HAAVOITTUVA YKSILÖ – MILLÄ PERUSTEELLA JA KENEN MÄÄRITTELEMÄNÄ?

Haavoittuvuus-käsitteen käyttö on vakiintunut terveydenhuollon kontekstissa, niin kliinisessä työssä kuin tutkimuksenkin parissa (Hurst 2008). Haavoittuvuus-käsitteen käyttäminen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä (Grabovschi et al. 2013; Hurst 2008; Spiers 2000). Miten tämä määritelmä ymmärretään ja miten sitä sovelletaan eri tilanteissa, vaihtelee.

Yleistä on, että haavoittuvuuden määrittelee joku muu kuin haavoittuva yksilö tai ryhmä. Tällöin haavoittuvuus määritellään esimerkiksi suhteessa ikään, terveydentilaan, sosiaaliseen asemaan tai etniseen taustaan. Näin ollen muun muassa lapset, ikääntyneet, pitkäaikaissairaat ja köyhät voidaan nähdä haavoittuvina. (Spiers 2000.) Haavoittuvuutta käsiteltäessä tulisi kuitenkin huomioida myös tarkemmin, mitä haavoittuvuudella tarkoitetaan ja millä laajuudella.

Yleensä haavoittuvuudella tarkoitetaan yksilöön tai ryhmään kohdistuvaa terveyshaitan riskiä (Grabovschi et al. 2013). Haavoittuvuuden voidaan myös yleisesti ajatella liittyvän ihmisyyteen, mutta tämä näkemys ei auta sen enempää kliinistä työtä tekeviä kuin tutkijoitakaan. Jos kaikki nähdään haavoittuvina, menettää haavoittuvuuden käsite osan merkityksestään. Toisaalta jos haavoittuvuudelle annetaan hyvin tiukat raamit, esimerkiksi haavoittuvat henkilöt ovat kykenemättömiä päätöksentekoon, voi haavoittuvuus olla leimaavaa ja yksilöä loukkaava. (Hurst 2008.) Tuskin esimerkiksi kaikkia ikääntyneitä voidaan pelkän iän perusteella pitää päätöksentekoon kykenemättöminä. Näin ollen haavoittuvuuden määritelmää ja sen käyttöyhteyttä ei voida erottaa täysin toisistaan.

Haavoittuvuutta pohtiessa ei tulisi myöskään nojautua vain yksilö- tai ryhmäperustaisiin tekijöihin. Terveydenhuollon kontekstissa myös itse terveydenhuolto asettaa haavoittuvuuteen vaikuttavia tekijöitä, jotka monet toki ovat yhteydessä yksilölähtöisiin tekijöihin. Terveydenhuolto järjestetään tietyin resurssein, joten sanomattakin on selvää, että rajat tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Haavoittuvuuden osalta merkittäviä tässä ovat esimerkiksi yksilön tarpeiden kohtaaminen, terveydenhuollon alueellinen järjestäminen ja henkilön oma taloudellinen tilanne huomioiden hänen mahdollisuutensa saada terveydenhuollon palveluja (Hurst 2008).

Haavoittuvuuden moniulotteisemmassa määritelmässä ei myöskään nähdä haavoittuvuutta vain ulkopuolisen henkilön arvioimana. Sen sijaan, että haavoittuvuus olisi aina toisen henkilön määrittelemää, voidaan haavoittuvuutta tarkastella myös yksilön kokemuksesta omasta haavoittuvuudesta. Tällöin määritelmään ei sisälly automaattisesti muun muassa ikä tai terveydentila, joskaan nämä eivät myöskään ole automaattisesti poissuljettuja yksilön kokemusmaailmasta. (Spiers 2000.) Yksilön kokemukseen perustuvalla haavoittuvuuden määritelmällä voidaan haavoittuvuutta tarkastella yksilöllisemmästä näkökulmasta ja välttyä ihmisten leimaamiselta haavoittuvaksi tietyn tekijän perusteella.  

Vaikka haavoittuvuuden käsite tai käyttö ei olekaan yksiselitteistä, ei sen merkitystä myöskään tulisi unohtaa tai aliarvioida terveydenhuollon kontekstissa. Sekä kliinisessä työssä että tutkimuksen parissa kohdatut ihmiset ovat kaikki erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita. Myös tilanteet ja kontekstit vaihtelevat. Näin ollen haavoittuvuutta tulisikin tarkastella aina tilannekohtaisesti.

