Terveystieteiden opiskelijaksi Turkuun, hoitotieteen laitokselle!

Jokainen meistä tuntee varmasti yhden kollegan, joka on jossain vaiheessa hakenut opiskelemaan hoitotiedettä yhteen viidestä yliopistosta Suomessa, jossa hoitotiedettä opetetaan.  Lähes 30 vuoden ajan Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa hoitotieteen laitoksella on opiskellut lähes 900 hoitotyön ammattilaista terveystieteiden maisteriksi, hoitotiede pääaineenaan. Vuosittain terveystieteiden koulutukseen valitaan 40 parhaiten valintakokeessa menestynyttä hakijaa ja viisi hakijaa avoimen väylän kautta.

Maisteriohjelman tavoitteena on valmistaa hoitotyön ammattilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon uralle esimerkiksi vaativiin esimies-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin, terveysalan opettajaksi tai miksei tutkijan uralle, kuten tämän blogin kirjoittajat ovat valinneet. Pääsääntöisesti jokainen valmistunut saa tutkintoaan vastaavaa työtä kaikki valmistuneet maisterit sijoittuvat koulutustaan vastaavaa tehtävään kahden vuoden sisällä valmistumisesta.

Opiskelu on täysipäiväistä ja opinnot on suunniteltu kestäväksi kolme vuotta. Tämän ajan opiskelija on oikeutettu opintotukeen tai aikuiskoulutustukeen sekä muihin opiskelijaetuihin, kuten opiskelijalounaaseen ja VR:n junalippuihin. Opintojen kokonaisuus koostuu 180 opintopisteen kandidaattiopinnoista sekä 120 opintopisteen maisteriopinnoista. Näihin opintoihin kuuluu osana kandidaatin- ja pro gradututkielma. Aiemmasta terveydenhuollon ammattikorkeakoulututkinnosta saa hyväksiluettua 100 op. ja terveydenhuollon opistoasteen tutkinnosta 80 op.

Hoitotieteen pääaineen lisäksi opiskelijat suuntautuvat joko terveystieteiden opettajakoulutukseen tai asiantuntija- ja johtamiskoulutukseen. Jälkimmäisessä suuntautumisvaihtoehdossa asiantuntijuusalueet ovat joko kliininen hoitotiede, ikääntyneisiin suuntautuva hoitotiede tai mielenterveyteen suuntautuva hoitotiede.

Opiskelu on monipuolista ja kansainvälistä. Tutkintoon kuuluu 25 opintopistettä vapaasti valittavia opintoja, joita voi valita myös oman laitoksemme ulkopuolelta, mikäli ne soveltuvat hoitotieteen alaan. Kansainvälisyys on jokapäiväistä, sillä laitoksella vierailee vuosittain kymmeniä tutkijoita, opettajia ja luennoitsijoita vuosittain eripuolilta maailmaa. Kansainvälisiä ja kansallisia konferensseja järjestetään laitoksella vuosittain ja näihin opiskelijoilla on mahdollisuudet päästä mukaan. Seuraava suurempi konferenssi on syksyllä 2016. Erasmus-vaihto eurooppalaisessa yliopistossa on varmasti kokemus ja seikkailu, joka kannattaa hyödyntää. Sekä opettajankoulutukseen että asiantuntijakoulutukseen kuuluu käytännön harjoittelu, jonka voi osaksi suorittaa Liettuassa, Klaipedassa tai Espanjassa, Barcelonassa.

Opetusta pyritään järjestämään myös Turun ulkopuolella.  Helsingissä onkin järjestetty useamman vuoden ajan seminaariopetusta pääkaupunkiseudun opiskelijoille. Tulevaisuus näyttää, miten opetusta voidaan vahvistaa Satakunnan alueella. Verkko-opetuksen määrää on myös pyritty lisäämään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että läsnäolo ja toisten opiskelijoiden tapaaminen luennoilla seminaareissa lisää yhteisöllisyyttä, verkostoitumista ja ennen kaikkea ystävyyttä.

