Yhdessä rakentuva osallisuus

 

Jokaisella lapsella on oikeus eheään, terveeseen ja tasapainoiseen elämään, kasvuun ja kehitykseen. Vanhempien ja muiden lapsen elämässä mukana olevien aikuisten velvollisuutena on huolehtia siitä, että tämä oikeus toteutuu myös käytännössä. Aikuisilla on tähän täydet mahdollisuudet, mikäli tahto on riittävän vahva. Tärkeää onkin edistää lapsen elämää ohjaavien aikuisten kykyä toimia yhdessä (Valtioneuvosto 2019).

Lapsen eheään ja tasapainoiseen kasvuun kytkeytyy vahvasti lapsen osallisuus. Osallisuus on käsitteenä arkipäiväistynyt, mutta edelleen käsitteen määritteleminen on haasteellista. Osallisuus usein rinnastuu toimijuuteen, aktiiviseen osallistumiseen sekä oikeuteen tulla kuulluksi. Osallisuus on ennen kaikkea vaikuttamista oman elämän kulkuun, mahdollisuuksiin ja toimintoihin. (Koivisto ym. 2018; Isola ym. 2017). Osallisuuden toteutuminen tuottaa lapselle terveyttä, hyvinvointia ja turvaa. Siksi osallisuuden ympärille pysähtyminen on välttämätöntä, sillä osallisuuteen – samoin kuin osattomuuteen – ohjataan sekä tietoisesti että tiedostamatta. (Paananen ym. 2021). Lapsen osallisuus ja kasvaminen täysiin mahdollisuuksiinsa tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Aito osallisuus on dynaaminen, ihmisten välisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä muotoutuva prosessi. Silloin, kun lapsella on erityisiä tarpeita, aikuisilla on erityinen merkitys osallisuuden mahdollistamisessa. (Kinnunen 2021; Isola ym. 2017)

Väitöskirjatutkimuksessani (Kinnunen 2021) tutkin erityistä tukea tarvitsevan koululaisen osallisuuden mahdollistavaa yhteistoimintaa. Tutkimuksessani lapsen arki rakentui koulun, kodin ja kuntoutuksen toimintaympäristöissä. Näiden toimintaympäristöjen risteyskohdassa kohtaavat eri tieteenalat, paradigmat sekä erilaiset lähestymistavat käsitteineen. Tämä käsitteiden, kielten ja toimintatapojen moninaisuus haastaa lapsen ympärillä toimivia aikuisia. Kun lapsella on todettu erityinen tuen tarve, monitoimijaisen yhteistyön merkitys korostuu. Yhteistyön keskiössä on lasten ja perheiden sekä ammattilaisten jaettu asiantuntijuus, jolloin tietoa käytetään monitasoisesti ja -suuntaisesti. Erilaisten toimintakulttuurien kohtaaminen vaatii mukautumis- ja sulautumiskykyä, jotta pystytään tarjoamaan paras mahdollinen tuki ja kasvualusta lapselle. Tämä edellyttää lasten ja vanhempien kanssa toimivilta asiantuntijoilta monialaista työskentelykulttuuria, jossa vanhemmat ja lapset tunnistetaan kumppaneina, omien asioidensa parhaina asiantuntijoina. (Kinnunen 2021; Vänskä ym. 2016)

Yhteisen toiminnan rakentaminen arjessa vaatii halua mukauttaa omaa toimintaansa yhteisiä tavoitteita palvelevaksi. Esimerkiksi kuntoutusta ja terapiaa ei voida erottaa kasvatuksesta ja opetuksesta erillään olevaksi toiminnaksi, koska nämä kaikki yhdessä tukevat lapsen meneillään olevaa kehitystä. (Kauppila ym. 2016). Osallisuutta mahdollistava yhteistoiminta näyttäytyy toimijoiden keskinäisenä vuorovaikutusprosessina, jossa lapsella on tärkeä rooli oman osallisuuden rakentajana.

Yhteistoiminnan yhdeksi avaintekijäksi tunnistettiin tutkimuksessani lapsen aito kohtaaminen vuorovaikutuksessa. Se edellyttää aikuisilta mahdollisuutta keskittyä, olla läsnä ja antaa aikaa lapselle sekä kykyä kuunnella lapsen toiveita ja tarpeita sekä herkkyyttä vastata niihin. Vahvuuksien ja rajoitteiden tunnistamisen tasapainosta syntyy oppimista, toimintakykyä ja kasvua mahdollistava prosessi, jossa lapsi voimaantuu, kasvaa, kehittyy ja oppii. Kannustamalla ja rohkaisemalla lasta päivittäisissä toiminnoissa luotsataan häntä myös itsenäiseen toimintaan ja päätöksentekoon. Toiminnan tavoitteiden olisikin hyvä olla aidosti lapsilähtöisiä ja yhdessä luotuja. Tämä tarkoittaa sitä, että aikuisten toiminnan tulee olla lapsesta lähtöisin olevaa ja hänelle sopivien vaihtoehtoisten toimintatapoja etsivää. (Kinnunen 2021; Kinnunen ym. 2021) 

