Sivut

tiistai 22. helmikuuta 2022

Lapsinäkökulma hoitoympäristöön

 

Marja-Muusa Hämäläinen – Saman taivaan alla…



Arvaatteko, mikä on 2-vuotiaan mielestä neuvolan paras paikka? Se on niin kiva, että neuvolaan pitäisi päästä useammin. No se on tietenkin vessa, koska siellä on lapselle juuri sopivan korkuinen pikkupönttö. Vessaan menoa odotetaan jo automatkalla ja viimeiset portaat kipaistaan juosten. Äidille muistetaan myös sanoa, että pikkupönttö on vain lapsille.

Ympäristöllä on todella suuri merkitys, kun ajatellaan, miten lapsi viihtyy terveydenhuollon vastaanotolla ja millainen mielikuva hänelle siitä jää sekä miten se tukee hänen osallisuuttaan. Scoping-katsauksessani (Ortju ym. accepted), jossa tutkin pikkulasten osallisuutta perusterveydenhuollon hoitotilanteessa, tuli ilmi, että hoitoympäristössä voi olla sekä lapsen osallisuutta edistäviä että estäviä tekijöitä. Yhtenä tärkeimpänä nousi esiin lapsen mahdollisuus valita oma paikkansa hoitotilanteessa (Pfeifer 1999, Okkonen 2004, Stålberg ym. 2016). Myös ympäristön virikkeellisyydellä (Pfeifer 1999, Runeson ym. 2002, Bjorbækmo ym. 2018, Comparcini ym. 2018) oli merkitystä.

Pikkupöntön lisäksi voi ajatella odotus- tai tutkimushuoneiden mukavien lelujen, kauniiden taulujen, lempeän taustamusiikin tai pehmeän sohvan olevan mieleenpainuvia lapselle. Kuten myös rikkinäisten lelujen, liian ylös asetettujen opasteiden ja kohtuuttoman korkeiden tuolien. Luonnon ja kauniiden maisemien myönteiset vaikutukset terveydelle on tiedetty jo pitkään (esim. Ulrich 1984), mutta silti moni odotustila ja tutkimushuone on suoraan sanottuna askeettinen tai kaikki silmää miellyttävä aseteltu tarkoin aikuisten silmien tasolle. Bishop (2012) on selvittänyt lasten näkökulmaa taiteen esillepanoon sairaalassa. Haastatellut lapset ovat kokeneet kuvataiteella ja veistoksilla olevan myönteisiä vaikutuksia heidän viihtyvyyteensä. Eräs haastateltu lapsi myös mainitsi, että lasten tekemät taideteokset saivat hänet uskomaan, että tässä sairaalassa lapset saavat osallistua toimintaan. (Bishop 2021.) Ei siis ole yhdentekevää, millaista taidetta esille asetetaan.

Lapset täytyy ottaa mukaan suunnittelemaan hoitoympäristöjä jo varhaisessa vaiheessa tilasuunnittelua niin uudisrakentamisessa kuin vanhojen tilojen saneeraamisessa tai toimitilojen käyttötarkoitusta muutettaessa. Hoitoympäristössä saattaa olla sellaisia lapsen näkökulmasta merkityksellisiä tekijöitä, joita me aikuiset emme tule ajatelleeksi. Lasten mukaan ottamiseksi suunnitteluun ja kehittämiseen on olemassa valmiita malleja, joiden avulla lapsen näkökulma voi olla mahdollista tavoittaa, vaikka aiempaa kokemusta ei olisikaan. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n Lapsilta opittua -sivusto sisältää paljon konkreettisia neuvoja käytännön kehittämistyötä tekeville. Päättäjien on toki syytä paneutua myös lapsivaikutusten arviointiin, jonka tulisi olla vankkana perustana kaikelle julkiselle palvelulle.

