Sivut

tiistai 14. joulukuuta 2021

Nuorten tupakoimattomuuden tukeminen hyvin suunnitelluilla menetelmillä on kannattavaa

Tuoreimpien syksyllä 2021 julkaistujen kouluterveyskyselyn tulosten mukaan tupakkatuotekokeilut ovat melko harvinaisia alakouluikäisillä lapsilla. Tupakkatuotekokeilut kuitenkin yleistyvät lasten kasvaessa, ja 8. ja 9. luokkalaisista nuorista lähes 36 prosenttia oli kokeillut tupakkatuotteita. Vaikka nuorten tupakointi on useamman vuoden ajan vähentynyt, tupakoinnin väheneminen on alkanut tasaantua ja esimerkiksi yläkouluikäisillä pojilla tupakointi on alkanut lisääntyä erityisesti joissain kunnissa. Nuorten tupakoimattomuuden tukeminen ja tupakkatuotteiden käytön ehkäiseminen onkin tärkeää niiden vakavien terveysriskien ja siten myös yhteiskunnallisten kustannusten takia. Erityisen tärkeää tupakoimattomuuden tukeminen on jo varhaisnuoruudessa ja nuoruudessa, jolloin ensimmäiset tupakkatuotekokeilut alkavat ja altistavat myöhemmin säännölliselle tupakoinnille.

Lähde: Pixabay

Kartoitimme (Nyman & Parisod 2021) hiljattain tutkimustietoa nuorten tupakoimattomuutta tukevista menetelmistä. Tutkimustiedon perusteella menetelmät voidaan jakaa koulupohjaisiin, perhepohjaisiin ja yhteisöperusteisiin menetelmiin sekä näitä eri ympäristössä tarjottavia menetelmiä yhdistäviin menetelmiin. Koulupohjaisilla menetelmillä tarkoitetaan kouluympäristössä nuorille tarjottavia menetelmiä, esimerkiksi tupakoimattomuutta tukevia luentoja, roolipelejä tai videoita (Thomas ym. 2013). Perhepohjaisilla menetelmillä tarkoitetaan nuorille kotiympäristössä tarjottavia menetelmiä, joihin otetaan perhe mukaan esimerkiksi tarjoamalla vanhemmille neuvontaa tai tupakoimattomuutta tukevia esitteitä (Thomas ym. 2015). Yhteisöperusteisilla menetelmillä tarkoitetaan laajemmin koko yhteisössä tarjottavia menetelmiä (esimerkiksi mediassa, kouluissa, urheilutoiminnassa), jotka voivat sisältää myös yhteiskuntapoliittisia toimia (Carson ym. 2011).

Kaiken kaikkiaan nuorten tupakoimattomuutta tukevista menetelmistä on saatu lupaavia tutkimustuloksia. Tutkimusnäyttö tukee erityisesti koulupohjaisten ja perhepohjaisten menetelmien käyttöä, mutta niissäkin keskeistä on huomioida, millä tavalla nuorten tupakoimattomuutta pyritään tukemaan. Lupaavia tuloksia on saatu erityisesti menetelmistä, jotka ovat tukeneet nuorten sosiaalista kompetenssia eli kykyä sanoa ”ei” tupakalle sekä kykyä vastustaa sosiaalista painetta, esimerkiksi suostuttelua (Carson ym. 2011, Thomas ym. 2013). Nuorten tupakointiin liittyvä tutkimus tukee tätä, sillä minäpystyvyys (eli tässä yhteydessä nuorten luottamus kykyihinsä sanoa ”ei” tupakkatuotteille), kavereihin samaistuminen sekä kaveripiirin ja perheen normit määrittävät nuorten tupakointia (Peters ym. 2009).

Lupaavia tuloksia on myös saatu menetelmistä, jotka ovat keskittyneet vain tupakoimattomuuden tukemiseen, eivätkä esimerkiksi tupakoimattomuuden ohella päihteettömyyden tukemiseen. Sen sijaan tutkimusnäyttö on jokseenkin ristiriitaista menetelmien keston suhteen, sillä vaikka tupakoimattomuuden tukemisen pidemmästä kestosta saattaa olla hyötyä, esimerkiksi myöhempien tehostekertojen hyödystä ei ole näyttöä. Tutkimusten perusteella menetelmän pitkäkestoisuutta enemmän merkitystä on sillä, millä tavalla ja mistä lähtökohdista nuorten tupakoimattomuutta on tarkoitus tukea (Thomas ym. 2013).

Tutkimusnäytön perusteella hyvin suunniteltujen menetelmien käyttö nuorten tupakoimattomuuden tukemisessa on kannattavaa. Esimerkiksi Leãon ym. (2017) mukaan tupakoimattomuuden tukeminen on siihen käytettyjen resurssien arvoista ja säästää myöhempiä yhteiskunnallisia ja terveydenhuollon kustannuksia, joita koituu esimerkiksi tupakoinnin aiheuttavista sairauksista ja niiden hoidosta. Nuorten tupakoimattomuuden tukeminen on merkityksellistä myös inhimillisestä näkökulmasta, jos se auttaa edes joitain nuoria sanomaan ”ei” tupakkatuotteille ja siten ennaltaehkäisee tupakkatuotteiden käytöstä aiheutuvia terveyshuolia pidemmällä tähtäimellä.


Kirjoittajan tiedot:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.nyman(at)utu.fi

Lähteet:

Carson KV, Brinn MP, Labiszewski NA, Esterman AJ, Chang AB & Smith BJ. 2011. Community interventions for preventing smoking in young people. Cochrane Database of Systematic Reviews, Issue 7, CD001291.

Kouluterveyskysely 2019 ja 2021. Perusopetus 4. ja 5. luokka, 2019 ja 2021. [tietoaineisto] 
https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk4/summary_perustulokset2 / 9.12.2021.

Kouluterveyskysely 2019 ja 2021. Perustulokset, nuoret 2019 ja 2021. [tietoaineisto] https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk1/summary_perustulokset2 / 9.12.2021

Leão T, Kunst AE & Perelman J. 2017. Cost-effectiveness of tobacco control policies and programmes targeting adolescents: a systematic review. The European Journal of Public Health 28(1), 39–43.

Nyman J, Parisod H. 2021. Näkökulmia nuorten tupakoimattomuuden tukemiseen. Teoksessa: Eskolin SE, Inkeroinen S, Riuttaskorpi M & Virtanen H (Toim.). Terveyttä edistävä ohjaus. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitoksen julkaisuja, Tutkimuksia ja raportteja, Sarja A84. Turku, Finland. 92-105.

Peters LWH, Wiefferink CH, Hoekstra F, Buijs GF, ten Dam GTM & Paulussen TGWM. 2009. A review of similarities between domain-specific determinants of four health behaviors among adolescents. Health Education Research 24(2), 198–223.

Thomas RE, McLellan J & Perera R. 2013. School-based programmes for preventing smoking. Cochrane Database of Systematic Reviews, Apr 2013(4), CD001293.

Thomas RE, Baker PRA, Thomas BC & Lorenzetti DL. 2015. Family-based programmes for preventing smoking by children and adolescents. Cochrane Database of Systematic Reviews, Feb 2015(2), CD004493.

tiistai 7. joulukuuta 2021

Sateenkaari-ihmisten historia terveydenhuollossa- rikollisuuden ja sairauden leimasta kohti hyväksyntää ja normaaliutta

Lähde: Pixabay

Perehtyessäni sateenkaarinuorten kohtaamiseen kouluterveydenhuollossa olen tullut löytäneeksi historiallista näkökulmaa sateenkaari-ihmisten asemaan suomalaisessa terveydenhuollossa. Historian tarkasteleminen ei välttämättä ole kovin positiivinen kokemus, sillä sateenkaari-ihmiset ovat pitkään olleet näkymätön, stigmatisoitu ja syrjitty ihmisryhmä. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut moninaisuutta hyväksyvämpään suuntaan. 
Toivon, että käsittelyssä oleva translain kokonaisuudistus veisi suomalaista terveydenhuoltoa yhdenvertaisempaan, ihmisten moninaisuutta tunnistavaan ja huomioivaan suuntaan. Kuvaan tässä blogitekstissä suomalaisen terveydenhuollon historiaa sateenkaari-ihmisten näkökulmasta 1900-luvulta tähän päivään.

Terveydenhuollon historiaa (kuin nykyhetkeäkin) tarkastellessa on tärkeää huomioida, että terveydenhuolto on yhteiskunnan ylläpitämä ja tuottama järjestelmä, johon vaikuttaa myös yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät normit näkyvät siis useilla yhteiskunnan tasoilla, ja jos yhteiskunnassa ei hyväksytä hetero- ja sukupuolinormatiivisuutta rikkovia identiteettejä, ei sitä luultavasti tapahdu terveydenhuollossakaan.

1900-luvun alusta 1970-luvun loppuun seksuaalisen suuntautumisen muodoista vain heteroseksuaalisuus oli hyväksyttävää. Homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi muun muassa Amerikan psykologien yhdistyksen (APA) mukaan, ja Suomessa homoseksuaalisuus määriteltiin rikokseksi aina vuoteen 1971 saakka. Näin ollen moni sateenkaari-ihminen tuskin toi omaa seksuaalista suuntautumista esiin terveydenhuollossa. Sukupuolen moninaisuuden määritteleminen normaaliksi osaksi ihmisen identiteettiä terveydenhuollossa on ollut hitaampi kehitysprosessi kuin seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden, ja käsittelen sitä omana osionaan myöhemmin tässä tekstissä.

1980-luvulle siirryttäessä sateenkaari-ihmisiä ja terveydenhuoltoa kohtasi globaali kriisi, kun ensimmäiset AIDS-tartunnat löydettiin vuonna 1981. AIDSin globaalit vaikutukset olivat merkittäviä, sillä Maailman terveysjärjestö WHO julisti vuonna 1999 AIDSin 4. merkittävämmäksi kuolinsyyksi maailmassa ja virukseen kuolleiden määrä oli arviolta 14 miljoonaa. AIDS vaikutti myös merkittävästi homoseksuaalien miesten ja transnaisten stigmaan sairaina, tautia levittävinä yhteiskunnan alempiarvoisina jäseninä. Vuonna 1981 Suomen Lääkintöhallitus kuitenkin poisti homoseksuaalisuuden virallisen tautiluokituksen. Homoseksuaalisuutta ei voitu virallisesti enää määritellä sairaudeksi, mutta AIDS-kriisin vuoksi homoseksuaalisuuteen liittyvät asenteet pysyivät negatiivisina.

