Sivut

tiistai 20. lokakuuta 2020

Eläköön aivot!

 


Aivot ovat ajattelumme ja toimintamme keskus. Aivosairauden, esimerkiksi aivoverenkiertohäiriön, vaikutukset voivat näin ollen olla moninaiset ja rajoittaa toimintakykyä sekä arjesta selviytymistä. Aivoverenkiertohäiriöt ovat valitettavasti myös yleisiä. Suomessa sairastuu vuosittain noin 14 000 henkilöä aivoinfarktiin tai aivoverenvuotoon1. Suuri osa aivoverenkiertohäiriöistä on kuitenkin ehkäistävissä2.

Moniin aivoverenkiertohäiriön riskitekijöihin voi itse vaikuttaa. Näitä ovat esimerkiksi kohonnut verenpaine ja eteisvärinä. Verenpaineen ja pulssin omaseuranta sekä tarvittaessa näiden tehokas hoitaminen vähentävät aivoverenkiertohäiriöön sairastumisen riskiä merkittävästi.3 Sairastumisriskiin voi vaikuttaa myös elintavoilla, kuten muun muassa tupakoimattomuudella, alkoholin kohtuukäytöllä, terveellisellä ruokavaliolla ja riittävällä liikunnalla. Huomiota kannattaa kiinnittää myös henkiseen hyvinvointiin, sillä liiallinen henkinen kuormitus ja stressi ovat aivoverenkiertohäiriöön sairastumisen riskitekijöitä.2

Aivoverenkiertohäiriön ennaltaehkäisy on tärkeää terveillä henkilöillä, mutta myös jo aivoverenkiertohäiriöön sairastuneilla. Sairastettu aivoverenkiertohäiriö lisää merkittävästi riskiä sairastua uuteen aivoverenkiertohäiriöön, jolloin myös kuolleisuusriski on korkeampi4.

Uuden aivoverenkiertohäiriön ennaltaehkäisyn perusperiaatteet ovat samat kuin terveillä henkilöillä. Lisäksi aivoverenkiertohäiriön jälkeen on tärkeää noudattaa terveydenhuollon antamia ohjeita liittyen esimerkiksi aivoinfarktin jälkeiseen veritulppia ehkäisevään lääkitykseen.5 Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneet ovat usein motivoituneita muuttamaan elintapojaan terveellisemmäksi. Sairastuneet kuitenkin kuvaavat haasteita tiedonsaannissa. Sairaalasta kotiutumisen yhteydessä tarjottavan tiedon määrä on usein runsas, joten sairastuneet kuvaavat hankaluuksia muistaa kaikkea ja toivovat mahdollisuutta palata tiedon äärelle kotiutumisen jälkeen. Tiedon tarve myös muuttuu kuntoutumisen edetessä.6

Laadukkaalla tiedon tarjoamisella ja ohjauksella voidaan kuitenkin parantaa aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen sitoutumista terveellisiin elintapoihin ja omahoitoon. Ohjaustilanteiden tulisi olla vuorovaikutteisia ja ohjaukseen tulisi olla varattuna riittävät resurssit. Myös asianmukainen ohjausmateriaali edesauttaa sitoutumista.7

Panostaminen aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyyn kannattaa. Aivoverenkiertohäiriöön sairastuminen aiheuttaa monenlaisia haasteita sairastuneelle sekä hänen läheisilleen8 ja lisäksi hoito on yhteiskunnalle kallista9. Ensi viikolla vietetään Maailman aivoverenkiertohäiriöpäivää torstaina 29. päivä lokakuuta. Päivä on hyvä hetki pysähtyä miettimään omia elintapoja: voinko tehdä parannuksia elintapoihini vähentääkseni riskiäni sairastua aivoverenkiertohäiriöön?


Kirjoittajan tiedot:

Sunna Rannikko

th/sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

seeran@utu.fi

 

Lähteet:

1 Aivotalo. 2019. Mikä on aivoverenkiertohäiriö? Saatavissa https://www.terveyskyla.fi/aivotalo/sairaudet/aivoverenkiertoh%C3%A4iri%C3%B6t/mik%C3%A4-on-aivoverenkiertoh%C3%A4iri%C3%B6 viitattu 19.10.2020.

2 Aivotalo. 2017. Yhdeksän kymmenestä aivoverenkiertohäiriöstä voidaan estää. Saatavissa https://www.terveyskyla.fi/aivotalo/sairaudet/aivoverenkiertoh%C3%A4iri%C3%B6t/riskitekij%C3%A4t/yhdeks%C3%A4n-kymmenest%C3%A4-aivoverenkiertoh%C3%A4iri%C3%B6st%C3%A4-voidaan-est%C3%A4%C3%A4 viitattu 19.10.2020.