Rakennetun ympäristön lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten tulee avartaa ajatuksiaan perinteisestä hoitotilanteesta ja suhtautua lapsen luontaiseen käytökseen ja ympäristön luovaan käyttämiseen sallivammin. Lapsen ei ole välttämätöntä istahtaa tuolille tai hoitopöydälle. Yhtä lailla ikkunalauta, pöydänalunen tai kaapin päällinen saattaa olla lapselle mieluinen ja paikan valinta tukea tunnetta tilanteen hallinnasta (ks. Okkonen 2004, Stålberg ym. 2016). Mikä haitta siitä meille on, mikäli lapsi päättää mieluummin keskustella vaikkapa tuolin takaa kuin sen päällä istuen? Pikemminkin siitä on hyötyä, mikäli lapsi tempautuu mukaan dialogiin ja uskaltaa luottaa meihin paremmin. Valitettavasti aikuisten käytös lapsia kohtaan on usein rajaavaa ja ahdasmielistä, kuten esimerkiksi Tuula Steniuksen huumoritutkimuksessa (2021) on hyvin tullut ilmi. Eihän sellainen voi olla oikein, mikä aikuisen mielestä on epämukavaa!

Merkityksellistä on myös se, millainen asenneympäristö organisaatiossa vallitsee. Miten suhtaudutaan lapsiin ja miten lapsen etua ja osallisuutta painotetaan strategioissa? Onko lapsi tärkeä ja ensisijainen asiakas, kuten lapsen edun mukaisesti tulisi olla (Blue-Banning ym. 2004 & Zajicek-Farber ym. 2015)? Lapsen ensisijaisuus terveydenhuollossa tulisi välittyä jo ensiaskelmalla tilaan tullessa. Johanna Olli on osuvasti verrannut blogissaan kuvatuen puuttumista siihen, että aikuisten opasteet olisivat kiinankielisiä. Helppo (ja halpa) vinkki on laittaa vastaanottohuoneiden oveen ammattilaisen nimi ja kuva lapsen silmien korkeudelle. Papunetin kuvapankista löytyy maksuttomasti ladattavia kuvia, joilla voidaan viestiä lapsimyönteisyyttä vaivattomasti.

Nyt sote-uudistuksen myötä on tuhannen taalan paikka napata lapset mukaan tilojen suunnitteluun. Uusilla hyvinvointialueilla tullaan varmasti yhdistämään ja keskittämään palveluja sekä muokkaamaan toimitilojen käyttötarkoituksia. Lapsen näkökulman huomioiminen on erityisen tärkeää, mikäli tiloissa palvellaan useita eri ikäryhmiä. Se, että ympäristö on suunniteltu vain tietyn ikä- ja kehitystason lapsia ajatellen, voi aiheuttaa eri ryhmään kuuluville osattomuuden kokemusta ja haluttomuutta osallistua vastaanotolle (esim. Banks ym. 2014).

Tuossa alun pikkupönttö-esimerkissäkään pissalla käynnin sujuvuus ei ole se tärkein juttu. Tärkeämpää lienee se, että lapsi kokee olevansa tervetullut neuvolaan. Kokemuksella voi olla suuri merkitys lapsen käsitykselle osallisuudestaan terveydenhuollossa ja sitä kautta oman terveytensä hoitamisessa läpi elämän.  Suurin osa maailmasta on rakennettu aikuisille – eikö edes lapsille tarkoitetut palvelut voitaisi tehdä ensisijaisesti lapsille?

 

Kirjoittajan tiedot:

Laura Ortju,

Th, TtM, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta

lortju[at]uef.fi

Twitter: @LauraOrtju

 

Graduni on vapaasti luettavissa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20210035

 

Lähteet:

 

Banks J, Cramer H, Sharp DJ, Shield JPH & Turner KM. 2014. Identifying families’ reasons engaging or not engaging with childhood obesity services: A qualitative study. Journal of Child Health Care, 18(2), 101-110.

Bishop K. 2012. The role of art in paediatric healthcare environment from children’s and young people’s perspectives. Procedia – Social and Behavioral Sciences, 38, 81-88.

Bjorbækmo W, Robinson HS & Engebretsen E. 2018. Which knowledge? An examination of the knowledge at play in physiotherapy with children. Physiotherapy Theory and Prac-tice, 34(10), 773-782.

Blue-Banning M, Summers J A, Frankland H C, Nelson L L & Beegle G. 2004. Dimensions of family and professional partnerships: constructive guidelines for collaboration. Council for Exceptional Children, 70(2), 167-184.

Comparcini D, Simonetti V, Tomietto M, Leino-Kilpi H, Pelander T & Cicolini G. 2018. Children’s perceptions about the quality of pediatric nursing care: A large multicenter cross-sectional study. Journal of Nursing Scholarship, 50(3), 287-295.

