torstai 14. helmikuuta 2019

Ideat ilmaan!



Terveydenhuollon digitalisaation myötä teknologia näyttelee jatkuvasti suurempaa roolia hoitoalan arkipäivässä. Sairaanhoitajaliiton vuonna 2015 tekemän kyselyn mukaan yli 90% vastanneista hoitajista kertoi käyttävänsä teknologisia apuvälineitä työssään. Useimmiten teknologia helpottaa ja selkeyttää työtä tuoden mukanaan luotettavuutta ja tehokkuutta. Toisaalta hoitajat voivat kokea teknisten laitteiden olevan ristiriidassa hoitotyön perimmäisen vaatimuksen, vuorovaikutteisen hoidon kanssa (Zhang ym, 2014).

Terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden kehitys on kansallisesti lailla (629/2010) säädeltyä. Valmistaja on velvollinen antamaan selkeää, joko tieteelliseen kirjallisuuteen tai kliinisiin laitetutkimuksiin perustuvaa näyttöä laitteen hyödyllisyydestä ja riskittömyydestä ennen laitteen pääsyä markkinoille (Valvira). Myös hoitotyössä lisääntyvien laitteiden kliininen arviointi keskittyy laitteen ominaisuuksiin, suorituskykyyn ja haittavaikutuksiin. Yksi keskeinen riskitekijä terveydenhuollon laitteiden turvallisessa käytössä, on kuitenkin myös laitteen käyttäjä. Virhetapahtumat, kuten vahingossa tai huonosta koulutuksesta johtuen tapahtuneet käyttövirheet tai jopa laitteen tahallinen väärinkäyttö voivat joissain tapauksissa aiheuttaa vakavaakin vaaraa. Tutkimusten mukaan hoitajien asennoitumiseen laitteiden käyttöön vaikuttaa siihen saatu koulutus, laitteen käytettävyys ja hoitajaan liittyvät tekijät, kuten teknologian käyttökokemus ja hoitajan ikä (Kaye 2017, Strudvik 2015).

Jotta laitteet toimisivat mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti hoitotyön arjessa, käytettävyyden lisääminen on keskeisessä roolissa laitteiden kehittämisessä. Erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen lisääntyessä ja henkilökunnan vaihtuessa on erityisen tärkeää, että laitekehityksessä huomioidaan teknisten ominaisuuksien lisäksi se, että laite on miellyttävä ja helppo käyttää sekä se, että laitteen käyttö tuntuu mielekkäältä. Laitteen tulee mukautua osaksi hoitajien työtä niin, että sen käyttö koetaan helpotukseksi, ei ylimääräiseksi rasitteeksi.

Hoitajien vastuulla on potilaan tarpeiden kokonaisvaltainen huomioiminen. Viimeaikainen keskustelu hoito- ja hoivatyön laadusta ja eettisistä periaatteista muistuttaa siitä, että hoitotyö ei ole vain samojen tehtävien toistamista päivästä toiseen vaan siihen liittyy keskeisinä elementteinä vuorovaikutus ja asiakaskeskeisyys. Kaikessa toiminnassa tulisi pystyä ottamaan huomioon potilas tai asiakas yksilönä – tähän ammattitaitoinen henkilökunta on koulutettu. Teknologian tulisikin tukea hoitajia myös työn vuorovaikutteisessa osuudessa. Jos teknologiaa kehitetään keskittyen laitteen teknisiin ominaisuuksiin ja suorituskykyyn, voi tämä osuus jäädä huomiotta.

Terveydenhuollon arki on täynnä tehtäviä, joiden suorittamisessa teknologiasta voisi olla apua. Teknologian kehitys lähtee liikkeelle tarpeen määrittelystä ja tuon tarpeen tunnistavat parhaiten työn asiantuntijat. Jotta kehitettävät laitteet olisivat tietoturvallisia, mahdollisimman miellyttäviä ja houkuttelevia käyttää, ja ottaisivat sekä potilaiden, että hoitajien tarpeet huomioon, tulisi hoitotyön asiantuntijoiden osallistua aktiivisesti laitteiden suunnitteluun, testaamiseen ja käyttöönottoon. Parhaat innovaatiot saavat usein alkunsa arkisen aherruksen lomassa ja ne toteutetaan yhdessä, monen alan asiantuntijoiden yhteistyönä.