Hakuaika on 17.3.–9.4.2015. Valintakoe järjestetään tiistaina 19.5.2015 klo 12.00–16.00.

Valintakokeeseen kannattaa saapua hyvissä ajoin. Juna saattaa juuri sinä tärkeänä päivänä olla myöhässä, auton parkkiruutu kateissa tai oma valintakoesali eri rakennuksessa.

Koetehtävät perustuvat seuraaviin koetilaisuudessa jaettavaan aineistoon ja seuraaviin valintakoekirjoihin:

• Eriksson Katie, Isola Arja, Kyngäs Helvi, Leino-Kilpi Helena, Lindström Unni Å., Paavilainen Eija, Pietilä Anna-Maija, Salanterä Sanna, Vehviläinen-Julkunen Katri & Åstedt-Kurki Päivi: Hoitotiede. 4. uudistettu painos. Sanoma Pro Oy, 2012. ISBN 978-952-63-0143-3 tai 4.–5. painos, Sanoma Pro Oy, 2013. ISBN 978-952-63-0143-3.

• Leino-Kilpi Helena & Välimäki Maritta: Etiikka hoitotyössä. 8. uudistettu painos tai 8.–9. painos. Luvut 1–2, 4–8, 20. Sanoma Pro Oy, 2014. ISBN 978-952-63-2932-1.

Lisätietoa hausta saat opintoneuvojaltamme opo-hoitotiede@utu.fi, puh. (02)3338411, ti ja to klo 10.00-12.00 sekä hoitotieteen laitoksen kansliasta, opintosihteeri puh. (02) 333 8401.

Käy tutustumassa hoitotieteen laitoksen sivuilla, mitä hausta ja opiskelusta on kirjoitettu ja etusivulta löydät ajankohtaisia tiedotteita ja laitoksella järjestettäviä tapahtumia. www.utu.fi/hoitotiede

Vuonna 2016 juhlimme 30-vuotiasta hoitotieteen taivalta Turussa, olethan juhlassa mukana!

Onnea hakuun, tsemppiä valintakokeeseen ja syksyllä tavataan!

 

Eriikka Siirala, sh, TtM

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

eesiir(at)utu.fi

Liikuntaa sairaalassa: syöpää sairastavien lasten näkökulma

Taistelu syöpää vastaan ja sairauden hoito vaativat lapselta ja hänen perheeltään paljon voimia. Sen lisäksi lasta tulisi myös kannustaa liikkumaan sairauden aikana. Näyttöä liikunnan hyödyistä hoitojen akana on jo paljon, mutta kannustaako ympäristö ja muut vaikutusmahdollisuuden piirissä olevat seikat edistävästi vai estävästi lasten liikuntaan hoitojen aikana? Lasten ääni ratkaisee. 

Götte ym. (2014) kysyivät syöpähoidoissa olevilta lapsilta, millaisia esteitä ja motivoivia tekijöitä liikunnalle ja liikuntaharjoittelulle he kokivat. Tutkimuksessa haastateltiin neljääkymmentä 4–20-vuotiasta lasta ja nuorta hoitojen aikana. Tutkittavat osallistuivat sairaalassaoloaikoina ohjattuun liikuntaharjoitteluun voinnin salliessa. Tulosten perusteella lapsilla oli pääsääntöisesti positiivinen asenne liikuntaan hoitojen aikana, ja sairaalassa järjestettyä ohjattua liikuntaharjoittelua pidettiin tärkeänä ja mieluisana. Sairaalassa järjestetty ohjattu liikuntaharjoittelu oli lasten ja nuorten mielestä tärkeä juuri siksi, että sairaalassaoloaikana tulisi sitouduttua liikkumaan. 