1990-luvulla AIDS-kriisin vaikutukset olivat vielä ilmeisiä, mutta sen lisäksi seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus ei ollut enää niin tuntematon ja salattu asia. Sateenkaari-ihmisten terveyttä alettiin tutkia enemmän terveyserojen ja kohdatuksi tulemisen näkökulmista. Toisaalta Suomen lainsäädäntö sisälsi vuoteen 2000 saakka kehotuskiellon, jonka mukaan ”julkinen kehottaminen haureuteen samaa sukupuolta olevan kanssa” oli kiellettyä. Tämä koski esimerkiksi kirjallisuutta ja mediaa, jossa homoseksuaalisuutta ei saanut käsitellä positiivisella tavalla. Käytännössä kehotuskielto viesti yhteiskunnallista asennetta siitä, että homoseksuaalisuus ei ollut rikos tai sairaus, mutta sitä ei saanut tuoda esiin. Tällä asenteella oli varmasti vaikutuksensa terveydenhuoltoon ja seksuaalisen suuntautumisen käsittely ei ollut systemaattista seksuaaliterveyden käytännöissä.

2000-lukua voidaan luonnehtia suomalaisen terveydenhuollon murrosvaiheena sateenkaari-ihmisten oikeuksien näkökulmasta. Vuoteen 2010 mennessä sateenkaari-ihmisten oikeuksia turvaamaan oli hyväksytty rekisteröity parisuhdelaki (2002), sukupuolen korjauksia määrittelevä translaki (2003), seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän ehkäisevä yhdenvertaisuuslaki (2004) ja hedelmöityshoitolaki (2007). Lainsäädännöstä huolimatta terveydenhuollon kaikki ongelmat eivät poistuneet. Esimerkiksi translain mukaan sukupuoltaan korjaavan henkilön täytyi olla lääketieteellisesti steriili, jotta hänen korjattu sukupuoli voidaan juridisesti vahvistaa, ja naisparien tiedetään jääneen pitkään ilman lain takaamia hedelmöityshoitoja yliopistosairaaloissa. 2010-luku on sisältänyt useita muutoksia moninaisuuden normalisoinnin kannalta. Nykyisin Suomessa samaa sukupuolta olevat pariskunnat voivat avioitua, naisparit voivat hakea perheen sisäistä adoptiota jo ennen lapsen syntymää, THL on poistanut transvestisuuden sairausluokituksesta, ja tuore kansainvälinen tautiluokitus ICD-11 ei määrittele transsukupuolisuutta enää mielenterveydenhäiriöksi. Voisi siis sanoa, että sateenkaari-ihmisten asema terveydenhuollossa on parantunut monelta osin.

Haluan vielä lyhyesti käsitellä sitä, miten sukupuolivähemmistöjen asema on suomalaisessa terveydenhuollossa kehittynyt ja millainen tilanne on tällä hetkellä. Transsukupuolisuutta on pidetty länsimaalaisessa terveydenhuollossa pitkään identiteetin häiriönä, eikä sukupuolenkorjaushoitoja ole aina ollut saatavilla. Transsukupuolisuuteen liittyvät asenteet ovat myös olleet pitkään hyväksymättömiä yhteiskunnassa ja transsukupuoliset kokevat yhä syrjintää, häirintää ja väkivallan uhkaa Suomessa. Suomalainen terveydenhuolto on viime vuosina alkanut tunnistaa sukupuolen moninaisuuden osaksi ihmisyyttä ja nykyisen translain ongelmakohdat ovat monen tiedossa, kuten lisääntymiskyvyttömyyden edellyttäminen. Translain kokonaisuudistus etenee eduskunnassa, mutta lakiuudistus ei ota huomioon alaikäisten sukupuoliristiriidan hoitoa ja hoitoprosessin määrittelyä. Näin ollen monen transnuoren hoito on yhä yksittäisen terveysalan ammattilaisen käsissä, eikä hoitokäytäntöjen yhtenäisyyttä voida taata. Sukupuolen korjaus on yhä monimutkainen ja pitkäkestoinen prosessi, jota hoitavat vain kaksi klinikkaa koko Suomessa. Lisäksi muunsukupuolisten ihmisten sukupuolen korjaus ja hoitokäytännöt ovat hyvin vaihtelevia ja ymmärrys muunsukupuolisuudesta on vielä keskeneräistä.

Haluan painottaa, että suomalainen yhteiskunta ja terveydenhuolto ovat kehittyneet sateenkaari-ihmisten näkökulmasta hyvään suuntaan. Suomessa moni asia on myös paremmin kuin esimerkiksi Itä-Euroopan maissa, joissa ajetaan tällä hetkellä paljon sateenkaari-ihmisten oikeuksia rajoittavia toimia. On kuitenkin vielä matkaa siihen, että jokainen suomalainen sateenkaari-ihminen voi kokea tulevansa kohdatuksi omana itsenään terveydenhuollossa, ja terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat koulutusta aiheista, jotka ovat keskeisiä sateenkaari-ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.

Kirjoittajan tiedot

Minna Laiti
TtM, tohtorikoulutettava
mianlai (at) utu.fi
Twitter: @LaitiMinna


Lähteet

Avert (Global information and education on HIV and AIDS) 2019. History of AIDS and overview. https://www.avert.org/professionals/history-hiv-aids/overview

Lehtonen, J. 2021. Tahmeasti paraneva sairausluokitus. Sateenkaarihistorian ystävät 26.06.2021. https://sateenkaarihistoria.fi/tahmeasti-paraneva-tautiluokitus/

Oikeusministeriö 2019. Äitiyslaki voimaan huhtikuun alusta. Tiedote 07.02.2019. https://oikeusministerio.fi/-/aitiyslaki-voimaan-huhtikuun-alusta

Pihlava, M. 2018. WHO julkaisi ICD-11-tautiluokituksen. Lääkärilehti 19.06.2018. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/who-julkaisi-icd-11-tautiluokituksen/

Seta ry. 2019. Sateenkaarihistoria Suomessa. https://seta.fi/ihmisoikeudet/sateenkaarihistoria-suomessa/

Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Translaki. Hallituksen esitys translain uudistamisesta. STM009:00/2021 Säädösvalmistelu. https://stm.fi/hanke?tunnus=STM009:00/2021

tiistai 30. marraskuuta 2021

Hoitotyön lähijohtajien vastuut ja tilannetietoisuus sairaalaympäristössä

Sairaalan päivittäisestä toiminnasta vastaavien hoitotyön lähijohtajien vastuut ja tehtävät ovat moninaisia. He organisoivat terveydenhuollon suurimman ammattiryhmän työtä ja varmistavat, että voimavarat jaetaan tasaisesti, jotta jokainen potilas saa tarvitsemaansa hoitoa samalla kuin henkilöstön työkuorma on kestävällä pohjalla ja hoitotyön laatu on korkeatasoista. Tähän asti lähijohtajien työtä ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä on kuitenkin tutkittu kohtalaisen vähän, vaikka heidän toiminta on suoraan yhteydessä niin henkilöstö- kuin potilastuloksiin.

Hankkeessamme kerättiin aineistoa kahdessa sairaanhoitopiirissä kyselyn avulla hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavilta hoitotyön ammattilaisilta (n=349). Kyselyyn vastanneet toimivat osastonhoitajina, apulaisosastonhoitajina ja vuorovastaavina erilaisissa toimintaympäristöissä sairaalassa. Heidän työssä korostuivat henkilöstöön liittyvät päätökset (koskien sijoittelua, osaamista ja määrää) sekä potilaiden hoitoon liittyvä koordinointi ja hoitoyön laadun valvonta.

Hyvä toiminnan johtaminen perustuu tilannetietoisuuteen, jolloin johtaja tietää, mitä ympärillä kyseisellä hetkellä tapahtuu, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, sekä mitä toimintavalmiuksia on. Siksi tilannetietoisuus edellyttää ajantasaista ja virheetöntä tietoa. Tilannetietoisuus sairaalan päivittäisen toiminnan johtamisessa on merkittävää koska tilannetietoisuuden menettäminen heikentää hoidon laatua ja toiminnan tuloksia (Green ym. 2017). 

Selvitimme hankkeessamme aiemmin kehittämämme mittarin avulla päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavien hoitoyön ammattilaisten kokemaa tilannetietoisuutta. Mittari koostuu yhteensä 16 väittämästä. Nämä kattavat potilaiden hoidon vaativuuteen, henkilöstötilanteen ja materiaaliresurssit. Kyselyn tulosten perusteella vastaajat arvioivat tilannetietoisuutensa keskimäärin hyväksi (80 %). Paras tilannetietoisuuteen liittyvä osa-alue liittyi henkilöstöön, kun taas potilaiden hoidon tarpeisiin liittyvä tilannetietoisuus jäi vastaajilla heikommaksi.

Sairaalan päivittäisen toiminnan johtamisen tiedon hallintaan on olemassa hyvin rajallisesti hoitotyön lähijohtajille räätälöityjä intuitiivisia ratkaisuja. Lisäksi lähijohtajat ovat raportoineet, etteivät olemassa olevat ratkaisut tue heidän työtään riittävästi (Peltonen ym. 2018). Vastaavasti, tiedonhallinnan ratkaisuihin ja niiden vaikuttavuuteen liittyvää tutkimusta on vielä hyvin vähän ja tietojärjestelmien vaikuttavuuden näyttäminen muun muassa toiminnan johtamiseen, sekä henkilöstö- ja potilastuloksiin on hyvin haasteellista (Kahsay ym. 2021). Nämä asiat huomioiden, lähijohtajat pystyvät kompensoimaan tiedon hallinnan ratkaisujen puutteita tiettyyn pisteeseen asti. Mutta matkaa on silti ideaalitilanteeseen, jossa lähijohtajalla on 100% tilannetietoisuus. Siksi tarvitsemme vahvempaa panostusta päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavien lähijohtajien tiedon hallinnan kehittämiseksi.

Hankkeen tulokset vahvistavat ymmärrystä hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamisesta ja siihen liittyvästä tilannetietoisuudesta. Hanketta tuki Sairaanhoitajien koulutussäätiö.

