Multi-, inter-, trans- vai joku muu? Moniammatillisen yhteistyön tasolla on väliä

Moniammatillinen yhteistyö on sote-uudistuksessa kaikkien huulilla. Moniammatillinen yhteistyöosaaminen on tunnistettu sote-uudistuksen tärkeäksi osaamistarpeeksi (1) ja valtioneuvoston julkaisuissa alleviivataan, ettei sote-palvelujen integraatio voi onnistua ilman sitä (2–4). Moniammatillinen yhteistyö on kiistatta sote-palvelujen yhteensovittamisen edellytys, mutta onko kaikille sote-alan toimijoille selvää, mitä käsitteellä oikein tarkoitetaan?

Maailman terveysjärjestö määrittelee moniammatillisen yhteistyön (interprofessional collaborative practice) eri ammattilaisten väliseksi toiminnaksi, jossa eri alojen asiantuntijat työskentelevät yhdessä potilaan ja hänen perheensä kanssa potilaan parhaaksi, tarjotakseen mahdollisimman laadukasta hoitoa eri toimintaympäristöissä (5). Moniammatillisen yhteistyön käsitteelle on kuitenkin olemassa lukuisia muita eri määritelmiä. Käsitteen tarkka määrittely onkin haasteellista, eikä sille ole olemassa globaalisti hyväksyttyä, yksiselitteistä, tutkimukseen perustuvaa määritelmää. (6.) Suomen kielessä puhutaan usein moniammatillisesta tai monialaisesta yhteistyöstä erittelemättä yleensä tarkemmin, minkä tasoisesta yhteistyöstä on kyse. On kuitenkin eri asia, puhutaanko moniammatillisesta rinnakkain työskentelystä (multiprofessional), ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä (interprofessional) tai kenties ammattirajat ylittävästä (transprofessional) yhteistyöstä. 

Australialainen tutkimusryhmä on julkaissut viime vuonna oman näkemyksensä moniammatillisen yhteistyön määritelmästä terveydenhuollon tiimien näkökulmasta. Tässä luokittelussa moniammatilliset tiimit jaotellaan tiimin ominaisuuksien mukaan viiteen eri tasoon: yksialaiseen (unidiscipilinary), monialaiseen (multidisciplinary), ammattiryhmien väliseen (interprofessional), ammattirajat ylittävään (transdisciplinary) ja hybridimuotoiseen (hybrid) tiimiin. Moniammatillisen tiimin taso määräytyy sen mukaan, ketä tiimiin kuuluu, miten tiimissä viestitään ja tehdään yhteistyötä, kuka tiimiä johtaa, kuinka tiukat tiimin ammatilliset rajat ovat, miten asiakkaan palvelutarpeen arviointi, hoito ja palvelut toteutetaan ja onko tiimillä näiden osalta yhteiset tavoitteet. (7.) 

Ensimmäisellä tasolla, yhden ammattiryhmän vastatessa asiakkaan hoidosta ja palveluista (unidisciplinary team), toista ammattialaa voidaan tarvittaessa konsultoida, mutta muuten asiakkaan hoitoon ja palveluihin liittyvää yhteistyötä ei tehdä muiden ammattiryhmien kanssa. Seuraavalla tasolla moniammatillisessa tiimissä voi toimia monen eri ammattialan edustajia, mutta varsinaisen yhteistyön sijaan toiminta on ennemminkin rinnakkain työskentelyä (multidisciplinary team). Tämän tyyppisessä tiimissä ammatilliset rajat ovat tiukat ja tiimiä johtaa sen korkeimmassa asemassa oleva henkilö – yleensä lääkäri − jonka kautta myös kaikki viestintä kulkee. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään ammattialakohtaisesti ja ammattilaisten asettamat tavoitteet voivat olla ristiriidassa keskenään. (7.)

Kolmas taso on ammattiryhmien välinen yhteistyötiimi (interprofessional team), jossa eri alojen ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä, vaihtavat keskenään tietoja ja ovat yhteydessä toisiinsa säännöllisesti. Tiimin jäsenet tuntevat hyvin toisensa asiantuntijuusalueet ja asiakas ja hänen läheisensä ovat tasavertainen osa tiimiä. Tiimillä on nimetty johtaja, muttei se välttämättä ole lääkäri. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään ammattialakohtaisesti, kun taas asiakkaan hoitoa ja palveluja koskevat tavoitteet ovat yhteiset. (7.)

Neljännellä tasolla, ammattirajat ylittävässä tiimissä (transdisciplinary team) eri alojen ammattilaiset – yhdessä asiakkaan ja läheisten kanssa − tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja jakavat rooleja ja vastuita. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään monialaisesti ja hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat yhteensovitetut. Tiimin jäsenet jakavat tietoja ja taitoja keskenään ja ammatilliset rajat voivat hämärtyä. Usein tällaisen tiimin toimijat ovatkin saaneet lisäkoulutusta, mikä mahdollistaa tiimin jäsenten välisen tehtävien jakamisen eri tavalla. (7.)

Viides taso – kaikki edellä kuvatut tasot läpileikkaava − on hybriditiimi (hybrid team). Tällainen tiimi on dynaaminen; se voi liikkua sujuvasti moniammatillisten tiimien eri tasojen välillä ja omaksua eri tiimityyppien ominaisuuksia asiakkaan hoito- ja palveluprosessin eri vaiheissa. Hybriditiimi on joustava, se mukautuu paikalliseen toimintaympäristöön ja tarjoaa asiakkaalle palveluja yksilöllisen tarpeen mukaan. (7.)

Mikään edellä kuvatuista tasoista ei ole automaattisesti ja kaikissa tilanteissa asiakkaalle paras vaihtoehto. On selvää, että paljon ja monialaisia palveluja tarvitsevat asiakkaat vaativat ammattiryhmien välisen tai ammattirajat ylittävän tiimin palveluita, kun taas yksittäisen palvelutarpeen asiakkaille voi riittää yhden ammattiryhmän tarjoama palvelu ja korkeintaan toisen ammattiryhmän konsultointi. Moniammatillisen yhteistyön tasoja kannattaa kuitenkin pohtia. Minkä tasoisesta moniammatillisesta yhteistyöstä kukin asiakas hyötyisi ja mitä ominaisuuksia tällöin kunkin tasoisessa tiimissä tulisi olla? Moniammatillisen yhteistyön avulla voidaan tarjota joustavampia, asiakaskeskeisimpiä palveluja (5). Moniammatillisen yhteistyön tasojen ymmärtäminen taas auttaa toteuttamaan parempaa moniammatillista yhteistyötä.

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

Lähteet: 

1. Kangasniemi M, Hipp K, Häggman-Laitila A, Kallio H, Karki S, Kinnunen P, Pietilä A-M, Saarni R, Viinamäki L, Voutilainen A & Waldén A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018.

2. Valtioneuvosto. 2019. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161931, 24.4.23

3. Timperi T. 2022. Sote-integraation edellyttämä monialainen yhteistyöosaaminen. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:22. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164410, 24.4.23.

4. Koivisto J & Tiirinki H (toim.). 2020. Monialaisen palvelutarpeen tunnistaminen sosiaali- terveys- ja työvoimapalveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:38. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162382, 24.4.23.

5. Maailman terveysjärjestö, Word Health Organization, WHO. 2010. Framework for Action on Interprofessional Education and Collaborative Practice. https://www.who.int/publications/i/item/framework-for-action-on-interprofessional-education-collaborative-practice, 24.4.23

6. Tannhauser, J., S. Russel-Mayhew & C. Scott. 2010. Measures of Interprofessional Education and Collaboration. Journal of Interprofessional care 24(4), 336-349.

7. Martin AK, Green TL, McCarthy AL, Sowa PM, Laakso EL. 2022. Healthcare Teams: Terminology, Confusion, and Ramifications. Journal of Multidisciplinary Healthcare 15, 765-772. 

Kuvalähde: Unsplash

Elintapaohjauksen sivuuttaminen on resurssien haaskausta

Kuva: Pixabay

Käyttäessäni terveydenhuollon palveluja en voi olla tarkastelematta niitä terveydenhoitajan silmälasien läpi. Useamman kerran asioidessani omalla tai lapseni asialla perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa olen jäänyt miettimään, miksi hyvä tilaisuus elintapaohjauksen antamiseen jätettiin käyttämättä. Esimerkiksi…

… hammaskiven poiston yhteydessä olisi ollut otollista kertoa suun terveyteen vaikuttavista elintavoista,

… lapsen suolisto-ongelmien selvittelyn yhteydessä olisi ollut tärkeää kysyä koko perheen ruokailu- ja liikuntatottumuksista,

… voidepesuohjausta annettaessa olisi voinut selvittää muutamalla kysymyksellä perheen elämän stressitekijöitä ja elintapoja, jotka voivat olla yhteydessä atooppisen ihon kuntoon ja hoitoon.

Esimerkkejä olisi enemmän, kuin tähän blogikirjoitukseen mahtuu. Myös sydäntäni lähellä oleva ja elintapaohjaukseen erityisesti keskittynyt neuvola saa valitettavasti osaltani kritiikkiä. Mielestäni ohjaus makeiden välipalojen välttämiseen ja digilaitteiden säännöstelyyn tulee auttamatta liian myöhään, jos niistä keskustellaan leikki-ikäisen käynnillä. Kun perheiden tavat ja tottumukset ovat vakiintuneita, niitä on enää vaikea muuttaa.

Olen miettinyt paljon, mistä tämä mahtaa johtua. Eikö terveydenhuollon ammattilaisilla ole enää valmiutta puheeksi ottoon vai miksi elintapaohjaus unohtuu? Olemmeko vain turhautuneita siihen, etteivät asiakkaamme motivoidu muutoksiin ohjauksestamme huolimatta (ks. Mäenpää & Vuori 2021)? Elintapaohjaus ei nimittäin vaadi lisäresursseja ajan tai henkilöstön suhteen, vaan on toteutettavissa tavanomaisen vastaanottotoiminnan ja kaikkien terveydenhuollon kohtaamisten yhteydessä. Kun elintapaohjauksesta tehdään irrallista (esim. liikunnanohjaus, ravitsemusterapia), on kyse jo vakavammasta puuttumisesta. Kuten Mäenpää ja Vuori (2021) tutkimuksessaan osoittavat, tarvitsemme lisää koulutusta puheeksi ottoon ja keinoihin motivoida asiakkaitamme.

Elintapaohjausta olisi ennaltaehkäisyn näkökulmasta oleellista toteuttaa terveydenhuollon lisäksi ihan kaikissa ihmisten arkiympäristöissä. Vähäpätöisiltä tuntuvilla teoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Jos esimerkiksi päiväkodin kotileikissä leikitään muffinssien sijaan kasviksilla, neuvolassa otetaan puheeksi koko perheen ruokatottumukset, lähikaupassa on tarjolla kassakasviksia ja lastenohjelman suosikkihahmo kertoo, miten hauska on laittaa ruokaa – näillä asioilla on hyvä mahdollisuus jäädä muhimaan lapsen mieleen. Valitettavasti myös päinvastoin ja usein arkemme tarjoaakin hyvinvoinnin kannalta negatiivista viestintää.

Ihmisten hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on hoitotyön periaatteiden mukaista (mm. Stanton ym. 1986, Sidani 2011) ja tekee hoitotyöstä inhimillistä. Vaikuttava elintapaohjaus myös vähentää tuntuvasti terveydenhuollon kustannuksia (esim. Johansson ym. 2005, Ono ym. 2020). Soteuudistuksen yhteydessä on puhututtanut terveydenhuollon häiriökysyntä (ks. Hyytiälä & Kekomäki 2017), josta on kirjoitettu myös tässä blogissa aiemmin. Mielestäni elintapaohjauksen uupuminen on osa häiriökysyntää. Terveydenhuolto ei vastaa yksilön tarpeisiin, mikäli elintavat sivuutetaan. Ohjausta vaille jäänyt ihminen hakeutuu luultavasti uudelleen vastaanotolle, jos ei ihan heti, niin viimeistään vuosien päästä – ja silloin ollaankin jo korjaavien toimenpiteiden tarpeessa. Tämä jos mikä on resurssien haaskausta.

Pidetään siis perusasiat mielessä toteuttaessamme tärkeää työtä ihmisten parissa. Pienillä teoilla on myös välittömiä hyvinvointivaikutuksia. Oli kyseessä sitten lääkärintarkastus, hieronta tai lapsen vasukeskustelu, niin kyllähän se tuntuu tosi kivalta, että jollakin on aikaa olla kiinnostunut minun ja läheisteni hyvinvoinnista.

 

Kirjoittaja:

Laura Ortju  

Th, TtM 

Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos 

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta 

lortju(at)uef.fi

 

Lähteet:

Hyytiälä H & Kekomäki M. 2017. Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti 46(72), 2664-2665.

Johansson K, Bendtsen P & Åkerlind I. 2005. Advice to patients in Swedish primary care regarding alcohol and other lifestyle habits: how patients report the actions of GPs in relation to their own expectations and satisfaction with the consultation. European Journal of Public Health, 15(6), 615-620. https://doi.org/10.1093/eurpub/cki046.

Mäenpää T & Vuori A. 2021. Broaching overweight and obesity at maternity and child health clinics. International Journal of Nursing Practice, 27(5), e12958. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1111/ijn.12958.

Ono H, Akahoshi H & Kai M. 2020. The trends of medical care expenditure with adjustment of lifestyle habits and medication; 10-year retrospective follow-up study. Environmental Reasearch and Public Health, 17(24), 9546; https://doi.org/10.3390/ijerph17249546.

Sidani S. 2011. Self-care. Teoksessa Doran D M (toim.). Nursing outcomes. The state of the science. 2. painos. Jones & Barlett Learning, Sudbury, 79-130.

Stanton M, Paul C & Reeves JS. 1986. Hoitotyön prosessi. Teoksessa Hytönen E, Miettinen A, Mölsä A, Suutarinen A & Ylipahkala T. (suom.) Hoitotyön teoriat. Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu. WSOY, Juva, 21-37. Englanninkielinen alkuteos: Nursing theories. A base for professional nursing practice. 1980. Prentice-Hall Inc.

Häiriökysyntä

Häiriökysyntä (failure demand) syntyy, kun palvelujärjestelmä ei pysty vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin (Hyytiälä & Kekomäki, 2017). Tällöin asiakkaan odotukset, tarpeet ja palvelujen tarjonta eivät kohtaa ja asiakas hakeutuu palveluiden piiriin yhä uudelleen ja uudelleen − usein lisävaatimusten kera. Tämä lisää asiakkaan inhimillistä kärsimystä, kuormittaa palvelujärjestelmää ja nostaa kustannuksia. Häiriökysynnän käsitteen on ottanut käyttöön brittiläinen työpsykologian professori John Seddon, kun taas Suomessa termin ovat lanseeranneet Hermanni Hyytiälä ja lääketieteen emeritusprofessori Martti Kekomäki.

Häiriökysyntä on suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa vielä tuntematon ilmiö.

Terveydenhuollon häiriökysyntää on tutkittu esimerkiksi Iso-Britanniassa. John Seddonin johdolla vuonna 2014 toteutetussa laajassa selvityksessä todettiin, että häiriökysyntää vähentämällä palvelujen kustannuksissa voitaisiin säästää jopa 16 miljoonaa puntaa vuodessa. (Seddon, 2014). Toisessa, brittiläisen perusterveydenhuollon kontekstiin sijoittuvassa katsauksessa puolestaan esitettiin, että häiriökysynnän tunnistaminen on tärkeää, kun terveyspalveluja halutaan uudistaa (Walley et al., 2019). Suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa häiriökysyntä on vielä tuntematon ilmiö, eikä sitä ole kansainvälisestikään vielä juuri lähestytty hoitotieteen näkökulmasta.  Häiriökysynnässä sote-palvelujen asiakas palaa palvelujärjestelmän piiriin toistuvasti, jos hän ei saa tarvitsemaansa ja odotuksiaan vastaavaa, oikeaa palvelua, tai se ei ole laadultaan hyvää. Pohjimmiltaan kysymyksessä on siis epäonnistuminen asiakkaan palvelemisessa.  Syynä tähän voivat olla esimerkiksi pirstaleiset palvelupolut, toimimattomat palvelukokonaisuudet ja -ketjut, riittämätön moniammatillinen yhteistyö, asiakkaan puutteellinen kohtaaminen tai se, ettei asiakkaan elämäntilannetta huomioida kokonaisvaltaisesti. Tilanne voi olla edellä kuvatun kaltainen erityisesti asiakkailla, joilla on lisääntynyt ja monialainen palveluntarve. Erilaiset terveydelliset, taloudelliset ja sosiaaliset haasteet, kuten pitkäaikaissairaudet, työttömyys ja mielenterveys- ja päihdeongelmat, tai henkilökohtainen kriisi, kuten lähiomaisen menetys tai läheisen vakava sairastuminen, voivat aiheuttaa runsaan ja monialaisen palveluntarpeen.

Yksi tapa vähentää häiriökysyntää on tarjota joustavia palveluja, jotka mukautuvat kysyntään. Oivallisena esimerkkinä kysyntään mukautuvasta palvelusta on moniammatillinen tiimi (Hyytiälä & Kekomäki, 2017), jossa ammattiryhmien välinen (interprofessional) tai ammattirajat ylittävä (transprofessional) moniammatillinen yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta, eri ammattiryhmien välinen kommunikaatio pelaa ja moniammatillisen tiimin jäsenet puhaltavat yhteen hiileen. Tällöin palvelupolku on sujuva ja asiakkaan tilanteeseen pureudutaan kerralla kokonaisvaltaisesti ilman, että häntä pompotellaan asiantuntijalta toiselle. Toinen esimerkki joustavasta palvelusta on asiakkaalle tarjottu palveluohjaus, jossa palvelujärjestelmän hyvin tunteva asiantuntija ottaa kopin asiakkaan kokonaistilanteesta ja palvelujen koordinoinnista.

Häiriökysynnän vähentämisessä keskeistä on ymmärtää kysyntää, eli asiakkaan odotuksia ja tarpeita.  Näin on pyritty toimimaan esimerkiksi sote-uudistukseen ja palvelujen yhteensovittamiseen liittyvässä palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelytyössä, jossa korostetaan, ettei toimivia ja vaikuttavia palvelupolkuja, -kokonaisuuksia ja -ketjuja voi rakentaa kuulematta asiakkaan ääntä (Koivisto, Liukko, Tiirinki, Lyytikäinen, 2020). Kysynnän ymmärtämisessä puolestaan on oleellista sisäistää asiakkaan kohtaamisen merkitys. Aito kohtaaminen, asiakkaan tarpeiden ja odotusten kuuntelu sekä hänen yksilöllisen elämäntilanteensa huomioiminen, auttavat asiakasta saamaan oikeat palvelut, oikeaan aikaan.

Sote-uudistuksen läpimenon kynnyksellä on aiheellista odottaa, että tulevaisuuden sotessa voitaisiin välttää tilanteita, joissa asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua tai se on väärää tai heikkolaatuista. Nähtäväksi jää, tarjoaako soten keskiössä oleva palvelujen yhteensovittaminen sujuvine palveluketjuineen ja -kokonaisuuksineen mahdollisuuden häiriökysynnän vähentämiseen. Sote-palvelujen tarveperusteinen organisointi − esimerkiksi moniammatillisten tiimien ja asiantuntevan palveluohjauksen avulla − voi tarjota hyvän keinon sote-palvelujen vaikuttavuuden lisäämiseen ja kustannusten ja häiriökysynnän vähentämiseen.

 

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto Hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

 

LÄHTEET

Hyytiälä, H., & Kekomäki, M. (2017). Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti, 46(72), 2664–2665.

Koivisto, J., Liukko, E., Tiirinki, H., & Lyytikäinen, M. (2020). Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyn , ohjauksen ja seurannan käsikirja (pp. 1–42). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Seddon, J. (Vanguard) (Locality). (2014). Saving money by doing the right thing. In Vanguard Consulting (pp. 1–48).

Walley, P., Found, P., & Williams, S. (2019). Failure demand: a concept evaluation in UK primary care. International Journal of Health Care Quality Assurance, 32(1), 21–33. https://doi.org/10.1108/IJHCQA-08-2017-0159

Kuvalähteet: Pixabay.