Pysytään virkeinä yövuoroissa!

 

Käsi ylös kuka tunnistaa yövuorojen kitutunnit? Ne hetket kun luihin ja ytimiin yltävä väsymys tuntuu valtaavan kehon. Kun paleltaa, on vähän paha olo, ja tuntuu, että joku on ripustanut silmäluomiin kuuden kilon kahvakuulat? Tuo hetki ja tunne, jonka saa parhaimmillaan vangittua yhteen kuvaan tai meemiin. Kuvaan, joka yhdistää hetkessä kollegat ympäri maailmaa kollektiiviseen naurun purskahdukseen tai myötämieliseen hymähtelyyn ja huokailuun.

Vuorotyön, varsinkin yötyön, tiedetään kuormittavan elimistöä (Partinen 2020) ja hoitotyössä se on työmuotona varsin yleinen. Mahdollisia terveyshaittoja voidaan ennalta ehkäistä mm. työterveyshuollon säännöllisillä terveystarkastuksilla tai mahdollisuudella vaikuttaa omiin työvuoroihin ja suunnitella niitä. Näiden lisäksi voimme jokainen vaikuttaa omaan jaksamiseemme yövuorojen aikana ja niiden välillä pienillä arkisilla terveysteoilla.

Yövuorojen aikainen vireystilan lasku ja väsymys on paitsi yleistä myös hyvin inhimillistä. Työterveyslaitos on koonnut sivuilleen hyviä neuvoja yövuoroon valmistautumiseen, siitä palautumiseen sekä yövuoron aikaisen vireystilan ylläpitämiseen. Tässä kootusti ja pähkinänkuoressa asioita, joista voi olla sinulle ja työyhteisöllesi hyötyä:

• nokoset ennen ensimmäistä yövuoroa

• virikkeellisyys työympäristössä ja työtehtävissä

• kirkasvalolamppu

• lyhyet nokoset (n. 10-20 min.) mahdollisuuksien mukaan yövuoron aikana

• hyvä ja oikea-aikainen ravitsemus

• liikunta mieluiten aamu- ja päivävuorojen jälkeen. Vältä liikuntaa juuri ennen yövuoroa. 

Keinot yövuoron aikaisen vireystilan ylläpitämiselle ovat yksilöllisiä. Muun muassa Helsingin yliopiston kasvatustieteiden professori Minna Huotilainen puhuu avoimesti työpaikkojen taukokulttuurin elvytyksen puolesta. On hienoa, että tähän työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin tärkeään osa-alueeseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Haluan puolestani kannustaa jokaista omassa työyhteisössään miettimään yhteisiä pelisääntöjä myös yövuoron aikaisen vireystilan ylläpitämiseksi.

Kirjoittajan tiedot:

Carita Löfqvist,

sh/th, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

cmlofq@utu.fi

 

Lähteet:

Huotilainen M. 2021. Aivotkin tarvitsevat taukoa työstään. Aivoliitto.

Partinen M. 2020. Epäsäännöllinen työaika ja vuorotyö. Lääkärikirja Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01013#s3

Työterveyslaitos. Sopeutuminen vuorotyöhön. https://www.ttl.fi/tyontekija/tyoaika/vuorotyo/sopeutuminen-epatyypillisiin-tyoaikoihin/

Nuorten tupakoimattomuuden tukeminen hyvin suunnitelluilla menetelmillä on kannattavaa

Tuoreimpien syksyllä 2021 julkaistujen kouluterveyskyselyn tulosten mukaan tupakkatuotekokeilut ovat melko harvinaisia alakouluikäisillä lapsilla. Tupakkatuotekokeilut kuitenkin yleistyvät lasten kasvaessa, ja 8. ja 9. luokkalaisista nuorista lähes 36 prosenttia oli kokeillut tupakkatuotteita. Vaikka nuorten tupakointi on useamman vuoden ajan vähentynyt, tupakoinnin väheneminen on alkanut tasaantua ja esimerkiksi yläkouluikäisillä pojilla tupakointi on alkanut lisääntyä erityisesti joissain kunnissa. Nuorten tupakoimattomuuden tukeminen ja tupakkatuotteiden käytön ehkäiseminen onkin tärkeää niiden vakavien terveysriskien ja siten myös yhteiskunnallisten kustannusten takia. Erityisen tärkeää tupakoimattomuuden tukeminen on jo varhaisnuoruudessa ja nuoruudessa, jolloin ensimmäiset tupakkatuotekokeilut alkavat ja altistavat myöhemmin säännölliselle tupakoinnille.

Lähde: Pixabay

Kartoitimme (Nyman & Parisod 2021) hiljattain tutkimustietoa nuorten tupakoimattomuutta tukevista menetelmistä. Tutkimustiedon perusteella menetelmät voidaan jakaa koulupohjaisiin, perhepohjaisiin ja yhteisöperusteisiin menetelmiin sekä näitä eri ympäristössä tarjottavia menetelmiä yhdistäviin menetelmiin. Koulupohjaisilla menetelmillä tarkoitetaan kouluympäristössä nuorille tarjottavia menetelmiä, esimerkiksi tupakoimattomuutta tukevia luentoja, roolipelejä tai videoita (Thomas ym. 2013). Perhepohjaisilla menetelmillä tarkoitetaan nuorille kotiympäristössä tarjottavia menetelmiä, joihin otetaan perhe mukaan esimerkiksi tarjoamalla vanhemmille neuvontaa tai tupakoimattomuutta tukevia esitteitä (Thomas ym. 2015). Yhteisöperusteisilla menetelmillä tarkoitetaan laajemmin koko yhteisössä tarjottavia menetelmiä (esimerkiksi mediassa, kouluissa, urheilutoiminnassa), jotka voivat sisältää myös yhteiskuntapoliittisia toimia (Carson ym. 2011).

