Kielen merkitys diabetesta sairastavan henkilön hoidonohjauksessa

 

"Kieli luo todellisuuden. Sanoilla on voimaa. Puhu aina luodaksesi iloa." – Deepak Chopra

Kieli, joka käsittää niin sanat, eleet kuin ilmeetkin, on vallan väline. Niin sanallisella kuin sanattomallakin kommunikaatiolla on voimaa, jonka ymmärtäminen ja huomioonottaminen kuuluu osaksi terveydenhuollon ammattilaisen ammattitaitoa. Sillä mitä, miten, missä ja kenelle sanomme, on merkitystä. Erityisen tärkeäksi tämän tiedostamisen terveydenhuollossa tekee ammattilaisen ja asiakkaan välillä luonnostaan oleva vallan epätasapaino. Terveysongelman kanssa elävä ihminen on aina väistämättä jossain määrin yhteiskunnan ja hoidon organisaation varassa. Tästä johtuen ammattilaisen osaamisen ja aseman tuoma auktoriteetti entisestään korostaa käytetyn kielen vaikutusten kauaskantoisuutta. Ajattelematon kommentti ammattilaiselta voi esimerkiksi johtaa hoitosuhteen katkeamiseen, joka puolestaan voi johtaa terveydenhuollon asiakkaan hyvinvoinnin vaarantumiseen. Erityisen tärkeiksi sanat muodostuvat pitkäaikaista terveysongelmaa sairastavien henkilöiden hoitokontakteissa, kun suositukset asiakaslähtöisyydestä ja ihmisen oma vastuu terveysongelmastaan haastavat yhä tiukassa istuvan perinteisen ammattilaisen ja asiakkaan välisen valta-asetelman.

Kielen merkityksestä hoitotyössä hyvä esimerkki on viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt tieteellisesti tuettu kriittinen keskustelu koskien kieltä, jota diabeteksesta ja diabetesta sairastavista henkilöistä on käytetty, käytetään ja tulisi käyttää. Kansainväliseksi viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvaneen Kielellä on väliä (”Language Matters”) -liikkeen ensimmäinen artikkeli julkaistiin vuonna 2012 Australiassa, ja vuonna 2018 julkaistiin ensimmäinen kansallinen opas Ison-Britannian kansallisen terveydenhuollon (United Kingdom National Health Services, NHS) toimesta. Nyt oppaita ja ohjeistuksia on julkaistu jo kuudella eri kielellä. Lisäksi Kanadan (2020) ja Australian (2021) kansalliset diabetesyhdistykset ovat julkaisseet omat viralliset kannanottonsa aiheeseen peräänkuuluttaen suositeltuja muutoksia käytettyyn kieleen. Keskeinen sanoma uudistuksessa on, että käytetyn kielen tulisi olla empaattista, voimavaraistumista tukevaa ja inklusiivista, kunnioittavaa, luottamusta rakentavaa, henkilökeskeistä, kannustavaa, selkeää, rauhoittavaa, ymmärtävää, tutkivaa, yhteistyöhön perustuvaa, yhteneväinen sanoissa ja käytöksessä sekä kulttuurisesti pätevää.

Osana omaa kannanottoaan Diabetes Australia toteutti vuonna 2019 kyselytutkimuksen diabetesta sairastaville henkilöille koskien heidän näkemyksiään erilaisista diabeteksen yhteydessä perinteisesti käytetyistä käsitteistä. Tutkimukseen osallistuneesta 751 henkilöstä joka toinen piti sanaa "diabeetikko" sopimattomana ja joka neljäs vahingollisena. On selvää, että jokaisella diabetesta sairastavalla yksilöllä on täysi vapaus ja oikeus määrittää itsensä juuri niillä termeillä kuin hän itse kokee parhaaksi. Kannanotossa kuitenkin todetaan, että muiden (mm. terveydenhuolto, media, akatemia ja teollisuus) velvollisuus on huomioida kaikki, joita diabetes tavalla tai toisella koskettaa. Tämä tarkoittaa pyrkimistä mahdollisimman inklusiiviseen, neutraaliin ja kunnioittavaan kielenkäyttöön.

