Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care

 

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care was established in 2015 to connect universities in the area to support health through doctoral education (PhD) in health sciences. Baltic Sea Region covers quite a wide area geographically including the countries on the shore of the Baltic Sea as well as the neighbouring countries. The area is home to millions of inhabitants and general health status differs between the countries; thus, health promotion in the area is essential. Doctoral education provides understanding and skills to produce and disseminate evidence-based care individually. Further, doctoral education prepares health care professionals for leadership roles in academic and clinical settings. The career development of health care professionals would be promoted with available PhD education in health sciences.

The Network aims to offer doctoral students in health sciences a systematically constructed, scientifically ambitious, and multidisciplinary research training which benefits from Baltic Sea Region contacts. Another aim is to strengthen the collaboration in Baltic Sea region. Furthermore, the Network contributes to the scientific standard of personalized healthcare research and increases the number of internationally competitive experts in Baltic Sea Region. Personalized health care is an important element in health promotion, treatment, and rehabilitation strategies. Personalized health care emphasizes the individual uniqueness of a person; each patient is approached individually, and the patient participates in the decision-making. Molecular-based personal health information is also connected to the concept of personalized health care.

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care includes 10 universities in nine countries around the Baltic Sea and neighbouring countries. The universities are (alphabetical order based on the country): Southern Denmark University, Odense, Denmark; University of Tartu, Tartu, Estonia; University of Turku, Turku, Finland; University of Lübeck, Lübeck, Germany; Rīga Stradiņš University, Riga, Latvia; Klaipeda University, Klaipeda, Lithuania; Vilnius University, Vilnius, Lithuania; Western Norway University of Applied Sciences, Bergen, Norway; Medical University of Gdansk, Gdansk, Poland; and Karolinska Institute, Stockholm, Sweden. 

The Network is coordinated by the University of Turku, Department of Nursing Science.

A study within the Network universities was conducted in 2018 to investigate the situation and variations in doctoral training in health sciences. The results showed that the opportunities to apply for doctoral education in the field of health sciences differ in the Baltic Sea Region. The existing programs vary in their prerequisites, curricula, and assessment standards. In some countries, PhD programs in the field are under development. The main challenge to establish PhD programs seemed to be limited resources. To support the equality of doctoral education in the area, the Network has organized a yearly cost-free Summer school for all doctoral students in the Network universities since 2016. In 2020, the Summer school was postponed due to the COVID-19 pandemic and the Summer school in 2021 will be organized online for the first time. Further, yearly conferences targeted to doctoral students, have been organized for improving their research reporting skills and supporting future collaboration.

The Network has a lot of potential for collaboration which could improve the quality of doctoral education in the area. The plans made for the future cover sharing expertise in teaching and co-supervising of doctoral students as well as international mobility. Virtual theoretical courses will be a cost-effective way to provide high-quality courses for all doctoral students in the area. Co-supervision of doctoral students will serve as a foundation of stronger research collaboration. Mobility between Network universities for both doctoral students and teachers in PhD programmes will provide possibilities for developing, for example, methodological skills. After established practices in doctoral education, more efforts will be addressed to developing the research collaboration in health sciences in the Baltic Sea region. Some universities within the Network have already shared a research interest and awarded with a grant.

In case of you got interested in the Baltic Sea Region Network in Personalized Care and your university/institution is connected with the Baltic Sea area, please contact Hannakaisa Niela-Vilen, Department of Nursing Science, University of Turku, Finland, email: hmniel(at)utu.fi

On behalf of the Baltic Sea Region Network in Personalized Care:

Anna Axelin, Helena Leino-Kilpi & Hannakaisa Niela-Vilen, University of Turku, Finland

Lisbeth Rosenbek Minet & Dorthe Nielsen, Southern Denmark University, Denmark

Mari Kangasniemi, University of Tartu, Estonia

Katrin Balzer, University of Lübeck, Germany

Kristaps Circenis, Rīga Stradiņš University, Latvia

Alona Rauckiene-Michaelsson, Klaipeda University, Lithuania

Natalja Fatkulina, Vilnius University, Lithuania

Alice Kvåle & Tobba Therkildsen Sudmann, Western Norway University of Applied Sciences, Norway

Kay Sundberg & Susanne Guidetti, Karolinska Institutet, Sweden

Yksilöllistä hoitoa kaikille perheille vastasyntyneen sairaalahoidon aikana

 

Aina vastasyntynyt ei ole terve syntyessään tai synnytys käynnistyy ennenaikaisesti vauvan kehityksen ollessa vielä kesken. Tällöin vastasyntynyt tarvitsee usein heti syntymänsä jälkeen sairaalahoitoa, vakavimmissa tapauksissa teho-osastolla. Asia koskettaa lukuisia perheitä, sillä Suomessa vuosittain noin yksi kymmenestä vastasyntyneestä tarvitsee sairaalahoitoa syntymänsä jälkeen.

Vastasyntyneen joutuminen sairaalahoitoon vaikuttaa koko perheeseen ja erityisen suuri elämää mullistava kriisi se on vastasyntyneen vanhemmille. Se voi vaikuttaa vanhemmuuden roolin omaksumiseen ja vanhemmuuteen sitoutumiseen sekä kuormittaa vanhempia emotionaalisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Vanhemmat kokevat riittämättömyyden tunteita, koska eivät voi suojata vauvaansa. Lisäksi vanhemmat joutuvat kohtaamaan vastasyntyneen terveydentilan aiheuttaman huolen ja jopa menettämisen pelon. Osallistuminen vastasyntyneen hoitoon ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon lievittää vanhempien kokemaa stressiä ja ahdistusta sekä auttaa vahvistamaan vastasyntyneen ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta.