Kirjoittajan tiedot:

Laura-Maria Peltonen
TtT, dosentti
Hoitotieteen laitos
Turun yliopisto
laura-maria.peltonen(at)utu.fi

Lähteet

Green B, Parry D, Oeppen RS, Plint S, Dale T, Brennan PA. (2017). Situational awareness - what it means for clinicians, its recognition and importance in patient safety. Oral Dis. Sep;23(6):721-725. doi: 10.1111/odi.12547.

Kahsay, D. T., Salanterä, S., Engblom, J., Häikiö, M., & Peltonen, L.-M. (2021). Impact of a digital care logistics system on care duration, consumer satisfaction and shift leaders’ workload in emergency departments. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 13(4), 403–424. https://doi.org/10.23996/fjhw.109942

Peltonen LM, Junttila K, Salanterä S. (2018). Nursing Leaders' Satisfaction with Information Systems in the Day-to-Day Operations Management in Hospital Units. Stud Health Technol Inform. 250:203-207. 

 

tiistai 23. marraskuuta 2021

Hyvinvointia itsemyötätunnosta

 

Hyvinvointi koostuu useasta osa-alueesta ja teemme päivittäin lukuisia eri päätöksiä hyvinvointiin liittyen. Ehkä valitsemme portaat hissin sijasta, täytämme lounaalla lautasen ravitsevalla ruoalla, vietämme aikaa ystävän kanssa tai varmistamme saavamme riittävästi unta. Harvemmin tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että myös sillä on väliä, miten suhtaudumme itseemme - miten itsemyötätuntoisia olemme. 

Kiire tuntuu yllättävän aina, vaikka kuinka yrittäisi panostaa ajanhallintaan. Harmillisen usein kuitenkin juuri ne asiat, joista monet kiireen keskellä tinkivät, ovat asioita, jotka tukisivat ja edistäisivät hyvinvointia. Työpäivän keskellä voi tuntua helpolta nipistää lisää aikaa tauoista, kun etäkokousten keskellä ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen. Myös lounastauko on helppo jättää väliin töiden ja tehtävien kasaantuessa. Työpäivän jälkeen sohva tuntuukin kutsuvammalta kuin ulkoilu syyssäässä, ja pikaruoka ja herkut ovat houkuttelevampi vaihtoehto kuin ravitseva ja terveellinen kotiruoka. Valinnat, joita päivittäin teemme hyvinvointimme eteen, kertaantuvat ja yhden hyvinvoinnin palikan horjuessa, vaikutukset heijastuvat myös muihin hyvinvoinnin osa-alueisiin. 

Suurin osa meistä tietää, miten elämäntavoilla voi vaikuttaa hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Kun ajanhallinnan haasteiden tai jaksamisen puutteen vuoksi ei pystykään toimimaan omien arvojen mukaisesti, tilanne voi aiheuttaa ristiriidan, joka lisää ahdistusta. Sen sijaan, että tilanteeseen suhtautuisi lempeästi ja ymmärtävästi, on helppo sortua itsensä syyllistämiseen ja moittimiseen. Jo maalaisjärkikin sanoo, että näin ei kannattaisi toimia, mutta viime vuosikymmenen aikana myös tutkimustieto itsemyötätunnosta ja sen yhteydestä hyvinvointiin on lisääntynyt. 

Itsemyötätunnolla (engl. self-compassion) tarkoitetaan yksilön kykyä suhtautua itseen ystävällisesti, lempeästi ja armollisesti, erityisesti silloin, kun on vaikeaa ja kohtaamme vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo (engl. mindfulness) eli kyky havainnoida itseään tietoisesti ja hyväksyä kaikki ajatukset ja tunteet sellaisenaan, on keskeistä. Sen sijaan, että epäonnistuessamme tuomitsemme tai arvostelemme itseämme, osaammekin suhtautua vastoinkäymisiin rakentavasti. 

Itsemyötätunnon on todettu lisäävän onnellisuutta, optimistisuutta, innostusta ja luovuutta ja itsemyötätunto on yhteydessä myös autonomian ja pystyvyyden tunteisiin. Itsemyötätunnolla ja mielenterveydellä on yhteys. Itsemyötätunto voi vähentää masennusta, ahdistusta ja epäonnistumisen pelkoja sekä lievittää stressiä. Se vahvistaa tunneälyä, joka voi edesauttaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä. 

Vaikka itsemyötätunto voi tuntua haasteelliselta, se on onneksi taito, jota voi harjoitella. Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, kuinka itselleen puhuu, etenkin epäonnistumisen hetkellä. Puhutko itsellesi samalla tavalla kuin puhuisit ystävällesi vastaavassa tilanteessa? Usein osaamme suhtautua ystävän epäonnistumisiin ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti, mutta omalla kohdallamme tämä on vaikeaa. 

Voisiko seuraava hyvinvointiin liittyvä päätöksesi ollakin se, että suhtaudut itseesi myötätuntoisemmin? Kuten todettu, hyvinvoinnin eri osa-alueet ovat yhteydessä toisiinsa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuka tietää mihin kaikkialle itsemyötätuntoinen suhtautuminen voi sinut vielä viedä. Jos itsemyötätunnolla voi lisätä onnellisuutta, optimistisuutta, innostuneisuutta ja luovuutta, kuulostaa se panostamisen arvoiselta hyvinvointiteolta.

Kirjoittajan tiedot:

Iina Ryhtä
fysioterapeutti, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
iikrry(at)utu.fi


Lähteet:

Barnard, L. K., & Curry, J. F. (2011) Self-compassion: Conceptualizations, correlates, & interventions. Review Of General Psychology, 15(4), 289–303. doi:10.1037/a0025754

Hagerman LA., Manankil-Rankin L. & Schwind JK. (2020) Self-compassion in undergraduate nursing: an integrative review. Int J Nurs Educ Scholarsh. 2020 Nov 5;17(1):/j/ijnes.2020.17.issue-1/ijnes-2020-0021/ijnes-2020-0021.xml. doi: 10.1515/ijnes-2020-0021. PMID: 33151177.

Magnus, C., Kowalski, K., & McHugh, T. (2010) The role of self-compassion in women's self-determined motives to exercise and exercise-related outcomes. Self and Identity, 9, 363–382. doi:10.1080/15298860903135073

Marsh IC., Chan SWY. & MacBeth A. (2018) Self-compassion and Psychological Distress in Adolescents-a Meta-analysis. Mindfulness (N Y). 2018;9(4):1011-1027. doi: 10.1007/s12671-017-0850-7.

Neff, K. D. (2009) The role of self-compassion in development: A healthier way to relate to oneself. Human Development 52(4), 211–214. doi:10.1159/000215071

Nyyti ry. Itsemyötätunto on ystävällisyyttä itseä kohtaan. (2021) Saatavilla: https://www.nyyti.fi/itsemyotatunto/ Viitattu 16.11.2021

YTHS. Itsemyötätunto. (2021) Saatavilla: https://www.yths.fi/terveystieto/mielenterveys/itsemyotatunto/  Viitattu 16.11.2021

Zessin U., Dickhäuser O. & Garbade S. (2015) The Relationship Between Self-Compassion and Well-Being: A Meta-Analysis. Appl Psychol Health Well Being. 2015 Nov;7(3):340-64. doi: 10.1111/aphw.12051

tiistai 16. marraskuuta 2021

Sairaala ja vammaisen lapsen toimijuuden toteutuminen


Sairaala on usein potilaan toimijuuden näkökulmasta haasteellinen paikka hierarkkisuutensa ja ammattilaislähtöisen toimintakulttuurinsa takia. Erityisen haasteellinen se on silloin, jos potilas on vammainen lapsi, joka käyttää ensisijaisina ilmaisukeinoinaan muuta kuin puhetta (Olli ym. 2014, Olli ym. 2021).

Toimijuudella tarkoitan jokaisen ihmisen synnynnäistä tarvetta vaikuttaa toisiin ihmisiin vuorovaikutuksella. Lapsen toimijuus toteutuu aikuisen kanssa silloin, kun aikuinen antaa lapsen viestien vaikuttaa itseensä ja ryhtyy lapsen kanssa dialogiin, jossa ilmaisee pitävänsä lapsen näkökulmaa yhtä tärkeänä kuin omaansa. Toimijuuden toteutuminen ei välttämättä tarkoita lapsen toiveiden toteutumista, vaan niiden toteutumatta jäädessäkin sitä, että lapsi voi kokea näkemystensä tulleen kuulluksi ja tosissaan otetuksi. (Olli ym. 2012, Olli ym. 2021.)

Näkemystensä saamiseen huomioon otetuksi on jokaisella lapsella oikeus YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) ja Suomen perustuslain mukaan ja oikeus pätee myös sairaalassa. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sanotaan, että lapsen mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä ”silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista”. Laissa puhutaan kuitenkin vain siitä, onko lapsi riittävän kyvykäs ollakseen itsemääräävä hoitonsa suhteen eli päättämään itse hoidostaan. Siis silloinkin, kun lapsi ei kykene tekemään itse hoitoonsa liittyviä päätöksiä, aikuisella on velvollisuus selvittää lapsen näkemykset ja ottaa ne huomioon päätöksiä tehdessään (Hakalehto 2018) – eli mahdollistaa lapsen toimijuuden toteutuminen.

Tutkimuskatsauksemme perusteella (Olli ym. 2012) siihen, miten vammaisten lasten toimijuus ammatillisissa ympäristöissä toteutuu, vaikuttavat aikuisten asenteet ja vuorovaikutustaidot sekä kyseisen instituution rakenteisiin ja kulttuuriin liittyvät tekijät. Nostan tässä kirjoituksessa esiin vain yhden aikuisten vuorovaikutustaitoihin liittyvän keskeisen tekijän eli dialogisen vuorovaikutuksen.

Dialogisessa vuorovaikutuksessa aikuinen luopuu hetkellisesti valta-asemastaan ja ryhtyy kommunikaatioprosessiin, jossa keskustelunaiheista ja merkityksistä neuvotellaan. Parhaimmillaan sekä lapsen että aikuisen asiantuntijuudet yhdistyvät, ja syntyy jotain sellaista, mihin kumpikaan ei olisi yksin pystynyt. Keskeistä on, ettei aikuinen voi päättää etukäteen dialogisen vuorovaikutusprosessin lopputulosta, koska se syntyy yhteistyössä lapsen kanssa (Olli ym. 2021). Dialoginen vuorovaikutus sopii erityisen hyvin siihen, kun halutaan luoda luottamussuhde lapseen ja tutustua siihen, kuka hän on, jotta hänen näkökulmaansa olisi helpompi huomioida niissäkin tilanteissa, joissa ei ole mahdollista toimia täysin dialogisesti.

