Hyvinvointia itsemyötätunnosta

 

Hyvinvointi koostuu useasta osa-alueesta ja teemme päivittäin lukuisia eri päätöksiä hyvinvointiin liittyen. Ehkä valitsemme portaat hissin sijasta, täytämme lounaalla lautasen ravitsevalla ruoalla, vietämme aikaa ystävän kanssa tai varmistamme saavamme riittävästi unta. Harvemmin tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että myös sillä on väliä, miten suhtaudumme itseemme - miten itsemyötätuntoisia olemme. 

Kiire tuntuu yllättävän aina, vaikka kuinka yrittäisi panostaa ajanhallintaan. Harmillisen usein kuitenkin juuri ne asiat, joista monet kiireen keskellä tinkivät, ovat asioita, jotka tukisivat ja edistäisivät hyvinvointia. Työpäivän keskellä voi tuntua helpolta nipistää lisää aikaa tauoista, kun etäkokousten keskellä ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen. Myös lounastauko on helppo jättää väliin töiden ja tehtävien kasaantuessa. Työpäivän jälkeen sohva tuntuukin kutsuvammalta kuin ulkoilu syyssäässä, ja pikaruoka ja herkut ovat houkuttelevampi vaihtoehto kuin ravitseva ja terveellinen kotiruoka. Valinnat, joita päivittäin teemme hyvinvointimme eteen, kertaantuvat ja yhden hyvinvoinnin palikan horjuessa, vaikutukset heijastuvat myös muihin hyvinvoinnin osa-alueisiin. 

Suurin osa meistä tietää, miten elämäntavoilla voi vaikuttaa hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Kun ajanhallinnan haasteiden tai jaksamisen puutteen vuoksi ei pystykään toimimaan omien arvojen mukaisesti, tilanne voi aiheuttaa ristiriidan, joka lisää ahdistusta. Sen sijaan, että tilanteeseen suhtautuisi lempeästi ja ymmärtävästi, on helppo sortua itsensä syyllistämiseen ja moittimiseen. Jo maalaisjärkikin sanoo, että näin ei kannattaisi toimia, mutta viime vuosikymmenen aikana myös tutkimustieto itsemyötätunnosta ja sen yhteydestä hyvinvointiin on lisääntynyt. 

Itsemyötätunnolla (engl. self-compassion) tarkoitetaan yksilön kykyä suhtautua itseen ystävällisesti, lempeästi ja armollisesti, erityisesti silloin, kun on vaikeaa ja kohtaamme vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo (engl. mindfulness) eli kyky havainnoida itseään tietoisesti ja hyväksyä kaikki ajatukset ja tunteet sellaisenaan, on keskeistä. Sen sijaan, että epäonnistuessamme tuomitsemme tai arvostelemme itseämme, osaammekin suhtautua vastoinkäymisiin rakentavasti. 

Itsemyötätunnon on todettu lisäävän onnellisuutta, optimistisuutta, innostusta ja luovuutta ja itsemyötätunto on yhteydessä myös autonomian ja pystyvyyden tunteisiin. Itsemyötätunnolla ja mielenterveydellä on yhteys. Itsemyötätunto voi vähentää masennusta, ahdistusta ja epäonnistumisen pelkoja sekä lievittää stressiä. Se vahvistaa tunneälyä, joka voi edesauttaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä. 

Vaikka itsemyötätunto voi tuntua haasteelliselta, se on onneksi taito, jota voi harjoitella. Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, kuinka itselleen puhuu, etenkin epäonnistumisen hetkellä. Puhutko itsellesi samalla tavalla kuin puhuisit ystävällesi vastaavassa tilanteessa? Usein osaamme suhtautua ystävän epäonnistumisiin ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti, mutta omalla kohdallamme tämä on vaikeaa. 

Voisiko seuraava hyvinvointiin liittyvä päätöksesi ollakin se, että suhtaudut itseesi myötätuntoisemmin? Kuten todettu, hyvinvoinnin eri osa-alueet ovat yhteydessä toisiinsa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuka tietää mihin kaikkialle itsemyötätuntoinen suhtautuminen voi sinut vielä viedä. Jos itsemyötätunnolla voi lisätä onnellisuutta, optimistisuutta, innostuneisuutta ja luovuutta, kuulostaa se panostamisen arvoiselta hyvinvointiteolta.

Kirjoittajan tiedot:

Iina Ryhtä
fysioterapeutti, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
iikrry(at)utu.fi

Lähteet:

Barnard, L. K., & Curry, J. F. (2011) Self-compassion: Conceptualizations, correlates, & interventions. Review Of General Psychology, 15(4), 289–303. doi:10.1037/a0025754

Hagerman LA., Manankil-Rankin L. & Schwind JK. (2020) Self-compassion in undergraduate nursing: an integrative review. Int J Nurs Educ Scholarsh. 2020 Nov 5;17(1):/j/ijnes.2020.17.issue-1/ijnes-2020-0021/ijnes-2020-0021.xml. doi: 10.1515/ijnes-2020-0021. PMID: 33151177.

Magnus, C., Kowalski, K., & McHugh, T. (2010) The role of self-compassion in women's self-determined motives to exercise and exercise-related outcomes. Self and Identity, 9, 363–382. doi:10.1080/15298860903135073

Marsh IC., Chan SWY. & MacBeth A. (2018) Self-compassion and Psychological Distress in Adolescents-a Meta-analysis. Mindfulness (N Y). 2018;9(4):1011-1027. doi: 10.1007/s12671-017-0850-7.