3 Aivoliitto. 2020. Näin ehkäiset aivoverenkiertohäiriön. Saatavissa https://www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio/ehkaise/ viitattu 19.10.2020.

4 Aarnio K, Haapaniemi E, Melkas S, Kaste M, Tatlisumak T & Putaala J. 2014. Long-Term Mortality After First-Ever and Recurrent Stroke in Young Adults. Stroke 45 (9), 2670–2676.

5 Aivotalo. 2017. Uusien verisuonitapahtumien ehkäisy. Saatavissa https://www.terveyskyla.fi/aivotalo/sairaudet/aivoverenkiertoh%C3%A4iri%C3%B6t/el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4-aivoverenkiertoh%C3%A4iri%C3%B6n-j%C3%A4lkeen/uusien-verisuonitapahtumien-ehk%C3%A4isy viitattu 19.10.2020.

6 White CL, Cantu A, Motz D, Patterson M, Caron J-L & Birnbaum LA. 2019. Opportunities and challenges in secondary stroke prevention: a mixed methods study. Disability & Rehabilitation 41 (26), 3192–3197.

7 Oikarinen A, Engblom J, Kyngäs H & Kääriäinen M. 2018. A study of the relationship between the quality of lifestyle counselling and later adherence to the lifestyle changes based on patients with stroke and TIA. Clinical Rehabilitation 32 (4), 557–567.

8 Lou S, Carstensen K, Jørgensen CR & Nielsen CP. 2017. Stroke patients' and informal carers' experiences with life after stroke: an overview of qualitative systematic reviews. Disability and Rehabilitation 39 (3), 301–313.

9 Lindsberg PJ, Castrén E, Korkeila J, Alho H, Erkinjuntti T, Isometsä E, Kalso E, Marttunen M, Pihko H, Tienari P, Wartiovaara A, Jäkälä P, Kälviäinen R, Soininen H, Tiihonen J, Karlsson H, Rinne J, Roine RO, Elovaara I, Tamminen T, Öhman J, Majamaa K & Hari R. 2014. Aivosairaudet ovat kalleimmat kansantautimme. Duodecim 130 (17), 1721–1730. 

 Kuva: GDJ/Pixabay.

 

tiistai 6. lokakuuta 2020

Voit imettää koronaviruksesta huolimatta tai juuri sen takia

 

Koronaviruspandemia on edelleen voimissaan ja koskettaa meitä kaikkia jollakin tasolla. Erikoisesta tilanteesta huolimatta elämä myös jatkuu ja perheisiin syntyy lisää vauvoja. Raskaana olevat naiset joutuvat sietämään monenlaista epävarmuutta ja huolta; keväällä jopa isien ja puolisoiden läsnäoloa synnytyssairaaloissa rajoitettiin voimakkaasti. Asia, josta kuitenkaan koronaviruksen suhteen ei tarvitse erityisesti kantaa huolta, on imetys. Vauvan imettäminen on edelleen sallittua ja myös suotavaa. Hiljattain julkaistussa katsausartikkelissa keräsimme kaiken saatavilla olevan tutkimustiedon imetyksen ja rintamaidon yhteyksistä koronavirukseen ja sen leviämiseen (Lubbe ym. 2020).

Tähän asti kerätyn tutkimustiedon ja muista samantyyppisistä viruksista tiedetyn perusteella koronavirus ei siirry äidistä lapseen rintamaidon välityksellä. Sen sijaan rintamaito suojaa sekä vastasyntynyttä mutta myös isompaa imetettävää lasta sairastumiselta. Rintamaidon mukana lapsi saa monenlaisia vasta-aineita, jotka suojaavat lasta erityisesti infektiotaudeilta. Paras keino edistää imetystä on turvata vastasyntyneen ja äidin fyysinen läheisyys. Välitön ihokontakti synnytyksen jälkeen muokkaa myös vauvan mikrobikantaa, kun äidin iholta siirtyy vauvaan hyödyllisiä mikrobeja. Ihokontaktilla on myös lukuisia muita hyötyjä, joista vähäisin ei ole varhaisen kiintymyssuhteen vahvistuminen. Koronavirukselta suojautuminen ei saisi johtaa äitien ja vastasyntyneiden erottamiseen. 

Sekä virukselle altistuneet että koronaviruksen suhteen positiiviseksi todetut äidit voivat halutessaan imettää. Pisaratartuntaa voidaan ehkäistä huolellisella käsihygienialla ja kasvomaskia käyttämällä. Mikäli äidin oireet ovat sairaalahoitoa vaativat, imetettävän tulisi päästä sairaalaan äidin mukana ja imetys voi jatkua äidin voinnin mukaan. Äidin ollessa liian sairas imettämään on mahdollista antaa vauvalle lypsettyä maitoa. Tämänhetkisen tiedon valossa rintamaidossa ei ole koronavirusta, joten rintamaitoa voi lypsää tavalliseen tapaan. Mikäli äiti on altistunut tai sairastunut, lypsämiseen käytetyn välineistön desinfiointia kannattaa tehostaa. Muiden äitien ei tulisi käyttää altistuneen tai sairastuneen äidin käyttämää rintapumppua.

