Lasten fyysistä aktiivisuutta selittäviä tekijöitä metsästämässä

Lasten fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevia tekijöitä käsittelin jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani, mutta ajattelin vielä syventää tuota kirjoitusta. Tutkimuksessa puhutaan johonkin asiaan yhteydessä olevista tekijöistä (correlates) ja määrittävistä tai selittävistä tekijöistä (determinants), ja näiden ero löytyy tutkimusmenetelmästä. Korrelaatiota voidaan tutkia yhdessä mittauspisteessä, kun taas määrittävän tai selittävän tekijän tutkimiseen tarvitaan pitkittäisasetelma ja erilainen tilastollinen analyysi. Fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevista tekijöistä onkin siis enemmän tietoa, kuin fyysistä aktiivisuutta tai sen muutosta määrittävistä tai selittävistä tekijöistä (Cragg ym. 2011).

Fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevat ja sitä selittävät tekijät voidaan jakaa viiteen luokkaan, jotka ovat: biologiset tekijät, psykososiaaliset tekijät, käyttäytymiseen liittyvät tekijät, sosiaaliset tekijät ja ympäristöön liittyvät tekijät (Trost ym 2002, Bauman ym. 2012).

Biologisista tekijöistä miessukupuoli selittää johdonmukaisesti korkeampia fyysisen aktiivisuuden tasoja lapsilla ja nuorilla (Craggs ym. 2011, Bauman ym. 2012).

Psykososiaalisista tekijöistä fyysistä aktiivisuutta määrittää minäpystyvyyden tunne ja kokemus omasta kyvykkyydestä suorittaa tietty tehtävä (Craggs ym. 2011, Bauman ym. 2012).

Käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä aikaisemman fyysisen aktiivisuuden määrä selittää myös tulevaa fyysisen aktiivisuuden määrää. Samoin osallistuminen liikuntaharrastuksiin selittää myös tulevaisuuden aktiivisuustasoja. (Sallis ym. 2000, Craggs ym. 2011, Bauman ym. 2012.)

Sosiaalisista tekijöistä ympäristön tuki ja vaikutteet, kuten vanhempien tuki lapsen fyysiselle aktiivisuudelle, selittävät lapsen fyysistä aktiivisuutta (Sallis ym. 2000, Biddle ym. 2005, Van Der Horst ym. 2007, Bauman ym. 2012). Vanhempien tuesta lapsen fyysiselle aktiivisuudelle on myös ristiriitaisia tutkimustuloksia, sillä on myös viitteitä siitä, että vanhempien tuki ei selitä lapsen fyysisen aktiivisuuden tasoja (Craggs ym. 2011). Vanhemman tuki on siis yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen (Van Der Horst ym. 2007), mutta sen ei ole todettu selittävän lapsen aktiivisuustasoja (Craggs ym. 2011).

Ympäristöön liittyvistä tekijöistä pääsy liikuntapaikoille, liikuntavälineiden saatavuus, ympäristön turvallisuus ja rakenne (esim. kevyen liikenteen väylien verkko) ovat yhteydessä lasten fyysiseen aktiivisuuteen (Ferreira ym. 2006). Lapsen ulkona viettämä aika selittää lapsen fyysisen aktiivisuuden määrää voimakkaasti (Sallis ym. 2000).

Poimin tähän vielä edellisen blogikirjoituksen vinkit vanhemmille, päiväkoteihin ja kouluihin sekä terveydenhuoltoon lapsen fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi.

