Kohti väitöstä

Kirjoitin aikaisemmin tässä blogissa tohtorikoulutettavan työstä. Nyt kun tohtorikoulutettavan työrupeamani on valmistumassa, on aika suunnata katse kohti väitöstä. Tässä blogissa kirjoitan siitä, mitä väitöskirjan valmistumisen ja väitöksen välillä tapahtuu. Kirjoitan jälleen terveystieteilijänä, kotiyliopistonani Turun yliopisto. Kuvaamani prosessi voi poiketa eri tieteenaloilla ja eri yliopistoissa.

Prosessi etenee jokseenkin näin, kun kyseessä on artikkeliväitöskirja. Kun väitöskirjan artikkeleista on riittävä määrä hyväksytty ja loputkin vähintään lähetetty lehteen, on aika viimeistellä väitöskirjan yhteenveto-osa. Yhteenvetoa (summary) on voinut kirjoittaa jo yhtä aikaa artikkelien ja tutkimuksen edetessä, mutta melko usein se jää kuitenkin viimeiseksi ponnistukseksi väitöskirjaprosessissa. Kun artikkelit ja väitöskirjan yhteenveto-osa on kasassa, kommentoivat ohjaaja(t) ja seurantaryhmän jäsenet kokonaisuutta. Kaikilta edellä mainituilta tulee olla kirjallinen puolto väitöskirjan esitarkastusprosessin aloittamisesta.

Esitarkastusprosessi käynnistyy, kun väitöslupa-anomus, ja tarvittavat liitteet on toimitettu tiedekuntaan. Välttämättömiin liitteisiin kuuluu muun muassa todistus käsikirjoituskokonaisuuden tarkastuksesta plagiaatintunnistusjärjestelmällä, päätös jatko-opintojen hyväksymisestä tohtorintutkintoon, selvitys yhteenveto-osan kuvista ja taulukoista sekä tarvittavat luvat niiden käyttöön, selvitys omasta osuudesta osajulkaisuissa sekä kirjallinen suostumus kaikilta kirjoittajilta liittää julkaisematon artikkelikäsikirjoitus väitöskirjaan.

Tiedekunnan tohtoritoimikunnan papereidenjättöpäiviä ja kokouksia on kerran kuukaudessa. On siis osattava tähdätä paperit valmiiksi sopivaa päivämäärää silmällä pitäen, koska muutoin päivänkin myöhässä palautetut paperit odottavat seuraavan kuun kokousta. Jos tohtoritoimikunta kokouksessaan myöntää esitarkastusluvan, lähtee väitöskirja kokonaisuudessaan nimetyille esitarkastajille tarkastettavaksi. Esitarkastajien lausunnot tulevat noin kahden kuukauden sisällä, jos hyvin käy. Joskus voi joutua odottamaan paljon kauemmin. Väitöspäivästä voi tässä vaiheessa jo keskustella ohjaajien kanssa, mutta merkata vasta lyijykynällä kalenteriin, koska varmaksi päivämäärän voi sopia vasta, kun esitarkastajien lausunnot ovat tohtoritoimikunnan ja johtokunnan pöydällä. Ennen tätä tohtorikoulutettava korjaa käsikirjoitusta esitarkastajien kommenttien perusteella niin kauan, kunnes esitarkastajat ovat valmiita puoltamaan väittelyluvan myöntämistä.

Jälleen siis tähdätään paperit sopivaan kokoukseen ja odotellaan päätöstä tohtoritoimikunnalta ja johtokunnalta. Kun tuo väittelylupa (voidaan puhua myös painatusluvasta) on saapunut, voi väitöspäivän vihdoin sopia. Vähintään vastaväittäjän, kustoksen ja väittelijän olisi hyvä saada päivämäärä sopimaan kalenteriin. Nyt on aika varmistaa myös väitöksen ja karonkan paikat, tehdä tarvittavat varaukset ja kirjoittaa kiitokset (varaa lähelle nenäliinoja).