Kaiken kaikkiaan nuorten tupakoimattomuutta tukevista menetelmistä on saatu lupaavia tutkimustuloksia. Tutkimusnäyttö tukee erityisesti koulupohjaisten ja perhepohjaisten menetelmien käyttöä, mutta niissäkin keskeistä on huomioida, millä tavalla nuorten tupakoimattomuutta pyritään tukemaan. Lupaavia tuloksia on saatu erityisesti menetelmistä, jotka ovat tukeneet nuorten sosiaalista kompetenssia eli kykyä sanoa ”ei” tupakalle sekä kykyä vastustaa sosiaalista painetta, esimerkiksi suostuttelua (Carson ym. 2011, Thomas ym. 2013). Nuorten tupakointiin liittyvä tutkimus tukee tätä, sillä minäpystyvyys (eli tässä yhteydessä nuorten luottamus kykyihinsä sanoa ”ei” tupakkatuotteille), kavereihin samaistuminen sekä kaveripiirin ja perheen normit määrittävät nuorten tupakointia (Peters ym. 2009).

Lupaavia tuloksia on myös saatu menetelmistä, jotka ovat keskittyneet vain tupakoimattomuuden tukemiseen, eivätkä esimerkiksi tupakoimattomuuden ohella päihteettömyyden tukemiseen. Sen sijaan tutkimusnäyttö on jokseenkin ristiriitaista menetelmien keston suhteen, sillä vaikka tupakoimattomuuden tukemisen pidemmästä kestosta saattaa olla hyötyä, esimerkiksi myöhempien tehostekertojen hyödystä ei ole näyttöä. Tutkimusten perusteella menetelmän pitkäkestoisuutta enemmän merkitystä on sillä, millä tavalla ja mistä lähtökohdista nuorten tupakoimattomuutta on tarkoitus tukea (Thomas ym. 2013).

Tutkimusnäytön perusteella hyvin suunniteltujen menetelmien käyttö nuorten tupakoimattomuuden tukemisessa on kannattavaa. Esimerkiksi Leãon ym. (2017) mukaan tupakoimattomuuden tukeminen on siihen käytettyjen resurssien arvoista ja säästää myöhempiä yhteiskunnallisia ja terveydenhuollon kustannuksia, joita koituu esimerkiksi tupakoinnin aiheuttavista sairauksista ja niiden hoidosta. Nuorten tupakoimattomuuden tukeminen on merkityksellistä myös inhimillisestä näkökulmasta, jos se auttaa edes joitain nuoria sanomaan ”ei” tupakkatuotteille ja siten ennaltaehkäisee tupakkatuotteiden käytöstä aiheutuvia terveyshuolia pidemmällä tähtäimellä.


Kirjoittajan tiedot:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.nyman(at)utu.fi

Lähteet:

Carson KV, Brinn MP, Labiszewski NA, Esterman AJ, Chang AB & Smith BJ. 2011. Community interventions for preventing smoking in young people. Cochrane Database of Systematic Reviews, Issue 7, CD001291.

Kouluterveyskysely 2019 ja 2021. Perusopetus 4. ja 5. luokka, 2019 ja 2021. [tietoaineisto] 

https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk4/summary_perustulokset2 / 9.12.2021.

Kouluterveyskysely 2019 ja 2021. Perustulokset, nuoret 2019 ja 2021. [tietoaineisto] https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk1/summary_perustulokset2 / 9.12.2021

Leão T, Kunst AE & Perelman J. 2017. Cost-effectiveness of tobacco control policies and programmes targeting adolescents: a systematic review. The European Journal of Public Health 28(1), 39–43.

Nyman J, Parisod H. 2021. Näkökulmia nuorten tupakoimattomuuden tukemiseen. Teoksessa: Eskolin SE, Inkeroinen S, Riuttaskorpi M & Virtanen H (Toim.). Terveyttä edistävä ohjaus. Turun yliopisto, Hoitotieteen laitoksen julkaisuja, Tutkimuksia ja raportteja, Sarja A84. Turku, Finland. 92-105.

Peters LWH, Wiefferink CH, Hoekstra F, Buijs GF, ten Dam GTM & Paulussen TGWM. 2009. A review of similarities between domain-specific determinants of four health behaviors among adolescents. Health Education Research 24(2), 198–223.

Thomas RE, McLellan J & Perera R. 2013. School-based programmes for preventing smoking. Cochrane Database of Systematic Reviews, Apr 2013(4), CD001293.

Thomas RE, Baker PRA, Thomas BC & Lorenzetti DL. 2015. Family-based programmes for preventing smoking by children and adolescents. Cochrane Database of Systematic Reviews, Feb 2015(2), CD004493.

Sateenkaari-ihmisten historia terveydenhuollossa- rikollisuuden ja sairauden leimasta kohti hyväksyntää ja normaaliutta

Lähde: Pixabay

Perehtyessäni sateenkaarinuorten kohtaamiseen kouluterveydenhuollossa olen tullut löytäneeksi historiallista näkökulmaa sateenkaari-ihmisten asemaan suomalaisessa terveydenhuollossa. Historian tarkasteleminen ei välttämättä ole kovin positiivinen kokemus, sillä sateenkaari-ihmiset ovat pitkään olleet näkymätön, stigmatisoitu ja syrjitty ihmisryhmä. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut moninaisuutta hyväksyvämpään suuntaan. Toivon, että käsittelyssä oleva translain kokonaisuudistus veisi suomalaista terveydenhuoltoa yhdenvertaisempaan, ihmisten moninaisuutta tunnistavaan ja huomioivaan suuntaan. Kuvaan tässä blogitekstissä suomalaisen terveydenhuollon historiaa sateenkaari-ihmisten näkökulmasta 1900-luvulta tähän päivään.