Neff, K. D. (2009) The role of self-compassion in development: A healthier way to relate to oneself. Human Development 52(4), 211–214. doi:10.1159/000215071

Nyyti ry. Itsemyötätunto on ystävällisyyttä itseä kohtaan. (2021) Saatavilla: https://www.nyyti.fi/itsemyotatunto/ Viitattu 16.11.2021

YTHS. Itsemyötätunto. (2021) Saatavilla: https://www.yths.fi/terveystieto/mielenterveys/itsemyotatunto/  Viitattu 16.11.2021

Zessin U., Dickhäuser O. & Garbade S. (2015) The Relationship Between Self-Compassion and Well-Being: A Meta-Analysis. Appl Psychol Health Well Being. 2015 Nov;7(3):340-64. doi: 10.1111/aphw.12051

Sairaala ja vammaisen lapsen toimijuuden toteutuminen

Sairaala on usein potilaan toimijuuden näkökulmasta haasteellinen paikka hierarkkisuutensa ja ammattilaislähtöisen toimintakulttuurinsa takia. Erityisen haasteellinen se on silloin, jos potilas on vammainen lapsi, joka käyttää ensisijaisina ilmaisukeinoinaan muuta kuin puhetta (Olli ym. 2014, Olli ym. 2021).

Toimijuudella tarkoitan jokaisen ihmisen synnynnäistä tarvetta vaikuttaa toisiin ihmisiin vuorovaikutuksella. Lapsen toimijuus toteutuu aikuisen kanssa silloin, kun aikuinen antaa lapsen viestien vaikuttaa itseensä ja ryhtyy lapsen kanssa dialogiin, jossa ilmaisee pitävänsä lapsen näkökulmaa yhtä tärkeänä kuin omaansa. Toimijuuden toteutuminen ei välttämättä tarkoita lapsen toiveiden toteutumista, vaan niiden toteutumatta jäädessäkin sitä, että lapsi voi kokea näkemystensä tulleen kuulluksi ja tosissaan otetuksi. (Olli ym. 2012, Olli ym. 2021.)

Näkemystensä saamiseen huomioon otetuksi on jokaisella lapsella oikeus YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) ja Suomen perustuslain mukaan ja oikeus pätee myös sairaalassa. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sanotaan, että lapsen mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä ”silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista”. Laissa puhutaan kuitenkin vain siitä, onko lapsi riittävän kyvykäs ollakseen itsemääräävä hoitonsa suhteen eli päättämään itse hoidostaan. Siis silloinkin, kun lapsi ei kykene tekemään itse hoitoonsa liittyviä päätöksiä, aikuisella on velvollisuus selvittää lapsen näkemykset ja ottaa ne huomioon päätöksiä tehdessään (Hakalehto 2018) – eli mahdollistaa lapsen toimijuuden toteutuminen.

Tutkimuskatsauksemme perusteella (Olli ym. 2012) siihen, miten vammaisten lasten toimijuus ammatillisissa ympäristöissä toteutuu, vaikuttavat aikuisten asenteet ja vuorovaikutustaidot sekä kyseisen instituution rakenteisiin ja kulttuuriin liittyvät tekijät. Nostan tässä kirjoituksessa esiin vain yhden aikuisten vuorovaikutustaitoihin liittyvän keskeisen tekijän eli dialogisen vuorovaikutuksen.

Dialogisessa vuorovaikutuksessa aikuinen luopuu hetkellisesti valta-asemastaan ja ryhtyy kommunikaatioprosessiin, jossa keskustelunaiheista ja merkityksistä neuvotellaan. Parhaimmillaan sekä lapsen että aikuisen asiantuntijuudet yhdistyvät, ja syntyy jotain sellaista, mihin kumpikaan ei olisi yksin pystynyt. Keskeistä on, ettei aikuinen voi päättää etukäteen dialogisen vuorovaikutusprosessin lopputulosta, koska se syntyy yhteistyössä lapsen kanssa (Olli ym. 2021). Dialoginen vuorovaikutus sopii erityisen hyvin siihen, kun halutaan luoda luottamussuhde lapseen ja tutustua siihen, kuka hän on, jotta hänen näkökulmaansa olisi helpompi huomioida niissäkin tilanteissa, joissa ei ole mahdollista toimia täysin dialogisesti.

Lapsen toimijuuden toteutumista tuettaessa ei tietenkään saa unohtaa lapsen oikeutta tulla suojelluksi. Emme kuitenkaan voi suojella lasta hänelle itselleen oikealla ja tarpeellisella tavalla, jollemme tunne lasta, emmekä voi tuntea häntä, jollemme aidosti selvitä hänen näkemyksiään. Aikuisen voi olla välttämätöntä tehdä ratkaisuja lapsen puolesta, mutta niin lapsen huoltajilla kuin ammattilaisillakin on velvollisuus ottaa lapsen näkökulma huomioon niitä tehdessään. Lapsethan sitä paitsi ovat paljon kyvykkäämpiä keksimään ratkaisuja oman elämänsä ongelmiin kuin usein uskommekaan (esim. Hakomäki 2013, Lindberg & von Post 2006, Salmela 2010). Lisäksi aikuiset voivat oppia tärkeitä asioita lapsilta, jos vain alkavat huomioimaan lasten näkökulmia (esim. Karlsson 2000, Niikko & Korhonen 2014, Olli 2019).