Useilla laitoksilla ja tiedekunnilla on olemassa omat muistilistat ja ohjeet väittelijälle. Onneksi myös hoitotieteen laitoksella on omansa jatko-opiskelijoiden moodlessa. Muutamia tärkeitä tehtäviä mainitakseni, on tilattava isbn ym. numerot kirjastolta omalle väitöskirjalle, allekirjoitettava julkaisusopimus, sovittava painotalon kanssa väitöskirjan painamisesta, oikoluetteva vedoksia, ja jos uskaltaa, voi vielä kerran tarkistaa lähdeluettelon (siihen menee muuten yhden työpäivän verran aikaa, vaikka ei uskoisi!). Lisäksi varataan väitöskahvit (ennen ja jälkeen väitöksen), hoidetaan vastaväittäjän matkat ja majoitukset, valmistellaan kutsut sekä sovitaan karonkkapaikan kanssa juhlan järjestelyistä. Karonkka on vastaväittäjän juhla, joten hänen toiveitaan voi tiedustella, kunhan yhteydenpidosta on sovittu ohjaajan kanssa.

Kun väitöskirjat tulevat painosta, hoidetaan jakelu ja väitöksestä tiedottaminen tiedekunnan ja laitoksen ohjeiden mukaan. Samalla valmistellaan lectio praecursoria, viestintätiedote ja karonkan puheet, sekä hankitaan lahjat vastaväittäjälle, ohjaajille ja seurantaryhmälle. Sitten vielä kukat, kakut, kampaukset, plaseeraus, allergiat, menut, ohjelma, jatkot, mekko ja meikki.. onkohan kaikki nyt varmasti hoidettu? Siitä, kun omasta mielestä kirja oli ensimmäisen kerran "valmis", onkin yhtäkkiä kulunut yli puoli vuotta ennen kuin virallinen väitöspäivä koittaa.

Tohtorikoulutettava Hanna Miettinen Itä-Suomen yliopistosta kirjoitti Hovato:n (Hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto) blogissa viime kesänä siitä, mitä yhteistä on kirjoittaa väitöskirjan artikkeleita ja suunnitella häitä. Blogissa oli monta hyvää vinkkiä molempiin, ja nyt aionkin keskittyä listan viimeiseen: ” Promise yourself that you will enjoy the day, when it is official!”. 

Kirjoittajan tiedot:

Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi

Moniammatillisuus osaksi sosiaali- ja terveysalan koulutusta

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen tuoma integraatio lisää tarvetta moniammatilliseen yhteistyöhön, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille/potilaille voidaan taata laadukkaat ja kokonaisvaltaiset palvelut. Sekä kansallisesti että kansainvälisesti moniammatillinen ja monitieteinen yhteistyö nähdään tärkeänä keinona uudistaa sosiaali- ja terveysalan toimintaa (Opetushallitus 2014; IOM 2015). Onnistuneen moniammatillisen yhteistyön toteuttaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää, vaan edellyttää tietoa eri ammattirooleista, yhteistä päätöksentekoa ja vuorovaikutusta, sillä yhteistyölle ominaista on sekä oman että toisten ammattiryhmien arvostus ja yhteistoiminnallisuus (Poore ym. 2014).

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus luo myös paineita järjestää moniammatillisia opintojaksoja osaksi sosiaali- ja terveysalan koulutusta. Määritelmän mukaan moniammatillisilla opintojaksoilla tarkoitetaan opintojaksoja, joihin osallistuu opiskelijoita kahdesta tai useammasta eri koulutusohjelmasta. Oppiminen perustuu vuorovaikutukseen ja edellyttää sitoutumista toisiin opiskelijoihin. Aktiivisen keskustelun avulla opiskelijat voivat oppia yhdessä, toisiltaan ja toisistaan (Barr ym. 2005). Moniammatilliseen yhteistyöhön harjoittelun tulisikin alkaa jo koulutuksen aikana, sillä tutkimusten mukaan moniammatillinen oppiminen (engl. interprofessional education) on mahdollinen keino parantaa yhteistyön toteutumista ja potilashoitoa (Reeves ym. 2013).

