Urheilufysioterapeutin ammattitaito Susijengin apuna

Suomen miesten koripallomaajoukkue eli susijengi on saanut aikaan korishuuman upeilla voitoillaan Suomen isännöimissä koripallon EM-kisoissa (31.8.–17.9.2017). Sunnuntainen peli Puolaa vastaan oli huikean jännittävä, minkä suurella sydämellä pelaava Suomi voitti! Valitettavasti loukkaantumisilta ei säästytty, vaikka Suomen koripallomaajoukkueen fysioterapeuteilla Vesa Kuparisella ja Atso Liesmalalla riittää töitä muutenkin.

Urheilussa joukkueen menestyksen takana on urheilijoiden itsensä lisäksi useita ihmisiä, joista tässä kirjoituksessa haluaisin nostaa esiin urheilufysioterapeutit. He tekevät yleisölle pääsääntöisesti näkymätöntä työtä aamusta iltaan, joskus yölläkin. Susijengin fysioterapeutit Vesa Kuparinen ja Atso Liesmala ovat täystyöllistettyjä kisojen aikana, joten haastattelun saaminen oli mahdotonta. Jotakin tuosta työstä kuitenkin tiedän myös omasta kokemuksesta, sillä sain kunnian toimia Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden yhtenä fysioterapeuttina ennen jatko-opintoihin hakeutumista.

Mitä urheilufysioterapia on?

Urheilufysioterapia on ennen kaikkea ennaltaehkäisyä, mutta myös hoitoa ja kuntoutusta. Ennaltaehkäisyn eteen tehdään töitä jatkuvasti. Jos urheilufysioterapeuttina saa toimia samojen urheilijoiden kanssa pidempään, on työlle otollinen tilanne. Kuten kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogissani, muun muassa liiketaidot ovat tärkeitä liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä (Herman ym. 2012, Hübscher ym. 2010, 2013). Urheilufysioterapeutti voi osallistua alkulämmittelyn, liiketaito- ja palauttavien harjoitusten valmisteluun ja ohjaamiseen yhdessä valmentajan kanssa. Hyvällä hermolihasjärjestelmää aktivoivia harjoitteita sisältävällä alkulämmittelyllä voidaan tutkitusti vähentää alaraajanvammojen esiintyvyyttä (Herman ym. 2012).

Kaikkia vammoja ei kuitenkaan voida ehkäistä, ja joskus urheilufysioterapeutti tapaa urheilijan vasta, kun akuutti tai rasitusperäinen vamma on päässyt syntymään. Tällöin ammattitaito erilaisten urheiluun liittyvien rasitustilojen, ja akuuttien urheiluvammojen tuntemisesta ja kuntouttamisesta on välttämätöntä. Yhteistyötä tehdään myös lääkärin kanssa. Hyvän teippauksen tekeminen voi olla urheilijalle pelastus tärkeän kisan alla. Urheilufysioterapeutilla on kuitenkin vastuu kertoa urheilijalle ja valmentajalle, kun täysipainoinen harjoittelu tai kilpaileminen ei fyysisen rasitusvamman tai loukkaantumisen takia ole turvallista – teippauksesta huolimatta. Urheilufysioterapeutin yksi tärkeä tehtävä onkin tehdä valmennuksen ja muun taustatiimin kanssa saumatonta yhteistyötä. Toisaalta urheilufysioterapeutti on tärkeä juuri siksi, että hän voi ammattitaidollaan optimoida kuntoutuksen ja harjoitteluun tai kilpailemiseen palaamisen mahdollisimman lyhyeen aikaan. (Suft Ry 2017.)

Susijengin fysioterapeutti Vesa Kuparinen työssään, kuva: Tytti Nuoramo

Osaamista tarvitaan eri tieteenalojen ja osaamisalueiden rajapinnoilta, sillä tietoa täytyy omaksua muun muassa fysioterapiasta, lääketieteestä, liikuntatieteestä, käyttäytymistieteistä, etiikasta, valmennuksesta, ja lajista, jonka urheilijoiden parissa työskentelee. Lajituntemus on tärkeää, jotta ymmärtää millaisiin suorituksiin urheilijaa kuntouttaa, milloin on turvallista tehdä täysipainoinen suoritus, ja mitä lajinomaisuutta voi kuntouttaviin harjoituksiin sisällyttää. Lisäksi urheilufysioterapeutin tulee edistää toimillaan antidopingtyötä ja olla tietoinen kielletyistä lääkeaineista ja ravintovalmisteista. (Suft Ry 2017.)

