tiistai 26. toukokuuta 2020

Globaalin terveyden etiikasta

Globaalin terveyden eettiset kysymykset ovat olleet viime kuukausina uutisotsikoissa maailmanlaajuisesti koskien COVID-19 pandemiaa. Globaali terveys on paljon muutakin kuin tartuntataudit, vaikka maailman tämän hetkisessä tilanteessa median huomio kiinnittyy vahvasti pandemiaan. Pandemian aikana, globaalin terveyden eettisiä kysymyksiä herättävät muun muassa kokeelliset tutkimukset, sosiaalinen eristäytyminen, hoidon priorisointi sekä terveydenhuollon ammattilaisten oikeudet ja velvollisuudet.

Globaalin terveyden keskeisenä näkökulmana on oikeudenmukaisuus, joka on myös yksi keskeinen eettinen periaate. Globaalilla terveydellä tavoitellaan oikeudenmukaista terveyden saavuttamista kaikille ihmisille maailmanlaajuisesti, kansalaisuudesta huolimatta. Globaali terveys keskittyy maantieteellisesti kansalliset rajat ylittäviin ongelmiin ja kysymyksiin, joiden ratkaisut edellyttävät usein maailmanlaajuista monitieteistä sekä tieteiden välistä yhteistyötä.

Maailman terveysjärjestö WHO:lla on globaalin terveyden etiikan yksikkö, jonka keskeisenä tehtävänä on tarkastella globaalin terveyden eettisiä kysymyksiä aiheista, jotka vaihtelevat kansanterveyden seurannasta, tutkimusetiikkaan sekä oikeudenmukaiseen hoitoon pääsyyn. Yksikön toiminta on erityisen tärkeää samanaikaisesti ilmenevien terveyshaasteiden myötä asetettujen eettisten kysymysten valossa, kuten terveydenhuollon resurssien kohdentaminen tai toteutumatta jäävä hoito. Globaalin terveyden etiikan yksikön tehtäviin kuuluu muun muassa normatiivisten ohjeistusten kehittäminen poliittisille päättäjille sekä hallituksille ja eettisten ongelmien ratkaisuun käytännön työssä. Yksikkö toimii tiiviissä yhteistyössä bioetiikan keskusten kanssa johtamalla Global Network of Collaborating Centres -verkostoa.

Globaalin terveyden yksi keskeisimmistä eettisistä kysymyksistä koskee oikeutta hyvään terveyteen, joka ei kuitenkaan ole kaikkien ihmisten saavutettavissa esimerkiksi alhaisen tulotason maissa. Globaalin terveyden eettisenä haasteena onkin kehittää toimintoja, joiden avulla varakkaammat maat pystyisivät edistämään globaalin terveyden oikeudenmukaista toteutumista. Globaalia terveyttä voidaan edistää muun muassa kehittämällä lääketeollisuuden johtamista, sillä lääketeollisuus on altis korruptiolle. Lääketeollisuudessa ilmenevän korruption ja huonon johtamisen myötä elintärkeiden lääkkeiden oikeudenmukainen saatavuus heikentyy, etenkin kehitysmaissa sekä haavoittuvimpien potilasryhmien kohdalla. Lisäksi oikeudenmukaista terveyttä ja hoitoon pääsyä vaikeuttaa ”brain drain” eli aivovuoto, jolloin koulutetut työikäiset ihmiset muuttavat maasta toiseen. Aivovuoto-ongelman vaikein tilanne on kehitysmaissa.

Kuva: WHO
Toinen keskeinen aihe globaalin terveyden etiikassa koskee kulttuurillisia eroja. Eri maissa ja kulttuureissa elävien ihmisten arvot saattavat merkittävästi poiketa toisistaan. Esimerkiksi tyttöjen sukupuolielinten silpomiseen liittyvissä uskomuksissa. Viime vuosina keskustelua on herättänyt myös naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyttä koskevat oikeudet liittyen muun muassa lapsiavioliittoihin ja aborttiin. Tasa-arvoa sekä naisten ja tyttöjen oikeuksia onkin viime vuosina pyritty edistämään eri yhdistysten toimesta kuten Unicefin ja Planin. 

Globaalin terveyden eettiset kysymykset ovat moninaiset ja niiden ratkaisemiseksi ei ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Etiikan teorioiden, periaatteiden sekä eettisen päätöksenteon viitekehyksien avulla voidaan osoittaa kyseessä olevan eettinen asia. Lisäksi niiden avulla voidaan perustella omaa toimintaa eettisessä päätöksenteossa.

Keskeisenä globaalin terveyden eettisissä kysymyksissä ilmenevät arvot kuten oikeudenmukaisuus, tasa-arvo sekä yhdenvertaisuus. Globaalin terveyden oikeudenmukainen toteutuminen edellyttää valtioiden rajat ylittävää kollektiivista toimintaa.


Kirjoittaja

Johanna Wiisak
SH, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
jmtpoh@utu.fi


Lähteet
Beauchamp T & Childress J. Principles of biomedical ethics. 2013. 7th edition. Oxford University Press.

Koplan J, Bond C, Merson M, Reddy K, Rodriguez M, Sewankambo N & Wasserheit J. 2009. Towards a common definition of global health. Lancet. 373, 1993–1995.

World Health Organization, WHO. 2014. Good Governance for Medicines Model Framework. Osoitteessa: https://www.who.int/

World Health Organization, WHO. 2015. Global health ethics, Key issues. Osoitteessa: https://www.who.int/

World Health Organization, WHO. 2020a. International working group on Ethics & COVID-19. Osoitteessa: https://www.who.int/

World Health Organization, WHO. 2020b. Global health ethics. Osoitteessa: https://www.who.int/

tiistai 12. toukokuuta 2020

Pandemian aiheuttamat poikkeusolot sisältävät ihmisen eristämistä

Näinä aikoina on vaikea olla kirjoittamatta koronaan, Covid-19 pandemiaan liittyvää tekstiä. Elämämme kaikki osa-alueet ovat täynnä erilaisia pandemiaan liittyviä asioita. COVID-19 pandemiaan kuten muihinkin tartuntatauteihin liittyy yleensä myös rajoittavia toimia. Tähän pandemiaan liittyen olemme joutuneet ennen kokemattomiin rajoittamistoimiin, jollaisista meillä ei ole aiempaa kokemusta. Yksilöön kohdistuvia rajoituksia kuten eristämistä meistä suurin osa ei ole koskaan aiemmin kokenut.