Okkonen T. 2004. Lapsen terveyskäsityksestä lapsen terveyden yhteistoiminnalliseen edistämiseen. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 112. Väitöskirja. Kuopion yliopisto, Hoitotieteen laitos.

Ortju L, Haaranen A & Kankkunen P. Accepted. Pikkulapsen osallisuus perusterveydenhuollon hoitotilanteessa – scoping-katsaus. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti.

Pfeifer T. 1999. Personal agency in preschool children with disabilities: A descriptive study. Julkaisussa Pfeifer T. Exploration of agency in preschool children with disabilities. Väitöskirja. Texas Woman’s University, School of Occupational Therapy.Runeson

Stenius T, Karlsson L & Sivenius A. 2021. Young children’s humour in play moments of everyday life in ECEC centres. Scandinavian Journal of Educational Research, Ahead-of-print, 1-15.

Stålberg A, Sandberg A, Söderbäck M & Larsson T. 2016. The child’s perspective as a guiding principle: Young children as co-designers in the design of an interactive application meant to facilitate participation in healthcare situations. Journal of Biomedical Informatics, 61, 149-158.

Ulrich RS. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science, 224(4647), 420-421.

Zajicek-Farber ML, Lotrecchiano GR, Long TM & Farber JM. 2015. Parental perceptions of family centered care in medical homes of children with neurodevelopmental disabilities. Maternal and Child Health Journal, 19, 1744-1755.

 

3 kommenttia:

  1. Tärkeä ja vähän puhuttu aihe! Ympäri Suomea on rakennettu uusia lastensairaaloita, mutta en ole kuullut, että lapset (ainakaan kaiken ikäiset) olisivat olleet suunnittelussa mukana.

    Luin vastikään lastentarha- ja päiväkotiarkea tilojen kannalta tutkineen Taina Sillanpään haastattelun Tehy-lehdestä (https://www.tehylehtiarkisto.fi/lehti/20220202/#page/40), ja siinä sanottiin, että ennen lastentarhat suunniteltiin lasten mittakaavaan, mutta nykyään päiväkodit aikuisten. Se tuntuu käsittämättömältä - että on siis menty takapakkia! Toki aikuisten ergonomia pitää huomioida, mutta olisiko niin mahdotonta huomioida molemmat?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Johanna. Kokemukseni mukaan ylipäätään terveydenhuollon tiloissa ei kuulla riittävästi niiden käyttäjiä. Hoitajana olen useamman kerran hämmästellyt esim. WC-tilojen suunnittelua (hoitaja ei mahdu seinän ja pöntön väliin tai roskiin mahtuu yksi vaippa kerrallaan). Tai sitten osaston ikkunat ovat niin pienet ja korkealla, ettei vuodepotilas näe ikkunasta ulos - varsinkaan jos on joutunut käytävänpuoleiselle paikalle.

    Tiloja suunniteltaessa tulisi kuulla lapsia, nuoria, aikuisia, ikäihmisiä, ammattilaisia sekä käyttää hyödyksi eri alojen (mm. taiteen, liikunnan, ääni- ja valosuunnittelun) asiantuntijoita. Lapsia voisi käyttää hyvän mielen asiantuntijoina niissäkin tiloissa, jotka on ensisijaisesti tarkoitettu aikuisille. Veikkaan, että lapsinäkökulmasta rakennettu vanhainkodin päiväsali olisi taatusti hauskempi kuin nykyisen kaltaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, ympäri Suomea olen kuullut lastenneurologialla työskenteleviltä hoitajilta, että niitä uusia hienoja lastensairaaloita suunniteltaessa ei kunnolla kuunneltu heitäkään (vaikka työryhmissä mukana olivatkin). Että hoitotyön näkökulmasta järjettömiä ratkaisuja toteutettiin, vaikka niistä annettiin palautetta.

      Toden totta, miksi lasten tuoreita näkökulmia ja luovia oivalluksia ei hyödynnettäisi myös aikuisten tiloissa! Ja kyllähän aika monissa niistä "aikuisten tiloista" (vaikka siellä vanhainkodin päiväsalissa) voisi kyllä harrastaa enemmänkin sukupolvien välisiä kohtaamisia, mitä varmasti lapsinäkökulma suunnittelussa edistäisi.

      Poista