Moniammatillisilla opintojaksoilla vuorovaikutuksen tulee olla avainasemassa, koska moniammatillinen yhteistyö on ihmissuhteiden välinen prosessi. Opintojaksojen aikana eri alojen opiskelijat voivat oppia ymmärtämään toistensa erilaisia ammatillisia rooleja ja vastuita asiakkaan/potilaan hoidon kokonaisuudessa. Tämän lisäksi opiskelijoiden on mahdollista oppia muita moniammatillisen yhteistyön edellytyksiä, kuten myönteisiä asenteita sekä toisiaan että yhteistyötä kohtaan, yhteistä päätöksentekoa ja valmiuksia tiimin sekä ihmissuhteiden rakentamiseen (esim. Petri 2010; Murdoch ym. 2017.)

Moniammatillisten opintojaksojen järjestäminen osana sosiaali- ja terveysalan koulutusta on tunnustettu maailmanlaajuisesti välttämättömäksi koulutusuudistukseksi (WHO 2010) ja niiden järjestäminen on ajankohtaista myös Suomessa. Järjestämisen perusteeksi tarvitaan kuitenkin lisää näyttöä moniammatillisten opintojaksojen sekä moniammatillisen yhteistyön vaikuttavuudesta potilashoitoon (Reeves ym. 2013; Reeves ym. 2017). Tärkeintä on muistaa, että moniammatillisen toiminnan keskiössä on asiakas/potilas. Parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi yhteistyön tulee organisoitua asiakaslähtöiseen, kokonaisvaltaiseen työskentelyyn yhdistäen kaikkien tiedot ja taidot (Ketcherside ym. 2017). Tämän mahdollistamiseksi moniammatillisten opintojaksojen tulisi olla osana sosiaali- ja terveysalan koulutusta.

 

Karoliina Tuomela

sairaahoitaja, FM, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

tktuok@utu.fi

 

 

 

 

Lähteet:

Barr H, Koppel I, Reeves S, Hammick M & Freeth D. 2005. Effective Interprofessional Education: Argument, Assumption, Evidence. CAIPE & Blackwell Publishing, London.

Institute of Medicine (IOM). 2015. Measuring the impact interprofessional education and collaborative practice and patient outcomes. The National Academies Press. Washington, DC.

Ketcherside M, Rhodes D, Powelson S, Cox C & Parker J. 2017. Translating interprofessional theory to interprofessional practice. Journal of Professional Nursing 33, 370–377.

Murdoch NL, Epp S & Vinek J. 2017. Teaching and learning activities to educate nursing students for interprofessional collaboration: A scoping review. Journal of Interprofessional Care. (in press) http://dx.doi.org/10.1080/13561820.2017.1356807.

Opetushallitus. 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alojen koulutuksessa. Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten. Raportit ja selvitykset 2014:2.

Petri L. 2010. Concept Analysis of Interdisciplinary Collaboration. Nursing Forum 45 (2), 73–82.

Poore A, Cullen D.L & Schaar L. 2014. Simulation-Based Interprofessional Education Guided by Kolb's Experiential Learning Theory. Clinical Simulation in Nursing 10 (5), e241–e247

Reeves S, Perrier L, Goldman J, Freeth D & Zwarenstein M. 2013. Interprofessional education: effects on professional practice and healthcare outcomes (update). Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, issue 3.

Reeves S, Pelone F, Harrison R, Goldman J & Zwarenstein M. 2017. Interprofessional collaboration to improve professional practice and healthcare outcomes. Cochrane Database of Systematic Reviews 2017, issue 6.

World Health Organization. 2010. Framework for Action on Interprofessional Education and Collaborative Practice. World Health Organization Geneva. http://whqlibdoc.who.int/hq/2010/WHO_HRH_HPN_10.3_eng.pdf?ua=1. 12.2.2018.