Tartuntatauteihin liittyvällä eristämisellä pyritään suojamaan muuta väestöä tai yksilöitä taudin tartunnoilta. Kohdistamme yksilöön rajoittavia toimia ehkäistäksemme muihin tapahtuvat tartunnat. Tämän pandemian kohdalla kohdistamme eristämistoimia paitsi yksilöihin myös kokonaisiin väestön osiin kuten vanhuksiin tai muihin tartunnalle herkkään väestön osiin. Suojelemme rajoitustoimilla paitsi vanhuksia myös terveydenhuoltoamme (ja sitä kautta muuta väestöä) kestämättömältä kuormittumiselta. Kaiken tämän keskellä mietin, että kuinka suuri sen hinta on inhimillisyyden kannalta?

Rajoitustoimiin suhtautumisemme vaihtelee varmasti yksilöittäin, mutta se voi olla myös kulttuurillinen kysymys. Suomalaisena olin vähän hämmästynyt, kun laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa todettiin, että suomalaiset suhtautuvat kielteisemmin tapaamisrajoituksiin kuin monien muiden maiden kansalaiset. Vitsinä on kuitenkin kulkenut, että suomalaiselle tällaiset rajalliset kontaktit ovat ihan normaalia arkipäivää, mutta ehkä se sitten on koskenut vain poskisuudelmia. Huumoria tästä suomalaisesta suhtautumisesta läheisyyteen voi katsella vaikka Finnish Nightmares julkaisuista https://www.google.com/search?q=finnish+nightmares+corona&sxsrf=ALeKk01i6zk3M6aJrh14sT7pc9p7gJjGLA:1589274345869&tbm=isch&source=iu&ictx=1&fir=Ap1wZ8BGusMJfM%253A%252C8wpaqJy5J10TRM%252C_&vet=1&usg=AI4_-kS_pZXbYItnTFlVnvsV4RwX125hQA&sa=X&ved=2ahUKEwjXydem_K3pAhXswcQBHWWtCCIQ9QEwAHoECAcQBA#imgrc=JWuMUzcXZuX5yM

Vaikka tällaista pandemiaa emme ole aiemmin näine rajoituksineen aiemmin eläneet, on tartuntaeristyksen vaikutuksia yksilöön hoitolaitoksissa /sairaaloissa kyllä tutkittu. Vuonna 2009 julkaistussa katsausartikkelissa todettiin, että eristyksessä tapahtui enemmän hoidon komplikaatioita ja viivästymisiä. Lisäksi hoitohenkilökunnalla ja potilailla oli vähemmän kontakteja hoitohenkilökuntaan ja eristäminen aiheutti potilaissa pelkoja, masennusta ja tyytymättömyyttä hoitoon (Morgan ym. 2009; Sharma ym. 2020). 

Vastaavia haittoja eristystoimien vaikutuksesta potilashoitoon on todettu muissakin tutkimuksissa, mutta eräässä tutkimuksessa potilaat olivat yleisesti tyytyväisiä hoitoon eikä hoito aiheuttanut heille pelkoja tai masennusta (Lupión-Mendoza ym. 2015). Toisaalta todettiin myös, että kosketuseritystoimin hoidetuilla potilailla ei ollut enempää hoidon fyysisiä komplikaatioita (Croft ym. 2015). Joissakin tutkimuksissa voitiin todeta, että potilaat ja työntekijät tunsivat olonsa turvalliseksi eristystoimien takia (Chittick ym. 2016).

Potilaiden informoimisella ja ohjaamisella eristyksen alkaessa on suuri vaikutus potilaan kokemukseen (Abad ym. 2010). Terveydenhuollon ammattilaisille nämä tutkimustulokset ovat tärkeitä signaaleja, joiden mukaan potilashoitoa tulee kehittää. Kehittämistyössä voidaan käyttää osana myös teknologian suomia mahdollisuuksia. Tampereen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että videopuhelun aikaisella katsekontakti aiheuttaa saman fysiologisen tunnereaktion kuin kasvokkainen tilanne (https://yle.fi/uutiset/3-11318968).

Pandemia jatkuu, kukaan meistä ei tiedä, kuinka pitkään. Panostakaamme ”sallittuun" kanssakäymiseen ja oikean tiedon jakamiseen niillä mahdollisuuksilla, joita meillä on - työssä tai yksityiselämässämme.

Kirsi Terho
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Tohtoriopiskelija, TtM, hygieniahoitaja
kmterh@utu.fi

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Väkivaltariskin arviointi psykiatrisilla osastoilla – sattumaa vai systemaattista mittaamista?


Potilaiden väkivaltariskin arviointi psykiatrisilla osastoilla on tärkeää, koska työhön liittyvää väkivaltaa koetaan siellä paljon (1). Tilanteiden varhainen tunnistaminen auttaa ennaltaehkäisemään väkivaltatilanteiden syntymistä, jolloin sekä potilaiden että henkilökunnan turvallisuus osastoilla lisääntyy. Väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisy lisää potilaslähtöisyyttä ja vähentää potilaisiin kohdistuvia pakkotoimia, jolloin potilaiden autonomia lisääntyy ja hoidon laatu paranee. Väkivaltariskinarviointi onkin yksi kuudesta ydinstrategiasta, joiden avulla pyritään vähentämään potilaisiin kohdistuvien pakkotoimien käyttöä psykiatrisilla osastoilla (2). Väkivaltariskin arviointia varten on kehitetty, validoitu ja käyttöönotettu helppokäyttöisiä mittareita ja esimerkiksi Isossa-Britanniassa The National Institute for Clinical Excellence, suosittelee hoitosuosituksissaan niiden käyttöä (3).