Vinkkejä vanhemmille:
- Ulkoilun* ja yhteisen liikunnallisen ajan lisääminen
- Positiivisten ja monipuolisten liikuntakokemusten tarjoaminen*
- Koulumatkaliikuntaan kannustaminen
- Ruutuajan rajoittaminen

Vinkkejä päiväkoteihin ja kouluihin: 
- Istumisen vähentäminen
- Toiminnallisuuteen ja välituntiliikuntaan kannustaminen 
-  Ulkoilun lisääminen*
- Positiivisten ja monipuolisten liikuntakokemusten tarjoaminen*

Vinkkejä kuntapäättäjille: 

- Ehkäisevän terveydenhuollon edellytysten tukeminen

- Liikuntapalveluihin panostaminen
- Kevyen liikenteen väyliin panostaminen
- Päiväkotien ja koulupihojen liikuntamahdollisuuksiin panostaminen

Vinkkejä terveydenhuoltoon: 
- Liikunnan puheeksiottaminen, hyötyjen kertominen ja kannustaminen

*lisäys edellisen kirjoituksen listaan

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
anloka@utu.fi

Kirjoitus perustuu lähteisiin:

Bauman AE, Reis RS, Sallis JF, Wells JC, Loos RJ, Martin BW & Lancet Physical Activity Series Working Group. 2012. Correlates of physical activity: why are some people physically active and others not? Lancet (London, England) 380 (9838), 258–271.

Biddle SJH, Whitehead SH, O’Donovan TM, Nevill ME. Correlates of participation in physical activity for adolescent girls: a systematic review of recent literature. J Phys Act Health 2005; 2: 423–34

Craggs C., Corder K., van Sluijs E.,M.F. & Griffin S.J. (2011) Determinants of Change in Physical Activity in Children and Adolescents: A Systematic Review. American Journal of Preventive Medicine 40(6), 645-658.

Ferreira I, van der Horst K, Wendel-Vos W, Kremers S, van Lenthe FJ & Brug J. 2007. Environmental correlates of physical activity in youth - a review and update. Obesity Reviews: An Official Journal of the International Association for the Study of Obesity 8 (2), 129–154. 

Sallis JF, Prochaska JJ, Taylor WC. A review of correlates of physical activity of children and adolescents. Medicine & Science in Sports & Exercise. 2000; 32:963–975. [PubMed: 10795788]

Trost SG, Owen N, Bauman AE, Sallis JF, Brown W. Correlates of adults’ participation in physical activity: review and update. Med Sci Sports Exerc 2002; 34: 1996.

Van Der Horst K., Paw M.J., Twisk J.W. & Van Mechelen W. (2007) A brief review on correlates of physical activity and sedentariness in youth. Medicine and Science in Sports and Exercise 39(8), 1241-1250.

Siteerausten ihmeellinen maailma

Joissain tutkimuspiireissä on tapana arvostaa tieteellisiä artikkeleita sitä enemmän, mitä useammin niitä on tieteellisissä lähteissä siteerattu. Suuressa mittakaavassa voidaankin ehkä ajatella, että ne artikkelit, joita on paljon siteerattu, ovat hyvin tehtyjä ja sisällöltään merkittäviä. Mutta kun tarkastellaan yhtä yksittäistä artikkelia, ei siteerausten määrästä voidakaan sanoa enää paljon mitään. 

Siteerausten paljouteen kun voi olla lukemattomia muitakin syitä kuin artikkelin erinomaisuus. Esimerkiksi artikkeli voi käsitellä sellaista aihetta, jota kaikki tietyn (suuren) alan tutkijat joutuvat siteeraamaan, koska se on ensimmäinen, vaikkei kovin hyvä tutkimus. Tai sitten artikkeli on suorastaan niin huono, että sitä käytetään varoittavana esimerkkinä. Tai sitten halutaan vain mahdollisimman monta lähdettä (lukeneisuutta osoittamaan), ja otetaan huonotkin mukaan. Halutaan siis osoittaa, että kyllä me tiedetään, että nämä kaikki ovat olemassa. Tai sitten siteerataan artikkeleita siitä lehdestä, johon artikkelia aiotaan tarjota, jotta lehti olisi myötämielisempi sen hyväksymiselle. Melko yleistä lienee sekin, että siteerattavassa artikkelissa on yksi hyvä lause, jonka takia se halutaan lähteeksi, vaikkei artikkeli olisikaan laadukas.  Mahdollista toki vielä sekin, ettei siteeraajan ammattitaito ei riitä arvioimaan tutkimusten laatua, ja hän päätyy siteeraamaan mitä tahansa, minkä on aiheesta saanut käsiinsä. 

