Voidaanko hoitotyön johtamisella vaikuttaa sairaanhoitajien pysyvyyteen?

Maassamme valmistellaan historiallista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistusta. Uudistus tulee muuttamaan myös totuttua johtamisrakennetta nykyisestä (Aalto 2014). Pelkona muutoksessa on se, että hoitotyön johtajien ja esimiesten toimintaedellytyksiä ja asemaa heikennetään.

Hoitotyön johtamisella on todettu olevan tärkeä merkitys niin nuorten kuin ikääntyneiden sairaanhoitajien työssä jatkamiselle ja työhyvinvoinnille (von Bonsdorff  2009, Flinkman 2014). Näin ollen on mahdollista, että hoitotyön johdon ja esimiestyön aseman heikentäminen vaikuttaa kielteisesti sairaanhoitajien työssä ja ammatissa pysymiseen. Tällä voi olla vaikutusta työvoiman riittävyyteen jatkossa.

Hoitotyöntekijöiden työssä ja ammatissa pysyminen (retention) on ajankohtainen aihe niin eurooppalaisessa kuin globaalissa työvoimapoliittisessa keskustelussa. Nykyisestä osaavasta työvoimasta halutaan pitää kiinni kun terveydenhuollon työvoimapulan ennustetaan vaikeutuvan (Sermeus & Bruyneel 2010, US Department of Labor 2013).

Aikaisemmin terveydenhuollon työvoimapulaa pyrittiin helpottamaan nostamalla koulutusmääriä ja rekrytoimalla ulkomailta. Tämä ei kuitenkaan nykyisessä tilanteessa ole riittävä ratkaisu; pienenevät ikäluokat eivät mahdollista laajamittaista koulutuksen sisäänoton lisäämistä ja kansainvälisessä rekrytoinnissa on monia ongelmia.

Työvoimatutkija James Buchanin mukaan terveydenhuollon työvoimapula voidaan ratkaista hyödyntämällä nykyistä osaavaa työvoimaa entistä tehokkaammin esimerkiksi tehtäväkuvia laajentamalla (mm. konsultointi, diagnosointi ja lääkkeen määrääminen). Potilaan vastuuta terveydestään lisätään, jolloin hoitajien koordinoiva ja ohjaava rooli korostuvat. Avustavat tehtävät tulee Buchanin mukaan siirtää pois korkeasti koulutetulta hoitajilta, jotta osaavan henkilöstön koko työpanos voidaan hyödyntää hoitotyössä. Tämä osaamisen ja muutoksen johtaminen edellyttää osaavia hoitotyön johtajia sekä esimiehiä.

Työntekijöiden pysyvyys on tärkeää yhteiskunnan lisäksi myös organisaatioille, koska vaihtuvuus tulee niille osaamispääoman menettämisen lisäksi kalliiksi. Tuoreen kirjallisuuskatsauksen mukaan sairaanhoitajan lähteminen ja uuden työntekijän rekrytointi maksaa organisaatiolle Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa, Kanadassa ja Australiassa 20 561 dollarista jopa 48 790 dollariin (noin 16 000-32 000 euroa). Kustannukset muodostuvat suorista (rekrytointikustannukset) ja epäsuorista (perehdytys, alentunut tuottavuus) kustannuksista. (Duffield et al. 2014.) Hyvällä johtamisella ja esimiestyöllä on mahdollista niukkojen taloudellisten resurssien aikana säästää näistä vaihtuvuuden kustannuksista, jotka voivat olla jopa puolet sairaanhoitajan vuotuisesta palkasta.

Miten hoitotyön johtajat ja esimiehet voivat konkreettisesti vaikuttaa työssä ja ammatissa pysymiseen? Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden pysyvyyden näkökulmasta työuralla voidaan tunnistaa kolme vaihetta, jotka ovat erityisen ratkaisevia ja joihin johtajien ja esimiesten on mahdollista vaikuttaa: 

(1) kaksi ensimmäistä vuotta, jolloin siirrytään opiskelijan roolista ammattihenkilön rooliin,

(2) uran keskivaihe, kun työkokemusta on noin 5-15 vuotta, sekä

(3) uran viimeiset vuodet ennen eläkkeelle siirtymistä.

Uran alkuvaiheessa hoitajien työssä pysymistä turvaavat riittävä perehdytys, mentorointi, työyhteisön sosiaalinen tuki, vähäinen työstressi, mahdollisuudet kehittyä työssä sekä edetä uralla. Myös mahdollisuus toteuttaa korkealaatuista ja eet­tisesti kestävää hoitotyötä on uran alkuvaiheessa vastavalmistuneille tärkeää (Flinkman & Salanterä 2014).