Yksi lyhyen aikavälin väkivaltariskiä arvioiva mittari on Brøset Violence Cheklist (BVC), jonka on todettu ennakoivan hyvin väkivaltatilanteita (4-8) ja vähentävän eristystilanteita osastolla (8,9). Mittari on kehitetty Norjassa ja validoitu käyttöön kansainvälisesti laajalti eri ympäristöissä, kuten tavallisilla aikuispsykiatrian osastolla (8), vanhuspsykiatrian osastoilla (5), oikeuspsykiatrisilla osastoilla (10) sekä psykiatrisessa tehostetussa yksikössä (psychiatric intensive care, PICU) vaikeahoitoisilla potilailla (11). BVC on todettu luotettavaksi kaikissa näissä konteksteissa. Hoitajat ovat pääsääntöisesti olleet mittariin tyytyväisiä, sillä sen käyttö on nopeaa ja helppoa eikä vaadi suuria panostuksia henkilökunnalta (4,7,8,10). Lisäksi mittari on edullinen (9) ja esimerkiksi Suomessa mittari on saatavissa ilmaiseksi sähköisessä muodossa Mielenterveystalon ammattilaisosiosta.

Turun ammattikorkeakoulun, Tyks psykiatrian ja Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen yhteisessä TurvaSiipi-hankkeessa pyritään parantamaan osastoilla työskentelevien hoitajien työturvallisuutta, työnhallintaa ja työtyytyväisyyttä parantamalla psykiatristen osastojen turvallisuutta. Yksi osatekijä turvallisuuden lisäämisessä on BVC mittarin käyttöönotto osastoilla. Kaikki tutkimukseen osallistuvien osastojen hoitajat saivat koulutuksen BVC mittarin käytöstä. 

Arviointi suoritetaan jokaisesta potilaasta, vähintään kerran jokaisen työvuoron aikana. Tavoitteena on tunnistaa kohonnut väkivaltariski mahdollisimman varhaisessa vaiheessa BVC mittaria hyödyntäen ja hoitaa tilanteita uudenlaisessa turvatilassa lisäten potilaan ja hoitajan välistä vuorovaikutusta. Turvatilalla pyritään korvaamaan perinteinen huone-eristys, jolla väkivaltatilanteita on osastoilla hoidettu aikaisemmin.

BVC-mittarilla arvioidaan kuuden erilaisen käyttäytymisen piirteen esiintymistä potilailla. Tuloksena saadaan pistearvo välillä 0-6. Pistemäärä 0 tarkoittaa, että väkivallanriski on pieni, 1-2, että väkivaltariski on kohtalainen ja yli 2, että väkivaltariski on erittäin suuri. Hankkeen aikana osastoilla pyritään hoitamaan turvatilassa kaikki potilaat, jotka saavat BVC mittarista 2 pistettä tai enemmän ja seurataan turvatilan ja BVC:n käytön merkitystä osastojen vaaratapahtumailmoitusten ja osastoilla käytettävien pakkotoimien määrään.

BVC mittari on otettu käyttöön tutkimusosastoilla tammikuussa 2020 ja sen käyttöönotto on sujunut hyvin. Vastaanotto osastoilla on ollut pääsääntöisesti positiivinen. BVC mittauksen suorittaminen on nopeaa ja se on helppo saada osaksi osastojen normaaleja rutiineja. Osastoilla ei ollut ennestään käytössään systemaattista väkivaltariskin arviointia, mutta alustavien kokemuksien perusteella sellaisen käyttöön otto on ollut hyvä asia ja se on otettu hyvin vastaan.


Kirjoittajat:
Noora Gustafsson TtM,  tutkimusavustaja, Turun ammattikorkeakoulu
Kaisa Mishina TtT, yliopisto-opettaja, tutkija, Turun yliopisto
Heikki Ellilä TtT, yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulu
Veera Vainila Sh, Tyks Psykiatria, Yamk-opiskelija, Turun ammattikorkeakoulu
Mikko Korte Oh, Tyks Psykiatria, Yamk-opiskelija, Turun ammattikorkeakoulu
Pekka Makkonen TtM, projektipäällikkö, Tyks Psykiatria
Maria Oksanen Mäkelä TtM, Yh, Tyks Psykiatria
Kalle Varvikko kokemusasiantuntija, Tyks Psykiatria
Annamari Lindroos kokemusasiantuntija, Tyks Psykiatria
Mari Lahti TtT, yliopettaja, tutkimuksesta vastaava, Turun ammattikorkeakoulu


