Rokotuksia koskeva tiedonvälittäminen terveyspoliittisessa konseptissa

Rokotuksiin kohdistuva epäröinti on kansainvälisesti yksi merkittävimmistä uhkista terveydelle. Rokotusepäröinnillä tarkoitetaan rokottautumisen viivästymistä tai kieltäytymistä rokottautua lainkaan. Epäröinti voi kohdistua yhteen tai useampaan rokotteeseen ja se vaihtelee eri aikoina, eri ihmisten ja eri maantieteellisten alueiden välillä. Rokotuksia vastustetaan usein tiedon puutteesta johtuen. Terveyteen liittyvä tieto jää liian usein vaikeasti saavutettavaksi tai sitä ei ole tarjolla lainkaan, pahimmassa tapauksessa tieto on vääristeltyä. Tietoa ja sen ymmärrettävyyttä lisäämällä on mahdollista vaikuttaa myönteisesti kokemuksiin rokotuksista. 

Maailmanlaajuisesti eniten rokotusepäröintiä esiintyy pienituloisten, matalasti koulutettujen ja yksinasuvien keskuudessa. Vauraimmissa maissa esiintyminen on jakaantunut lisäksi korkeatuloisten ja poliittisesti konservatiivisesti suuntautuneiden tai vahvasti uskonnollisten ryhmiin. Useissa maissa hallinnolliset viranomaiset ovat osaltaan vaikuttaneet toimillaan rokotusvastaisuuden voimakkaaseen kasvuun. Esimerkiksi Italiassa vuonna 2017 levinneeseen tuhkarokkoepidemiaan saattoi vaikuttaa maan hallituksen rokotusvastaiset lausunnot. Poliota esiintyy edelleen monissa maissa ja eräs taannoinen polioepidemia Nigeriassa vuosina 2003 ̶ 2004 on voinut liittyä polion ilmaantumisen aikaan käynnistettyyn paikalliseen poliittiseen rokotusvastaiseen ohjelmaan. 

 

Terveyspoliittisiin muutostarpeisiin tulee vastata ottamalla kansalaiset mukaan muutosprosessiin. Esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen kanssa tehtävä yhteistyö voisi olla voimakas viestintäkanava. Tieteen ei ole syytä jakautua yksinomaan omiin lokeroihinsa, vaan murtaa tiensä uusien mahdollisuuksien mukana. Tieteenalojen välinen vuorovaikutus kokoaa yhteen tiedon samasta ilmiöstä ja laajentaa näkökulmaa. Tiede antaa työvälineet päätöksenteon tueksi siitä, miten tartuntatauteja voidaan ehkäistä ja leviämistä estää. Se, miten tietoa käytetään, ja miten se ymmärretään, onkin ihan eri asia. 

Tiedonvälittämiseksi tulee kehittää monipuolisempia ja selkeästi innovatiivisempia menetelmiä. Kanadassa peruskouluissa on viime vuosina kokeiltu hyvällä menestyksellä opetussuunnitelmaan kuuluvaa opetusta tartuntataudeista ja rokotteista. Pienet koululaiset ovat sisäistäneet vastustuskykyyn liittyvää oppia kannustimien avulla. Esimerkiksi hyvistä oppimistuloksista on saanut lisäpisteitä, joita on voinut käyttää vaikkapa rokotteiden lahjoittamiseksi maihin, joissa niistä on pulaa. Toimintamalli luo vankan pohjan kehittää hyväksyvä asennoituminen rokotuksia kohtaan. Kumulatiivinen hyöty näkyy nopeasti, ja on mahdollista, että vaikutus siirtyy myös lasten vanhempiin. Menetelmä on hyvä esimerkki onnistuneesta tiedonvälittämisestä, tiedon omaksumisesta ja oppimisen ilosta. 