Uran keskivaiheessa erityisesti palkkaus, työsuhteen edut, toimivat suhteet kollegoihin, joustavat työajat ja mahdollisuus jatkuvaan koulutukseen ovat nousseet esille tekijöinä, jotka pitävät hoitajia työssään (McGillis Hall et al. 2011). Näiden lisäksi miellyttävä työilmapiiri on tärkeä työssä pitävä voima (Tummers et al. 2013).

Suomalaisia ikääntyneitä sairaanhoitajia koskevassa väitöstutkimuksessaan von Bonsdorff (2009) osoitti johtamisen merkityksen työntekijöiden työssä jatkamiselle. Tutkimukseen osallistuneet sairaanhoitajat arvostivat esimiehen tunnustusta, mahdollisuutta käyttää taitojaan monipuolisesti, joustavia työaikoja sekä työn jatkuvuutta. Rahallinen palkitseminen motivoi erityisesti ikääntyviä sairaanhoitajia. Kansainvälisen kirjallisuuskatsauksen (Moseley et al. 2008) mukaan eläkeikää lähestyviä sairaanhoitajia motivoi työssä erityisesti arvostus, työn autonomia, haasteet, kehittymismahdollisuudet, työvuorojen joustavuus ja riittävä taloudellinen turva.

Hoitotyön johtajien ja esimiesten rooli on keskeinen, kun koulutetun hoitohenkilöstön osaamista johdetaan tulevissa sote-rakenteissa siten, että resurssit ovat parhaassa mahdollisessa käytössä ja työ on kustannustehokasta. Työntekijöiden pysyvyys edellyttää hyvää johtamista; hyvä hoitotyön toimintaympäristö ja työilmapiiri eivät synnyt tyhjästä – ne vaativat määrätietoista ja systemaattista työtä.

Mervi Flinkman, sh, TtT
Työvoimapoliittinen asiantuntija,
yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala, Tehy ry

Lähdeluettelo:

Aalto P. (2014). Muutos sosiaali- ja terveydenhuollon organisoinnissa ja hoitotyön johtajuus. Hoitotiede 3(26), 231-231.

von Bonsdorff  M.E. (2009): Intentions of early retirement and continuing to work among middle-aged and older employees. Jyväskylä Studies in Business and Economics 83. University of Jyväskylä, Jyväskylä. Doctoral thesis. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/21764/9789513936730.pdf?sequence=1

Bureau of Labor Statistics, U.S. Department of Labor, Occupational Outlook Handbook, 2014-15 Edition. (2014). Registered Nurses. http://www.bls.gov/ooh/healthcare/registered-nurses.htm

Duffield C. M., Roche M. A., Homer C. A., Buchan J. & Dimitrelis S. (2014). A comparative review of nurse turnover rates and costs across countries. Journal of Advanced Nursing. doi: 10.1111/jan.12483

Flinkman M. (2014). Young registered nurses’ intent to leave the profession in Finland – a mixed-method study. Annales Universitatis Turkuensis D 1107. http://www.doria.fi/handle/10024/95711 

Flinkman M., Salanterä S. (2014). Early career experiences and perceptions – a qualitative exploration of the turnover of young registered nurses and intention to leave the nursing profession in Finland. Journal of Nursing Management. DOI: 10.1111/jonm.12251

McGillis-Hall L., Peterson J., Lalonde M., Cripps L. & Dales L. (2011). Strategies for retaining midcareer nurses. The Journal of Nursing Management 41(12), 531-537.

Moseley A., Jeffers L. & Paterson J. (2008). The retention of the older nursing workforce: a literature review exploring factors that influence the retention and turnover of older nurses. Contemporary Nurse 30(1), 46–56.

Sermeus, W., Bruyneel, L., 2010. Investing in Europe’s health workforce of Tomorrow: Scope for innovation and collaboration. http://www.healthworkforce4europe.eu/downloads/Report_PD_Leuven_FINAL.pdf:

Tummers L.G., Groeneveld S.M. & Lankhaar M. (2013). Why do nurses intend to leave their organization? A large-scale analysis in long-term care. Journal of Advanced Nursing 69(12), 2826–2838.

HOP ON-DROP OFF

Vaikka liikunnan myönteiset vaikutukset lasten kokonaisvaltaiseen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen sekä oppimiseen ja muuhun kognitiiviseen kehitykseen ovat laajasti tiedossa, hypätään terveysliikunnan kyydistä jo aivan liian aikaisella pysäkillä pois. Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta riittävän liikunnan määrä ja laatu on määritelty eri ikäryhmille laadituissa suosituksissa. Terveysliikunnan kyydissä matkustavilta kouluikäisiltä edellytetään reipasta liikuntaa tunnista kahteen päivässä ja alle kouluikäisiltä monipuolista ja reipasta liikuntaa pari tuntia päivässä.