 

 

 

 

 

TOIMIA-tietokanta on työkalu terveydenhuollon ammattilaisille toimintakyvyn monipuoliseen mittaamiseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) koordinoi ja ylläpitää TOIMIA-tietokantaa, joka on avoin kaikille toiminatakyvyn mittaamisesta kiinnostuneille asiantuntijoille ja ammattilaisille. TOIMIA-tietokanta on jo tuttu monille fyysistä toimintakykyä työssään arvioivalle ammattilaisille. Toimintakyvyn määritelmän mukaisesti toimintakyky tarkoittaa kuitenkin ihmisen fyysisisen toimintakyvyn lisäksi myös psyykkisiä, sosiaalisia ja kognitiivisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselle merkityksellisistä ja välttämättömistä toiminnoista. Tästä syystä toimintakykyä on tarpeellista mitata sen kaikilla osa-alueilla kokonaiskuvan saamiseksi.

Toimintakyvyn mittaaminen on tärkeää sekä asiakkaan, terveydenhuollon ammattilaisen että yhteiskunnan kannalta. Toimintakyvyn arviointimittareita käyttämällä saadaan tietoa terveydenhuollon interventioiden eli hoidon, palveluiden tai terapian vaikuttavuudesta, mutta arviointia tehdään myös palveluiden tai etuuksien saamisesta päätettäessä. Toimintakyvyn mittaamisesta saatu tieto on siis tärkeää sekä asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta että päätettäessä palveluiden kohdentamistarpeesta sote-järjestelmässä.

TOIMIA-Tietokanta tarjoaa apua toimintakykymittareiden valintaan sekä tieteelliseen tutkimukseen perustuvan arvion niiden pätevyydestä, toistettavuudesta, muutosherkkyydestä ja käyttökelpoisuudesta erilaisilla asiakasryhmillä. Mittarien soveltuvuus kuvataan sanallisesti ja visuaalisesti liikennevalojen avulla. Tietokanta on selkeä ja helppokäyttöinen hakutoimintoineen. Mittarin valinnan jälkeen, käyttäjä löytää tietokannasta tarvittavat perustiedot mittareista ja ohjeet mittareiden käyttämiseen. Tietokannan käytännölliset ohjeet sisältävät mm. arvion mittaamiseen tarvittavasta ajasta ja listan mittaamisessa tarvittavista välineistä, apua tulosten tulkintaan sekä linkin mittauslomakkeeseen.

TOIMIA-verkoston asiantuntijaryhmät tekevät työtä tarjotakseen terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön luotettavaa tietoa toimintakyky-mittareista. Asiantuntijaryhmät huolehtivat tietokannan sisällön päivittämisestä ja sen täydentämisestä uusilla mittareilla ja suosituksilla. Useat asiantuntijat tekevät arviointityötä oman työnsä ohella, jolloin se kärsii välillä väistämätöntä resurssipulaa. Asiantuntija joukko on kuitenkin innostunutta ja asiaansa vihkiytynyttä joukkoa, ja mittariarviointeja onkin tietokannassa jo noin 100 ja suosituksia noin 20 – ja lisää on työn alla parhaillaan. Allekirjoittaneet toimivat molemmat Lasten ja nuorten toimintakyvyn arviointiryhmässä. Parasta TOIMIA-verkostossa toimisessa on yhteistyö ja verkostoituminen muiden samalla asialla toimivien asiantuntijoiden kanssa yli organisaatiorajojen. Samalla se mahdollistaa toimintakyvyn arvioinnin ajankohtaisten asioiden seuraamisen paraatipaikalta sekä tarjoaa kokemusta mittariarvioinnin tekemisestä yhdessä muiden kanssa. Sitkeästi jatkamme työtä uusien ja ajankohtaisen mittareiden saamiseksi tietokantaan ja ammattilaisten käyttöön.