Vammaisen lapsen toimijuuden on mahdollista toteutua sairaalassa, jos ammattilaiset ja vanhemmat sen mahdollistavat. Tarpeellista olisi kuitenkin muuttaa sairaaloiden toimintakäytäntöjä lapsinäkökulmaisemmiksi niin, ettei lapsen näkemysten huomioiminen olisi yksittäisen ammattilaisen osaamisesta ja halukkuudesta kiinni. Tärkeää olisi kääntää katse pois siitä, osaako lapsi ilmaista itseään tarpeeksi hyvin, ja tarkentaa pikemminkin siihen, osaako aikuinen yhdessä lapsen kanssa keksiä keinoja, joilla yhteisymmärrys löytyy.

Tämä kirjoitus on muokattu lyhennelmä artikkelistani (Olli 2021), joka julkaistiin Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisussa ”Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa”. 

 

Kirjoittajan tiedot:

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
jmolli @utu.fi

Oma blogi: http://lastentahden.blogspot.com/
Twitter: https://twitter.com/JohannaOlli

Lähteet:

 
Hakalehto, Suvianna. 2018. Johdatus lapsen oikeuksiin terveydenhuollossa. Teoksessa S. Hakalehto & I. Pahlman (toim.) Lapsen oikeudet terveydenhuollossa. Kauppakamari, 20–38.

Hakomäki, Hanna. 2013. Storycomposing as a path to a child's inner world: A collaborative music therapy experiment with a child co-researcher. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Humanities 204. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41513

Karlsson, Liisa. 2000 (1. painos), 2001 (2. painos). Lapsille puheenvuoro. Ammattikäytännön perinteet murroksessa. Kasvatuspsykologian tutkimusyksikkö. Helsinki: Edita. Väitöskirja.

Lindberg, Susan & von Post, Irene. 2006. From fear to confidence: Children with a fear of general anaesthesia and the perioperative dialogue for dental treatment. Journal of Advanced Perioperative Care 2(4), 143–151.

Niikko, Anneli & Korhonen, Merja. 2014. Varhaiskasvattajat lapsikeskeisen pedagogiikan kehittäjinä päiväkodissa. Kasvatus 45 (2), 127–139. https://www.doria.fi/handle/10024/104051

Olli, Johanna. 2021. Miten vammaisen lapsen toimijuus toteutuu sairaalassa? Teoksessa Elina Pekkarinen & Anton Schalin (toim.): Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2021:4, 164–171. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163568

Olli, J., Salanterä, S., Karlsson, L. & Vehkakoski, T. 2021. Getting into the Same Boat – Enabling the Realization of the Disabled Child’s Agency in Adult–Child Play Interaction. Scandinavian Journal of Disability Research, 23(1), 272–283. DOI: http://doi.org/10.16993/sjdr.790

Olli, Johanna. 2019. Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointi- tai videointitutkimukseen osallistumiseen. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 105–121. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/2511-tutkimuseettisest%C3%A4%20s%C3%A4%C3%A4ntelyst%C3%A4

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitation nursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursing practices and principles? International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9: 23106. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.3402/qhw.v9.23106

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts – literature review. Disability & Society 27(6), 793–807. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/09687599.2012.679023 [Artikkelista muokattu ja referee-arvioinnin läpi käynyt versio suomeksi: Olli, J. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään – Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa Gissler Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen Päivi, Muranen Päivi & Wrede-Jäntti Matilda (toim.): Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot -vuosikirja 2014, 152-160. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. https://www.julkari.fi/handle/10024/120384]

Salmela, Marja. 2010. Hospital-related fears and coping strategies in 4-6-year-old children. University of Helsinki, Faculty of Medicine. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/22646

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731. Katsottu 1.3.2021.

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista SopS 59–60/1991. Saatavilla osoitteessa https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1991/19910060/19910060_2. Katsottu 1.3.2021. 

Aiheeseen liittyviä avainsanoja: dialogisuus, lapsen oikeudet, lapsinäkökulma, lapsilähtöinen hoitotyö, lapsilähtöisyys, lasten ja nuorten hoitotyö, lapsen / lasten kuuntelu, luottamussuhde, kommunikaatio, osallisuus, pediatrinen hoitotyö, toimijuus, vuorovaikutus.

Tunnistatko tunnetaidot?

 

Tunnetaitojen tärkeydestä vallitsee laaja yksimielisyys niin psykologian, terveys-, sosiaali-, kasvatus-, kuin terapia-alankin ammattilaisten kesken. Tunnetaidot ovat nykyisin osana peruskoulun opetussuunnitelmaa ja ne mainitaan myös yhtenä tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista. Tunnetaitojen puute taas liittyy usein niin mielenterveys- kuin sosiaalisiinkin ongelmiin. Tunteet ovat keskeisessä roolissa kaikessa siinä miten ihminen asiat kokee ja mitä hän eri asioista kokemustensa perusteellä päättää. Mutta mitä nämä tunnetaidot lopulta ovat?

Tunnetaidot koostuvat useasta eri osa-alueesta. Tiivistettynä voisi todeta tunnetaitojen olevan kykyä tiedostaa omat tunteensa ja niiden vaikutuksen omaan toimintaan sekä käyttää tunteita tarkoituksenmukaisesti eri tilanteissa. Laajemmin kuvailtuna tunnetaitojen kokonaisuus syntyy kyvystä havaita ja tunnistaa tunteet, ymmärtää tunteiden merkityksiä ja sisältöjä sekä ilmaista ja hallita tunteita. Näiden taitojen myötä saamme työkaluja niin omaan elämänhallintaamme kuin pysyvien ja toimivien ihmissuhteiden luomiseen.