Kirjoittaja:

Mervi Lasander

TtK, TtM-opiskelija, Turun yliopisto

Tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

mervi.k.lasander@utu.fi 

Kirjallisuusviitteet

Attwell K, Betsch C, Dubé E, Sivelä J, Gagneur A, Suggs LS, et al. 2021. Increasing vaccine acceptance using evidence-based approaches and policies: Insights from research on behavioural and social determinants presented at the 7th Annual Vaccine Acceptance Meeting. International Journal of Infectious Diseases 2021;105:188-193.

Denning, P. & Johnsson, J. 2021. "Science Is Not Another Opinion". Communications of the ACM. 64(3):36–38, 2021.

EDCD. 2021. Koronarokotusmyönteisyyden ja -kattavuuden edistäminen EU:ssa/ETA-alueella. Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus, ECDC 2021 15. lokakuuta. https://www.ecdc.europa.eu/sites/default/files/documents/Facilitating-vaccination-uptake-in-the-EU-EEA-final_FI.pdf

Nurmi, J. Vuolanto, P. 2020. Tutkimukseen perustuvia näkökulmia rokotekeskusteluun. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2020 -08-26;57.

SAGE. 2014. Report of the SAGE Working Group on Vaccine Hesitancy. 2014 -10-01. https://www.asset-scienceinsociety.eu/sites/default/files/sage_working_group_revised_report_vaccine_hesitancy.pdf

WHO. 2019. Ten threats to global health in 2019. https://www.who.int/news-room/spotlight/ten-threats-to-global-health-in-2019

Hoitoeettisillä neuvottelukunnilla tukea terveydenhuollon eettiseen turvallisuuteen

Terveydenhuoltohenkilökunta kohtaa jokapäiväisessä työssään eettisesti haastavia tilanteita, jotka kohdistuvat muun muassa potilaiden hoitoon tai organisatorisiin rakenteisiin kuten johtamiseen (Jackson ym. 2013, Morley ym. 2020). Esimerkiksi sairaanhoitajat, jotka edustavat terveydenhuoltohenkilöstön suurinta ammattiryhmää, arvioivat oman moraalisen rohkeutensa korkealle tasolle ja ovat valmiita ottamaan esille potilaiden hoidossa esiintyviä eettisiä epäkohtia (Wiisak ym. 2022). Toisaalta sairaanhoitajat kokevat tarvitsevansa tukea eettiseen toiminnan toteuttamiseksi (Poikkeus ym. 2018). Esihenkilöt voivat tukea terveydenhuoltohenkilökunnan eettistä toimintaa omalla esimerkillään ja asettamalla toiminnalle reunaehdot (Ikola-Norrbacka 2010). Tukea voidaan saada myös organisaation tai yhteiskunnan rakenteista kuten eettisistä HaiPro -ilmoituksista sekä niiden asianmukaisesta käsittelystä tai lainsäädännöstä (Avanic 2016, Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992/785, Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559, Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, Tiitinen & Silén 2016). Tukemalla terveydenhuoltohenkilökunnan eettistä toimintaa ja organisaation eettisiä toimintatapoja panostetaan laadukkaaseen ja eettisesti turvalliseen potilashoitoon. Keinovalikoimaan kuuluu myös hoitoeettiset neuvottelukunnat.

 

Hoitoeettisiä neuvottelukuntia on maassamme suhteellisen vähän (ETENE 2021). Lainsäädännössä määritellään terveydenhuollon alueellisista eettisistä toimikunnista, joiden tehtävänä on käsitellä ja ottaa kantaa tutkimuseettisiin kysymyksiin (Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 1999/488). Lainsäädännössä ei kuitenkaan mainita tai määritellä tahoja tai toimikuntia, joiden tehtävänä olisi vastata alueellisista terveydenhuollon toimintaan ja palveluihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Tämä olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää asiakkaiden ja potilaiden edun mukaisten, laadukkaiden ja yhdenvertaisten palveluiden toteuttamiseksi, joista määritellään lainsäädännössä (Laki hyvinvointialueesta 611/2021).

