 |
Kuvio: Satu Poikajärvi
|
Potilaan leikkauksen jälkeinen sekavuus on
kohtalaisen yleistä. Arvioidaan, että joka kolmannella leikkauksessa olleista
potilaista ja jopa neljällä viidestä tehohoitopotilaasta kehittyy äkillinen
sekavuustila. Se ilmenee ajan ja paikan tajun hämärtymisenä, muistamattomuutena,
keskittymisvaikeuksina, käytöksessä epämääräisenä touhuiluna tai vetäytymisenä,
puheen sekavuutena tai puhumattomuutena. Sekavuustila alkaa äkillisesti tuntien
tai muutaman päivän sisällä, ja sille on tyypillistä oireiden vaihteleva kulku.
Tila on niin yleinen, että sen on ajateltu jopa kuuluvan osaksi sairaalaan
joutuvan, etenkin iäkkäämmän, henkilön voinnin kulkua. Onneksi enenemässä
määrin tuodaan esiin viestiä, että potilaalla ilmenevä sekavuustila on hoidon
haittavaikutus ja ennaltaehkäistävissä.
Kansainvälisiä tutkimuksia sekavuustilan
ennaltaehkäisystä ja hoidosta on tehty viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntyvästi.
Hoitosuosituksia on julkaistu muun muassa tehohoitopotilaan hoitoon1
ja leikkauksen jälkeiseen hoitoon2 liittyen. Suomessa on tämän
vuoden aikana valmistumassa Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) toimesta
hoitosuositus kriittisesti sairaan potilaan sekavuustilan lääkkeettömistä
ennaltaehkäisy- ja hoitomenetelmistä. Hoitosuosituksia ei käytännössä useinkaan
sellaisenaan sovelleta, vaan hoito perustuu yksiköiden tai organisaatioiden omiin
ohjeistuksiin. Tässä yhteydessä on todettava, että tutkimusnäyttöä yksittäisen
hoitokeinon vaikuttavuudesta on hankala tuottaa, koska olosuhteiden ja muiden hoitoon
vaikuttavien tekijöiden samankaltaisuutta ei voida täysin taata. Näin
tutkimusnäyttöä parhailla koeasetelmilla, joissa sokkoutetusti verrataan samoissa
olosuhteissa yhtä tai useampaa hoitokeinoa tavanomaiseen hoitoon, on harvoin
saatavilla. Haasteita voi olla myös tutkitun hoitokeinon soveltamisessa uuteen hoitoympäristöön.
Sekavuustilan hoidon haastavuutta lisää se, että vain hyvin harvan lääkkeen on
todettu vaikuttavan sekavuustilan väistymiseen. Sekavuustilan ennaltaehkäisy ja
hoito perustuu suuressa määrin erilaisiin lääkkeettömiin keinoihin tai niiden
yhdistelmiin.
Tilanne ei kuitenkaan ole synkkä. Teho-osastoympäristössä
tehtyjen tutkimusten valossa voidaan todeta, että vakioidun toimintamallin
käyttö vähentää sekavuustilan ilmaantumista3 ja saattaa lyhentää sen
kestoa4. Lisäksi on havaittu, että mitä sitoutuneemmin hoitoon
osallistuva henkilöstö toteuttaa toimintamallia sitä vähemmän sekavuutta
ilmaantui ja kesto lyheni5. Toimintamalli voi sisältää muun muassa
tehohoitopotilaan sedaatiotaukojen pitämisen,
optimaalisen lääkkeiden valinnan, sekavuuden arvioinnin ja hoidon, varhaisen
mobilisaation ja perheen osallistumisen. Tutkimusnäyttöä on myös siitä,
että usean lääkkeettömän keinon käyttö yhdessä vähentää sekavuuden
ilmaantumista6, 7, saattaa siirtää ilmaantumista myöhemmäksi8
ja saattaa lyhentää sekavuuden kestoa6, 7. Lääkkeettömiä keinoja
ovat esimerkiksi potilaan sekavuustilan riskin arviointi, riskeihin kohdistuvat toimet (kuten kivun arviointi ja hoito sekä
varhainen kanyylien ja katetrien poisto), potilaan säännöllinen orientointi,
läheisten läsnäolo, mahdollisimman häiriöttömän ja toipumista tukevan hoitotyön
ja hoitoympäristön luominen sekä hyvän unen tukeminen.
Ennaltaehkäisy on potilaan sekavuustilan parasta
hoitoa. Haastan kaikki terveydenhuollon ammattilaiset tarkastelemaan omassa
yksikössä olevia sekavuuden riskitekijöitä ja miettimään sekavuustilan
ennaltaehkäisyn ja hoidon lääkkeettömiä keinoja ja toteuttamaan niitä
vakioidusti. Jokainen päivä ilman sekavuutta edistää potilaan toipumista
leikkauksesta.
Kirjoittaja:
Satu Poikajärvi
Sh (AMK), TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
satu.poikajarvi@utu.fi
Lähteet:
1)
Devlin, J.
W., Skrobik, Y., Gélinas, C., Needham, D. M., Slooter, A., Pandharipande, … Alhazzani, W. (2018). Clinical Practice Guidelines for the
Prevention and Management of Pain, Agitation/Sedation, Delirium, Immobility,
and Sleep Disruption in Adult Patients in the ICU. Critical care medicine,
46(9), e825–e873. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000003299
2)
Aldecoa, C., Bettelli, G.,
Bilotta, F., Sanders, R. D., Audisio, R., Borozdina, A., … Spies, C. D. (2017).
European Society of Anaesthesiology evidence-based and consensus-based
guideline on postoperative delirium. European journal of anaesthesiology,
34(4), 192–214. https://doi.org/10.1097/EJA.0000000000000594
3)
Pun, B. T., Balas, M. C., Barnes-Daly, M. A., Thompson, J. L., Aldrich, J.
M., Barr, J., … Ely, E. W.
(2019). Caring for Critically Ill Patients with the ABCDEF Bundle: Results of
the ICU Liberation Collaborative in Over 15,000 Adults. Critical care medicine,
47(1), 3–14. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000003482
4)
Trogrlić, Z.,
van der Jagt, M., Lingsma, H., Gommers, D., Ponssen, H. H., Schoonderbeek, … Ista, E. (2019). Improved Guideline Adherence and Reduced Brain
Dysfunction After a Multicenter Multifaceted Implementation of ICU Delirium
Guidelines in 3,930 Patients. Critical care medicine, 47(3), 419–427. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000003596
5)
Barnes-Daly,
M. A., Phillips, G., & Ely, E. W. (2017). Improving Hospital Survival and
Reducing Brain Dysfunction at Seven California Community Hospitals:
Implementing PAD Guidelines Via the ABCDEF Bundle in 6,064 Patients. Critical
care medicine, 45(2), 171–178. https://doi.org/10.1097/CCM.0000000000002149
6)
Deng, L. X.,
Cao, L., Zhang, L. N., Peng, X. B., & Zhang, L. (2020). Non-pharmacological interventions to reduce the incidence and
duration of delirium in critically ill patients: A systematic review and
network meta-analysis. Journal of critical care, 60, 241–248. https://doi.org/10.1016/j.jcrc.2020.08.019
7) Liang,
S., Chau, J., Lo, S., Zhao, J., & Choi, K. C. (2021). Effects of
nonpharmacological delirium-prevention interventions on critically ill
patients' clinical, psychological, and family outcomes: A systematic review and
meta-analysis. Australian critical care : official journal of the Confederation
of Australian Critical Care Nurses, 34(4), 378–387. https://doi.org/10.1016/j.aucc.2020.10.004
8) Zhang, W., Sun, Y., Liu, Y., Qiu, W., Ye, X., Zhang, G., &
Zhang, L. (2017). A nursing protocol targeting risk factors for reducing
postoperative delirium in patients following coronary artery bypass grafting:
Results of a prospective before-after study. International journal of nursing
sciences, 4(2), 81–87. https://doi.org/10.1016/j.ijnss.2017.02.002