Terveydenhuollon historiaa (kuin nykyhetkeäkin) tarkastellessa on tärkeää huomioida, että terveydenhuolto on yhteiskunnan ylläpitämä ja tuottama järjestelmä, johon vaikuttaa myös yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät normit näkyvät siis useilla yhteiskunnan tasoilla, ja jos yhteiskunnassa ei hyväksytä hetero- ja sukupuolinormatiivisuutta rikkovia identiteettejä, ei sitä luultavasti tapahdu terveydenhuollossakaan.

1900-luvun alusta 1970-luvun loppuun seksuaalisen suuntautumisen muodoista vain heteroseksuaalisuus oli hyväksyttävää. Homoseksuaalisuus luokiteltiin sairaudeksi muun muassa Amerikan psykologien yhdistyksen (APA) mukaan, ja Suomessa homoseksuaalisuus määriteltiin rikokseksi aina vuoteen 1971 saakka. Näin ollen moni sateenkaari-ihminen tuskin toi omaa seksuaalista suuntautumista esiin terveydenhuollossa. Sukupuolen moninaisuuden määritteleminen normaaliksi osaksi ihmisen identiteettiä terveydenhuollossa on ollut hitaampi kehitysprosessi kuin seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden, ja käsittelen sitä omana osionaan myöhemmin tässä tekstissä.

1980-luvulle siirryttäessä sateenkaari-ihmisiä ja terveydenhuoltoa kohtasi globaali kriisi, kun ensimmäiset AIDS-tartunnat löydettiin vuonna 1981. AIDSin globaalit vaikutukset olivat merkittäviä, sillä Maailman terveysjärjestö WHO julisti vuonna 1999 AIDSin 4. merkittävämmäksi kuolinsyyksi maailmassa ja virukseen kuolleiden määrä oli arviolta 14 miljoonaa. AIDS vaikutti myös merkittävästi homoseksuaalien miesten ja transnaisten stigmaan sairaina, tautia levittävinä yhteiskunnan alempiarvoisina jäseninä. Vuonna 1981 Suomen Lääkintöhallitus kuitenkin poisti homoseksuaalisuuden virallisen tautiluokituksen. Homoseksuaalisuutta ei voitu virallisesti enää määritellä sairaudeksi, mutta AIDS-kriisin vuoksi homoseksuaalisuuteen liittyvät asenteet pysyivät negatiivisina.

1990-luvulla AIDS-kriisin vaikutukset olivat vielä ilmeisiä, mutta sen lisäksi seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus ei ollut enää niin tuntematon ja salattu asia. Sateenkaari-ihmisten terveyttä alettiin tutkia enemmän terveyserojen ja kohdatuksi tulemisen näkökulmista. Toisaalta Suomen lainsäädäntö sisälsi vuoteen 2000 saakka kehotuskiellon, jonka mukaan ”julkinen kehottaminen haureuteen samaa sukupuolta olevan kanssa” oli kiellettyä. Tämä koski esimerkiksi kirjallisuutta ja mediaa, jossa homoseksuaalisuutta ei saanut käsitellä positiivisella tavalla. Käytännössä kehotuskielto viesti yhteiskunnallista asennetta siitä, että homoseksuaalisuus ei ollut rikos tai sairaus, mutta sitä ei saanut tuoda esiin. Tällä asenteella oli varmasti vaikutuksensa terveydenhuoltoon ja seksuaalisen suuntautumisen käsittely ei ollut systemaattista seksuaaliterveyden käytännöissä.

2000-lukua voidaan luonnehtia suomalaisen terveydenhuollon murrosvaiheena sateenkaari-ihmisten oikeuksien näkökulmasta. Vuoteen 2010 mennessä sateenkaari-ihmisten oikeuksia turvaamaan oli hyväksytty rekisteröity parisuhdelaki (2002), sukupuolen korjauksia määrittelevä translaki (2003), seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän ehkäisevä yhdenvertaisuuslaki (2004) ja hedelmöityshoitolaki (2007). Lainsäädännöstä huolimatta terveydenhuollon kaikki ongelmat eivät poistuneet. Esimerkiksi translain mukaan sukupuoltaan korjaavan henkilön täytyi olla lääketieteellisesti steriili, jotta hänen korjattu sukupuoli voidaan juridisesti vahvistaa, ja naisparien tiedetään jääneen pitkään ilman lain takaamia hedelmöityshoitoja yliopistosairaaloissa. 2010-luku on sisältänyt useita muutoksia moninaisuuden normalisoinnin kannalta. Nykyisin Suomessa samaa sukupuolta olevat pariskunnat voivat avioitua, naisparit voivat hakea perheen sisäistä adoptiota jo ennen lapsen syntymää, THL on poistanut transvestisuuden sairausluokituksesta, ja tuore kansainvälinen tautiluokitus ICD-11 ei määrittele transsukupuolisuutta enää mielenterveydenhäiriöksi. Voisi siis sanoa, että sateenkaari-ihmisten asema terveydenhuollossa on parantunut monelta osin.

Haluan vielä lyhyesti käsitellä sitä, miten sukupuolivähemmistöjen asema on suomalaisessa terveydenhuollossa kehittynyt ja millainen tilanne on tällä hetkellä. Transsukupuolisuutta on pidetty länsimaalaisessa terveydenhuollossa pitkään identiteetin häiriönä, eikä sukupuolenkorjaushoitoja ole aina ollut saatavilla. Transsukupuolisuuteen liittyvät asenteet ovat myös olleet pitkään hyväksymättömiä yhteiskunnassa ja transsukupuoliset kokevat yhä syrjintää, häirintää ja väkivallan uhkaa Suomessa. Suomalainen terveydenhuolto on viime vuosina alkanut tunnistaa sukupuolen moninaisuuden osaksi ihmisyyttä ja nykyisen translain ongelmakohdat ovat monen tiedossa, kuten lisääntymiskyvyttömyyden edellyttäminen. Translain kokonaisuudistus etenee eduskunnassa, mutta lakiuudistus ei ota huomioon alaikäisten sukupuoliristiriidan hoitoa ja hoitoprosessin määrittelyä. Näin ollen monen transnuoren hoito on yhä yksittäisen terveysalan ammattilaisen käsissä, eikä hoitokäytäntöjen yhtenäisyyttä voida taata. Sukupuolen korjaus on yhä monimutkainen ja pitkäkestoinen prosessi, jota hoitavat vain kaksi klinikkaa koko Suomessa. Lisäksi muunsukupuolisten ihmisten sukupuolen korjaus ja hoitokäytännöt ovat hyvin vaihtelevia ja ymmärrys muunsukupuolisuudesta on vielä keskeneräistä.