Siteerausten vähyyteen voi myös olla lukemattomia muita syitä kuin artikkelin huonous. Voi olla, että artikkeli ei osu tietokantahakuihin, vaikka hakijalla olisi kuinka oikeat hakusanat (tällaista tapahtuu: että tietty artikkeli ei tule hakuun, vaikka kuinka täsmäsanoja käyttäisi). Tai sitten vain juuri sitä aihetta ei tutki kukaan muu, tai tutkivat niin harvat, etteivät juuri ne harvat ole artikkelia löytäneet. Tai ovat löytäneet, mutta kirjoitus- ja julkaisuprosessit ovat niin hitaita (varsinkin tietyillä aloilla ne ovat paljon hitaampia kuin toisilla), että siteeraus tulee vasta monen vuoden päästä.

Toinen kysymys on sitten se, että millaisia siteerauksia tiedemaailmassa arvostetaan.  Niitäkö, joista tieto löytää perille Web of Scienceen tai muuhun varteenotettavaan tieteelliseen tietokantaan? Vai muitakin?

Itse olen havainnut sosiaalisen median oivalliseksi apuvälineeksi siteerauksista tietoiseksi tulemiseen. Esimerkiksi ResearchGate (joka on vähän niin kuin tutkijoiden Facebook) lähettää suoraan sähköpostiisi tiedon siitä, että joku on siteerannut sinua, ja laittaapa mukana vielä sen pätkänkin, josta siteeraus löytyy. Minäkin sain taannoin tiedon, että eteläafrikkalaisessa fysioterapialehdessä on lainattu meidän artikkeliamme. Siitä selvisi, että kirjoittajille oli aivan uutta tietoa, että sairaanhoitajillakin voi olla rooli vammaisten lasten kuntoutuksessa. Eipä tullut siis turhaan tuotakaan artikkelia julkaistua, kun nyt tuokin Afrikassa asti tiedetään! 

Google Scholarilta olen (asetukset niin säädettyäni) saanut ilmoituksia* siitä, että artikkeleitani on siteerattu muun muassa ranskankielisessä opinnäytetyössä, saksalaisessa hoitotyön lehdessä, norjalaisessa väitöskirjassa ja englanninkielisessä kehitysvammaistyön ammattilaisten lehdessä. Näistä ei taida paljon tieteellisiä pisteitä saada, mutta itse arvostankin enemmän tietoa siitä, että ihmiset eri puolilta maailmaa ovat löytäneet käsiinsä minun artikkeleitani, ja vielä juuri ammatti-ihmiset, jotka ensisijaisesti toivonkin tutkimuksellani tavoittavani. Sillä pelkkien tutkijoiden kesken kirjoittelemisessa** ei omasta mielestäni ole järkeä, jos halutaan saada aikaan terveyttä tieteestä.

Happamia, sanoi kettu marjoista, jotka ovat - happamia?

*Ilmoituksia voi pyytää myös muiden tutkijoiden artikkeleiden siteeraamisesta, mikä kannattaa tehdä oman tutkimuksen keskeisimmille lähteille, jolloin saa tuoreeltaan tiedon samaa aihetta käsittelevistä artikkeleista

**Kuten tässäkin bloggauksessa ;)

Kirjoittajan tiedot:

Johanna Olli

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava 

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos 

Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry  

s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com  

Twitter (suomeksi)  
Twitter (englanniksi) 
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta.  
LinkedIn
ResearchGate   

 

Näpit irti tupakasta(ni)!