Imettävien tai imettäviksi aikovien naisten ei siis tarvitse hätääntyä koronaviruksen vuoksi. Mahdollinen kotikaranteeni tai sosiaalinen eristyneisyys kannattaa käyttää vauvaan tutustumiseen ja hänen kanssaan suhteen luomiseen. Hyvin perustuksin luotu vanhempi-lapsi -suhde kantaa vielä kauan korona-ajan jälkeenkin.

Kirjoittajan tiedot:                                                                                                                       Hannakaisa Niela-Vilén                                                                                                                        kätilö, TtT, erikoistutkija                                                                                                                      Turun yliopisto, hoitotieteen laitos                                                                                                   s-posti: hmniel(at)utu.fi                                                                                                         ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen


Kirjoituksessa referoitu artikkeli on vapaasti saatavilla:

Lubbe W, Botha E, Niela-Vilen H, Reimers, P. Breastfeeding during the COVID-19 pandemic – a literature review for clinical practice. International Breastfeeding Journal 2020; 15, 82. https://doi.org/10.1186/s13006-020-00319-3

tiistai 15. syyskuuta 2020

PANDEMIA AIHEUTTAA MYÖS HENKISTÄ RASITETTA – UUSIA JA VANHOJA KEINOJA TOISTEMME TUKEMISEKSI?

On vaikea kirjoittaa muusta kuin koronasta, kun elämä on sitä pullollaan. Korona puhuttaa meitä kaikkia enemmän tai vähemmän, mutta varmasti se tuntuu useimman meistä arjessa ja näkyy nykyisin jopa katukuvassa. Se on varmasti ollut osittain yhdistävä tekijä. Me olemme yhdessä vastaan jotakin, josta meillä ei oikeastaan ole aiempaa kokemusta. Kokemukset ovat varmaan hyvin erilaisia riippuen elämäntilanteesta ja elämän piiristä.

Koronan vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ovat olleet monialaiset. On puhuttu erilaisista taloudellisista vaikutuksista, vaikutuksista oppimiseen ja monen muuhun. On puhuttu jopa uuden luokan muodostumisesta koronan aiheuttaman syrjäytymisen vuoksi. On vaikea välillä tietää, mikä näistä keskusteluista ja kannanotoista on pelkkää spekulaatiota tai jopa pelon aiheuttamaa tiedon väritystä.

Koronan vaikutuksista on kuitenkin jo paljon tutkimusta. Täytyy sanoa, että joskus sitä suorastaan hämmästyy, mistä kaikesta meillä Suomessa kerätään tietoa. THL:n tuoreessa julkaisussa nimittäin on todettu, että vuonna 2020 valtakunnalliseen Kriisipuhelimeen on tullut enemmän soittoja kuin aiempina vuosina. Määrä oli suurin huhtikuussa, jonka jälkeen puhelujen määrä laski ja elokuussa puheluita oli taas enemmän. Eniten kasvoi nuorten soittajien määrä. Myös muualta maailmalta on tullut tutkittua tietoa siitä, että mielenterveysongelmien määrä on lisääntynyt ja tarve psyykkiseen tukeen on kasvnut.

Covid-19 pandemia luo uusia toimintatapoja. Esimerkiksi Australiassa on valtion tukemana tarjolla virtuaalista mielenterveyttä tukevia palveluita. Myös Yhdysvalloissa on telepsykiatrian määrä lisääntynyt Covid-19 myötä. Toivottavasti kykenemme täällä meilläkin vastaamaan tähänkin lisääntyneeseen ihmisten tarpeeseen.

Terveydenhuollosta tapahtunut mahtava digitaalinen kehitys on Suomessa todellisuutta. Olemme löytäneet uusia keinoja hoitaa potilaita telelaitteiden avulla. Tamperelaisen tutkimuksen mukaan toisen ihmisen kasvojen näkeminen vaikka vain ruudulla aiheuttaa aivoissamme samanlaisen reaktion kuin oikeasti tapaisimme toisen ihmisen. Tätä tutkimusta on hyvä jatkaa.