Photo: D. Sharon Pruitt

Alle kouluikäisten lasten liikunta-aktiivisuuden tutkimusten mukaan keskimäärin puolet kolmevuotiaista liikkuu suositusten mukaisesti (Laps  Suomen- tutkimus). Kouluikäisten lasten liikunta-aktiivisuus on korkeimmillaan keskimäärin 11-vuoden ikäisinä, mutta silloinkin vain noin 38 % lapsista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Tämän ikävaiheen jälkeen luku puolittuu ja keskimäärin 17 % 15-vuotiaista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi (HBSC-tutkimus). Liikunta-aktiivisuuden lasku murrosiässä on globaali ilmiö, mutta Suomessa murrosikäisten lasten liikunta-aktiivisuus romahtaa muita maita selkeästi enemmän. Tämä käy ilmi WHO:n koululaistutkimuksesta (HBSC-study), jossa kartoitettiin suo­malaisten 11, 13- ja 15-vuotiaiden nuorten liikunta-aktiivisuutta ja tehtiin noin 40 maan vertailua eri-ikäisten nuorten liikunta-aktiivisuuden muutoksista. Vielä 11- ja 13- vuotiaiden kohdalla suomalaisten lasten liikunta-aktiivisuus oli vertailussa kärkimaiden joukossa, mutta 15-vuotiaden vähäinen liikunta-aktiivisuus pudotti Suomen tilaston puolen välin tienoille. 

Valtion liikuntaneuvoston (2013) raportissa ”liikunta-aktiivisuuden väheneminen murrosiässä”, tarkasteltiin nuorten liikunta-aktii­visuuden iänmukaista vähenemistä eli DROP OFF -ilmi­ötä aiemman kirjallisuuden ja WHO-koululaistutkimuksen aineistojen perusteella. Raportissa tarkasteltiin muun muassa lasten liikkumisen itsearvioituja syitä. Yli puolet vastaajista jokaisessa ikäryhmässä arvioi liikunnan hauskuuden, kunnon ja terveyden ylläpidon sekä kaverien tapaamisen tärkeimmiksi syikseen liikkumiseen. Lisäksi 15-vuotiaden tyttöjen ryhmässä lähes 60 % arvioi halun näyttää hyvältä yhdeksi tärkeimmäksi liikkumisen syyksi. 

On tärkeää tutkia tätä murrosikään liittyvää drop off-ilmiötä ja on myös selvää, että interventioita sen pysäyttämiseksi tarvitaan. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että iso osa lapsista on jäänyt pysäkille jo ennen murrosikää ja etteivät kaikki ole nousseet kyytiin lainkaan!  Tulisiko sittenkin pohtia mitkä tekijät saavat lapset nousemaan terveysliikunnan kyytiin jo ihan ensimmäiseltä pysäkiltä eli ns. HOP ON- ilmiötä? Tukitoimia tulisi kohdentaa myös näihin ensimmäisiin kilometreihin ja jo pienten lasten hauskaa liikuntaa tulisi tukea. Tavoitteena tulisikin olla se, että kaikki lapset pääsisivät terveysliikunnan kyytiin ja olisivat kyydissä päätepysäkille asti!

Kirjoittajan tiedot:

Anni Pakarinen

sairaanhoitaja, TtK, TtM-opiskelija, tohtorikoulutettava (Hoitotieteen tohtoriohjelma)

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: ankorh@utu.fi

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Anni_Pakarinen

Kirjoituksen pohjana käytetty kirjallisuus:

Nuori Suomi. 2008. Fyysisen aktivisuuden suositus kouluikäisille 7–18-vuotiaille. http://www.sport.fi/system/resources/W1siZiIsIjIwMTMvMTEvMDUvMTFfMjJfMDBfNDAzXzA4MDEyOUxpaWt1bnRhc3Vvc2l0dXNfa2lyamFfa2V2eXRfXzA4LnBkZiJdXQ/080129Liikuntasuositus-kirja%28kevyt%29_08.pdf. 

STM. 2013. MUUTOSTA LIIKKEELLÄ! Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:10

Strong WB, Malina RM, Blimkie C, Daniels SR, Dishman RK, Gutin B, Hergenroeder AC, Must A, Nixon PA, Pivarnik JM, Rowland T, Trost S & Trudeau F. 2005. Evidence based physical activity for school-aged youth. J Pediatr 146, 732-7.