Toimivan yhteistoiminnan edellytys on, että jokainen toimija tunnistaa oman tehtävänsä ja roolinsa ja on valmis jakamaan omaa osaamistaan tässä yhteistyössä. Ammattirajat ylittävä tiedon ja osaamisen jakaminen toimijoiden kiinteässä vuorovaikutuksessa on merkityksellistä. Olennaista on pysähtyä tarkastelemaan sekä omaa, että yhteistä toimintaa.  Miten minä ja me mahdollistamme lapsen osallisuutta? Kyky asettua toisen asemaan on olennaista ja se mahdollistaa lapsen arjen ymmärtämisen, myönteisen lähestymisen ja yhteistoiminnan rakentumisen. Olemassa olevat toimintakulttuurit tarvitsevat muutosta pystyäkseen vahvistamaan aidosti erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuutta. Yhdyspinnoilla rakentuviin toimintamalleihin ja ruohonjuuritasolla tapahtuvaan lasten, perheiden ja asiantuntijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Yhteistoiminnan kehittämisen aika on nyt. 

Kirjoittaja:

Anu Kinnunen, KT, ft, ammatillinen erityisopettaja

Koulutuspäällikkö, Savonia-ammattikorkeakoulu

Avainsanat: Osallisuus, yhteistoiminta

Lähteet:

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leeman, L., Lääperi, R., Schneider, T.,  Valtari, S.,  Keto-Tokoi, A. 2017. Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.

Kauppila, J., Sipari, S., Suhonen-Polvi, H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus hänen kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, I., Salminen, A-L, Rajavaara, M, Ylinen, A. (toim.) Kuntoutuminen. Duodecim, Helsinki.

Kinnunen, A. 2021. Löytöretkellä lapsen osallisuuteen. Substantiivinen teoria kouluikäisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuuden mahdollistavasta yhteistoiminnasta. Dissertation in Education, Humanities and Theology 170.  https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24872

Kinnunen, A., Jeglinsky, I., Vänskä, N., Lehtonen, K., Sipari, S. 2021. The Importance of Collaboration in Pediatric Rehabilitation for the Construction of Participation: The Views of Parents and Professionals. Disabilities. DOI: https://doi.org/10.3390/disabilities1040032.

Koivisto, J., Isola, A-M., Lyytikäinen, M. 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 9/2018

Paananen R., Kainulainen S., Hyppönen E., Leikas H., Lindström A., Lökfors J. 2021. 10 tarinaa nuoruudesta ja tuen tarpeista - nuorten ajatuksia palveluiden kehittämiseksi. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja DIAK PUHEENVUORO 21

Valtioministeriö. 2019. Tutkijoiden havaintoja ja suosituksia lasten ja nuorten monipuolisen kehityksen, terveyden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien edistämiseksi Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:7

Vänskä, N., Sipari, S. & Pollari. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kuntoutuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELAn työpapereita 94.

 

 

Tiedätkö tämän musiikkiterapiasta?

 

Musiikkiterapia on kuntoutusmuoto, jossa musiikin eri ominaisuuksia, musiikillista toimintaa ja terapeuttista vuorovaikutusta käytetään asiakkaan yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikkiterapian tavoitteet voivat olla psyykkiseen, fyysiseen, kognitiiviseen tai sosiaaliseen toimintakykyyn liittyviä. Musiikkiterapia aktivoi kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti ja lisää ilmaisun ja erilaisten tarkastelutapojen mahdollisuuksia sanallisen työskentelyn rinnalla. Monet psykiatriset,  neurologiset ja kehitykselliset häiriöt kaventavat ihmisen kielellistä ilmaisukykyä, jolloin vaihtoehtoiset ilmaisutavat, kuten musiikki, antavat laajemman mahdollisuuden käsitellä omia kokemuksiaan.