Liikunnan esteiksi hoitojen aikana lapset ja nuoret kokivat erilaisia fyysisiä, psykologisia ja organisaatioon liittyvät tekijöitä. Fyysisistä tekijöistä mainittiin uupumus, pahoinvointi, kivut ja motoriseen suoriutumiseen, esimerkiksi tasapainoon, liittyvät ongelmat. → Motoristen taitojen harjoittamisella hoitojen aikana voi ehkäistä tai helpottaa motorisia ongelmia, ja siten liikunta voi tuntua taas mielekkäämmältä. Liikunta parantaa fyysistä kuntoa monella tapaa ja voi auttaa myös hoitojen aiheuttamiin sivuvaikutuksiin.

Psykologisista estävistä tekijöistä suurin oli motivaation puuttuminen. Muita tekijöitä oli se, että sairaalan sänky tuntui ainoalta henkilökohtaiselta paikalta sairaalassa, ja siksi siitä ei halunnut nousta. Osa lapsista voi pahoin, jos näki muita sairaita lapsia voivan pahoin. Urheilua ennen sairastumista harrastaneiden oli vaikea luopua aktiiviurheilusta, ja siksi tuntui helpommalta sivuuttaa kaikki liikuntaan liittyvä. → Lapsi ja hänen perheensä tarvitsee usein psykososiaalista tukea liikunnan aloittamiseen tai ylläpitämiseen hoitojen aikana. Tieto liikunnan hyödyistä ja siitä, että psykologisista tekijöistä liikunta auttaa muun muassa hoitojen aiheuttamaan uupumukseen, unen laatuun ja mielen virkeyteen, voi motivoida yrittää liikkua väsymyksestä huolimatta oman jaksamisen mukaan. Ohjatut liikuntakerrat sairaalassa motivoivat alkuun. Suomalaisessa syövänhoitokulttuurissa ohjattu liikunta sairaalassa kaikkien etuoikeutena on vielä harvinaisuus. 

Organisaatioon liittyviä estäviä tekijöitä liikunnalle olivat esimerkiksi fysioterapeuttien tai liikuntaspesialistien ajan puute, hoitojen tiukka aikataulutus ja koulunkäynti sairaalassa. Useimmat mainitsivat myös sopivien tilojen puutteen, ja sen etteivät osanneet miettiä mitään sopivaa liikkumisen muotoa osastolla ollessaan. Osa lapsista mainitsi myös infuusiotelineen esteeksi liikkua. → Osastojen seinillä voisi olla erilaisia ideakortteja siitä, miten osastolla ollessa voi liikkua. Jokaisessa huoneessa voisi olla myös liikuntavälinenurkkaus ohjeineen ja ideoineen. Lainattava askelmittari voisi motivoida käytävällä kävelyyn. Infuusiotelineistä voisi kehitellä sporttisemman, vähemmän tilaa vievän version kävelylenkkejä varten. Götten ym. (2014) tutkimuksessa selvisi myös, että lapset toivoivat ympärivuorokautista pääsyä harjoittelutilaan, ja fysioterapeutin tai liikuntaspesialistin saavutettavuutta ajasta riippumatta.

Vanhempien asenne lasten liikuntaa kohtaan hoitojen aikana vaihteli estävästä, suojelevaan, kannustavaan ja välinpitämättömään. Vain muutama tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista sai liikuntaan liittyvää tietoa hoitojen aikana lääkäriltä.

Jotta liikunnan potentiaalin tunnistamisesta päästäisiin tilanteeseen, jossa jokainen perhe saisi tarvitsemansa tuen liikunnan ylläpitämiseen tai aloittamiseen, tarvitaan kohdennettua ohjausta, tietoa, tukea ja ohjattua liikuntaharjoittelua. Myös liikunnan riskeistä pitää puhua. Uusien lastensairaaloiden ja osastojen tulisi olla suunniteltu niin, että myös sairaala ympäristönä kannustaa ja mahdollistaa liikunnan sairaalassaoloaikana. Terveydenhuoltoalan ammattilaiset voivat oman tärkeän työn lomassa muistuttaa liikunnan merkityksestä ja ohjata fysioterapeutin tapaamiseen, jos sairaan lapsen liikunta, liikuntarajoitteet, motoriset tai fyysisen toimintakyvyn ongelmat, tai liikunnan aloittaminen herättää perheelle kysymyksiä. Jo liikunnan puheeksi ottamisella tiedetään olevan merkitystä liikuntaan motivoinnissa. Sairauden aikana liikuntaan liittyvien pelkojen voittamiseen tarvitaan tietoa ja opastusta. Yksilöllinen ote varmistetaan kysymällä millaista tukea lapsi ja hänen perheensä tarvitsee. 