Viime aikoina mediassa on käyty ajoin kiivastakin keskustelua uuden alkoholilain tiimoilta. Keskusteluissa on korostunut sekä yksilönvapauteen että kansanterveyteen pohjautuvien argumenttien vastakkainasettelu.  Yhtälailla kuin alkoholin myös tupakan ympärillä keskustelu on käynyt kiivaana. Tupakkalain holhoaviksi koetut tiukennukset ovat kuumentaneet tunteita ja aiheuttaneet hämmennystä; eikö ihmisillä ole oikeus valita, mitä kukin omalla terveydellään tekee?  Onko yhteiskunnalla siten edes oikeutta puuttua yksilöiden terveysvalintoihin, kuten tupakointiin?

Photo by Brian Kostiuk on Unsplash

Yksilön oikeuksien ja vapauden tarkastelu ei ole kuitenkaan niin yksiselitteinen kuin mitä edellä esitetty kysymyksenasettelu antaa ymmärtää, sillä jo pelkästään vapautta voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Passiivisen tupakoinnin haitat tunnistettiin jo 1980-luvulla ja tupakansavulle altistumisen on useissa tutkimuksissa osoitettu aiheuttavan samoja terveyshaittoja kuin itse tupakoinnin. Silti erityisesti lapset altistuvat ympäristön tupakansavulle omasta tahdostaan riippumatta. Puhuttaessa yksilönvapaudesta ja oikeudesta näkökulma muuttuukin tarkasteltaessa asiaa savun keskellä bussipysäkillä seisovan tai rattaissa tupakoivien vanhempien mukana kulkevan lapsen näkökulmasta. Eikö lapsilla ja muilla tahtomattaan tupakansavulle altistuvilla ole yhtäläinen oikeus valita, mitä omallaan terveydellään tekee?

Toisaalta taas vapaudesta ja oikeuksista puhuttaessa toisena vastaparina on vastuu. Suomessa vastuun tupakoinnista aiheutuvista kustannuksista kantaa yhteiskunta, sillä tupakoinnista aiheutuvia terveydenhoitokuluja ja muita kuluja (mm. työpoissaolot ja tulipalot) katetaan julkisin varoin. Tupakoinnista onkin arveltu aiheutuvan yhteiskunnalle vuodessa kokonaisuudessaan noin 1,5 miljardin euron taloudelliset menetykset.

Tähän liittyen aika ajoin keskusteluun nouseekin näkökulma, tulisiko esim. potilaalle hoidosta annettavan laskun suuruus tai muutoin hoidon saatavuuden määräytyä elintapojen, kuten tupakoinnin, perusteella ja siten vierittää vastuuta terveysvalinnoista myös yksilölle itselleen. Ongelmalliseksi tällaisen lähestymistavan tekee jo se, että on hankala määrittää, milloin valinta tupakoinnista voidaan katsoa tietoiseksi, riittävään tietoon ja ymmärrykseen pohjautuvaksi valinnaksi. Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, että yksilöiden terveydenlukutaidon taso ja mahdollisuudet tiedon saamiseen, ymmärtämiseen ja käyttöön vaihtelevat myös yksilöstä itsestään riippumattomista syistä. Yksinkertaisinta onkin pitäytyä kaikille yhtäläisissä, terveysvalinnoista riippumattomasti saatavissa olevissa terveyspalveluissa.

Carter ja kollegat (2011) ovat esittäneet, että terveyden edistämistä tulee tarkastella kahdesta näkökulmasta. Tarkastelussa tulee huomioida tutkimusnäyttö, joka tukee käytettävien menetelmien vaikuttavuutta. Toisaalta taas valittujen toimien eettisyydelle pitää antaa myös painoarvoa. Tämänkertainen blogikirjoitus oli pintaraapaisu tupakoinnin vähentämiseksi tehtävien toimien eettisistä perusteista, jotka tukevat tupakanvastaisia toimia niitä koskevan tutkimusnäytön ohella. Näihin pohjautuen yhteiskunnalla on oikeus ja myös velvollisuus säädellä tupakan saatavuutta, rajoittaa niiden käyttöä ja tarjota ohjausta tupakkaan liittyen.