Covid-19 pandemia on pelon ja ahdistuksen lisäksi muuttanut yleistä kanssakäymistämme. Nyt olemme Suomessa toisen aallon kynnyksellä. Kesä antoi meille hetken levähdyksen ja nyt meitä taas vaaditaan olemaan tarkkana yhteisessä kanssakäymisessä. Koronan myötä joudumme taas pitämään etäisyyttä toisiin ihmisiin: ei enää halauksia eikä läheistä kanssakäymistä. Toivottavasti ei käy kuten Kustaa Vilkunan novellissa Karoliinin korvapuusti: Moiset keikaroinnit huutiin ja voi sellaisia, jotka niitä vielä harrastavat! Sillä tarvitsemme vanhoja keinoja uusin välinein: Tukea ja olla läsnä toisillemme!

Kirsi Terho, sh, TtM, tohtori koulutettava TY hoitotieteenlaitos
kirsi.m.terho@gmail.com

Lähteet

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139889/Viikko%2037-2020%20-%20Koronaepidemian%20vaikutukset%20hyvinvointiin%20palveluihin%20ja%20talouteen.pdf?sequence=37&isAllowed=y

Khaleghi A, Mohammadi MR, Jahromi GP, Zarafshan H. New Ways to Manage Pandemics: Using Technologies in the Era of COVID-19, a Narrative Review. Iranian Journal of Psychiatry. 2020;15(3):236-242. Accessed September 16, 2020. http://search.ebscohost.com/login.aspx?direct=true&db=cin20&AN=144778651&site=ehost-live

Marshall, J. M., Dunstan, D. A., & Bartik, W. (2020). The role of digital mental health resources to treat trauma symptoms in Australia during COVID-19. Psychological Trauma: Theory, Research, Practice, and Policy, 12(S1), S269-S271.http://dx.doi.org/10.1037/tra0000627

Newman K, Wang AH, Wang AZY, Hanna D. The role of internet-based digital tools in reducing social isolation and addressing support needs among informal caregivers: a scoping review. BMC Public Health. 2019;19(1):1-12. doi:10.1186/s12889-019-7837-3

Restauri N, Sheridan AD. Burnout and Posttraumatic Stress Disorder in the Coronavirus Disease 2019 (COVID-19) Pandemic: Intersection, Impact, and Interventions. Journal of the American College of Radiology. 2020;17(7):921-926. doi:10.1016/j.jacr.2020.05.021

Soklaridis S, Lin E, Lalani Y, Rodak T, Sockalingam S. Mental health interventions and supports during COVID- 19 and other medical pandemics: A rapid systematic review of the evidence. General Hospital Psychiatry. 2020;66:133-146. doi:10.1016/j.genhosppsych.2020.08.007

tiistai 1. syyskuuta 2020

Hoitotyö ei voi olla sattumankauppaa – tutkimusnäyttö ja osaamisen varmistaminen hoitotyön kehittämisen kivijalkana


Sosiaali- ja terveydenhuolto on murroksessa ja muuttumassa siihen suuntaan, että hoitotyöntekijöiden vastuu asiakkaiden ja potilaiden hoidossa on kasvussa. Jo nykyisellään perusterveydenhuollossa hoitotyöntekijät vastaavat suuresta osaa asiakas- ja potilaskontakteja. Esimerkiksi vuonna 2019 hoitotyöntekijät (sairaan- ja terveydenhoitajat sekä perus- ja lähihoitajat) hoitivat 55,3 % avosairaanhoidon 21 434 201 käynnistä. Vastaavasti hoitotyöntekijät hoitivat jopa 89,4 % kotisairaanhoidon 3 966 259 käynnistä. (THL 2020.) Vastuun ja työmäärän lisääntyessä tulee pitää huolta siitä, että hoitotyöntekijöillä on tarvitsemansa resurssit laadukkaan hoitotyön toteuttamiseen.

Hoitotyön käytäntöjen kehittämistä perustuen vahvaan näyttöön ja osaamiseen

Riittämätön henkilöstömäärä, osaamisvaje, vanhentuneet käytännöt ja käytäntöjen perusteeton vaihtelu voivat osaltaan lisätä hoitotyöntekijöiden väsymystä ja uupumista kasvavan työmäärän paineessa. Hoitotyön kehittäminen näyttöön perustuen ei ratkaise näitä kaikkia ongelmia, mutta luo vahvat yhtenäiset raamit hoitotyön ja osaamisen kehittämiseen. (Korhonen ym. 2018.)