STM, Opetusministeriö ja Nuori Suomi. 2005. Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset. file:///F:/hoitotiede/HYVI%C3%84%20L%C3%84HTEIT%C3%84/Fyysinen%20aktiivisuus/Varhaiskasvatuksen%20liikunnan%20suositukset%20(1).pdf.

WHO. 2004. Global strategy on diet, physical activity and health. http://www.who.int/dietphysicalactivity/strategy/eb11344/strategy_english_web.pdf.

WHO. 2010. Global recommendations on physical activity for health. http://whqlibdoc.who.int/publications/2010/9789241599979_eng.pdf.

Valtion liikuntaneuvosto. 2013. Murrosikäiset ja liikunta. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3.

Internetistä apu nuorten mielenterveysongelmien hoitoon

Mielenterveysongelmat rasittavat lukuisten nuorten elämää; vähintään joka viides kärsii jostain mielenterveysongelmasta kuten masennuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, ahdistuneisuudesta tai psykoosista. Yleisin näistä on masennus, ja sen esiintyvyys Suomessa on n. 6%. Toisin sanoen kyse on melko monia koskettavasta ongelmasta, mutta sen olemassaolosta ei välttämättä tiedetä edes lähipiirissä. Niinpä moni nuori kärsii yksin.

Ja monenlaisista kärsimyksistä voidaan puhuakin. Me tutkimme nuorisopsykiatrian poliklinikoille masennusoireiden vuoksi lähetettyjä nuoria. He kirjoittivat Internet-pohjaiseen ohjelmaan huolistaan, jotka liittyivät laajasti heidän elämäänsä. Nuoret kärsivät vaikeista tunteista, synkkyydestä ja yksinäisyydestä. He pohtivat epävarmana omaa itseään. Koulunkäynti aiheutti ahdistusta ja pelkoa. Ikävien tunteiden ja huolien lista oli pitkä. Murheista ei silti useinkaan kerrottu muille, vaan asiat pidettiin omana tietona. Nuoret pelkäsivät tulevansa hylätyksi kaveriporukassa, jos he paljastaisivat todellisen olonsa muille.

Eräs nuori kuvasi oloaan näin: Mä olen kai solmussa, niin monimutkaisessa monikerroksisessa sykkyräpesäkesolmussa ettei sitä pysty sanomaan eikä kovin helposti näkemään. Ja mun pitää myöntää, että tätä solmua mä en ehkä sittenkään pysty ihan itse aukaisemaan…

Masennusta voidaan hoitaa hyvin tuloksin, kunhan nuoret ensin saadaan hoidon piiriin. Psyykkisesti oireilevat nuoret eivät kerro arkielämän vaikeuksistaan aikuisille samaan tapaan kuin terveet nuoret. Mielenterveysongelmiin liittyy leimautuminen niin kavereiden kuin oman perheenkin taholta. Masennusta voidaan pitää nuoren laiskuutena tai ryhdittömyytenä. Kyse on kuitenkin sairaudesta, josta toipumiseen tarvitaan asiantuntevaa hoitoa.

Internetiä voidaan hyödyntää mielenterveysongelmien hoidossa. Tutkimukseemme osallistuneet nuoret käyttivät Depis.Net -nimistä ohjelmaa, johon he saivat nuorisopsykiatrian poliklinikalla opastusta ja henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen. Ohjelma kehitettiin Turun yliopistossa. Se perustui tutkimustietoon ja asiantuntijahaastatteluihin. Ohjelman käyttöä suunniteltiin yhdessä nuorisopsykiatrian henkilökunnan kanssa. Nuoret käyttivät ohjelmaa kotikoneeltaan normaalin nuorisopsykiatrisen avohoidon lisäksi. He tekivät itsenäisesti tehtäviä ja lukivat tietopaketteja esimerkiksi masennuksen hoidosta. Ohjelmasta saatu palaute on ollut lupaavaa; itsenäinen työskentely Internet-pohjaisessa ohjelmassa on ollut monille nuorille odotettu ja hyödyllinen työskentelytapa.

Nuorten ääni tulisi saada kuuluville, kun heille suunnattuja mielenterveyspalveluita kehitetään. Nuoret ovat tottuneita Internetin käyttäjiä. Nyt vain alle puolet hoitoa tarvitsevista nuorista saa riittävää hoitoa, mutta voisiko nuorten maailmaan paremmin soveltuvat hoitomenetelmät houkutella useampia nuoria hoidon piiriin? Internet voisi toimia yhtenä osana laadukasta hoitotyötä. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden hoidon saantiin kellonajasta ja poliklinikan fyysisestä etäisyydestä riippumatta.