Kuva: Pixabay/johnhain

Kirjoittajan tiedot:

Sunna Rannikko

Sh/th, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

seeran@utu.fi

 

Lähteet:

Grabovschi C, Loignon C & Fortin M. 2013. Mapping the concept of vulnerability related to health care disparities: a scoping review. BMC Health Service Research 13:94. doi: 10.1186/1472-6963-13-94

Hurst SA. 2008. Vulnerability in research and health care; describing the elephant in the room? Bioethics 22(4), 191–202. doi: 10.1111/j.1467-8519.2008.00631.x

Spiers J. 2000. New perspectives on vulnerability using emic and etic approaches. Journal of Advanced Nursing 31(3), 715–721. doi: 10.1046/j.1365-2648.2000.01328.x  

Ihmissuhteet ja mielenterveysongelmat nuorten elämässä – internet pohjainen tukiohjelma mahdollistaa ihmissuhteista kertomisen

Nuorten hyvinvoinnille on merkittävää sekä ystäviltä saatu tuki että kotona vallitseva hyvä ilmapiiri. Riidat ja alkoholin käyttö osoittautuivat yleisemmiksi masennusoireista kärsivien suomalaisten 12-vuotiaiden kodeissa. Hyvät perhesuhteet lisäsivät onnellisuutta, ja taas vähäinen kaverisuhteiden määrä vähensi sitä. Psykiatriset sairaudet koskettavat noin 14 % nuorista. Ne hankaloittavat toimintaa kouluympäristössä, ja aiheuttavat ihmissuhteisiin liittyviä huolia. Sosiaalinen kuormittavuus, tuen puute ja ihmissuhteiden heikko laatu lisäävät taas riskiä sairastua masennukseen.

Internetin käyttö terveydenhuollossa tarjoaa vaihtoehdon kasvotusten tapahtuville tapaamisille ja antaa mahdollisuuden saada tukea anonyymisti. Se on kustannustehokas ja nuorten arkipäivään soveltuva väline. Internetin käyttöä ihmissuhteiden kuvaamiseen on vielä tutkittu vähän mielenterveysongelmista kärsivien nuorten keskuudessa.

Tutkimuksemme tavoitteena oli saada tietoa nuorten ihmissuhteita kuvattuna internet-pohjaisen masennuksen hoitoon kehitetyn tukiohjelman välityksellä. Nuoret käyttivät Depis.Net -tukiohjelmaa avohoidon rinnalla kuuden viikon ajan. Ohjelma sisälsi tietopaketteja ja tehtäviä. 75 nuorisopsykiatrian poliklinikalle masennusoireiden vuoksi lähetettyä 15-17 –vuotiasta nuorta sai mahdollisuuden käyttää ohjelmaa. Heistä 29 täytti ihmissuhteisiin liittyvän tehtävän, jossa nimettiin verkostokarttaan ihmissuhteita, kuvattiin suhteiden laatua hymiöillä ja kirjoitettiin suhteiden sisällöstä.

Nuoret (n = 29) merkitsivät verkostokarttaan keskimäärin 8 ihmissuhdetta (vähimmillään 2 ja enimmillään 21). Kun verkostokarttojen merkinnät laskettiin yhteen, oli perhe tai perheenjäsen kuten äiti tai sisarus merkitty yhteensä 51 kertaa. Ystävät ja seurustelukumppanit merkittiin 26 kertaa, sukulaiset 14 kertaa ja muut henkilöt sekä lemmikit 14 kertaa. Nuoret liittivät yhteensä 99 hymiötä verkostokarttoihin merkittyjen ihmissuhteiden yhteyteen. Hymiöt luokiteltiin poistiivisiin kuten ”hymy”, neutraaleihin kuten ”ujo” ja negatiivisiin kuten ”vihainen”. Nuoret kokivat 59 % ihmissuhteistaan positiivisina, 31 % neutraaleina ja 10 % negatiivisina.