Tunnetaitojen perusta luodaan jo lapsuudessa, vanhemman ja lapsen riittävän turvallisessa kiintymyssuhteessa, jossa vanhempi mallintaa ja vahvistaa lapsen tunnetaitoja arjen eri tilanteissa. Aikuinen nimeää tunteita lapselle, opettaa lapsen huomaamaan tunteita eri tilanteisiin liittyen, auttaa lasta ymmärtämään tunteisiin liittyviä kokemuksia, sallii lapsen ilmaista omat tunteensa, ja auttaa lasta säätelemään voimakkaita tunnekokemuksia. Lapsi oppii aikuisen avulla keinoja hallita stressaavia tilanteita ja oppii miten toimia vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Kaiken tämän myötä lapsi oppii samalla tunteisiin liittyvää sanastoa, mikä on myös tärkeää, jotta lapsi alkaa hahmottamaan tunteisiin liittyviä asioita.

Tunteet tuottavat meille tietoa, jota voimme hyödyntää niin omassa elämässämme ja ajattelussamme kuin vuorovaikutussuhteissa toisten kanssa. Riittävän hyvät tunnetaidot auttavat näkemään asioissa monia eri perspektiivejä, ne auttavat ongelmanratkaisussa ja päätöksenteossa, muutostilanteiden ja stressin hallinnassa. Tunnetaidot auttavat käyttäytymään vastuuntuntoisesti sekä hyödyntämään tunteita oman itsemme motivoimisessa erilaisten itselle tärkeiden päämäärien hyväksi. Sosiaalisissa suhteissa tunnetaidot näkyvät kykynä empatiaan, toisen kuuntelemiseen, toisten oikeuksien kunnioittamiseen, herkkyytenä käsitellä empaattisesti ja kunnioittavasti toiselle ihmiselle tärkeitä uskomuksia, sekä kykynä auttaa tarvittaessa myös toista ihmistä tämän tunteiden säätelyssä. Kaikki taitoja, joiden tarpeen me aikuisetkin tunnistamme niin päivittäisessä työympäristössämme kuin vaikkapa sosiaalisessa mediassa tarvittavana osaamisena.

Käytämme tunnetaitoja sekä tietoisesti että vaistomaisesti. Tunnetaidot eivät tarkoitakaan pelkästään sanallista viestintää, vaan tunnetaidot tulevat esille myös ilmeissä, eleissä, asennossa, kosketuksessa, äänenpainossa tai tekemisessä tai tekemättä jättämisessä. Kaikesta tästä emme ole välttämättä kovin tietoisia. Tunnetaidot ovat yhteydessä myös yleiseen kognitiiviseen suoriutumiseen, jotta pystymme omaksumaan ja oppimaan uutta. Kiinnostus ja oppimisen ilo, molemmat aktiivisia ja positiivisia tunnetiloja, ovat hyödyllisiä oppimisen kannalta. Nämä ovat tärkeitä taitoja lapselle koulussa, mutta yhtä hyvin myös aikuiselle nykypäivän vaativassa ja jatkuvasti muuttuvassa työympäristössä.

Tunteet ja tietoisuus eivät ole toistensa vastakohtia vaan muodostavat tiiviin kokonaisuuden: tunteet herättävät tietoisen ajattelumme tarjotessaan ensin signaalin asioista, joihin meidän tulisi syystä tai toisesta kiinnittää huomiota. Kun olemme tietoisia tunteistamme ja niiden vaikutuksesta meihin, pystymme käyttämään hyödyksemme tunteiden tarjoamaa tietoa oman käyttäytymisemme säätelyssä oman hyvinvointimme edistämiseksi.

 

 

Kirjoittaja: 

Maija Salokivi

Väitöskirjatutkija, FM, musiikkiterapeutti

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Jyväskylän yliopisto

maija.salokivi@gmail.com

 

Lähteet:

Bosacki, S. L. (2008). Children’s emotional lives: Sensitive shadows in the classroom. Peter Lang Publishing.

Carr, A. (2016). The handbook of child and adolescent clinical psychology. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315744230

Isokorpi, T. 2004. Tunneoppia parempaan vuorovaikutukseen. Jyväskylä: PS-kustannus.

Nummenmaa, L. (2010). Tunteiden psykologia. Tammi.

Kokkonen, M. & Siponen, U. (2005). Sosioemotionaaliset taidot terveystiedon tavoitteina. Teoksessa Peltonen, H. & Kannas, L. (toim.) Terveystieto tutuksi – ensiapua terveystiedon opettamiseen. Helsinki: Opetushallitus.

Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD). 2018. Future of Education and Skills.

Salokivi, M., Salanterä, S. & Ala-Ruona, E. (2021) Scoping review and concept analysis of early adolescents’ emotional skills: Towards development of a music therapy assessment tool, Nordic Journal of Music Therapy, DOI: 10.1080/08098131.2021.1903977

 

Maskien käyttö vähenee, muista ottaa rokotus!

Päätin, etten kirjoita Covid-19 - tutkimukseen liittyen. Mutta Toisaalta Covid-19 on asia, joka tällä hetkellä vaikuttaa meidän kaikkien elämään ja siitä on myös paljon uutta, mielenkiintoista tutkittua tietoa.

Tieteen ja tutkimuksen yhtenä oleellisena piirteenä on epätäydellisyys. Tieto täydentyy ja aiemmat tutkimustulokset, totena pidetyt, saattavat osoittautua lisätutkimusta vaativiksi tai jopa vääriksi. Tieteen tuloksia tarkastellessa täytyy olla kriittinen ja tarkkana sen suhteen, mitä ja miten on oikeasti tutkittu. Tämä saattaa välillä aiheuttaa hämmennystä. Tätä kirjoittaessani Suomessa päättyy maskin käyttö ”pakko”. Tästä päivästä alkaen maskin käyttäminen on pääsääntöisesti oma valinta (pois lukien sosiaali- ja terveydenhuolto ja kasvatustoimi). Maskin käyttöä suositellaan kuitenkin yhä sisätiloissa, joissa on kokoontuneina runsaasti ihmisiä ja erityisesti ilman rokotussuojaa oleville (Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille ).