Kirjoittaja:

Katriina Anttila

Psyk. sh, TtM, tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

katriina.anttila@utu.fi

Depis.Net hankkeen johtajana toimii TtT, professori Maritta Välimäki Turun yliopiston Hoitotieteen laitokselta. Blogikirjoitus perustuu artikkeliin*, jonka kirjoittajat ovat TtM Katriina Anttila, TtT Minna Anttila, TtT Heli Hätönen ja TtT Marjo Kurki Turun yliopiston Hoitotieteen laitokselta, sekä LT, professori Mauri Marttunen Helsingin yliopiston Kliiniseltä laitokselta.

Lähteet:

* Anttila K, Anttila M, Kurki M, Hätönen H, Marttunen M & Välimäki M. 2014. Concerns and hopes among adolescents attending adolescent psychiatric outpatient clinics. Child and Adolescent Mental Health, 2014, doi:10.1111/camh.12074.

Carral, V., Braddick, F., Jane-Llopis, E., & Jenkins, R. (2009). A snapshot of child and adolescent mental health in Europe: Infrastructures, policy and programmes. In F. Braddick, V. Carral, R. Jenkins & E. Jane-Llopis (Eds.), Child and adolescent mental health in Europe: Infrastructures, policy and programmes (pp. 7–25). Luxembourg: European Communities, European Commission. Available from: http://ec. europa. eu/health/ph_determinants/life_style/ mental/ docs/camhee_infrastructures.pdf, (viitattu: 30.9.2014).

Eapen V & Crncec R. 2012. Strategies and challenges in the management of adolescent depression. Current opinion in psychiatry, 25, 7-13.

Lindberg N. 2010. Nuorten depression hoito. Teoksessa: Kaivosoja, M, Karlsson L, Ehrling L, Melartin T, Pylkkänen K, Lounamaa R, Kalland M, Laakso J, Pietikäinen M, Isolauri J, Wrede GH, Paloniemi A, Merikanto T, Virtanen V & Haapalainen S. (toim). Nuorten hyvin ja pahoinvointi. Konsensuskokous Espoo, ISBN 978-952-67123-3-8, Vammala, Finland: Duodecim, Suomen akatemia. http://www.duodecim.fi/kotisivut/docs/f1595320904/ konsensus 2010 artikkelikirja. pdf, (viitattu 20.10.2014).

Marttunen M, Karlsson L. 2013a. Nuoruus ja mielenterveys. Teoksessa: M Marttunen, T Huurre, T Sandström, R Viialainen (toim.) Nuorten mielenterveyshäiriöt. Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. THL Opas 25. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere, 7-14, (viitattu 19.10.2014).

Marttunen M, Karlsson L. 2013b. Masennusoireilu ja masennustilat. Teoksessa: M Marttunen, T Huurre, T Sandström, R Viialainen (toim.) Nuorten mielenterveyshäiriöt. Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. THL Opas 25. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere, 41-58, (viitattu 19.10.2014).

Moses T. 2010. Being treated differently: Stigma experiences with family, peers, and school staff among adolescents with mental health disorders. Social Science and Medicine, 70, 985–993.

Välimäki M, Kurki M, Hätönen H, Koivunen M, Selander M, Saarijärvi S, Anttila M. 2012.

Developing an Internet-Based Support System for Adolescents with Depression. JMIR Res Protoc; 1(2):e22, URL: http://www.researchprotocols.org/2012/2/e22.

Tahaton lapsettomuus koskettaa

Tahaton lapsettomuus koskettaa yhä useampaa hedelmällisessä iässä olevaa miestä ja naista. Se on usein odottamaton kriisi, vastoinkäyminen ja psyykkisen stressin aiheuttaja ihmisen elämässä, mihin ei yleensä etukäteen osaa eikä voi varautua. Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee parin tahattomasti lapsettomaksi, jos he eivät ole vuoden säännöllisen seksuaalielämän myötä saaneet alulle lasta. Tahaton lapsettomuus ja lapsen saantiin liittyvät ongelmat ovat yleistyneet Suomessa ja muualla Euroopassa viime vuosina. Yhtenä syynä voidaan karkeasti sanoa olevan lasten hankinnan lykkääntyminen myöhemmälle iälle. Lapsen saannin hankaluuksien myötä myös hedelmöityshoitojen suosio on kasvanut.

Tahaton lapsettomuus nähdään usein, kulttuurista riippumatta, negatiivisena asiana ja psyykkisenä kriisinä mikä tuo mukanaan stressiä, surua ja ahdistusta. Sama ahdistus ja stressi liittyvät tiiviisti myös pitkään jatkuneisiin hedelmöityshoitoihin. Huolimatta ongelman psyykkisestä puolesta, lapsettomuutta hoidetaan pitkälti vain lääketieteellisenä ongelmana, ja sen psyykkinen puoli saatetaan jättää hoidoissa taka-alalle. Useimpien tutkimusten mukaan kuitenkin juuri hedelmöityshoitoihin liittyvä stressi ja hoitojen vaikutus koetaan hyvin ahdistavana.