Kirjoitusten perusteella nuoret kuvasivat positiivisia ihmissuhteitaan luottamuksellisiksi ja tukea antaviksi. Konkreettinen apu, ystävien antama ymmärrys ja mahdollisuus jakaa kokemuksia olivat heille tärkeitä. Osa suhteista kuvattiin neutraaleina, tai nuoret kertoivat suhteiden muuttumisesta. Ystävien kanssa oli sekä hyviä että huonoja jaksoja. Välit vanhempiin saattoivat parantua, kun nuori muutti kotoa omilleen. Nuoret toivoivat, että etäiset suhteet vanhempiin paranisivat, ja että he oppisivat uusia taitoja vaikeisiin tilanteisiin. Etäiset ja hankalat ihmissuhteet rasittivat nuorten elämää. Kokemus omata perheestä saattoi olla etäinen ja viileä sekä vihan ja mustasukkaisuuden sävyttämä. Toiset suhteet olivat pinnallisia tai läheisiä ihmisiä ei ollut. Epävarmuus ja pelko esimerkiksi kumppanin menettämisestä painoivat nuoren mieltä.

Nuoret toivat tutkimuksessa esille ihmissuhteiden monimuotoisuuden. Aineisto kerättiin internet-pohjaisen tukiohjelman välityksellä. Sen avulla nuoret kertoivat ja kuvasivat visuaalisesti ihmissuhteiden myönteisiä ja kielteisiä näkökohtia. On mahdollista, että internet voi tarjota jatkossa kasvotusten tapahtuvaa kontaktia helpomman tavan nuorille käsitellä ihmissuhteita ja saada tukea. Tutkimusta tarvitaan edelleen lisää siitä, miten nuoret voisivat hyötyä internet-pohjaisesta työskentelystä ihmissuhteiden ja niihin liittyvien haasteiden kohdalla.

 

 

Kirjoitus perustuu artikkeliin: Anttila K, Anttila M, Kurki M, Välimäki M. Social relationships among adolescents as described in an electronic diary: a mixed methods study. Patient preference and adherence. 2017, 11, 343-352. https://www.dovepress.com/social-relationships-among-adolescents-as-described-in-an-electronic-d-peer-reviewed-fulltext-article-PPA#

Tutkimus liittyy Depis.Net –hankkeeseen. Se on Turun yliopiston ja kahden suomalaisen sairaanhoitopiirin yhteistyössä toteuttama tutkimushanke. Tavoitteena on kehittää käyttäjäystävällinen ja käyttökelpoinen internet-pohjainen tukiohjelma masennuksesta kärsiville nuorille. Hankkeen johtajana toimii professori Maritta Välimäki Turun yliopiston Hoitotieteen laitokselta. (Kts. Välimäki ym. 2012.)

 

Kirjoittajan tiedot:

Katriina Anttila
Psykiatrinen sairaanhoitaja, TtM, TtT-opiskelija
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
katriina.anttila@utu.fi

 

Lähteet:

Almquist YB, Östberg V, Rostila M, Edling C, Rydgren J. Friendship network characteristics and psychological well-being in late adolescence: exploring differences by gender and gender composition. Scand J Public Healt. 2014, 42(2), 146–154.

Andersen AJW & Svensson T. Internet-based mental health services in Norway and Sweden: characteristics and consequences. Adm Policy Ment Health. 2013, 40(2), 145–153.

Anttila K, Anttila M, Kurki M, Hätönen H, Marttunen M, Välimäki M. Concerns and hopes among adolescents attending adolescent psychiatric outpatient clinics. Child Adolesc Ment Health. 2015, 20(2), 81–88.

Anttila K, Anttila M, Kurki M, Välimäki M. Social relationships among adolescents as described in an electronic diary: a mixed methods study. Patient preference and adherence. 2017, 11, 343-352.

Burnett-Zeigler I, Walton MA, Ilgen M, ym. Prevalence and correlates of mental health problems and treatment among adolescents seen in primary care. J Adolesc Health. 2012, 50(6), 559–564.

Eapen V & Crncec R. Strategies and challenges in the management of adolescent depression. Curr Opin Psychiatry. 2012, 25, 7-13.

Phillips TM. The influence of family structure vs. family climate on ado­lescent well being. Child Adolesc Social Work J. 2012, 29(2), 103–110.

Teo AR, Choi H, Valenstein M. Social relationships and depression: ten-year follow-up from a nationally representative study. PLoS One. 2013, 8(4), e62396.

Uusitalo-Malmivaara L & Lehto JE. Social factors explaining children’s subjective happiness and depressive symptoms. Soc Indic Res. 2013, 111(2), 603-615.

Välimäki M, Kurki M, Hätönen H, et al. Developing an internet-based support system for adolescents with depression. JMIR Res Protoc. 2012, 1(2), e22. 

Tohtorikoulutettavan kesä

Tohtorikoulutettaville suunnatut kesäkoulut ovat yhtä varma kesän merkki kuin taivaalla lentävät haarapääskyt ja laitumelle kirmaavat lehmät. Tänä kesänä pääsin ensimmäistä kertaa itse mukaan kesäkouluun ja halusin tässä blogitekstissä kertoa kokemuksistani ja kesäkoulujen tarkoituksesta yleisesti.

Kesäkuun ensimmäinen viikko tarjosi terveystieteiden tohtorikoulutettaville erityisen hienoja mahdollisuuksia, kun kaksi kansainvälistä hoitotieteellistä verkostoa järjestivät kesäkoulun, ICoNS (International Collaboration of Nurse Scholars) Espanjassa Lleidassa ja Baltic Sea Region Network Saksassa Lübeckissä. Lisäksi osa laitoksemme tohtorikoulutettavista, allekirjoittanut mukaan lukien, osallistui Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen ensimmäiseen kesäkouluun Vihdissä. Kotoisesta sijainnista huolimatta myös tämä kesäkoulu oli hyvin kansainvälinen ja osallistujia oli kymmenestä eri kansallisuudesta.

Turun yliopiston hoitotieteen ja tulevaisuuden teknologian laitoksien tohtoriopiskelijat ohjaajansa kanssa Suomen kivuntutkimusyhdistyksen kesäkoulussa

Yhtenä kesäkoulujen tärkeimpänä tarkoituksena on edistää tohtorikoulutettavien kansainvälistä verkostoitumista, joka on tärkeää tutkijana kasvamisen ja tulevan tutkijan uran kannalta. Kesäkouluissa aikaa ja mahdollisuuksia verkostoitumiseen tarjoutuu enemmän kuin esimerkiksi konferensseissa. Kesäkoulussa vietetään yleensä useampia päiviä ja päivät koostuvat opetuksen lisäksi usein pienryhmätyöskentelystä ja muista tehtävistä – vapaa-ajan ohjelmaa unohtamatta! Kesäkouluissa on myös mahdollisuus harjoitella oman tutkimuksen esittämistä asiantuntijayleisölle, keskustelua ja kysymysten esittämistä muiden esityksistä. Alkuvaiheen tohtorikoulutettaville voi olla vaikeaa esimerkiksi kiteyttää tutkimuksensa annettuun aikaraamiin, kuten huomasimme omassa kesäkoulussa.

Omat oivallukseni kesäkoulussa liittyi epävarmuuteeni omasta osaamisestani aloittelevana tohtorikoulutettavana ja tutkimukseni esittämisestä muiden asiantuntijoiden ja tutkijoiden joukossa. Sain kuitenkin huomata, että erilaisista asiantuntijataustoista huolimatta kaikki tohtorikoulutettavat painivat samojen ongelmien parissa, ja toisaalta jokainen on oman tutkimuksensa paras asiantuntija. Lisäksi sain valtavasti uutta tietoa kivusta ja kipututkimuksen perusteista. Nyt tiedän taas paremmin, mitä en vielä tiedä! 

Kuten Lotta kertoi omassa kirjoituksessaan tohtorikoulutettavan työn erityispiirteistä, ei myöskään loman pitäminen omasta tutkimustyöstä ole aivan yksinkertaista. Viettäkäämme kesällä siis lomankaltaista aikaa, kukin parhaaksi katsomallaan tavalla ja ajalla. Oma kesäni kuluu kipuaiheisten artikkelien parissa.

Kirjoittajan tiedot

Riitta Mieronkoski

ft, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ritemi@utu.fi

Innovaatiotoiminnalle oma lähettiläs

Turun yliopistollisen keskussairaalan käytävillä on viime aikoina pyörinyt joukko korkeakouluopiskelijoita kartoittaen sairaalan päivittäistä toimintaa. Kartoitus on toteutettu kahdella eri toimialalla ja sen aikana henkilökunta on saanut tuoda esiin ajatuksia ja kehittämistarpeita. Näistä tarpeista on opiskelijoiden ja hankkeesta vastaavan tutkijan kanssa etsitty liiketoimintapotentiaalia. Kartoitukseen on osallistunut myös innovaatiolähettiläs, joka on palkattu sairaalaan yliopistosairaalat innovaatioalustana -hanketta* varten.  Hänen tulee tuntea sairaalan arki sekä toimintatavat, ymmärtää tutkimustyötä sekä koordinoida toimintaa, jotta päivittäisestä toiminnasta syntyneitä tarpeita voidaan esitellä yrityksille liiketoimintaideoina.   