Suomen lasten syöpäsäätiö, Aamu, järjestää helatorstaina 14.5.2015 AAMUlenkki tapahtuman syöpäsairaiden lasten hyväksi. Laita päivämäärä ylös ja valmistaudu edistämään syöpäsairaiden lasten hoitoa, kuntoutusta, ja syöpää sairastavien tai siitä selvinneiden lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävää tutkimusta. Osallistumalla tapahtumaan edistät vaivihkaa myös omaa terveyttäsi auttamalla ja liikkumalla mukavassa seurassa!

Kirjoitus pohjautuu artikkeliin:

Götte M, Kesting S, Winter C, Rosenbaum D, Boos J. 2014. Experience of barriers and motivations for physical activities and exercise during treatment of pediatric patients with cancer. Pediatric Blood & Cancer. 61(9):1632–7.

Kirjoittajan tiedot:

Lotta Kauhanen

Ft, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

anloka@utu.fi

Uusi geenitieto, hoitotyö ja terveyden edistämisen etiikkaa

Hoitotyössä ja terveyden edistämisessä korostuu eettinen vastuu ihmisestä sekä myös hoitotyöhön ja terveyden edistämiseen liittyvästä tehtävästä. Tehtävävastuun näkökulmasta keskeistä on hoitotyön ja siihen liittyvän toiminnan perusteltavuus ja toiminnan perustuminen parhaaseen olemassa olevaan tietoon. Parhaan olemassa oleva tiedon hyödyntäminen ei tarkoita tieteellisen tiedon reseptinomaista soveltamista, vaan se edellyttää muun muassa tiedon kriittistä tarkastelua, kliinistä asiantuntemusta, potilaan tai asiakkaan tilanteen ja yksilöllisyyden huomioimista sekä ennen kaikkea tiedon hyödyntämiseen liittyvää eettistä tarkastelua. 

Perinnöllisyystieteessä on pitkään tunnettu erilaisia geeneihin eli perintötekijöihin liittyviä ominaisuuksia, joilla on vaikutusta yksilön ja hänen jälkeläistensä terveyteen ja riskiin sairastua erilaisiin tauteihin. Myös lääketieteessä on nostettu esiin useita geenitutkimukseen ja geenitietoon liittyviä tarkastelunäkökohtia, jotka tuovat esille monia eettisiä kysymyksiä. Hoitotyön ja terveyden edistämisen näkökulmasta perinnöllisyyttä on kuitenkin tarkasteltu huomattavasti vähemmän. Hoitajat ovat terveyden edistämisen asiantuntijoita ja siten keskustelu perinnöllisyyteen ja perinnöllisyystekijöihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä tulisi myös hoitotyön ja terveyden edistämisen näkökulmasta käynnistää.

Uusimman tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että yksilö vaikuttaa omilla elämäntavoillaan, ei ainoastaan omaan ja seuraavaan, vaan sitäkin seuraaviin sukupolviin. Uusimman tutkimuksen mukaan elämäntapamme ja elinympäristömme muuttavat geeniemme toimintaa sääteleviä perintötekijöitämme, jotka siirtyvät meistä lapsiin ja lapsenlapsiimme. Onkin jopa esitetty, että isovanhempamme elintavat ainakin osittain selittäisivät tiettyjä nykypäivän terveysongelmia, kuten lasten lähes epidemiaksi kutsuttua ylipainon yleistymistä kaikissa länsimaissa. 