Vielä 1980-luvulla tahaton lapsettomuus nähtiin naisesta johtuvana ongelmana, koska suurin osa hoidoista kohdistui vain naiseen. Naiset otettiin samasta syystä myös tutkimuksen kohteeksi lapsettomuuden psyykkisiä vaikutuksia selvitettäessä, ja miehet jätettiin tutkimuksissa taka-alalle. Viime vuosina myös miehet on otettu tarkastelun alle ja todettu miestenkin kokevan tahattomaan lapsettomuuteen liittyviä negatiivisia tuntemuksia ja hedelmöityshoitoihin liittyvää stressiä ja ahdistusta, vaikka hoidot eivät usein suoranaisesti heihin kohdistukaan. Monet tutkimukset osoittavat sekä miesten että naisten kaipaavan hedelmöityshoitojen yhteydessä myös psyykkistä tukea.  Erot miesten ja naisten välillä tuen tarpeessa ja lapsettomuuden kokemisessa ovat myös aiemmin luultua pienemmät.

Tahattoman lapsettomuuden ja hedelmöityshoitojen yleistyessä olisi tärkeä keskittää terveydenhuollon piirissä huomiota ongelman lääketieteellisen puolen lisäksi myös sen psyykkiseen puoleen. Lisäksi, vaikka suurin osa hoidoista kohdistuukin naiseen olisi tutkimusten mukaan perusteltua huomioida myös miehet tasavertaisena osallisena prosessissa. Tahaton lapsettomuus ja hedelmöityshoidot voivat toimia, kaikkine stressitekijöineen, pariskuntaa lähentävänä tai erkaannuttavana tekijänä. Myös terveydenhuollossa olisi tästä syystä tärkeä tukea parin psyykkistä jaksamista ja ottaa huomioon molempien osapuolten henkinen hyvinvointi.

Kirjoittajan tiedot:

Emmi Henriksson

fysioterapeutti, TtM- opiskelija, Tampereen yliopisto, kansanterveystiede

tutkimusavustaja Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: emmi.henriksson@utu.fi

Kirjoituksessa käytetyt lähteet:

Gissler, M., Klemetti R., Lammi-Taskula, J. & Miettinen A. (2009). Lastenhankinnan lykkääminen. Teoksessa: Lapsiperheiden hyvinvointi. Lammi-Taskula, J., Karvonen, S. & Ahlström, S. (toim.). Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL). 

Gissler, M. & Heino, A. (2013). Tilastoraportti. Hedelmöityshoidot 2011- 2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Helsinki.

El Kissi, Y., Romdhane, A., Hidar, S., Bannour, S., Idrissi, K., Khairi, H. & Ali, B. (2013). General psychopathology, anxiety, depression and self-esteem in couples undergoing infertility treatment: a comparative study between men and women. European Journal of Obstetrics & Gynecology and Reproductive Biology 167 (2013) 185–189.

Peterson, P., Newton, C., Rosen, K. & Schulman, R. (2006). Coping Proceses of  Couples Experiencing Infertility. Family Relations, 55 pp. 227─239.

Tulppala, M. (2002) Lapsettomuuden tuska. Duodecim; 118(5):531─536.

Wischmann, T. & Thorn, P. (2013). (Male) infertility: what does it mean to men?New evidence from quantitative and qualitative studies. Reproductive BioMedicine Online (2013) 27, 236-243.

Zegers-Hochschild, F., Adamson, G.D., de Mouzon, J., Ishihara, O., Mansour, R., Nygren, K., Sullivan, E. & van der Poel, S. on behalf of ICMART and WHO. (2009).

Ikäihmiset terveysalan koulutuksen voimavarana

Ikäihmiset ovat aina olleet tärkeitä toimijoita terveysalan koulutuksessa. Opiskelijat ovat perinteisesti vierailleet ikäihmisten kodeissa ja hoitolaitoksissa haastattelemassa heitä oppimistehtäviensä puitteissa ja käytännön harjoitteluissa kartuttaneet ammatillista osaamistaan ikäihmisten kanssa työskennellessään. Lisäksi yksittäiset terveysalan opettajat ovat satunnaisesti kutsuneet ikäihmisiä tunneilleen kertomaan elämästään. Mutta tähän yhteistyö ikäihmisten kanssa on usein sitten jäänytkin.