Lisätiedot ja yhteystiedot: http://turvasiipi.turkuamk.fi



Lähteet:
1.      Piispa & Hulkko. (2010) Työväkivallan riskiammatit. Työturvallisuuskeskuksen raporttisarja 1/2010, viitattu 18.9.2018. Saatavissa: https://ttk.fi/files/1535/ttk_tyovakivallan_riskiammatit_valmis_NETTI.pdf
2.      LeBell, Duxbury, Putkonen, Sprague, Rae, Sharpe. (2014) Multinational Experiences in Reducing and Preventing the Use of Restraint and Seclusion. Journal of Psychosocial Nursing 52(11), 22-30. DOI: 10.3928/02793695-20140915-01.
3.      NICE Guideline NG10. (2015) Violence and Aggression. Short-term management in mental health, health and community settings. Updated edition. National Institute for Health and Care Excellence. Viitattu 24.3.2020 Saatavissa: https://www.nice.org.uk/guidance/ng10/evidence/full-guideline-pdf-70830253
4.      Abderhalden, Needham, Dassen, Halfens, Haug, Fischer. (2006) Predicting inpatient violence using extended version of the Brøset Violence Checklist: instrument development and clinical Psychiatry 2008 (193), 44–50. DOI: 10.1192/bjp.bp.107.045534
5.      Almvik, Woods, Rasmussen. (2007) Assessing risk for imminent violence in the elderly: the Brøset Violence Checklist. International Journal of Geriatric Psychiatry 2007 (22), 862–867. DOI: 10.1002/gps.1753.
6.      Hvidhjelm, Sestoft, Skovgaard, Bjorner. (2014) Sensitivity and specificity of the Brøset Violence Checklist as predictor of violence in forensic psychiatry. Nordic Journal of Psychiatry 68(8), 536-542. DOI: 10.3109/08039488.2014.880942.
7.      Yao, Li, Arthur, Hu, An, Cheng. (2014) Acceptability and psychometric properties of Brøset Violence Checklist in psychiatric care settings in China. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing, 2014(21), 848–855. DOI: 10.1111/jpm.12132.
8.      Almvik, Woods, Rasmussen. (2015) The Brøset Violence Checklist (BVC); Sensitivity, Specificity and inter-rater Reliability. Journal of interpersonal violence 2000 (11). DOI:10.1177/088626000015012003.
9.      Abderhalden, Needham, Dassen, Halfens, Haug, Fischer. (2008) Structured risk assessment and violence in acute psychiatric wards: randomised controlled trial. The British Journal of Psychiatry 193, 44-50. DOI:10.1192/bjp.bp.107.045534
10.   Abderhalden, Needham, Miserez, Almvik, Dassen, Haug, Fischer. (2004) Predicting inpatient violence in acute psychiatric wards using the Brøset-Violence-Checklist: a multicentre prospective cohort study. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 2004 (11), 422–427. DOI:11.1186/1471-244X-6-17.
11.   Clarke, Brown, Griffith. (2010) The Brøset Violence Checklist: clinical utility in a secure psychiatric intensive care setting. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 2010 (17), 614–620. DOI: 10.1111/j.1365-2850.2010.01558.x.




tiistai 21. huhtikuuta 2020

Mitä terveydenhuollossa tulee ymmärtää sosioekonomisen aseman vaikutuksista perheiden ja lasten elämään?


Yleinen näkökulma terveysvalintojen tekemiseen julkisessa keskustelussa, poliittisessa päätöksenteossa ja terveyteen liittyvässä tutkimuksessakin kohdistuu usein yksilön omalle vastuulle. Terveysvalintoja ei tulisi yksiselitteisesti pitää vapaana valintana. Yksilö toimii yhteisönsä arvojen mukaisesti tavoitteenaan kokea kuuluvansa yhteisönsä jäseneksi. Terveyskäyttäytymisen motiivien on todettu liittyvän merkittävästi yksilön muuhun toimintaan yhteisön sisällä. Eri sosioekonomisilla ryhmillä nämä arvot ja motivaatiotekijät ovat erilaisia. Terveydenhuollossa on hyvä pitää mielessä, ettei terveys arvona ole aina terveyskäyttäytymistä määräävä tekijä. Terveyskäyttäytymiseen tehokkaasti ja kestävällä tavalla vaikuttaminen esimerkiksi terveysneuvonnan avulla vaatii ymmärrystä ja tietoa yksilön asemasta, motivaatiotekijöistä ja hänen kokemuksestaan yhteisönsä jäsenenä.

Sosioekonomisten tekijöiden ja sosiaalisen ympäristön on todettu vaikuttavan terveyteemme. Vaikutus terveyteen ja terveyseroihin on kaksisuuntainen, joissa sosiaaliset olot vaikuttavat terveyteen ja terveys sosiaalisiin oloihin. Sosioekonomiset terveyserot saavat alkunsa erilaisista lähtökohdista materiaalisissa resursseissa ja elinoloista, terveyskäyttäytymisestä ja eroista terveyspalvelujen käytössä ja saatavuudessa. Terveyden sosioekonomisia eroja ilmenee terveyskäyttäytymisen ja niistä syntyvien kroonisten sairauksien lisäksi kyvyssä kestää kuormittavia elintapoja ja -tilanteita.

Suomessa on suuret terveyserot eri sosioekonomisten ryhmien välillä verrattaessa muihin länsimaisiin hyvinvointivaltioihin. Peruskoulu- ja terveydenhuoltojärjestelmämme ovat lähtökohtaisesti erinomaisia yhteiskuntapoliittisia keinoja tasa-arvoisten lähtökohtien luomiselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle. Nämä keinot eivät kuitenkaan riittävästi tasoita erilaisista lähtökohdista tulevien lasten ja perheiden mahdollisuuksia esimerkiksi terveysvalinnoissaan. Nykyinen palvelujärjestelmämme ei yksioikoisesti vähennä eriarvoisuutta. Esimerkiksi omin varoin kustannettavat yksityiset terveyspalvelut ovat mahdollisia hyvätuloisille ja työterveyshuolto työssä käyville vanhemmille.

Lapsiperheiden taloudelliset ja terveydelliset ongelmat ovat tämän päivän hyvinvointivaltiossamme tavallisia. Suomalaisia perheitä kuormittavia tekijöitä ovat muun muassa vanhempien mielenterveysongelmat, vakava sairastuminen, pitkään kestänyt työttömyys, matala koulutus, taloudelliset vaikeudet ja yksinhuoltajuus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulomittarin mukaan lapsiköyhyys oli 13,9% vuonna 2017 tarkoittaen 150 000 lasta. Pienituloisilla ja köyhillä perheillä on havaittu huono-osaisuuden kasautumista, ketjuuntumista ja täten monenlaisia tuen tarpeita, mikä tekee perheiden tilanteista entistä vaikeampia. Lapsiperheköyhyys on erityisesti lisääntynyt pienten lasten perheissä, mikä tarkoittaa heikomman taloudellisen tilanteen vaikutusten ja sen kanssa usein ilmenevien muiden haasteiden ajoittumista lapsen kehityksen kannalta haavoittuvaan varhaislapsuuteen. Lapsuudessa ilmenevät kuormittavat tekijät ja perheen hyvinvointi vaikuttavat merkittävästi lapsen hyvinvointiin ja tulevaisuuden hyvinvoinnin mahdollisuuksiin. Huono-osaisuudella on lisäksi merkittävä ylisukupolvinen periytyvyys.

