Sivut

tiistai 21. kesäkuuta 2022

Keneltä, milloin ja miten? Tietoon perustuva suostumus lasten ja nuorten tutkimuksesta

 


Lasten ja nuorten osallistuminen tutkimukseen antaa arvokasta tietoa siitä, miten lapset ja nuoret tarkastelevat maailmaa, mitkä asiat ovat heille merkityksellisiä, ja miten yhteiskunta ylipäänsä ottaa heidät huomioon. Yhteiskuntaa on pitkään tarkasteltu aikuisten näkökulmasta tai niin, että aikuiset tietävät mitä lapset ja nuoret tarvitsevat ja mikä on heille parhaaksi. Tämä pitää osittain paikkansa, mutta lapsilla ja nuorilla on myös oikeus ilmaista mielipiteensä asioihin, jotka koskettavat heitä.  Tätä oikeutta osallisuuteen turvaavat Lasten oikeuksien sopimus, lainsäädäntö (esim. Perustuslaki ja Nuorisolaki) ja terveyspalveluiden osalta lasten ja nuorten osallisuutta on pyritty edistämään sote-uudistuksen LAPE-muutosohjelmassa. Lasten ja nuorten osallisuutta tunnistetaan nyky-yhteiskunnassa ja tutkimusta tehdään yhä useammin myös niin, että lapsia ja nuoria pyydetään osallistujiksi tutkimukseen.

Tutkimukseen osallistuvilta tulee pyytää aina tietoon perustuva suostumus osallistumiselle. Lasten ja nuorten kohdalla suostumukseen liittyvät kysymykset ovat monimutkaisempia kuin aikuisten kohdalla. Näitä kysymyksiä voisi summata kolmeen sanaan: keneltä, milloin, miten? Pyrin nyt antamaan tässä kirjoituksessa joitakin keskeisiä vastauksia jokaisen sanan osalta.

Keneltä pyydetään tietoon perustuva suostumus?

Lasten ja nuorten kohdalla tulee muistaa, että laillisesti jokainen alle 18-vuotias katsotaan vajaavaltaiseksi päätösten teossa. Näin ollen huoltajilla on oikeus päättää lapsen tai nuoren osallistumisesta tutkimukseen ja tietoon perustuva suostumus tarvitaan molemmilta huoltajilta. Huoltajien suostumuksen lisäksi lapsen ja nuoren suostumus tarvitaan myös, koska heillä on aina oikeus päättää osallistumisestaan tutkimukseen. Suostumuksen pyytäminen on siis eettinen velvollisuus tutkimuksessa. Lasten ja nuorten suostumuksen pyytämisestä on myös ohjeistanut Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK), jonka mukaan 15 vuotta täyttäneiden kohdalla riittää lapsen/nuoren itsenäinen suostumus. Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta pitää myös 15 vuoden ikää rajana itsenäisen suostumuksen pyytämiselle, jollei tutkimukseen osallistuva ”ikäänsä, kehitystasoonsa sekä sairauden, vamman tai tutkimuksen laatuun nähden ole kykenemätön ymmärtämään tutkimuksen tai tutkimustoimenpiteen merkitystä”.

Milloin pyydetään tietoon perustuva suostumus?

Kuten jo edellisessä osiossa kuvasin, on lapsilta ja nuorilta pyydettävä aina suostumus osallistumisesta tutkimukseen. Huoltajien kohdalla on tiettyjä tilanteita, joissa riittää heidän informointinsa tutkimuksesta. TENK ohjeistuksen mukaan 15 vuotta täyttäneiden kohdalla huoltajia informoidaan tutkimuksesta, jos tutkimusasetelma ja -kysymykset sen sallivat. Huoltajien informoinnista voidaan poiketa silloin, kun tutkimuksesta kertominen voisi riskeerata lapsen tai nuoren terveyttä, turvallisuutta, tai tutkimusaihe on sensitiivinen tai arkaluontoinen (esim. lasten kokema perheväkivalta, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen).

Alle 15-vuotiaiden kohdalla huoltajien suostumus tulee lähtökohtaisesti aina pyytää osallistumisesta, mutta edellä mainittujen sensitiivisten tai arkaluonteisten tutkimusaiheiden kohdalla voi olla perusteltua, ettei huoltajien suostumusta pyydetä lapsen itsemääräämisoikeuteen ja turvallisuuteen liittyvissä syissä. Näissä tutkimuksissa on ehdottaman tärkeää pyytää lausunto eettiseltä toimikunnalta (esim. yliopiston omalta) tutkimuksen eettisyydestä ennen tutkimuksen aloittamista.

Miten tietoon perustuva suostumus pyydetään lapselta ja nuorelta?