Ikäihmisten ja terveysalan koulutuksen yhteistyö voisi olla paljon nykyistä monipuolisempaakin. Terveyspalvelujen käyttäjien, kuten ikäihmisten, osallistuminen terveysalan koulutukseen voi olla eritasoista oman elämäntarinansa kertomisesta koulutuksen laadun arviointiin. Laajimmalla tasolla terveyspalvelujen käyttäjät osallistuvat muun muassa opiskelijavalintaan, koulutuksen ja opintojaksojen suunnitteluun ja kehittämiseen, opettamiseen ja opiskelijoiden arviointiin. Tähän on Suomessa vielä matkaa, mutta mallia voisi ottaa esimerkiksi Iso-Britanniasta, missä ollaan jo pidemmällä.

Ikäihmisten koulutukseen osallistumisen tarkoituksena on heidän kokemustensa hyödyntäminen opiskelijoiden oppimisen edistämisessä. Oppimistulosten odotetaan näkyvän opiskelijoiden toiminnassa käytännön hoitotyössä. Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä terveyspalvelujen käyttäjien osallistumiseen, vaikka sen hyödyistä oppimistuloksina arvioituna on tällä hetkellä vasta vähän näyttöä. Opiskelijat ovat kuitenkin kertoneet ymmärtävänsä asioita paremmin terveyspalvelujen käyttäjien näkökulmasta saatuaan käsityksen heidän elämästään, sairauksistaan ja kokemuksistaan terveyspalvelujen piirissä. Opiskelijat ovat myös kehittyneet vuorovaikutus- ja käden taidoissa, empaattisuudessa ja yksilöllisyyden huomioimisessa.

Ikäihmisten koulutukseen osallistumista lisäämällä voidaan saada aikaan paljon hyvää myös heille itselleen. Osallistumisen hyötyinä on raportoitu muun muassa lisääntynyttä itseluottamusta ja omanarvontunnetta, voimaantumista, tietoisuutta omasta terveydentilasta, lääkityksestä ja tarjolla olevista palveluista. Hyötyinä ovat olleet myös yksinäisyyden väheneminen ja uudet ystävyyssuhteet.

Mutta onko ikäihmisten osallistuminen koulutukseen pelkästään hyvä asia? Terveysalan koulutus on vasta hiljakkoin päässyt tilanteeseen, jossa opetuksen voidaan sanoa olevan näyttöön perustuvaa. Ikäihmiset henkilökohtaisine kokemuksineen ja mielipiteineen eivät edusta ainakaan tieteellisesti tutkittua näyttöä. Opetukseen vapaaehtoisina osallistuvat ikäihmiset voivat olla myös ainoastaan omaa agendaansa ajavia henkilöitä, eivätkä pyrikään edustamaan kaikkia vertaisiaan.

Osallistuminen yleisestikin on alkanut saada myös yhteiskunnallista ja poliittista huomiota. Ihmisten halutaan osallistuvan sellaisten toimintojen kehittämiseen, joista on heille hyötyä esimerkiksi omahoidon osaamisen vahvistumisena, mikä lopulta johtaa rahallisiin säästöihin.  Lisäksi vanhuspalvelulain ja sen tueksi päivitetyn laatusuosituksen korostaman ikäihmisten osallistumisen voidaan haluttaessa nähdä koskevan myös koulutusta, eikä vain sote-palveluiden kehittämistä. Myös potilasjärjestöjen kansainväliset keskusjärjestöt kampanjoivat terveyspalvelujen käyttäjien äänien lisäämiseksi terveysalan koulutuksessa. Vaaka kallistunee siis myös ikäihmisten osallistumisen lisäämiseen koulutuksessa.

Kirjoittajan tiedot:

Sanna Koskinen

sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Hoitotieteen tohtoriohjelma ja hoitotieteen valtakunnallinen tohtorikoulutusverkosto

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: smtkos(at)utu.fi

ResearchGate: http://www.researchgate.net/profile/Sanna_Koskinen

Kirjoituksen pohjana käytetty kirjallisuus:

Happell B, Byrne L, McAllister M, Lampshire D, Roper C, Gaskin CJ, Martin G, Wynaden D, McKenna B, Lakeman R, Platania-Phung C, Hamer H. 2014. Consumer involvement in the tertiary-level education of mental health professionals. A systematic review. International Journal of Mental Health Nursing 23, 3–16.

Morgan A, Jones D. 2009. Perceptions of service user and carer involvement in healthcare education and impact on students’ knowledge and practice: A literature review. Medical Teacher 31, 82–95.

Repper J, Breeze J. 2007. User and carer involvement in the training and education of health professionals: A review of the literature. International Journal of Nursing Studies 44, 511–519.