Kirjoittaja:
Hanna-Maria Matinolli
Projektitutkija, TtT, Sh
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Lähteet:
Kaye SP. Nurses' attitudes toward meaningful use technologies: An Integrative Review. Comput Inform Nurs. 2017. 35(5): 237-247. doi: 10.1097/CIN.0000000000000310
Strudwick G. Predicting nurses’ use of healthcare technology using the technology acceptance model. Comput Inform Nurs. 2015. 33(5): 189–198.
Zhang W, Barriball LK, While AE. Nurses’ attitudes towards medical devices in health care delivery: a systematic review. J Clin Nurs 2014. 23: 2725–39.
Photo by Júnior Ferreira on Unsplash

tiistai 5. helmikuuta 2019

Facebook, Instagram, WhatsApp, Snapchat, kaikki mulle heti nyt!



Finnairin Blue Wings –lehti kirjoitti tärkeästä aiheesta artikkelissaan ”Too much info, not enough wonder”. Kyseessä on ilmiö nimeltä FOMO “Fear of moving out” social media, joka tarkoittaa syvällistä huolta siitä, että muilla on mahdollisesti antoisia kokemuksia eikä itse pääse niistä osalliseksi. FOMOlle on tunnusomaista halu olla jatkuvasti selvillä siitä, mitä muut tekevät. (Przybylski et al. 2013.) Moni bloggari ja muukin kirjoittaja on viime aikoina kertonut ilmiöstä mielipiteensä. Nimittäin ”FOMO social media” hakusanat antoi Googlessa 24.1.2019 tulokseksi 2 420 000 osumaa, “Fear of moving out social media” peräti 209 000 000 osumaa. Pelkäämme tänä päivänä todella paljon jäävämme ulkopuolelle jostain tärkeästä. Myös me suomalaiset, sillä hakusanat ”Paitsi jäämisen pelko somessa” antoi sekin Googlessa 80 200 osumaa.

Osumia selatessa huomasi selkeästi, että ilmiö kiinnostaa laajasti eri yhteiskunnan alueita. Paitsi jäämisen pelosta sosiaalisessa mediassa oli kirjoitettu eri kirjoittajien blogien lisäksi mm. Tieteen kuvalehdessä, Insinööri-lehdessä ja Kodinkuvalehdessä. Siitä oli keskusteltu MTV:n uutisissa, yleisradiossa ja Iltalehden palstalla. Aina ei kyseessä kuitenkaan ole ollut paitsi jäämisen pelko sosiaalisen median maailmasta, Googlen osumien suuri luku hiukan hämäsi. Artikkeleissa paljastui pelon kohteeksi myös somessa keskusteltu tilanne paitsioon jäämisestä jääkiekossa tai seuran puute baari-illan jälkeen.

FOMO ilmiöstä sosiaalisessa mediassa on tehty myös tieteellistä tutkimusta. Tietokannoista etsittäessä Web of Science antoi tuloksen 102 artikkelia, kun aiheeksi kirjoitti ”Fear of Missing out” OR FOMO. Artikkeleista 38 oli julkaistu vuonna 2018. PubMed/Medline antoi kaksi osumaa, mutta Cochrane library ei tuntenut kumpaakaan käsitettä. Tutkimuksissa yleisimmin kohteena olivat nuoret ja nuoret aikuiset erityisesti Euroopassa mutta myös Latinalaisessa Amerikassa, mutta tutkittavina olivat myös akateemiset opettajat, yliopisto-opiskelijat ja lapsi-aikuinen suhde. Tutkimuksissa tarkasteltiin mm. FOMOn yhteyttä uneen, ahdistukseen ja masennukseen tai teknologian käyttöön ja monen asian tekemiseen yhtä aikaa (multitasking). Muista aiheista mainittakoon FOMOn prevalenssi ja dynamiikka, älypuhelimen käytön rajoittamisen yhteys henkilön kokemaan eristäytymiseen ja miten FOMO ennustaa ongelmallista sosiaalisen median käyttöä ja huomion kiinnittämistä älypuhelimeen tai vastaavaan laitteeseen seuralaisten kustannuksella (phubbing).
Palataan vielä Blue Wings lehden artikkeliin. Siinä molemmat kirjoittajan haastattelemat asiantuntijat kanadalainen kirjailija Christina Crook ja tanskalainen psykologi Svend Brinkmann varoittavat meitä koko ajan etsimästä jotain enemmän, sillä tällainen etsiminen ei lopu ikinä. Kumpikaan ei pidä täydellistä sosiaalisesta mediasta poistumista tarpeellisena, mutta he nostavat esille käsitteen JOMO eli Joy of Missing Out. Teknologia on oleellinen osa nykypäivän elämää, mutta meidän pitää tietoisesti päättää, missä määrin sitä käytämme. 

