perjantai 28. kesäkuuta 2019

Terveysalan opettaja osana näyttöön perustuvaa terveydenhuoltoa


Miten sinä opettajana olet mukana näyttöön perustuvan terveydenhuollon toteutumisessa? Millainen käsitys sinulla on siitä, mitä näyttöön perustuva toiminta oikein on? Miten se näkyy opetuksessasi ja opetussuunnitelmissa? Entä miten opetat näyttöön perustuvan toiminnan toteutumista? Näitä asioita on hyvä pohtia, vaikka takana olisi pitkäkin ura opetustehtävissä. Maailma muuttuu, niin myös käsitykset näyttöön perustuvasta toiminnasta ja siihen liittyvistä osaamisvaatimuksista.

Lyhyesti kuvattuna näyttöön perustuvalla toiminnalla tarkoitetaan sitä, että potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa hyödynnetään parasta mahdollista näyttöä. Tämä edellyttää tutkimustiedon hyödyntämistä, joskin päätöksenteossa tulee aina huomioida myös potilaan omat toiveet sekä hoitoympäristöön liittyvät edellytykset tai rajoitteet. Terveysalan koulutusorganisaatioilla on merkittävä rooli näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteutuksessa. Joanna Briggs Instituutin (JBI) laatimassa mallissa näyttöön perustuva terveydenhuolto koostuu maailmanlaajuisesta hyvinvoinnista, näytön tuottamisesta, näytön tiivistämisestä, näytön levittämisessä ja näytön käyttöönotosta. Terveysalan opettajan tulisikin hallita tämä malli monesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin opettajat ovat avainasemassa tunnistamassa tiedon tarpeita, joihin tarvitaan näyttöä. Opettajat ohjaavat opiskelijoita käytännön harjoitteluissa eri terveydenhuollon organisaatioissa ja näin ollen heillä on mahdollisuus havaita, mitkä hoitotyön menetelmät vaihtelevat perusteettomasti eri organisaatioiden välillä tai organisaation sisälläkin.

Useilla terveysalan opettajalla on osaamista näytön tuottamisesta ja olisi ihanteellista, jos opettaja osallistuisi aktiivisesti oman asiantuntijuusalansa tutkimusryhmiin. Näytön tiivistämisen näkökulmasta terveysalan opettajien osaamista tarvitaan hoitosuositustyöryhmissä ja tuottamassa järjestelmällisiä katsauksia aiheista, jotka liittyvät heidän omaan osaamisalueeseensa ja näin ollen tukevat myös heidän opetuksensa näyttöön perustuvuutta. Opettajien pedagogisen osaamisen hyödyntäminen näytön levittämisessä niin koulutusorganisaation sisällä kuin terveydenhuollon organisaatioissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Näytön käyttöönoton keskiössä on päätöksenteko, jonka terveydenhuollon ammattilainen tekee. Näin ollen yksi opettajan keskeinen tehtävä on kehittää tulevien terveydenhuollon ammattilaisten näyttöön perustuvaa päätöksentekoa osana hoitotyön prosessia.

Tätä näyttöön perustuvaa päätöksentekoa terveysalan opiskelijoiden on hyvä harjoitella ja mallintaa jo opintojen aikana ja hyvä mahdollisuus siihen on käytännön harjoittelun aikana, aidoissa potilastilanteissa ja ammattilaisten ohjauksessa. Jotta terveydenhuollon ammattilainen voi tehdä näyttöön perustuvan päätöksen, tulee organisaatiossa olla luotuna toiminnalle yhtenäinen näyttöön perustuva käytäntö.  Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä tärkeässä roolissa ovat eri terveydenhuollon asiantuntijat ja esimiehet. Keskeistä onkin, että korkeakouluista valmistuvat asiantuntijat osaavat kehittää toimintaa näyttöön perustuen. Ylemmän ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä täydennyskoulutusta tuottavien koulutusorganisaatioiden opetuksessa tulisikin varmistaa, että tulevaisuuden terveydenhuollon esimiehillä, asiantuntijoilla ja opettajilla on riittävä osaaminen näyttöön perustuvaan kehittämiseen, johon liittyvät luotettavan ja ajantasaisen näytön hakeminen kehittämisen kohteeseen liittyen, suunnitelman laatiminen, toiminnan jalkauttaminen sekä seuranta ja arviointi. Kuviossa 1. on esitetty Hoitotyön tutkimussäätiön laatima kuvio näyttöön perustuvasta toiminnasta.

Kuvio 1. Näyttöön perustuva toiminta (Hotus 2019; JBI 2016)


Toisesta näkökulmasta terveysalan opettajan tulisi osata hakea opetuksensa tueksi näyttöä, jotta opetus pohjautuu luotettavaan ja ajantasaiseen tutkimustietoon tai sen puuttuessa asiantuntijoiden yhteisymmärrykseen asiasta. Hoitosuositukset ja järjestelmälliset katsaukset ovat hyvä lähtökohta luotettavan ja ajantasaisen tutkimustiedon löytämiseksi.