Haluan painottaa, että suomalainen yhteiskunta ja terveydenhuolto ovat kehittyneet sateenkaari-ihmisten näkökulmasta hyvään suuntaan. Suomessa moni asia on myös paremmin kuin esimerkiksi Itä-Euroopan maissa, joissa ajetaan tällä hetkellä paljon sateenkaari-ihmisten oikeuksia rajoittavia toimia. On kuitenkin vielä matkaa siihen, että jokainen suomalainen sateenkaari-ihminen voi kokea tulevansa kohdatuksi omana itsenään terveydenhuollossa, ja terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat koulutusta aiheista, jotka ovat keskeisiä sateenkaari-ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille.

Kirjoittajan tiedot

Minna Laiti
TtM, tohtorikoulutettava
mianlai (at) utu.fi
Twitter: @LaitiMinna

Lähteet

Avert (Global information and education on HIV and AIDS) 2019. History of AIDS and overview. https://www.avert.org/professionals/history-hiv-aids/overview

Lehtonen, J. 2021. Tahmeasti paraneva sairausluokitus. Sateenkaarihistorian ystävät 26.06.2021. https://sateenkaarihistoria.fi/tahmeasti-paraneva-tautiluokitus/

Oikeusministeriö 2019. Äitiyslaki voimaan huhtikuun alusta. Tiedote 07.02.2019. https://oikeusministerio.fi/-/aitiyslaki-voimaan-huhtikuun-alusta

Pihlava, M. 2018. WHO julkaisi ICD-11-tautiluokituksen. Lääkärilehti 19.06.2018. https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/who-julkaisi-icd-11-tautiluokituksen/

Seta ry. 2019. Sateenkaarihistoria Suomessa. https://seta.fi/ihmisoikeudet/sateenkaarihistoria-suomessa/

Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Translaki. Hallituksen esitys translain uudistamisesta. STM009:00/2021 Säädösvalmistelu. https://stm.fi/hanke?tunnus=STM009:00/2021

Hoitotyön lähijohtajien vastuut ja tilannetietoisuus sairaalaympäristössä

Sairaalan päivittäisestä toiminnasta vastaavien hoitotyön lähijohtajien vastuut ja tehtävät ovat moninaisia. He organisoivat terveydenhuollon suurimman ammattiryhmän työtä ja varmistavat, että voimavarat jaetaan tasaisesti, jotta jokainen potilas saa tarvitsemaansa hoitoa samalla kuin henkilöstön työkuorma on kestävällä pohjalla ja hoitotyön laatu on korkeatasoista. Tähän asti lähijohtajien työtä ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä on kuitenkin tutkittu kohtalaisen vähän, vaikka heidän toiminta on suoraan yhteydessä niin henkilöstö- kuin potilastuloksiin.

Hankkeessamme kerättiin aineistoa kahdessa sairaanhoitopiirissä kyselyn avulla hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavilta hoitotyön ammattilaisilta (n=349). Kyselyyn vastanneet toimivat osastonhoitajina, apulaisosastonhoitajina ja vuorovastaavina erilaisissa toimintaympäristöissä sairaalassa. Heidän työssä korostuivat henkilöstöön liittyvät päätökset (koskien sijoittelua, osaamista ja määrää) sekä potilaiden hoitoon liittyvä koordinointi ja hoitoyön laadun valvonta.

Hyvä toiminnan johtaminen perustuu tilannetietoisuuteen, jolloin johtaja tietää, mitä ympärillä kyseisellä hetkellä tapahtuu, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, sekä mitä toimintavalmiuksia on. Siksi tilannetietoisuus edellyttää ajantasaista ja virheetöntä tietoa. Tilannetietoisuus sairaalan päivittäisen toiminnan johtamisessa on merkittävää koska tilannetietoisuuden menettäminen heikentää hoidon laatua ja toiminnan tuloksia (Green ym. 2017). 

Selvitimme hankkeessamme aiemmin kehittämämme mittarin avulla päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavien hoitoyön ammattilaisten kokemaa tilannetietoisuutta. Mittari koostuu yhteensä 16 väittämästä. Nämä kattavat potilaiden hoidon vaativuuteen, henkilöstötilanteen ja materiaaliresurssit. Kyselyn tulosten perusteella vastaajat arvioivat tilannetietoisuutensa keskimäärin hyväksi (80 %). Paras tilannetietoisuuteen liittyvä osa-alue liittyi henkilöstöön, kun taas potilaiden hoidon tarpeisiin liittyvä tilannetietoisuus jäi vastaajilla heikommaksi.

Sairaalan päivittäisen toiminnan johtamisen tiedon hallintaan on olemassa hyvin rajallisesti hoitotyön lähijohtajille räätälöityjä intuitiivisia ratkaisuja. Lisäksi lähijohtajat ovat raportoineet, etteivät olemassa olevat ratkaisut tue heidän työtään riittävästi (Peltonen ym. 2018). Vastaavasti, tiedonhallinnan ratkaisuihin ja niiden vaikuttavuuteen liittyvää tutkimusta on vielä hyvin vähän ja tietojärjestelmien vaikuttavuuden näyttäminen muun muassa toiminnan johtamiseen, sekä henkilöstö- ja potilastuloksiin on hyvin haasteellista (Kahsay ym. 2021). Nämä asiat huomioiden, lähijohtajat pystyvät kompensoimaan tiedon hallinnan ratkaisujen puutteita tiettyyn pisteeseen asti. Mutta matkaa on silti ideaalitilanteeseen, jossa lähijohtajalla on 100% tilannetietoisuus. Siksi tarvitsemme vahvempaa panostusta päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavien lähijohtajien tiedon hallinnan kehittämiseksi.