Heikomman sosioekonomisen aseman vaikutus lapsen elämään voi alkaa jo sikiöaikana. Tutkimusten mukaan nuorten äitien kohdalla suunnittelemattomat raskaudet ovat yleisempiä heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien keskuudessa. Raskauden suunnittelemattomuus, erityisesti nuorella iällä, taas lisää usein raskausajan stressiä, mikä taas vaikuttaa negatiivisesti kehittyvään sikiöön ja mahdollisesti myös lapsen myöhempään kehitykseen. Lisäksi raskausajan haitallinen terveyskäyttäytyminen kuten raskaudenaikainen tupakointi, alkoholin käyttö ja heikompi ravitsemus on yhdistetty raskaana olevan naisen heikompaan sosioekonomiseen asemaan.

Lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ovat turvallinen koti ja asuinympäristö, rakastava perhe ja perustarpeiden tyydyttäminen. Lapsen hyvinvointiin vaikuttavat näiden lisäksi huomattavasti myös muut kasvuympäristöt, kuten varhaiskasvatus, koulu ja harrastukset. Ympärillä oleva yhteiskunta ja sosiaaliset ympäristöt ovat kiinteä osa jokaisen lapsen elämää. Perheen heikomman taloudellisen tilanteen vuoksi sosiaalisista ympäristöistä erottuminen tai ulos jääminen voi olla hyvin vaikeaa lapselle ja vaikutukset saattavat ulottua pitkälle tulevaisuuteen. Vaikka ei olekaan yksiselitteistä miten paljon lapsen ympäristö vaikuttaa lapsen terveyteen ja tulevaisuuteen, voidaan kehitysoloihin ja palveluihin panostamalla vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin sosiaaliseen liikkuvuuteen ja osallisuuteen.

Sosiaalinen huono-osaisuus ja heikko terveys yhdistyvät toisiinsa monimutkaisin tavoin. Tarvitaan sote-yhteistyötä edistämään terveyttä ja suojaamaan haavoittuvia väestöryhmiä, kuten vähävaraisia lapsiperheitä. Terveydenhuollon henkilöstön osaamista tunnistaa, kohdata ja tukea heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevia perheitä tulee kehittää. Osaamisen kehittämisestä olisi hyötyä erityisesti niissä palveluissa, joissa asiakassuhteet perheisiin ovat pidempiaikaisia. Se mahdollistaa tutuksi käyneen perheen yksilöllisen ohjaamisen ja kohdistetun tuen tarjoamisen tarpeiden mukaan. Perheiden parissa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten tulee osata hyödyntää myös moniammatillisen yhteistyöverkoston tukea, jotta sosioekonomisen aseman eriarvoistavia vaikutuksia perheiden ja lasten tulevaisuuteen voidaan vähentää.

Kirjoittajat:
Elisa Lankinen th, TtM-opiskelija
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
Henrika Merenlehto th, TtM-opiskelija
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

Lähteet
Kallio, J., Kauppinen, T. & Erola, J. (2016). Cumulative Socio-economic Disadvantage and Secondary Education in Finland. European Sociological Review, 32(5) 649–661.
Karvonen S., Martelin T., Kestilä L. & Junna L. (2017). Tulotason mukaiset terveyserot ovat edelleen suuria. Tutkimuksesta tiiviisti 16/2017. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL)
Karvonen, S. & Salmi, M. (2016). Lapsiperheköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL)
Koponen, A. (2006). Sikiöaikana päihteille altistuneiden lasten kasvuympäristö ja kehitys. Kehitysvammaliiton tutkimusyksikkö Kotu.
Lehti, V. 2013. Nuorena vanhemmaksi tulemista ja raskaudenkeskeytystä ennustavat lapsuusiän tekijät. Turun yliopiston julkaisuja.
Manderbacka K., Aalto A.-M., Kestilä L., Muuri A. & Häkkinen U. (2017). Eriarvoisuus somaattisissa terveyspalveluissa. Tutkimuksesta tiiviisti 9/2017. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL).
Maunu A., Katainen A., Perälä R. & Ojajärvi A. (2016). Terveys ja sosiaaliset erot: mitä on tutkittu ja mitä tarvitsee vielä tutkia? Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 53 189–201.
Palosuo H., Sihto M., Lahelma E., Lammi-Taskula J. & Karvonen S. (2013). Sosiaaliset määrittäjät WHO:n ja Suomen terveyspolitiikassa. Raportti 14/2013. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL).
Ristikari T., Keski-Säntti M., Sutela E., Haapakorva P., Kiilakoski T., Pekkarinen E., Kääriälä A. J., Aaltonen M., Huotari T., Merikukka M., Salo J., Juutinen A., Pesonen-Smith A. & Gissler M. (2018). Suomi lasten kasvuympäristönä: Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Raportti 210/2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Söderholm, A. & Kivitie-Kallio, S. (toim.). Lapsen kaltoinkohtelu. Duodecim 2012.
Wilkinson R. & Pickett K. (2011). Tasa-arvo ja hyvinvointi: Miksi pienet tuloerot koituvat kaikkien hyväksi. Helsinki: HS kirjat. 

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Ihmisoikeudet universaali ja stabiili osa hoitotyötä?