Huomasit varmaan, että opettaja on merkityksellisessä asemassa näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteuttamisessa.  Haluaisitko osallistua ja vaikuttaa vielä enemmänkin? Jos vastasit kyllä, niin olethan yhteydessä Hoitotyön tutkimussäätiön tutkijoihin, löydämme varmasti sinulle miellekään tavan vaikuttaa hoitosuositustyöryhmän jäsenenä tai asiantuntijana, tai sitten vaikka kirjoittamalla Näyttövinkkejä yhteistyössä Hotuksen tutkijoiden kanssa. Tiivistettyä tutkimustietoa, kuten hoitosuosituksia ja Näyttövinkkejä opetuksesi tueksi, löydät Hotuksen sivuilta.

Kirjoittajien tiedot

Annukka Tuomikoski
sairaanhoitaja, TtM
tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/
tohtorikoulutettava, hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto
annukka.tuomikoski(at)hotus.fi

Kristiina Heikkilä
sairaanhoitaja, TtM
tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/
tohtorikoulutettava, hoitotieteenlaitos, Turun yliopisto
kristiina.heikkila(at)hotus.fi

Lähteet:
Jordan Z, Lockwood C, Aromataris E, Munn Z. The updated JBI model for evidence-based healthcare. The Joanna Briggs Institute. 2016
Mikkonen K, Ojala T, Sjögren T, Piirainen A, Koskinen C, Koskinen M, Koivula M, Sormunen M, Saaranen T, Salminen L, Koskimäki M, Ruotsalainen H. Lähteenmäki M-J, Wallin O, Mäki-Hakola H, Kääriäinen M. Competence areas of health science teachers – A systematic review of quantitative studies. Nurse Education Today. 2018, 70; 77-86.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kivun katastrofointi- Mitä se on?


Lähde: Pixabay
Kivun kokemus on subjektiivinen ja siihen liittyvät aina myös tunteet ja psyykkiset tekijät; kuten esimerkiksi pelko ja katastrofointi. Jos on kokenut epämiellyttävää kovaa kipua, ei luultavasti halua kokea samaa enää uudelleen. Hoitamaton, kova, epämiellyttävä kipu pelottaa! Hammaslääkäripelko lienee monille tuttua ja pelon vuoksi hammaslääkäriin menoa saatetaan vältellä tai venyttää. Leikkaukseen menevä potilas saattaa pelätä leikkauksen jälkeistä kipua ja kivuliaaseen toimenpiteeseen menevä potilas jännittää, riittääkö paikallispuudutus poistamaan toimenpiteestä aiheutuvan kivun. Kuumana hehkuvaan nuotioon ei kukaan halua työntää kättään, sillä kaikki tietävät, että se voisi aiheuttaa kivuliaan palovamman. Kipuun liittyvä pelko on osin täysin normaalia, sillä suurin osa ihmisistä ei halua kokea kipua. Akuutilla kivulla on myös tärkeä tehtävä: se varoittaa elimistöä vaarasta. Jos kivun tunnetta ei olisi, emme tietäisi, olemmeko loukanneet itsemme pahoin. Mutta mitä jos kivun pelko kasvaakin katastrofoinniksi ja alkaa rajoittaa elämää?

Kivun katastrofoinnin on todettu heikentävän toimintakykyä enemmän kuin itse kivun. Kivun katastrofoinnilla (pain catastrophizing) tarkoitetaan voimakkaita kipuun tai sen ennakointiin liittyviä negatiivisia ajatuksia, jotka johtavat toiminnan välttelyyn, kipukokemuksen lisääntymiseen sekä tunteeseen, ettei selviä kivun kanssa. Erityisesti pitkäaikaisessa kivussa tästä voi seurata eräänlainen noidankehä; katastrofointi ruokkii välttelykäyttäytymistä, joka puolestaan johtaa toimintakyvyn heikentymiseen, mielialan laskuun ja kipukokemuksen lisääntymiseen. Kivun katastrofointiin liittyy myös korostunut itsetarkkailu, taipumus keskittyä omiin kiputuntemuksiinsa ja tuntea olonsa täysin avuttomaksi kivun edessä. Kivun katastrofointi voi vaikuttaa useisiin elämän osa-alueisiin. Pelätessään kipua ihminen voi jättäytyä pois harrastuksista, mieluisasta tekemisestä, sosiaalisista suhteista tai työelämästä. Sairauspoissaolot ja elämänpiirin kutistuminen kivun katastrofoinnin vuoksi altistavat mielialan laskulle, masentuneisuudelle, negatiivisille ajatuksille ja toimintakyvyn heikentymiselle entisestään. 

Lähde: Pixabay
Katastrofointi on yksi merkittävimmistä tekijöistä kroonisen kivun synnyssä ja esimerkiksi leikkausta edeltävä ja leikkauksen jälkeinen katastrofointi ovat riskitekijöitä leikkauksen jälkeiselle krooniselle kivulle. Kipuun liittyvän katastrofoinnin ja henkilön kokeman kivun voimakkuuden välillä on todettu olevan selkeä yhteys. Kivun katastrofointi voimistaa kiputuntemuksen kokemista, lisää terveydenhuoltoresurssien käyttöä, pidentää sairaalassaoloaikoja sekä heikentää toimintakykyä. Lisäksi katastrofointi heikentää kuntouttavien kivunhallintaohjelmien onnistumista ja niistä saadun hyödyn ylläpitämistä. Edellä mainituista syistä kivun katastrofoinnista kärsivät henkilöt ovat tärkeää tunnistaa ja heille on merkityksellistä tarjota apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta kivun pitkäaikaistumista ja toimintakyvyn heikentymistä voidaan ehkäistä.