Esimerkki urheilufysioterapeutin työpäivästä

Tavallinen päivä maajoukkueen mukana harjoitusleirillä koostui kahdesta 2–4 tunnin harjoituksesta, joita ennen toteutettiin tarvittavat valmistavat toimet, kuten teippaukset. Harjoituksissa seurataan harjoituksia, ja annetaan ensiapu, jos loukkaantumisia tapahtuu. Harjoituksissa osallistutaan mahdollisesti myös alkulämmittelyiden, tukiharjoitusten ja palautteluiden ohjaamiseen, tai ohjataan varsinaisesta harjoituksesta sivussa oleville yksilöllistä kuntouttavaa harjoittelua. Ensiapulaukun ylläpitäminen ja sen huolehtiminen, että harjoituksissa on jäitä, on fysioterapeutin vastuulla, riippuen joukkueen muusta huoltoväestä, ja sovituista toimintatavoista. Harjoituksia ennen, niiden välissä ja jälkeen fysioterapeutin oven takana oli jono, joka tarkoitti, että joukkueen vapaa-aika on fysioterapeutin työaikaa. Urheilufysioterapeutti on osa joukkueen staffia, ja osallistuu joukkueen tavoista riippuen joukkueen päivän ohjelmaan muun joukkueen mukana. Työaikaa harjoitusleireillä tai kisamatkoilla on vaikea määritellä. Työtä tehdään vuorokaudenajasta riippumatta, kun sitä on, ja sitä yleensä on.

Miten urheilufysioterapeutiksi voi kouluttautua?

Urheilufysioterapiassa vaaditaan fysioterapeutin peruskoulutuksen lisäksi erityisosaamista, mitä voi hankkia Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n (Suft ry) järjestämissä koulutuksissa (https://www.suft.fi/koulutus/). Suomessa urheilufysioterapeuttien sertifioinnista vastaa myös Suft ry. Urheilufysioterapian viimeisimpään tutkimustietoon pääsee tutustumaan Finnish Sports Physiotherapists Association (FSPA) -kongressissa, joka järjestetään seuraavan kerran 8.–9.6.2018 Helsingissä http://fspa-congress.com/. 

Susijengin fysioterapeutti Vesa Kuparinen, kuva: Tytti Nuoramo

Lähteet:

Herman K, Barton C, Malliaras P & Morrissey D. 2012. The effectiveness of neuromuscular warm-up strategies, that require no additional equipment, for preventing lower limb injuries during sports participation: a systematic review. BMC Medicine 10, 75-7015-10-75.

Hubscher M & Refshauge KM. 2013. Neuromuscular training strategies for preventing lower limb injuries: what's new and what are the practical implications of what we already know? British Journal of Sports Medicine 47 (15), 939-940.

Hubscher M, Zech A, Pfeifer K, Hansel F, Vogt L & Banzer W. 2010. Neuromuscular training for sports injury prevention: a systematic review. Medicine and Science in Sports and Exercise 42 (3), 413-421.

Suft Ry 2017. Urheilufysioterapeutin erityispätevyys. https://www.suft.fi/sertifiointi/urheilufysioterapeutin-erityispa/ Viitattu 5.9.2017

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi

Onko HIIT uusi hitti sydänkuntoutuksessa?

Sydänkuntoutuksella tarkoitetaan sydäntapahtumien ennaltaehkäisyyn ja niistä toipumiseen tähtääviä tavoitteellisia toimia. Sydänkuntoutuksen kokonaistavoitteena on potilaan mahdollisimman hyvä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky. (Taylor ym. 2004.) Yhtenä osatavoitteena on parantaa sydänpotilaiden fyysistä suorituskykyä, sillä hyvä fyysinen suorituskyky suojaa muun muassa uudelta sydäntapahtumalta ja vähentää sydänkuolleisuutta (Keteyian ym. 2008, Sagar ym. 2015). Korkeatehoisen intervalliharjoittelun (HIIT) on todettu olevan tehokas tapa parantaa sydänpotilaan fyysistä suorituskykyä (Weston ym. 2014, Liou ym. 2016).

HIIT -lyhenne tulee englanninkielen sanoista ”high-intensity interval training”, ja se tarkoittaa korkeatehoista intervalliharjoittelua. Korkeatehoinen intervalliharjoittelu on yksinkertaistettuna harjoittelua, jossa korkean ja matalan sykkeen jaksot vuorottelevat. Jaksot voivat olla eripituisia, ja sydänpotilaille parhaasta tehon ja ajan kombosta ollaankin vielä montaa mieltä. Suosittu versio on tehdä neljä kertaa neljän minuutin intervalli 80–95 % teholla maksimisykkeestä. Intervallien välissä pidetään aina 3 minuutin lepo tai aktiivinen palautus 50–70 % teholla maksimisykkeestä. (Weston ym. 2014, Liou ym. 2016.)