Hankkeen tulokset vahvistavat ymmärrystä hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamisesta ja siihen liittyvästä tilannetietoisuudesta. Hanketta tuki Sairaanhoitajien koulutussäätiö.

Kirjoittajan tiedot:

Laura-Maria Peltonen

TtT, dosentti
Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto
laura-maria.peltonen(at)utu.fi

Lähteet

Green B, Parry D, Oeppen RS, Plint S, Dale T, Brennan PA. (2017). Situational awareness - what it means for clinicians, its recognition and importance in patient safety. Oral Dis. Sep;23(6):721-725. doi: 10.1111/odi.12547.

Kahsay, D. T., Salanterä, S., Engblom, J., Häikiö, M., & Peltonen, L.-M. (2021). Impact of a digital care logistics system on care duration, consumer satisfaction and shift leaders’ workload in emergency departments. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 13(4), 403–424. https://doi.org/10.23996/fjhw.109942

Peltonen LM, Junttila K, Salanterä S. (2018). Nursing Leaders' Satisfaction with Information Systems in the Day-to-Day Operations Management in Hospital Units. Stud Health Technol Inform. 250:203-207. 

 

Hyvinvointia itsemyötätunnosta

 

Hyvinvointi koostuu useasta osa-alueesta ja teemme päivittäin lukuisia eri päätöksiä hyvinvointiin liittyen. Ehkä valitsemme portaat hissin sijasta, täytämme lounaalla lautasen ravitsevalla ruoalla, vietämme aikaa ystävän kanssa tai varmistamme saavamme riittävästi unta. Harvemmin tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että myös sillä on väliä, miten suhtaudumme itseemme - miten itsemyötätuntoisia olemme. 

Kiire tuntuu yllättävän aina, vaikka kuinka yrittäisi panostaa ajanhallintaan. Harmillisen usein kuitenkin juuri ne asiat, joista monet kiireen keskellä tinkivät, ovat asioita, jotka tukisivat ja edistäisivät hyvinvointia. Työpäivän keskellä voi tuntua helpolta nipistää lisää aikaa tauoista, kun etäkokousten keskellä ei tarvitse siirtyä paikasta toiseen. Myös lounastauko on helppo jättää väliin töiden ja tehtävien kasaantuessa. Työpäivän jälkeen sohva tuntuukin kutsuvammalta kuin ulkoilu syyssäässä, ja pikaruoka ja herkut ovat houkuttelevampi vaihtoehto kuin ravitseva ja terveellinen kotiruoka. Valinnat, joita päivittäin teemme hyvinvointimme eteen, kertaantuvat ja yhden hyvinvoinnin palikan horjuessa, vaikutukset heijastuvat myös muihin hyvinvoinnin osa-alueisiin. 

Suurin osa meistä tietää, miten elämäntavoilla voi vaikuttaa hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Kun ajanhallinnan haasteiden tai jaksamisen puutteen vuoksi ei pystykään toimimaan omien arvojen mukaisesti, tilanne voi aiheuttaa ristiriidan, joka lisää ahdistusta. Sen sijaan, että tilanteeseen suhtautuisi lempeästi ja ymmärtävästi, on helppo sortua itsensä syyllistämiseen ja moittimiseen. Jo maalaisjärkikin sanoo, että näin ei kannattaisi toimia, mutta viime vuosikymmenen aikana myös tutkimustieto itsemyötätunnosta ja sen yhteydestä hyvinvointiin on lisääntynyt. 

Itsemyötätunnolla (engl. self-compassion) tarkoitetaan yksilön kykyä suhtautua itseen ystävällisesti, lempeästi ja armollisesti, erityisesti silloin, kun on vaikeaa ja kohtaamme vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia. Hyväksyvä tietoinen läsnäolo (engl. mindfulness) eli kyky havainnoida itseään tietoisesti ja hyväksyä kaikki ajatukset ja tunteet sellaisenaan, on keskeistä. Sen sijaan, että epäonnistuessamme tuomitsemme tai arvostelemme itseämme, osaammekin suhtautua vastoinkäymisiin rakentavasti. 

Itsemyötätunnon on todettu lisäävän onnellisuutta, optimistisuutta, innostusta ja luovuutta ja itsemyötätunto on yhteydessä myös autonomian ja pystyvyyden tunteisiin. Itsemyötätunnolla ja mielenterveydellä on yhteys. Itsemyötätunto voi vähentää masennusta, ahdistusta ja epäonnistumisen pelkoja sekä lievittää stressiä. Se vahvistaa tunneälyä, joka voi edesauttaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä. 

Vaikka itsemyötätunto voi tuntua haasteelliselta, se on onneksi taito, jota voi harjoitella. Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, kuinka itselleen puhuu, etenkin epäonnistumisen hetkellä. Puhutko itsellesi samalla tavalla kuin puhuisit ystävällesi vastaavassa tilanteessa? Usein osaamme suhtautua ystävän epäonnistumisiin ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti, mutta omalla kohdallamme tämä on vaikeaa. 

Voisiko seuraava hyvinvointiin liittyvä päätöksesi ollakin se, että suhtaudut itseesi myötätuntoisemmin? Kuten todettu, hyvinvoinnin eri osa-alueet ovat yhteydessä toisiinsa, niin hyvässä kuin pahassa. Kuka tietää mihin kaikkialle itsemyötätuntoinen suhtautuminen voi sinut vielä viedä. Jos itsemyötätunnolla voi lisätä onnellisuutta, optimistisuutta, innostuneisuutta ja luovuutta, kuulostaa se panostamisen arvoiselta hyvinvointiteolta.

