Sivut

tiistai 4. helmikuuta 2020

Tiede, tieto ja Wuhanin virus


Nykyisin tietoa on tarjolla. On oikeaa tietoa ja vähemmän oikeaa, jonka pohjana on usein uskomukset, huhut ja jopa pelot. Juhani Knuuti, turkulainen lääkäri ja professori, on tehnyt paljon työtä bloggaamalla lääketieteen alueelta esitettyjen väärin väittämien korjaamiseksi. Knuutin vaikutuksesta aloitettiin uuden, koulutusohjelman rakentaminen lääketieteen opetuksessa ja opiskelijat perustivat Vastalääke -ryhmän antamaan oikeaa tietoa, tutkittua tietoa uskomustiedon tilalle. Knuuti on saanut paljon positiivista huomiota. Hän on saanut Duodecimin tiedottajapalkinnon ja myös terveystoimittajat ovat palkinneet hänet. 

Näinä aikoina on aika vaikea olla kirjoittamatta Wuhanista alkaneesta koronaviruksen leviämisestä. Tietoa on tullut paljon ja tieto myös muuttuu nopeaan tahtiin. Erilaisia ajatuksia on tullut työssäni Wuhaniin liittyvän oikean tiedon välittäjänä ja suojautumiskouluttajana.

Uuden vuoden aattona Kiinan valtio ilmoitti WHO:lle uudenlaisen, mahdollisesti vaarallisen maailmalla terveysuhan aiheuttavan hengitysinfektion leviämisestä Wuhanin kaupungissa Kiinassa. Tieto levisi ympäri maailmaa ja nopeasti olikin tiedossa, että kyseessä koronavirus. Virus on lepakoista lähtöisin oleva geneettisesti SARSia muistuttava ihmiselle uusi virus. Alkuun epäiltiin, että epidemian lähteenä olisi Wuhanin kaupungissa oleva tori, jossa myydään erilaisia merenelämiä ja eläviäkin eläimiä. Kyseinen koronavirus pystyttiin löytämään tältä torilta. Tällä hetkellä ei tiedetä, onko tori kuitenkaan varsinaisesti epidemian lähde vai ovatko viruksen saaneet henkilöt vain käyneet siellä.

Tätä juttua kirjoittaessani sairastuneita on noin 14 000. Sairastuneet ovat pääasiassa Kiinassa, mutta yksittäisiä tapauksia on ympäri maailmaa. Tiedetään, että virus kykenee tarttumaan paitsi eläimestä ihmiseen, josta tämä on saanut alkunsa, myös ihmisestä toiseen. Viruksella on siis mahdollisuus maailman valloitukseen. Ja tämä herättää myös pelkoa.

Wuhanin epidemian alusta on kulunut ilmeisesti noin kaksi kuukautta ja monet asiat ovat vielä epäselviä ja päivittäin tilanteet muuttuvat. Mutta meillä on myös jo paljon tutkittua tietoa.
Kiinassa kyettiin eristämään jo 7.1.2020 2019-nCoV (ns Wuhan koronavirus). Geneettinen tieto uudesta viruksesta oli WHO:lla käytössä jo 12.1. 2020. Tämä mahdollisti laboratorioiden ympäri maailmaa kehittämään diagnostisen testin uudelle virukselle. Näin myös täällä meillä Suomessa on HUSissa ja THL:ssä olemassa testi viruksen toteamiseksi.

Testauksen lisäksi Suomessakin on sairaaloissa aloitettu valmistautuminen mahdollisten oireisten kohtaamiseen terveydenhuollossa. WHO:n, amerikkalaisen CDC:n, eurooppalaisen ECDC:n ja Suomen THL:n välittämän asiallisen tiedon avulla olemme valmiina huolehtimaan potilaiden ja myös terveydenhuollon työntekijöiden turvallisuudesta varustautumalla, ohjeistamalla ja kouluttamalla.

Meille tulvii oikean tiedon lisäksi monenlaista muutakin tietoa. Toiminnan pohjana tulee kuitenkin olla tutkittu tieto, jota Wuhanin tapauksessa on saatu uskomattoman nopeasti jopa tieteellisiin julkaisuihin. Laadukkaissa tiedelehdissä on jo kolme artikkelia kyseisestä Wuhanin koronaviruksesta. Tiedeyhteisöt tekevät kansainvälisesti yhteistyötä ja annetun tiedon välityksellä tehdään päätökset asianmukaisista toimista.

Oikean, tutkitun tieteellisen tiedon avulla voimme järjestää ajatuksemme. Keskittyä Wuhaninkin kohdalla miettimään, mitkä oikeasti ovat tartuntareitit, mitkä ovat siitä johdetut suojautumiskeinot ja ennen muuta, miten itse toimimme. Emme toimi virheellisen tiedon ja pelkojen perusteella. Emme myöskään levitä virheellistä tietoa, emme levitä oletuksia, jotka nopeasti saavat siivet. Wuhanin kohdalla tutkitun tiedon lisääntyessä, ohjeet ja toimintatavat voivat myös muuttua. Tieto ei ole enää pysyvää, se voi muuttua nopeastikin ja se mahdollisesti vaikeuttaa kykyämme toimia. Kansainvälinen yhteistyö antaa meillä kuitenkin koko ajan parhaan mahdollisen tiedon ja meillä on eri terveysjärjestöjen kautta mahdollista helppo löytää sitä. 

Wuhanin korona -virus on tämän hetkisen tiedon mukaan hallittavissa oleva hengitystieinfektio, johon useat ovat sairastuneet ja varmasti tulevat sairastumaan. Se ei ole vielä tiedossa, että tuleeko tänne länsimaihin runsaasti sairastumisia, mutta tieteellisen tutkimuksen ja oikean tiedon avulla meillä on oikeat keinot ehkäistä tartuntoja. 

Kirsi Terho, TtM, hygieniahoitaja, 
tohtoriopiskelija TY hoitotieteen laitos
kmterh@utu.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.