HIIT-harjoittelua voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Käytännössä tarvitaan vain laji, jossa sykkeen nosto korkealle onnistuu helposti, samoin palautusjaksot. Esimerkkejä harjoitteluvaihtoehdoista ovat pyöräergometrillä polkeminen, luonnossa tai juoksumatolla ylämäkeen juokseminen, soutu tai voimaharjoittelu. Sykkeen seurantaan on hyvä olla sykemittari. Ennen intervalleja suositellaan 10 minuutin lämmittelyä 60 % teholla maksimisykkeestä ja intervallien jälkeen 5 minuutin jäähdyttelyä 50 % teholla maksimisykkeestä. (Weston ym. 2014.)

Sydänkuntoutuksen osana HIIT on asianmukaisesti toteutettuna turvallista. Sydäntapahtuman jälkeen liikunnan aloittamisesta keskustellaan lääkärin kanssa, ja harjoittelua tulisi suunnitella yhteistyössä sydänpotilaiden liikuntaharjoitteluun perehtyneen ammattilaisen, kuten fysioterapeutin kanssa. HIIT-harjoittelun soveltuvuutta arvioidaan jokaisen kohdalla yksilöllisesti sydänsairauden historia ja nykytila huomioon ottaen. Sydänoireet tulee olla hallinnassa ja hyvä hoitotasapaino löytynyt. (Weston ym. 2014.) Kun otetaan huomioon tietyt vasta-aiheet, HIIT sopii pääsääntöisesti kuitenkin myös sydänpotilaille. (Rognmo ym. 2012, Weston ym. 2014) Sydänpotilaiden liikuntakelpoisuudesta ja riskeistä saa lisätietoa sepelvaltimotautipotilaan liikunnallisen kuntoutuksen suosituksesta ja liikunnan käypä hoito -suosituksesta. Sydänkuntoutukseen osallistuvat terveydenhuollon ammattilaiset voisivat hyödyntää korkeatehoisen intervalliharjoittelun mahdollisuuksia vielä nykyistä paremmin.

Lähteet: 

Keteyian SJ, Brawner CA, Savage PD, Ehrman JK, Schairer J, Divine G, Aldred H, Ophaug K & Ades PA. 2008. Peak aerobic capacity predicts prognosis in patients with coronary heart disease. American Heart Journal 156 (2), 292-300.

Liou K, Ho S, Fildes J & Ooi SY. 2016. High Intensity Interval versus Moderate Intensity Continuous Training in Patients with Coronary Artery Disease: A Meta-analysis of Physiological and Clinical Parameters. Heart, Lung & Circulation 25 (2), 166-174.

Rognmo O, Moholdt T, Bakken H, Hole T, Molstad P, Myhr NE, Grimsmo J & Wisloff U. 2012. Cardiovascular risk of high- versus moderate-intensity aerobic exercise in coronary heart disease patients. Circulation 126 (12), 1436-1440.

Sagar VA, Davies EJ, Briscoe S, Coats AJ, Dalal HM, Lough F, Rees K, Singh S & Taylor RS. 2015. Exercise-based rehabilitation for heart failure: systematic review and meta-analysis. Open Heart 2 (1), e000163-2014-000163. eCollection 2015.

Taylor RS, Brown A, Ebrahim S, Jolliffe J, Noorani H, Rees K, Skidmore B, Stone JA, Thompson DR & Oldridge N. 2004. Exercise-based rehabilitation for patients with coronary heart disease: systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. The American Journal of Medicine 116 (10), 682-692.

Weston KS, Wisloff U & Coombes JS. 2014. High-intensity interval training in patients with lifestyle-induced cardiometabolic disease: a systematic review and meta-analysis. British Journal of Sports Medicine 48 (16), 1227-1234. 

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi

 

Uudenvuodenlupauksena liikunta – laadukas lämmittely ja liiketaidot ovat tärkeitä liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä

Joulu on vietetty ja uutenavuotena luvattu paljon. Yleisiä lupauksia ovat elämäntapoihin liittyvät lupaukset, kuten liikunnan lisääminen. Tammikuussa kuntosaleilla ja laduilla on ruuhkaa. Liikunnan lisääminen on hieno asia! Fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen on yhteydessä kuitenkin myös liikuntavammariskiin (Herman ym. 2012). Lasten ja nuorten osalta tämä selviää vuoden 2016 LIITU-tutkimuksesta, mistä myös UKK-instituutti uutisoi vuoden ensimmäisessä tiedotteessaan. Liikunnan edistäminen kaipaa toimia myös liikuntavammojen ehkäisyn saralla. (Kokko ym. 2016). 

 

LIITU on kansallinen lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä käsittelevä seurantatutkimus, jota johtaa Jyväskylän yliopiston Terveyden edistämisen tutkimuskeskus*. LIITU-tutkimuksen tavoitteena on kerätä tietoa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä kuten liikunnan määrästä, liikuntatavoista, -paikoista, -kokemuksista ja -motiiveista. LIITU-tutkimuksen tuloksia julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja toisen kerran vuonna 2016. Tutkimuksesta selviää, että liikuntavammat ovat yleistyneet lapsilla ja nuorilla. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista oli kokenut liikuntavamman vuoden aikana. Hienoa on kuitenkin se, että myös vähintään tunnin päivässä liikkuvien lasten ja nuorten määrä oli lisääntynyt vuodesta 2014 vuoteen 2016, jolloin vähintään tunnin päivässä liikkui kolmasosa lapsista. (Kokko ym. 2016.)

Miten liikuntavammoja voidaan ennaltaehkäistä?

Laadukas lämmittely, palauttelu ja säännöllinen liiketaitoharjoittelu ovat tärkeitä liikuntavammojen ehkäisyssä (Herman ym. 2012, Hübscher ym. 2010, 2013). Alkulämmittely on tärkeää aina ennen varsinaista liikuntahetkeä, mutta erityisesti talven kylmillä ilmoilla. Hyvällä hermolihasjärjestelmää aktivoivia harjoitteita sisältävällä alkulämmittelyllä voidaan vähentää alaraajanvammojen esiintyvyyttä (Herman ym. 2012). Tällaisilla harjoitusohjelmilla voidaan vammojen suhteellista riskiä vähentää jopa 32–38% (Hübscher 2013). Hermolihasjärjestelmää aktivoivat lämmittelyt sisältävät usein vahvistavia ja liikkuvuutta lisääviä harjoitteita, tasapainoharjoitteita, lajikohtaisia ketteryyttä ja oikeita suoritustekniikoita lisääviä harjoitteita ja esimerkiksi hypystälaskeutumistekniikoita. Liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä tehokkaita ovat olleet sellaiset ohjelmat, joissa harjoitusohjelmia sovelletaan johdonmukaisesti yli kolme peräkkäistä kuukautta. (Herman ym. 2012.) Liiketaitoharjoittelun tiedetään olevan tärkeää alaraajavammojen ennaltaehkäisyssä myös suomalaisaineiston perusteella (Pasanen ym. 2008). Lisäksi liikutavammojen ehkäisyssä on tärkeää oikeat varusteet ja suojat. Lisätietoja liikuntavammoista ja niiden ennaltaehkäisystä mm. UKK-instituutin terve liikkuja -sivuilta: http://www.terveliikkuja.fi/

*LIITU-tutkimus on toteutettu yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU), Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön (LIKES), UKK-instituutin, Turun yliopiston, Nuorisotutkimusseuran, Samfundet Folkhälsanin ja valtion liikuntaneuvoston kanssa (Kokko ym. 2016).

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi

Lähteet:

Herman K, Barton C, Malliaras P & Morrissey D. 2012. The effectiveness of neuromuscular warm-up strategies, that require no additional equipment, for preventing lower limb injuries during sports participation: a systematic review. BMC Medicine 10, 75-7015-10-75.

Hubscher M & Refshauge KM. 2013. Neuromuscular training strategies for preventing lower limb injuries: what's new and what are the practical implications of what we already know? British Journal of Sports Medicine 47 (15), 939-940.

Hubscher M, Zech A, Pfeifer K, Hansel F, Vogt L & Banzer W. 2010. Neuromuscular training for sports injury prevention: a systematic review. Medicine and Science in Sports and Exercise 42 (3), 413-421.

Kokko S & Mehtälä A. (toim.) 2016. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:4

Pasanen K, Parkkari J, Pasanen M, Hiilloskorpi H, Makinen T, Jarvinen M & Kannus P. 2008. Neuromuscular training and the risk of leg injuries in female floorball players: cluster randomised controlled study. BMJ (Clinical Research Ed.) 337, a295.