Vanhempien aktiivisen osallistumisen ja läsnäolon kannalta osaston arkkitehtuuri on suuressa roolissa. Kautta aikojen vastasyntyneiden sairaalahoitoa on tarjottu avoimissa tiloissa tai huoneissa, joissa hoidetaan useampaa vastasyntynyttä samanaikaisesti. Tämä on mahdollistanut henkilökunnalle useamman vauvan voinnin tarkkailun, mutta vastasyntyneen luona aikaa viettäville vanhemmille on pystytty tarjoamaan vain rajoitettu mahdollisuus läsnäoloon ja yksityisyyteen. Ajan myötä perhehuoneiden merkitys perhekeskeisen ja yksilöllisen hoidon kannalta on tunnistettu ja vanhempien läsnäolo vastasyntyneensä vierellä 24 tuntia ympäri vuorokauden pyritään mahdollistamaan tarjoamalla hoitoa perhehuoneissa.

Tutkimuksissa onkin havaittu, että vanhemmat viettävät enemmän aikaa vastasyntyneen luona sekä osallistuvat enemmän hoitoon perhehuoneissa. Lisääntynyt läsnäolo ja intiimi ilmapiiri edistää emotionaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vuorovaikutusta sekä ihokontaktia vauvan ja vanhempien välillä. Kuitenkaan pelkästään perhehuonearkkitehtuuri ei riitä perhekeskeisen hoidon tarjoamiseksi osastoilla. Lähtökohta perhekeskeiselle hoidolle on osaston omaksuma, vanhempien osallistumista ja jatkuvaa läsnäoloa tukeva hoitokulttuuri sekä henkilökunnan asenteet hoidon tarjoamiseen ja vanhempien tukemiseen. Hoitokulttuurin merkityksestä perhekeskeistä hoitoa tarjottaessa on kirjoitettu aiemminkin tässä blogissa.

Osastoilla tarjottavan perhekeskeisen hoidon kehittämisen kannalta on tärkeää tutkia vanhempien läsnäoloa ja kokemuksia hoidon toteutumisesta erilaisissa arkkitehtuureissa, jotta hoitoa voidaan kehittää vanhempien ja perheiden tarpeita ja toiveita vastaavaksi. Perhekeskeisen hoidon kehittäminen onnistuu parhaiten vanhemmilta saatavan palautteen avulla. Vaikka perhehuoneet edistävät vauvan ja vanhempien välistä suhdetta, voi haasteita muodostua vanhempien ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksissa on raportoitu, että vanhemmat ovat kokeneet haasteita vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa ja he ovat tunteneet olonsa vähemmän informoiduiksi ja vähemmän päätöksentekoon osallistuviksi. Vanhemmat voivat myös kokea yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä perhehuoneissa, sillä muiden vanhempien tapaaminen ja vertaistuen saaminen on haasteellista verrattuna avoimeen arkkitehtuuriin. Avain perhekeskeisen hoidon, kuten kaiken hoidon, tarjoamiseen on yksilölliset tarpeet huomioiva lähestymistapa. Kaikki perheiden erilaiset tarpeet on otettava huomioon ja hoito on räätälöitävä heidän tarpeilleen sopivaksi, ympäristöstä riippumatta.

Kirjoittajan tiedot:

Emma Kainiemi

Kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

eakain(at)utu.fi

Lähteet:

Fegran L, Fagermoen M, Helseth S. (2008) Development of parent-nurse relationships in neonatal intensive care units -- from closeness to detachment. Journal of Advanced Nursing 64(4), 363–371.

Fenwick J, Barclay L, Schmied V. (2001) 'Chatting': an important clinical tool in facilitating mothering in neonatal nurseries. Journal of Advanced Nursing 33(5), 583–593.

Finlayson K, Dixon A, Smith C, Dykes F, Flacking R. (2014) Mothers' perceptions of family centred care in neonatal intensive care units. Sexual & Reproductive Healthcare: Official Journal of the Swedish Association of Midwives 5(3), 119–124.

Gibbs D, Boshoff K, Stanley M. (2016) The acquisition of parenting occupations in neonatal intensive care: A preliminary perspective. Canadian Journal of Occupational Therapy 83(2), 91–102.

Heidari H, Hasanpour M, Fooladi M. (2013) The experiences of parents with infants in Neonatal Intensive Care Unit. Iranian Journal of Nursing and Midwifery Research 18(3), 208–213.

Kiuru S, Gissler M & Heino A. (2020) Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2019. Raskauden aikainen tupakointi vähentynyt. Tilastoraportti 48/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lundqvist P, Westas L, Hallström I. (2007) From distance toward proximity: partners lived experience of caring for their preterm infants. Journal of Pediatric Nursing 22(6), 490–497.

Saunders R, Abraham M, Crosby M, Thomas K, Edwards W. (2003) Evaluation and development of potentially better practices for improving family-centered care in neonatal intensive care units. Pediatrics 111(4 Pt 2), 437.

Shields L, Zhou H, Pratt J, Taylor M, Hunter J, Pascoe E. (2012) Family‐centred care for hospitalised children aged 0–12 years. Cochrane Database of Systematic Reviews The Cochrane Library.