Lähteet ja lisätiedot: https://www.thl.fi/fi/web/toimintakyky/etusivu/toimia-tietokanta

Kirjoittajien tiedot: 

Riitta Mieronkoski

fysioterapeutti, TtM, väitöskirjatutkja (ritemi@utu.fi)

Anni Pakarinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava (anni.pakarinen@utu.fi)

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Nuoret hoitotieteellisen tutkimuksen osallistujina: esimerkkitapauksena suomalaiset 16–19-vuotiaat sateenkaarinuoret

Hoitotieteessä olemme kiinnostuneita tutkimaan hyvin laajasti erilaisia asioita ja ihmisiä: hoitamisen käsitteitä, filosofiaa, hoitotyön käytänteitä, hoitajia, hoitotyön johtajia, hoitajien koulutusta, mutta tietenkin myös eri-ikäisiä terveydenhuollon asiakkaita ja heidän kokemuksiaan. Nuorten osallistumista tutkimukseen voidaan perustella useasta näkökulmasta. YK:n Lastenoikeuksien sopimuksen mukaan jokaisella nuorella on oikeus osallisuuteen heitä koskevassa päätöksenteossa. Osallisuuden toteutuminen edellyttää nuorten äänen kuulemista herkkyydellä, ja nuoret ovat parhaimpia oman elämänsä kokemusasiantuntijoita. Jokaisella nuorella on oikeus terveyttään ja hyvinvointiaan edistäviin terveyspalveluihin, ja heidän osallisuus voi edistää palveluiden rakentamista nuorisolähtöisempään suuntaan. Lisäksi on tärkeää huomioida, että nuorten asioista päättävät aikuiset ovat aina valta-asemassa nuoriin nähden, jolloin emme itse ehkä kykene näkemään asioita todella ”nuorten silmin”. 

Nuorten osallistumisesta tutkimukseen kerron esimerkkinä oman pro gradu-tutkielmani osallistujien rekrytoinnista ja aineistonkeruusta. Tutkielman tarkoituksena oli kuvata yläkoulun kouluterveydenhoitajan vastaanoton merkitystä sateenkaarinuorille heidän kasvussaan eheäksi seksuaalisen ja sukupuoli-identiteetin näkökulmista. Tutkimuksen kohteena olivat 16-19–vuotiaat sateenkaarinuoret, joita lähdin tavoittelemaan osallistujiksi sosiaalisen median kautta. Päätin pyytää apua tutkimukseni markkinointiin Setan tiedottajalta, ja tutkimustani mainostettiin sekä Setan Facebook-sivulla, Setan Nuoret Facebook-sivulla, Setan uutiskirjeessä että ruotsinkielisen Regnbåksankan-yhdistyksen Facebook-sivuilla. Päädyin toteuttamaan aineistonkeruun sähköisellä Webropol-kyselyllä, sillä koin aiheen herkkyyden kannalta paremmaksi vaihtoehdoksi sen, ettei nuoren tarvinnut tavata tutkijaa kasvotusten. Lisäksi eri paikkakunnilla asuvat nuoret pystyisivät osallistumaan, nuori pystyi vastaamaan silloin kun se hänelle parhaiten sopi, sekä määrällisesti pienen vähemmistöryhmän tavoittaminen voi onnistua paremmin Internetin avulla. 

Tutkimuksen eettisyyteen liittyi tiettyjä erityispiirteitä. Koska osallistujiksi tavoiteltiin myös alle 18-vuotiaita sateenkaarinuoria, oli pohdittava, voivatko nämä nuoret antaa suostumuksen osallistumiseen itsenäisesti. Koska osa sateenkaarinuorista ei halua tai voi olla avoimia omasta identiteetistään vanhemmilleen, eikä tutkimuksesta haluttu aiheutuvan negatiivisia seurauksia nuorille, nuoret saivat osallistua tutkimukseen ilman vanhempien suostumusta. Tämä valinta noudatti myös Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohjeistusta nuorten itsemääräämisoikeudesta tutkimuksessa. Sähköisen kyselyn käyttäminen tuki tavoitetta, jossa nuorten henkilöllisyys haluttiin salata täysin myös tutkijalta. No miten kävi sitten lopullisen osallistujamäärän kanssa? Tavoittelimme osallistujamääräksi 30 sateenkaarinuorta, joka ylittyi ja lopullinen aineisto koostui 35 sateenkaarinuoren vastauksista. Osallistujien määrään vaikuttivat todennäköisesti sateenkaarinuorille tuttujen sosiaalisen median kanavien hyödyntäminen, tutkimuksen monipuolinen mainostaminen, mahdollisuus osallistua millä tahansa Internet-yhteyden sisältävällä laitteella, sekä nuorten voitiin katsoa pitävän aihetta itselle tärkeänä. 