Näyttöön perustuvan toiminnan perusajatuksena on, että hoitotyöntekijöillä on käytössään parhaaseen mahdolliseen tutkimusnäyttöön pohjautuvat yhtenäiset käytännöt, jotka ohjaavat hoitotyötä ja mahdollistavat tasalaatuisen, potilasturvallisen ja kustannustehokkaan hoitotyön toimipaikasta ja hoitotyöntekijästä riippumatta. Terveydenhuoltolakiin (30.12.2010/1326) kirjatun näyttöön perustuvan toiminnan velvoitteen toteutuminen kuitenkin myös edellyttää, että hoitotyöntekijöillä on hoitosuositusten ja muun tutkimusnäytön lisäksi osaamista ja mahdollisuuksia hyödyntää näyttöä kliinisessä päätöksenteossa potilaan yksilölliset tarpeet huomioiden, kehittää hoitotyötä näyttöön perustuen sekä päivittää ja ylläpitää omaa osaamistaan uusista hoitotyön käytännöistä.

Näyttöön perustuvan toiminnan edellytysten ja osaamisen varmistamisen osalta hoitotyö edellyttää erityislaatuista huomiota. Hoitotyössä toimitaan erilaisilla koulutustaustoilla (esimerkiksi sairaanhoitajat, lähihoitajat), mikä tarkoittaa, että koulutusta ja tukirakenteita näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttamiseen ja osaamisen kehittämiseen tulee olla saatavilla kunkin ammattiryhmän tarpeet huomioiden.

Kenen vastuulla on hoitotyöntekijöiden osaamisen kehittäminen?

Tieto lisääntyy jatkuvasti ja yhteiskunnassa ja maailmalla tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat väistämättä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Utelias asenne ja halu oppia ovat asioita, joihin kukin voi itse vaikuttaa. Myönteinen asennoituminen uuden oppimista kohtaan edellyttää, että hoitotyöntekijällä on mahdollisuus ajatella muutakin, kuin selviämistään päivittäisestä työstään. Osaamisen ja hoitotyön kehittäminen ei voi olla yksin työntekijän vastuulla, vaan edellytykset ammatilliseen kehittymiseen ja osaamisen varmistamiseen tulee luoda organisaation ja yhteiskunnan tasolta.

Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) on kansallinen toimija, joka osaltaan luo näyttöön perustuvan toiminnan tukirakenteita hoitotyöhön. Hotuksen perustehtävänä on edistää näyttöön perustuvaa toimintaa erityisesti hoitotyössä tuottamalla, tiivistämällä ja levittämällä tutkimusnäyttöä. Hotus tuottaa kansallisia hoitosuosituksia, Näyttövinkkejä ja katsauksia sekä niiden lisäksi tukirakenteita näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseen ja hoitotyöntekijöiden osaamisen kehittämiseen.  Hotus tekee tähän liittyen tiivistä yhteistyötä erilaisten sidosryhmien sekä terveydenhuollon, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Jatketaan työtä yhdessä näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämiseksi!


Kirjoittajat:

Lotta Hamari, Ft, TtT

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Post doc –tutkija, Turun yliopisto

lotta.hamari(at)hotus.fi

 

Heidi Parisod, Sh/th, TtT

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Post doc –tutkija, Turun yliopisto

heidi.parisod(at)hotus.fi

 

Kristiina Heikkilä, Sh, TtM

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

kristiina.heikkila(at)hotus.fi


Lähteet

 Korhonen A, Jylhä V, Korhonen T, Holopainen A. 2018. Näyttöön perustuva toiminta – tarpeesta tuloksiin. Helsinki: Hoitotieteen tutkimussäätiö ja Skhole Oy.

 Finlex. Terveydenhuoltolaki. 30.12.2010/1326. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 1.9.2020

THL. 2020. Avohilmo. Käynnit alueittain. Saatavilla: https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/avo/perus01/summary_alue0201 1.9.2020

 

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Kivun kirjaamisella on väliä!

 


Heinäkuussa YLE julkaisi
jutun kipupotilaista, jotka ovat kokeneet vääryyttä terveyshuollon tekeminen −tai tekemättä jättämien− kirjausten takia. Kirjoitus herätti monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia: Mikä tekee kipupotilaista ryhmän, joka tuntee usein jäävänsä vaille terveydenhuollon ymmärrystä ja tukea? Toinen kysymys koskee vastakkainasettelua, jota kuvataan Ylenkin jutussa; sen mukaan terveydenhuollon henkilöstö on haluton tekemään muutoksia teksteihin, jotka ovat potilaiden mukaan virheellisiä. Miksi juuri kivun kirjaukset ovat aiheuttaneet ongelmatilanteita, jotka nousevat kansallisiin otsikoihin?