Kivun katastrofointia voi kuitenkin oppia käsittelemään ja sitä voidaan hoitaa esimerkiksi terapian ja itsehoito-ohjelmien avulla. Kivun katastrofointia voivat vähentää kognitiivisbehavioristiseen käyttäytymisterapiaan, hyväksymis- ja omistautumisterapiaan tai tietoiseen läsnäoloon perustuvat menetelmät. Erilaiset tietoisuustaitoharjoitukset, kehon ja mielen yhteyden harjoitukset ja rentoutusharjoitukset voivat auttaa katastrofoinnista kärsivää henkilöä keskittymään hyväksyvästi nykyhetkeen sen sijaan, että hän pyörittäisi tulevaisuuteen liittyviä katastrofoivia ajatuksia päässään. Lisäksi kognitiivinen tietopaketti kivusta ja siihen liittyvistä negatiivista tunteista ja haitallisista ajatuksista sekä tunnesäätelytaitojen ja uusien toimintamallien harjoittelu voivat auttaa vähentämään kivun katastrofointia. Kun katastrofoinnista kärsivä henkilö tulee tietoiseksi ajatuksistaan, tunteistaan ja käyttäytymismalleistaan, voivat katastrofoivat ajatukset vähentyä ja kivun katastrofointi helpottua.

Lähteet

Elvery N, Jensen M, Ehde D, Day M. 2017. Pain Catastrophizing, Mindfulness, and Pain Acceptance. What´s the Difference? Clinical Journal of Pain 33 (6), 485-495.
Gibson E, Sabo M. 2018. Can pain catastrophizing be changed in surgical patients? A scoping review. Canadian Journal of Surgery 61 (5), 311-318.
Hagelberg N, Haanpää M. 2015. Voiko kivun kroonistumista ehkäistä? Duodecim 131 (3), 249-254.
Kehlet H, Troels J, Woolf C. 2006. Persistent postsurgical pain: risk factors and prevention. Lancet 367 (9522), 1618-1625.
Komandur B, Martin P, Bandarian-Balooch S. 2018. Mindfulness and Chronic Headache/Migraine. Mechanisms Explored Through the Fear-Avoidance Model of Chronic Pain. Clinical Journal of Pain 34 (7), 638-649.
Moore M, Thibault P, Adams H, Sullivan M. 2016. Catastrophizing and pain-related fear predict failure to maintain treatment gains following participation in a pain rehabilitation program. Pain Reports 1 (2), 1-6.
Niederstrasser N, Meulders A, Meulders M, Slepian P, Vlaeyen J, Sullivan M. 2015. Pain Catastrophizing and Fear of Pain Predict the Experience of Pain in Body Parts Not targeted by a Delayed-Onset Muscle Soreness Procedure. The Journal of Pain 16 (11), 1065-1076.
Pixabay. Kuvalähteet. 15.4.2019.
Schütze R, Rees C, Smith A, Slater H, Campbell J, O´Sullivan P. 2018. How Can We Best Reduce Pain Catastrophizing in Adults with Chronic Noncancer Pain? A Systematic Review and Meta-Analysis. The Journal of Pain 19 (3), 233-256.
Vlaeyen J, Linton S. 2012. Fear-avoidance model of chronic musculoskeletal pain: 12 years on. Pain 153 (6), 1144-1147.

Kirjoittajan tiedot:
Reetta Mustonen, TtK, sh, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
ramust@utu.fi

tiistai 28. toukokuuta 2019

Väitöskirjatutkija vaihdossa KU Leuvenissa Belgiassa


Näkymä kotikadulta Groot Begijnhofista, jonka juuret ulottuvat 1200-luvulle.
Miltä kuulostaisi ajatus Erasmus vaihdosta jatko-opiskelijana?

Kun hain väitöskirjaopiskelijaksi yli kolme vuotta sitten, täytin jatko-opintosuunnitelman kansainvälinen liikkuvuus -kohtaan, ”lukukausi ulkomaisessa yliopistossa”. Toki kysyin asiaa puolisoltani, joka taisi vastata ”Joo, totta kai, mennään vaan” (samalla kun teki iltapalaa lapsille). Silloin en vielä asiaa sen tarkemmin miettinyt, kaikki tuntui kaukaiselta, enhän ollut vielä jatko-opiskelijakaan.