Lasten ja nuorten kohdalla tutkimukseen liittyvän tiedon välittäminen ja tietoon perustuvan suostumuksen pyytäminen tulee perustua lasten ja nuorten kehitystasoon. Tutkimuksesta ja suostumuksen pyytämisestä tulisi kertoa kielellä, joka on lapsilla ja nuorille ymmärrettävää heidän kehitystasonsa huomioiden. Tiedon välittämisessä voidaan myös käyttää luovuutta: tekstin lisäksi tutkija voi välittää tietoa kuvien, videoiden tai muiden visuaalisten keinojen kautta lapsille ja nuorille. Tutkimustiedotteen ja suostumuslomakkeen voi myös luetuttaa etukäteen lapsilla ja nuorilla, jolloin tutkija saa palautetta tekstin ymmärrettävyydestä suoraan kohderyhmältä. Lapsilta ja nuorilta voi myös pyytää ideoita, miten tiedon välittämisen ja suostumuksen pyytämisen voisi toteuttaa lapsille ja nuorille selkeällä tavalla. Pienten lasten kohdalla voi myös olla tarpeen, että tutkijan lisäksi suostumuksen pyytämisen havainnoi tutkimuksen ulkopuolinen henkilö, joka vahvistaa, että tutkija on saanut suostumuksen osallistumiseen lapselta. Lapsen ja nuoren suostumus tulee aina todentaa kirjallisesti ja dokumentoida kuten aikuisten osallistujien kanssa kanssa.

Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti

TtM, väitöskirjatutkija

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

mianlai(at)utu.fi

Twitter: @LaitiMinna 



Lähteet:

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 9.4.1999/488. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990488#L2P8

Nuorisolaki 21.12.2016/1285. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2016/20161285#L6P24

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#P6

Suomen UNICEF (2022). YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista. https://unicef.studio.crasman.fi/pub/public/pdf/LOS_A5fi.pdf viitattu 17.6.2022.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (2021). Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE). https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutosohjelma-lape- viitattu 17.6.2022.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK 2019. Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 3/2019. https://tenk.fi/sites/default/files/2021-01/Ihmistieteiden_eettisen_ennakkoarvioinnin_ohje_2020.pdf

 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Minäuskomusten rooli terveyden edistämisessä

Kuva: Pixabay

Terveyden edistämisen kirjallisuudessa ihmisen käyttäytymistä on kuvattu erilaisten minäuskomusten kautta. Näitä minäuskomuksia ovat esimerkiksi minäpystyvyys, itseluottamus, itsetunto ja minäkäsitys. Samankaltaisiin käsitteisiin törmätessä voi kuitenkin jäädä pohtimaan, mitä kyseiset käsitteet oikeastaan tarkoittavat, miten ne eroavat toisistaan ja mitä merkitystä niillä on terveyden edistämisen tai terveyskäyttäytymisen näkökulmasta. Tässä blogitekstissä tarkastelen lyhyesti minäpystyvyyttä, itseluottamusta, itsetuntoa ja minäkäsitystä sekä niiden roolia terveyden edistämisessä.

Minäpystyvyydellä (self-efficacy) tarkoitetaan yksilön luottamusta kykyynsä toimia tai käyttäytyä tietyllä tavalla ja selviytyä siihen liittyvistä haasteista (Bandura 1997). Terveyden edistämisessä minäpystyvyys voi tarkoittaa esimerkiksi lapsen tai nuoren luottamusta kykyynsä sanoa ”ei” päihteille, äidin luottamusta kykyynsä imettää vauvaansa tai ikääntyneen luottamusta kykyynsä liikkua. Terveyden edistämisen sekä sairauksien ennaltaehkäisyn ja omahoidon kirjallisuudessa minäpystyvyyden on tunnistettu ennustavan terveyskäyttäytymistä terveyden eri osa-alueilla ja sitä on käytetty, kun on mitattu esimerkiksi terveyden edistämisen menetelmien tuloksia ja vaikuttavuutta.

Arkikielessä itseluottamuksesta (self-confidence) ja minäpystyvyydestä puhuttaessa tarkoitetaan usein samaa asiaa. Vaikka itseluottamus onkin käsitteenä samankaltainen, se tarkoittaa kuitenkin hieman eri asiaa. Esimerkiksi Banduran (1997) mukaan itseluottamus viittaa yleiseen luottamuksen tai uskomuksen vahvuuteen, mutta ei ole täsmällinen sen osalta, mitä luottamus koskee tai minkä suhteen ollaan luottavaisia. Sen sijaan minäpystyvyys viittaa tilanne- tai tehtäväkohtaiseen luottamukseen tai uskoon siitä, että pystyy toimimaan tietyllä tavalla ja saavuttaa jotain. Se siis sisältää sekä ajatuksen siitä, mitä kykyä tämä luottamus koskee, että ajatuksen siitä, miten voimakas luottamus on. (Bandura 1997.) Itseluottamus on pikemminkin persoonallisuuden piirre, jonka voisi ajatella vaikuttavan terveyskäyttäytymiseen minäpystyvyyden kautta esimerkiksi siten, miten tyytyväinen on omiin terveysvalintoihinsa tai omaan terveyskäyttäytymiseensä.