Kirjoittajan tiedot:

Heidi Parisod

terveydenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: heidi.parisod(at)utu.fi

ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Heidi_Parisod/

LinkedIn: http://fi.linkedin.com/pub/heidi-parisod/94/368/a72/

Katso myös aiemmat blogikirjoitukseni aiheesta:

Pelaten taistoon tupakkaa vastaan

Hämmennyksen vallassa tupakkaviestinnän viidakossa

Käytetyt lähteet:

Carter SM, Rychetnik L, Lloyd B, Kerridge IH, Baur L, Bauman A, Hooker C, Zask A. 2011. Evidence, Ethics, and Values: A Framework for Health Promotion. American Journal of Public Health 101(3), 465-472.

Gilbert A, Cornuz J. 2003. Which are the most effective and cost-effective interventions for tobacco control? WHO Regional Office for Europe (Health Evidence Network report), Kööpenhamina. Saatavissa: http://www.euro.who.int/document/e82993.pdf

Hoffman B. 2011. Is there a right to live an unhealthy life? Teoksessa: Soini S. (Toim.). Public Health – ethical issues. Nordic Council of Ministers, Kööpenhamina.

Resnik DB. 2007. Responsibility for health: personal, social, and environmental. Journal of Medical Ethics 33(8), 444-445.

Tupakkalaki 549/2016. Saatavissa: www.finlex.fi

Vanker A, Gie RP, Zar HJ. 2017. The association between environmental tobacco smoke exposure and childhood respiratory disease: a review. Expert Review of Respiratory Medicine 11(8), 661-673.

Vähänen M. 2015. Tupakoinnin yhteiskunnalliset kustannukset ja niiden arviointimenetelmät. Raportti 15/2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavissa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/126796/URN_ISBN_978-952-302-503-5.pdf?sequence=1

Reaaliaikainen tilannetietoisuus on tärkeää akuuttihoidon operatiivisen toiminnan johtamisessa

Operatiivisen toiminnan johtaminen edellyttää ”tässä ja nyt” -päätöksiä, jotka liittyvät henkilöstö- ja materiaaliresurssien hallintaan sekä potilaiden hoitoon (Gurses ym. 2009, Lundgrén-Laine ym. 2011, Siirala ym. 2016). Operatiivisen toiminnan johtamisesta vastaavat virka-aikana usein lähiesimiehet, mutta virka-ajan ulkopuolella, kun lähiesimiehet eivät ole paikalla, vastuu siirtyy vuorovastaavalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lähiesimiehet johtavat operatiivista toimintaa noin kolmanneksen ajasta ja muut vuorovastaavat johtavat toimintaa kaksi kolmasosaa ajasta.

Operatiivisen toiminnan näkökulmasta vuorovastaavien työtä on tutkittu kohtalaisen vähän. Operatiivisen johtajan päätöksenteko on kuitenkin tärkeä huomioida potilasturvallisuuden ja hoidon laadun näkökulmasta koska esimerkiksi henkilöstön riittävän osaamisen ja mitoituksen on todettu vaikuttavan potilaskuolleisuuteen (Aiken ym. 2014). Hoitotyön vuorovastaavat tekevät muun muassa henkilöstöön, potilasvirtauksiin ja kriisitilanteiden hallintaan liittyviä päätöksiä ja edustavat tarvittaessa organisaatiota (Lundgrén-Laine ym. 2011, Peltonen ym. 2016, Weaver & Lindgren 2017). Heidän työn on todettu olevan yhteydessä niin hoitohenkilöstön- kuin potilaiden turvallisuuteen (Weaver & Lindgren 2017) ja henkilöstön työtyytyväisyyteen, työssä viihtyvyyteen ja työuupumukseen (Wade ym. 2008).