Aloittaessani varsinaisen väitöskirja tutkimustyön, huomasin että useassa artikkelissa, joihin viittasin, oli kirjoittajana ”van Achterberg”, Leuvenin katolisen yliopiston Hoitotieteen laitoksen professori. Belgiassa on pitkät perinteet väitöskirjani tutkimusaiheen, hoitotyön käsitteellistämisen parissa. Virallista jatko-opiskelija vaihtosopimusta ei laitosten välillä kuitenkaan ollut. Turun hoitotieteen laitoksen kannustamana, olin suoraan yhteydessä kyseiseen professoriin kesällä 2017 ja saman vuoden syksyllä keskustelimme Skypen välityksellä tutkimuksesta ja vaihtoajatuksesta. Sen jälkeen rullasivat viralliset päätöksentekokoneistot ja vuoden 2018 lopussa lähdimme puoleksi vuodeksi koko perhe Belgiaan, yhteen Euroopan vanhimmista yliopistoista, KU Leuveniin, minä Erasmus- sopimuksella ja puolisoni (joka työskentelee tutkijana Turun TIAS -kollegiumissa), vierailevana professorina. Sitä ennen vielä viime vuoden keväällä lapsille löydettiin koulu ja meidät vastaanottavat laitokset täällä Leuvenin yliopistolla auttoivat meitä saamaan asunnon yliopiston omistamasta Groot Begijnhofista. Sain sovittua työstäni puolen vuoden opintovapaan työnantajani kanssa, joka onnekseni kannustaa tutkimuksen tekemiseen ja arvostaa kansainvälistä kokemusta.

Täällä olemme nyt olleet noin viisi kuukautta ja vielä reilu kuukausi edessä. Järjestelyt ennen saapumista veivät aikaa ja erityisesti lapsilla on ajoittain ollut koti-ikävä ja kuitenkin kokemus on ollut todella antoisa monella eri tapaa. Ensinnäkin, tutkimuksen näkökulmasta on ollut hienoa päästä seuramaan kansainvälisen huippututkimusyksikön toimintaa, jossa sekä jatko-opiskelijoiden että postdoc -tutkijoiden työ mahdollistuu verrattain pitkillä rahoituskausilla, jotka sisältävät myös ajan tutkimuksen suunnitteluun. Myös yhteistyö sairaalan ja tutkimuslaitoksen välillä on mielenkiintoinen ja tiivis.

Kaupunkina Leuven on kuin eurooppalainen versio Yhdysvaltojen yliopistokaupungista (tai sellainen mikä se on mielikuvissani, en ole koskaan yhdessäkään ollut). Yliopisto näkyy kaikkialla, opiskelijoita tulee vastaan joka kadunkulmassa. Melkein jokainen on tavalla tai toisella sidoksissa yliopistoon ja välillä tuntuu, että ilmakin huokuu akateemisia ajatuksia. Tämä onkin toinen vaihdon anneista, olen ensimmäistä kertaa väitöskirjatutkimuksen aikana saanut keskittyä vain tutkimuksen tekemiseen. Se on edesauttanut tutkimuksen etenemistä, mutta myös mahdollistanut ajoittain pysähtymisen aiheen äärelle ja näkemään suuremman kontekstin, johon tutkimusaiheeni sijoittuu, sekä teoreettisesti että hoitotyön prosessien ja potilashoidon laadun osalta. Myös yhteistyö jo aikaisemmin mainitun professori van Achterbergin kanssa on ollut antoisaa.

Olen päässyt tutustumaan sairaaloihin ja ihmisiin, jotka yhdistävät tutkimusta ja kliinistä työtä ja kuunnellut alustuksia terveydenhuollon haasteista Belgiassa. Se onkin ollut kolmas suuri anti, jonka tämä vaihtoaika on tarjonnut. Ymmärrys siitä, että vaikka Belgian terveydenhuolto on rakennettu ja rahoitetaan hyvin eri tavalla kuin Suomessa, haasteet ovat kuitenkin pitkälti yhteiset. Mistä saamme riittävästi osaavaa henkilökuntaa tulevaisuudessa? Mikä on viisasta työnjakoa eri ammattiryhmien välillä? Miten erikoissairaanhoito voi paremmin tukea perusterveydenhuoltoa? Miten teknologia mahdollistaa kuntoutumisen ja omahoidon etänä? Vastataksemme näihin haasteisiin, tarvitsemme yhteistyötä ja yhteistä tutkimusta ja sitä kautta ymmärrystä siitä, miten parhaalla tavalla voimme tulevaisuudessa terveyttä edistää.

Kirjoittaja:
Maria Ameel
sh, vtm, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
hoitotieteenlaitos
makaam@utu.fi


KU Leuvenin Hoitotieteen laitoksen kotisivut
Leuvenista lisää tietoa
Tietoa Groot Begijnhofista


tiistai 21. toukokuuta 2019

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus paljastaa terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset




Terveydenhuollossa tapahtuneet väärinkäytökset ovat herättäneet viime vuosina keskustelua ja kirjoituksia mediassa sekä kansainvälisesti (Francis 2013) että kansallisesti. Suomessa media on hiljattain kohissut yksityisissä hoivakodeissa paljastuneista väärinkäytöksistä. (Yle 12.2.2019.) Väärinkäytöksiä ei kuitenkaan tapahdu pelkästään hoivakodeissa, vaan muissakin terveydenhuollon organisaatioissa (Pohjanoksa ym. 2019a).

Terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset voivat kohdistua potilaisiin, terveydenhuollon ammattilaisiin tai organisaatioon (Francis 2013, Pohjanoksa ym. 2019b). Väärinkäytökset ilmenevät esimerkiksi potilaiden epäasiallisena kohteluna, jopa lyömisenä, kollegoiden välisenä työpaikkakiusaamisena, lääkkeiden varastamisena ja väärinkäyttönä tai alkoholin käyttönä työajalla (Hunt & Shailer 1995, Pohjanoksa ym. 2019b). Näihin ja muihin terveydenhuollossa tapahtuviin väärinkäytöksiin terveydenhuollon ammattilaisten tulisi puuttua.

Terveydenhuollon ammattilaisilla sanotaan olevan velvollisuus puuttua ja paljastaa terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset, mutta mihin tämä velvollisuus oikein perustuu? Sosiaalihuollossa Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) määrittelee, että henkilöstöön kuuluvan on ilmoitettava viipymättä toiminnassa ilmenevistä epäkohdista. Lisäksi kyseisessä laissa säädetään, että ilmoituksen tekijään ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014). Terveydenhuollossa ei tällaisenaan vastaavanlaista lakia ole.

Terveydenhuollon ammattilaisten velvollisuutta paljastaa terveydenhuollossa tapahtuneet väärinkäytökset ohjaa muun muassa eettiset ohjeet. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet velvoittavat valvomaan etteivät kollegat tai muut potilaan hoitoon osallistuvat toimi potilasta kohtaan epäeettisesti (Sairaanhoitajaliitto 1996). Lisäksi sairaanhoitajien ja lääkäreiden kollegiaalisuusohjeet velvoittavat puuttumaan kollegan toimintaan, mikäli tämän toiminnan koetaan uhkaavan potilasturvallisuutta (Sairaanhoitajaliitto 2014) tai kollegan koetaan olevan kykenemätön selviytymään työstään (Suomen lääkäriliitto 2013).

Eettisten ohjeiden lisäksi, terveydenhuollon ammattilaisten velvollisuutta paljastaa väärinkäytökset määrittää lainsäädäntö. Muun muassa Terveydenhuoltolaissa (2010/1326) on säädetty ilmoitusvelvollisuuksista esimerkiksi lapsiin kohdistuvista rikosepäilyistä. Lisäksi Laki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (669/2008) oikeuttaa terveydenhuollon ammattilaiset ilmoittamaan Valviralle potilasturvallisuuden vaarantavasta toiminnasta salassapitosäädösten estämättä. Omaisuusrikkomusten kuten potilaalta tai työpaikalta anastamisen sekä potilaaseen tai kollegaan kohdistuvan fyysisen väkivallan paljastamisesta säädetään puolestaan Rikoslaissa (1889/39).

Terveydenhuollon ammattilaisten väärinkäytöksiin puuttumista sekä niiden paljastamista velvoittaa myös Valviran määräys omavalvonnasta. Jokaisella työyksiköllä tulisikin olla yksikkökohtaisesti laadittu omavalvontasuunnitelma. Omavalvontaa toteutettaessa työyhteisön jäsenet arvioivat jatkuvasti omaa toimintaansa oman työyksikkönsä omavalvontasuunnitelman mukaisesti. (Valvira 2012.)

Meillä jokaisella terveydenhuollon ammattilaisella on sekä eettinen että juridinen velvollisuus puuttua ja tuoda esiin terveydenhuollossa havaitsemamme epäkohdat ja väärinkäytökset. Näin toimimalla, pystymme ylläpitämään ja edistämään hoidon laatua, potilasturvallisuutta sekä työhyvinvointia.

Kirjoittaja:
Johanna Wiisak
SH, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos


LÄHTEET
Francis R. 2013. The Mid Staffordshire NHS Foundation Trust Public Inquiry. http://webarchive.nationalarchives.gov.uk/20150407084003/http://www.midstaffspublicinquiry.com/report. [20.5.2019]
Hunt G & Shailer B. 1995. The whistleblowers speak. In: Hunt G (ed). 1995. Whistleblowing in the health service. J.W. Arrowsmith Ltd. Bristol.
Laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Pohjanoksa J, Stolt M, Suhonen R & Leino-Kilpi H. 2019a. Wrongdoing and whistleblowing in healthcare. Journal of Advanced Nursing. 1–14. https://doi.org/10.1111/jan.13979.
Pohjanoksa J, Stolt M, Suhonen R, Löyttyniemi E & Leino-Kilpi H. 2019b. Whistle-blowing process in health care: From suspicion to action. Nursing Ethics. 26(2), 526–540.
Rikoslaki 39/1889. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Sairaanhoitajaliitto. 1996. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet. www.sairaanhoitajat.fi. [20.5.2019]
Sairaanhoitajaliitto. 2014. Sairaanhoitajien kollegiaalisuusohjeet. www.sairaanhoitajat.fi. [20.5.2019]
Sosiaalihuoltolaki 2014/1301. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Suomen Lääkäriliitto. 2013. Kollegiaalisuusohje. www.laakariliitto.fi. [20.5.2019]
Terveydenhuoltolaki 2010/1326. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Valvira. 2012. Omavalvontasuunnitelma. www.valvira.fi. [20.5.2019]
Yle. 12.2.2019. Yksityisissä vanhusten hoivakodeissa ympäri maata on käynnistymässä laaja tarkastuskierros – ilmoituksia epäkohdista on tullut valvoville viranomaisille tulvimalla. www.yle.fi. [20.5.2019]
Kuva: Johanna Wiisak

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

“Aina me ollaan tehty näin!” Miten muuttaa hoitotyötä näyttöön perustuen?

