Sivut

tiistai 19. tammikuuta 2021

Myös ikääntyneellä on oikeus ulkoiluun

 


Suomessa luontoa on kaikkialla ja se on tärkeä osa elämäämme. Opimme nauttimaan ulkoilusta jo lapsena, kun meidät säästä ja vuodenajasta riippumatta viedään haukkaamaan raitista ilmaa - halusimme sitä tai emme. Luontoa pidetään rauhoittumispaikkana ja sen on todettu lisäävän hyvinvointiamme (Martin ym. 2020). Ikääntyneille ihmisille ulospääsy ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys, ja joskus onkin niin, etteivät he pääse lainkaan osallisiksi tästä hyvinvoinnille tärkeästä ympäristöstä. Syitä tähän on monia; yksi syy on ikääntyneen ihmisen toimintakyvyn heikkeneminen. Hyvä rakennetun ympäristön suunnittelu voi kuitenkin kompensoida toimintakyvyn muutosta ja vähentää ulkopuolisen avun tarvetta. Esimerkiksi luomalla esteettömiä ja turvallisia, helposti saavutettavia ja houkuttelevia ympäristöjä mahdollistetaan ikääntyneiden ihmisten osaltaan nauttia ulkoympäristöistä. (van den Berg ym. 2020.)

Asumispalveluiden piirissä eläville ikääntyneille puutarha toimii tärkeänä lähiluontona. Se yhdistää asukkaan ympäröivään yhteisöön, antaa ärsykkeitä eri aisteille ja samalla tarjoaa kokemuksen luonnon läheisyydestä ja sen tuottaman terveyshyödyn. Mahdollisuus käyttää ulkotiloja ja niiden houkuttelevuus voi myös aktivoida asukkaan liikkumaan enemmän, millä on tärkeä toimintakykyä ylläpitävä vaikutus. (Dahlqvist ym. 2016.) Tutkimusten mukaan asumispalveluympäristöjen asukkaat viettävät suurimman osan ajastaan joko istuen tai maaten sisätiloissa (den Ouden ym. 2015). Ympäristön houkuttelevuus ja sopivuus ikääntyneen liikkumiselle ovat tärkeitä tekijöitä mielekkään ja hyvän elämän säilymisen kannalta (Potter ym. 2018).

Tulevaisuuden asumispalveluyksiköitä suunniteltaessa ulkotiloja olisi syytä tarkastella osana asuinympäristöä. Turvallista ja saavutettavaa ulkoympäristöä voidaan edistää asianmukaisella suunnittelulla, kuten esteettömillä ja automaattisesti aukeavilla ovilla, tasaisilla kulkuväylillä, riittävällä valaistuksella ja lisäämällä kaiteita ja levähdyspaikkoja kulkuväylien varrelle puutarhaan. Laaja kirjo mahdollisuuksia odottaa hyödyntämistään. Vuodenaikojen ja säiden ankaruuden rajoittaessa ulkoilua ympäröivän luonnon tai puutarhan tarkkailu onnistuu ikkunaruudun takaa. Myös sillä tiedetään olevan hyvinvointia edistävä vaikutus. Toistaiseksi hoito- ja hoivaympäristöjä suunniteltaessa asukkaiden tai tulevien asukkaiden näkemyksiä ei ole juuri hyödynnetty. Asukkaan näkökulma on tärkeää ottaa huomioon tulevaisuuden tilojen suunnittelussa. 

Kirjoittajat:

Noora Narsakka, MSc

noora.narsakka@utu.fi

 

Niina Wahlroos, TtM 

nielni(at)utu.fi

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto 



Lähteitä:

Dahlkvist, H., Hartig, T., Nilsson, A., Högberg, H., Skovdahl, K., & Engström, M. (2016). Garden greenery and the health of older people in residential care facilities: a multilevel crosssectional study. Journal of Advanced Nursing, 72(9), 2065–2076. https://doi.org/10.1111/jan.12968

den Ouden, M., Bleijlevens, M. H. C., Meijers, J. M. M., Zwakhalen, S. M. G., Braun, S. M., Tan, F. E. S. & Hamers, J. P. H. 2015. Daily (In)Activities of Nursing Home Residents in Their Wards: An Observation Study. Journal of the American Medical Directors Association, 16, 963-968.

Martin, L., White, M., Hunt, A., Richardson, M., Pahl, S., & Burt, J. (2020). Nature contact, nature connectedness and associations with health, wellbeing and pro-environmental behaviours. Journal of Environmental Psychology, 68, 101389–. https://doi.org/10.1016/j.jenvp.2020.101389

Potter, S., Sheehan, B., Cain, R., Griffin, J., & Jennings, P. (2018). The Impact of the Physical Environment on Depressive Symptoms of Older Residents Living in Care Homes: A Mixed Methods Study. The Gerontologist, 58(3), 438–447. https://doi.org/10.1093/geront/gnx041

van den Berg, W., Winsall, M., Dyer, S., Breen, F., Gresham, M., & Crotty, M. (2020). Understanding the Barriers and Enablers to Using Outdoor Spaces in Nursing Homes: A Systematic Review. The Gerontologist, 60(4), e254–e269.  https://doi.org/10.1093/geront/gnz055 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.