Tavataan mieluummin kasvokkain tai sitten somessa

Riitta Danielsson-Ojala
sh, TtM, tohtoriopiskelija,
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

Lähteet:
Bird, T. Too much info, not enough wonder. Blue Wings 1/2019.
Przybylski, A.K., Murayama, K., DeHaan, C.R. and Gladwell, V., 2013. Motivational, emotional, and behavioral correlates of fear of missing out. Computers in Human Behavior, 29(4), pp.1841-1848.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Ravintoa aivoille

Terveellinen ravinto on ollut jo useiden vuosien ajan trendi sekä suosittu keskustelun aihe monilla internet-foorumeilla. Televisiossa on esitetty useita ravintoon ja etenkin laihduttamiseen tähtääviä ohjelmia ja blogeissa sekä artikkeleissa kirjoitellaan erilaisista hittidieeteistä. Neuvoja satelee mitä ravintoa tulisi syödä ja mitä vältellä, millainen ruokavalio soveltuu tavoitteelliseen treenaamiseen ja millainen laihdutukseen. Kaikkien neuvojen ja ohjeiden viidakossa olisi hyvä kuitenkin muistaa, että on olemassa viralliset, tutkittuun tietoon perustuvat ravitsemussuositukset. Ravitsemussuosituksista vallitsee yhteisymmärrys maailmanlaajuisesti ja kansainväliset suositukset muistuttavatkin pääperiaatteiltaan toisiaan (Ruokavirasto 2018). Miksi sitten trendikäs ruokavalio ajaa virallisten suositusten ohi, ja mitä merkitystä esimerkiksi hiilihydraateilla on aivoille?

Ravinnon laadulla on merkitystä aivoille. Tutkimuksissa on muun muassa todettu ruokavalion olevan yhteydessä masennusriskiin ja masennuksen esiintyvyyteen (Ruusunen 2013). Rasvan laadun on puolestaan todettu olevan yhteydessä niin aivojen kuin sydämen verisuonten terveyteen. (Aivoliitto 2018a). Lisäksi säännöllisellä ruokailulla ja ravinnon laadulla on vaikutusta aivojen vireystilaan (Partinen 2012). Sillä siis mitä syödään ja milloin syödään voidaan edistää aivojen terveyttä.

Terveellisten ravintoaineiden kuten kasvisten, hedelmien, marjojen, täysjyväviljan, kanan, kalan ja vähärasvaisen juuston on todettu vähentävän masennusriskiä. Epäterveellisten ravintoaineiden kuten makkaroiden, sokeroitujen jälkiruokien, sokeripitoisten juomien ja vaalean vehnäleivän syömisen on puolestaan todettu olevan yhteydessä suurempaan masennuksen esiintyvyyteen. (Ruusunen 2013.) Rasvan laadussa, kovat rasvat eli eläinperäiset tai tyydyttyneet rasvat ovat haitallisia aivojen verisuonten terveydelle. Kovat rasvat saattavat myös jäykistää aivosolujen seinämiä. Sen sijaan aivot tarvitsevat hyvää eli tyydyttymätöntä rasvaa, muun muassa omega-rasvahappoja, joita saadaan esimerkiksi rasvaisista kaloista. (Aivoliitto 2018a.)

Kuva: Pixabay
Säännöllinen ruokailu sekä nautitun ravinnon laatu vaikuttavat aivojen vireystasoon. Aivoilla ei ole omia energiavarastoja, joten säännöllinen ravinnon saanti muun muassa parantaa keskittymiskykyä (Aivoliitto 2018b). Myös ravinnon laadulla on merkitystä. Raskas ateria väsyttää, kun taas nälkäisenä on vaikea nukahtaa. Nopeasti imeytyvät hiilihydraatit kuten pullat, karkit, valkoinen leipä ja pasta väsyttävät enemmän kuin valkuaisaineet ja rasvat sekä hitaasti imeytyvät hiilihydraatit kuten salaatit, juurekset, kokojyvätuotteet, marjat ja hedelmät. (Partinen 2012.)