Hoitotyön ja terveyden edistämisen toimijoiden ja asiantuntijoiden tulisi viimeistään tässä vaiheessa kiinnittää huomiota tähän uuteen ja erittäin mielenkiintoiseen, mutta toisaalta arkaluontoiseen ja vähintäänkin useita eettisiä näkökulmia herättävään tietoon. Vaikka geenitieto on edelleen nuorta ja tämän tiedon soveltamista ja hyödyntämistä on hoitotyön ja terveyden edistämisen käytännön työn näkökulmasta pohdittu vasta vähän, on tieto kuitenkin niin vahvaa, että se väistämättä tulee vaikuttamaan hoitotyön ja terveyden edistämisen sisältöihin ja menetelmiin lähivuosina.  Tätä geenitietoa tuleekin tarkastella kriittisesti ja analyyttisesti sekä pohtia tiedon merkitystä ja hyödynnettävyyttä erityisesti hoitotyön, terveyden edistämisen ja sen etiikan näkökulmasta.

Kirjoittajan tiedot:

Camilla Laaksonen, 

TtT, Terveyden edistämisen tutkimusryhmän vetäjä, 

Turun ammattikorkeakoulu,  

camilla.laaksonen@turkuamk.fi

Lähteet: 

Carter, S.M., Cribb, A. & Allegrante, J.P. 2012. How to think about health promotion ethics. Public Health Reviews 34(1), 1-24.

Herrera, B.M. & Keildson, S. & Lindgren, C.M. 2011. Genetics and epigenetics of obesity. Maturitas 69, 41-49.

Leino-Kilpi, H.2014. Terveyden edistämisen etiikka. Teoksessa: Leino-Kilpi, H. & Välimäki, M. Etiikka hoitotyössä, 184-199.

Rothstein, M.A., Cai, Y. & Marchant, G.E. 2009. The ghost in our genes : Legal and ethical implications of epigenetics. Health Matrix Clevel 19(1), 1-62.

Russo, P. & Siani, L.A. 2010. Heritability of body weight: Moving beyond genetics. Nutrition, Metabolism & Cardiovascular Diseases 20, 691-697.
 

Terveyspalveluorganisaatiot tarvitsevat enemmän asiantuntijoita ja tutkijoita rakenteisiinsa

Hoitotieteellistä tutkimusta tuotetaan jatkuvasti ja näyttö paremmista toimintatavoista hoitoalalla vahvistuu koko ajan. Tästä huolimatta tutkitun tiedon saaminen käytäntöön on monin paikoin vielä hidasta ja epäsystemaattista.

Hoitotyön johtajat ovat vastuussa hoitotyön kehittämisestä ja tutkimusedellytyksistä. Tämä tuodaan näkyväksi muun muassa hoitotyön johtamisen valtakunnallisten linjausten kautta. Johanna Bjerregård Madsenin tekemän kartoituksen mukaan hoitotyön johtajat käyttävät 32 % työajastaan henkilöstöjohtamiseen, 29 % toiminnan johtamiseen, 20 % substanssin johtamiseen ja 13 % muuhun toimintaan, mutta ainoastaan 6 % hoitotyön kehittämiseen. Tämän kaltaisilla voimavaroilla uutta tutkimustietoa on kuitenkin mahdotonta saada jalkautettua käytäntöön riittävissä määrin.

Hoitotieteen ja hoitotyön asiantuntijoita on jo kauan ollut eri puolilla terveydenhuoltoa ympäri maailmaa. Asiantuntijoiden tarve ja hyödyt on todettu myös Suomessa, jossa koulutusta on ollut noin 30 vuotta. Viimeisimpänä asiantuntijoiden tarpeen ajankohtaisuutta todentaa elokuussa Helsingissä pidetty Sairaanhoitajaliiton emännöimä ICN INP/APNN konferenssi, johon osallistui lähes 800 henkilöä 40 eri maasta.

Hoitotieteen ja hoitotyön asiantuntijoiden virkoja ja toimia on perustettu eri puolille terveyspalveluita tuottavia organisaatioita myös Suomessa, mutta onko heitä riittävästi ja onko heillä riittävät voimavarat kehittää hoitotyötä terveyspalveluissa systemaattisesti?