Tänä päivänä terveydenhuollossa puhutaan yhä enemmän näyttöön perustuvasta hoitamisesta. Hoitajien odotetaan työskentelevän näyttöön perustuen eli käyttämällä ajantasaista ja luotettavaa tutkimusnäyttöä toimintansa perusteena. Tämä ei kuitenkaan aina ole helppoa. Jokainen hoitotyötä tehnyt tietää, miten uusi sairaanhoitaja sujahtaa mukaan osaston käytäntöihin sen enempää kyseenalaistamatta sitä, ovatko toimintatavat näyttöön perustuvia. Näytön sijaan hoitajan työtä ohjaavat osaston traditiot, kokemukseen perustuva tieto ja kollegoiden neuvot. Kokenut hoitaja voi olla kultaakin kalliimpi eikä kokemusta tule vähätellä, mutta lisäksi tarvitaan tutkimusnäyttöä hoitotyön päätöksenteon tueksi.

Tutkittaessa syitä siihen, miksi hoitajat eivät käytä näyttöön perustuvia menetelmiä, on tuloksiksi saatu muun muassa seuraavia esteitä:

1. Ajan puute

2. Tiedon puute

3. Muutoksen vastustaminen

4. Hoitotyön tehtäväkeskeinen kulttuuri

5. Tuen puute

Hoitajat tarvitsevat tietoa tutkitun tiedon löytämisestä ja arvioinnista sekä aikaa sen tekemiseen. Muutosvastarintaa voidaan lievittää valmistamalla henkilökuntaa muutokseen. Jokaisessa organisaatiossa on omat yksilölliset haasteensa, mutta tunnistamalla esteet ja mahdollisuudet, muutos on mahdollista. Tutkimusnäytön käyttöön ottoa voidaan lisäksi edistää vahvalla esimiesten tuella ja tukemalla muutosprosessia muutosagenttien tai mentorien avulla, moniammatillisella yhteistyöllä sekä positiivisella asenteella.

Kirjoittajan tiedot
Mirka Toivonen
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
mijotoi@utu.fi

Lähteet

Smith JR & Donze A. Assessing environmental readiness: first steps in developing an evidence-based practice implementation culture. J Perinat Neonatal Nurs. 2010:24(1);61-71.

Purdy IB & Melwak MA. Implementing evidence-based practice: a mantra for clinical change. J Perinat Neonatal Nurs. 2009:23(3);263-269.

tiistai 7. toukokuuta 2019

Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet?


Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet? Tätä pohdittiin Nursing Science Quarterlyn pääkirjoituksessa muutama vuosi sitten (Rizzo Parse 2016). Se sai meidät pohtimaan itseämme hoitajina. Milloin viimeksi käytimme tietoisesti teoriaa työssämme tai tutustuimme uuteen teoriaan? Ja etenkin, mitä tapahtuu hoitotyölle, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työssä?
Muistutellaan aluksi mieleen, mistä hoitotyö on rakennettu. Se perustuu kiinnostukselle ihmisestä yksilöllisenä kokonaisuutena sekä hänen terveydestään ja hoitamisestaan eri ympäristöissä. Kuulostaa varmasti tutulta tai jopa itsestään selvältä, sillä juuri näitä ilmiöitä hoitotieteen teoriat ovat aina pyrkineet kuvaamaan. Peplau, Rogers, Eriksson ja monet muut hoitotieteen teoreetikot ovat omalla työllään sanoittaneet sekä luoneet sen yhteisen ja uniikin hoitotyön ytimen, joka edelleen kantaa ja yhdistää meitä hoitajia ympäri maailman.
Mihin sitten tarvitsemme teorioita tänä päivänä? Hoitamisessa tarvitaan tietoa ihmisestä, kulttuurista, yhteiskunnasta sekä näiden välisistä suhteista. Lisäksi tarvitaan tietoa ihmisen terveydestä, sairaudesta ja niiden hoitamisesta. Saatavillamme on tietoa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Hoitajina olemme osa moniammatillista yhteisöä, joka toimii yli tieteenalojen, mutta mihin me hoitajat perustamme päätöksemme? Miten näemme yksilön kaiken tämän hoitamisessa tarvittavan ja siihen saatavilla olevan tiedon takana? Hoitotieteen teoriat tarjoavat meille vastauksia. Ne ovat tutkittua tietoa, joihin hoitotyön päätöksenteon voi perustaa. Ennen kaikkea, ne johtavat ihmisen kokonaisuuden huomioon ottavaan hoitamiseen.
Ajatellaan vaikka äitiyttä. Hoidamme ja tuemme äitejä monessa elämänvaiheessa: raskauden ja synnytyksen aikana, äitiyden ensi metreillä sekä lapsen kasvun aikana. Tätä työtä tukemaan Ramona T. Mercer on kehittänyt teorian Becoming a Mother, joka sopii käytettäväksi lastaan odottavien ja lapsen saaneiden äitien ja perheiden hoitotyössä. Teoria kuvaa jo nimessään, että kyseessä on prosessi; kukaan ei synny äidiksi. Se mallintaa äidin roolin kehittymistä raskausajasta alkaen aina synnytyksen jälkeiseen vuoteen saakka, jonka aikana äitiyden identiteetti saavutetaan ja äiti kokee olevansa roolissaan pystyvä. Teorian pohjalta on kehitetty mittareita ja menetelmiä, joilla äidiksi kasvamista voidaan arvioida ja tukea. Se auttaa ymmärtämään äidiksi kasvamisen monitahoista prosessia ja ohjaa meitä hoitotyön ammattilaisia havaitsemaan oikeanlaisen tuen ja ohjauksen tarpeen, myös silloin kun kaikki ei mene niin kuin äiti oli sen ajatellut. Hoitotyössä Mercerin teoria toimii siten ajattelua ohjaavana perustana, joka johtaa yksilölliset tarpeet huomioivaan hoitamiseen. Yksilöllisyyteen, jossa jokaisella äidillä on yhtäläinen mahdollisuus kasvaa tuetusti ja turvallisesti äidiksi.

           
Alussa pohdimme, kuinka meidän käy, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työstä. Nykypäivänä jokainen meistä on oman työnsä johtaja. Teemme hoitajina jopa satoja päätöksiä päivässä. Saatamme olla mukana hektisessä tiimityössä tai hoitaa potilasta aivan yksin. Tähän kaikkeen tarvitsemme teorioita. Jotta kohdistamme katseemme oikeisiin asioihin, kysymme oikeat kysymykset ja puhumme samaa kieltä kollegoidemme kanssa. Ja jotta se kaikkein tärkein, ihminen, ei unohdu. Joku viisas on joskus sanonut, että hoitotyö ilman teoriaa on vain nippu toimenpiteitä. Sellaista hoitotyötä tuskin toivomme.

Kirjoittajat:

Nadja Delcos, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: nasdel@utu.fi

Päivi Oinonen, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: pajooi@utu.fi

 Lähteet:

Kuva: CCO Pixapay

Alligood M.R. 2014. Philosophies, Models and Theories: Critical Thinking Structures. Nursing Theory-E-Book: Utilization & Application. Elsevier Health Sciences, 40–52.

Lauri S. & Elomaa L. 2001. Hoitotieteen perusteet. 3.–4. painos. Juva: WS Bookwell Oy.

Meighan M. 2014. Mercer’s Becoming a Mother Theory in Nursing Practice. Teoksessa Nursing Theory: Utilization & Application. Edited by Alligood M.R. Fifth edition. St. Louis: Elsevier.

Meighan M. 2018. Maternal Role Attainment – Becoming a mother. Teoksessa Nursing Theorists and their work. Edited by Alligood M.R. Ninth edition. St. Louis: Elsevier.

Mercer R.T. 2004. Becoming a Mother Versus Maternal Role Attainment. Journal of Nursing Scholarship, 36(3), 226–231.

Raudonis B.M. & Acton G.J. 1997. Theorybased nursing practice. Journal of Advanced Nursing, 26(1), 138–145.

Rizzo Parse R. 2016. Where have all the Nursing theories gone? Nursing Science Quarterly, 29(2), 101–102.

Yancey N. 2015. Why Teach Nursing Theory? Nursing Science Quarterly, 28(4), 274 –278.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Translain kokonaisuudistus edistää ihmisoikeuksien toteutumista terveydenhuollossa

Eduskuntavaalien aikaan käytiin vilkasta keskustelua suomalaisen yhteiskunnan muutoksista. Yksi keskustelun aihe oli myös translain kokonaisuudistuksen tarve. Translailla viitataan Lakiin transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002). Kyseinen laki ja sen myötä trans- ja muunsukupuolisten hoito sukupuolenkorjausklinikoilla on saanut sekä kansallista että kansainvälistä kritiikkiä, jonka mukaan laki loukkaa sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia. Nykyisen translain mukaan sukupuoltaan korjaavan henkilön sukupuolen juridinen (laillinen) vahvistaminen edellyttää henkilön lisääntymiskyvyttömyyttä ja tiettyjä lääketieteellisiä hoitoja ennen kuin henkilö voi hakea sukupuolen juridista vahvistamista.

Ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty, Seta ja Trasek ry ovat kritisoineet lakia siitä, että se rikkoo yksilön oikeuksia itsemäärittelyyn, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja perheen perustamiseen. Suomi sai myös vuonna 2017 Euroopan komissiolta huomautuksen translain lisääntymiskyvyttömyyden vaatimuksesta ihmisoikeuksia loukkaavana.

Ymmärrys sukupuolen moninaisuudesta on selkeästi lisääntynyt Suomessa ja yhä useampi henkilö uskaltaa kertoa omasta sukupuoli-identiteetistään. Esimerkiksi Yle Akuutin taloustutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista hyväksyisi ja tukisi lastaan jos hän kertoisi olevansa muuta sukupuolta kuin mikä hänelle syntymässä on määritelty. Kansallisen Kouluterveyskyselyn vuoden 2017 tulosten mukaan 5 % suomalaisnuorista koki sukupuolensa muuksi kuin tytöksi tai pojaksi.

Nykyinen translaki sisältää myös muutamia muita ongelmakohtia sukupuolen korjausprosessiin liittyen.

1. Vaatimus sukupuolen juridiselle vahvistamiselle tiettyjen lääketieteellisten hoitojen jälkeen tuottaa monille sukupuoltaan korjaaville tilanteen, jossa heillä ei ole henkilöllisyystodistusta jota he voisivat käyttää. Esimerkiksi transmies joutuu käyttämään naisen henkilöllisyystodistusta vielä siinä vaiheessa, kun hän selkeästi on ulkoisilta piirteiltään mies. Tilanne voisi korjaantua oikeudella ilmoittaa itse oma sukupuolimerkintä, ja tämä käytäntö on voimassa useissa Euroopan maissa. Lisäksi ne sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, jotka eivät tarvitse lääketieteellisiä hoitoja vaan haluavat muuttaa sukupuolensa juridisesti, joutuvat käymään saman prosessin läpi ja joissain tapauksissa he eivät saa juridista vahvistusta sukupuolelleen.

2. Alle 18-vuotiaiden mahdollisuus päästä sukupuolenkorjaushoitoihin on myös vaikeaa, jolloin moni sukupuolivähemmistöön kuuluva nuori kokee, ettei heitä kuunnella tai oteta yksilöinä huomioon terveydenhuollossa. Translaki 2019- kampanjan mukaan jokainen nuori tulisi kohdata yksilöllisesti terveydenhuollossa ja jokaisella tulisi olla oikeus myös päästä sukupuolenkorjaushoitoihin yksilöllisen arvioinnin perusteella. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikille nuorille automaattisesti tehtäisiin esimerkiksi sukupuolen korjaukseen liittyviä kirurgisia toimenpiteitä, vaan hoito ja sen toteuttaminen tehdään yhteistyössä nuoren kanssa, nuoren ääntä kuunnellen. Sukupuolen juridinen vahvistaminen alle 18-vuotiaille antaisi myös nuorille enemmän tilaa määritellä itsensä, eikä tästä uudistuksesta olisi haittaa nuoren terveydelle.

3. Muunsukupuolisten henkilöiden hoito sukupuolenkorjausklinikoilla on ollut hyvin vaihtelevaa riippuen klinikasta, ja moni muunsukupuolinen on jäänyt ilman tarvitsemiaan hoitoja. Suomen hoitokäytäntöjä tulisi yhtenäistää ja tehdä myös korjaushoitojen saatavuus muillekin kuin transsukupuolisille mahdolliseksi. (Transsukupuolisella tarkoitetaan itsensä naiseksi/mieheksi määrittelevää, muunsukupuolisella tarkoitetaan henkilöitä joiden sukupuoli voi olla naisen ja miehen väliltä tai jotain muuta.)

Translain kokonaisuudistamisen vaikutukset ovat suoria niihin ihmisiin jotka kokevat sukupuoliristiriitaa ja joiden terveys ja hyvinvointi ovat vaarassa sukupuoliristiriitaan liittyvän ahdistuksen, mielenterveyden häiriöiden ja jopa itsetuhoisuuden vuoksi. Translain uudistaminen vaikuttaa kuitenkin myös välillisesti kaikkiin suomalaisiin: ihmisoikeuksien edistäminen ja terveydenhuollon yhdenvertaisuuden lisääntyminen edistää suomalaisten hyvinvointia sekä sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus määritellä itsensä ja tulla kuulluksi sellaisena kuin on, riippumatta sukupuolestaan.

Kirjoittajan tiedot
Minna Laiti
RH, TtM, väitöskirjatutkija
mianlai@utu.fi
Twitter: https://twitter.com/LaitiMinna
Researchgate: https://www.researchgate.net/profile/Minna_Laiti



Lähteet
Itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille (30.7.2017). Euroopan komission kannanotto: Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luovuttava sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona. https://translaki.fi/2017/06/30/euroopan-komission-kannanotto-lisaantymiskyvyttomyysvaatimuksesta-luovuttava-sukupuolen-juridisen-vahvistamisen-ehtona/ Viitattu 30.4.2019

Itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille (2019). Translaki. https://translaki.fi/translaki/ Viitattu 30.4.2019

Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002). Saatavissa https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020563

Seksuaalinen tasavertaisuus ry Seta (2019). Ihmisoikeudet ->Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ->Translaki. https://seta.fi/ihmisoikeudet/tasa-arvo-ja-yhdenvertaisuus/translaki/ Viitattu 30.4.2019

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2019). Aiheet-> Lapset, nuoret ja perheet ->Tutkimustuloksia. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia Viitattu 30.4.2019

YLE Akuutti (27.2.2018) "Äiti, kunpa minulle kasvaisi pippeli" – Yli 70 prosenttia suomalaisista hyväksyisi lapsensa transsukupuolisuuden. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/02/27/aiti-kunpa-minulle-kasvaisi-pippeli-yli-70-prosenttia-suomalaisista-hyvaksyisi Viitattu 30.4.2019