On kuitenkin hyvä muistaa, että se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Monella saattaa olla ruoka-aine allergioita, jokin suolistosairaus tai toiminnallisia suolistovaivoja, jotka rajoittavat päivittäistä ravinnonsaantia ja silloin onkin syytä kääntyä hoitavan tahon puoleen. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tarvitaan ravinnon lisäksi riittävästi unta sekä liikuntaa ja nämä kolme edistävät myös aivoterveyttä (Aivoliitto 2018c).

Kirjoittaja

Johanna Pohjanoksa
SH, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos


Lähteet
Aivoliitto. 2018a. Voi sentään, kovat rasvat rassaavat aivoja. www.aivoliitto.fi [28.1.2019].
Aivoliitto 2018b. Syö, että jaksat keskittyä. www.aivoliitto.fi [28.1.2019].
Aivoliitto. 2018c. Hyvää arkea aivoille. www.aivoliitto.fi [28.1.2019].
Partinen M. 2012. Vireys, väsymys ja suorituskyky. Lääkärikirja Duodecim. www.terveyskirjasto.fi [28.1.2019].
Ruokavirasto. 2018a. Ravitsemussuosituksia maailmalta. www.ruokavirasto.fi [28.1.2019].
Ruusunen A. 2013. Diet and depression - An epidemiological study. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences. No 185. Kuopio.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Infektioturvallisuudenkin kehittäminen vaatii yhteisiä ponnistuksia


Potilasturvallisuus on noussut merkittäväksi kiinnostuksen kohteeksi viime vuosina. 
Potilas- ja asiakasturvallisuus tarkoittaa sitä, että henkilön saamat hoito, hoiva ja palvelut edistävät hänen hyvinvointiaan ja että näistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa (STM 2017)Infektioturvallisuus on merkittävä osa potilasturvallisuutta. Infektioturvallisuutta on myös paitsi potilaiden myös torjua työntekijöiden ja väestön turvallisuutta tartunnoilta. 

Turvallisen hoitotyön perustana on näyttöön perustuvat toimintatavat. Hoitoon liittyvistä infektioista on tehty maailmalla paljon tutkimusta ja käsihygienian ja muiden infektioiden torjuntametodien vaikutus on laajasti hyväksytty, vaikka tutkimuksen tekeminen luotettavasti aiheesta on vaikeaa. 

Vuonna 2018 Suomessa sairaanhoitajille tehdyn kyselyn mukaan kaikki hoitotyö ei aina perustu viimeisimpiin tutkimuksiin ja hoitoihin (Oikarainen ym. 2018). Myös osa infektioiden torjuntaan liittyvistä käytännöistä perustuu opittuihin traditioihin ja olemassa olevaan kulttuuriin, vaikka toimintatapoja on pyritty muuttamaan. Infektioiden torjuntakäytänteet erityisesti aseptiikan ja käsihygienian toteutuvat puutteellisesti niin Suomessa kuin maailmallakin.  Toimintatapoihin on pyritty vaikuttamaan koulutuksella ja muilla interventioilla, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomia ja lyhytaikaisia. 