Kirjoittajan tiedot:

Iina Ryhtä
fysioterapeutti, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
iikrry(at)utu.fi

Lähteet:

Barnard, L. K., & Curry, J. F. (2011) Self-compassion: Conceptualizations, correlates, & interventions. Review Of General Psychology, 15(4), 289–303. doi:10.1037/a0025754

Hagerman LA., Manankil-Rankin L. & Schwind JK. (2020) Self-compassion in undergraduate nursing: an integrative review. Int J Nurs Educ Scholarsh. 2020 Nov 5;17(1):/j/ijnes.2020.17.issue-1/ijnes-2020-0021/ijnes-2020-0021.xml. doi: 10.1515/ijnes-2020-0021. PMID: 33151177.

Magnus, C., Kowalski, K., & McHugh, T. (2010) The role of self-compassion in women's self-determined motives to exercise and exercise-related outcomes. Self and Identity, 9, 363–382. doi:10.1080/15298860903135073

Marsh IC., Chan SWY. & MacBeth A. (2018) Self-compassion and Psychological Distress in Adolescents-a Meta-analysis. Mindfulness (N Y). 2018;9(4):1011-1027. doi: 10.1007/s12671-017-0850-7.

Neff, K. D. (2009) The role of self-compassion in development: A healthier way to relate to oneself. Human Development 52(4), 211–214. doi:10.1159/000215071

Nyyti ry. Itsemyötätunto on ystävällisyyttä itseä kohtaan. (2021) Saatavilla: https://www.nyyti.fi/itsemyotatunto/ Viitattu 16.11.2021

YTHS. Itsemyötätunto. (2021) Saatavilla: https://www.yths.fi/terveystieto/mielenterveys/itsemyotatunto/  Viitattu 16.11.2021

Zessin U., Dickhäuser O. & Garbade S. (2015) The Relationship Between Self-Compassion and Well-Being: A Meta-Analysis. Appl Psychol Health Well Being. 2015 Nov;7(3):340-64. doi: 10.1111/aphw.12051

Sairaala ja vammaisen lapsen toimijuuden toteutuminen

Sairaala on usein potilaan toimijuuden näkökulmasta haasteellinen paikka hierarkkisuutensa ja ammattilaislähtöisen toimintakulttuurinsa takia. Erityisen haasteellinen se on silloin, jos potilas on vammainen lapsi, joka käyttää ensisijaisina ilmaisukeinoinaan muuta kuin puhetta (Olli ym. 2014, Olli ym. 2021).

Toimijuudella tarkoitan jokaisen ihmisen synnynnäistä tarvetta vaikuttaa toisiin ihmisiin vuorovaikutuksella. Lapsen toimijuus toteutuu aikuisen kanssa silloin, kun aikuinen antaa lapsen viestien vaikuttaa itseensä ja ryhtyy lapsen kanssa dialogiin, jossa ilmaisee pitävänsä lapsen näkökulmaa yhtä tärkeänä kuin omaansa. Toimijuuden toteutuminen ei välttämättä tarkoita lapsen toiveiden toteutumista, vaan niiden toteutumatta jäädessäkin sitä, että lapsi voi kokea näkemystensä tulleen kuulluksi ja tosissaan otetuksi. (Olli ym. 2012, Olli ym. 2021.)

Näkemystensä saamiseen huomioon otetuksi on jokaisella lapsella oikeus YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59–60/1991) ja Suomen perustuslain mukaan ja oikeus pätee myös sairaalassa. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sanotaan, että lapsen mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä ”silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista”. Laissa puhutaan kuitenkin vain siitä, onko lapsi riittävän kyvykäs ollakseen itsemääräävä hoitonsa suhteen eli päättämään itse hoidostaan. Siis silloinkin, kun lapsi ei kykene tekemään itse hoitoonsa liittyviä päätöksiä, aikuisella on velvollisuus selvittää lapsen näkemykset ja ottaa ne huomioon päätöksiä tehdessään (Hakalehto 2018) – eli mahdollistaa lapsen toimijuuden toteutuminen.

Tutkimuskatsauksemme perusteella (Olli ym. 2012) siihen, miten vammaisten lasten toimijuus ammatillisissa ympäristöissä toteutuu, vaikuttavat aikuisten asenteet ja vuorovaikutustaidot sekä kyseisen instituution rakenteisiin ja kulttuuriin liittyvät tekijät. Nostan tässä kirjoituksessa esiin vain yhden aikuisten vuorovaikutustaitoihin liittyvän keskeisen tekijän eli dialogisen vuorovaikutuksen.

Dialogisessa vuorovaikutuksessa aikuinen luopuu hetkellisesti valta-asemastaan ja ryhtyy kommunikaatioprosessiin, jossa keskustelunaiheista ja merkityksistä neuvotellaan. Parhaimmillaan sekä lapsen että aikuisen asiantuntijuudet yhdistyvät, ja syntyy jotain sellaista, mihin kumpikaan ei olisi yksin pystynyt. Keskeistä on, ettei aikuinen voi päättää etukäteen dialogisen vuorovaikutusprosessin lopputulosta, koska se syntyy yhteistyössä lapsen kanssa (Olli ym. 2021). Dialoginen vuorovaikutus sopii erityisen hyvin siihen, kun halutaan luoda luottamussuhde lapseen ja tutustua siihen, kuka hän on, jotta hänen näkökulmaansa olisi helpompi huomioida niissäkin tilanteissa, joissa ei ole mahdollista toimia täysin dialogisesti.