Innovaatiotoiminta sairaalassa on vielä hivenen uutta ja vaikka kirjallisuudessa tunnetaan useita nimikkeitä toimintaa koordinoivalle lähettiläälle, ei vakiintunutta tehtävänkuvaa toistaiseksi ole. Kehittämistarpeiden eteenpäin vieminen sekä uuden toiminnan jalkauttaminen olisivat varmasti lähinnä tehtävää. Tällä hetkellä jatkuvan muutoksen läpivienti osastolla on herkästi lisätty osastonhoitajan tai lähiesimiehen työtehtäviin muun johtamistyön ohella. Voidaanko ajatella, että henkilökunta pidetään innovatiivisena työssään, jos ideoiden kehittämiseen olisi oma taho ja toimintamalli, lähiesimiehen ja osastolla olevan aloitelaatikon lisäksi?

Kirjallisuudessa esitetään tietoja ja taitoja, joita innovaatiolähettiläältä odotetaan tehtävän hoitamisessa sairaalaympäristössä. Innovaatiolähettiläältä toivotaan tutkimusmenetelmällistä osaamista yhtälailla kuin kliinisiä taitoja ja hoitotyön tuntemusta. Lähettilään on pyrittävä pitämään henkilökunta innovatiivisena positiivisella asenteella ja osaltaan ylläpitää muutosta tukevaa kulttuuria. Toisaalta häneltä odotetaan poikkitieteellisyyttä ja ymmärrystä tulkita eri alojen tarpeita ja tapoja ilmaista asioita.

Kirjallisuuden mukaan innovaatiolähettilään persoona on viimekädessä avaintekijä uuden toiminnan hyväksymisessä osaksi päivittäistä toimintaa. Innovaatiolähettiläs siis toimii yhdessä sairaalan, yliopiston ja yritysten kanssa. Näiden kolmen ympäristön ymmärtäminen ja tunteminen tekee työstä haasteellisen mutta samalla ennen kaikkea mielenkiintoisen.

Eriikka Siirala, sh, TtM

Tiimipäällikkö

VSSHP, tutkimuspalvelut

Turun yliopisto, hoitotieteenlaitos

eriikka.siirala(at)tyks.fi

Lähteet

McCormack B, Rycroft-Malone J, DeCorby K, Hutchinson A, Bucknall T, Kent B, Schultz A, Snelgrove-Clarce E, Stetler C, Titler M & Wallin L. (2013). A realist review of interventions and strategies to promote evidence-informed healthcare: a focus on change agency. Implemention science. 8:107.

Stefancyk A, Hancock B & Meadows M. (2013). The Nurse Manager. Change Agent, Change Coach? Nursing Administration Quarterly. 37(1), 13–17.

Weberg D. (2009). Innovation in healthcare. A concept analysis. Nursing Administration Quarterly. 33(3), 227–237.

*YSI Yliopistosairaalat innovaatioalustana -hankeen tarkoituksena on kehittää toimintamalli, jonka avulla sairaalasyntyisistä innovaatioista saadaan kehitettyä uutta liiketoimintaa. Turussa keskitytään toiminnasta kumpuaavaan reaktiiviseen innovaatioiden löytämiseen. Valikoiduissa toimintayksiköissä kartoitetut innovaatiot tuodaan toimialasta kiinnostuneiden yritysten käyttöön.

Hanke toteutetaan Turku Science Park Oy:n koordinoimana. Muita kumppaneita ovat Turun yliopisto ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri sekä Oulun yliopisto ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri.

YSI-hanke jatkuu vuoden 2017 loppuun saakka ja on osa Suomen kuuden suurimman eli ns. kuutoskaupunkien 6Aika-ohjelmaa. Rahoituksesta vastaavat Euroopan Aluekehitysrahasto (EAKR) ja Uudenmaan liitto rahoittajaorganisaationa.

Lisää: www.turkucrc.fi