Siinä missä minäpystyvyys tarkoittaa arviota omasta pystyvyydestään, itsetunto (self-esteem) tarkoittaa arviota omasta arvostaan (Bandura 1997). Terveyden edistämisen ja terveyskäyttäytymisen osalta voisi esimerkiksi ajatella, että jos kokee itsensä arvokkaana, on tyytyväisempi elämäänsä ja terveyteensä (Park ym. 2016). Siten itsetunnon voi ajatella olevan yhteydessä yleisemmin hyvinvointiin ja terveyteen liittyvään käyttäytymiseen.

Minäkäsitys (self-identity) puolestaan viittaa omiin käsityksiin itsestä. Se kuvaa melko pysyviä ominaisuuksia, joita itse liittää itseensä (Sparks 2000.) Terveyden edistämisen näkökulmasta tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihminen näkee itsensä tupakoitsijana, terveellisesti syövänä tai liikunnallisena (Rise et al. 2010). Sen on tunnistettu vaikuttavan terveyskäyttäytymiseen ja siihen liittyvään aikomukseen esimerkiksi minäpystyvyyden, asenteiden ja normatiivisten uskomusten kautta (ks. esim. Hagger ym. 2007, Quaye ym. 2021).

Terveyden edistämisen näkökulmasta eri minäuskomusten erottaminen toisistaan on tarpeen erityisesti silloin, jos halutaan selittää terveyskäyttäytymistä tai mitata terveyden edistämisen menetelmien tuloksia ja vaikuttavuutta. Tämä on olennaista siksi, jotta tiedetään mitä mitataan ja miten terveyskäyttäytymistä pyritään selittämään. Edellä kuvatuista minäuskomuksista minäpystyvyyden roolia terveyden edistämisessä ja terveyskäyttäytymisessä on tutkittu eniten. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että minäpystyvyys ja sen mittaaminen on usein konteksti- tai tehtäväsidonnaista (Bandura 2006) ja siten lähellä todellista terveyskäyttäytymistä.


Kirjoittaja:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.nyman(at)utu.fi


Lähteet:

Bandura A. 1997. Self-Efficacy: The exercise of control. New York, NY: W.H. Freeman and Company.

Bandura A. 2006. Guide for constructing self-efficacy scales. Teoksessa: Urdan T, Pajares F (toim.), Self-efficacy beliefs of adolescents. Greenwich, CT: Information Age Publishing.

Hagger MS, Anderson M, Kyriakaki M, Darkings S. 2007. Aspects of identity and their influence on intentional behavior: Comparing effects for three health behaviors. Personality and Individual Differences 42(2), 355-367.

Park J, Kim YH, Park SJ, Suh S, Lee HJ. 2016. The relationship between self-esteem and overall health behaviors in Korean adolescents. Health Psychology and Behavioral Medicine 4(1), 175-185.

Quaye ES, Mokgethi K, Ameyibor LEK. 2021. Health self-identity-based motivations and behavioral intentions: A predictive model and segmentation analysis. Social Marketing Quarterly 27(4), 347-369.

Rise J, Sheeran P, Hukkelberg S. The role of self-identity in the Theory of Planned Behavior: A meta-analysis. Journal of Applied Social Psychology 40(5), 1085-1105.

Sparks P. 2000. Subjective expected utility-based attitude–behavior models: The utility of self-identity. Teoksessa: Terry DJ, Hogg MA (toim.). Attitudes, behavior, and social context: The role of norms and group membership. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum. 31–46.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

eDASA APP -TUTKIMUSHANKKEESSA KEHITETÄÄN UUSI HOITOMALLI VÄKIVALLAN ENNALTAEHKÄISYYN YHDESSÄ HOITAJIEN JA POTILAIDEN KANSSA

 

Hoitotyön ammattilaiset kohtaavat työssään väkivaltaa, jolla on merkittäviä seurauksia muun muassa työssäjaksamiselle, työhyvinvoinnille ja jopa alalta lähtemiselle. Erityisesti psykiatrista hoitotyötä tekevien hoitajien riski kohdata väkivaltaa työssään on korkea. Väkivalta on riski myös muille potilaille sekä potilaalle itselleen. Suomalaisessa tutkimuksessa 65 % psykiatrisista hoitajista ilmoitti kokeneensa potilaiden väkivaltaa viimeisten 12 kuukauden aikana. Potilaista puolestaan noin 20 % on kokenut aggressiivisen välikohtauksen toisen potilaan kanssa ensimmäisten hoitoviikkojen aikana.

Väkivaltaa ja sen uhkaa hallitaan usein vieläkin pakkokeinoilla kuten potilaan eristämisellä, sidonnalla tai pakkolääkityksellä. Nämä voivat olla potilaille hyvin traumaattisia kokemuksia. Näiden pakkokeinojen vähentäminen ja vaihtoehtoisten menetelmien kehittäminen edistäisi psykiatrisen hoidon laatua samalla kun se parantaisi työ- ja potilasturvallisuutta.

Hoitajat arvioivat väkivallan riskiä tyypillisesti havainnoimalla potilaan käytöstä. Arviointiin on olemassa myös arvioinnin luotettavuutta lisääviä mittareita, mutta Suomessa niiden käyttö ei ole vielä systemaattista. Potilaiden osallisuus väkivaltariskin arvioinnissa on myös vähäistä. Potilaiden ajatuksista ja väkivaltaa aiheuttavista tilanteista tarvittaisiin kuitenkin tietoa, jos halutaan ehkäistä väkivaltakäyttäytymistä ja niitä aiheuttavia tilanteita. Tämä mahdollistuu vain ottamalla potilas mukaan arvioimaan väkivaltariskiään ja suunnittelemaan sen hallintaa. 

Kuluvana vuonna on alkanut Turun yliopiston koordinoima tutkimushanke nimellä ”TEHOKKAAMPAA VÄKIVALLAN RISKINHALLINTAA PSYKIATRISILLE SAIRAALAOSASTOILLE – EDASA APP FI”. Hankkeen tavoitteena on selvittää, onko potilastietojärjestelmä Apottiin integroitava väkivallan riskinhallinnan ohjaava malli eDASA APP* tehokas työväkivallan ehkäisyssä. eDASA APP on nykyisellään käytössä Australiassa. Hankkeessa Apottiin rakennetaan Suomen hoitokulttuuriin sopiva sovellus ja sen toimivuutta tutkitaan osana päivittäistä hoitotyötä. Tutkimushanke toteutetaan HUS Psykiatriassa ja Helsingin kaupungin psykiatrisessa sairaalahoidossa. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto (210324), Sairaanhoitajien koulutussäätiö, HUS ja Turun yliopisto.

Hankkeessa toimitaan aidosti yhdessä väkivallan riskinhallinnan mallin tulevien loppukäyttäjien, hoitajien sekä potilaiden kanssa. Ja miten ne potilaat otetaan mukaan osalliseksi oman käytöksensä arviointia ja hallintaa? Yksinkertaisimmillaan siten, että hoitaja ja potilas täyttävät yhdessä keskustellen eDASA-riskinarviointimittarin ja suunnittelevat potilaalle uutta mallia käyttäen yksilöllisesti sopivat väkivallan riskinhallintakeinot siltä varalta, että väkivaltaista käytöstä alkaa esiintyä. 

Potilaan mukaanotto voi vaatia totuttelua henkilökunnalta, mutta myös potilaita tulisi rohkaista osallisuuteen, sillä he ovat oman sairautensa ja hoidontarpeensa asiantuntijoita. Heidän eriävätkin näkemyksensä koskien omaa sairauttaan ja hoitoaan voivat auttaa kehitettäessä vaihtoehtoisia ja yksilöllisiä tapoja hoitaa ja hallita oireilua. Lisäksi potilaiden mukaanotto oman riskitasonsa arviointiin ja riskinhallintakeinojen valintaan johtaa parhaimmillaan siihen, että potilas sitoutuu hoitosuunnitelmaa ja ottaa enemmän vastuuta käytöksestään, jolloin väkivaltakäyttäytyminen vähenee. 

*electronic DASA (Dynamic Appraisal of Situational Aggression) + aggression prevention protocol (eDASA APP)


Kirjoittajat:  

Jenni Anttila

sairaanhoitaja, TtM, projektitutkija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

jepant(at)utu.fi

 

Maria Ameel

sairaanhoitaja, TtT, kehittämispäällikkö

HUS Psykiatria

maria.ameel(at)hus.fi

 

Tinja Rautiainen

sairaanhoitaja, TtK, TtM-opiskelija, tutkimusavustaja

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

tkraut(at)utu.fi

 

Tella Lantta

sairaanhoitaja, TtT, dosentti, erikoistutkija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

tejela(at)utu.fi

 

 

Lähteet:

Griffith J, Meyer D, Maguire T, Ogloff J & Daffern M. 2021. A Clinical Decision Support System to Prevent Aggression and Reduce Restrictive Practices in a Forensic Mental Health Service. Psychiatric services. 72(8), 885-890.

Lantta T, Myllyniemi Y, Nappari J, Laakso S, Anttila J & Kanerva H. 2022. Potilas mukaan arviointiin. Sairaanhoitajalehti. 3, 28-33.

Markham S. 2020. Collaborative risk assessment in secure and forensic mental health settings in the UK. General Psychiatry, 33(5), e100291–e100291.

Ogloff JRP & Daffern M. 2006. The Dynamic Appraisal of Situational Aggression: An Instrument to Assess Risk for Imminent Aggression in Psychiatric Inpatients. Behavioral Sciences & the Law, 24(6), 799–813.

Pekurinen V, Willman L, Virtanen M, Kivimaki M, Vahtera J & Valimaki M. 2017. Patient aggression and the wellbeing of nurses: A cross-sectional survey study in psychiatric and non-psychiatric settings. International Journal of Environmental Research and Public Health, 14(10), 1245-.

Ross J, Bowers L & Stewart D. 2012. Conflict and containment events in inpatient psychiatric units. Journal of Clinical Nursing, 21(15-16), 2306–2315.

Työsuojelurahaston rahoituspäätös. https://www.tsr.fi/hankkeet-ja-tutkimustieto/tehokkaampaa-vakivallan-riskinhallintaa-psykiatrisille-sairaalaosastoille-edasa-app-fi/

 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Nukuitko hyvin?


Kuinka usein kysymme tätä itseltämme ja läheisiltämme? Jäätkö pohtimaan mitä hyvä uni on sinulle, miltä se tuntuu? Mitä kerron, jos tätä kysytään minulta? Entä mitä on laadukas uni? Entä miten saa hyvää, laadukasta unta? Uneen ja nukkumiseen liittyviä asioita on tutkittu monesta näkökulmasta viime vuosikymmenien aikana. Tutkimusnäyttö on vahvaa siitä, kuinka tärkeää uni on meille. Kansainväliset ja kansalliset suositukset syntyvät tutkitusta tiedosta – voimme luottaa niihin. Niin hoitohenkilökunta kuin myös potilaat voivat luottaa siihen, että parasta mahdollista tietoa hyödynnetään eri hoidoissa, kun ne perustuvat hoitosuosituksiin. Niin on myös unen ja unenaikaisten hengityshäiriöiden hoidossa.

Elimistö tarvitsee aikaa levolle ja päivän askareista toipumiselle. Sydän tarvitsee aikaa rauhoittumiselle, jotta sydämen syke hidastuu ja verenpaine laskee. Aivot ovat töissä nukkuessammekin: lataavat energiavarastoja ja käyvät päivän tapahtumat läpi. Syvän unen aikana solujen energiavarastot täyttyvät ja hereillä olon aikana kerääntyneet rasitukset korjaantuvat.

Kuinka monta tuntia täytyisi nukkua? Unentarve on yksilöllistä. Arvio on 7–8 tuntia vuorokaudessa, mutta lyhyemmilläkin yöunilla voi pärjätä – väliaikaisesti. Sinä tiedät ja tunnet itse mikä tuntimäärä on sinulle hyvä ja siksi unitunteja ei kannata vertailla toisten kanssa. Nuorten kohdalla sanonta ”nuoren täytyy saada nukkua – se olisi kuin laittaisi rahaa pankkiin” kertoo hyvin heidän unentarpeestaan, koska he ovat keskellä tärkeää aivojen kehitysvaihetta. Meillä on myös jokaisella oma sisäinen vuorokausirytmi, joka määrittelee milloin väsyttää ja olisi nukuttava.

Laadukas uni suojaa muun muassa sydän- ja verisuonisairauksilta ja niiden pahenemiselta. Pitkään jatkunut univaje on vaaraksi ja siksi jokaisen kannattaa huolehtia omasta unestaan ja tukea läheisten hyvää nukkumista. Unenaikaiset hengityskatkokset, uniapnea, on uusi kansansairaus. Se vaikuttaa ihmisen sairastavuuteen ja jaksamiseen erittäin paljon. Uniapnea herättää nukkujan usein, koska ihmisen on saatava happea. Se rikkoo unen rytmin. Uniapnea on hoidettavissa ja siihen kannattaa panostaa oman ja läheisten terveyden vuoksi. Huonon unen ja nukkumisen syyt kannattaa aina selvittää - erityisesti jos ne ovat jatkuneet pidempään.

Hyvä, laadukas uni – poimintoja parempaan unihygieniaan:

  • huolehdi iltarutiineista ja totutusta nukkumaanmenoajasta ja heräämisestä 
  • vältä ennen nukkumaan menoa fyysistä rasitusta, raskasta ruokailua ja alkoholia 
  • rentoudu esimerkiksi hyvän kirjan tai musiikin parissa ennen nukkumisen aloittamista 
  • löydä itsellesi sopiva, kevyt & maistuva iltapala 
  • huolehdi makuuhuoneesi sopivasta lämpötilasta ja valaistuksesta 
  • mene hyvällä mielellä nukkumaan – älä huolien kanssa 
  • ajattele positiivisesti nukkumaan menosta – anna itsellesi lupa olla väsynyt, rentoudu

 

Kirjoittajan tiedot:

Taina Heinonen

Väitöskirjatutkija, TtM, Terveystieteiden opettaja, ESH

Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos

thhein@utu.fi

 

Keskeisiä lähteitä:

www.kaypahoito.fi/unettomuus

www.kaypahoito.fi/uniapnea

www.terveyskirjasto.fi/unettomuus

www.sleepresearchsociety.org

www.uniliitto.fi

Myllylä M., 2019. Nonfatal and fatal cardiovascular disease events in CPAP compliant obstructive sleep apnea patients. Sleep and Breathing (2019) 23:1209–1217. https://doi.org/10.1007/s11325-019-01808-4

Saaresranta T., ym. 2016. Clinical Phenotypes and Comorbidity in European Sleep Apnoea Patients. PLOS ONE | DOI:10.1371/journal.pone.0163439

tiistai 24. toukokuuta 2022

Potilaan leikkauksen jälkeistä sekavuustilaa voidaan ennaltaehkäistä

Kuvio: Satu Poikajärvi

Potilaan leikkauksen jälkeinen sekavuus on kohtalaisen yleistä. Arvioidaan, että joka kolmannella leikkauksessa olleista potilaista ja jopa neljällä viidestä tehohoitopotilaasta kehittyy äkillinen sekavuustila. Se ilmenee ajan ja paikan tajun hämärtymisenä, muistamattomuutena, keskittymisvaikeuksina, käytöksessä epämääräisenä touhuiluna tai vetäytymisenä, puheen sekavuutena tai puhumattomuutena. Sekavuustila alkaa äkillisesti tuntien tai muutaman päivän sisällä, ja sille on tyypillistä oireiden vaihteleva kulku. Tila on niin yleinen, että sen on ajateltu jopa kuuluvan osaksi sairaalaan joutuvan, etenkin iäkkäämmän, henkilön voinnin kulkua. Onneksi enenemässä määrin tuodaan esiin viestiä, että potilaalla ilmenevä sekavuustila on hoidon haittavaikutus ja ennaltaehkäistävissä.

Kansainvälisiä tutkimuksia sekavuustilan ennaltaehkäisystä ja hoidosta on tehty viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntyvästi. Hoitosuosituksia on julkaistu muun muassa tehohoitopotilaan hoitoon1 ja leikkauksen jälkeiseen hoitoon2 liittyen. Suomessa on tämän vuoden aikana valmistumassa Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) toimesta hoitosuositus kriittisesti sairaan potilaan sekavuustilan lääkkeettömistä ennaltaehkäisy- ja hoitomenetelmistä. Hoitosuosituksia ei käytännössä useinkaan sellaisenaan sovelleta, vaan hoito perustuu yksiköiden tai organisaatioiden omiin ohjeistuksiin. Tässä yhteydessä on todettava, että tutkimusnäyttöä yksittäisen hoitokeinon vaikuttavuudesta on hankala tuottaa, koska olosuhteiden ja muiden hoitoon vaikuttavien tekijöiden samankaltaisuutta ei voida täysin taata. Näin tutkimusnäyttöä parhailla koeasetelmilla, joissa sokkoutetusti verrataan samoissa olosuhteissa yhtä tai useampaa hoitokeinoa tavanomaiseen hoitoon, on harvoin saatavilla. Haasteita voi olla myös tutkitun hoitokeinon soveltamisessa uuteen hoitoympäristöön. Sekavuustilan hoidon haastavuutta lisää se, että vain hyvin harvan lääkkeen on todettu vaikuttavan sekavuustilan väistymiseen. Sekavuustilan ennaltaehkäisy ja hoito perustuu suuressa määrin erilaisiin lääkkeettömiin keinoihin tai niiden yhdistelmiin.

Tilanne ei kuitenkaan ole synkkä. Teho-osastoympäristössä tehtyjen tutkimusten valossa voidaan todeta, että vakioidun toimintamallin käyttö vähentää sekavuustilan ilmaantumista3 ja saattaa lyhentää sen kestoa4. Lisäksi on havaittu, että mitä sitoutuneemmin hoitoon osallistuva henkilöstö toteuttaa toimintamallia sitä vähemmän sekavuutta ilmaantui ja kesto lyheni5. Toimintamalli voi sisältää muun muassa tehohoitopotilaan sedaatiotaukojen pitämisen, optimaalisen lääkkeiden valinnan, sekavuuden arvioinnin ja hoidon, varhaisen mobilisaation ja perheen osallistumisen. Tutkimusnäyttöä on myös siitä, että usean lääkkeettömän keinon käyttö yhdessä vähentää sekavuuden ilmaantumista6, 7, saattaa siirtää ilmaantumista myöhemmäksi8 ja saattaa lyhentää sekavuuden kestoa6, 7. Lääkkeettömiä keinoja ovat esimerkiksi potilaan sekavuustilan riskin arviointi, riskeihin kohdistuvat toimet (kuten kivun arviointi ja hoito sekä varhainen kanyylien ja katetrien poisto), potilaan säännöllinen orientointi, läheisten läsnäolo, mahdollisimman häiriöttömän ja toipumista tukevan hoitotyön ja hoitoympäristön luominen sekä hyvän unen tukeminen.

Ennaltaehkäisy on potilaan sekavuustilan parasta hoitoa. Haastan kaikki terveydenhuollon ammattilaiset tarkastelemaan omassa yksikössä olevia sekavuuden riskitekijöitä ja miettimään sekavuustilan ennaltaehkäisyn ja hoidon lääkkeettömiä keinoja ja toteuttamaan niitä vakioidusti. Jokainen päivä ilman sekavuutta edistää potilaan toipumista leikkauksesta.

 

Kirjoittaja:

Satu Poikajärvi 

Sh (AMK), TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

satu.poikajarvi@utu.fi

 

Lähteet:

1)      Devlin, J. W., Skrobik, Y., Gélinas, C., Needham, D. M., Slooter, A., Pandharipande, … Alhazzani, W. (2018). Clinical Practice Guidelines for the Prevention and Management of Pain, Agitation/Sedation, Delirium, Immobility, and Sleep Disruption in Adult Patients in the ICU. Critical care medicine, 46(9), e825–e873. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000003299

2)      Aldecoa, C., Bettelli, G., Bilotta, F., Sanders, R. D., Audisio, R., Borozdina, A., … Spies, C. D. (2017). European Society of Anaesthesiology evidence-based and consensus-based guideline on postoperative delirium. European journal of anaesthesiology, 34(4), 192–214. https://doi.org/10.1097/EJA.0000000000000594

3)      Pun, B. T., Balas, M. C., Barnes-Daly, M. A., Thompson, J. L., Aldrich, J. M., Barr, J., … Ely, E. W. (2019). Caring for Critically Ill Patients with the ABCDEF Bundle: Results of the ICU Liberation Collaborative in Over 15,000 Adults. Critical care medicine, 47(1), 3–14. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000003482

4)      Trogrlić, Z., van der Jagt, M., Lingsma, H., Gommers, D., Ponssen, H. H., Schoonderbeek, … Ista, E. (2019). Improved Guideline Adherence and Reduced Brain Dysfunction After a Multicenter Multifaceted Implementation of ICU Delirium Guidelines in 3,930 Patients. Critical care medicine, 47(3), 419–427. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000003596

5)      Barnes-Daly, M. A., Phillips, G., & Ely, E. W. (2017). Improving Hospital Survival and Reducing Brain Dysfunction at Seven California Community Hospitals: Implementing PAD Guidelines Via the ABCDEF Bundle in 6,064 Patients. Critical care medicine, 45(2), 171–178. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000002149

6)      Deng, L. X., Cao, L., Zhang, L. N., Peng, X. B., & Zhang, L. (2020). Non-pharmacological interventions to reduce the incidence and duration of delirium in critically ill patients: A systematic review and network meta-analysis. Journal of critical care, 60, 241–248. https://doi.org/10.1016/j.jcrc.2020.08.019

7)      Liang, S., Chau, J., Lo, S., Zhao, J., & Choi, K. C. (2021). Effects of nonpharmacological delirium-prevention interventions on critically ill patients' clinical, psychological, and family outcomes: A systematic review and meta-analysis. Australian critical care : official journal of the Confederation of Australian Critical Care Nurses, 34(4), 378–387. https://doi.org/10.1016/j.aucc.2020.10.004

8)      Zhang, W., Sun, Y., Liu, Y., Qiu, W., Ye, X., Zhang, G., & Zhang, L. (2017). A nursing protocol targeting risk factors for reducing postoperative delirium in patients following coronary artery bypass grafting: Results of a prospective before-after study. International journal of nursing sciences, 4(2), 81–87. https://doi.org/10.1016/j.ijnss.2017.02.002

tiistai 17. toukokuuta 2022

Uusi normaali Covid-19-pandemian jälkeen?

Olemme eläneet pitkään poikkeusoloja. Nyt Covid-19 –pandemian vähän laantuessa on ollut keskustelua siitä, että ”uusi normaali” on erilainen kuin se ”vanha normaali”, johon olimme tottuneet. Meillä on nyt kokemusta ajasta, jolloin tartunnan torjunta on keskeisessä osassa päivittäisessä elämässämme. Olemme joutuneet käyttämään suunenäsuojuksista esimerkiksi asioidessamme kaupoissa ja mahdollisesti olemme myös tottuneet käyttämään käsihuuhteita ja pesemään käsiä. Nyt tuntuukin oudolta liikkua julkisesti ilman suojaimia eikä käsihuuhteitakaan ole enää joka paikassa tarjolla tai annostelijat ovat tyhjiä.

Mikä sitten olisi sitä uutta normaalia, jonka toivoisi osittain jäävän meille perinnöksi koetusta pandemiasta? Tartunnan torjuntaan tähtäävässä terveyskäyttäytymisessä teemme arviota tietojemme ja käsitystemme mukaisesti. Vaikka koronapandemia ei enää pyöritä kaikkea yhteiskunnassamme, erilaiset taudit eivät ole hävinneet minnekään. Erilaisia virusten ja mahdollisesti jopa Covid-19 -viruksen aiheuttamia epidemioita on edessä myös tulevaisuudessa, joten käyttäytymisemme pitäisi edelleen pitää sisällään tartuntojen torjuntaan kuuluvia toimintoja.

Ainakin puheissa suomalaiset ovat työteliästä kansaa. Työhön mennään, vaikka oltaisiin vähän sairaitakin. Ajatellaan, että se on vain ”flunssaa” eikä se kai tartu. Covid-19 lienee meille opettanut, että viruksen aiheuttamat infektiot tarttuvat ja voivat aiheuttaa ikäviä tauteja. Näin on myös monen muun hengitystieinfektioita aiheuttavien viruksen kohdalla. Covid-19:n kriittisinä aikoina kontaktien rajaaminen vähensi kaikkien virustautien esiintyvyyttä. Tilanteen vähän rauhoituttua olemme voineet taas lisätä sosiaalisten kontaktien määrää. Jos kuitenkin sairastumme, meistä jokaisen tulisi ajatella kanssaihmisiä ja välttää tartuttamisen mahdollisuutta. Toivottavasti uusi normaalimme pitää sisällään sen, että oikeasti pysymme sairaana erossa muista ihmisistä emmekä mene edes työpaikalle, jos emme voi siellä välttää kontakteja muihin ihmisiin.