Terveysalan opinnoissa olemme oppineet kuinka ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja toteuttaminen ovat keskeisiä hoitotyön arvoja. Sairaanhoitajien ammattieettisissä ohjeissa korostuvat muun muassa jokaisen yksilöllisen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, kunnioittaminen ja yhdenvertainen kohtaaminen riippumatta yksilön ominaisuuksista tai terveysongelmasta. Maailman terveysjärjestö WHO julistaa virallisessa ohjeistuksessaan (Constitution of World Health Organization), että jokaisella on oikeus nauttia korkeimmasta saavutettavasta terveydestä ja tarvittavista terveyspalveluista. Jokaisella tulisi myös olla itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja terveyteensä vapaana syrjinnästä ja väkivallan uhasta. Ohjeistus määrittää WHO:n jäsenmaille laillisen velvoitteen varmistaa kansallisella tasolla terveyden ja terveyspalvelujen saavutettavuus.
Ihmisoikeuksien tulisi siis olla universaali ja stabiili osa hoitotyötä. Käytännön tasolla tilanne ei ole kuitenkaan aina niin yksinkertaista. Terveydenhuolto ja sen järjestäminen ovat asioita, joihin valtioiden on panostettava erilaisia resursseja (mm. taloudelliset, työvoima-, koulutus-, ja väline/tilaresurssit). Tarvittavien resurssien määrään vaikuttavat esimerkiksi valtion asukasluku, väestörakenne, kansanterveys, kansantaudit, kansalaisten fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen hyvinvointi sekä eriarvoisuus. Jos valtio on köyhä ja kansalaisten eriarvoisuus laaja-alaista, on vaikea pystyä toteuttamaan terveydenhuoltoa tavalla, joka tukee ihmisoikeuksien toteutumista. Myös kysymys siitä, onko terveydenhuolto ilmaista, on yhteydessä ihmisoikeuksiin: jos terveydenhuollon saatavuus on riippuvainen tulotasosta ja mahdollisuudesta ostaa itselleen esimerkiksi terveysvakuutus, terveys ei ole enää jokaiselle taattu ihmisoikeus.

Lähde: WHO

Myös erilaiset kriisit vaikuttavat voimakkaasti ihmisoikeuksien toteuttamiseen terveydenhuollossa ja hoitotyössä. Tällä hetkellä globaalisti vaikuttava COVID-19 viruspandemia on herättänyt monissa valtioissa kysymyksen siitä, miten taata kaikille kansalaisille yhdenvertainen terveydenhuolto ja mahdollisuus terveyteen. On jopa puhuttu siitä, pitäisikö tiettyjen potilaiden pääsyä esimerkiksi hengityskonehoitoon priorisoida, jos käytettävissä olevien koneiden määrä on pienempi kuin niitä tarvitsevien määrä. Pandemiatilanteissa usein korostuu myös marginalisoitujen ja huonompiosaisten ihmisryhmien heikompi terveys ja suurentunut riski sairastua. YK:n Globaalin viestinnän osasto ilmaisee sivustonsa julkaisussa (kts. lähteet), että COVID-19 aiheuttama kriisi sisältää laajamittaisia uhkia yhdenvertaiselle terveydenhuollolle, mutta se ei poista valtioiden velvollisuutta pyrkiä terveysstrategioihin, jotka ottavat huomioon ihmisoikeus-näkökulman.

Tällaisena aikana moni hoitotyöntekijä varmasti miettii, mitä voisi tehdä tukeakseen ihmisoikeuksien toteutumista hoitotyössä. Mitään yhtä toimivaa ratkaisua tilanteeseen ei ole, koska ihmisoikeuksien ja terveydenhuollon välinen suhde on selkeästi moniulotteinen ja osittain kompleksinen. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta jokainen voi kuitenkin tehdä yhden asian: olla inhimillinen ihmiselle. Kriisitilanteiden aikaan inhimillinen kohtaaminen ja toiselle osoitettu aito välittäminen edistävät potilaan kokemusta siitä, että hänellä on ihmisarvo ja hän yksilönä on merkityksellinen hoitotyöntekijälle.

Toivotan kaikille voimia ja terveyttä kevääseen!

Kirjoittajan tiedot:
Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
mianlai(at)utu.fi


Lähteet:
Easley, C. E., & Allen, C. E. (2007). A Critical Intersection: Human Rights, Public Health Nursing, and Nursing Ethics. Advances in Nursing Science, 30(4).
Maailman terveysjärjestö WHO 2017. Human rights and health. https://www.who.int/en/news-room/fact-sheets/detail/human-rights-and-health (Viitattu 14.4.2020)

Sairaanhoitajaliitto. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet. https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf (Viitattu 14.4.2020)

YK 2020. Globaalin viestinnän osasto (The Department of Global Communications). Protecting human rights amid COVID-19 crisis. https://www.un.org/en/un-coronavirus-communications-team/protecting-human-rights-amid-covid-19-crisis

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Lapsen toimijuus kuntoutumisen kehittäjäkumppanuudessa

Lapsilähtöisen toiminnan edistämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntoutuksen palveluissa on tärkeää mahdollistaa lasten aktiivinen osallistuminen kehittämiseen. Palvelumuotoilu (Häyhtiö 2017) ja asiakasosallisuus ovat palveluiden kehittämisessä jo pitkään esillä olleita käsitteitä ja toimintoja (Leemann & Hämäläinen 2015). 
 
Mutta millaista on kehittäminen silloin, kun lapsi muotoilee aktiivisena toimijana omassa arjessa toteutuvaa kuntoutumisen muutos- ja oppimisprosessiaan yhdessä ammattilaisten ja vanhempien kanssa? Tällöin näkökulma kääntyykin toisinpäin; kyseessä ei olekaan enää ammattilaisten tarjoama palvelu, jota muotoillaan käyttäjälle, vaan lapsen omassa arjessa tapahtuva oppiminen, jota lapsen kehitysympäristö mahdollistaa. Edellytyksenä tälle näyttäisi olevan se, että aikuiset osaavat sukeltaa lapsen maailmaan ja kehittävät yhdessä lapsen kanssa hänen arkeensa sopivia ja oppimista edistäviä toimintatapoja (Sipari ym. 2017a). 

Lapsen aseman tarkastelu toimijuuden kautta ohjaa tunnistamaan lapsen valinnoillaan ja toiminnallaan omaa elämäänsä rakentavana subjektina. Lapsen toimijuus rakentuu tilannekohtaisesti ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa eli toimijuuteen vaikuttaa se, miten muut ihmiset ja muut tekijät, kuten apuvälineiden käyttö, mahdollistavat lapsen vaikuttamista ja osallistumista hänen itse valitsemallaan tavalla. (Launiainen & Sipari 2011; Olli, Vehkakoski & Salanterä 2012; Sipari ym. 2017a.)