Asiantuntijoiden lisäksi tarvitsemme terveyspalveluita tuottaviin organisaatioihimme myös tutkijoita, jotka tarttuvat kliinisiin ongelmiin tutkimuksen näkökulmasta ja tuottavat uutta tietoa käytäntöön. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden yhteistyöllä tutkitun tiedon hyödyntäminen käytännössä voi toteutua systemaattisemmin ja tehokkaammin. Näiden kahden toimiminen samassa organisaatiossa voisi tehdä yhteistyöstä sujuvampaa kun toimintakulttuuri on yhtenevä ja organisaatiorajoja ylittävältä byrokratialta vältytään. Tämä edellyttää lisäksi hoitotyön esimiesten tukea ja hoitotyötä tekevien hoitajien oikeaa asennetta ja sitoutumista hoitotyön kehittämiseen.

Hoitotyön asiantuntijoiden ja tutkijoiden virkojen ja toimien lisäämisen tarve on ilmeinen muissakin pohjoismaissa. Turun yliopiston hoitotieteen laitos emännöi marraskuussa pohjoismaista hoitotieteellistä konferenssia nimeltä Nordic Conference on Advances in Health Care Science Research. Konferenssin päätteeksi pidettiin paneelikeskustelu, jossa viisi hoitotieteen professoria eri pohjoismaisista yliopistoista pohti terveystieteiden tulevaisuuden näkymiä. Paneelissa vallitsi yksimielisyys siitä, että tarvitsemme lisää asiantuntijoita ja tutkijoita organisaatioihimme, jotta saamme tutkittua tietoa paremmin käyttöön.

Terveyspalvelujärjestelmää uudistettaessa ja organisaatiomuutoksia tehtäessä on tärkeää huomioida, kuka organisaatiossa on vastuussa hoitotyön kehittämisestä ja tutkimuksesta. Tämän lisäksi on erittäin tärkeää, että pohditaan, kuka toiminnasta käytännössä vastaa ja minkälaiset resurssit tähän tarvitaan. Riittäviin resursseihin panostaminen maksaa itsensä takaisin laadukkaiden ja kustannustehokkaiden palveluiden muodossa.

Laura-Maria Peltonen

Sairaanhoitaja, TtM

Hoitotieteen laitos

Lääketieteellinen tiedekunta

Turun yliopisto

lmemur(at)utu.fi

Lähteet:

Bjerregård Madsen, J. Hoitotyön johtajien ja esimiesten työajan sisällön seuranta – Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ky:ssä tehty selvitys. Pro terveys 3/2014, s. 8-10.

Hoitotyön johtamisen valtakunnalliset linjaukset

http://www.taja.fi/client-data/file/Hoitotyon-johtamisen-valtakunnalliset-linjaukset_2014_1_1_1_1_1.pdf

ICN INP/APNN konferenssi

http://www.nurses.fi/8th-icn-international-nurse-prac/

Nordic Conference on Advances in Health Care Science Research http://www.utu.fi/en/units/med/units/hoitotiede/nordconf2014/Pages/home.aspx

Turvallista synnytystä

On edelleenkin lottovoitto syntyä Suomeen ainakin synnytyksiä tarkastellessa. Sekä äitiys- että neonataalikuolleisuus ovat maailman pienimpiä; tämän mahdollistavat suomalainen äitiyshuolto sekä vastasyntyneiden tehohoito, jotka ovat huippuluokkaa. Tämän tilanteen säilyttämiseksi tarvitsemme synnytyssairaaloita, joissa on ympärivuorokautinen valmius tehdä hätäkeisarileikkaus ja hoitaa tehohoitoa tarvitsevia vastasyntyneitä. Tätä tavoitellaan myös ensi vuonna voimaan tulevalla päivystysasetuksella, joka on herättänyt paljon keskustelua.