Kuva: Kirsi Terho

Yleisellä maskien käytöllä on ollut oma paikkansa. Yhdysvalloissa tutkittiin koululaisilla maskin käytön vaikutuksia Covid-19-tautitapausten kasaumiin. Kouluissa, joissa maskin käyttö oli sääntönä, tautitapausten kasaumia oli vähemmän. Maskien käytöstä on keskusteltu vilkkaasti myös Suomessa ja jos Covid-19 - viruksen esiintyvyys väestössä on korkea, on maskien käytöstä yleisesti jonkinlaista hyötyä.

Suurin osa hengitystieinfektioista tarttuu pisara- ja kosketusteitse. Maskit suojaavat pisaroilta suhteellisen tehokkaasti oikein käytettynä. Tämän olemme terveydenhuollossa tienneet jo vuosikymmeniä ja Covid-19 - pandemian aikana kaikenlaisten hengitystievirusten aiheuttamat taudit ovat vähentyneet.

Covid-19 - torjuntatoimissa maskien käytön lisäksi asiaan vaikuttavat monet muutkin asiat, joita on haasteellisempi tutkia. Olemme tienneet, että hengitystieoireinen tartuttaa muita ihmisiä ainakin läheisessä kontaktissa. Kosketuksella ja pinnoilla lienee myös oma merkityksensä. Sitä me emme tiedä, kuinka suuri osa tautien vähenemisestä oli maskin käytön vaikutusta ja kuinka suuri osa sitä, että pandemian kiihtymisen aikana olemme vähentäneet sosiaalista kanssakäymistä ja noudattaneet hygieniaohjeita. Ja maskin käyttö sinänsä voi vaikuttaa myös muulla tavoin käyttäytymiseemme, esimerkiksi muistuttamalla tartunnan riskistä.

Covid -19 - virusta ja sen erilaisia vaikutuksia tutkitaan tällä hetkellä laajasti Suomessa ja muualla maailmassa. On jo todettu, että virus voi aiheuttaa erilaisia oireita ja pitkäaikaisiakin vaikutuksia. Lisäksi Covid -19 vaatimilla torjuntatoimilla on ollut laaja vaikutus ihmisten hyvinvointiin sosiaalisesti ja psyykkisesti. Myös rokotteen eduista ja myös sen aiheuttamista mahdollisista sivuvaikutuksista on runsaasti tieteellisesti tasokasta tutkimusta. Tiedämme jo, että voimme varsin turvallisin mielin ottaa rokotteen ja välttyä vakavalta Covid-19 - taudilta.

Mutta miten sitten voimme turvallisesti vähentää tai ainakin tarkentaa maskien käyttökohteita? Ensinnäkin rokotteen ottaminen on se merkittävä asia, jonka avulla voimme muuttaa maskikäyttäytymistämme. Lisäksi olisi jatkossakin hyvä muistaa tärkeimmät hengitysvirustartunnan torjuntaan liittyvät käytännön teot (esim. käsihygienia), jotka ovat jo vuosikymmeniä sitten tutkimuksella tehokkaiksi todistettuja ehkäisykeinoja hengitystievirusten yhteydessä. Covid-19-pandemian mukanaan tuomat tutkimustulokset ovat entisestään korostaneet niiden merkitystä.


Eli tässä meille kaikille turvallisempaa tulevaisuutta varten muutama käytännön vinkki:

1. Jos olet hengitystieoireinen, sairasta kotona. Se ei tee sinusta työnsankaria, että tartutat muut eikä oikeastaan ole kenestäkään hauskaa.

2. Huolehdi aina riittävästä käsihygieniasta. Et näe, mitä viruksia olet käsiisi saanut ”reissuillasi”.

3. Covid-19 - pandemian jälkeenkin käytä maskia, jos olet pakotettu liikkumaan muiden ihmisen seurassa hengitystieoireisena.

4. Ota tarjolla oleva rokote. Tämä koskee Covid-19 - virusta, mutta myös kohta maahamme saapuvaa influenssaa. Otat sen oman terveytesi takia, olet tärkeä ihminen, mutta myös läheistesi, ystäviesi ja työtovereidesi takia.

Kirjoittajan tiedot: 

Kirsi Terho
TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
kmterh@utu.fi

Kirjallisuus:

Bundgaard H, Bundgaard JS, Raaschou-Pedersen DET, von Buchwald C, et al. Effectiveness of Adding a Mask Recommendation to Other Public Health Measures to Prevent SARS-CoV-2 Infection in Danish Mask Wearers : A Randomized Controlled Trial. Ann Intern Med. 2021 Mar;174(3):335-343. doi: 10.7326/M20-6817. Epub 2020 Nov 18. PMID: 33205991; PMCID: PMC7707213.

Eikenberry SE, Mancuso M, Iboi E, Phan T, et al. To mask or not to mask: Modeling the potential for face mask use by the general public to curtail the COVID-19 pandemic. Infect Dis Model. 2020 Apr 21;5:293-308. doi: 10.1016/j.idm.2020.04.001. PMID: 32355904; PMCID: PMC7186508.