Keskeisin määrittävä tekijä musiikkiterapian valitsemiseksi kuntoutusmuodoksi asiakkaalle ei ole niinkään asiakkaan diagnoosi vaan asiakkaan tarpeet. Musiikkiterapia voi auttaa asiakasta ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan, motivoida häntä toimintaan ja vuorovaikutukseen toisen kanssa, auttaa tarkkaavuuden kohdentamisessa ja jakamisessa tai tarjota onnistumisen kokemuksia. Musiikkiterapia voi helpottaa vaikeiden asioiden harjoittelemista (esim. motoriset suoritukset tai puheen tuotto), auttaa rauhoittumaan ja rentoutumaan tai tarjota vaihtoehdon psykoterapialle, jos pelkästään keskustelulle perustuva terapia ei palvele asiakasta. Psykoterapeuttisesti painottuneessa musiikkiterapiatyöskentelyssä voidaan työskennellä sellaistenkin kokemusten ja tunteiden kanssa, joille ei löydy sanoja tai joihin on muuten vaikea päästä kosketuksiin. Musiikki on tällöin keino lähteä työskentelyssä liikkeelle kehon ja mielen tunnepohjaisista kokemuksista kohti kognitiivista ajattelua ja sanallista ilmaisua.

Musiikkiterapia ei vaadi asiakkaalta musiikillisia taitoja. Käytettävät menetelmät määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden sekä terapeutin viitekehyksen pohjalta. Musiikillisina päämenetelminä käytetään soittamista, laulamista ja musiikinkuuntelua. Musiikki voi perustua olemassa olevaan valmiiseen musiikilliseen materiaaliin tai terapiassa luotaviin omiin sävellyksiin ja sanoituksiin tai yhteiseen musiikilliseen improvisaation terapeutin kanssa. Musiikillisen työskentelyn rinnalla käytetään usein myös muita luovia menetelmiä kuten esim. kuvallista työskentelyä.

Musiikkiterapiaa korvataan Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena lapsille, nuorille ja aikuisille sekä kuntoutuspsykoterapiana 16-25-vuotiaille nuorille. Maksusitoumuksen voi saada myös perusterveydenhuollosta tai erikoissairaanhoidosta. Musiikkiterapiaa hyödynnetään eniten psykiatrisessa ja neurologisessa kuntoutuksessa, mutta myös mm. kivun, päihderiippuvuuksien sekä työuupumuksen hoidossa. Musiikkiterapiakuntoutuksen tiiviys ja pituus määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.

Mikäli etsit asiakkaallesi musiikkiterapeuttia, löydät hänet esimerkiksi Suomen musiikkiterapiayhdistyksen kautta (https://www.musiikkiterapia.net/index.php/etsitkomusiikkiterapeuttia) tai Kelan palvelutuottajahausta (https://asiointi.kela.fi/palvelutuottajarekisteri/).

 

Kirjoittaja:

Maija Salokivi

Musiikkiterapeutti, FM, tohtorikoulutettava

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Jyväskylän yliopisto

maija.salokivi@gmail.com

Lähteet:

Erkkilä, J. & Rankanen, M. (2020). Kun sanat eivät riitä – luovat terapiat. (Duodecim, 136(18): 2062-7).

Saukko, P. (2021). Musiikkiterapia on motivoiva ja monipuolinen terapiamuoto. Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://musiikkivoimavarana.fi/musiikkiterapia-on-motivoiva-ja-monipuolinen-terapiamuoto/

Suomen musiikkiterapiayhdistys (2015). Mitä on musiikkiterapia? Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://www.musiikkiterapia.net/index.php

Sätilä, H., Ruhalahti, M., Hilpinen, S. & Lukkonen, R. (2020). Musiikkiterapia ja musiikinkäyttö neurologisten erityislasten kuntoutuksessa. (Duodecim, 136(23): 2625-32).

Lapsen toimijuus kuntoutumisen kehittäjäkumppanuudessa

Lapsilähtöisen toiminnan edistämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntoutuksen palveluissa on tärkeää mahdollistaa lasten aktiivinen osallistuminen kehittämiseen. Palvelumuotoilu (Häyhtiö 2017) ja asiakasosallisuus ovat palveluiden kehittämisessä jo pitkään esillä olleita käsitteitä ja toimintoja (Leemann & Hämäläinen 2015). 
 

Mutta millaista on kehittäminen silloin, kun lapsi muotoilee aktiivisena toimijana omassa arjessa toteutuvaa kuntoutumisen muutos- ja oppimisprosessiaan yhdessä ammattilaisten ja vanhempien kanssa? Tällöin näkökulma kääntyykin toisinpäin; kyseessä ei olekaan enää ammattilaisten tarjoama palvelu, jota muotoillaan käyttäjälle, vaan lapsen omassa arjessa tapahtuva oppiminen, jota lapsen kehitysympäristö mahdollistaa. Edellytyksenä tälle näyttäisi olevan se, että aikuiset osaavat sukeltaa lapsen maailmaan ja kehittävät yhdessä lapsen kanssa hänen arkeensa sopivia ja oppimista edistäviä toimintatapoja (Sipari ym. 2017a). 