Kuva: https://pixabay.com

Häiriökysyntä

Häiriökysyntä (failure demand) syntyy, kun palvelujärjestelmä ei pysty vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin (Hyytiälä & Kekomäki, 2017). Tällöin asiakkaan odotukset, tarpeet ja palvelujen tarjonta eivät kohtaa ja asiakas hakeutuu palveluiden piiriin yhä uudelleen ja uudelleen − usein lisävaatimusten kera. Tämä lisää asiakkaan inhimillistä kärsimystä, kuormittaa palvelujärjestelmää ja nostaa kustannuksia. Häiriökysynnän käsitteen on ottanut käyttöön brittiläinen työpsykologian professori John Seddon, kun taas Suomessa termin ovat lanseeranneet Hermanni Hyytiälä ja lääketieteen emeritusprofessori Martti Kekomäki.

Häiriökysyntä on suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa vielä tuntematon ilmiö.

Terveydenhuollon häiriökysyntää on tutkittu esimerkiksi Iso-Britanniassa. John Seddonin johdolla vuonna 2014 toteutetussa laajassa selvityksessä todettiin, että häiriökysyntää vähentämällä palvelujen kustannuksissa voitaisiin säästää jopa 16 miljoonaa puntaa vuodessa. (Seddon, 2014). Toisessa, brittiläisen perusterveydenhuollon kontekstiin sijoittuvassa katsauksessa puolestaan esitettiin, että häiriökysynnän tunnistaminen on tärkeää, kun terveyspalveluja halutaan uudistaa (Walley et al., 2019). Suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa häiriökysyntä on vielä tuntematon ilmiö, eikä sitä ole kansainvälisestikään vielä juuri lähestytty hoitotieteen näkökulmasta.  Häiriökysynnässä sote-palvelujen asiakas palaa palvelujärjestelmän piiriin toistuvasti, jos hän ei saa tarvitsemaansa ja odotuksiaan vastaavaa, oikeaa palvelua, tai se ei ole laadultaan hyvää. Pohjimmiltaan kysymyksessä on siis epäonnistuminen asiakkaan palvelemisessa.  Syynä tähän voivat olla esimerkiksi pirstaleiset palvelupolut, toimimattomat palvelukokonaisuudet ja -ketjut, riittämätön moniammatillinen yhteistyö, asiakkaan puutteellinen kohtaaminen tai se, ettei asiakkaan elämäntilannetta huomioida kokonaisvaltaisesti. Tilanne voi olla edellä kuvatun kaltainen erityisesti asiakkailla, joilla on lisääntynyt ja monialainen palveluntarve. Erilaiset terveydelliset, taloudelliset ja sosiaaliset haasteet, kuten pitkäaikaissairaudet, työttömyys ja mielenterveys- ja päihdeongelmat, tai henkilökohtainen kriisi, kuten lähiomaisen menetys tai läheisen vakava sairastuminen, voivat aiheuttaa runsaan ja monialaisen palveluntarpeen.

Yksi tapa vähentää häiriökysyntää on tarjota joustavia palveluja, jotka mukautuvat kysyntään. Oivallisena esimerkkinä kysyntään mukautuvasta palvelusta on moniammatillinen tiimi (Hyytiälä & Kekomäki, 2017), jossa ammattiryhmien välinen (interprofessional) tai ammattirajat ylittävä (transprofessional) moniammatillinen yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta, eri ammattiryhmien välinen kommunikaatio pelaa ja moniammatillisen tiimin jäsenet puhaltavat yhteen hiileen. Tällöin palvelupolku on sujuva ja asiakkaan tilanteeseen pureudutaan kerralla kokonaisvaltaisesti ilman, että häntä pompotellaan asiantuntijalta toiselle. Toinen esimerkki joustavasta palvelusta on asiakkaalle tarjottu palveluohjaus, jossa palvelujärjestelmän hyvin tunteva asiantuntija ottaa kopin asiakkaan kokonaistilanteesta ja palvelujen koordinoinnista.

Häiriökysynnän vähentämisessä keskeistä on ymmärtää kysyntää, eli asiakkaan odotuksia ja tarpeita.  Näin on pyritty toimimaan esimerkiksi sote-uudistukseen ja palvelujen yhteensovittamiseen liittyvässä palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelytyössä, jossa korostetaan, ettei toimivia ja vaikuttavia palvelupolkuja, -kokonaisuuksia ja -ketjuja voi rakentaa kuulematta asiakkaan ääntä (Koivisto, Liukko, Tiirinki, Lyytikäinen, 2020). Kysynnän ymmärtämisessä puolestaan on oleellista sisäistää asiakkaan kohtaamisen merkitys. Aito kohtaaminen, asiakkaan tarpeiden ja odotusten kuuntelu sekä hänen yksilöllisen elämäntilanteensa huomioiminen, auttavat asiakasta saamaan oikeat palvelut, oikeaan aikaan.

Sote-uudistuksen läpimenon kynnyksellä on aiheellista odottaa, että tulevaisuuden sotessa voitaisiin välttää tilanteita, joissa asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua tai se on väärää tai heikkolaatuista. Nähtäväksi jää, tarjoaako soten keskiössä oleva palvelujen yhteensovittaminen sujuvine palveluketjuineen ja -kokonaisuuksineen mahdollisuuden häiriökysynnän vähentämiseen. Sote-palvelujen tarveperusteinen organisointi − esimerkiksi moniammatillisten tiimien ja asiantuntevan palveluohjauksen avulla − voi tarjota hyvän keinon sote-palvelujen vaikuttavuuden lisäämiseen ja kustannusten ja häiriökysynnän vähentämiseen.

 

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto Hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

 

LÄHTEET

Hyytiälä, H., & Kekomäki, M. (2017). Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti, 46(72), 2664–2665.

Koivisto, J., Liukko, E., Tiirinki, H., & Lyytikäinen, M. (2020). Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyn , ohjauksen ja seurannan käsikirja (pp. 1–42). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Seddon, J. (Vanguard) (Locality). (2014). Saving money by doing the right thing. In Vanguard Consulting (pp. 1–48).

Walley, P., Found, P., & Williams, S. (2019). Failure demand: a concept evaluation in UK primary care. International Journal of Health Care Quality Assurance, 32(1), 21–33. https://doi.org/10.1108/IJHCQA-08-2017-0159

Kuvalähteet: Pixabay.

Minäpystyvyys terveyskäyttäytymisen tukena myös COVID-19 pandemian aikana

kuva: Pexels (Ekaterina Belinskaya)

Minäpystyvyyden merkitys terveyskäyttäytymiseen on tunnistettu jo 1980-luvulla. Esimerkiksi Lawrancen ja McLeroyn (1986) mukaan ihminen todennäköisesti käyttäytyy tietyllä tavalla, jos hän uskoo pystyvänsä tekemään ja haluaa tehdä niin. Tämä niin sanottu minäpystyvyys siis ennustaa jossain määrin terveyskäyttäytymistä. Minäpystyvyyden yhteys terveyskäyttäytymiseen on todettu monessa tutkimuksessa niin terveyden edistämisen, sairauksien ennaltaehkäisyn kuin myös niiden omahoidon osalta.

Tuoreimpien tutkimusten mukaan minäpystyvyys vaikuttaa COVID-19-pandemiaan liittyvään terveyskäyttäytymiseen niin Suomessa kuin myös muualla maailmalla. Minäpystyvyydellä on todettu olevan voimakkain myönteinen vaikutus COVID-19 pandemialta suojautumiseen (Kim & Kim 2020, Nazione ym. 2020, Hsing ym. 2021), esimerkiksi käsienpesuun ja sosiaalisen etäisyyden ottamiseen (Hsing ym. 2021). Myös koetulla tilanteen vakavuudella, koetulla alttiudella, aikomuksilla, sosiaalisella tuella ja oman toiminnan odotetuilla seurauksilla on havaittu olevan vaikutusta pandemialta suojautumiseen. 

Minäpystyvyyden on arvioitu vaikuttavan COVID-19 pandemialta suojautumiseen aikomusten kautta. Kun uskoo pystyvänsä pitämään sosiaalista etäisyyttä, on vahvempi aikomus tehdä niin ja lopulta käyttäytyy aikomuksensa mukaisesti. (Hamilton ym. 2020.) Lisäksi minäpystyvyys tukee suojautumiskäyttäytymistä auttamalla voittamaan koetut esteet esimerkiksi käsien pesuun tai kasvomaskin käyttöön liittyen (Shahnazi ym. 2020). Siinä missä vahva minäpystyvyys tukee COVID-19 pandemialta suojautumista ja sosiaalisen etäisyyden ottamista, heikko minäpystyvyys vaikeuttaa sitä (Beeckman ym. 2020). Minäpystyvyyden merkitys saattaa korostua erityisesti pandemian ja muiden suurien uhkien aikana, koska vahva minäpystyvyys vähentää koetun uhkan merkitystä pandemialta suojautumisessa (Jørgensen ym. 2021).

Mitä tämä sitten tarkoittaa COVID-19 pandemialta suojautumisen sekä siihen liittyvän terveysviestinnän osalta? Tutkimustiedon perusteella terveyskäyttäytymisen tukemisessa minäpystyvyyden tukeminen on keskeistä (Hamilton ym. 2020). COVID-19 pandemiaan liittyvän terveysviestinnän tehokkuutta voidaan vahvistaa korostamalla minäpystyvyyden tukemista esimerkiksi uhkaan vetoamisen sijaan, koska vahva usko omaan kykyynsä noudattaa suojautumisohjeita vähentää pelon merkitystä omassa käyttäytymisessä (Jørgensen ym. 2021). Minäpystyvyyden merkitys pandemialta suojautumisessa on siis suurempi kuin koetun uhkan (Shahnazi ym. 2020, Okuhara ym. 2020). Lisäksi tieto vaikuttaa minäpystyvyyteen (Wu ym. 2016). Siinä missä terveysviestintää tarjoavilla nettisivuilla vietetty aika saattaa tukea minäpystyvyyttä (Nazione ym. 2020), COVID-19 tiedon ylitarjonta ja sen aiheuttama epävarmuus saattaa heikentää sitä (Farooq ym. 2020). Minäpystyvyyttä voidaan tukea tarjoamalla ymmärrettävää ja johdonmukaista tietoa, joka ei levitä pelkoa, vaan antaa selkeän yleiskuvan COVID-19 pandemiasta ja siitä, miten siltä voi suojautua.

Kirjoittajan tiedot:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.e.nyman(at)utu.fi

Lähteet:

Lawrance L, McLeroy KR. 1986. Self-efficacy and Health Education. Journal of School Health 56(8), 317-321. 

Kim S, Kim S. 2020. Analysis of the Impact of Health Beliefs and Resource Factors on Preventive Behaviors against the COVID-19 Pandemic. International Journal of Environmental Research and Public Health 17(22), 8666.

Nazione S, Perrault E, Pace K. 2020. Impact of Information Exposure on Perceived Risk, Efficacy, and Preventative Behaviors at the Beginning of the COVID-19 Pandemic in the United States. Health Communication 36, 23-31. 

Hsing JC, Ma J, Barrero-Castillero A, Jani SG, Pulendran UP, Lin B-J, Thomas-Uribe M, Wang CJ. Influence of Health Beliefs on Adherence to COVID-19 Preventative Practices: International, Social Media–Based Survey Study. Journal of Medical Internet Research 23(2), e23720.

Hamilton K, Smith SR, Keech JJ, Moyers S, Hagger MS. 2020. Application of the Health Action Process Approach to Social Distancing Behavior During COVID‐19. Applied Psychology: Health and Well-Being, Oct 2: 10.1111/aphw.12231.

Shahnazi H, Ahmadi-Livani M, Pahlavanzadeh B, Rajabi A, Hamrah MS, Charkazi A. 2020. Assessing preventive health behaviors from COVID-19: a cross sectional study with health belief model in Golestan Province, Northern of Iran. Infectious Diseases of Poverty 9, 157.

Beeckman M, De Paepe A, Van Alboom M, Maes S, Wauters A, Baert F, Kissi A, Veirman E, Van Ryckeghem DML, Poppe L. 2020. Adherence to the Physical Distancing Measures during the COVID‐19 Pandemic: A HAPA‐Based Perspective. Applied Psychology: Health and Well-Being 12(4), 1224-1243. 

Jørgensen F, Bor A, Petersen MB. 2021. Compliance without fear: Individual‐level protective behaviour during the first wave of the COVID‐19 pandemic. British Journal of Health Psychology, March 24. 

Okuhara T, Okada H, Kiuchi T. 2020. Predictors of Staying at Home during the COVID-19 Pandemic and Social Lockdown based on Protection Motivation Theory: A Cross-Sectional Study in Japan. Healthcare, 8, 475.

Wu S-FV, Hsieh N-C, Lin L-J, Tsai J-M. 2016. Prediction of self‐care behaviour on the basis of knowledge about chronic kidney disease using self‐efficacy as a mediator. Journal of Clinical Nursing 25, 2609-2618.

Farooq A, Laato S, Najmul Islam AKM. 2020. Impact of Online Information on Self-Isolation Intention During the COVID-19 Pandemic: Cross-Sectional Study. Journal of Medical Internet Research 22(5), e19128.

Pitkäaikaissairauksien omahoidon onnistumisen taustalla vaikuttavat moninaiset tekijät

Erilaiset pitkäaikaissairaudet ovat maailmanlaajuinen haaste - lähes kolmannes 15-vuotiaista ja sitä vanhemmista elää kahden tai useamman pitkäkestoisen sairauden kanssa OECD-maassa. Suomessa lähes joka toisella on vähintään kaksi pitkäkestoista sairautta. Pitkäaikaissairaudet, kuten astma, masennus tai erilaiset tuki- ja liikuntaelinten ongelmat, voivat aiheuttaa potilaalle merkittäviä toimintakyvyn rajoitteita. Ne vaikuttavat usein myös sairastuneen perheeseen ja aiheuttavat kustannuksia yhteiskunnallisella tasolla. (OECD 2019a.)

Pitkäaikaissairauksien hoitamisessa erityisen keskeinen rooli on potilaan itsensä toteuttamalla omahoidolla ja tavoitteena onkin löytää tasapaino sairauden, sen hoidon ja päivittäisen elämän välillä (Riegel ym. 2012, Routasalo ym. 2009). Omahoidolla tarkoitetaan potilaan itsensä toteuttamaa näyttöön perustuvaa hoitoa, joka on suunniteltu yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa (Routasalo ym. 2009). Sen kuvaamiseksi ja selittämiseksi on hoitotieteessä kehitetty erilaisia teorioita. Näistä yksi on Riegelin ym. vuonna 2012 kehittämä keskitason teoria, joka kuvaa pitkäaikaissairauksien omahoitoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Riegelin teoria tarjoaa viitekehyksen sille, mitä terveydenhuollossa ja potilaan omahoitoa tukevassa ohjauksessa olisi tärkeää ymmärtää ja huomioida, jotta pitkäaikaissairauksien omahoito olisi onnistunutta.

Omahoito on Riegelin teorian mukaan yksilöllinen prosessi, jonka taustalla vaikuttaa moninaisia tekijöitä, joita meidän terveydenhuollon ammattilaisten on hyvä tiedostaa ja ymmärtää. Taustatekijöistä esimerkiksi potilaan elämäntilanne voi vaikuttaa keskittymiseen ja saatavilla olevan tiedon prosessointiin, sekä sen reflektointiin. Joskus kulttuuri tai potilaan arvot voi toimia omahoidon toteutumiseen vaikuttavana keskeisenä tekijänä. Merkitystä on myös potilaan kokemuksilla ja taidoilla, sekä toisilta saadulla tuella. (Riegel ym. 2012.)

Potilaan omahoitoa ja hoitoon sitoutumista tukeva ohjaus on terveydenhuollossa arkipäivää ja Suomessa se on myös lakisääteisesti järjestettävä potilaalle (Terveydenhuoltolaki 2010). Samalla se vaatii terveydenhuollon ammattilaiselta vahvaa osaamista sen suhteen, kuinka motivoida, ohjata ja tukea potilasta niin, että hän noudattaisi hoitosuosituksia ja toteuttaisi omahoitoa parhaalla mahdollisella tavalla (OECD 2019a, WHO 2002). Riegelin teorian mukaan onnistunut omahoito vaatii omahoidon hallintaa, oman voinnin seurantaa ja toisaalta omahoidon jatkuvaa ylläpitämistä. Omahoidon taustalla tapahtuu myös monia tiedon reflektointiin ja päätöksentekoon liittyviä prosesseja. (Riegel ym. 2012.) Pelkkä ohjeiden ojentaminen potilaalle ei yleensä olekaan tarkoituksenmukaista omahoitoa tukevassa potilasohjauksessa, vaan se vaatii ammattilaisen ja potilaan yhteistoimintaa.

Kun terveydenhuollon ammattilaisella on ymmärrystä omahoidon toteuttamiseen liittyvistä moninaisista tekijöistä ja sen taustalla olevista prosesseista, on hänen helpompi tunnistaa myös asioita, jotka saattavat aiheuttaa potilaalle haasteita omahoidon toteuttamiseen (Riegel ym. 2012). Valitettavasti tällaiselle yksilölliselle potilasohjaukselle ei aina koeta olevan riittävästi aikaa tai resursseja (esim. Lipponen 2014). Onkin hyvä huomioida, että vaikka potilas olisi motivoitunut ja kykenisi itse toteuttamaan omahoitoa, sen optimaaliseen toteutumiseen voi vaikuttaa mahdollisuus päästä hoitoon. Tähän puolestaan voivat vaikuttaa esimerkiksi alueelliset erot sekä taloudellinen tilanne. (Riegel ym. 2012.) Nämä samat tekijät lisäävät myös terveyseroja (THL 2010). Suomalaisessa yhteiskunnassa erityispiirteenä on, että hoidon saatavuuteen vaikuttaa merkittävästi, kuuluuko henkilö työterveyshuollon palveluiden piiriin vai ei (OECD 2019b).

Pitkäaikaissairaiden potilaiden tukeminen sairautensa omahoidossa vaatii terveydenhuollon ammattilaiselta vankkaa osaamista, mutta omahoidon onnistumiseen vaikuttavat moninaiset tekijät tulee huomioida myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Hoitoon pääsyyn liittyvä eriarvoisuus ja esimerkiksi alueelliset erot hoidossa ovat rakenteellisia tekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa vain yhteiskuntapoliittisin keinoin. Tarjolla olevien terveyspalveluiden tulisikin olla mahdollisimman saavutettavia ja tasa-arvoisia. Koko väestölle tarjolla olevia palveluita ja toimia olisi täydennettävä tarjoamalla kohdennettuja toimenpiteitä etenkin niille, jotka ovat heikommassa asemassa. Terveys ja sen edistäminen on yhteinen asia ja terveyserojen kaventamisesta hyötyvät kaikki. (THL 2010.)

 

Kirjoittajat:

Anne-Marie Laitinen, ft, TtM

(anmarl@utu.fi)

Eva Paakkanen, tt, TtM-opiskelija

(ekpaak@utu.fi)

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

 

Lähteet:

Lipponen K. (2014). Potilasohjauksen toimintaedellytykset. Oulun Yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526203720.pdf. Viitattu 25.2.2021

OECD. (2019a). Health at a Glance 2019: OECD Indicators. Chapter 3: Health Status, Chronic disease morbidity. https://www.oecd-ilibrary.org/sites/4dd50c09-en/1/3/3/7/index.html?itemId=/content/publication/4dd50c09-en&_csp_=82587932df7c06a6a3f9dab95304095d&itemIGO=oecd&itemContentType=book. Viitattu 22.2.2021

OECD. (2019b). State of health on the EU. Suomi. Maan terveysprofiili 2019. OECD Publishing. https://www.oecd-ilibrary.org/social-issues-migration-health/suomi-maan-terveysprofiili-2019_342765e3-fi Viitattu 25.2.2021

Riegel B, Jaarsma T & Stromberg A. (2012). A Middle-Range Theory of Self-Care of Chronic Illness. Advances in Nursing Science 35(3), 194–204.

Routasalo P, Airaksinen M, Mäntyranta T & Pitkälä K. (2009). Potilaan omahoidon tukeminen. Duodecim 2009;125(21):2351-9. https://www.duodecimlehti.fi/duo98401.  Viitattu 22.2.2021

Terveydenhuoltolaki. (2010). 1326/2010. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326. Viitattu 23.2.2021

THL = Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2010).  Sosioekonomiset terveyserot ja niiden kaventaminen. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/103115/Yleinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 25.2.2021

WHO = World Health Organization Innovative Care for Chronic Conditions: Building Blocks for Action. (2002). Chapter 1. Chronic conditions: the health care challenge of the 21st century.

 

 

Kylmäuinnin terveysvaikutukset – mitä sanoo tiede?

 

Villa Järvelä/Järvelän avanto, Littoinen

Yleistä hyvää oloa, virkistystä, apua palautumiseen ja parempaa unen laatua − näitä monet kylmäuimarit kokevat saavansa säännöllisestä harrastuksestaan. Myös vastustuskyvyn ja yleisen kylmänsietokyvyn vahvistuminen sekä erilaisten kolotusten ja kipujen poispysyminen motivoivat monia pitämään kiinni kylmistä kylvyistään. Suomessa kylmäuinti mielletään usein avannossa tapahtuvaksi kastautumiseksi tai lyhyeksi uintikierrokseksi, saunalla tai ilman. Kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta katsottaessa kylmäuinnille löytyy kuitenkin monenlaisia määritelmiä ja lopullinen määritelmä puuttuu. Ihmiselle kylmänä vetenä voidaan pitää kaikkia sellaisia lämpötiloja, joissa ruumiinlämpö alenee ja joissa oleilu voi johtaa lopulta hypotermiaan. Tällainen lämpötila on jo 35 astetta, mutta kylmän veden fysiologiset vaikutukset vahvistuvat alle 15 asteisessa vedessä. (Tipton ym. 2017) Tämä määritelmä eroaa meidän avantouintikulttuuristamme, johon tutkimuksissa viitataan usein jääkylmään veteen kastautumisena (ice cold water immersion) tai talviuintina (winter/ice swimming). Avantouinnin sijaan myös Suomen latu käyttää talviuinti-käsitettä, ja määrittelee sen tapahtuvaksi alle 10 asteisessa vedessä (Suomen latu 2011).

Subjektiivisesti koettujen terveyshyötyjen tueksi tutkimuksissa kylmäuinnilla on havaittu useita terveyshyötyjä, jotka liittyvät immunologiaan, sydän- ja verenkiertoelimistöön, mielialaan ja palautumiseen. Tutkimusten mukaan kylmäuinti voi laskea verenpainetta, parantaa rasva-aineenvaihduntaa ja insuliiniherkkyyttä sekä vaikuttaa suotuisasti stressihormonien tuotantoon. Lisäksi kylmäuinnilla on tutkimusten mukaan suotuisa vaikutus mielialaan ja sillä voi olla jopa masennusta hoitava/estävä vaikutus. Myös säännöllisen kylmäaltistuksen vaikutus parempaa vastustuskykyyn on vahvistettu tutkimuksissa, ja tutkimuksissa on havaittu, että kylmäuimarit kärsivät keskimäärin verrokkiryhmäläisiä vähemmän ylähengitystieinfektioista. Vastustuskyvyn paranemisen on ajateltu johtuvan toistuvasta lyhytkestoisista elimistön stressitilanteista, jotka nostavat hetkellisesti stressihormoneja ja vahvistavat valkosolujen tuotantoa. (Knechtle ym. 2020) Myös Fyysisen harjoittelun jälkeistä palautumista voidaan parantaa kylmävesialtistuksella suorituksen jälkeen. Nämä tulokset eivät ole kuitenkaan ristiriidattomia, vaan palautumisen vauhdittuminen riippuu esimerkiksi sitä edeltäneen harjoittelun laadusta ja kuormituksesta (esim. voima-/kestävyysharjoittelu). (Tipton ym. 2017)  Yksi hyödyistä liittyy elimistön tottumiseen kylmäaltistumiselle, jolloin elimistön hypotermiaan johtavat muutokset eivät tapahdu niin nopeasti vaan ihminen pystyy kauemmin toimintakykyisenä kylmässä vedessä (Saarelma 2021).

Kylmäuinnin terveyshaittoihin ja -vaaroihin liittyvät tutkimukset keskittyvät kuvaamaan hukkumisvaaraa, äkillisiä sydäntapahtumia ja hypotermiaa. Elimistön jäähtymiselle altistavat korkea ikä, huono yleiskunto, väsymys, nestevajaus, alkoholi ja sairaudet (Saarelma 2021), ja hukkumiset liittyvät usein kylmän aiheuttamaan elimistön sokkitilaan. Tämän takia on ensiarvoisen tärkeää toteutella kylmään vähitellen ja tarkkailla elimistön reaktioita.

Kylmäuinnin terveyshyötyjen tutkimuksen hajanaisuus ja niukkuus johtunee lajin marginaalisuudesta, sillä se on suosittua lähinnä Pohjoismaissa, joissakin Itä-Euroopan maissa ja Venäjällä (Knechtle ym. 2020). Objektiivisten tutkimustulosten vertailun haasteena on toisistaan poikkeavat tutkimusasetelmat, ja erot esimerkiksi veden lämpötilan, altistuksen keston ja määrän suhteen (Tipton ym. 2017). Lisäksi useat suotuisista terveysvaikutuksista on havaittu tutkimuksista, joista puuttuu kontrolliryhmä. Tällöin vaikutukset ovat voineet johtua kylmäuimareiden aktiivisesta elämäntavasta, eivätkä pelkästään kylmäuinnista. Odotamme innolla uutta tutkimusta ja sillä aikaa nautimme kokemuksesta ja sen tuomasta hyvästä olosta.

Kirjoittaja:

Riitta Mieronkoski, ft, TtM, väitöskirjatutkija

ritemi@utu.fi

Lähteet:

Knechtle B., Waśkiewicz Z., Sousa CV., Hill L. & Nikolaidis PT. (2020) Cold water swimming—benefits and risks: A narrative review. International Journal of Environmental Research and Public Health.

Saarelma O. 2021. Hypotermia (ruuminlämmön lasku). Lääkärikirja Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00223. Viitattu 25.4.2021

Terveyttä talviuinnista. Talviuintiopas. 2011. Suomen latu. https://www.suomenlatu.fi/media/ulkoile/talviuinti/talviuinnin-julkiset-tiedostot/talviuintiopas_netti.pdf. Viitattu 25.4.2021

Tipton MJ., Collier N., Massey H., Corbett J. & Harper M. (2017) Cold water immersion: kill or cure?. Experimental Physiology 102(11), 1335–1355.

 

 

5.5.2021 – Kansainvälinen käsihygieniapäivä

Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, tässä samaisessa blogissa. Edelleen on kyse asiasta, joka vaatii huomiotamme.

WHO lanseerasi käsihygieniakampanjansa vuonna 2009 ja sen ensimmäinen sanoma on yhä ajankohtainen: ”Puhtain käsin annettu hoito on turvallisempaa hoitoa” (Clean care is safer care). Nyt vuonna 2021 kansainvälisen Käsihygienia-päivän sanoma on ”Sekunneissa voit säästää henkiä, puhdista kätesi” (Seconds save lives, clean your hands!). Täältä voit lukea lisää päivästä. 

Vuosia on kulunut WHO:n lanseeraaman käsihygienia -ohjelman julkaisusta. Se sisältää monenlaisia välineitä maailmanlaajuisesti erilaisiin toimintaympäristöihin, niin terveydenhuoltoon kuin ihan meille jokaiselle. Tietoa, miten voimme ehkäistä tautien leviämistä.

Mitä me sitten olemme näiden vuosien aikana oppineet? Tiedämme, että käsihygienia ehkäisee tarttuvia tauteja, kuten COVID-19-infektioita. Uskomme käsihygienian toteutumisen olevan tärkeää esimerkiksi ruoan valmistuksessa, päivähoidossa ja eri terveydenhuollon toimipisteissä. Tiedämme ehkä, että saippuavesipesu on se yleisin kotona suositeltava tapa toteuttaa käsihygieniaa. Terveydenhuollossa ja korona-aikana vähän muuallakin on käytössä yleensä alkoholipohjaiset käsihuuhteet.

Useissa tutkimuksissa ympäri maailmaa on todettu, että terveydenhuollossa käsihygienian toteutus ei ole riittävää. Tulokset ovat olleet vuosikymmeniä saman suuntaisia. Asiaa on tutkittu kyselyin, havainnoimalla ja arvioimalla käsihygienian toteutuksen mahdollistavia välineitä ja niiden käyttöä.

Meillä pohjoismaissa terveydenhuolto on korkealuokkaista: Imeväiskuolleisuus on maailman pienimpiä ja toisaalta myös ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut. Siitä voinemme kiittää lääketieteen ja myös hoitotieteen saavutuksia, mutta myös yleistä hygieniaa ja noussutta elintasoamme. Olettaa tietysti voisi, että myös käsihygienian toteutuminen olisi riittävän korkealla tasolla, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Suomessakin on tehty tutkimuksia käsihygienian toteutumisesta. Parantamisen varaa on valitettavasti paljon, vaikka erilaisia käsihygienian tehostamiseen tähtääviä hankkeita on tehty kautta Suomen 2000 -luvun alusta lähtien. Yleensä infektion torjunnan ammattilaiset ovat suunnitelleet ja toteuttaneet ne. Infektoiden torjunnan lisääntyneistä resursseista huolimatta, resurssit eivät ole vieläkään riittävällä tasolla.

Oulussa seurattiin havainnoimalla kuukausittain 5 vuoden aikajaksolla käsihygienian toteutumista akuuttisairaalan osastoilla. Käsihygienian toteutuminen nousi (76,4 % vs 88,5 %) ja näyttää siltä, että hoitoon liittyvät infektiot vähenivät (14,0 vs 11,7 suhteutettuna 1000 hoitopäivään). (Ojanperä ym. 2020.) Käsihygienian paraneminen vähensi potilaan riskiä saada lisäsairautena hoidossa ollessaan tai hoidon seurauksena infektio. Potilaan turvallisuus ja hoidon laatu parani.

Oulussa aikaansaatu muutos vaati sairaalan johdon ja henkilökunnan sitoutumista ohjelmaan. Yksiköissä tehty havainnointi edellytti resursointia, jotta havainnoinnit saatiin tehtyä. Havainnointiin käytettiin siihen koulutettuja hygieniayhdyshenkilöitä (link nurse), joita on Suomen kaikissa sairaaloissa. Ongelmana on vain usein se, että hygieniayhdyshenkilöt eivät saa riittävästi aikaa työlleen.

Käsihygienian toteutumiseen tiedetään vaikuttavan paitsi tarjolla olevat välineet myös toimintayksikön kulttuuri ja asenteet. (Ojanperä ym. 2020.) Kulttuurin muutokseen tarvitaan yksiköstä lähteviä yhteisiä toimia. Oulun tutkimuksen hyviin tuloksiin vaikutti todennäköisesti lähes reaaliaikainen yleinen palaute. Meille jokaiselle on tärkeää saada palautetta tehdyn työn laadusta.

Näin korona-aikaan monella on mielessä tartuntataudit ja niiden ehkäisy. Käsihygienian toteutumisen parantaminen terveydenhuollossa ja muussakin kriittisessä toiminnassa on meidän jokaisen vastuulla yksilönä. On myös tärkeää, että vaikutamme yleiseen toimintakulttuuriin ja yhteiskunnassamme tehtäviin päätöksiin resursseista ja toimintalinjoista.


Kirjoittajan tiedot:

Kirsi Terho
sh, TtM, TtT-opiskelija
Turun yliopisto, kmterh@utu.fi

Kirjallisuus

Ojanperä H, Kanste OI, Syrjala H. Hand-hygiene compliance by hospital staff and incidence of health-care-associated infections, Finland. Bull World Health Organ. 2020 Jul 1;98(7):475-483. doi: 10.2471/BLT.19.247494. Epub 2020 May 26. PMID: 32742033; PMCID: PMC7375219.

Ojanperä H², Korhonen A, Meriläinen M, Syrjälä H, Kanste O. The role of managers in promoting good hand hygiene in a Finnish tertiary care hospital. Am J Infect Control. 2020 Dec 5:S0196-6553(20)31035-X. doi: 10.1016/j.ajic.2020.11.026. Epub ahead of print. PMID: 33285225