Kipupotilailla viitataan yleensä henkilöihin, joilla on pitkäaikaista, yli 2−6 kk kestänyttä, usein vaikeaa kipua. Pitkäaikainen kipu eroa akuutista kivusta mm. siten, että se on menettänyt merkityksensä elämää suojaavana ja varoittavana tekijänä ja se voidaan nähdä joko oireena tai itsenäisenä sairautena. Pitkäaikainen kipu aiheuttaa merkittävää elämänlaadun ja toimintakyvyn heikkenemistä kaikilla osa-alueilla. Siihen liittyy usein myös liitännäisongelmia kuten masennus, unettomuus ja ahdistuneisuus, jotka osaltaan voivat ylläpitää kipuongelmaa ja samalla olla kipuongelman seurauksia. (Kalso, 2018.) Pitkäaikaisen kivun hoito on edelleen haastavaa, vaikka sen parantamiseksi on tehty töitä, ja mm. kivun käypähoitosuositus ottaa kantaa moniin asioihin pitkäaikaisen kivun hoidon parantamiseksi. Kivun arviointi on kuitenkin aina haastavaa, sillä kipu on subjektiivinen, monitahoinen kokemus.

Potilaan oman kokemuksen pitäisi olla aina näkyvillä myös kipuun liittyvissä kirjauksissa (Sloman ym. 2005). Lisäksi kivusta tuli kirjata sen tyyppi, sijainti, kesto sekä voimakkuus, sekä levossa että liikkeessä. Kivun arviointiin tulisi käyttää aina potilaalle soveltuvaa validoitua kipumittaria. Lisäksi toimintakyvyn ja muiden liitännäisongelmien kartoittamiseksi tulisi käyttää myös tarkoituksen mukaisia validoituja mittareita. (Kipu käypä hoito -suositus 2015.)

Krebs ja kumppanit (2009) tutkivat potilaiden kokemuksia saamastaan kivunhoidosta ja vastaavia potilaskertomusten kirjauksia 237 potilaan kohdalla yhdysvaltalaisella klinikalla. Kaikilla osallistujilla oli kipua, ja näistä 74 % :lla pitkäaikaista kipua. Tutkimuksen päätulos vastaa YLEn kirjoituksessa kuvattuja potilaiden kokemuksia: Kivunhoitoon liittyvissä kirjauksissa oli puutteita jokaisessa tarkastellussa asiassa, eniten annetussa ohjauksessa sekä lääkkeettömien kivunhoidon kirjauksissa ja vähiten aloitetuissa lääkityksissä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan puututtu kivun kuvaukseen, varsinaisiin virheellisiin kirjauksiin tai kirjausten sävyyn.   

Ylen juttuun liitetyssä Yle Areenan haastattelun lopussa haastateltava oleva kipupotilas pohtii, mitä vastaanotolla voitaisiin tehdä toisin, jotta potilas pystyisi vaikuttamaan omiin kirjauksiinsa. Hän esittää toiveen, että potilaalla olisi pysyvä hoitosuhde lääkäriin ja hoitajaan, lääkäri sanelisi tekstin potilaan läsnäollessa ja potilaalla olisi mahdollisuus kommentoida Omakantaan siellä olevia omia tekstejään. Kaksi ensimmäistä toiveista ovat osa kivun käypä hoito -suositusta, sillä suositus ottaa kantaa pysyvään hoitosuhteeseen sekä vastaanottotilanteessa yhdessä potilaan kanssa tehtävään tilannekoosteeseen. Tällä varmistetaan yhteiset näkemykset ja tavoitteet sekä sovitaan hoitosuunnitelmasta. Lisäksi pitäisi varmistaa, että nykyiset muistutuskäytännöt olisivat selkeitä, prosessit helposti lähestyttäviä ja nopeita.

Lopulta, jo sen varmistaminen, että jokainen terveydenhuoltoon hakeutuva kipupotilas tulisi kohdatuksi aidosti, ilman kiireen tuntua ja aktiivisesti kuunnellen, voisi ehkäistä kirjauksiin kohdistuvia huolia.

 

Kirjoittaja:

Riitta Mieronkoski

ft, TtM, tohtorikoulutettava

e-mail: ritemi@utu.fi

 

Lähteet:

Kipu. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Anestesiologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2015 (viitattu 26.08.2020). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi

Kalso, E. (2018) ‘Lääkärilehti - Miksi kipu pitkittyy ja voiko sitä ehkäistä?’, Lääkärilehti, 73(18), pp. 1119–1126. Available at: https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/miksi-kipu-pitkittyy-ja-voiko-sita-ehkaista/?public=219108ef10470df8d9b792c240c4f1fb (Accessed: 26 August 2020).

Krebs, E. E. et al. (2009) ‘Documentation of Pain Care Processes Does Not Accurately Reflect Pain Management Delivered in Primary Care’. doi: 10.1007/s11606-009-1194-3.

Sloman R, Rosen G, Rom M, Shir Y. Nurses' assessment of pain in surgical patients. J Adv Nurs. 2005;52(2):125-132. doi:10.1111/j.1365-2648.2005.03573.x

 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Arvot hoitotyön johtajan ankkureina myrskyssä?