Howard J, Huang A, Li Z, Tufekci Z, et al. An evidence review of face masks against COVID-19. Proc Natl Acad Sci U S A. 2021 Jan 26;118(4):e2014564118. doi: 10.1073/pnas.2014564118. PMID: 33431650; PMCID: PMC7848583.

Matuschek C, Moll F, Fangerau H, Fischer JC, et al. Face masks: benefits and risks during the COVID-19 crisis. Eur J Med Res. 2020 Aug 12;25(1):32. doi: 10.1186/s40001-020-00430-5. PMID: 32787926; PMCID: PMC7422455.

 
Pennanen, TM. (2021). Hengitystieinfektiot vähenivät merkittävästi koronavuonna. Ajankohtaista 9.6.2021. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/hengitystieinfektiot-vahenivat-merkittavasti-koronavuonna/

Pollock KM, Ramasamy MN, Rhead S, Schwarzbold AV, et al. Safety and efficacy of the ChAdOx1 nCoV-19 vaccine (AZD1222) against SARS-CoV-2: an interim analysis of four randomised controlled trials in Brazil, South Africa, and the UK. Lancet. 2021 Jan 9;397(10269):99-111. doi: 10.1016/S0140-6736(20)32661-1. Epub 2020 Dec 8. Erratum in: Lancet. 2021 Jan 9;397(10269):98. PMID: 33306989; PMCID: PMC7723445.

Hoitotyön asiantuntijuus keskeistä tekoälyn kehittämisessä ja käytössä terveysalalla

 

Mielenkiinto tekoälyä kohtaan terveydenhuollossa on ollut jatkuvassa kasvussa jo yli kuusi vuosikymmentä, mutta kiinnostus on tällä hetkellä räjähdysmäisessä nousussa, sillä noin puolet tuotetusta tutkimustiedosta on kertynyt edeltävän viiden vuoden aikana. Tekoäly määritellään usein ohjelmana, joka kykenee älykkääseen toimintaan. Usein käytetään myös termiä tukiäly. Tekoälyn turvallisen ja asianmukaisen käytön edistämiseksi EU:ssa valmistellaan tällä hetkellä lainsäädäntöesitystä, joka pyrkii estämään tekoälyyn liitettyjen uhkakuvien toteutumisen.

Suomessa Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka (hyteairo) -ohjelman tarkoituksena on nopeuttaa tekoälyn ja robotiikan hyödyntämistä hyvinvointialan palveluissa ja toimintaprosesseissa; selvittää ja poistaa esteitä ja luoda edellytyksiä tekoälyn ja robotiikan kehittämiselle ja käytölle hyvinvointialalla; sekä edistää alan AiRo-teknologioiden liiketoimintaa Suomessa ja vientiä (STM 2018). 

Tekoälyn käyttöönotto hoitotyössä voidaan nähdä mahdollisuutena paikata alan jatkuvaa ja kasvavaa resurssipulaa sekä keinona vakioida toimintaa ja edistää potilasturvallisuutta. Tekoäly hoitotyössä on käsitteenä vielä täsmentymätön, mutta sovellukset voidaan jakaa esimerkiksi kolmeen pääluokkaan sisältäen robotit, sensorit ja päätöksenteon tukijärjestelmät (Shang 2021). Erilaisten tekoälyteknologioiden käyttöönotto hoitotyössä on kasvanut runsaasti viime vuosina ja tutkimukset ovat pääasiassa keskittyneet ennustaviin malleihin, älykoteihin, virtuaalisiin hoitotyön avustajiin ja robotteihin. Näiden tutkimusten mukaan tekoäly on jo alkanut muuttamaan hoitotyön rooleja, toimintatapoja ja potilas-hoitaja suhdetta. (Buchanan ym. 2020.) 

Hoitotyön asiantuntijuuden ääni on tähän asti ollut hyvin vaimea tekoälyn kehittämiseen ja käyttöönottoon liittyvässä keskustelussa terveysalalla. Tarkoituksenmukainen resurssien kohdentaminen tekoälyn hyödyntämisessä edellyttää substanssiosaamista määrittelytyössä siitä, miten tekoälyteknologiat parhaiten tukevat hoitotyötä ja hoitotyön ammattilaisia sekä miten tekoälyn käyttöönotto on eettistä, turvallista ja vaikuttavaa. Huomioitavaa on myös se, että hoitotyön asiantuntijuutta tarvitaan tekoälyteknologioiden kehitystyön kaikkiin eri vaiheisiin (Ronquillo ym. 2021).

Jatkossa on erityisen tärkeää, että hoitotyön ammattilaiset ymmärtävät tekoälyyn pohjautuvien teknologioiden kehittämisen ja toiminnan periaatteita sekä käyttöön liittyviä vahvuuksia ja rajoituksia. Teknologioiden kehittämiseen ja käyttöön liittyvää kompetenssia vahvistamalla hoitotyön ja hoitotieteen opetuksen kaikilla tasoilla luodaan valmiuksia tuoda hoitotyön asiantuntijuutta paremmin esille ja ottaa vastuuta keskusteluista, joissa valmistellaan ja toteutetaan näiden teknologioiden soveltamista terveysalalle ja hoitotyöhön. 

Kirjoittaja:

Laura-Maria Peltonen

Kliininen opettaja, TtT, sh

Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto

laura-maria.peltonen[at]utu.fi

Lähteet

Buchanan C, Howitt ML, Wilson R, Booth RG, Risling T, Bamford M. Predicted Influences of Artificial Intelligence on the Domains of Nursing: Scoping Review. JMIR Nurs. 2020 Dec 17;3(1):e23939. doi: 10.2196/23939.  