Bernard ym. tutkivat laadullisessa tutkimuksessaan terveydenhuollon työntekijöiden käsityksiä biologisista riskeistä, toimintatavoista ja potilasturvallisuudesta kahdessa kanadalaisessa ja yhdessä eurooppalaisessa terveydenhuollon yksikössä.  Käsitykset olivat erilaiset kaikissa kolmessa hoitoyksikössä. Eurooppalaisessa yksikössä korostettiin enemmän työntekijän individualistisia ratkaisuja. Myöhemmässä tutkimuksessaan Bernard tutkimusryhmineen  (2018) totesi, että käsihygienian toteutukseen sitoutuminen oli parempaa yksiköissä, joissa turvallisuuskulttuuri käsitys perustui kollektiivisuuteen ja jaettuun vastuuseen infektioiden torjunnassa. Perustana oli hyvä johtajuus, toimiva palautejärjestelmä toiminnasta ja toimiva oppimisympäristö. 
Hoitotyöntutkimussäätiön tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa päättäjien päätöksenteon perustaksi tulevien muutosten tiimellyksessä. Bernardin tutkimukseen liittyen olisiko niin, että erilaisten näyttöön perustuvien hoitotapojen käytäntöön viemiseen pitäisi lähteä organisaation kulttuurista lähtien? Myös STM:n potilas- ja asiakasturvallisuusstrategian (2017) tavoitteena on auttaa kehittämään yhtenäistä turvallisuuskulttuuria.  Nyt siis tarvitaan välineitä ja yhdessä tekemistä, jotta voimme luoda turvallisen, myös infektioturvallisen, toimintaympäristön suomalaisessa sosiaaliterveydenhuollossa. 
Kirsi Terho, tohtoriopiskelija Hoitotieteen laitos TY,

tiistai 8. tammikuuta 2019

Mikä ihmeen intersektionaalisuus hoitotyössä?


Maailma on muuttunut globalisaation myötä entistä moninaisempaan suuntaan. Tämä näkyy esimerkiksi eri maiden väestön kulttuurien sisäisenä kirjona ja erilaisten kansallisuuksien esiintymisenä. Uutisoinnissa on ilmennyt viime aikoina huolta siitä, millainen tämän päivä Suomi on suomalaisille, elämmekö yhä hyvinvointivaltiossa ja kulttuurien ja kansallisuuksien lisääntyminen on voinut tuottaa hämmennystä. Terveydenhuollon ammattilaiset käyvät työssään läpi melkoisia muutoksia sote-uudistuksen, mutta myös terveyspalveluita käyttävien ihmisten moninaisuuden lisääntymisen myötä. Viimeksi mainittuun tilanteeseen ei välttämättä hoitajalla ole valmiita työvälineitä, jolloin yksilölähtöisen ja yhdenvertaisen hoitotyön toteuttaminen voi vaikeutua esimerkiksi uskontoon, kulttuuriin, kieleen, vammaisuuteen, tai yhteiskuntaluokkaan johtuvista syistä. Kuvaan tässä blogistekstissä sitä, miten intersektionaalisuus ja sen yhdistäminen hoitotyöhön voivat tuoda ratkaisun siihen, että meidän hoitajien olisi helpompi ymmärtää yhä moninaisempia potilaita joita kohtaamme työssämme.

Kuva: Pixabay
Intersektionaalisuus on lähtöisin englanninkielen sanasta intersectionality, ja sen juuret ovat 1970-luvun amerikkalaisessa feminismissä. Feminismille tyypillisen sukupuolten välisten erojen, vallan ja eriarvoisuuden tarkastelun lisäksi intersektionaalisuus ottaa huomioon muut identiteetit ja erot, jotka luovat ihmisten välille eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Näitä identiteettejä ovat esimerkiksi yhteiskuntaluokka, ikä, seksuaalisuus, uskonto, etnisyys/ihonväri ja vammaisuus. Intersektionaalisuuden mukaan ihmisellä voi olla useita identiteettejä, jotka risteävät ja vaikuttavat sekä lomittain että yhdessä ihmisen asemaan yhteiskunnassa. Tämä voisi käytännön hoitotyössä tarkoittaa esimerkiksi potilasta, joka on nainen, pienituloinen, tummaihoinen, ja joka kulkee pyörätuolissa. Tässä esimerkissä ilmennän niitä ihmisryhmiä, jotka kokevat yhä eriarvoisuutta (esim. heikommat oikeudet, syrjintä) suomalaisessa yhteiskunnassa. Hoitajan ja potilaan välisessä kohtaamisessa tärkeintä intersektionaalisuuden näkökulmasta on se, että hoitaja tunnistaa ihmisten erilaisia identiteettejä ja niiden vaikutuksia yhteiskunnalliseen asemaan, jolloin kohtaamiseen liittyvät ennakkoluulot voivat vähentyä. Samalla kohtaaminen voi olla enemmän oletuksista vapaata ja yksilölähtöistä.