Hoitotyön johtajat toimivat terveydenhuollon organisaatioiden avainrooleissa johtaen suurinta terveydenhuollon ammattilaisten ryhmää1, hoitohenkilöstöä, -yhteensä lähes 300 000 työntekijää Suomessa2. Hoitotyön johtajien päätehtävänä on luoda edellytykset vaikuttavalle, laadukkaalle ja tuloksekkaalle hoitotyölle3. Johtajien työssään kokemien haasteiden määrä ja vaikeusaste on keväällä 2020 ennen kokematon. Jo aiemmin tiukentuneet taloudelliset ja kasvaneet laadulliset odotukset, sekä uutena COVID-19 pandemia ovat tuoneet johtamiseen uudenlaisia haasteita. -Haasteita, jotka mahdollisesti lisäävät johtajien eettisiä huolia ja arvoristiriitoja. Hoitotyön johtajat tarvitsevatkin työssään nyt, enemmän kuin koskaan aiemmin, vahvoja arvoja ja etiikkaa sunnannäyttäjinä.

Hoitotyön johtajilla on työssään vaativa kaksinkertaisen eettisyyden vaade: johtaminen itsessään on inhimillistä, arvosidonnaista toimintaa ja siinä käytetään valtaa. Toisaalta hoitotyön johtaminen on myös niiden johtamista, joiden työ on inhimillistä: hoitotyössä hoidetaan avun tarpeessa, haavoittuvassa asemassa olevia potilaita tai asiakkaita. Hoitotyön johtamisella vaikutetaan siis hyvin laajasti hoitotyöntekijöihin, potilaisiin ja toimintaympäristöihin. Johtajien tuleekin hallita eettiset ulottuvuudet ja ottaa ne huomioon toiminnassaan, valtaa tulisi käyttää viisaasti ja hyvin.

Hoitotyön johtajalla tulee olla sydämessään vahva, selkiytynyt arvoperusta, jossa henkilökohtaiset, ammattikunnan ja organisaation arvot ovat jäsentyneessä sovussa. Henkilökohtaiset arvot omaksutaan usein   jo lapsuudessa ja ne muodostavat  yksilön toiminnan perustan. Ammattikunnan arvot muodostavat ammattikunnan toiminnan perustan, niitä tarvitaan päätöksenteon tueksi ja ne on kirjattu eri ammattikunnan eettisiin ohjeisiin. Eettisiin ohjeisiin paneutuminen on osa itsensä kehittämistä ammattilaisena. -Milloin Sinä olet viimeksi tukeutunut hoitotyön johtajan eettisiin ohjeisiin4? Vahva ammattietiikka on yksi johtajan tärkeimmistä resursseista. Jo sota-aikana Lotta Svärd- järjestö opetti jäsenilleen 12 kultaista sääntöä, aikansa arvoa, joiden mukaan toimia, esimerkiksi ”Vaadi aina enin itseltäsi!”. Eri ammattiryhmien eettisten ohjeiden sisällöt ovat samansuuntaisia, mutta niissä on kuitenkin painotuseroja. Tuntemalla toisen ammattikunnan ohjeet voi paremmin ymmärtää mahdollisia näkemyseroja. Organisaation arvojen tulisi olla yhteisesti määritellyt, laajasti omaksutut ja jokapäiväisen työhön integroidut. Hoitoyön johtajan tärkeä tehtävä onkin artikuloida organisaation arvoja arkeen ja toimia omalla käytöksellään eettisenä roolimallina.

Hoitotyön johtajan kaiken toiminnan tulee siis lähteä arvoista ja toimintaa tulee johtaa yhteisten arvojen mukaisesti. Myös johdettavien tulisi jakaa nämä arvot. Ovatko Sinun työyksikkösi arvot yhteisesti jaetut? Onko todellinen toimintanne yhdessä määrittelemienne arvojen mukaista? Milloin viimeksi olette keskustelleet arvoistanne? Kaapissa pölyttyvät, kaikkien unohtamat arvot eivät tuota organisaatiolle mitään lisäarvoa. Kun taas arvoista lähtevällä johtamisella on todettu olevan positiivisia vaikutuksia henkilökunnan työhön sitoutumiseen5;6;7;8;9 ja työhyvinvointiin sekä tätä kautta potilashoidon laatuun10;6;8 ja potilaiden tyytyväisyyteen11. Vahva etiikka on hyvän johtamisen avaintekijä12 ja terveydenhuollon organisaation kokonaismenestyksen avain8!

Jokaisella hoitotyön johtajalla on velvollisuus johtaa eettisesti kestävällä tavalla ja etiikan tulisi olla kaiken johtamisen ydin ja pohja. Arvot edustavat perustavaa laatua olevaa vakautta muutosten keskellä, arvojen ankkuri pitää hoitotyön laivaa oikeassa kurssissa suurenkin myrskyn silmässä!


