Tarvitseeko käytännön toimijan ymmärtää tiedettä?

Useimmat kai ovat yhtä mieltä siitä, että käytännön työntekijän, kuten vaikka sairaanhoitajan, olisi hyvä osata hyödyntää tieteellisten tutkimusten tuloksia oman työnsä kehittämisessä. Mutta tarvitseeko käytännön toimijan ymmärtää, miten tiedettä tehdään? Ehkä ei – paitsi jos ei halua olla toisten armoilla tutkitun tiedon luotettavuuden arvioinnin suhteen. Kaikki tutkittu tieto kun ei valitettavasti ole luotettavaa.  

Twitterissä tuli vastaani Albert Einsteinin* sanomaksi mainittu ajatus:  

"Not everything that counts can be measured. Not everything that can be measured counts."

Juuri näinhän se on. Kaikenlaista voidaan mitata, mutta kaikkea ei kannata. Mittaamalla merkityksettömiä asioita tai käyttämällä vääränlaisia mittaustapoja tutkimuksella voidaan kiinnittää huomio epäolennaisiin asioihin. Tulokset voivat olla sinänsä luotettavia, mutta kiinnittämällä huomion epäoleelliseen ne kuitenkin antavat väärän kuvan asiasta kokonaisuuden kannalta.

Ja sitten tuo ajatuksen alkuosa: kaikkea, millä on merkitystä ei voi mitata. Onneksi on olemassa laadullisia tutkimusmenetelmiä, joilla voidaan tutkia sellaistakin, jota ei voida mitata. Niissäkin menetelmissä tietenkin on yhtä lailla vaarana, että tutkitaan epäoleellisia asioita tai käytetään menetelmiä, jotka tuottavat tietoa asian vierestä.

Jostain syystä tieteellä on kuitenkin monien silmissä sellainen maine, että se muka kaikki olisi arvokasta (ja luotettavaa) olipa sen tehnyt kuka tahansa ja miten tahansa. Se on vaarallinen käsitys, aivan kuin tiede olisi tekijästään ja ympäristöstään riippumatonta ja aina absoluuttisesti totta. Ei sama tutkijakaan aina tuota samaa laatua. Jokainen tutkimus pitäisi arvioida erikseen.

Kyllähän tutkimukset julkaisuprosessissa toki arvioidaankin, mutta kerron teille nyt salaisuuden: ne arvioitsijatkin ovat vain ihmisiä. Niilläkin voi olla kiire tai huono päivä juuri silloin kun arvioivat, tai ne ovat voineet päästä virkaansa pikemminkin suhteilla tai ahkeruudella kuin tieteellisellä nerokkuudellaan. Edes se, että tutkimus on julkaistu arvostetussa lehdessä, ei ole tae siitä, juuri tuo yksittäinen tutkimus olisi laadukkaasti tehty.

Jos tieteen tekemistavoista ei ymmärrä mitään, on vaikea arvioida, miksi jokin tutkimus olisi mielekäs ja jokin toinen ei. Helposti sitä vaan pitää uskottavana sellaista, joka sopii omiin ajatuksiin aiheesta.  Siksi käytännön ammattilaistenkin olisi hyvä ymmärtää jotain erilaisista tieteen tekemisen tavoista.

Eri asia sitten, voiko esimerkiksi sairaanhoitajan perustutkinnon aikana saada niin paljon ymmärrystä tieteestä, että se riittää tutkimusten luotettavuuden ja mielekkyyden arvioimiseen. Itse ainakin koen, että edelleen (monta vuotta väitöskirjaa tehtyäni) opin näistä aiheista lisää… Mutta onneksi maailmassa on niitäkin, jotka oppivat vähän vähemmällä! :)   

Jokainen voi kuitenkin oppia kysymään siltä, jonka välittämiin tutkimuksiin perehtyy, että millä perusteella tämä tutkimus olisi tutustumisen arvoinen. Itse ainakin joka kerran mietin tarkkaan, millaisia tutkimuksia jaan eteenpäin ja miksi. Tässäkin blogissa te lukijat voitte hyvin kysyä tutkimusten luotettavuuteen ja mielekkyyteen liittyviä asioita, joita ei aina blogikirjoitukseen tule kirjoitettua näkyviin, kun pyrimme pitämään kirjoitukset lyhyinä ja helppolukuisina. Yritetään siis yhdessä ymmärtää, mikä tieteessä on merkityksellistä, jotta sitä voitaisiin käytännön työssä hyödyntää! 

*Twitterhän valitettavasti on vielä vähemmän luotettava kuin tieteelliset tutkimukset. Ainakin tämän sivuston mukaan tuo lausuma on todennäköisemmin peräisin William Bruce Cameronilta.   

 

Kirjoittajan tiedot: 

Johanna Olli

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava 

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos 

Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry 

s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com  
Twitter (suomeksi)  
Twitter (englanniksi) 
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta.  
LinkedIn
ResearchGate