Sydänleikkauspotilaan kertomaa

Haastattelin sydänleikattuja potilaita osana väitöskirjatutkimustani. En kirjoita tässä nyt varsinaisia tutkimustuloksiani, koska ne ovat vielä julkaisemattomia. Haluan kuitenkin tuoda esiin muutamia haastattelujen aikana tekemiäni huomioita.

Aika moni potilas edelleen kertoi kokeneensa leikkauksen jälkeen kovaa kipua. Jos kivunhoito on onnistunutta, näinhän ei pitäisi olla. He kuvasivat kipuaan melko raflaavin termein kuten ”lähes sietämätön”, ”en oo ikinä tämmöstä kipua tuntenu vielä” tai ”et iso jyrä on vetäny yli”. Toki myös moni potilas kertoi, ettei ollut leikkauksen jälkeen kokenut kipua ollenkaan ja suurin osa kertoi myös kipulääkkeiden auttaneet ja kivunhoidon olleen hyvää.

Osa potilaista oli myös kokenut muita asioita kuin leikkauskipu häiritsevinä sairaalahoidon aikana. He saattoivat myös kuvata näitä asioita jopa häiritsevämpinä kuin varsinainen haavakipu. Ummetus oli yksi tällainen vaiva, jonka useampi potilas kuvasi vaivanneen sairaalahoidon aikana niin paljon, että siitä aiheutunut kipu oli voimakkaampaa kuin haavakipu. Lisäksi jotkut tilat sairaalassa oli koettu hyvin rauhattomia ja hoitajien ”kalkatus” oli häirinnyt nukkumista. Myös sairaalan ilmastointi ja huonot sängyt koettiin häiritsevinä. Eräs oli kokenut, että häntä hoitanut hoitaja ei ”oikein ollut työnsä päällä, vaan olisi ollut parempi olla jossakin toisenlaisessa työssä.” Joku taas kuvasi, että hoitaja ei ollut vastannut mitään hänelle, vaikka hän oli kuinka yrittänyt puhua. Toinen taas koki, että hoitaja oli ”lässyttänyt ja puhunut hänelle kuin vähä-älyiselle”. Suurin osa potilaista kuitenkin koki, että hoito oli erinomaista ja että sekä hoitajat että lääkärit olivat olleet ihania ja osaavia.

Hyvin erilaiset asiat koettiin helpottavan oloa tai lisäävän kipua sairaalahoidon aikana. Osa koki, että liikkuminen auttoi kipuun, osa taas kuvasi, että oli pakko olla ihan vaan paikallaan. Osa halusi olla omissa oloissaan ja koki, ettei jaksanut mitään aktiviteetteja tai sosiaalista kanssakäymistä. Toiset taas kokivat kipua helpottavana sen, että sai ajatukset muualle kivusta, esimerkiksi keskustelemalla hoitajan tai omaisten kanssa. Joku ei kokenut tarvitsevansa hoitajan kosketusta, toinen taas koki hieronnan auttavan kipuihin. Osa kertoi, että kipulääkkeitä on vaikea saada, toinen taas sanoi, että lääkettä saa aina kun tarvitsee. Eräs koki, että haluaa riittävästi vahvoja lääkkeitä, jotta olisi kivuton ”vaikka sitten pikku-ukot juokseekin seinällä”. Toinen taas koki, ettei halua vahvoja lääkkeitä kun ”menee sekaisin kuin seinä-kello”.

Mutta mikä näitä kaikkia potilaita yhdistää? Vaikka he kokevat erilaiset asiat häiritsevänä tai kipua helpottavana, he kaikki haluavat tulla kohdatuiksi yksilöinä. Me kaikki olemme ihmisinä erilaisia, niin myös potilaina. Tämä tulisi hoitotyössä aina huomioida; kohdata jokainen potilas yksilönä ja ottaa huomioon juuri hänen yksilölliset tarpeensa ja ominaisuutensa. Pitäisi muistaa se, että se mikä toimii toiselle, voi toiselle ollakin häiritsevää.  Potilaskeskeisyydestä ja potilaskeskeisestä hoidosta puhutaan paljon, mutta muistammeko huomioida sen oikeasti jokaisessa potilaskohtaamisessa?

Kirjoittajan tiedot:

Kristiina Heikkilä

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

kemheik@utu.fi

Elämän varhaisvaiheet määrittävät tulevaa terveyttä

Ihmisen elämää kuvataan usein kaarena, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Useimmat elintapoihin liittyvät terveysongelmat, kuten lihavuus ja ylipaino sekä kansansairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit sekä tyypin 2 diabetes, nostavat päätään vasta aikuisiällä - kaaren jo käännyttyä laskusuuntaan. Riskiä sairastua näihin sairauksiin lisäävät useat aiemmin kaaren varrella elintapoihin liittyvät tekijät, kuten liian vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja niistä mahdollisesti seuraava ylipaino. Myös geenien osuus näiden sairauksien synnyssä on yleisesti tunnistettu. Viime vuosikymmenten tutkimustulosten perusteella kuitenkin sikiöajalla, syntymällä ja varhaislapsuudella on osaltaan tärkeä rooli tuon riskin muokkaajina. Esimerkiksi äidin raskausaikaisen tupakoinnin ja painonnousun sekä lapsuusiän kasvun on todettu olevan yhteydessä lihavuusriskiin aikuisiällä. Lisäksi mm. syntyminen keskosena (<37 raskausviikolla) lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin aikuisiällä.

Termi ”terveyden varhainen ohjelmoituminen” viittaa siihen, miten elimistö elämän varhaisvaiheessa ohjelmoituu tai sopeutuu kulloinkin vallalla olevaan ympäristöön. Tämä sopeutuminen näkyy elimistön toiminnassa myös pitkällä aikavälillä. Ilmiön tutkimiseen keskittynyt monitieteinen tutkimusala, joka nykyisin kulkee nimellä ”Developmental Origins of Health and Disease” (DOHaD, https://dohadsoc.org), käsittelee elämän varhaisvaiheiden yhteyttä terveyteen ja hyvinvointiin myöhemmällä iällä (ks. esim. Hanson & Gluckman 2011). Vaikka ilmiö on huomioitu jo vuosisadan alkupuolella, sai tutkimusala laajemmassa mittakaavansa lähtösysäyksen 1980-luvun Englannissa tehdystä löydöksestä, jossa todettiin niiden, jotka syntyivät pienipainoisina, kuolleen todennäköisemmin sydän ja verisuonitauteihin, kuin normaalipainoisina syntyneiden. Sittemmin tutkimusala on laajentunut käsittelemään elämän varhaisvaiheen altisteita ympäristömyrkyistä äidin raskausaikaiseen stressiin.

Varhainen ravitsemus on yksi keskeisistä altisteista, jonka yhteydestä terveyteen ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä on selkeää tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi imetyksen lihavuudelta kehittymiseltä suojaava vaikutus ja toisaalta liian korkean imeväisiän proteiininsaannin lihavuuden kehittymiselle altistava vaikutus ovat löydöksiä, jotka ovat toistuneet tutkimuksissa (ks. esim. Brands ym 2014). Toisaalta on myös näyttöä siitä, että elämän varhaisvaiheet vaikuttavat ruokailutottumuksiimme aikuisiällä; esimerkiksi niiden, jotka ovat syntyneet pienipainoisina keskosina, on todettu omaavan aikuisiässä epäterveellisemmät ruokailutottumukset täysiaikaisina syntyneisiin verrattuna

Useat elämän varhaisvaiheessa vaikuttavat tekijät ovat sellaisia, joihin emme pysty suoralta kädeltä vaikuttamaan kovinkaan paljoa. Kuitenkin elintavat, tärkeimpinä ravitsemus ja liikunta, ovat tekijöitä joiden avulla pystymme kenties pitkällä aikavälillä muokkaamaan jo elämän varhaisvaiheessa muotoutuvaa aikuisiän sairastumisriskiä. Viimevuosien tutkimustulosten perusteella onkin erittäin tärkeää panostaa etenkin raskautta suunnittelevien nuorten naisten, raskaana olevien äitien, imeväisikäisten sekä esimerkiksi keskosena syntyneiden terveyden seurantaan ja elintapaohjaukseen osana laajempaa lihavuuden ja siihen liittyvien kansansairauksien ehkäisytyötä.

Kirjoittaja:

Hanna-Maria Matinolli

Terveydenhoitaja, TtT

Projektitutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hanna_Maria_Matinolli

Lähteet:

Barker D.J. & Osmond C. 1986. Infant mortality, childhood nutrition, and ischaemic heart disease in England and Wales. Lancet, 1(8489):1077–1081.

Brands, B., Demmelmair, H., Koletzko, B. 2014. How growth due to infant nutrition influences obesity and later disease risk. Acta Paediatr. 130, 578-585.

Brisbois, T.D., Farmer, A.P., McCargar, L.J. 2012. Early markers of adult obesity: a review. Obesity Reviews, 13, 347-367.

Hanson, M. & Gluckman, P. 2011.  Developmental origins of noncommunicable disease: population and public health implications. Am J Clin Nutr, 94; 1754S-1758S.

Kaseva, N., Wehkalampi, K., Hemiö, K., Hovi, P., Järvenpää, A.L., Andersson, S., Eriksson, J.G., Lindström, J., Kajantie, E. 2013. Diet and nutrient intake in young adults born preterm at very low birth weight. J Pediatr 163(1):43-8.

Matinolli HM. 2018. Nutrition and early life programming of health. Focus on preterm birth and infant feeding in relation to energy-balance and related traits in adulthood. Väitöskirja. Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta.

Raju, T.N.K, Buist, A.S., Blaisdell C.J., Moxey-Mims, M., Saigal, S. 2017. Adults born preterm: a review of general health and system-specific outcomes. Acta Paediatr. 106(9):1409-1437.

Sipola-Leppänen, M., Vääräsmäki, M., Tikanmäki, M., Matinolli, HM., Miettola S., Hovi P., Wehkalampi, K., Ruokonen, A., Sundvall, J., Pouta, A., Eriksson, JG., Järvelin, MR., Kajantie, E. 2015. Cardiometabolic risk factors in young adults who were born preterm. Am J Epidemiol. 181(11):861-73.

Miten sydänoireet tunnistaa?

Lehdissä näkee usein otsikoita ”Varo tätä oiretta, se voi olla merkki sydänkohtauksesta” tai ”Tunnista oireet, milloin sydän on vaarassa”. Tässä blogikirjoituksessa en kuitenkaan aio nyt antaa tämän kaltaisia ohjeita. Keskittyminen tarkkoihin, tyypillisinä pidettyihin oirekuvauksiin nimittäin saattaa viedä huomion siltä tosiasialta, että sydänoireet ovat hyvin yksilöllisiä, ihan niin kuin kipuoireet yleensäkin. Haastatellessani ohitusleikattuja potilaita havaitsin, että oireiden ei välttämättä uskota olevan sydänperäisiä, koska ne eivät vastaa näitä yleisesti kuvattuja tyypillisiä oireita, kuten puristavaa, vannemaista kipua rinnalla tai puutumisoireita kädessä. Tällöin hoitoon hakeutuminen ja avun saaminen saattavat viivästyä. ”Ei minulla ollut mitään semmoista vannetta rintakehällä, ei kovaa puristavaa kipua eikä kipu säteillyt minnekään. En voinut kuvitellakaan, että kyseessä olisi sydän”

Aina terveydenhuollon ammattilaisetkaan eivät tunnista sydänoireita. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos potilas on poikkeuksellisen nuori ja hyväkuntoinen.  Viime aikoina silmiini on osunut kaksi eri lehdissä ollutta artikkelia nelikymppisten naisten sairastamista sydäninfarkteista. Kotilääkäri-lehdessä 3/2018 oli juttu 41-vuotiaana sydäninfarktiin sairastuneesta Johanna Liimataisesta ja Aamulehdessä 19.4.2018 40-vuotiaana sairastuneesta Riikka Jaakkolasta. Yhteistä näiden naisten tarinoissa on se, että kummankaan kohdalla ei terveydenhuollon ammattilaisille tullut ensimmäisenä mieleen, että kyse voisi olla sydämestä. Johannan kohdalla oli arveltu, että hän on syönyt jotakin sopimatonta ja Riikan vaivaksi arveltiin närästystä. Kummankaan kohdalla oireet eivät olleet sellaisia, joita on tyypillisesti kuvattu sydäninfarktin oireiksi. Johanna kuvasi, että ”kipu oli kuin kaktuspallo kurkussa” ja Riikka kuvasi kipuaan ”kouristavaksi kivuksi vatsassa”. Johannalla sydänsairauden riskitekijöinä olivat tupakointi sekä vahva sukurasite; useampikin suvun naisista oli sairastanut sydäninfarktin nuorella iällä. Riikalla sen sijaan ei ollut yhtään riskitekijää, ja silti hän sairastui sydäninfarktiin vain 40-vuotiaana. Nämä naiset olivat onnekkaita, sillä tutkimusten mukaan alle 50-vuotiaat naiset kuolevat sairastuessaan sydäninfarktiin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin samanikäiset miehet. Yksi syy tähän on juuri se, että heidän oireitaan ei tunnisteta sydänperäisiksi.

Naiset myös usein viivyttelevät hoitoon hakeutumista vaikka heillä olisikin sydänperäisiä oireita. Erityisesti naisten oireet saattavat olla hyvin moninaisia ja epätyypillisiä, kuten väsymystä, hengenahdistusta, selkäkipua, turvotusta, huimausta, kuivaa yskä tai ohimenevää ja epämääräistä epämukavaa tunnetta rinnassa. Koska oireet saattavat olla niin epämääräisiä, eivät terveydenhuollon ammattilaisetkaan välttämättä yhdistä niitä sydänperäisiksi, etenkään, jos potilas on perusterve työikäinen nainen, eikä oireisiin liity varsinaista kipuoiretta rinnalla.

Epätyypillisten sydänoireiden tunnistaminen edellyttää terveydenhuollon ammattilaisilta edistyksellistä otetta ja taitoja oireiden arviointiin sekä kokonaisvaltaista ymmärrystä sydämen toiminnasta ja sydänsairauksien syntymekanismeista. Epätyypillisiä oireita naisilla ovat tutkimusten mukaan edellä mainittujen lisäsi: niskakipu, leukakipu, käsivarsikipu, pahoinvointi, hikoilu, ruokahaluttomuus, heikotus, yölliset hengenahdistuspuuskat, ruoansulatushäiriöt, tajunnan häiriöt, kylmähikisyys tai sydämentykytys. Tai ehkäpä näitä oireita pitäisikin kutsua ennemminkin naisten tyypillisiksi oireiksi, koska suurin osa naisista kuvaa sydänoireitaan juuri tällaisiksi epämääräisiksi oireiksi.

Tulisi muistaa, että sydäninfarktista selviytymismahdollisuudet ovat huomattavasti suuremmat, jos hoito saadaan alkamaan tunnin kuluessa; useimmat viivyttävät hoitoon lähtöä aivan liian pitkään, mikä heikentää hoitotuloksia ja lisää komplikaatioiden riskiä.  Riittävän nopean hoidonsaannin kannalta on olennaisen tärkeää, että naiset eivät vähättele ja aliarvioi oireitaan tai riskiään sairastua sydäninfarktiin. Lisäksi terveydenhuolloin ammattilaisten tulee tunnistaa nämä naisille tyypilliset epämääräiset sydänoireet ja huomioida aina sydäninfarktin mahdollisuus, vaikka potilas olisikin nuori ja hyväkuntoinen.

 

 

Kirjoittajan tiedot:

Kristiina Heikkilä
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
kemheik@utu.fi

 

Lähteet

Albarran JW, Clarke BA, Crawford J.  2007. “It was not chest pain really, I can’t explain it!” An exploratory study on the nature of symptoms experienced by women during their myocardial infarction. Journal of Clinical Nursing 16, 1292–1301.

Canto JG, Canto EA, Goldberg RJ. 2014. Time to standardize and broaden the criteria of acute coronary syndrome symptom presentations in women. Canadian Journal of Cardiology 30(7), 721–728.

Davis LL. 2017. A qualitative study of symptom experiences of women with acute coronary syndrome. Journal of Cardiovascular Nursing 32(5), 488–495.

DeVon HA, Burke LA, Vuckovic KM, Haugland T, Eckhardt AL, Patmon F, Rosenfeld AG. 2017. Symptoms suggestive of acute coronary syndrome. When is sex important? Journal of Cardiovascular Nursing 32(4), 383–392.

Miller CL. 2002. A review of symptoms of coronary artery disease in women. Journal of Advanced Nursing 39(1), 17–23.

Miller CL. 2003. Symptom reflections of women with cardiac disease and advanced practice nurses: A descriptive study. Cardiovascular Nursing 18(2), 69–76.

Mozaffarian D, Benjamin EJ, Go AS et al. 2016. Heart disease and stroke statistics 2016 update: a report from the American Heart Association. Circulation 133(4), e38–360.

O’Keefe-McCarthy S. 2008. Women’s experiences of cardiac pain: A review of the literature. Canadian Journal of Cardiovascular Nursing 18(3), 18–25.

Vaccarino V, Parsons L, Every NR, Barron HV, Krumholz HM. 1999. Sex-based differences in early mortality after myocardial infarction. The New England Journal of Medicine 341(4), 217–225.

Zbierajewski-Eischeid SJ, Loeb SJ. 2017. Myocardial infarciton in women. Promoting symptom recognition, early diagnosis and risk assessment. Dimensions of Critical Care Nursing 28(1), 1–6.