Normaali raskaus ja synnytys eivät missään tapauksessa ole sairauksia. Onneksi suurin osa raskauksista etenee suuremmitta ongelmitta ja suomalaiset hyvät kätilöt hoitavat omalla ammattitaidollaan synnytykset puuttumalla normaalin synnytyksen kulkuun mahdollisimman vähän. Väistämättä kuitenkin tulee tilanteita, joissa tarvitaan kätilön lisäksi myös lääketieteen apua joko äidille, lapselle tai molemmille. Usein nämä tilanteet tulevat täysin odottamatta ja ne vaativat välitöntä reagointia. Toivonkin, että kaikki perheet saisivat synnyttää turvallisesti, osaavissa kätilön käsissä siten, että taustajoukkoihin kuuluvat niin synnytyslääkäri kuin anestesia- ja lastenlääkärit. On valitettavaa, että raha ratkaisee näissäkin asioissa niin, että synnytykset keskitetään suuriin sairaaloihin sen sijaan, että kaikkien yksiköiden valmiuksia nostettaisiin turvallisuusvaatimuksia vastaavalle tasolle.

Suomessa myös keisarileikkausten osuus on saatu pidettyä matalana maailmanlaajuisesti vertailtaessa. Aiemmassa kirjoituksessani viittasin aiheesta tehtyyn tutkimukseen, jossa osoitettiin keisarileikkausten huomattavasti suuremmat riskit alatiesynnytyksiin nähden. Synnytyssairaalan jatkuvalla hätäkeisarileikkausvalmiudella voidaan ehkä estää joitakin tarpeettomia ”varmuuden vuoksi” tehtyjä leikkauksia, joilla puolestaan on vaikutuksia muun muassa naisen kaikkiin seuraaviin raskauksiin.

On epäoikeudenmukaista sanoa, että suuressa sairaalassa synnyttäminen olisi automaattisesti jotenkin persoonatonta tai käsittely liukuhihnamaista. Suurenkin sairaalan kätilöt tekevät työtään sydämellään ja haluavat kohdata jokaisen synnyttäjän yksilöllisesti. Oleellista ei ole sairaalan koko tai vuodessa hoidettujen synnytysten määrä, vaan riittävä ja ammattitaitoinen henkilöstö sekä toimivat tilat. Tähän olisikin nyt erityisesti panostettava. Kansainvälisesti on tehty joitakin tutkimuksia synnytyssairaaloiden yhteydessä toimivista kätilövetoisista synnytyskeskuksista, joissa yhdistyvät kodinomainen ympäristö, hoidon jatkuvuus sekä tarvittaessa välitön lääketieteellinen hoito (Perdion ym. 2013). Tutkimusten mukaan kätilöjohtoisissa synnytyskeskuksissa synnytystoimenpiteitä, joita ovat esimerkiksi sikiökalvojen puhkaisu, synnytyksen vauhdittaminen oksitosiinilla ja episiotomia, tehtiin vähemmän vaarantamatta kuitenkaan äidin tai lapsen terveyttä (Schneck ym. 2012, Gottvall ym. 2011). Tämänkaltaista toimintamallia voisi harkita käytettäväksi Suomessakin mahdollistamaan sekä yksilöllinen että turvallinen synnytys.

Kirjoittajan tiedot:

Hannakaisa Niela-Vilén

kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: hmniel(at)utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hannakaisa_Niela-Vilen

Lähteet

Gottvall K, Waldenström U, Tingstig C & Grunewald C. 2011. In-hospital birth center with the same medical guidelines as standard care: a comparative study of obstetric interventions and outcomes.  Birth 38 (2), 120–128.

Perdion K, Lesser R, Hirsch J, Barger M, Kelly TF, Moore TR & Lacoursiere DY. 2013. A midwifery-led in-hospital birth center within an academic medical center. Journal of Perinatal & Neonatal Nursing 27(4), 302–310.

Schnekc CA, Riesco MLG, Diniz CSG & de Oliveira SMJV. 2012. Maternal and neonatal outcomes at an alongside birth center and at a hospital. Revista de Saúde Pública 46(1), 77–86.