Lapsen aseman tarkastelu toimijuuden kautta ohjaa tunnistamaan lapsen valinnoillaan ja toiminnallaan omaa elämäänsä rakentavana subjektina. Lapsen toimijuus rakentuu tilannekohtaisesti ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa eli toimijuuteen vaikuttaa se, miten muut ihmiset ja muut tekijät, kuten apuvälineiden käyttö, mahdollistavat lapsen vaikuttamista ja osallistumista hänen itse valitsemallaan tavalla. (Launiainen & Sipari 2011; Olli, Vehkakoski & Salanterä 2012; Sipari ym. 2017a.)

Monille lapsille, joilla on toimintakykyä rajoittavia sairauksia tai vammoja, kuntoutus on osa arjen rutiineihin nivoutuvaa toimintaa, joka tähtää yksilön toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistymiseen (Kauppinen ym. 2016). Kuntoutuminen on yksilön ja hänen elinympäristönsä välinen vuorovaikutteinen oppimis- ja muutosprosessi (Autti-Rämö ym. 2016). Konkreettisemmin vuorovaikutteisuus tarkoittaa lapsen kuntoutumisessa sitä, että lapsen oppimista ja toimintakykyä mahdollistavat arkiympäristö ja siihen kuuluvat toimijat. Kyse on siis siitä, että toimijat lapsen arjessa tunnistavat, oppivat ja aikaansaavat yhdessä muutosta vastaten lapsen tarpeisiin. Tällöin ei enää riitä se, että pohditaan mitä lapsen tulee oppia ja miten lapsen toiminnan on muututtava. On tarkasteltava yhdessä myös mitä muutoksia ympäristössä ja lähi-ihmisten toimintatavoissa tulee tapahtua, jotta lapsen aktiivinen toimijuus, oppiminen ja toimintakyvyn edistyminen mahdollistuvat. Kuntoutuminen edellyttää lapsen, vanhempien ja/tai muiden läheisten sekä ammattilaisten välistä kumppanuutta ja yhteistoimintaa (Sipari ym. 2017a).

Perheen ja ammattilaisen yhteistoiminta, joka edistää lapsen aktiivista osallistumista hänelle merkitykselliseen tekemiseen arjessa, mahdollistaa samalla lapsen toimijuutta kuntoutumisprosessissa. Lapsen osallistuminen arjessa merkitykselliseen toimintaan, kuten leikkiin, ja vaikuttaminen itseään koskeviin asioihin on lapsen oikeus (YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus). Lapsen osallistuminen oman kuntoutumisen suunnitteluun on tarpeellista myös kuntoutuksen tuloksellisuuden näkökulmasta, sillä lapsi saavuttaa tavoitteita, joihin on itse voinut vaikuttaa (Vroland-Norstrand ym. 2016). Voit kurkata oheisen linkin kautta esimerkin lapsen näkökulmasta tehdystä kuntoutumisen suunnitelmasta, jossa lapselle merkitykselliset asiat ja tavoitteellinen kuntoutuminen rakentuu osaksi lapsen arkea (Launiainen & Sipari 2011: sivulta 45, kuvio 8): http://www.vlkunto.fi/julkaisut/Kuntoutus_1-190.pdf.

Lapsen toimijuus kuntoutumisprosessissa realisoituu siten, että lapsi rakentaa omaa kehityskulkuaan yhdessä aikuisten kanssa tehden valintoja erilaisia mahdollisuuksia antavissa olosuhteissa. Lapsille erityisen tärkeää on havaita se, että heidän toiveillaan on vaikutusta asioiden kulkuun ja muihin toimijoihin. Toimijuus kuntoutumisprosessissa muokkaa lapsen ymmärrystä omasta itsestä. Lapselle tämä merkitsee läsnäoloa omassa elämässä, kokevana, kehittyvänä, oppivana sekä oman arkensa ehtoja määrittelevänä toimijana. (Sipari ym. 2017; Vänskä ym. 2018.) 

Parhaimmillaan lapsen osallistumista ja toimijuutta kuntoutumisessa edistäviä toimintatapoja kehitetään lasten kanssa yhdessä (Vänskä ym. 2018). Siten oivallinen yhteistoimijuuden muoto kuntoutumisessa voisi olla kehittäjäkumppanuus (Sipari & Mäkinen 2014).

Metku-kirja on esimerkki toimintatavasta, jonka luomiseen osallistuivat lapset, vanhemmat ja ammattilaiset kehittäjäkumppaneina ja jonka käyttö perustuu yhteistoimijuuteen. Sähköisen Metku-kirjan avulla lapsella on mahdollisuus kuvata, kirjoittaa, piirtää, äänittää ja videoida asioita, joita lapsi haluaa oppia ja tehdä omassa arjessaan. (Sipari ym. 2017b.)

Metku-kirjaa hyödynnetään kuntoutumisen prosessissa esimerkiksi tunnistettaessa lapselle merkityksellisiä tavoitteita ja laadittaessa suunnitelmaa.  Kirjaan voi myös kuvata toimintatapoja, jotka mahdollistavat lapsen toimintaa arjessa hyödynnettäväksi esimerkiksi lapsen päiväkodissa tai koulussa. Kirjan käyttö suunnitellaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa niin, että se vastaa lapsen toiveisiin ja tarpeisiin. Videoiden ja valokuvien kautta mahdollistuu tärkeiden asioiden ilmaisu myös lapsille, jotka eivät kommunikoi puheella (Kuvio 1). (Sipari ym. 2017b.)

Kuvio 1. Metku-kirja mahdollistaa lapsen aktiivista toimijuutta kuntoutumisessa

Lapsen aktiivista osallistumista tutkimus- tai kehittämistoimintaan on mahdollistettu viime vuosina enenemissä määrin hyödyntämällä esimerkiksi valokuvausta ja yhteiskehittelyä. Lapsen ja perheen osallistumiseksi tutkimus- ja kehittämisprosessin kaikkiin vaiheisiin tarvitaan uudenlaista osallistuvan tutkimuskumppanuuden kulttuuria. (Gonzales ym. 2020.) Osallistuvan tutkimuskumppanuuden hyvää käytäntöä on lähetty kehittämään REcoRDI-hankkeen ja Valtakunnallisen Lasten ja nuorten kuntoutus ry:n verkostoissa.

Lasten, vanhempien ja ammattilaisten kehittäjäkumppanuus mahdollistaa uudella tavalla yhdessä oppimista ja kehittämisen hyödynnettävyyttä erilaisiin tarpeisiin vastaten. Mitä kaikkea uutta voikaan syntyä, kun valjastetaan yhteisen kehittämisen äärelle lasten mielikuvituksen ja näkökulmien rikkaus, lasten vanhempien asiantuntemus lapsen ja perheen tarpeista arjessa sekä ammattilaisten osaaminen?

Kirjoittajat: 

Nea Vänskä toimii lehtorina ja Salla Sipari yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Lähteet:

Autti-Rämö I, Salminen AL, Rajavaara M, Ylinen A. (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim 2016.

Gonzalez M, Phoenix M, Saxena S, Cardoso R, Canac-Marquis M, Hales L, Putterman C. & Shikako-Thomas K.  Strategies used to engage hard-to-reach populations in childhood disability research: a scoping review, Disability and Rehabilitation 2020, DOI: 10.1080/09638288.2020.1717649

Häyhtiö, T. Osallisuutta sote-palveluihin palvelumuotoilemalla? Kunnallisalan kehittämissäätiön Julkaisu 4. Toinen versio. 2017.

Kauppinen J, Sipari S, Suhonen-Polvi H. Lapsen kokonaiskuntoutus kehitysympäristössään. Julkaisussa (toim.) Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.). Kuntoutuminen. Duodecim 2016.

Launiainen H. & Sipari S. Lapsen hyvä kuntoutus käytännössä. Vajaa liikkeisten kunto ry, 2011. http://www.vlkunto.fi/julkaisut/Kuntoutus_1-190.pdf

Leemann, L. & Hämäläinen, R.-M. Asiakasosallisuus. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2015.

Olli J, Vehkakoski T. & Salanterä S. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Disability & Society 2012; 27(6): 793-807. http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/09687599.2012.679023

Sipari S, Mäkinen E. Kehittäjäkumppanuus vaatii uudenlaista osaamista. Sipari S, Mäkinen E. & Paalasmaa P. (toim.) Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja 2011:166-173. https://www.metropolia.fi/sites/default/files/images/content/content-files/AATOS_13_Kuntoutettavasta_kehittajakumppaniksi_0.pdf

Sipari S, Vänskä N. & Pollari K. (2017a). Lapsen edun toteutuminen kuntoutuksessa. Osallistumista ja toimijuutta vahvistavat hyvät käytännöt. Sosiaali- ja terveysturvan raportteja 5/2017. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/220550

Sipari S, Vänskä N. & Pollari K. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa – Lapsen Metkut (2017b). Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa – Lapsen edun arviointi (LOOK) –hanke, 2017. http://metropolia.e-julkaisu.com/lapsen-metkut/

Vroland‐Nordstrand, K., Eliasson, A., Jacobsson, H., Johansson, U., & Krumlinde‐Sundholm, L. Can children identify and achieve goals for intervention? A randomized trial comparing two goal‐setting approaches. Developmental Medicine & Child Neurology 2016; 58(6): 589-596. doi:10.1111/dmcn.12925

Vänskä N, Sipari S, Pollari K, Huisman A. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Kela, Helsinki, 2018. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/240069

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus. https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-sopimus-turvaa-lasten-ihmisoikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

Avainsanat: lapset, kuntoutus, kuntoutuminen, osallistuminen, toimijuus, yhteiskehittely, kehittäjäkumppanuus

Musiikkia aivoilleni

Musiikki on monelle tärkeä osa arkipäivää. Tapaamme kuunnella lempimusiikkiamme esimerkiksi autolla ajaessa, lenkillä tai vaikkapa taustamusiikkina kotitöitä tehdessä. Lisäksi musiikki on monelle tärkeä harrastus esimerkiksi soittamisen, laulamisen tai konserttien muodossa. Samalla musiikki on myös tiedostamaton osa arkeamme. Usein emme kiinnitä siihen erityistä huomiota musiikin soidessa taustalla esimerkiksi kaupassa asioidessamme tai televisiomainosten yhteydessä.

Musiikilla on todettu olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia sekä aktiivisesti toteutettuna (Martin et al. 2018) että taustamusiikin muodossa (Iyendo 2016). Musiikkiterapialla on todettu olevan yhteys muun muassa alentuneeseen stressitasoon, ahdistukseen ja univaikeuksiin (Martin et al. 2018). Puolestaan rauhallinen taustamusiikki sairaalaympäristössä voi alentaa potilaan stressitasoa ja verenpainetta, onpa sen todettu olevan lisäksi yhteydessä hoitohenkilökunnankin hyvinvointiin (Iyendo 2016).

Sen lisäksi, että musiikki voi edistää terveyttä, on sillä todettu olevan yhteys myös aivojen kuntoutumisessa. Musiikkipohjaisia interventioita on tutkittu muun muassa aivoverenkiertohäiriö-, dementia-, Parkinsonin tauti-, epilepsia- ja multippeliskleroosipotilailla. Näiden potilasryhmien kohdalla musiikkipohjaisilla interventioilla voi olla positiivinen vaikutus esimerkiksi motoriseen toimintakykyyn, puheeseen ja kognitioon. (Sihvonen et al. 2017.)

Teknologian kehitys mahdollistaa uudenlaisten tutkimusmenetelmien käytön myös musiikin aivoja kuntouttavan vaikutuksen tutkimisessa. Muun muassa YLE uutisoi helmikuussa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa toteutettavasta neurologian professori Seppo Soinilan tutkimuksesta, jossa potilaat seurasivat virtuaalilaseilla striimattua pianokonserttoa. Kyseisessä tutkimuksessa keskitytään musiikin vaikuttavuuden tutkimiseen aivoinfarktipotilaiden kuntoutuksessa. (YLE 2018.)

Myös kolmas sektori on ottanut musiikin kiinteäksi osaksi aivojen hyvinvointia. Vuonna 2017 vietettiin Aivoliiton 40-vuotisjuhlavuotta ja vuoden teemana oli aivot ja musiikki (Aivoliitto 2017). Juhlavuoden jälkeenkin musiikki säilyy Aivoliiton toiminnassa mukana, esimerkiksi musiikkitapahtumien muodossa (Aivoliitto 2018).

Tällä viikolla vietämme aivoviikkoa. Aivoviikolle mahtuu erilaista aivoihin liittyvää toimintaa, esimerkiksi aivojen terveyteen liittyviä luentotapahtumia, joissa järjestäjinä ovat muun muassa aiemmin mainitsemani Aivoliitto (Aivoliitto 2018) ja Turun yliopistollinen keskussairaala (TYKS 2018). Itse haastaisin aivoviikon nojalla jokaisen lukijan ajattelemaan omaa aivoterveyttään: miten huolehdimme siitä ja mitä voisimme vielä tehdä pitääksemme paremmin huolta aivoistamme, vaikka sitten lempimusiikkia kuunnellen. Ovathan aivot tunnetusti korvaamaton kovalevymme (Korvaamaton kovalevy 2018).

Kirjoittajan tiedot:

Sunna Rannikko

Th/sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

seeran@utu.fi

Lähteet:

Aivoliitto. 2018. Ajankohtaista Aivoliitossa. Saatavissa: www.aivoliitto.fi (viitattu 11.3.2018).

Aivoliitto. 2017. Aivoliitto 40 vuotta. Saatavissa: www.aivoliitto.fi (viitattu 11.3.2018).

Iyendo TO. 2016. Exploring the effect of sound and music on health in hospital settings: A narrative review. International journal of nursing studies, 63, (82 -100).

Korvaamaton kovalevy. 2018. Saatavissa: http://www.korvaamatonkovalevy.fi/ (viitattu 11.3.2018).

Martin L, Oepen R, Bauer K, Nottensteiner A, Mergheim K, Gruber H & Koch SC. 2018. Creative Arts Interventions for Stress Management and Prevention—A Systematic Review. Behavioral Sciences, 8(2), 1-18.

Sihvonen AJ, Särkämö T, Leo V, Tervaniemi M, Altenmüller E & Soinila S. 2017. Music-based interventions in neurological rehabilitation. The Lancet Neurology, 16(8), 648-660.

TYKS. 2018. Aivoviikko: Aivoterveys ja elintavat. Saatavissa: http://www.vsshp.fi (viitattu 11.3.2018).

YLE. 2018 Aivot kuntoutuvat musiikin voimalla – tutkimuksessa potilaat seuraavat konserttia virtuaalisesti. Saatavissa: www.yle.fi (viitattu 11.3.2018).

Kuva: geralt/Pixabay

Urheilufysioterapeutin ammattitaito Susijengin apuna

Suomen miesten koripallomaajoukkue eli susijengi on saanut aikaan korishuuman upeilla voitoillaan Suomen isännöimissä koripallon EM-kisoissa (31.8.–17.9.2017). Sunnuntainen peli Puolaa vastaan oli huikean jännittävä, minkä suurella sydämellä pelaava Suomi voitti! Valitettavasti loukkaantumisilta ei säästytty, vaikka Suomen koripallomaajoukkueen fysioterapeuteilla Vesa Kuparisella ja Atso Liesmalalla riittää töitä muutenkin.

Urheilussa joukkueen menestyksen takana on urheilijoiden itsensä lisäksi useita ihmisiä, joista tässä kirjoituksessa haluaisin nostaa esiin urheilufysioterapeutit. He tekevät yleisölle pääsääntöisesti näkymätöntä työtä aamusta iltaan, joskus yölläkin. Susijengin fysioterapeutit Vesa Kuparinen ja Atso Liesmala ovat täystyöllistettyjä kisojen aikana, joten haastattelun saaminen oli mahdotonta. Jotakin tuosta työstä kuitenkin tiedän myös omasta kokemuksesta, sillä sain kunnian toimia Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden yhtenä fysioterapeuttina ennen jatko-opintoihin hakeutumista.

Mitä urheilufysioterapia on?

Urheilufysioterapia on ennen kaikkea ennaltaehkäisyä, mutta myös hoitoa ja kuntoutusta. Ennaltaehkäisyn eteen tehdään töitä jatkuvasti. Jos urheilufysioterapeuttina saa toimia samojen urheilijoiden kanssa pidempään, on työlle otollinen tilanne. Kuten kirjoitin vuoden ensimmäisessä blogissani, muun muassa liiketaidot ovat tärkeitä liikuntavammojen ennaltaehkäisyssä (Herman ym. 2012, Hübscher ym. 2010, 2013). Urheilufysioterapeutti voi osallistua alkulämmittelyn, liiketaito- ja palauttavien harjoitusten valmisteluun ja ohjaamiseen yhdessä valmentajan kanssa. Hyvällä hermolihasjärjestelmää aktivoivia harjoitteita sisältävällä alkulämmittelyllä voidaan tutkitusti vähentää alaraajanvammojen esiintyvyyttä (Herman ym. 2012).

Kaikkia vammoja ei kuitenkaan voida ehkäistä, ja joskus urheilufysioterapeutti tapaa urheilijan vasta, kun akuutti tai rasitusperäinen vamma on päässyt syntymään. Tällöin ammattitaito erilaisten urheiluun liittyvien rasitustilojen, ja akuuttien urheiluvammojen tuntemisesta ja kuntouttamisesta on välttämätöntä. Yhteistyötä tehdään myös lääkärin kanssa. Hyvän teippauksen tekeminen voi olla urheilijalle pelastus tärkeän kisan alla. Urheilufysioterapeutilla on kuitenkin vastuu kertoa urheilijalle ja valmentajalle, kun täysipainoinen harjoittelu tai kilpaileminen ei fyysisen rasitusvamman tai loukkaantumisen takia ole turvallista – teippauksesta huolimatta. Urheilufysioterapeutin yksi tärkeä tehtävä onkin tehdä valmennuksen ja muun taustatiimin kanssa saumatonta yhteistyötä. Toisaalta urheilufysioterapeutti on tärkeä juuri siksi, että hän voi ammattitaidollaan optimoida kuntoutuksen ja harjoitteluun tai kilpailemiseen palaamisen mahdollisimman lyhyeen aikaan. (Suft Ry 2017.)

Susijengin fysioterapeutti Vesa Kuparinen työssään, kuva: Tytti Nuoramo

Osaamista tarvitaan eri tieteenalojen ja osaamisalueiden rajapinnoilta, sillä tietoa täytyy omaksua muun muassa fysioterapiasta, lääketieteestä, liikuntatieteestä, käyttäytymistieteistä, etiikasta, valmennuksesta, ja lajista, jonka urheilijoiden parissa työskentelee. Lajituntemus on tärkeää, jotta ymmärtää millaisiin suorituksiin urheilijaa kuntouttaa, milloin on turvallista tehdä täysipainoinen suoritus, ja mitä lajinomaisuutta voi kuntouttaviin harjoituksiin sisällyttää. Lisäksi urheilufysioterapeutin tulee edistää toimillaan antidopingtyötä ja olla tietoinen kielletyistä lääkeaineista ja ravintovalmisteista. (Suft Ry 2017.)

Esimerkki urheilufysioterapeutin työpäivästä

Tavallinen päivä maajoukkueen mukana harjoitusleirillä koostui kahdesta 2–4 tunnin harjoituksesta, joita ennen toteutettiin tarvittavat valmistavat toimet, kuten teippaukset. Harjoituksissa seurataan harjoituksia, ja annetaan ensiapu, jos loukkaantumisia tapahtuu. Harjoituksissa osallistutaan mahdollisesti myös alkulämmittelyiden, tukiharjoitusten ja palautteluiden ohjaamiseen, tai ohjataan varsinaisesta harjoituksesta sivussa oleville yksilöllistä kuntouttavaa harjoittelua. Ensiapulaukun ylläpitäminen ja sen huolehtiminen, että harjoituksissa on jäitä, on fysioterapeutin vastuulla, riippuen joukkueen muusta huoltoväestä, ja sovituista toimintatavoista. Harjoituksia ennen, niiden välissä ja jälkeen fysioterapeutin oven takana oli jono, joka tarkoitti, että joukkueen vapaa-aika on fysioterapeutin työaikaa. Urheilufysioterapeutti on osa joukkueen staffia, ja osallistuu joukkueen tavoista riippuen joukkueen päivän ohjelmaan muun joukkueen mukana. Työaikaa harjoitusleireillä tai kisamatkoilla on vaikea määritellä. Työtä tehdään vuorokaudenajasta riippumatta, kun sitä on, ja sitä yleensä on.

Miten urheilufysioterapeutiksi voi kouluttautua?

Urheilufysioterapiassa vaaditaan fysioterapeutin peruskoulutuksen lisäksi erityisosaamista, mitä voi hankkia Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n (Suft ry) järjestämissä koulutuksissa (https://www.suft.fi/koulutus/). Suomessa urheilufysioterapeuttien sertifioinnista vastaa myös Suft ry. Urheilufysioterapian viimeisimpään tutkimustietoon pääsee tutustumaan Finnish Sports Physiotherapists Association (FSPA) -kongressissa, joka järjestetään seuraavan kerran 8.–9.6.2018 Helsingissä http://fspa-congress.com/. 

Susijengin fysioterapeutti Vesa Kuparinen, kuva: Tytti Nuoramo

Lähteet:

Herman K, Barton C, Malliaras P & Morrissey D. 2012. The effectiveness of neuromuscular warm-up strategies, that require no additional equipment, for preventing lower limb injuries during sports participation: a systematic review. BMC Medicine 10, 75-7015-10-75.

Hubscher M & Refshauge KM. 2013. Neuromuscular training strategies for preventing lower limb injuries: what's new and what are the practical implications of what we already know? British Journal of Sports Medicine 47 (15), 939-940.

Hubscher M, Zech A, Pfeifer K, Hansel F, Vogt L & Banzer W. 2010. Neuromuscular training for sports injury prevention: a systematic review. Medicine and Science in Sports and Exercise 42 (3), 413-421.

Suft Ry 2017. Urheilufysioterapeutin erityispätevyys. https://www.suft.fi/sertifiointi/urheilufysioterapeutin-erityispa/ Viitattu 5.9.2017

Kirjoittajan tiedot:
Lotta Hamari
fysioterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
lotta.hamari@utu.fi