Miten sitten intersektionaalisuutta voitaisiin levittää hoitajien tietoon? Intersektionaalisuuden käsite voitaisiin esitellä jo hoitotyön peruskoulutuksen aikana, jolloin opiskelijat oppisivat ymmärtämään ihmisten moninaisuutta ja erilaisia identiteettejä suhteessa asemaan ja yhdenvertaisuuteen. Intersektionaalisuuden pohjalta voidaan myös kehittää case-tapauksia, joita käytettäisiin keskustelun pohjana niin perus- kuin täydennyskoulutuksessa. Keskustelun kautta hoitajien tietoisuus yhdenvertaisuuskysymyksistä ja ymmärrys siitä, miten erilaisia potilaita he voivatkaan kohdata, lisääntyisi. Intersektionaalisuus on myös tärkeä huomioida hoitotyön tutkimuksessa, koska moninaisuuden lisääntyessä esimerkiksi interventioiden tulisi pystyä soveltumaan erilaisten potilaiden kohtaamiseen ja hoitoon.
Intersektionaalisuus on mielestäni tätä päivää, ja sen avulla voidaan toteuttaa hoitotyötä niin kuin hoitajiksi opiskellessa olemme oppineet: yhdenvertaisesti, yksilölähtöisesti ja potilaan oikeuksia kunnioittaen.

Lähteet:
Corus, C., & Saatcioglu, B. (2015). An intersectionality framework for transformative services research. Service Industries Journal35(7), 415–429. 

Holmström, I. K., Kaminsky, E., Höglund, A. T., & Carlsson, M. (2017). Nursing students’ awareness of inequity in healthcare — An intersectional perspective. Nurse Education Today48, 134–139. 

Muntinga, M. E., Krajenbrink, V. Q. E., Peerdeman, S. M., Croiset, G., & Verdonk, P. (2016). Toward diversity-responsive medical education: taking an intersectionality-based approach to a curriculum evaluation. Advances in Health Sciences Education21(3), 541–559. 

Saresma, T., Rossi, L. & Juvonen, T. (2010). Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino.

Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi

tiistai 18. joulukuuta 2018

Tohtorikoulutettavan elämää: #METurku-tapahtumassa edistettiin lasten oikeuksia ja osallisuutta


Kansainvälistä lasten oikeusien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Tänä vuonna turkulaisille 7-luokkalaisille järjestettiin yhteistyössä Turun yliopiston, Turun kaupungin, Turun Ammattikorkeakoulun, Turun ja Kaarinan seurakuntien, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n, Suomen Uusperheiden liitto ry:n ja Turvary:n kanssa #METurku (MyEqualTurku)-tapahtuma. Tapahtuman teemalla pyrittiin lisäämään nuorten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta oman hyvinvointinsa edistäjinä. #METurku järjestettiin Kupittaan urheiluhallilla, jossa seiskaluokkalaiset pääsivät kiertämään toiminnallisia pisteitä esimerkiksi mielenterveyteen, fyysiseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvien aiheiden ympäriltä. Paikalla oli yli 30 järjestöä ja toimijaa, noin 300-350 oppilasta, ja tapahtuman suojelijana toimi Unicef. #METurku oli jatkoa viime vuoden #DigitTurku-tapahtumalle, josta kirjoitettiin myös Terveyttä tieteestä-blogissa

 Turun yliopiston Hoitotieteen laitokselta järjestimme nuorille pisteen, jossa he pääsivät pyörittämään ”Identiteettipyörää”. Identiteettipyörä sisälsi useita erilaisia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta kuvaavia identiteettejä, ja nuoret saivat pohtia mitä kukin identiteetti heidän mielestään tarkoitti. Pisteemme oli menestys, koska nuoret kävivät aktiivisesti arvailemassa identiteettejä, he osoittivat selkeää kiinnostusta oppia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta, ja nuoret osoittivat olevansa tietoisia monista identiteeteistä. 


#METurku oli kokonaisuudessaan tapahtumana onnistunut ja jälleen hyvä osoitus siitä, että lapset ja nuoret ovat kiinnostuneita heitä koskevista asioista ja he ovat myös entistä tietoisempia ympärillään tapahtuvista asioista. Lasten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta tulisikin edistää käytännön elämän lisäksi myös tutkimuksessa, jotta sote-palveluista ja hoitotyöstä voitaisiin kehittää lasten ja nuorten näköisiä ja heidän tarpeisiinsa vastaavia.


Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi