Sivut

tiistai 9. joulukuuta 2014

Uusi geenitieto, hoitotyö ja terveyden edistämisen etiikkaa




Hoitotyössä ja terveyden edistämisessä korostuu eettinen vastuu ihmisestä sekä myös hoitotyöhön ja terveyden edistämiseen liittyvästä tehtävästä. Tehtävävastuun näkökulmasta keskeistä on hoitotyön ja siihen liittyvän toiminnan perusteltavuus ja toiminnan perustuminen parhaaseen olemassa olevaan tietoon. Parhaan olemassa oleva tiedon hyödyntäminen ei tarkoita tieteellisen tiedon reseptinomaista soveltamista, vaan se edellyttää muun muassa tiedon kriittistä tarkastelua, kliinistä asiantuntemusta, potilaan tai asiakkaan tilanteen ja yksilöllisyyden huomioimista sekä ennen kaikkea tiedon hyödyntämiseen liittyvää eettistä tarkastelua. 

Perinnöllisyystieteessä on pitkään tunnettu erilaisia geeneihin eli perintötekijöihin liittyviä ominaisuuksia, joilla on vaikutusta yksilön ja hänen jälkeläistensä terveyteen ja riskiin sairastua erilaisiin tauteihin. Myös lääketieteessä on nostettu esiin useita geenitutkimukseen ja geenitietoon liittyviä tarkastelunäkökohtia, jotka tuovat esille monia eettisiä kysymyksiä. Hoitotyön ja terveyden edistämisen näkökulmasta perinnöllisyyttä on kuitenkin tarkasteltu huomattavasti vähemmän. Hoitajat ovat terveyden edistämisen asiantuntijoita ja siten keskustelu perinnöllisyyteen ja perinnöllisyystekijöihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä tulisi myös hoitotyön ja terveyden edistämisen näkökulmasta käynnistää.

Uusimman tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että yksilö vaikuttaa omilla elämäntavoillaan, ei ainoastaan omaan ja seuraavaan, vaan sitäkin seuraaviin sukupolviin. Uusimman tutkimuksen mukaan elämäntapamme ja elinympäristömme muuttavat geeniemme toimintaa sääteleviä perintötekijöitämme, jotka siirtyvät meistä lapsiin ja lapsenlapsiimme. Onkin jopa esitetty, että isovanhempamme elintavat ainakin osittain selittäisivät tiettyjä nykypäivän terveysongelmia, kuten lasten lähes epidemiaksi kutsuttua ylipainon yleistymistä kaikissa länsimaissa. 

Hoitotyön ja terveyden edistämisen toimijoiden ja asiantuntijoiden tulisi viimeistään tässä vaiheessa kiinnittää huomiota tähän uuteen ja erittäin mielenkiintoiseen, mutta toisaalta arkaluontoiseen ja vähintäänkin useita eettisiä näkökulmia herättävään tietoon. Vaikka geenitieto on edelleen nuorta ja tämän tiedon soveltamista ja hyödyntämistä on hoitotyön ja terveyden edistämisen käytännön työn näkökulmasta pohdittu vasta vähän, on tieto kuitenkin niin vahvaa, että se väistämättä tulee vaikuttamaan hoitotyön ja terveyden edistämisen sisältöihin ja menetelmiin lähivuosina.  Tätä geenitietoa tuleekin tarkastella kriittisesti ja analyyttisesti sekä pohtia tiedon merkitystä ja hyödynnettävyyttä erityisesti hoitotyön, terveyden edistämisen ja sen etiikan näkökulmasta.


Kirjoittajan tiedot:

Camilla Laaksonen, 
TtT, Terveyden edistämisen tutkimusryhmän vetäjä, 
Turun ammattikorkeakoulu,  
camilla.laaksonen@turkuamk.fi




Lähteet: 

Carter, S.M., Cribb, A. & Allegrante, J.P. 2012. How to think about health promotion ethics. Public Health Reviews 34(1), 1-24.

Herrera, B.M. & Keildson, S. & Lindgren, C.M. 2011. Genetics and epigenetics of obesity. Maturitas 69, 41-49.

Leino-Kilpi, H.2014. Terveyden edistämisen etiikka. Teoksessa: Leino-Kilpi, H. & Välimäki, M. Etiikka hoitotyössä, 184-199.

Rothstein, M.A., Cai, Y. & Marchant, G.E. 2009. The ghost in our genes : Legal and ethical implications of epigenetics. Health Matrix Clevel 19(1), 1-62.

Russo, P. & Siani, L.A. 2010. Heritability of body weight: Moving beyond genetics. Nutrition, Metabolism & Cardiovascular Diseases 20, 691-697.
 

tiistai 2. joulukuuta 2014

Terveyspalveluorganisaatiot tarvitsevat enemmän asiantuntijoita ja tutkijoita rakenteisiinsa

Hoitotieteellistä tutkimusta tuotetaan jatkuvasti ja näyttö paremmista toimintatavoista hoitoalalla vahvistuu koko ajan. Tästä huolimatta tutkitun tiedon saaminen käytäntöön on monin paikoin vielä hidasta ja epäsystemaattista.

Hoitotyön johtajat ovat vastuussa hoitotyön kehittämisestä ja tutkimusedellytyksistä. Tämä tuodaan näkyväksi muun muassa hoitotyön johtamisen valtakunnallisten linjausten kautta. Johanna Bjerregård Madsenin tekemän kartoituksen mukaan hoitotyön johtajat käyttävät 32 % työajastaan henkilöstöjohtamiseen, 29 % toiminnan johtamiseen, 20 % substanssin johtamiseen ja 13 % muuhun toimintaan, mutta ainoastaan 6 % hoitotyön kehittämiseen. Tämän kaltaisilla voimavaroilla uutta tutkimustietoa on kuitenkin mahdotonta saada jalkautettua käytäntöön riittävissä määrin.

Hoitotieteen ja hoitotyön asiantuntijoita on jo kauan ollut eri puolilla terveydenhuoltoa ympäri maailmaa. Asiantuntijoiden tarve ja hyödyt on todettu myös Suomessa, jossa koulutusta on ollut noin 30 vuotta. Viimeisimpänä asiantuntijoiden tarpeen ajankohtaisuutta todentaa elokuussa Helsingissä pidetty Sairaanhoitajaliiton emännöimä ICN INP/APNN konferenssi, johon osallistui lähes 800 henkilöä 40 eri maasta.

Hoitotieteen ja hoitotyön asiantuntijoiden virkoja ja toimia on perustettu eri puolille terveyspalveluita tuottavia organisaatioita myös Suomessa, mutta onko heitä riittävästi ja onko heillä riittävät voimavarat kehittää hoitotyötä terveyspalveluissa systemaattisesti?

Asiantuntijoiden lisäksi tarvitsemme terveyspalveluita tuottaviin organisaatioihimme myös tutkijoita, jotka tarttuvat kliinisiin ongelmiin tutkimuksen näkökulmasta ja tuottavat uutta tietoa käytäntöön. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden yhteistyöllä tutkitun tiedon hyödyntäminen käytännössä voi toteutua systemaattisemmin ja tehokkaammin. Näiden kahden toimiminen samassa organisaatiossa voisi tehdä yhteistyöstä sujuvampaa kun toimintakulttuuri on yhtenevä ja organisaatiorajoja ylittävältä byrokratialta vältytään. Tämä edellyttää lisäksi hoitotyön esimiesten tukea ja hoitotyötä tekevien hoitajien oikeaa asennetta ja sitoutumista hoitotyön kehittämiseen.

Hoitotyön asiantuntijoiden ja tutkijoiden virkojen ja toimien lisäämisen tarve on ilmeinen muissakin pohjoismaissa. Turun yliopiston hoitotieteen laitos emännöi marraskuussa pohjoismaista hoitotieteellistä konferenssia nimeltä Nordic Conference on Advances in Health Care Science Research. Konferenssin päätteeksi pidettiin paneelikeskustelu, jossa viisi hoitotieteen professoria eri pohjoismaisista yliopistoista pohti terveystieteiden tulevaisuuden näkymiä. Paneelissa vallitsi yksimielisyys siitä, että tarvitsemme lisää asiantuntijoita ja tutkijoita organisaatioihimme, jotta saamme tutkittua tietoa paremmin käyttöön.

Terveyspalvelujärjestelmää uudistettaessa ja organisaatiomuutoksia tehtäessä on tärkeää huomioida, kuka organisaatiossa on vastuussa hoitotyön kehittämisestä ja tutkimuksesta. Tämän lisäksi on erittäin tärkeää, että pohditaan, kuka toiminnasta käytännössä vastaa ja minkälaiset resurssit tähän tarvitaan. Riittäviin resursseihin panostaminen maksaa itsensä takaisin laadukkaiden ja kustannustehokkaiden palveluiden muodossa.

Laura-Maria Peltonen
Sairaanhoitaja, TtM
Hoitotieteen laitos
Lääketieteellinen tiedekunta
Turun yliopisto
lmemur(at)utu.fi

Lähteet:
Bjerregård Madsen, J. Hoitotyön johtajien ja esimiesten työajan sisällön seuranta – Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ky:ssä tehty selvitys. Pro terveys 3/2014, s. 8-10.

Hoitotyön johtamisen valtakunnalliset linjaukset

ICN INP/APNN konferenssi

Nordic Conference on Advances in Health Care Science Research http://www.utu.fi/en/units/med/units/hoitotiede/nordconf2014/Pages/home.aspx