Euroopan Komissiso 2021. Europe fit for the Digital Age: Commission proposes new rules and actions for excellence and trust in Artificial Intelligence. Luettavissa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/IP_21_1682

Ronquillo CE, Peltonen LM, Pruinelli L, Chu CH, Bakken S, Beduschi A, Cato K, Hardiker N, Junger A, Michalowski M, Nyrup R, Rahimi S, Reed DN, Salakoski T, Salanterä S, Walton N, Weber P, Wiegand T, Topaz M. Artificial intelligence in nursing: Priorities and opportunities from an international invitational think-tank of the Nursing and Artificial Intelligence Leadership Collaborative. J Adv Nurs. 2021 Sep;77(9):3707-3717. doi: 10.1111/jan.14855.  

Shang Z. A Concept Analysis on the Use of Artificial Intelligence in Nursing. Cureus. 2021 May 5;13(5):e14857. doi: 10.7759/cureus.14857.

STM 2018. Hyvinvoinnin tekoäly ja robotiikka -ohjelma Hyteairo. Luettavissa: https://stm.fi/hyteairo

Tiedätkö tämän musiikkiterapiasta?

 

Musiikkiterapia on kuntoutusmuoto, jossa musiikin eri ominaisuuksia, musiikillista toimintaa ja terapeuttista vuorovaikutusta käytetään asiakkaan yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikkiterapian tavoitteet voivat olla psyykkiseen, fyysiseen, kognitiiviseen tai sosiaaliseen toimintakykyyn liittyviä. Musiikkiterapia aktivoi kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti ja lisää ilmaisun ja erilaisten tarkastelutapojen mahdollisuuksia sanallisen työskentelyn rinnalla. Monet psykiatriset,  neurologiset ja kehitykselliset häiriöt kaventavat ihmisen kielellistä ilmaisukykyä, jolloin vaihtoehtoiset ilmaisutavat, kuten musiikki, antavat laajemman mahdollisuuden käsitellä omia kokemuksiaan.

Keskeisin määrittävä tekijä musiikkiterapian valitsemiseksi kuntoutusmuodoksi asiakkaalle ei ole niinkään asiakkaan diagnoosi vaan asiakkaan tarpeet. Musiikkiterapia voi auttaa asiakasta ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan, motivoida häntä toimintaan ja vuorovaikutukseen toisen kanssa, auttaa tarkkaavuuden kohdentamisessa ja jakamisessa tai tarjota onnistumisen kokemuksia. Musiikkiterapia voi helpottaa vaikeiden asioiden harjoittelemista (esim. motoriset suoritukset tai puheen tuotto), auttaa rauhoittumaan ja rentoutumaan tai tarjota vaihtoehdon psykoterapialle, jos pelkästään keskustelulle perustuva terapia ei palvele asiakasta. Psykoterapeuttisesti painottuneessa musiikkiterapiatyöskentelyssä voidaan työskennellä sellaistenkin kokemusten ja tunteiden kanssa, joille ei löydy sanoja tai joihin on muuten vaikea päästä kosketuksiin. Musiikki on tällöin keino lähteä työskentelyssä liikkeelle kehon ja mielen tunnepohjaisista kokemuksista kohti kognitiivista ajattelua ja sanallista ilmaisua.

Musiikkiterapia ei vaadi asiakkaalta musiikillisia taitoja. Käytettävät menetelmät määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden sekä terapeutin viitekehyksen pohjalta. Musiikillisina päämenetelminä käytetään soittamista, laulamista ja musiikinkuuntelua. Musiikki voi perustua olemassa olevaan valmiiseen musiikilliseen materiaaliin tai terapiassa luotaviin omiin sävellyksiin ja sanoituksiin tai yhteiseen musiikilliseen improvisaation terapeutin kanssa. Musiikillisen työskentelyn rinnalla käytetään usein myös muita luovia menetelmiä kuten esim. kuvallista työskentelyä.

Musiikkiterapiaa korvataan Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena lapsille, nuorille ja aikuisille sekä kuntoutuspsykoterapiana 16-25-vuotiaille nuorille. Maksusitoumuksen voi saada myös perusterveydenhuollosta tai erikoissairaanhoidosta. Musiikkiterapiaa hyödynnetään eniten psykiatrisessa ja neurologisessa kuntoutuksessa, mutta myös mm. kivun, päihderiippuvuuksien sekä työuupumuksen hoidossa. Musiikkiterapiakuntoutuksen tiiviys ja pituus määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.

Mikäli etsit asiakkaallesi musiikkiterapeuttia, löydät hänet esimerkiksi Suomen musiikkiterapiayhdistyksen kautta (https://www.musiikkiterapia.net/index.php/etsitkomusiikkiterapeuttia) tai Kelan palvelutuottajahausta (https://asiointi.kela.fi/palvelutuottajarekisteri/).

 

Kirjoittaja:

Maija Salokivi

Musiikkiterapeutti, FM, tohtorikoulutettava

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Jyväskylän yliopisto

maija.salokivi@gmail.com

Lähteet:

Erkkilä, J. & Rankanen, M. (2020). Kun sanat eivät riitä – luovat terapiat. (Duodecim, 136(18): 2062-7).

Saukko, P. (2021). Musiikkiterapia on motivoiva ja monipuolinen terapiamuoto. Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://musiikkivoimavarana.fi/musiikkiterapia-on-motivoiva-ja-monipuolinen-terapiamuoto/

Suomen musiikkiterapiayhdistys (2015). Mitä on musiikkiterapia? Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://www.musiikkiterapia.net/index.php

Sätilä, H., Ruhalahti, M., Hilpinen, S. & Lukkonen, R. (2020). Musiikkiterapia ja musiikinkäyttö neurologisten erityislasten kuntoutuksessa. (Duodecim, 136(23): 2625-32).