Kirjoittajan tiedot:
Laura Laukkanen
sh, klö, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Lähteet: 
1. Eurostat. 2016. Healthcare personnel statistics—nursing and caring professionals. Saatavilla: https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Healthcare_personnel_statistics_-_nursing_and_caring_professionals
2. Suomen Virallinen Tilasto. 2017. Työlliset ammattiryhmittäin, 2010-2017. Saatavilla: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__tyokay/?tablelist=true
3. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2009. Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön. Toimintaohjelma 2009–2011. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, 18. Saatavilla: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74335/URN%3ANBN%3Afi-fe201504226780.pdf?sequence=1
4. Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry. Hoitotyön johtajan, ylihoitajan eettiset ohjeet. Saatavilla: https://www.taja.fi/vaikuttaminen/hoitotyon-johtajan-ylihoitajan-eettiset-ohjeet/
5. Zappalà, S. & Toscano, F. 2020. The Ethical Leadership Scale (ELS): Italian adaptation and exploration of the nomological network in a healthcare setting [published online ahead of print, 2020 Jan 30]. Journal of Nursing Management 2020;10.1111/jonm.12967.
6. Cummings, G. G., MacGregor, T., Davey, M., Lee, H., Wong, C. A., Lo, E., Muise, M., & Stafford, E. 2010. Leadership styles and outcome patterns for the nursing workforce and work environment: a systematic review. International journal of nursing studies 47(3), 363–385.
7. Bell, J. & Breslin. J.M. 2008. Healthcare provider moral distress as a leadership challenge. Jona’s Healthcare Law, Ethics and Regulation 10(4), 94–97. 
8. Shirey, M. R. 2005. Ethical Climate in Nursing Practice, The Leader’s Role. Jona’s Healthcare Law, Ethics and Regulation 7(2), 59–67.
9. Zhu, W., May, D.R. & Avolio, B.J. 2004. The impact of ethical leadership behavior on employee outcomes: the roles of psychological empowerment and authenticity. Journal of Leadership & Organizational Studies 11(1), 16–26.
10. Barkhordari-Sharifabad, M., Ashktorab, T. & Atashzadeh-Shoorideh, F. 2018. Ethical leadership outcomes in nursing: A qualitative study. Nursing ethics 25(8), 1051–1063.
11. Wong, C.A., Cummings, G.G. & Ducharme, L. 2013. The relationship between nursing leadership and patient outcomes: a systematic review update. Journal of Nursing Management 21(5), 709–724.
12. Hudak, R.P., Brooke, P.P. Jr., Finstuen, K. & Riley, P. 1993. Health care administration in the years 2000: practitioners’ views of future issues and job requirements. Hospital & Health Services Administration 38(2), 181–195.



tiistai 23. kesäkuuta 2020

Yhdenvertaisuusnäkökulmia digitalisoituvaan terveydenhuoltoon


Koronakriisi vauhditti digiloikkaa monen muun alan lisäksi myös terveydenhuollossa, jossa etenkin etävastaanottojen monet hyödyt tulivat havaituiksi. Uusien käytäntöjen omaksuminen on ollut monelle helppoa, sillä oman terveyden seurannassa käytettävät laitteet ovat yleistyneet viime vuosina ja yhä useampi seuraa esimerkiksi aktiivisuuttaan, stessitasoaan tai untaan älyrannekkeen tai -sormuksen avulla. Terveyttä edistävän mittaamisen lisäksi markkinoille on tulossa kehittyneempiäkin sairauksien hoitoon ja -etäseurantaan tarkoitettuja laitteita, joita voidaan olemassa olevien teknologioiden lisäksi hyödyntää terveydenhuollon eri palveluissa. Nykyisistäkin älykelloista osa pystyy esimerkiksi varoittamaan käyttäjäänsä mahdollisesta eteisvärinäkohtauksesta.

Teknologian tarjoamat hyödyt ovat moninaisia, kun laitteet opastavat terveyden edistämisessä ja sairauksien esimmäiset merkit voidaan tunnistaa varhain. Suomessa terveyspolitiikka tavoittelee terveyserojen tasaamista ja yhdenvertaisia palveluita kaikille. Näin ollen terveydenhuollon digitalisaatiota koskevissa keskusteluissa usein nostetaankin esiin huoli siitä, kuka näistä teknologioista pääsee hyötymään ja kasvattaako teknologian käyttöönotto jo olemassa olevia terveyseroja? Huolia lisääntyvästä terveyden eriarvoisuudesta on esitetty niin kansainvälisessä kuin kansallisessakin keskustelussa.