Nuorten osallistuminen tutkimukseen avaa tutkijalle mahdollisuuden päästä lähemmäs elämää, jonka tutkija on oman aikuistumisen myötä jättänyt jo taakseen. Nuoruus ja nuorena eläminen muuttuvat myös ajan kuluessa, joten emme voi suoraan verrata omaa nuoruuttamme nykypäivän nuoriin. Lisäksi kokemukseni mukaan nuorten maailma on hyvin moninainen, nuoret ovat halukkaita kertomaan omista kokemuksistaan elävästi ja niin, että lopputuloksena voi syntyä hedelmällinen analyysi ja tutkimustulos vaikkapa sateenkaarinuorten kokemuksista. 

Haluan vielä välittää kiitokset Setalle ja Regnbåksankanille tutkimukseni markkinoinnista!

Jäikö tekstissä käytetty termi ”sateenkaarinuori” ja Seta mietityttämään? Näistä löydät lisätietoa aiemmasta blogikirjoituksestani.

Kirjoittajan tiedot:
Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi


Lähteet:

Ahern NR. 2005. Using the Internet to conduct research. Nurse Researcher 13 (2), 55-70.

Duffy ME. 2002. Methodological issues in Web-based research. Journal of Nursing Scholar-ship: An Official Publication of Sigma Theta Tau International Honor Society of Nursing / Sigma Theta Tau 34 (1), 83-88.

ETENE 2013. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta. Lapsuuden ja nuoruuden etiikka sosiaali- ja terveysalalla. ETENE-julkaisuja 41, Helsinki. http://etene.fi/documents/1429646/1555962/ETENE-julkaisuja+41+Lapsuuden+ja+nuoruuden+etiikka+sosiaali-+ja+terveysalalla.pdf/3e711c32-e950-4892-bf1b-ee8b9be55769 Viitattu 30.1.2018

Laiti M. 2017. Sateenkaarinuorten näkemykset yläkoulun kouluterveydenhoitajan merkityksestä kasvussaan eheäksi seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin näkökulmista. Pro gradu-tutkielma, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos.

TENK 2009.Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi. http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/eettisetperiaatteet.pdf Viitattu 30.1.2018

TENK 2012. Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsittely Suomessa. http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_verkkoversio040413.pdf.pdf#overlay-context=fi/ohjeet-ja-julkaisut Viitattu 30.1.2018 Yhdistyneet kansakunnat 1989. Yleissopimus lapsen oikeuksista. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

Tulevaisuuden haavanhoitajat – ratkaiseeko asenne vai osaaminen?

Erilaiset haavat ovat kasvava terveysongelma erityisesti väestön ikääntyessä. Haavat voivat olla joko akuutteja tai kroonisia, ja erityisesti kroonisten haavojen lisääntyminen haastaa terveydenhuoltoa. Krooniset haavat aiheuttavat suuria kustannuksia yhteiskunnalle. Esimerkiksi yksittäisen kroonisen haavan kustannukset voivat nousta jopa tuhansiin euroihin. Lisäksi haavat aiheuttavat potilaille kärsimystä, kuten kipua sekä elämänlaadun heikkenemistä muun muassa rajoittamalla potilaiden elämää. Sairaanhoitajat ovat merkittävässä asemassa sekä haavojen hoidossa että niiden ennaltaehkäisyssä.

Suomessa valmistuu vuosittain noin 3000 uutta sairaanhoitajaa, eli tulevaisuuden haavanhoitajaa. Haavanhoito on yksi keskeinen osa sairaanhoitajan työnkuvaa ja sairaanhoitajan kliinistä osaamista. Työpaikasta ja työnkuvasta riippuen osa sairaanhoitajista hoitaa haavoja päivittäin, toiset taas harvemmin. Kaikki joutuvat kuitenkin jossain vaiheessa uraansa hoitamaan jonkinlaista haavaa.

Aikaisempi kirjallisuus sairaanhoitajien haavanhoidon osaamisesta ei ole kovin imartelevaa luettavaa. Tutkimustulokset ovat osoittaneet sairaanhoitajien haavanhoidon osaamisen tason puutteelliseksi. Sama pätee opiskelijoihin. Haavojen hoitaminen koetaan vaikeaksi, mikä johtunee koulutuksen riittämättömyydestä. Lohduttavaa kuitenkin on, että asenteet ovat kohdallaan. Suomessa vuonna 2016 valmistuneista sairaanhoitajista suurin osa oli kiinnostunut haavojen hoidosta ja lähes kaikki pitivät sitä tärkeänä osana hoitotyötä.

Pelkkä reipas ja positiivinen suhtautuminen ei kuitenkaan paranna haavoja. Suurin osa valmistuvista sairaanhoitajista toivoikin, että koulutuksen aikana olisi ollut enemmän sekä teoria- että käytännön opetusta haavoista ja niiden hoidosta.

Mutta mitä sairaanhoitajien oikeastaan pitää tietää haavoista tai niiden hoitamisesta? Siihen haetaankin parhaillaan vastausta, sillä sairaanhoitajien haavanhoidon osaamisesta ei ole olemassa yleisiä suosituksia. Suositusten avulla voitaisiin kehittää haavanhoidon koulutusta sairaanhoitajien peruskoulutuksessa sekä mahdollisessa täydennyskoulutuksessa.

Koulutus lisää osaamista ja sitä kautta myös potilasturvallisuutta ja kustannustehokkuutta. Peruskoulutukseen tulisikin lisätä reilusti haavanhoidon opetusta. Lisäksi täydennyskoulutusta voitaisiin tarjota erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita haavojen hoidosta, ja jotka haluavat tulevaisuudessa työskennellä haavojen hoidon parissa. Asenne siis ratkaisee, mutta ei ilman riittävää osaamista.

Itse tutkin väitöskirjatutkimuksessani valmistuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden haavanhoidon osaamista Suomessa.

Lähteet

Gottrup F., Apelqvist J. & Price P. 2010. Outcomes in controlled and comparative studies on non-healing wounds: recommendations to improve the quality of evidence in wound management. Journal of Wound Care 19(6), 239–268.

Kielo E. 2017. Graduating student nurses’ and student podiatrists’ wound care competence in Finland. Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos.

Kielo E., Salminen L & Solt M. 2018. Graduating student nurses' and student podiatrists' wound care

competence – An integrative literature review. Nurse Education in Practice (in press).

Zarchi K., Latif S., Haugaard V., Hjalager I. & Jemec G. 2014. Significant Differences in Nurses’ Knowledge of Basic Wound Management – Implications for Treatment. Acta Dermato- Venereologica 94(4), 403–407.

Emilia Kielo

Sairaanhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Etätyöpäivät käyttöön myös hoitotyön lähiesimiehille?

Hoitotyön esimiehen työnkuva on haastava ja työn keskeytyminen arkipäivää.  Työnkuva koostuu päivittäisten rutiinien hoitamisesta ja henkilöstöhallinnollisista tehtävistä. Osa työtehtävistä toistuu säännöllisesti ja ne ovat ennakoitavissa, kuten henkilöstöhallinnolliset tehtävät ja kokoukset. Ennakoimattomia työtehtäviä ovat muun muassa hoitohenkilökunnan äkillisten poissaolojen korvaaminen, tiedon koordinointi ja tuottaminen eri tarkoituksiin lyhyellä varoitusajalla, suunnittelemattomat tapaamiset ja kokoukset. Merkittävä osa keskeytyksistä tapahtuu sähköpostin tai puhelimen välityksellä, mutta myös muiden sähköisten asiointikanavien kautta.

Tiedetään, että työn keskeytykset altistavat ylitöille, mutta myös työskentelylle työajan ulkopuolella. Ylityöt haastavat pidemmällä aikavälillä sekä henkisen että fyysisen kestävyyden. Tilannetta voi hallita suunnittelemalla ajankäyttöään ja keskittämällä samankaltaisia tehtäviä suurempiin kokonaisuuksiin. Keskeytyksiä aiheuttavien työtehtävien tunnistaminen auttaa myös ajanhallinnassa. Hyvästä ennakkosuunnitelmasta huolimatta työpäivä saattaa silti koostua ”silpputöistä” ja keskeytyksistä.

Taatakseen työrauhan, sähköposteihin voi olla vastaamatta, puhelimen hiljentää ja työhuoneen oven lukita. Hoitotyön lähiesimiehen työ on kuitenkin palvelutyötä. Tavoitettavuus ja läsnäolo ovat niitä ominaisuuksia, joita hoitotyöntekijät omalta esimieheltään toivovat ja arvostavat. Samalla tämä tarkoittaa automaattisesti keskeytyksiä työhön.  Olisiko mahdollista, että osa sähköposteistasi voisi odottaa muutaman päivän tai voisitko keskittää muistioiden tai raporttien kirjoittamisen yhteen ennalta määriteltyyn työpäivään? Houkuttelisiko keskeytymätön hetki työvuorosuunnittelulle? Vastaatko sähköposteihin kotoa käsin tai huomaatko kirjoittavasi kokousmuistioita illalla? Kertyykö sinulle ylitöitä? Jos vastasit edes yhteen kysymykseen kyllä, harkitse etätyöpäivän kokeilemista.

Etätyö ei ole arkipäivää terveydenhuollossa, mutta kokemusta muilta aloilta on kertynyt kiitettävästi ja sitä voidaan hyödyntää myös meidän ammatissamme. Ota aihe esille oman esimiehesi kanssa. Etätyöstä sovitaan työnantajan kanssa kirjallisesti. Etätyö on aina suunnitelmallista eli työantajan ja työntekijän välinen sopimus siitä, mitä työtehtäviä etätyöpäivänä suoritetaan. Hyvään käytäntöön kuuluu raportoida etätyöpäivänä suoritetut tehtävät omalle esimiehelle. Etätyötä varten sinun tulee varmistaa oikeudet tarvittavien sovellusten etätyökäyttöön. Lisäksi tarvitset tietokoneen, joko oman tai lainaksi organisaatiolta. Etätyöpäivänä suoritat ennalta määritetyt tehtävät, valitsemassasi paikassa ja sinulle sopivaan aikaan.

 

Hyvin organisoidut etätyöpäivät ovat usein myös erittäin tehokasta työaikaa ja mikä parasta, keskeytysten määrä vähenee huomattavasti! Jos etätöiden avulla työtehtäviesi keskittäminen onnistuu, on olettavaa, että myös ylitöidesi määrä vähenee. Olet helpommin tavoitettavissa ja vastaamassa arjessa työntekijöiden tarpeisiin. Ehkä etätyöpäivät vapauttaisivat aikaa myös hoitotyön kehittämiselle, johon lähiesimiehellä on nykyään valitettavan vähän aikaa käytettävissään.

Hoitotyön lähiesimies, onko sinulla kokemusta etätyöstä? Jätä oma kommenttisi aiheesta!

 

Tuominen Outi, Sh, TtM, Tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos 
ouantu@utu.fi
The latest Tweets from Outi Tuominen

 

Aiheesta lisää:

Bjerregård J, Kaila A, Vehviläinen-Julkunen K, Miettinen M (2016) Time allocation and temporal focus in nursing management: an integrative review. Journal of Nursing Management 24(8):983–993

TTL: Ennakoi työn keskeytyminen – säästät!

TTL: Ratkaisuehdotuksia keskeytyvään työhön

Kuntatyönantajat: Etätyössä tarvitaan työn hyvää organisointia