Monille lapsille, joilla on toimintakykyä rajoittavia sairauksia tai vammoja, kuntoutus on osa arjen rutiineihin nivoutuvaa toimintaa, joka tähtää yksilön toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistymiseen (Kauppinen ym. 2016). Kuntoutuminen on yksilön ja hänen elinympäristönsä välinen vuorovaikutteinen oppimis- ja muutosprosessi (Autti-Rämö ym. 2016). Konkreettisemmin vuorovaikutteisuus tarkoittaa lapsen kuntoutumisessa sitä, että lapsen oppimista ja toimintakykyä mahdollistavat arkiympäristö ja siihen kuuluvat toimijat. Kyse on siis siitä, että toimijat lapsen arjessa tunnistavat, oppivat ja aikaansaavat yhdessä muutosta vastaten lapsen tarpeisiin. Tällöin ei enää riitä se, että pohditaan mitä lapsen tulee oppia ja miten lapsen toiminnan on muututtava. On tarkasteltava yhdessä myös mitä muutoksia ympäristössä ja lähi-ihmisten toimintatavoissa tulee tapahtua, jotta lapsen aktiivinen toimijuus, oppiminen ja toimintakyvyn edistyminen mahdollistuvat. Kuntoutuminen edellyttää lapsen, vanhempien ja/tai muiden läheisten sekä ammattilaisten välistä kumppanuutta ja yhteistoimintaa (Sipari ym. 2017a).

Perheen ja ammattilaisen yhteistoiminta, joka edistää lapsen aktiivista osallistumista hänelle merkitykselliseen tekemiseen arjessa, mahdollistaa samalla lapsen toimijuutta kuntoutumisprosessissa. Lapsen osallistuminen arjessa merkitykselliseen toimintaan, kuten leikkiin, ja vaikuttaminen itseään koskeviin asioihin on lapsen oikeus (YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus). Lapsen osallistuminen oman kuntoutumisen suunnitteluun on tarpeellista myös kuntoutuksen tuloksellisuuden näkökulmasta, sillä lapsi saavuttaa tavoitteita, joihin on itse voinut vaikuttaa (Vroland-Norstrand ym. 2016). Voit kurkata oheisen linkin kautta esimerkin lapsen näkökulmasta tehdystä kuntoutumisen suunnitelmasta, jossa lapselle merkitykselliset asiat ja tavoitteellinen kuntoutuminen rakentuu osaksi lapsen arkea (Launiainen & Sipari 2011: sivulta 45, kuvio 8): http://www.vlkunto.fi/julkaisut/Kuntoutus_1-190.pdf.

Lapsen toimijuus kuntoutumisprosessissa realisoituu siten, että lapsi rakentaa omaa kehityskulkuaan yhdessä aikuisten kanssa tehden valintoja erilaisia mahdollisuuksia antavissa olosuhteissa. Lapsille erityisen tärkeää on havaita se, että heidän toiveillaan on vaikutusta asioiden kulkuun ja muihin toimijoihin. Toimijuus kuntoutumisprosessissa muokkaa lapsen ymmärrystä omasta itsestä. Lapselle tämä merkitsee läsnäoloa omassa elämässä, kokevana, kehittyvänä, oppivana sekä oman arkensa ehtoja määrittelevänä toimijana. (Sipari ym. 2017; Vänskä ym. 2018.) 

Parhaimmillaan lapsen osallistumista ja toimijuutta kuntoutumisessa edistäviä toimintatapoja kehitetään lasten kanssa yhdessä (Vänskä ym. 2018). Siten oivallinen yhteistoimijuuden muoto kuntoutumisessa voisi olla kehittäjäkumppanuus (Sipari & Mäkinen 2014).

Metku-kirja on esimerkki toimintatavasta, jonka luomiseen osallistuivat lapset, vanhemmat ja ammattilaiset kehittäjäkumppaneina ja jonka käyttö perustuu yhteistoimijuuteen. Sähköisen Metku-kirjan avulla lapsella on mahdollisuus kuvata, kirjoittaa, piirtää, äänittää ja videoida asioita, joita lapsi haluaa oppia ja tehdä omassa arjessaan. (Sipari ym. 2017b.)

Metku-kirjaa hyödynnetään kuntoutumisen prosessissa esimerkiksi tunnistettaessa lapselle merkityksellisiä tavoitteita ja laadittaessa suunnitelmaa.  Kirjaan voi myös kuvata toimintatapoja, jotka mahdollistavat lapsen toimintaa arjessa hyödynnettäväksi esimerkiksi lapsen päiväkodissa tai koulussa. Kirjan käyttö suunnitellaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa niin, että se vastaa lapsen toiveisiin ja tarpeisiin. Videoiden ja valokuvien kautta mahdollistuu tärkeiden asioiden ilmaisu myös lapsille, jotka eivät kommunikoi puheella (Kuvio 1). (Sipari ym. 2017b.)


Kuvio 1. Metku-kirja mahdollistaa lapsen aktiivista toimijuutta kuntoutumisessa

Lapsen aktiivista osallistumista tutkimus- tai kehittämistoimintaan on mahdollistettu viime vuosina enenemissä määrin hyödyntämällä esimerkiksi valokuvausta ja yhteiskehittelyä. Lapsen ja perheen osallistumiseksi tutkimus- ja kehittämisprosessin kaikkiin vaiheisiin tarvitaan uudenlaista osallistuvan tutkimuskumppanuuden kulttuuria. (Gonzales ym. 2020.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden hyvää käytäntöä on lähetty kehittämään REcoRDI-hankkeen ja Valtakunnallisen Lasten ja nuorten kuntoutus ry:n verkostoissa.

Lasten, vanhempien ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuus mahdollistaa uudella tavalla yhdessä oppimista ja kehittämisen hyödynnettävyyttä erilaisiin tarpeisiin vastaten. Mitä kaikkea uutta voikaan syntyä, kun valjastetaan yhteisen kehittämisen äärelle lasten mielikuvituksen ja näkökulmien rikkaus, lasten vanhempien asiantuntemus lapsen ja perheen tarpeista arjessa sekä ammattilaisten osaaminen?