Rhodes CA. 2012. User involvement in health and social care education. A concept analysis. Nurse Education Today 32, 185–189.

Towle A, Bainbridge L, Godolphin W, Katz A, Kline C, Lown B, Madularu I, Solomon P, Thistlethwaite J. 2010. Active patient involvement in the education of health professionals. Medical Education 44, 64–74.

Asenteet ja hyvä hoito

Terveydenhuollossa asenteet voivat estää tai edistää toiminnan kehittymistä ja uuden tiedon käyttöönottoa. Asenteella ymmärrän tässä ihmisen taipumusta arvioida asioita myönteisesti tai kielteisesti. Asenteet näkyvät meidän ajattelussamme, tunteissamme ja tietysti toiminnassa. Asenteita on joskus todella vaikea muuttaa.


Terveydenhuollossa asenteita on kaikilla: potilailla, heidän läheisillään, henkilökunnalla ja myös laajemmin organisaatiossa. Uuden tiedon käytäntöön saaminen voi estyä, jos esimerkiksi johtajien esimerkki puuttuu. Organisaatiossa ei silloin ole kehitetty sellaista asenneilmapiiriä, joka olisi uudelle tiedolle myönteinen. Voi myös olla, että uuteen tietoon ei luoteta. 

Tällaista asennoitumista näen silloin tällöin suhteessa hoitotieteelliseen tutkimukseen. Joskus on myös niin, että organisaatiossa ei ole välitetty rakentaa strategioita ja protokollia uuden tiedon viemiseksi käytäntöön. Yliopistosairaaloissa tällaisia rakenteita usein on, mutta monissa pienissä yksiköissä ei tällaiseen ole kapasiteettia. Vahvat rutiinit voivat myös olla esteenä. Tutkittu tieto, uudet hoito- ja hoitotyön käytänteet eivät rantaudu, koska on helpompi tehdä niin kuin on aikaisemminkin tehty. 


Ammattilaiset, voivat asenteillaan estää uuden tiedon käytäntöön viemistä. Osaa potilaista voidaan stigmatisoida tai diskriminoida heidän ominaisuuksiensa tai käytöksensä vuoksi. Välinpitämättömyys itsensä kehittämisestä tai parhaan mahdollisen hoidon tarjoamisesta voi myös estää uuden tiedon tavoittamista. Motivaatio, sosiaalinen paine, rajalliset resurssit tai erilaiset verukkeet voivat estää hyvän tutkittuun tietoon perustuvan hoidon. Usein esim. uuteen tietoon perustuva hoito ja sen seuraukset vievät vähemmän aikaa kuin vanhaan vanhentuneeseen tietoon pohjautuva rutiinihoito ja sen seuraukset. Kuitenkin uuden käyttöönottoa perustellaan aikapulalla. Organisaatiossa, jossa ei ole uuden opettelun kulttuuria on vaikea löytää aikaa uuden opetteluun. Joskus uuden esteenä on itsekkyys ja kykenemättömyys asettua toisen rooliin.


Potilailla ja heidän omaisillaankin on asenteita, jotka estävät joskus uuden hoitotyön menetelmän käyttöönoton. Pelot, epärealistiset odotukset ja kielteinen suhtautuminen voivat estää hyvätkin hoitokeinot. Myös ikävät kokemukset terveydenhuollossa ovat omiaan vahvistamaan kielteisiä asenteita. 


Onneksi asenteisiin voidaan vaikuttaa, vaikkakin usein hitaasti. Olen ollut mukana kehittämässä kivun hoitotyötä 1990-luvun puolivälistä ja näen, että viime aikoina on vihdoin alettu paneutua kivun hoitotyössä näyttöön perustuvaan tutkimukseen. Tutkimusryhmämme ja useat sairaanhoitajat olivat valmistamassa Akuuttiin toimenpiteeseen liittyvän kivun hoitotyön suosituksia. Niitä varten kävimme läpi muutaman tuhat abstraktia ja luimme huolellisesti yli kolmesataa tieteellistä artikkelia, joista tieteellisesti korkeatasoisimmat valitsimme suositusten pohjaksi. Suositukset on julkaistu HOTUS - Hoitotyön tutkimussäätiön kotisivuilla. Ota käyttöön suositukset käyttöön omaan työhösi, ellet vielä ole sitä tehnyt!! Suosittelen. Hyvä kivunhoito on jokaisen potilaan oikeus.


http://www.hotus.fi/hoitotyon-tutkimussaatio/aikuispotilaan-kirurgisen-toimenpiteen-jalkeisen-lyhytkestoisen-kivun-hoito

Kirjoittaja:
Sanna Salanterä 
Kliinisen hoitotieteen professori, TtT 
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto