Toukokuussa Roomassa järjestettiin World Congress on Public Health -konferenssi. Olin konferenssissa ensimmäistä kertaa posteriesitystä pitämässä, tähän kun oli kannustettu jo jatko-opintoihin hakiessa. Konferenssit ovatkin loistava tapa saada esiintymiskokemusta, päästä kertomaan omasta tutkimuksesta, harjoitella kieltä, verkostoitua ja toki oppia uutta myös muiden esityksiä seuraamalla. Minulle konferenssi tarjosi näiden lisäksi monta muutakin oppimiskokemusta, jotka jaan nyt kanssanne.
Ensimmäinen askel oli löytää sopiva konferenssi, minne omaa esitystä voisi tarjota. Itse lähdin ehkä hieman epätieteellisellä menetelmällä googlaamaan hakusanoilla health + conference + Paris, health + conference + Venice, health + conference + Rome. Ja niin edelleen. Ehkä huomaattekin, että olin erityisen kiinnostunut konferensseista, jotka järjestettäisiin tietyissä kaupungeissa, ehkä jopa aurinkoisina kevätkuukausina. Useita googlauskertoja myöhemmin tärppäsi: toukokuussa Roomassa järjestettäisiin World Congress on Public Health -niminen konferenssi. Kaikki täsmäsi, konferenssiin etsittiin esityksiä juuri minun aiheestani, monien muiden aiheiden ohella. Nopeasti tarkistin vielä, ettei kyseessä ollut huijaussivusto ja varmistin ohjaajiltani, että konferenssi oli tunnettu ja luotettavaksi todettu.
Seuraavaksi pohdin sitä, voisinko saada matka-apurahaa esitykseeni. Huomasin oman laitoksen sosiaalisen median kautta tiedon, että eräs säätiö oli juuri myöntänyt laitoksemme opiskelijoille apurahoja, myös matka-apurahoja. Seuraava hakumahdollisuuskin oli jo muutaman kuukauden päästä, joten päätin kokeilla onneani. Tarkastelin apurahojen hakuilmoitusta ja perustelin hakemuksessani, kuinka juuri minun esitykseni vastaisi rahoittajan toiveita. Laitoin hakemuksen eteenpäin ja melkein unohdin koko asian, kunnes eräänä marraskuisena päivänä sähköpostiini kilahti tietoa, että matka-apuraha on minulle myönnetty. Kiitos Kunnallisalan kehittämissäätiö!
Sitten tulikin hieman hoppu. En ollut apurahahakemuksen jälkeen uhrannut koko konferenssille ajatustakaan, mutta nyt huomasin abstraktin viimeisen jättöpäivän olevan noin viikon päästä. En ollut koskaan aiemmin tehnyt tieteelliseen konferenssiin abstraktia. En siis ollenkaan tuntenut sääntöjä, joita sen laatimisessa tulisi noudattaa. Onko tulosten oltava kokonaan uusia (ei), voinko esittää samat tulokset kuin artikkelissa (kyllä, mutta mielellään hieman eri näkökulmasta), pitääkö itse posterikin olla tehtynä jo abstraktia lähetettäessä (onneksi ei). Kymmenet kysymykset risteilivät päässäni. Onneksi ohjaajani ja seurantaryhmäni jäsenet lupasivat auttaa minua ja vakuuttelivat, että saan abstraktin kirjoitettua määräajassa. Ja niin sainkin, ja jopa hyväksyvän vastauksen muutamia viikkoja myöhemmin!
Uusien asioiden opettelu ei päättynyt tähän. Ehdin myös ennen Roomaan päätymistä oppia sen, että lennot kannattaa varata vasta kun tietää varmaksi oman esitysaikansa (ja lentoihin kannattaa sisällyttää vaihto-oikeus) sekä sen, että lentoja ei tosiaankaan voi vaihtaa ilman tuota vaihto-oikeutta. Opin myös, että rukouksiin vastataan ja joskus omalle esitysvuorolle voi ehtiä hieman niukemmallakin lentokentän ja konferenssipaikan välisellä siirtymäajalla (kiitos posterisalin rikkoutuneen näytön ja sen korjaamiseen kuluneen ajan juuri ennen omaa esitysvuoroani). Nyt tiedän myös, ettei kannata ajatella, että ”ei siellä kukaan minua tunne, jos mokaan tai myöhästyn”; salissa ensimmäisenä vastaan voi tulla professori omalta laitokselta. Lisäksi voin kertoa, että posteriesityksen voi hyvin pitää myös ilman sitä posteria, jos näyttö ei korjausyrityksistä huolimatta tule kuntoon.
Kaiken kaikkiaan matka oli oikein opettavainen, antoisa ja ikimuistoinen. Uskon myös saaneeni tutkimukselleni uusia lukijoita ja viimeisen kuukauden ajan olenkin tyytyväisenä seuraillut ResearchGatesta tulevia ilmoituksia: ”Tiina, people are reading your work”.
Kannustan siis kaikkia väitöskirjatutkijoita pitämään esityksiä omista tutkimusaiheistaan. Toivon, että kokemukseni myötä uskallat luottaa siihen, että kaikesta selviää. Myös posteriesityksestä kansainvälisessä konferenssissa.
Kirjoittaja
Tiina Putkuri
TtM, Väitöskirjatutkija, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
Lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu
s-posti: tianpu(at)utu.fi