Lapsen toimijuuden toteutumista tuettaessa ei tietenkään saa unohtaa lapsen oikeutta tulla suojelluksi. Emme kuitenkaan voi suojella lasta hänelle itselleen oikealla ja tarpeellisella tavalla, jollemme tunne lasta, emmekä voi tuntea häntä, jollemme aidosti selvitä hänen näkemyksiään. Aikuisen voi olla välttämätöntä tehdä ratkaisuja lapsen puolesta, mutta niin lapsen huoltajilla kuin ammattilaisillakin on velvollisuus ottaa lapsen näkökulma huomioon niitä tehdessään. Lapsethan sitä paitsi ovat paljon kyvykkäämpiä keksimään ratkaisuja oman elämänsä ongelmiin kuin usein uskommekaan (esim. Hakomäki 2013, Lindberg & von Post 2006, Salmela 2010). Lisäksi aikuiset voivat oppia tärkeitä asioita lapsilta, jos vain alkavat huomioimaan lasten näkökulmia (esim. Karlsson 2000, Niikko & Korhonen 2014, Olli 2019).

Vammaisen lapsen toimijuuden on mahdollista toteutua sairaalassa, jos ammattilaiset ja vanhemmat sen mahdollistavat. Tarpeellista olisi kuitenkin muuttaa sairaaloiden toimintakäytäntöjä lapsinäkökulmaisemmiksi niin, ettei lapsen näkemysten huomioiminen olisi yksittäisen ammattilaisen osaamisesta ja halukkuudesta kiinni. Tärkeää olisi kääntää katse pois siitä, osaako lapsi ilmaista itseään tarpeeksi hyvin, ja tarkentaa pikemminkin siihen, osaako aikuinen yhdessä lapsen kanssa keksiä keinoja, joilla yhteisymmärrys löytyy.

Tämä kirjoitus on muokattu lyhennelmä artikkelistani (Olli 2021), joka julkaistiin Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisussa ”Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa”. 

 

Kirjoittajan tiedot:


Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
jmolli @utu.fi

Oma blogi: http://lastentahden.blogspot.com/
Twitter: https://twitter.com/JohannaOlli

Lähteet:
 
Hakalehto, Suvianna. 2018. Johdatus lapsen oikeuksiin terveydenhuollossa. Teoksessa S. Hakalehto & I. Pahlman (toim.) Lapsen oikeudet terveydenhuollossa. Kauppakamari, 20–38.

Hakomäki, Hanna. 2013. Storycomposing as a path to a child's inner world: A collaborative music therapy experiment with a child co-researcher. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Humanities 204. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41513

Karlsson, Liisa. 2000 (1. painos), 2001 (2. painos). Lapsille puheenvuoro. Ammattikäytännön perinteet murroksessa. Kasvatuspsykologian tutkimusyksikkö. Helsinki: Edita. Väitöskirja.

Lindberg, Susan & von Post, Irene. 2006. From fear to confidence: Children with a fear of general anaesthesia and the perioperative dialogue for dental treatment. Journal of Advanced Perioperative Care 2(4), 143–151.

Niikko, Anneli & Korhonen, Merja. 2014. Varhaiskasvattajat lapsikeskeisen pedagogiikan kehittäjinä päiväkodissa. Kasvatus 45 (2), 127–139. https://www.doria.fi/handle/10024/104051

Olli, Johanna. 2021. Miten vammaisen lapsen toimijuus toteutuu sairaalassa? Teoksessa Elina Pekkarinen & Anton Schalin (toim.): Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2021:4, 164–171. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163568

Olli, J., Salanterä, S., Karlsson, L. & Vehkakoski, T. 2021. Getting into the Same Boat – Enabling the Realization of the Disabled Child’s Agency in Adult–Child Play Interaction. Scandinavian Journal of Disability Research, 23(1), 272–283. DOI: http://doi.org/10.16993/sjdr.790

Olli, Johanna. 2019. Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointi- tai videointitutkimukseen osallistumiseen. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 105–121. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/2511-tutkimuseettisest%C3%A4%20s%C3%A4%C3%A4ntelyst%C3%A4

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitation nursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursing practices and principles? International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9: 23106. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.3402/qhw.v9.23106

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts – literature review. Disability & Society 27(6), 793–807. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/09687599.2012.679023 [Artikkelista muokattu ja referee-arvioinnin läpi käynyt versio suomeksi: Olli, J. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään – Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa Gissler Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen Päivi, Muranen Päivi & Wrede-Jäntti Matilda (toim.): Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot -vuosikirja 2014, 152-160. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. https://www.julkari.fi/handle/10024/120384]

Salmela, Marja. 2010. Hospital-related fears and coping strategies in 4-6-year-old children. University of Helsinki, Faculty of Medicine. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/22646

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731. Katsottu 1.3.2021.

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista SopS 59–60/1991. Saatavilla osoitteessa https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1991/19910060/19910060_2. Katsottu 1.3.2021. 

Aiheeseen liittyviä avainsanoja: dialogisuus, lapsen oikeudet, lapsinäkökulma, lapsilähtöinen hoitotyö, lapsilähtöisyys, lasten ja nuorten hoitotyö, lapsen / lasten kuuntelu, luottamussuhde, kommunikaatio, osallisuus, pediatrinen hoitotyö, toimijuus, vuorovaikutus.

tiistai 2. marraskuuta 2021

Tunnistatko tunnetaidot?

 


Tunnetaitojen tärkeydestä vallitsee laaja yksimielisyys niin psykologian, terveys-, sosiaali-, kasvatus-, kuin terapia-alankin ammattilaisten kesken. Tunnetaidot ovat nykyisin osana peruskoulun opetussuunnitelmaa ja ne mainitaan myös yhtenä tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista. Tunnetaitojen puute taas liittyy usein niin mielenterveys- kuin sosiaalisiinkin ongelmiin. Tunteet ovat keskeisessä roolissa kaikessa siinä miten ihminen asiat kokee ja mitä hän eri asioista kokemustensa perusteellä päättää. Mutta mitä nämä tunnetaidot lopulta ovat?

Tunnetaidot koostuvat useasta eri osa-alueesta. Tiivistettynä voisi todeta tunnetaitojen olevan kykyä tiedostaa omat tunteensa ja niiden vaikutuksen omaan toimintaan sekä käyttää tunteita tarkoituksenmukaisesti eri tilanteissa. Laajemmin kuvailtuna tunnetaitojen kokonaisuus syntyy kyvystä havaita ja tunnistaa tunteet, ymmärtää tunteiden merkityksiä ja sisältöjä sekä ilmaista ja hallita tunteita. Näiden taitojen myötä saamme työkaluja niin omaan elämänhallintaamme kuin pysyvien ja toimivien ihmissuhteiden luomiseen.

Tunnetaitojen perusta luodaan jo lapsuudessa, vanhemman ja lapsen riittävän turvallisessa kiintymyssuhteessa, jossa vanhempi mallintaa ja vahvistaa lapsen tunnetaitoja arjen eri tilanteissa. Aikuinen nimeää tunteita lapselle, opettaa lapsen huomaamaan tunteita eri tilanteisiin liittyen, auttaa lasta ymmärtämään tunteisiin liittyviä kokemuksia, sallii lapsen ilmaista omat tunteensa, ja auttaa lasta säätelemään voimakkaita tunnekokemuksia. Lapsi oppii aikuisen avulla keinoja hallita stressaavia tilanteita ja oppii miten toimia vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Kaiken tämän myötä lapsi oppii samalla tunteisiin liittyvää sanastoa, mikä on myös tärkeää, jotta lapsi alkaa hahmottamaan tunteisiin liittyviä asioita.

Tunteet tuottavat meille tietoa, jota voimme hyödyntää niin omassa elämässämme ja ajattelussamme kuin vuorovaikutussuhteissa toisten kanssa. Riittävän hyvät tunnetaidot auttavat näkemään asioissa monia eri perspektiivejä, ne auttavat ongelmanratkaisussa ja päätöksenteossa, muutostilanteiden ja stressin hallinnassa. Tunnetaidot auttavat käyttäytymään vastuuntuntoisesti sekä hyödyntämään tunteita oman itsemme motivoimisessa erilaisten itselle tärkeiden päämäärien hyväksi. Sosiaalisissa suhteissa tunnetaidot näkyvät kykynä empatiaan, toisen kuuntelemiseen, toisten oikeuksien kunnioittamiseen, herkkyytenä käsitellä empaattisesti ja kunnioittavasti toiselle ihmiselle tärkeitä uskomuksia, sekä kykynä auttaa tarvittaessa myös toista ihmistä tämän tunteiden säätelyssä. Kaikki taitoja, joiden tarpeen me aikuisetkin tunnistamme niin päivittäisessä työympäristössämme kuin vaikkapa sosiaalisessa mediassa tarvittavana osaamisena.

Käytämme tunnetaitoja sekä tietoisesti että vaistomaisesti. Tunnetaidot eivät tarkoitakaan pelkästään sanallista viestintää, vaan tunnetaidot tulevat esille myös ilmeissä, eleissä, asennossa, kosketuksessa, äänenpainossa tai tekemisessä tai tekemättä jättämisessä. Kaikesta tästä emme ole välttämättä kovin tietoisia. Tunnetaidot ovat yhteydessä myös yleiseen kognitiiviseen suoriutumiseen, jotta pystymme omaksumaan ja oppimaan uutta. Kiinnostus ja oppimisen ilo, molemmat aktiivisia ja positiivisia tunnetiloja, ovat hyödyllisiä oppimisen kannalta. Nämä ovat tärkeitä taitoja lapselle koulussa, mutta yhtä hyvin myös aikuiselle nykypäivän vaativassa ja jatkuvasti muuttuvassa työympäristössä.

Tunteet ja tietoisuus eivät ole toistensa vastakohtia vaan muodostavat tiiviin kokonaisuuden: tunteet herättävät tietoisen ajattelumme tarjotessaan ensin signaalin asioista, joihin meidän tulisi syystä tai toisesta kiinnittää huomiota. Kun olemme tietoisia tunteistamme ja niiden vaikutuksesta meihin, pystymme käyttämään hyödyksemme tunteiden tarjoamaa tietoa oman käyttäytymisemme säätelyssä oman hyvinvointimme edistämiseksi.

 

 

Kirjoittaja: 

Maija Salokivi

Väitöskirjatutkija, FM, musiikkiterapeutti

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Jyväskylän yliopisto

maija.salokivi@gmail.com

 

Lähteet:

Bosacki, S. L. (2008). Children’s emotional lives: Sensitive shadows in the classroom. Peter Lang Publishing.

Carr, A. (2016). The handbook of child and adolescent clinical psychology. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315744230

Isokorpi, T. 2004. Tunneoppia parempaan vuorovaikutukseen. Jyväskylä: PS-kustannus.

Nummenmaa, L. (2010). Tunteiden psykologia. Tammi.

Kokkonen, M. & Siponen, U. (2005). Sosioemotionaaliset taidot terveystiedon tavoitteina. Teoksessa Peltonen, H. & Kannas, L. (toim.) Terveystieto tutuksi – ensiapua terveystiedon opettamiseen. Helsinki: Opetushallitus.

Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD). 2018. Future of Education and Skills.

Salokivi, M., Salanterä, S. & Ala-Ruona, E. (2021) Scoping review and concept analysis of early adolescents’ emotional skills: Towards development of a music therapy assessment tool, Nordic Journal of Music Therapy, DOI: 10.1080/08098131.2021.1903977

 

tiistai 5. lokakuuta 2021

Maskien käyttö vähenee, muista ottaa rokotus!

Päätin, etten kirjoita Covid-19 - tutkimukseen liittyen. Mutta Toisaalta Covid-19 on asia, joka tällä hetkellä vaikuttaa meidän kaikkien elämään ja siitä on myös paljon uutta, mielenkiintoista tutkittua tietoa.

Tieteen ja tutkimuksen yhtenä oleellisena piirteenä on epätäydellisyys. Tieto täydentyy ja aiemmat tutkimustulokset, totena pidetyt, saattavat osoittautua lisätutkimusta vaativiksi tai jopa vääriksi. Tieteen tuloksia tarkastellessa täytyy olla kriittinen ja tarkkana sen suhteen, mitä ja miten on oikeasti tutkittu. Tämä saattaa välillä aiheuttaa hämmennystä. Tätä kirjoittaessani Suomessa päättyy maskin käyttö ”pakko”. Tästä päivästä alkaen maskin käyttäminen on pääsääntöisesti oma valinta (pois lukien sosiaali- ja terveydenhuolto ja kasvatustoimi). Maskin käyttöä suositellaan kuitenkin yhä sisätiloissa, joissa on kokoontuneina runsaasti ihmisiä ja erityisesti ilman rokotussuojaa oleville (Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille ).

Kuva: Kirsi Terho

Yleisellä maskien käytöllä on ollut oma paikkansa. Yhdysvalloissa tutkittiin koululaisilla maskin käytön vaikutuksia Covid-19-tautitapausten kasaumiin. Kouluissa, joissa maskin käyttö oli sääntönä, tautitapausten kasaumia oli vähemmän. Maskien käytöstä on keskusteltu vilkkaasti myös Suomessa ja jos Covid-19 - viruksen esiintyvyys väestössä on korkea, on maskien käytöstä yleisesti jonkinlaista hyötyä.

Suurin osa hengitystieinfektioista tarttuu pisara- ja kosketusteitse. Maskit suojaavat pisaroilta suhteellisen tehokkaasti oikein käytettynä. Tämän olemme terveydenhuollossa tienneet jo vuosikymmeniä ja Covid-19 - pandemian aikana kaikenlaisten hengitystievirusten aiheuttamat taudit ovat vähentyneet.

Covid-19 - torjuntatoimissa maskien käytön lisäksi asiaan vaikuttavat monet muutkin asiat, joita on haasteellisempi tutkia. Olemme tienneet, että hengitystieoireinen tartuttaa muita ihmisiä ainakin läheisessä kontaktissa. Kosketuksella ja pinnoilla lienee myös oma merkityksensä. Sitä me emme tiedä, kuinka suuri osa tautien vähenemisestä oli maskin käytön vaikutusta ja kuinka suuri osa sitä, että pandemian kiihtymisen aikana olemme vähentäneet sosiaalista kanssakäymistä ja noudattaneet hygieniaohjeita. Ja maskin käyttö sinänsä voi vaikuttaa myös muulla tavoin käyttäytymiseemme, esimerkiksi muistuttamalla tartunnan riskistä.

Covid -19 - virusta ja sen erilaisia vaikutuksia tutkitaan tällä hetkellä laajasti Suomessa ja muualla maailmassa. On jo todettu, että virus voi aiheuttaa erilaisia oireita ja pitkäaikaisiakin vaikutuksia. Lisäksi Covid -19 vaatimilla torjuntatoimilla on ollut laaja vaikutus ihmisten hyvinvointiin sosiaalisesti ja psyykkisesti. Myös rokotteen eduista ja myös sen aiheuttamista mahdollisista sivuvaikutuksista on runsaasti tieteellisesti tasokasta tutkimusta. Tiedämme jo, että voimme varsin turvallisin mielin ottaa rokotteen ja välttyä vakavalta Covid-19 - taudilta.

Mutta miten sitten voimme turvallisesti vähentää tai ainakin tarkentaa maskien käyttökohteita? Ensinnäkin rokotteen ottaminen on se merkittävä asia, jonka avulla voimme muuttaa maskikäyttäytymistämme. Lisäksi olisi jatkossakin hyvä muistaa tärkeimmät hengitysvirustartunnan torjuntaan liittyvät käytännön teot (esim. käsihygienia), jotka ovat jo vuosikymmeniä sitten tutkimuksella tehokkaiksi todistettuja ehkäisykeinoja hengitystievirusten yhteydessä. Covid-19-pandemian mukanaan tuomat tutkimustulokset ovat entisestään korostaneet niiden merkitystä.


Eli tässä meille kaikille turvallisempaa tulevaisuutta varten muutama käytännön vinkki:

1. Jos olet hengitystieoireinen, sairasta kotona. Se ei tee sinusta työnsankaria, että tartutat muut eikä oikeastaan ole kenestäkään hauskaa.

2. Huolehdi aina riittävästä käsihygieniasta. Et näe, mitä viruksia olet käsiisi saanut ”reissuillasi”.

3. Covid-19 - pandemian jälkeenkin käytä maskia, jos olet pakotettu liikkumaan muiden ihmisen seurassa hengitystieoireisena.

4. Ota tarjolla oleva rokote. Tämä koskee Covid-19 - virusta, mutta myös kohta maahamme saapuvaa influenssaa. Otat sen oman terveytesi takia, olet tärkeä ihminen, mutta myös läheistesi, ystäviesi ja työtovereidesi takia.

Kirjoittajan tiedot: 

Kirsi Terho
TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
kmterh@utu.fi


Kirjallisuus:

Bundgaard H, Bundgaard JS, Raaschou-Pedersen DET, von Buchwald C, et al. Effectiveness of Adding a Mask Recommendation to Other Public Health Measures to Prevent SARS-CoV-2 Infection in Danish Mask Wearers : A Randomized Controlled Trial. Ann Intern Med. 2021 Mar;174(3):335-343. doi: 10.7326/M20-6817. Epub 2020 Nov 18. PMID: 33205991; PMCID: PMC7707213.

Eikenberry SE, Mancuso M, Iboi E, Phan T, et al. To mask or not to mask: Modeling the potential for face mask use by the general public to curtail the COVID-19 pandemic. Infect Dis Model. 2020 Apr 21;5:293-308. doi: 10.1016/j.idm.2020.04.001. PMID: 32355904; PMCID: PMC7186508.

Howard J, Huang A, Li Z, Tufekci Z, et al. An evidence review of face masks against COVID-19. Proc Natl Acad Sci U S A. 2021 Jan 26;118(4):e2014564118. doi: 10.1073/pnas.2014564118. PMID: 33431650; PMCID: PMC7848583.

Matuschek C, Moll F, Fangerau H, Fischer JC, et al. Face masks: benefits and risks during the COVID-19 crisis. Eur J Med Res. 2020 Aug 12;25(1):32. doi: 10.1186/s40001-020-00430-5. PMID: 32787926; PMCID: PMC7422455.
 
Pennanen, TM. (2021). Hengitystieinfektiot vähenivät merkittävästi koronavuonna. Ajankohtaista 9.6.2021. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/hengitystieinfektiot-vahenivat-merkittavasti-koronavuonna/

Pollock KM, Ramasamy MN, Rhead S, Schwarzbold AV, et al. Safety and efficacy of the ChAdOx1 nCoV-19 vaccine (AZD1222) against SARS-CoV-2: an interim analysis of four randomised controlled trials in Brazil, South Africa, and the UK. Lancet. 2021 Jan 9;397(10269):99-111. doi: 10.1016/S0140-6736(20)32661-1. Epub 2020 Dec 8. Erratum in: Lancet. 2021 Jan 9;397(10269):98. PMID: 33306989; PMCID: PMC7723445.

tiistai 28. syyskuuta 2021

Hoitotyön asiantuntijuus keskeistä tekoälyn kehittämisessä ja käytössä terveysalalla

 


Mielenkiinto tekoälyä kohtaan terveydenhuollossa on ollut jatkuvassa kasvussa jo yli kuusi vuosikymmentä, mutta kiinnostus on tällä hetkellä räjähdysmäisessä nousussa, sillä noin puolet tuotetusta tutkimustiedosta on kertynyt edeltävän viiden vuoden aikana. Tekoäly määritellään usein ohjelmana, joka kykenee älykkääseen toimintaan. Usein käytetään myös termiä tukiäly. Tekoälyn turvallisen ja asianmukaisen käytön edistämiseksi EU:ssa valmistellaan tällä hetkellä lainsäädäntöesitystä, joka pyrkii estämään tekoälyyn liitettyjen uhkakuvien toteutumisen.

Suomessa Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka (hyteairo) -ohjelman tarkoituksena on nopeuttaa tekoälyn ja robotiikan hyödyntämistä hyvinvointialan palveluissa ja toimintaprosesseissa; selvittää ja poistaa esteitä ja luoda edellytyksiä tekoälyn ja robotiikan kehittämiselle ja käytölle hyvinvointialalla; sekä edistää alan AiRo-teknologioiden liiketoimintaa Suomessa ja vientiä (STM 2018). 

Tekoälyn käyttöönotto hoitotyössä voidaan nähdä mahdollisuutena paikata alan jatkuvaa ja kasvavaa resurssipulaa sekä keinona vakioida toimintaa ja edistää potilasturvallisuutta. Tekoäly hoitotyössä on käsitteenä vielä täsmentymätön, mutta sovellukset voidaan jakaa esimerkiksi kolmeen pääluokkaan sisältäen robotit, sensorit ja päätöksenteon tukijärjestelmät (Shang 2021). Erilaisten tekoälyteknologioiden käyttöönotto hoitotyössä on kasvanut runsaasti viime vuosina ja tutkimukset ovat pääasiassa keskittyneet ennustaviin malleihin, älykoteihin, virtuaalisiin hoitotyön avustajiin ja robotteihin. Näiden tutkimusten mukaan tekoäly on jo alkanut muuttamaan hoitotyön rooleja, toimintatapoja ja potilas-hoitaja suhdetta. (Buchanan ym. 2020.) 

Hoitotyön asiantuntijuuden ääni on tähän asti ollut hyvin vaimea tekoälyn kehittämiseen ja käyttöönottoon liittyvässä keskustelussa terveysalalla. Tarkoituksenmukainen resurssien kohdentaminen tekoälyn hyödyntämisessä edellyttää substanssiosaamista määrittelytyössä siitä, miten tekoälyteknologiat parhaiten tukevat hoitotyötä ja hoitotyön ammattilaisia sekä miten tekoälyn käyttöönotto on eettistä, turvallista ja vaikuttavaa. Huomioitavaa on myös se, että hoitotyön asiantuntijuutta tarvitaan tekoälyteknologioiden kehitystyön kaikkiin eri vaiheisiin (Ronquillo ym. 2021).

Jatkossa on erityisen tärkeää, että hoitotyön ammattilaiset ymmärtävät tekoälyyn pohjautuvien teknologioiden kehittämisen ja toiminnan periaatteita sekä käyttöön liittyviä vahvuuksia ja rajoituksia. Teknologioiden kehittämiseen ja käyttöön liittyvää kompetenssia vahvistamalla hoitotyön ja hoitotieteen opetuksen kaikilla tasoilla luodaan valmiuksia tuoda hoitotyön asiantuntijuutta paremmin esille ja ottaa vastuuta keskusteluista, joissa valmistellaan ja toteutetaan näiden teknologioiden soveltamista terveysalalle ja hoitotyöhön. 

Kirjoittaja:

Laura-Maria Peltonen

Kliininen opettaja, TtT, sh

Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto

laura-maria.peltonen[at]utu.fi


Lähteet

Buchanan C, Howitt ML, Wilson R, Booth RG, Risling T, Bamford M. Predicted Influences of Artificial Intelligence on the Domains of Nursing: Scoping Review. JMIR Nurs. 2020 Dec 17;3(1):e23939. doi: 10.2196/23939.  

Euroopan Komissiso 2021. Europe fit for the Digital Age: Commission proposes new rules and actions for excellence and trust in Artificial Intelligence. Luettavissa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/IP_21_1682

Ronquillo CE, Peltonen LM, Pruinelli L, Chu CH, Bakken S, Beduschi A, Cato K, Hardiker N, Junger A, Michalowski M, Nyrup R, Rahimi S, Reed DN, Salakoski T, Salanterä S, Walton N, Weber P, Wiegand T, Topaz M. Artificial intelligence in nursing: Priorities and opportunities from an international invitational think-tank of the Nursing and Artificial Intelligence Leadership Collaborative. J Adv Nurs. 2021 Sep;77(9):3707-3717. doi: 10.1111/jan.14855.  

Shang Z. A Concept Analysis on the Use of Artificial Intelligence in Nursing. Cureus. 2021 May 5;13(5):e14857. doi: 10.7759/cureus.14857.

STM 2018. Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka -ohjelma Hyteairo. Luettavissa: https://stm.fi/hyteairo

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Tiedätkö tämän musiikkiterapiasta?

 


Musiikkiterapia on kuntoutusmuoto, jossa musiikin eri ominaisuuksia, musiikillista toimintaa ja terapeuttista vuorovaikutusta käytetään asiakkaan yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikkiterapian tavoitteet voivat olla psyykkiseen, fyysiseen, kognitiiviseen tai sosiaaliseen toimintakykyyn liittyviä. Musiikkiterapia aktivoi kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti ja lisää ilmaisun ja erilaisten tarkastelutapojen mahdollisuuksia sanallisen työskentelyn rinnalla. Monet psykiatriset,  neurologiset ja kehitykselliset häiriöt kaventavat ihmisen kielellistä ilmaisukykyä, jolloin vaihtoehtoiset ilmaisutavat, kuten musiikki, antavat laajemman mahdollisuuden käsitellä omia kokemuksiaan.

Keskeisin määrittävä tekijä musiikkiterapian valitsemiseksi kuntoutusmuodoksi asiakkaalle ei ole niinkään asiakkaan diagnoosi vaan asiakkaan tarpeet. Musiikkiterapia voi auttaa asiakasta ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan, motivoida häntä toimintaan ja vuorovaikutukseen toisen kanssa, auttaa tarkkaavuuden kohdentamisessa ja jakamisessa tai tarjota onnistumisen kokemuksia. Musiikkiterapia voi helpottaa vaikeiden asioiden harjoittelemista (esim. motoriset suoritukset tai puheen tuotto), auttaa rauhoittumaan ja rentoutumaan tai tarjota vaihtoehdon psykoterapialle, jos pelkästään keskustelulle perustuva terapia ei palvele asiakasta. Psykoterapeuttisesti painottuneessa musiikkiterapiatyöskentelyssä voidaan työskennellä sellaistenkin kokemusten ja tunteiden kanssa, joille ei löydy sanoja tai joihin on muuten vaikea päästä kosketuksiin. Musiikki on tällöin keino lähteä työskentelyssä liikkeelle kehon ja mielen tunnepohjaisista kokemuksista kohti kognitiivista ajattelua ja sanallista ilmaisua.

Musiikkiterapia ei vaadi asiakkaalta musiikillisia taitoja. Käytettävät menetelmät määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden sekä terapeutin viitekehyksen pohjalta. Musiikillisina päämenetelminä käytetään soittamista, laulamista ja musiikinkuuntelua. Musiikki voi perustua olemassa olevaan valmiiseen musiikilliseen materiaaliin tai terapiassa luotaviin omiin sävellyksiin ja sanoituksiin tai yhteiseen musiikilliseen improvisaation terapeutin kanssa. Musiikillisen työskentelyn rinnalla käytetään usein myös muita luovia menetelmiä kuten esim. kuvallista työskentelyä.

Musiikkiterapiaa korvataan Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena lapsille, nuorille ja aikuisille sekä kuntoutuspsykoterapiana 16-25-vuotiaille nuorille. Maksusitoumuksen voi saada myös perusterveydenhuollosta tai erikoissairaanhoidosta. Musiikkiterapiaa hyödynnetään eniten psykiatrisessa ja neurologisessa kuntoutuksessa, mutta myös mm. kivun, päihderiippuvuuksien sekä työuupumuksen hoidossa. Musiikkiterapiakuntoutuksen tiiviys ja pituus määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.

Mikäli etsit asiakkaallesi musiikkiterapeuttia, löydät hänet esimerkiksi Suomen musiikkiterapiayhdistyksen kautta (https://www.musiikkiterapia.net/index.php/etsitkomusiikkiterapeuttia) tai Kelan palvelutuottajahausta (https://asiointi.kela.fi/palvelutuottajarekisteri/).

 

Kirjoittaja:

Maija Salokivi

Musiikkiterapeutti, FM, tohtorikoulutettava

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Jyväskylän yliopisto

maija.salokivi@gmail.com

Lähteet:

Erkkilä, J. & Rankanen, M. (2020). Kun sanat eivät riitä – luovat terapiat. (Duodecim, 136(18): 2062-7).

Saukko, P. (2021). Musiikkiterapia on motivoiva ja monipuolinen terapiamuoto. Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://musiikkivoimavarana.fi/musiikkiterapia-on-motivoiva-ja-monipuolinen-terapiamuoto/

Suomen musiikkiterapiayhdistys (2015). Mitä on musiikkiterapia? Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://www.musiikkiterapia.net/index.php

Sätilä, H., Ruhalahti, M., Hilpinen, S. & Lukkonen, R. (2020). Musiikkiterapia ja musiikinkäyttö neurologisten erityislasten kuntoutuksessa. (Duodecim, 136(23): 2625-32).


tiistai 15. kesäkuuta 2021

Yhteiskehittäminen (co-creation) edistää osallistujien aktiivista roolia ja kumppanuutta hoitotyön tutkimuksessa

Hoitotyötä voidaan tarkastella todellisuutena, joka koskettaa ja jossa osallisina ovat moninaiset ihmisryhmät. Näitä ihmisryhmiä voivat olla potilaat, heidän perheensä, yhteisöt, hoitotyön ammattilaiset, hoitotyön johtajat ja sote-alan päättäjät. Hoitotyön tutkimus voidaan toteuttaa aktiivisena yhteistyönä, jolloin tutkija mahdollistaa tutkimusongelmaan liittyvän ratkaisun yhteiskehittämisen (engl. co-creation) eri osallistujaryhmien välillä. Yhteiskehittämisen kautta tutkija kuulee eri osallistujaryhmien näkemyksiä tutkittavasta aiheesta, osallistujat pääsevät itse aktiivisempaan rooliin tutkimuksessa, ja tuloksena voi syntyä esimerkiksi uudenlaisia hoitotyön interventioita.

Lähde: Pixabay.

Yhteiskehittämisellä on pitkä historia talouden, markkinoinnin ja tuotekehityksen tutkimuksessa. Tällöin yhteiskehittämisen tavoitteena on luoda tuotteita ja palveluja, jotka vastaavat kuluttajien tarpeisiin, ovat houkuttelevia ja näin myös niiden kehityskaari on alusta lähtien asiakaslähtöistä. Yhteiskehittämiselle tyypillisiä vaiheita ovat tutkimuksen tarkoituksen/tutkimusongelman määrittely, osallistujaryhmien valinta, tasavertaisen osallisuuden mahdollistaminen, yhteiskehittämisen menetelmien valinta (esimerkiksi asiantuntijaryhmäraati tai workshop-työskentely), arviointi ja raportointi.

Yhteiskehittämisen menetelmä on käyttökelpoinen myös hoitotyössä, jossa kehitys on ollut entistä enemmän yksilölähtöisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen suuntaavaa. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos hyödynsi yhteiskehittämistä Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisessa kehittämishankkeessa (SOSKU) seuraavanlaisesti: sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, loivat, kehittivät ja testasivat yhdessä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja. Hankkeen tuloksena syntyi uusia, asiakaslähtöisiä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja sekä hyviä käytäntöjä. Kehittämishanke tuki myös uuden lainsäädännön toimeenpanoa sekä käynnissä olevaa lainsäädäntötyötä.

Itse voisin kuvitella hyödyntäväni yhteiskehittämisen menetelmää omassa tutkimuksessani. Tarkastelen väitöskirjassani moniulotteista ilmiötä, joka koskettaa sekä sateenkaarinuoria että kouluterveydenhoitajia. Koska seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus on yhä vähäisesti tutkittu ja ymmärretty ilmiö nuorten hoitotyössä, on merkityksellistä antaa sateenkaarinuorille mahdollisuus olla luomassa kouluterveydenhoitoa, joka huomioi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden. Nuorten osallisuuden edistäminen heitä koskevissa asioissa on myös tärkeää heidän oikeuksiensa kannalta. Kouluterveydenhoitajat ovat keskeisessä asemassa nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, jolloin kouluterveydenhoitajien panos kouluterveydenhoidon kehittämisessä on merkittävä. Yhteiskehittämisen kautta voidaan myös tukea sateenkaarinuorten ja kouluterveydenhoitajien välistä vuorovaikutusta, edistää heidän välistä kumppanuutta ja purkaa hoitotyön hierarkiaa, jossa nuoret voivat kokea olevansa alisteisessa valtasuhteessa hoitotyöntekijöihin nähden.

Hoitotyö on moniulotteinen, muuttuva, ja jopa kompleksinen todellisuus, jota tulisi tarkastella erilaisten ryhmien osallisuutta edistäen. Osallistamalla hoitotyön ammattilaiset ja potilaat mukaan tutkimukseen ja kehittämistyöhön voidaan luoda syvällisempää ymmärrystä siitä, mitä terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen on nyt ja tulevaisuudessa. Yhteiskehittämisellä voidaan lisätä erilaisten ryhmien osallisuuden kokemusta ja vaikutusmahdollisuuksia palveluiden kehittämisessä. Ja sitähän me hoitotieteessä tavoittelemmekin, sote-palveluita jotka tukevat jokaisen yksilöllistä terveyttä ja hyvinvointia niin, että hoitotyön ammattilaiset voivat toteuttaa työtään parhaalla mahdollisella tavalla.

Kirjoittajan tiedot

Minna Laiti
TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
mianlai@utu.fi

Twitter: @LaitiMinna

Lähteet

Leask, C.F., Sandlund, M., Skelton, D.A. et al (2019). Framework, principles and recommendations for utilising participatory methodologies in the co-creation and evaluation of public health interventions. Research Involvement and Engagement 5(2), 1-16.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (2018). Yhteiskehittäminen. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/sosku/sosiaalisen-kuntoutuksen-opas/yhteiskehittaminen Viitattu 15.06.2021

THL (2018). SOSKU kehittää sosiaalista kuntoutusta. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/sosku Viitattu 15.06.2021

Turun yliopisto (2016). Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Uutinen 04.04.2016. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/yhteiskehittaminen-kaikki-siita-puhuu-mutta-mita-se-on-ja-miten-siina Viitattu 15.06.2021

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care

 

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care was established in 2015 to connect universities in the area to support health through doctoral education (PhD) in health sciences. Baltic Sea Region covers quite a wide area geographically including the countries on the shore of the Baltic Sea as well as the neighbouring countries. The area is home to millions of inhabitants and general health status differs between the countries; thus, health promotion in the area is essential. Doctoral education provides understanding and skills to produce and disseminate evidence-based care individually. Further, doctoral education prepares health care professionals for leadership roles in academic and clinical settings. The career development of health care professionals would be promoted with available PhD education in health sciences.

The Network aims to offer doctoral students in health sciences a systematically constructed, scientifically ambitious, and multidisciplinary research training which benefits from Baltic Sea Region contacts. Another aim is to strengthen the collaboration in Baltic Sea region. Furthermore, the Network contributes to the scientific standard of personalized healthcare research and increases the number of internationally competitive experts in Baltic Sea Region. Personalized health care is an important element in health promotion, treatment, and rehabilitation strategies. Personalized health care emphasizes the individual uniqueness of a person; each patient is approached individually, and the patient participates in the decision-making. Molecular-based personal health information is also connected to the concept of personalized health care.

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care includes 10 universities in nine countries around the Baltic Sea and neighbouring countries. The universities are (alphabetical order based on the country): Southern Denmark University, Odense, Denmark; University of Tartu, Tartu, Estonia; University of Turku, Turku, Finland; University of Lübeck, Lübeck, Germany; Rīga Stradiņš University, Riga, Latvia; Klaipeda University, Klaipeda, Lithuania; Vilnius University, Vilnius, Lithuania; Western Norway University of Applied Sciences, Bergen, Norway; Medical University of Gdansk, Gdansk, Poland; and Karolinska Institute, Stockholm, Sweden. 
The Network is coordinated by the University of Turku, Department of Nursing Science.

A study within the Network universities was conducted in 2018 to investigate the situation and variations in doctoral training in health sciences. The results showed that the opportunities to apply for doctoral education in the field of health sciences differ in the Baltic Sea Region. The existing programs vary in their prerequisites, curricula, and assessment standards. In some countries, PhD programs in the field are under development. The main challenge to establish PhD programs seemed to be limited resources. To support the equality of doctoral education in the area, the Network has organized a yearly cost-free Summer school for all doctoral students in the Network universities since 2016. In 2020, the Summer school was postponed due to the COVID-19 pandemic and the Summer school in 2021 will be organized online for the first time. Further, yearly conferences targeted to doctoral students, have been organized for improving their research reporting skills and supporting future collaboration.

The Network has a lot of potential for collaboration which could improve the quality of doctoral education in the area. The plans made for the future cover sharing expertise in teaching and co-supervising of doctoral students as well as international mobility. Virtual theoretical courses will be a cost-effective way to provide high-quality courses for all doctoral students in the area. Co-supervision of doctoral students will serve as a foundation of stronger research collaboration. Mobility between Network universities for both doctoral students and teachers in PhD programmes will provide possibilities for developing, for example, methodological skills. After established practices in doctoral education, more efforts will be addressed to developing the research collaboration in health sciences in the Baltic Sea region. Some universities within the Network have already shared a research interest and awarded with a grant.

In case of you got interested in the Baltic Sea Region Network in Personalized Care and your university/institution is connected with the Baltic Sea area, please contact Hannakaisa Niela-Vilen, Department of Nursing Science, University of Turku, Finland, email: hmniel(at)utu.fi


On behalf of the Baltic Sea Region Network in Personalized Care:

Anna Axelin, Helena Leino-Kilpi & Hannakaisa Niela-Vilen, University of Turku, Finland

Lisbeth Rosenbek Minet & Dorthe Nielsen, Southern Denmark University, Denmark

Mari Kangasniemi, University of Tartu, Estonia

Katrin Balzer, University of Lübeck, Germany

Kristaps Circenis, Rīga Stradiņš University, Latvia

Alona Rauckiene-Michaelsson, Klaipeda University, Lithuania

Natalja Fatkulina, Vilnius University, Lithuania

Alice Kvåle & Tobba Therkildsen Sudmann, Western Norway University of Applied Sciences, Norway

Kay Sundberg & Susanne Guidetti, Karolinska Institutet, Sweden

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Yksilöllistä hoitoa kaikille perheille vastasyntyneen sairaalahoidon aikana

 

Aina vastasyntynyt ei ole terve syntyessään tai synnytys käynnistyy ennenaikaisesti vauvan kehityksen ollessa vielä kesken. Tällöin vastasyntynyt tarvitsee usein heti syntymänsä jälkeen sairaalahoitoa, vakavimmissa tapauksissa teho-osastolla. Asia koskettaa lukuisia perheitä, sillä Suomessa vuosittain noin yksi kymmenestä vastasyntyneestä tarvitsee sairaalahoitoa syntymänsä jälkeen.

Vastasyntyneen joutuminen sairaalahoitoon vaikuttaa koko perheeseen ja erityisen suuri elämää mullistava kriisi se on vastasyntyneen vanhemmille. Se voi vaikuttaa vanhemmuuden roolin omaksumiseen ja vanhemmuuteen sitoutumiseen sekä kuormittaa vanhempia emotionaalisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Vanhemmat kokevat riittämättömyyden tunteita, koska eivät voi suojata vauvaansa. Lisäksi vanhemmat joutuvat kohtaamaan vastasyntyneen terveydentilan aiheuttaman huolen ja jopa menettämisen pelon. Osallistuminen vastasyntyneen hoitoon ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon lievittää vanhempien kokemaa stressiä ja ahdistusta sekä auttaa vahvistamaan vastasyntyneen ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta.

Vanhempien aktiivisen osallistumisen ja läsnäolon kannalta osaston arkkitehtuuri on suuressa roolissa. Kautta aikojen vastasyntyneiden sairaalahoitoa on tarjottu avoimissa tiloissa tai huoneissa, joissa hoidetaan useampaa vastasyntynyttä samanaikaisesti. Tämä on mahdollistanut henkilökunnalle useamman vauvan voinnin tarkkailun, mutta vastasyntyneen luona aikaa viettäville vanhemmille on pystytty tarjoamaan vain rajoitettu mahdollisuus läsnäoloon ja yksityisyyteen. Ajan myötä perhehuoneiden merkitys perhekeskeisen ja yksilöllisen hoidon kannalta on tunnistettu ja vanhempien läsnäolo vastasyntyneensä vierellä 24 tuntia ympäri vuorokauden pyritään mahdollistamaan tarjoamalla hoitoa perhehuoneissa.

Tutkimuksissa onkin havaittu, että vanhemmat viettävät enemmän aikaa vastasyntyneen luona sekä osallistuvat enemmän hoitoon perhehuoneissa. Lisääntynyt läsnäolo ja intiimi ilmapiiri edistää emotionaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vuorovaikutusta sekä ihokontaktia vauvan ja vanhempien välillä. Kuitenkaan pelkästään perhehuonearkkitehtuuri ei riitä perhekeskeisen hoidon tarjoamiseksi osastoilla. Lähtökohta perhekeskeiselle hoidolle on osaston omaksuma, vanhempien osallistumista ja jatkuvaa läsnäoloa tukeva hoitokulttuuri sekä henkilökunnan asenteet hoidon tarjoamiseen ja vanhempien tukemiseen. Hoitokulttuurin merkityksestä perhekeskeistä hoitoa tarjottaessa on kirjoitettu aiemminkin tässä blogissa.

Osastoilla tarjottavan perhekeskeisen hoidon kehittämisen kannalta on tärkeää tutkia vanhempien läsnäoloa ja kokemuksia hoidon toteutumisesta erilaisissa arkkitehtuureissa, jotta hoitoa voidaan kehittää vanhempien ja perheiden tarpeita ja toiveita vastaavaksi. Perhekeskeisen hoidon kehittäminen onnistuu parhaiten vanhemmilta saatavan palautteen avulla. Vaikka perhehuoneet edistävät vauvan ja vanhempien välistä suhdetta, voi haasteita muodostua vanhempien ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksissa on raportoitu, että vanhemmat ovat kokeneet haasteita vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa ja he ovat tunteneet olonsa vähemmän informoiduiksi ja vähemmän päätöksentekoon osallistuviksi. Vanhemmat voivat myös kokea yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä perhehuoneissa, sillä muiden vanhempien tapaaminen ja vertaistuen saaminen on haasteellista verrattuna avoimeen arkkitehtuuriin. Avain perhekeskeisen hoidon, kuten kaiken hoidon, tarjoamiseen on yksilölliset tarpeet huomioiva lähestymistapa. Kaikki perheiden erilaiset tarpeet on otettava huomioon ja hoito on räätälöitävä heidän tarpeilleen sopivaksi, ympäristöstä riippumatta.

Kirjoittajan tiedot:

Emma Kainiemi

Kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

eakain(at)utu.fi


Lähteet:

Fegran L, Fagermoen M, Helseth S. (2008) Development of parent-nurse relationships in neonatal intensive care units -- from closeness to detachment. Journal of Advanced Nursing 64(4), 363–371.

Fenwick J, Barclay L, Schmied V. (2001) 'Chatting': an important clinical tool in facilitating mothering in neonatal nurseries. Journal of Advanced Nursing 33(5), 583–593.

Finlayson K, Dixon A, Smith C, Dykes F, Flacking R. (2014) Mothers' perceptions of family centred care in neonatal intensive care units. Sexual & Reproductive Healthcare: Official Journal of the Swedish Association of Midwives 5(3), 119–124.

Gibbs D, Boshoff K, Stanley M. (2016) The acquisition of parenting occupations in neonatal intensive care: A preliminary perspective. Canadian Journal of Occupational Therapy 83(2), 91–102.

Heidari H, Hasanpour M, Fooladi M. (2013) The experiences of parents with infants in Neonatal Intensive Care Unit. Iranian Journal of Nursing and Midwifery Research 18(3), 208–213.

Kiuru S, Gissler M & Heino A. (2020) Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2019. Raskauden aikainen tupakointi vähentynyt. Tilastoraportti 48/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lundqvist P, Westas L, Hallström I. (2007) From distance toward proximity: partners lived experience of caring for their preterm infants. Journal of Pediatric Nursing 22(6), 490–497.

Saunders R, Abraham M, Crosby M, Thomas K, Edwards W. (2003) Evaluation and development of potentially better practices for improving family-centered care in neonatal intensive care units. Pediatrics 111(4 Pt 2), 437.

Shields L, Zhou H, Pratt J, Taylor M, Hunter J, Pascoe E. (2012) Family‐centred care for hospitalised children aged 0–12 years. Cochrane Database of Systematic Reviews The Cochrane Library.

Kuva: https://pixabay.com


tiistai 1. kesäkuuta 2021

Häiriökysyntä

Häiriökysyntä (failure demand) syntyy, kun palvelujärjestelmä ei pysty vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin (Hyytiälä & Kekomäki, 2017). Tällöin asiakkaan odotukset, tarpeet ja palvelujen tarjonta eivät kohtaa ja asiakas hakeutuu palveluiden piiriin yhä uudelleen ja uudelleen − usein lisävaatimusten kera. Tämä lisää asiakkaan inhimillistä kärsimystä, kuormittaa palvelujärjestelmää ja nostaa kustannuksia. Häiriökysynnän käsitteen on ottanut käyttöön brittiläinen työpsykologian professori John Seddon, kun taas Suomessa termin ovat lanseeranneet Hermanni Hyytiälä ja lääketieteen emeritusprofessori Martti Kekomäki.

Häiriökysyntä on suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa vielä tuntematon ilmiö.

Terveydenhuollon häiriökysyntää on tutkittu esimerkiksi Iso-Britanniassa. John Seddonin johdolla vuonna 2014 toteutetussa laajassa selvityksessä todettiin, että häiriökysyntää vähentämällä palvelujen kustannuksissa voitaisiin säästää jopa 16 miljoonaa puntaa vuodessa. (Seddon, 2014). Toisessa, brittiläisen perusterveydenhuollon kontekstiin sijoittuvassa katsauksessa puolestaan esitettiin, että häiriökysynnän tunnistaminen on tärkeää, kun terveyspalveluja halutaan uudistaa (Walley et al., 2019). Suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa häiriökysyntä on vielä tuntematon ilmiö, eikä sitä ole kansainvälisestikään vielä juuri lähestytty hoitotieteen näkökulmasta.  Häiriökysynnässä sote-palvelujen asiakas palaa palvelujärjestelmän piiriin toistuvasti, jos hän ei saa tarvitsemaansa ja odotuksiaan vastaavaa, oikeaa palvelua, tai se ei ole laadultaan hyvää. Pohjimmiltaan kysymyksessä on siis epäonnistuminen asiakkaan palvelemisessa.  Syynä tähän voivat olla esimerkiksi pirstaleiset palvelupolut, toimimattomat palvelukokonaisuudet ja -ketjut, riittämätön moniammatillinen yhteistyö, asiakkaan puutteellinen kohtaaminen tai se, ettei asiakkaan elämäntilannetta huomioida kokonaisvaltaisesti. Tilanne voi olla edellä kuvatun kaltainen erityisesti asiakkailla, joilla on lisääntynyt ja monialainen palveluntarve. Erilaiset terveydelliset, taloudelliset ja sosiaaliset haasteet, kuten pitkäaikaissairaudet, työttömyys ja mielenterveys- ja päihdeongelmat, tai henkilökohtainen kriisi, kuten lähiomaisen menetys tai läheisen vakava sairastuminen, voivat aiheuttaa runsaan ja monialaisen palveluntarpeen.

Yksi tapa vähentää häiriökysyntää on tarjota joustavia palveluja, jotka mukautuvat kysyntään. Oivallisena esimerkkinä kysyntään mukautuvasta palvelusta on moniammatillinen tiimi (Hyytiälä & Kekomäki, 2017), jossa ammattiryhmien välinen (interprofessional) tai ammattirajat ylittävä (transprofessional) moniammatillinen yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta, eri ammattiryhmien välinen kommunikaatio pelaa ja moniammatillisen tiimin jäsenet puhaltavat yhteen hiileen. Tällöin palvelupolku on sujuva ja asiakkaan tilanteeseen pureudutaan kerralla kokonaisvaltaisesti ilman, että häntä pompotellaan asiantuntijalta toiselle. Toinen esimerkki joustavasta palvelusta on asiakkaalle tarjottu palveluohjaus, jossa palvelujärjestelmän hyvin tunteva asiantuntija ottaa kopin asiakkaan kokonaistilanteesta ja palvelujen koordinoinnista.

Häiriökysynnän vähentämisessä keskeistä on ymmärtää kysyntää, eli asiakkaan odotuksia ja tarpeita.  Näin on pyritty toimimaan esimerkiksi sote-uudistukseen ja palvelujen yhteensovittamiseen liittyvässä palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelytyössä, jossa korostetaan, ettei toimivia ja vaikuttavia palvelupolkuja, -kokonaisuuksia ja -ketjuja voi rakentaa kuulematta asiakkaan ääntä (Koivisto, Liukko, Tiirinki, Lyytikäinen, 2020). Kysynnän ymmärtämisessä puolestaan on oleellista sisäistää asiakkaan kohtaamisen merkitys. Aito kohtaaminen, asiakkaan tarpeiden ja odotusten kuuntelu sekä hänen yksilöllisen elämäntilanteensa huomioiminen, auttavat asiakasta saamaan oikeat palvelut, oikeaan aikaan.

Sote-uudistuksen läpimenon kynnyksellä on aiheellista odottaa, että tulevaisuuden sotessa voitaisiin välttää tilanteita, joissa asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua tai se on väärää tai heikkolaatuista. Nähtäväksi jää, tarjoaako soten keskiössä oleva palvelujen yhteensovittaminen sujuvine palveluketjuineen ja -kokonaisuuksineen mahdollisuuden häiriökysynnän vähentämiseen. Sote-palvelujen tarveperusteinen organisointi − esimerkiksi moniammatillisten tiimien ja asiantuntevan palveluohjauksen avulla − voi tarjota hyvän keinon sote-palvelujen vaikuttavuuden lisäämiseen ja kustannusten ja häiriökysynnän vähentämiseen.

 

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto Hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

 

LÄHTEET

Hyytiälä, H., & Kekomäki, M. (2017). Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti, 46(72), 2664–2665.

Koivisto, J., Liukko, E., Tiirinki, H., & Lyytikäinen, M. (2020). Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyn , ohjauksen ja seurannan käsikirja (pp. 1–42). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Seddon, J. (Vanguard) (Locality). (2014). Saving money by doing the right thing. In Vanguard Consulting (pp. 1–48).

Walley, P., Found, P., & Williams, S. (2019). Failure demand: a concept evaluation in UK primary care. International Journal of Health Care Quality Assurance, 32(1), 21–33. https://doi.org/10.1108/IJHCQA-08-2017-0159

Kuvalähteet: Pixabay.