Operatiivisen toiminnan tiedonhallinnan kehittäminen on saanut vähän huomiota, vaikka tiedonhallinnan haasteista on raportoitu jo kauan. Tällä hetkellä tieto on vaikeasti saatavilla ja se on hajautettu eri järjestelmiin. Joskus tietoa ei ole saatavilla lainkaan tai se on virheellistä. Lisäksi tietolähteet ovat pitkälle vielä manuaalisia ja vuorovastaavat turvautuvat muun muassa muistilappuihin päätöksenteossaan (Lundgrén-Laine ym. 2011, Peltonen ym. 2016). Nyt vuorovastaavat käyttävät paljon aikaa ja vaivaa tiedonhankintaan. Esimerkiksi 1100 m² teho-osastolla vuorovastaavan on mitattu kävelevän 3,5 km aamuvuoron aikana hankkiakseen tietoa päätöksentekonsa tueksi (Lundgrén-Laine ym. 2013). Vastaavasti vuorovastaava voi käyttää lähes 50 minuuttia työvuorostaan tilannetietoisuutta tukevan tietotyökalun laatimiseen ja päivittämiseen (Gurses ym. 2009).

Akuuttihoidon operatiivisen toiminnan johtamisessa tarvitaan reaaliaikaista tilannetietoisuutta (Gurses ym. 2009, Lundgrén-Laine ym. 2013, Norri-Sederholm ym. 2015, Siirala ym. 2016) ja parempia tiedonhallinnan ratkaisuja. Tiedonhallintaa tulisi kehittää, jotta tärkeät tiedot saadaan nopeasti ja helposti niin tavanomaisessa toiminnassa kuin kriisitilanteissa. Reaaliaikainen virheetön tieto parantaa päätösten laatua ja edistää niin potilaiden kuin henkilöstön turvallisuutta.

Kirjoittajan tiedot:

Laura-Maria Peltonen

Tohtorikoulutettava

Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto

lmemur(at)utu.fi

Lähteet

Aiken LH, Sloane DM, Bruyneel L, Van den Heede K, Griffiths P, Busse R, et al. RN4CAST Consortium. Nurse staffing and education and hospital mortality in nine European countries: A retrospective observational study. Lancet. 2014 May 24; 383(9931): 1824–1830.

Gurses AP, Xiao Y, Hu P. User-designed information tools to support communication and care coordination in a trauma hospital. J Biomed Inform. 2009 Aug;42(4):667–77.

Lundgrén-Laine H, Kontio E, Kauko T, Korvenranta H, Forsström J, Salanterä S. National survey focusing on the crucial information needs of intensive care charge nurses and intensivists: same goal, different demands. BMC Med Inform Decis Mak. 2013 Jan 29;13:15.

Lundgrén-Laine H, Kontio E, Perttilä J, Korvenranta H, Forsström J, Salanterä S. Managing daily intensive care activities: an observational study concerning ad hoc decision making of charge nurses and intensivists. Crit Care. 2011 Aug 8;15(4):R188.

Norri-Sederholm T, Paakkonen H, Kurola J, Saranto K. Situational awareness and information flow in prehospital emergency medical care from the perspective of paramedic field supervisors: A scenario-based study. Scand J Trauma Resusc Emerg Med. 2015; 23: 4.

Peltonen LM, Lundgrén-Laine H, Salanterä S. 2016. Information Management in the Daily Care Coordination in the Intensive Care Unit. In H. Hongxiu Li, Pirkko Nykänen, Reima Suomi, Nilmini Wickramasinghe, Gunilla Widén, Ming Zhan (Eds.): WIS 2016, CCIS 636: Building Sustainable Health Ecosystems. Springer, Switzerland.

Siirala E, Peltonen LM, Lundgrén-Laine H, Salanterä S, Junttila K. Nurse managers' decision-making in daily unit operation in perioperative settings: a cross-sectional descriptive study. J Nurs Manag. 2016 Sep;24(6):806–15.

Wade G, Osgood B, Avino K, et al. Influence of organizational characteristics and caring attributes of managers on nurses’ job enjoyment. J Adv Nurs. 2008;64(4):344–353.

Weaver SH, Lindgren TG. Getting safely through the shift: a qualitative exploration of the administrative supervisor role. J Nurs Manag. 2017 Sep;25(6):430-437.