Kirjoittajat: 

Nea Vänskä toimii lehtorina ja Salla Sipari yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Lähteet:

Autti-Rämö I, Salminen AL, Rajavaara M, Ylinen A. (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim 2016.

Gonzalez M, Phoenix M, Saxena S, Cardoso R, Canac-Marquis M, Hales L, Putterman C. & Shikako-Thomas K.  Strategies used to engage hard-to-reach populations in childhood disability research: a scoping review, Disability and Rehabilitation 2020, DOI: 10.1080/09638288.2020.1717649

Häyhtiö, T. Osallisuutta sote-palveluihin palvelumuotoilemalla? Kunnallisalan kehittämissäätiön Julkaisu 4. Toinen versio. 2017.

Kauppinen J, Sipari S, Suhonen-Polvi H. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Julkaisussa (toim.) Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim 2016.

Launiainen H. & Sipari S. Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä. Vajaa liikkeisten kunto ry, 2011. http://www.vlkunto.fi/julkaisut/Kuntoutus_1-190.pdf
Leemann, L. & Hämäläinen, R.-M. Asiakasosallisuus. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2015.

Olli J, Vehkakoski T. & Salanterä S. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Disability & Society 2012; 27(6): 793-807. http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/09687599.2012.679023

Sipari S, Mäkinen E. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Sipari S, Mäkinen E. & Paalasmaa P. (toim.) Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja 2011:166-173. https://www.metropolia.fi/sites/default/files/images/content/content-files/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi_0.pdf

Sipari S, Vänskä N. & Pollari K. (2017a). Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550

Sipari S, Vänskä N. & Pollari K. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa – Lapsen Metkut (2017b). Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – Lapsen edun arviointi (LOOK) –hanke, 2017. http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/

Vroland‐Nordstrand, K., Eliasson, A., Jacobsson, H., Johansson, U., & Krumlinde‐Sundholm, L. Can children identify and achieve goals for intervention? A randomized trial comparing two goal‐setting approaches. Developmental Medicine & Child Neurology 2016; 58(6): 589-596. doi:10.1111/dmcn.12925

Vänskä N, Sipari S, Pollari K, Huisman A. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Kela, Helsinki, 2018. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/240069



Avainsanat: lapset, kuntoutus, kuntoutuminen, osallistuminen, toimijuus, yhteiskehittely, kehittäjäkumppanuus


tiistai 31. maaliskuuta 2020

Pandemia saapui Suomeenkin, mutta miten käy terveydenedistämistyön?


Etätyö ja -opiskelu kotoa käsin on viime aikoina tullut tutuksi aikuisten sekä eri-ikäisten lasten ja nuorten keskuudessa koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa tilanne on johtanut monin paikoin palvelutarjonnan alasajoon ensisijaisesti kiireettömän hoidon osalta. Sosiaalisessa mediassa on aiheellisesti herättänyt huolta mm. se, miten käy terveyden edistämistoiminnan tällaisessa tilanteessa. Kouluissakin opetus on jo aikaa sitten digitalisoitunut, mutta miten on terveyden edistämisen laita?

Erääksi keskeisimmäksi uhkakuvaksi suun terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa on noussut kysymys siitä, millaisia seurauksia voi olla edessä jos esimerkiksi lasten ja nuorten ennaltaehkäisevä suun terveydenhoito ja siihen liittyvä omahoidon ohjaus jää nyt määräämättömän pituiseksi ajaksi toteutumatta. Ehtivätkö pienet reiänalut kasvaa paikattavan kokoisiksi saakka, kun hoitolaan ei pääse hoitosuunnitelman mukaisesti kontrollikäynnille, fluoraukseen ja harjausopetukseen? Entä päätyykö lapsi, jolla on jo todettu paikkaushoidon tarvetta ilman sen kummempaa oireilua, lopulta päivystykseen hammassäryn takia? Yhtä lailla tilanne koskettaa aikuisväestöä, ikäihmiset mukaanlukien.

Digitalisaatiosta on tullut yhteiskunnassa jo arkinen asia jotakuinkin kaikilla arkielämän osa-alueilla. Terveydenhuollossa etävastaanottotoimintaa on jo saatavilla aikuisille mm. siihen soveltuvia lääkärikäyntejä korvaamaan. Edellä mainittua hampaiden harjausopetusta toteutettaneen edelleen pääasiassa fyysisissä vastaanottotiloissa sekä hoitohenkilökunnan vieraillessa mm. päiväkodeissa ja kouluissa. Viimeistään nyt lienee kuitenkin aiheellista lähteä toteuttamaan perusteellista digiloikkaa suun terveyden edistämistyön puolesta, vuorovaikutteisuutta unohtamatta. Pitkäkin fyysinen välimatka on kurottavissa umpeen älypuhelimen tai tabletin kautta toteutettavilla etäkäynneillä, joilla voidaan keskustella suun omahoitotottumuksista ja tarkistaa vaikkapa että sähköharjan käyttö sujuu teknisesti oikein. 

Terveysalan oppilaitoksissa eri vaiheissa opintojaan olevien opiskelijoiden työssäoppimisjaksot ovat nyt keskeytyneet vallitsevan tilanteen vuoksi. Monilla opiskelijoilla olisi kuitenkin nyt tiedollisia ja taidollisia valmiuksia toteuttaa terveyden edistämistä etävastaanottotoiminnan muodossa. Poikkeukselliset olosuhteet ovat vaatineet monelta osin terveydenhuollon perustoimintojen supistamista, mutta terveyden edistämistä voidaan sovelletusti toteuttaa edelleen, jos tahtotilaa riittää.

Kuva: https://live.staticflickr.com/65535/49663071537_3615548658_b.jpg

Kirjoittajan tiedot:
Henna-Riikka Hakojärvi
shg, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
hrmhak@utu.fi