Lapsen toimijuuden toteutumista tuettaessa ei tietenkään saa unohtaa lapsen oikeutta tulla suojelluksi. Emme kuitenkaan voi suojella lasta hänelle itselleen oikealla ja tarpeellisella tavalla, jollemme tunne lasta, emmekä voi tuntea häntä, jollemme aidosti selvitä hänen näkemyksiään. Aikuisen voi olla välttämätöntä tehdä ratkaisuja lapsen puolesta, mutta niin lapsen huoltajilla kuin ammattilaisillakin on velvollisuus ottaa lapsen näkökulma huomioon niitä tehdessään. Lapsethan sitä paitsi ovat paljon kyvykkäämpiä keksimään ratkaisuja oman elämänsä ongelmiin kuin usein uskommekaan (esim. Hakomäki 2013, Lindberg & von Post 2006, Salmela 2010). Lisäksi aikuiset voivat oppia tärkeitä asioita lapsilta, jos vain alkavat huomioimaan lasten näkökulmia (esim. Karlsson 2000, Niikko & Korhonen 2014, Olli 2019).

Vammaisen lapsen toimijuuden on mahdollista toteutua sairaalassa, jos ammattilaiset ja vanhemmat sen mahdollistavat. Tarpeellista olisi kuitenkin muuttaa sairaaloiden toimintakäytäntöjä lapsinäkökulmaisemmiksi niin, ettei lapsen näkemysten huomioiminen olisi yksittäisen ammattilaisen osaamisesta ja halukkuudesta kiinni. Tärkeää olisi kääntää katse pois siitä, osaako lapsi ilmaista itseään tarpeeksi hyvin, ja tarkentaa pikemminkin siihen, osaako aikuinen yhdessä lapsen kanssa keksiä keinoja, joilla yhteisymmärrys löytyy.

Tämä kirjoitus on muokattu lyhennelmä artikkelistani (Olli 2021), joka julkaistiin Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisussa ”Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa”. 

 

Kirjoittajan tiedot:

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
jmolli @utu.fi

Oma blogi: http://lastentahden.blogspot.com/
Twitter: https://twitter.com/JohannaOlli

Lähteet:

 
Hakalehto, Suvianna. 2018. Johdatus lapsen oikeuksiin terveydenhuollossa. Teoksessa S. Hakalehto & I. Pahlman (toim.) Lapsen oikeudet terveydenhuollossa. Kauppakamari, 20–38.

Hakomäki, Hanna. 2013. Storycomposing as a path to a child's inner world: A collaborative music therapy experiment with a child co-researcher. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Humanities 204. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41513

Karlsson, Liisa. 2000 (1. painos), 2001 (2. painos). Lapsille puheenvuoro. Ammattikäytännön perinteet murroksessa. Kasvatuspsykologian tutkimusyksikkö. Helsinki: Edita. Väitöskirja.

Lindberg, Susan & von Post, Irene. 2006. From fear to confidence: Children with a fear of general anaesthesia and the perioperative dialogue for dental treatment. Journal of Advanced Perioperative Care 2(4), 143–151.

Niikko, Anneli & Korhonen, Merja. 2014. Varhaiskasvattajat lapsikeskeisen pedagogiikan kehittäjinä päiväkodissa. Kasvatus 45 (2), 127–139. https://www.doria.fi/handle/10024/104051

Olli, Johanna. 2021. Miten vammaisen lapsen toimijuus toteutuu sairaalassa? Teoksessa Elina Pekkarinen & Anton Schalin (toim.): Vammaisuus ja lapsen oikeudet: Lapsen elämää vamman kanssa. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2021:4, 164–171. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163568

Olli, J., Salanterä, S., Karlsson, L. & Vehkakoski, T. 2021. Getting into the Same Boat – Enabling the Realization of the Disabled Child’s Agency in Adult–Child Play Interaction. Scandinavian Journal of Disability Research, 23(1), 272–283. DOI: http://doi.org/10.16993/sjdr.790

Olli, Johanna. 2019. Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointi- tai videointitutkimukseen osallistumiseen. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 105–121. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/2511-tutkimuseettisest%C3%A4%20s%C3%A4%C3%A4ntelyst%C3%A4

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitation nursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursing practices and principles? International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9: 23106. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.3402/qhw.v9.23106

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts – literature review. Disability & Society 27(6), 793–807. https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/09687599.2012.679023 [Artikkelista muokattu ja referee-arvioinnin läpi käynyt versio suomeksi: Olli, J. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään – Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa Gissler Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen Päivi, Muranen Päivi & Wrede-Jäntti Matilda (toim.): Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot -vuosikirja 2014, 152-160. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki. https://www.julkari.fi/handle/10024/120384]

Salmela, Marja. 2010. Hospital-related fears and coping strategies in 4-6-year-old children. University of Helsinki, Faculty of Medicine. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/22646

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731. Katsottu 1.3.2021.

YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista SopS 59–60/1991. Saatavilla osoitteessa https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1991/19910060/19910060_2. Katsottu 1.3.2021. 

Aiheeseen liittyviä avainsanoja: dialogisuus, lapsen oikeudet, lapsinäkökulma, lapsilähtöinen hoitotyö, lapsilähtöisyys, lasten ja nuorten hoitotyö, lapsen / lasten kuuntelu, luottamussuhde, kommunikaatio, osallisuus, pediatrinen hoitotyö, toimijuus, vuorovaikutus.

Tunnistatko tunnetaidot?

 

Tunnetaitojen tärkeydestä vallitsee laaja yksimielisyys niin psykologian, terveys-, sosiaali-, kasvatus-, kuin terapia-alankin ammattilaisten kesken. Tunnetaidot ovat nykyisin osana peruskoulun opetussuunnitelmaa ja ne mainitaan myös yhtenä tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista. Tunnetaitojen puute taas liittyy usein niin mielenterveys- kuin sosiaalisiinkin ongelmiin. Tunteet ovat keskeisessä roolissa kaikessa siinä miten ihminen asiat kokee ja mitä hän eri asioista kokemustensa perusteellä päättää. Mutta mitä nämä tunnetaidot lopulta ovat?

