesti.

Radiografiatiede on terveystieteisiin sijoittuva tieteenala, jossa tutkitaan lääketieteelliseen kuvantamiseen ja sädehoitoon liittyviä ilmiöitä. Erityisinä kiinnostuksen kohteina on ollut muun muassa röntgenhoitajan ammattiin liittyvä tutkimus, kliiniset käytännöt kuvantamisessa ja sädehoidossa, säteilyn turvallinen ja laadukas käyttö sekä kuvantamiseen ja sädehoitoon liittyvän teknologian tutkiminen. Valtaosa terveydenhuollon piirissä hoidettavista asiakkaista käy jossain kuvantamistutkimuksessa osana hoitopolkua. Syövän hoidossa sädehoito on tärkeä ja alana kehittyvä hoitomuoto. Terveyden edistämisen näkökulmasta ei siis ole aivan yhdentekevää, miten ja mistä näkökulmasta tutkimusta tehdään näillä aloilla. Kuvantamisessa tutkimusta tehdään paljon erityisesti lääketieteellisen tekniikan näkökulmasta. Radiografiatieteellisessä tutkimuksessa huomioidaan myös asiakkaiden ja työn tekijöiden kokemukset sekä palveluiden parantaminen. Kehittyvän ja korkeateknologisen alan kontekstissa on tärkeää, että tutkimusta tehdään huomioiden ihminen, jolle palveluja tuotetaan. Itseisarvona ei ole teknologia vaan miten teknologian avulla voidaan parantaa diagnostiikkaa tai vähentää potilaan saamaa säteilyannosta.

Tutkimalla radiografiatiedettä, tieteenalalle voidaan antaa mahdollisuus kehittyä. Tutkimuskohteen määrittelemisellä rajataan tieteenalan tutkimuskenttää ja voidaan fokusoida tutkimusta. Uutena tieteenalana radiografiatieteen täytyy oikeuttaa olemassaolonsa: tutkimme jotain sellaista mitä kukaan muu ei tutki tästä näkökulmasta. Tutkimuskohteen tulisi kuvastaa tieteenalalla tutkittavan tiedon ydinolemusta ja olla muuttumaton, jos tieteenala jatkaa olemassaoloaan. Tutkimuskohde antaa alan tutkijoille tavan perustella ja sanoittaa tutkimuksensa näkökulmaa käyttäen tieteenalan olennaisia käsitteitä. Näin ollen, tieteenalan tutkimuskohdetta tutkimalla tuotetaan tulevaisuuden radiografiatieteen tutkijoille rakennuspalikoita laadukkaan tutkimuksen tekemiseen ja käytännön kehittämiseen.

Joten vastaus tuohon kirjoituksen aloittaneeseen kysymykseen voisi olla: tieteenalaa tutkimalla varmistetaan laadukas tutkimus myös tulevaisuudessa ja laadukasta terveystieteellistä tutkimusta tukemalla voimme edistää lopulta terveyttä ja ihmisten elämänlaatua.

 

Kirjoittaja:

Sanna Törnroos

Rh, TtM, Väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

sanna.j.tornroos(at)utu.fi

 

Lähteet:

Bullock SM (2009).  Learning to think like a teacher educator:making the substantive and syntactic structures of teaching explicit through self‐study, Teachers and Teaching: theory and practice, 15:2, 291-304, DOI: 10.1080/13540600902875357.

Carper B (1978). Fundamental patterns of knowing in nursing. Adv Nurs Sci, 1 (1978), pp. 13-23

Roy C (2018). Key Issues in Nursing Theory Developments, Challenges, and Future Directions. Nursing Research, Vol 67, No 2, 81–92.

Törnroos S, Leino-Kilpi H & Metsälä E. 2021. Phenomena of radiography science - A scoping review, Radiography 27 (4): 1231-1240. https:// doi.org/10.1016/j.radi.2021.07.005

Törnroos S, Pasanen M, Leino-Kilpi H, Metsälä E. Identification of research priorities of radiography science – A modified Delphi study in Europe. Nursing & Health Sciences (2022). DOI:10.1111/nhs.12938

Willis D, Grace P & Roy C (2008). A Central Unifying Focus for the Discipline: Facilitating Humanization, Meaning, Choice, Quality of Life, and Healing in Living and Dying.  Advances in Nursing Science Vol. 31, No. 1, pp. E28–E40

Sairaalaan? Apua, jännittää...

Sofia istuu sylissäni lääkärin vastaanotolla. Lääkäri juuri kertoo meille, että Sofian korviin tullaan laittamaan nukutuksessa putket. Tämä voi helpottaa pitkää korvatulehduskierrettä. Tunnen, kuinka Sofian vartalo jäykistyy sylissäni ja hän puristaa minua kädestä: ”Äiti, mitä nukutus tarkoittaa? Sattuuko minuun?”

Lapsille nukutuksessa eli anestesiassa tehtävät toimenpiteistä yleisempiä ovat muun muassa erilaiset murtumaleikkaukset sekä korvien putkitukset. Lapselle ajatus sairaalasta ja siellä nukutuksessa tehtävästä toimenpiteestä tai leikkauksesta voi olla erittäin jännittävä ja ahdistava. Arviolta 50–70 prosenttia nukutusta vaativaan toimenpiteeseen menevistä lapsista kokee ahdistusta ennen varsinaista toimenpidettä. Jännittäminen ja ahdistus voivat alkaa toimenpidettä suunniteltaessa ja tunteet voivat voimistua eri vaiheissa ennen toimenpidettä. Usein ahdistus voi olla voimakkaimmillaan leikkaussalissa juuri ennen nukutusta.

Ahdistunut ja peloissaan oleva lapsi voi tapella ja pyrkiä pakoon nukutusta aloitettaessa. Kova ahdistus ja pelko ennen toimenpidettä voivat aiheuttaa esimerkiksi painajaisia lapselle ja hidastaa lapsen toipumista toimenpiteestä. Lapsen ahdistuksen kokemukset voivat vaikuttaa olennaisesti myös tulevaisuuden sairaala- tai lääkärikäynteihin sekä toimenpiteisiin.  

Lapsen ahdistusta voi aiheuttaa itse nukutukseen ja toimenpiteen lisäksi myös pelko yksinolosta tai ero vanhemmista, outo sairaalaympäristö, epätietoisuus tulevista tapahtumista ja pelko kivusta. Myös vanhemmille lasten nukutuksessa tehtävät toimenpiteet tai huoli lapsen hyvinvoinnista voivat aiheuttaa huolta ja stressiä. Lasten aistiessa vanhempien ahdistuksen voi se edelleen lisätä heidän ahdistustaan. Lapsen ikä, kehitystaso ja aiemmat kokemukset anestesiasta vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Lapset kehittyvät eri tahtiin, ja lasten taidot ja kyvyt voivat vaihdella suuresti samanikäisten lasten välillä. Lapsi saattaa ajatella asiasta hyvin eri tavoin kuin aikuinen luulee. Lapsi tarvitsee myös aikaa käsitelläkseen asiaa ja kehittääkseen selviytymiskeinoja ahdistuksen hallintaan.

Vanhemmat ovat olennaisessa roolissa lapsen toimenpiteeseen valmistamisen alkaessa jo kotona. Lapselle on tärkeä kertoa toimenpiteestä ja nukutuksesta etukäteen lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Keskustelut auttavat lapsia erottamaan mielikuvituksen todellisuudesta ja rakentamaan luottamusta. Lisäksi ne vähentävät lapsen epävarmuutta ja lisäävät lapsen uskoa omiin kykyyn selviytyä stressaavista tilanteista.

Erilaisilla ei-lääkinnällisillä interventioilla, kuten rentoutumisella, harhauttamisella ja opetuksellisilla menetelmillä, voidaan vähentää lasten ahdistusta ja parantaa lapsen yhteistyötä nukutuksen yhteydessä. Erilaiset digitaaliset opetukselliset pelit tai virtuaalipelit voivat olla hyödyllinen tapa lapsen selviytymistaitojen opettamisessa ja tukemisessa. Opetuksellisella pelillä voidaan mahdollisesti vahvistaa lasten minäpystyvyyttä, terveydenlukutaitoa ja lisätä tietoa nukutuksesta ja siten myös vähentää lapsen ahdistusta.

Kirjoittaja:
Elina Laitonen
sh, TtM, väitöskirjatutkija
resalm@utu.fi

Lähteet:

1) Chow CH., Van Lieshout RJ., Schmidt LA., Dobson KG. & Buckley N. (2016) Systematic Review: Audiovisual Interventions for Reducing Preoperative Anxiety in Children Undergoing Elective Surgery. Journal of Pediatric Psychology 41(2),182-203.

2) Hotus-hoitosuositus (2016) Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä: Korhonen A, Kaakinen P, Mäkelä M & Miettinen S. Helsinki Hoitotyön tutkimussäätiö. Saatavilla https://www.hotus.fi/leikki-ikaisen-emotionaalinen-tuki-paivakirurgisessa-hoitotyossa-hoitosuositus/ (2.12.2022).

3) Ingadottir B, Laitonen E, Stefansdottir A, Sigurdardottir A, Brynjolfsdottir B, Parisod H, Nyman J, Gunnarsdottir K, Jónsdóttir K, Salanterä S, Pakarinen A. (2022) Developing a Health Game to Prepare Preschool Children for Anesthesia: Formative Study Using a Child-Centered Approach. JMIR Serious Games 2022;10(1):e3147

4) Manyande A., Cyna AM., Yip P., Chooi C. & Middleton P. (2015) Non-pharmacological interventions for assisting the induction of anaesthesia in children. Cochrane Database Systematic Review. 14 (7).

5) Salmela, Marja 2010. Hospital-related fears and coping strategies in 4-6-year-old children. Helsingin yliopisto.