Yleisessä keskustelussa kuulee usein kuvauksia siitä, että on huomattu epäasiallista suojainten käyttöä kanssaihmisten toiminnassa. Käsineitä on käytetty jo jonkin aikaa elintarvikkeiden käsittelyssä, ja samoja käsineitä saatetaan käyttää erilaisiin toimintoihin vaihtamatta tai pesemättä käsiä välillä. Tutkimusten mukaan käsineiden sileästä pinnasta mikrobien siirtyminen erilaisille pinnoille on tehokkaampaa kuin käsien iholta, eli käsineiden käyttö ei korvaa käsien pesua! Käsineitä tulee vaihtaa, kun ne mahdollisesti ovat keränneet mikrobeja tai ennen kuin kosketellaan herkkiä ruoka-aineita.

Mitä ajatella suunenäsuojaimista, joita opimme jo mukavasti käyttämään erilaisissa tilanteissa? Niiden käyttö joissakin tilanteissa lienee edelleen perusteltua. Tällainen tilanne voisi olla sellainen, jossa tietää olevansa altistunut jollekin virustaudille, mutta ei ainakaan vielä ole oireinen. Suunenäsuojusten käyttötavoissa voi myös olla toivomisen varaa. Käytämmekö samaa suojusta nostamalle sen aina välillä kaulalle tai jonnekin muualle? Koskettelemmeko likaista suojainta käsillä, ja sitten jotain muuta pintaa, tai laitammeko sen taskuun odottamaan seuraavaa käyttöä? Hengitysteissämme on aina viruksia, ja vaikka emme olisi oireisia, saamme niitä käsiimme ja muualle, kun koskettelemme suojainta. Käsistä erilaiset taudinaiheuttajat voidaan taas sujuvasti levittää ympäristöön.

Oppina tästä Covid-19 pandemiasta voisi olla se, että me, terveydenhuollon ammattilaiset, pyrimme edelleen julkisesti levittämään tietoa tarttuvista taudeista – niistä tavallisista flunssistakin ja niiden tarttumisesta. Me kaikki pyrimme hakemaan oleellista tietoa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sivuilta, josta löydämme tietoa mm. tartuntareiteistä ja ohjeen oikeasta käsien pesusta ja yskimishygieniasta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/infektioiden-ehkaisy-ja-torjuntaohjeita/kasienpesu-yskiminen-ja-maski


Kirjoittaja: 
Kirsi Terho
TtM, tohtoriopiskelija
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
kmterh@utu.fi

  

Lähteet:

1.    Teasdale E., Santer M., Geraghty A.W.A., Little P., Yardley L. (2014) Public perceptions of non-pharmaceutical interventions for reducing transmission of respiratory infection: Systematic review and synthesis of qualitative studies. BMC Public Health, 14 (1), art. no. 589. DOI: 10.1186/1471-2458-14-589. https://www.scopus.com/inward/record.uri?eid=2-s2.0-84903307149&doi=10.1186%2f1471-2458-14-589&partnerID=40&md5=50e05675b0f267d6863c41edbedda316

2.    Maribel Jimenez, Jorge H. Siller, Jose B. Valdez, Armando Carrillo & Cristobal Chaidez (2007) Bidirectional Salmonella enterica serovar Typhimurium transfer between bare/glove hands and green bell pepper and its interruption, International Journal of Environmental Health Research, 17:5, 381-388, DOI: 10.1080/09603120701372664

3.    Yan Qi, Yingshu He, Larry R. Beuchat, Wei Zhang, Xiangyu Deng (2020) Glove-mediated transfer of Listeria monocytogenes on fresh-cut cantaloupe,Food Microbiology,Volume 88, 103396,ISSN 0740-0020, https://doi.org/10.1016/j.fm.2019.103396. (https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0740002019310068)

4.    Luksamijarulkul, P., Aiempradit, N., & Vatanasomboon, P. (2014). Microbial Contamination on Used Surgical Masks among Hospital Personnel and Microbial Air Quality in their Working Wards: A Hospital in Bangkok. Oman Medical Journal29(5), 349–353. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.5001/omj.2014.92

5.    Chughtai, A.A., Stelzer-Braid, S., Rawlinson, W. et al. Contamination by respiratory viruses on outer surface of medical masks used by hospital healthcare workers. BMC Infect Dis 19, 491 (2019). https://doi.org/10.1186/s12879-019-4109-x

6.    THL 2022. Infektiotaudit ja rokotukset. Saatavilla:https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta. Viitattu 13.5.2022