Tunnetaidot koostuvat useasta eri osa-alueesta. Tiivistettynä voisi todeta tunnetaitojen olevan kykyä tiedostaa omat tunteensa ja niiden vaikutuksen omaan toimintaan sekä käyttää tunteita tarkoituksenmukaisesti eri tilanteissa. Laajemmin kuvailtuna tunnetaitojen kokonaisuus syntyy kyvystä havaita ja tunnistaa tunteet, ymmärtää tunteiden merkityksiä ja sisältöjä sekä ilmaista ja hallita tunteita. Näiden taitojen myötä saamme työkaluja niin omaan elämänhallintaamme kuin pysyvien ja toimivien ihmissuhteiden luomiseen.

Tunnetaitojen perusta luodaan jo lapsuudessa, vanhemman ja lapsen riittävän turvallisessa kiintymyssuhteessa, jossa vanhempi mallintaa ja vahvistaa lapsen tunnetaitoja arjen eri tilanteissa. Aikuinen nimeää tunteita lapselle, opettaa lapsen huomaamaan tunteita eri tilanteisiin liittyen, auttaa lasta ymmärtämään tunteisiin liittyviä kokemuksia, sallii lapsen ilmaista omat tunteensa, ja auttaa lasta säätelemään voimakkaita tunnekokemuksia. Lapsi oppii aikuisen avulla keinoja hallita stressaavia tilanteita ja oppii miten toimia vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Kaiken tämän myötä lapsi oppii samalla tunteisiin liittyvää sanastoa, mikä on myös tärkeää, jotta lapsi alkaa hahmottamaan tunteisiin liittyviä asioita.

Tunteet tuottavat meille tietoa, jota voimme hyödyntää niin omassa elämässämme ja ajattelussamme kuin vuorovaikutussuhteissa toisten kanssa. Riittävän hyvät tunnetaidot auttavat näkemään asioissa monia eri perspektiivejä, ne auttavat ongelmanratkaisussa ja päätöksenteossa, muutostilanteiden ja stressin hallinnassa. Tunnetaidot auttavat käyttäytymään vastuuntuntoisesti sekä hyödyntämään tunteita oman itsemme motivoimisessa erilaisten itselle tärkeiden päämäärien hyväksi. Sosiaalisissa suhteissa tunnetaidot näkyvät kykynä empatiaan, toisen kuuntelemiseen, toisten oikeuksien kunnioittamiseen, herkkyytenä käsitellä empaattisesti ja kunnioittavasti toiselle ihmiselle tärkeitä uskomuksia, sekä kykynä auttaa tarvittaessa myös toista ihmistä tämän tunteiden säätelyssä. Kaikki taitoja, joiden tarpeen me aikuisetkin tunnistamme niin päivittäisessä työympäristössämme kuin vaikkapa sosiaalisessa mediassa tarvittavana osaamisena.

Käytämme tunnetaitoja sekä tietoisesti että vaistomaisesti. Tunnetaidot eivät tarkoitakaan pelkästään sanallista viestintää, vaan tunnetaidot tulevat esille myös ilmeissä, eleissä, asennossa, kosketuksessa, äänenpainossa tai tekemisessä tai tekemättä jättämisessä. Kaikesta tästä emme ole välttämättä kovin tietoisia. Tunnetaidot ovat yhteydessä myös yleiseen kognitiiviseen suoriutumiseen, jotta pystymme omaksumaan ja oppimaan uutta. Kiinnostus ja oppimisen ilo, molemmat aktiivisia ja positiivisia tunnetiloja, ovat hyödyllisiä oppimisen kannalta. Nämä ovat tärkeitä taitoja lapselle koulussa, mutta yhtä hyvin myös aikuiselle nykypäivän vaativassa ja jatkuvasti muuttuvassa työympäristössä.

Tunteet ja tietoisuus eivät ole toistensa vastakohtia vaan muodostavat tiiviin kokonaisuuden: tunteet herättävät tietoisen ajattelumme tarjotessaan ensin signaalin asioista, joihin meidän tulisi syystä tai toisesta kiinnittää huomiota. Kun olemme tietoisia tunteistamme ja niiden vaikutuksesta meihin, pystymme käyttämään hyödyksemme tunteiden tarjoamaa tietoa oman käyttäytymisemme säätelyssä oman hyvinvointimme edistämiseksi.

 

 

Kirjoittaja: 

Maija Salokivi

Väitöskirjatutkija, FM, musiikkiterapeutti

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Jyväskylän yliopisto

maija.salokivi@gmail.com

 

Lähteet:

Bosacki, S. L. (2008). Children’s emotional lives: Sensitive shadows in the classroom. Peter Lang Publishing.

Carr, A. (2016). The handbook of child and adolescent clinical psychology. Routledge. https://doi.org/10.4324/9781315744230

Isokorpi, T. 2004. Tunneoppia parempaan vuorovaikutukseen. Jyväskylä: PS-kustannus.

Nummenmaa, L. (2010). Tunteiden psykologia. Tammi.

Kokkonen, M. & Siponen, U. (2005). Sosioemotionaaliset taidot terveystiedon tavoitteina. Teoksessa Peltonen, H. & Kannas, L. (toim.) Terveystieto tutuksi – ensiapua terveystiedon opettamiseen. Helsinki: Opetushallitus.

Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD). 2018. Future of Education and Skills.

Salokivi, M., Salanterä, S. & Ala-Ruona, E. (2021) Scoping review and concept analysis of early adolescents’ emotional skills: Towards development of a music therapy assessment tool, Nordic Journal of Music Therapy, DOI: 10.1080/08098131.2021.1903977