Yhteiskehittäminen (co-creation) edistää osallistujien aktiivista roolia ja kumppanuutta hoitotyön tutkimuksessa

Hoitotyötä voidaan tarkastella todellisuutena, joka koskettaa ja jossa osallisina ovat moninaiset ihmisryhmät. Näitä ihmisryhmiä voivat olla potilaat, heidän perheensä, yhteisöt, hoitotyön ammattilaiset, hoitotyön johtajat ja sote-alan päättäjät. Hoitotyön tutkimus voidaan toteuttaa aktiivisena yhteistyönä, jolloin tutkija mahdollistaa tutkimusongelmaan liittyvän ratkaisun yhteiskehittämisen (engl. co-creation) eri osallistujaryhmien välillä. Yhteiskehittämisen kautta tutkija kuulee eri osallistujaryhmien näkemyksiä tutkittavasta aiheesta, osallistujat pääsevät itse aktiivisempaan rooliin tutkimuksessa, ja tuloksena voi syntyä esimerkiksi uudenlaisia hoitotyön interventioita.

Lähde: Pixabay.

Yhteiskehittämisellä on pitkä historia talouden, markkinoinnin ja tuotekehityksen tutkimuksessa. Tällöin yhteiskehittämisen tavoitteena on luoda tuotteita ja palveluja, jotka vastaavat kuluttajien tarpeisiin, ovat houkuttelevia ja näin myös niiden kehityskaari on alusta lähtien asiakaslähtöistä. Yhteiskehittämiselle tyypillisiä vaiheita ovat tutkimuksen tarkoituksen/tutkimusongelman määrittely, osallistujaryhmien valinta, tasavertaisen osallisuuden mahdollistaminen, yhteiskehittämisen menetelmien valinta (esimerkiksi asiantuntijaryhmäraati tai workshop-työskentely), arviointi ja raportointi.

Yhteiskehittämisen menetelmä on käyttökelpoinen myös hoitotyössä, jossa kehitys on ollut entistä enemmän yksilölähtöisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen suuntaavaa. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos hyödynsi yhteiskehittämistä Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisessa kehittämishankkeessa (SOSKU) seuraavanlaisesti: sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, loivat, kehittivät ja testasivat yhdessä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja. Hankkeen tuloksena syntyi uusia, asiakaslähtöisiä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja sekä hyviä käytäntöjä. Kehittämishanke tuki myös uuden lainsäädännön toimeenpanoa sekä käynnissä olevaa lainsäädäntötyötä.

Itse voisin kuvitella hyödyntäväni yhteiskehittämisen menetelmää omassa tutkimuksessani. Tarkastelen väitöskirjassani moniulotteista ilmiötä, joka koskettaa sekä sateenkaarinuoria että kouluterveydenhoitajia. Koska seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus on yhä vähäisesti tutkittu ja ymmärretty ilmiö nuorten hoitotyössä, on merkityksellistä antaa sateenkaarinuorille mahdollisuus olla luomassa kouluterveydenhoitoa, joka huomioi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden. Nuorten osallisuuden edistäminen heitä koskevissa asioissa on myös tärkeää heidän oikeuksiensa kannalta. Kouluterveydenhoitajat ovat keskeisessä asemassa nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, jolloin kouluterveydenhoitajien panos kouluterveydenhoidon kehittämisessä on merkittävä. Yhteiskehittämisen kautta voidaan myös tukea sateenkaarinuorten ja kouluterveydenhoitajien välistä vuorovaikutusta, edistää heidän välistä kumppanuutta ja purkaa hoitotyön hierarkiaa, jossa nuoret voivat kokea olevansa alisteisessa valtasuhteessa hoitotyöntekijöihin nähden.

Hoitotyö on moniulotteinen, muuttuva, ja jopa kompleksinen todellisuus, jota tulisi tarkastella erilaisten ryhmien osallisuutta edistäen. Osallistamalla hoitotyön ammattilaiset ja potilaat mukaan tutkimukseen ja kehittämistyöhön voidaan luoda syvällisempää ymmärrystä siitä, mitä terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen on nyt ja tulevaisuudessa. Yhteiskehittämisellä voidaan lisätä erilaisten ryhmien osallisuuden kokemusta ja vaikutusmahdollisuuksia palveluiden kehittämisessä. Ja sitähän me hoitotieteessä tavoittelemmekin, sote-palveluita jotka tukevat jokaisen yksilöllistä terveyttä ja hyvinvointia niin, että hoitotyön ammattilaiset voivat toteuttaa työtään parhaalla mahdollisella tavalla.

Kirjoittajan tiedot

Minna Laiti
TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
mianlai@utu.fi

Twitter: @LaitiMinna

Lähteet

Leask, C.F., Sandlund, M., Skelton, D.A. et al (2019). Framework, principles and recommendations for utilising participatory methodologies in the co-creation and evaluation of public health interventions. Research Involvement and Engagement 5(2), 1-16.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (2018). Yhteiskehittäminen. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/sosku/sosiaalisen-kuntoutuksen-opas/yhteiskehittaminen Viitattu 15.06.2021

THL (2018). SOSKU kehittää sosiaalista kuntoutusta. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/sosku Viitattu 15.06.2021

Turun yliopisto (2016). Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Uutinen 04.04.2016. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/yhteiskehittaminen-kaikki-siita-puhuu-mutta-mita-se-on-ja-miten-siina Viitattu 15.06.2021