Kannanoton lopussa kolmekymmentävuotta aiheen parissa työskennellyt psykologian professori Jane Speight listaa kolme ohjetta, jolla käytyä keskustelua voidaan muuttaa. Nämä ohjeet sopivat kaikille terveydenhuollon ammattilaisille erikoisalasta riippumatta. Ensimmäiseksi, aloita itsestäsi. Ole tietoinen sanoista, joita käytät ja ota kielesi vakavasti. Muista, että kieli heijastaa asenteitasi. Luo uusia tapoja ja tiedosta, että meillä kaikilla on tiedostamattomia ennakkoasenteita ja tiedostamisen kautta pyri minimoimaan omiasi. Toiseksi, ole rohkea ja haasta sopimattomien sanojen ja lauseiden käyttö niitä kohdatessasi. Oleta kuitenkin, ettei sanojen käyttäjän tarkoitus ollut vahingoittaa ja ole palautteessasi rakentava. Kolmanneksi, muista, että sanoilla on voimaa. Me kaikki kommunikoimme päivittäin, ja lähes kaikilla meillä se on osaamisalue, missä meillä on vähiten koulutusta. Kommunikaatio ei kuitenkaan ole ”rakettitiedettä”, ja vaikka me väistämättä teemme virheitä, tarkoituksena ei olekaan pyrkiä täydellisyyteen vaan kehitykseen.

Kielellä on väliä -liikkeen julkaisut ovat vapaasti luettavissa ja ladattavissa heidän verkkosivuiltaan (www.languagemattersdiabetes.com). Suosittelen niihin tutustumista erityisesti kaikille niille, jotka kohtaavat diabetesta sairastavia ihmisiä arjessaan, oli kyse sitten työstä tai muista elämän kohtaamisista.

”Ystävälliset sanat eivät maksa paljon. Silti ne saavat paljon aikaan.” – Blaise Pascal

Kirjoittaja: 

Silja-Elisa Eskolin

Sh/Th (AMK), TM, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

silja.e.eskolin(at)utu.fi

Lähteet:

Banasiak K, Cleary D, Bajurny V, et al. Language Matters – A Diabetes Canada Consensus Statement. Can J Diabetes. 2020;44(5):370-373. doi:10.1016/j.jcjd.2020.05.008

Franklin M, Lewis S, Willis K, Bourke-Taylor H, Smith L. Patients’ and healthcare professionals’ perceptions of self-management support interactions: Systematic review and qualitative synthesis. Chronic Illn. 2018;14(2):79-103. doi:10.1177/1742395317710082

Joseph-Williams N, Elwyn G, Edwards A. Knowledge is not power for patients: A systematic review and thematic synthesis of patient-reported barriers and facilitators to shared decision making. Patient Educ Couns. 2014;94(3):291-309. doi:10.1016/j.pec.2013.10.031

Language Matters. (2022). Verkkosivu. https://www.languagemattersdiabetes.com/ Katsottu 24.8.2022.

Speight J, Skinner T, Dunning T, et al. Our language matters: Improving communication with and about people with diabetes. A position statement by Diabetes Australia. Diabetes Res Clin Pract. 2021;173:108655. doi:10.1016/j.diabres.2021.108655

Stuckey H, Peyrot M. Living with diabetes: literature review and secondary analysis of qualitative data. Diabet Med. 2020;37(3):493-503. doi:10.1111/dme.14255

Elämän varhaisvaiheet määrittävät tulevaa terveyttä

Ihmisen elämää kuvataan usein kaarena, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Useimmat elintapoihin liittyvät terveysongelmat, kuten lihavuus ja ylipaino sekä kansansairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit sekä tyypin 2 diabetes, nostavat päätään vasta aikuisiällä - kaaren jo käännyttyä laskusuuntaan. Riskiä sairastua näihin sairauksiin lisäävät useat aiemmin kaaren varrella elintapoihin liittyvät tekijät, kuten liian vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja niistä mahdollisesti seuraava ylipaino. Myös geenien osuus näiden sairauksien synnyssä on yleisesti tunnistettu. Viime vuosikymmenten tutkimustulosten perusteella kuitenkin sikiöajalla, syntymällä ja varhaislapsuudella on osaltaan tärkeä rooli tuon riskin muokkaajina. Esimerkiksi äidin raskausaikaisen tupakoinnin ja painonnousun sekä lapsuusiän kasvun on todettu olevan yhteydessä lihavuusriskiin aikuisiällä. Lisäksi mm. syntyminen keskosena (<37 raskausviikolla) lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin aikuisiällä.

Termi ”terveyden varhainen ohjelmoituminen” viittaa siihen, miten elimistö elämän varhaisvaiheessa ohjelmoituu tai sopeutuu kulloinkin vallalla olevaan ympäristöön. Tämä sopeutuminen näkyy elimistön toiminnassa myös pitkällä aikavälillä. Ilmiön tutkimiseen keskittynyt monitieteinen tutkimusala, joka nykyisin kulkee nimellä ”Developmental Origins of Health and Disease” (DOHaD, https://dohadsoc.org), käsittelee elämän varhaisvaiheiden yhteyttä terveyteen ja hyvinvointiin myöhemmällä iällä (ks. esim. Hanson & Gluckman 2011). Vaikka ilmiö on huomioitu jo vuosisadan alkupuolella, sai tutkimusala laajemmassa mittakaavansa lähtösysäyksen 1980-luvun Englannissa tehdystä löydöksestä, jossa todettiin niiden, jotka syntyivät pienipainoisina, kuolleen todennäköisemmin sydän ja verisuonitauteihin, kuin normaalipainoisina syntyneiden. Sittemmin tutkimusala on laajentunut käsittelemään elämän varhaisvaiheen altisteita ympäristömyrkyistä äidin raskausaikaiseen stressiin.

Varhainen ravitsemus on yksi keskeisistä altisteista, jonka yhteydestä terveyteen ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä on selkeää tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi imetyksen lihavuudelta kehittymiseltä suojaava vaikutus ja toisaalta liian korkean imeväisiän proteiininsaannin lihavuuden kehittymiselle altistava vaikutus ovat löydöksiä, jotka ovat toistuneet tutkimuksissa (ks. esim. Brands ym 2014). Toisaalta on myös näyttöä siitä, että elämän varhaisvaiheet vaikuttavat ruokailutottumuksiimme aikuisiällä; esimerkiksi niiden, jotka ovat syntyneet pienipainoisina keskosina, on todettu omaavan aikuisiässä epäterveellisemmät ruokailutottumukset täysiaikaisina syntyneisiin verrattuna

Useat elämän varhaisvaiheessa vaikuttavat tekijät ovat sellaisia, joihin emme pysty suoralta kädeltä vaikuttamaan kovinkaan paljoa. Kuitenkin elintavat, tärkeimpinä ravitsemus ja liikunta, ovat tekijöitä joiden avulla pystymme kenties pitkällä aikavälillä muokkaamaan jo elämän varhaisvaiheessa muotoutuvaa aikuisiän sairastumisriskiä. Viimevuosien tutkimustulosten perusteella onkin erittäin tärkeää panostaa etenkin raskautta suunnittelevien nuorten naisten, raskaana olevien äitien, imeväisikäisten sekä esimerkiksi keskosena syntyneiden terveyden seurantaan ja elintapaohjaukseen osana laajempaa lihavuuden ja siihen liittyvien kansansairauksien ehkäisytyötä.

Kirjoittaja:

Hanna-Maria Matinolli

Terveydenhoitaja, TtT

Projektitutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hanna_Maria_Matinolli

Lähteet:

Barker D.J. & Osmond C. 1986. Infant mortality, childhood nutrition, and ischaemic heart disease in England and Wales. Lancet, 1(8489):1077–1081.

Brands, B., Demmelmair, H., Koletzko, B. 2014. How growth due to infant nutrition influences obesity and later disease risk. Acta Paediatr. 130, 578-585.

Brisbois, T.D., Farmer, A.P., McCargar, L.J. 2012. Early markers of adult obesity: a review. Obesity Reviews, 13, 347-367.

Hanson, M. & Gluckman, P. 2011.  Developmental origins of noncommunicable disease: population and public health implications. Am J Clin Nutr, 94; 1754S-1758S.

Kaseva, N., Wehkalampi, K., Hemiö, K., Hovi, P., Järvenpää, A.L., Andersson, S., Eriksson, J.G., Lindström, J., Kajantie, E. 2013. Diet and nutrient intake in young adults born preterm at very low birth weight. J Pediatr 163(1):43-8.

Matinolli HM. 2018. Nutrition and early life programming of health. Focus on preterm birth and infant feeding in relation to energy-balance and related traits in adulthood. Väitöskirja. Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta.

Raju, T.N.K, Buist, A.S., Blaisdell C.J., Moxey-Mims, M., Saigal, S. 2017. Adults born preterm: a review of general health and system-specific outcomes. Acta Paediatr. 106(9):1409-1437.

Sipola-Leppänen, M., Vääräsmäki, M., Tikanmäki, M., Matinolli, HM., Miettola S., Hovi P., Wehkalampi, K., Ruokonen, A., Sundvall, J., Pouta, A., Eriksson, JG., Järvelin, MR., Kajantie, E. 2015. Cardiometabolic risk factors in young adults who were born preterm. Am J Epidemiol. 181(11):861-73.

Hyötyjä liikunnasta – Kuinka vähän on riittävästi?

Liikunta on lääke, jonka käyttö on liian vähäistä. Viimeisimmän THL:n selvityksen mukaan 90 % suomalaisista ei liiku terveyssuositusten mukaisesti. Ylivoimaisesti suurimpana esteenä liikunnan suorittamiselle on kyselytutkimusten mukaan ajan puute. Tämän esteen ylittämiseksi on viime vuosien aikana kohdistettu laajaa tutkimusta intervalliharjoittelun terveysvaikutuksiin. Intervalliharjoittelussa liikunnan aikana vuorottelevat lyhyet työjaksot ja pidemmät lepojaksot. Varsin kattavan tutkimusten perusteella intervalliharjoittelulla saatavat tulokset terveyden kannalta ovat vähintään yhtä hyviä, kuin nykysuositusten mukaisella peruskuntoharjoittelulla, joiltain osin intervalliharjoittelun on jopa tehokkaampaa.

Suurin osa intervalliharjoittelun tutkimuksesta on keskittynyt harjoittelumuotoihin, joissa työjaksojen kesto on vaihdellut 30 sekunnista neljään minuuttiin ja välissä olevien lepojen kesto kolmesta neljään minuuttiin. Tehtyjen työjaksojen määrä vaihtelee, mutta yleensä niitä tehdään neljästä kuuteen. Yhden treenin kesto on näin ollen suunnilleen 15-20 minuuttia.

Tutkimus on kuitenkin edennyt suuntaan, jossa etsitään pienintä hyödyllistä liikunta-annosta. Joitain mielenkiintoisia tuloksia on jo olemassa. Muutamissa tutkimuksissa on intervallien kestoa ja määrää vähennetty. Näistä saadut tulokset näyttävät siltä, että intervallin tulisi kestää vähintään 20 sekuntia, vetoja tulisi olla kaksi ja harjoituksia kolme viikossa. Tutkimuksissa koko harjoitus kesti 10 minuuttia. Lisäksi on selvitetty, että jos vetojen määrä lasketaan yhteen tai vedon kesto lasketaan 10 sekuntiin hyötyjä ei saada. Liikunnan tuomana hyötynä tutkimuksissa oli maksimaalisen hapenottokyvyn paraneminen, mutta laihtumista, sokeriaineenvaihdunnan tai veren rasva-arvojen paranemista ei tällä liikunnalla saavutettu. Maksimaalinen hapenottokyky on kuitenkin yksi olennaisimmista fyysisen suorituskyvyn mittareista, jonka yleisesti liittyy henkilön terveyteen.

Nämä tulokset viittaavat siihen suuntaan, että jos haluaa parantaa kuntoaan, niin kolme 10 minuutin liikuntaa viikossa auttaisi alkuun. Tämän liikunnan tulisi sisältää kaksi 20 sekunnin suhteellisen raskasta jaksoa. Aloittelijalle tällainen raskas jakso on esimerkiksi reipas rappusten nousu.

Nämä siis vinkkinä itse kullekin ketä sohvalla maatessaan pohtii, että onko mitään järkeä vetää lenkkareita jalkaan, jos ei jaksa lähteä tunnin lenkille. Vaikuttaisi siis siltä, että jo lähes olemattoman tuntuisilla parilla 20 sekunnin pyrähdyksellä saadaan myönteisiä vaikutuksia kuntoon.

Lähteet:

Metcalfe R.S., Babraj J.A., Fawkner S.G. and Vollaard N.B.J. (2012) Towards the minimal amount of exercise for improving metabolic health: beneficial effects of reduced-exertion high-intensity interval training. European Journal of Applied Physiology 112(7), 2767–2775. doi:10.1007/s00421-011-2254-z.

Metcalfe R.S., Tardif N., Thompson D. and Vollaard N.B.J. (2016) Changes in aerobic capacity and glycaemic control in response to reduced-exertion high-intensity interval training (REHIT) are not different between sedentary men and women. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism 41(11), 1117–1123. doi:10.1139/apnm-2016-0253.

Milanović Z., Sporiš G. and Weston M. (2015) Effectiveness of High-Intensity Interval Training (HIT) and Continuous Endurance Training for VO2max Improvements: A Systematic Review and Meta-Analysis of Controlled Trials. Sports Medicine 45(10), 1469–1481. doi:10.1007/s40279-015-0365-0.

Nalçakan G.R., Songsorn P., Fitzpatrick B.L., Yüzbasioglu Y., Brick N.E., Metcalfe R.S. and Vollaard N.B.J. (2018) Decreasing sprint duration from 20 to 10 s during reduced-exertion high-intensity interval training (REHIT) attenuates the increase in maximal aerobic capacity but has no effect on affective and perceptual responses. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism 43(4), 338–344. doi:10.1139/apnm-2017-0597.

Ruffino J.S., Songsorn P., Haggett M., Edmonds D., Robinson A.M., Thompson D. and Vollaard N.B.J. (2017) A comparison of the health benefits of reduced-exertion high-intensity interval training (REHIT) and moderate-intensity walking in type 2 diabetes patients. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism 42(2), 202–208. doi:10.1139/apnm-2016-0497.

Songsorn P., Lambeth-Mansell A., Mair J.L., Haggett M., Fitzpatrick B.L., Ruffino J., Holliday A., Metcalfe R.S. and Vollaard N.B.J. (2016) Exercise training comprising of single 20-s cycle sprints does not provide a sufficient stimulus for improving maximal aerobic capacity in sedentary individuals. European Journal of Applied Physiology 116(8), 1511–1517. doi:10.1007/s00421-016-3409-8.

Kirjoittajan tiedot:

Mikko Koivumäki

Sh, TtK, maisteriopiskelija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

mikkkoi@utu.fi