 

Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että hoitoeettisillä neuvottelukunnilla on positiivinen vaikutus työntekijöihin ja organisaatioihin. Niiden avulla voidaan lisätä ymmärrystä eettisistä kysymyksistä ja arvoista sekä tukea terveydenhuoltohenkilökunnan toimintaa ja voimavaraistumista. (Crico ym. 2021.) Hoitoeettisille neuvottelukunnille ei ole yksiselitteistä määritelmää ja niiden tehtävänkuvat vaihtelevat. Pääpaino niiden tehtävissä on kuitenkin ollut potilaiden hoitoon, terveydenhuoltoon tai käytännön hoitotyöhön liittyvissä eettisissä kysymyksissä. (ETENE 2021.) Tehtävät voivat liittyä esimerkiksi hoitopalvelujen saatavuuteen, potilaan asemaan tai yhdenvertaisuuteen. Lisäksi neuvottelukunnat voivat toteuttaa organisatoristen toimintatapojen arviointia. Neuvottelukunnan jäsenistön muodostavat sidosryhmien edustajat ja mukana voi olla edustajia esimerkiksi hoitotyöstä, lääketieteestä, kehitysvammatyöstä, tutkimuksesta sekä politiikasta. (Magelssen ym. 2017, Crico ym. 2021, TAYS 2022.) 

 

Terveysala on jatkuvassa muutoksessa tieteenalojen kehittyessä. Sosiaali- ja terveysalan uudistus tuo mukanaan myös rakenteellisia muutoksia. Muutoksessa ei sovi unohtaa keskustelua eettisestä turvallisuudesta. Muutoksen voisi pikemminkin nähdä mahdollisuutena uusien toimintamallien luomiselle. Hoitoeettiset neuvottelukunnat tarjoavat yhden mahdollisuuden hyvinvointialueille toiminnan eettisen turvallisuuden vahvistamiseen.

 

Kirjoittajat:

Johanna Wiisak

SH, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

jmtpoh(at)utu.fi

 

Sunna Rannikko 

SH/TH, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

seeran(at)utu.fi

 

 

Lähteet:

Avanic Oy. (2016) Tuotteet ja palvelut. http://awanic.com/tuotteet-ja-palvelut/. [17.11.2021]

Crico C, Sanchini V, Casali PG & Pravettoni G. (2021) Evaluating the effectiveness of clinical ethics committees: a systematic review. Medicine, Health Care and Philosophy 24, 135–151

ETENE. 2021. Suomen sairaanhoitopiirien eettiset toimijat 2020. https://etene.fi/documents/66861912/0/ETENE_selvitystyo_saavutettava.pdf/210f5ca6-e70a-fc2f-d778-ef9eed143eb0/ETENE_selvitystyo_saavutettava.pdf?t=1612166114307 [28.9.2022].

Ikola-Norrbacka R. (2010). Johtamisen eettisyys terveydenhuollossa. Acta Wasaensia No 222. Julkisjohtaminen 14. Vaasan yliopisto, Vaasa.

Jackson D, Hutchinson M, Peters K, Luck L & Saltman D. (2013) Understanding avoidant leadership in health care: findings from a secondary analysis of two qualitative studies. Journal of Nursing Management 21, 572–580.

Laki hyvinvointialueesta 611/2021. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210611 [29.8.2022].

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 1999/488. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990488 [28.9.2022].

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992/785. (1992) https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785 [28.9.2022].

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559. (1994) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 [28.9.2022].

Magelssen M, Miljeteig I, Pedersen R & Førde R. (2017) Roles and responsibilities of clinical ethics committees in priority setting. BMC Medical Ethics. 1–8.

Morley G, Grady C, McCarthy J & Ulrich CM. (2020) Covid-19: Ethical Challenges for Nurses. Hastings Center Report 50, 35–39.

Poikkeus T, Suhonen R, Katajisto J & Leino-Kilpi H. (2018) ‘Organisational and individual support for nurses’ ethical competence: A cross-sectional survey’. Nursing Ethics 25(3), 376–392.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. (2014) https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301 [29.8.2022].

Tiitinen L & Silén M. (2016) Sosiaalialan epäkohdat ja niiden käsittely – kyselyraportti. https://www.luc.fi/loader.aspx?id=2641402d-5a35-4f8c-84b0-88c107f5eb1e [29.8.2022].

TAYS. (2022) Hoitoeettinen neuvottelukunta. https://www.tays.fi/fi-fi/sairaanhoitopiiri/hallinto_ja_paatoksenteko/Hoitoeettinen_neuvottelukunta [29.8.2022].

Wiisak J, Suhonen R & Leino-Kilpi H. (2022) Whistle-blowers – Morally courageous actors in health care?. Nursing Ethics 0(0): 1–15. https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/09697330221092341

Eettinen toimielin hyvinvointialueelle?

 

Suomessa on meneillään sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus, jossa kyseisten palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Uudistuksella tavoitellaan muun muassa yhdenvertaisia palveluita hyvinvointialueen asukkaille, palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantamista sekä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista. Uudistuksella haetaan myös kustannustehokkuutta ja pyritään turvaamaan ammattitaitoisen työvoiman saanti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluissa ollaan tekemisissä ihmiselämän peruskysymysten kanssa liittyen ihmisten oikeuksiin, tasavertaisuuteen ja arvokkuuteen, joita muun muassa ihmisoikeuksien julistukset, kansainväliset sopimukset ja eettiset ohjeet ilmentävät. Viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on kuitenkin tullut esille kyseisissä palveluissa ilmenneitä puutteita, epäkohtia, laiminlyöntejä ja väärinkäytöksiä sekä epäsuotuisaa toimintakulttuuria, jotka haastavat turvallisten ja eettisesti korkeatasoisten palveluiden toteutumista.

Kansainväliset raportit osoittavat kuinka terveydenhuollon järjestelmäuudistusten myötä on ilmennyt vakavia potilaille haitallisia ja potilaskuolleisuutta lisääviä laiminlyöntejä sekä huonolaatuista hoitoa, koska etiikka sekä laadun ja turvallisuuden valvonta on uudistuksen myötä pettänyt. Ongelmana on, että ilmenevien epäkohtien ja laiminlyöntien esiin tuova työntekijä saattaa kohdata itselleen negatiivisia seurauksia kuten kiusaamista, syrjintää tai jopa työpaikan menetyksen. Ilmiantajan suojelemiseksi ja ilmiannettavien asioiden korjaamiseksi on tulossa voimaan EU:n Whistleblower-direktiivin mukainen lainsäädäntö. Organisaatioiden ilmiantokanavien, toimintamallien ja prosessien tulisi olla yhdenmukaiset sekä hyvinvointialueella että kansallisella tasolla.

Lainsäädäntö asettaa reunaehdot sote-uudistuksen toteuttamiselle sekä palveluiden järjestämiselle. Lainsäädännön avulla ei kuitenkaan usein pystytä ratkaisemaan eettisiä arvoristiriitoja, jolloin eettinen velvollisuus ylittää lain edellyttämän minimin. Eettisiä kysymyksiä ilmenee palveluiden toteuttamisen lisäksi palvelujärjestelmään sekä palveluiden tuottamiseen liittyen. Hyvinvointialueelle valitut poliittiset päättäjät sovittavat yhteen sote- ja pelastustoimen eettiset velvoitteet, lainsäädännön, toimintaympäristön sekä yhteiskunnan muutostekijät. Priorisointi on yksi merkittävä eettisiä arvoristiriitoja aiheuttava tekijä, jossa asetetaan asioita ja palveluita tärkeysjärjestykseen palvelutarpeen ja taloudellisten mahdollisuuksien välillä. Eettisinä valintakriteereinä tulisi olla palveluiden vaikuttavuus, oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutuminen sekä asiakkaan oikeuksien ja ihmisarvon kunnioitus. On siis ensisijaisen tärkeää, että sote- ja pelastustoimen uudistusta valvotaan hyvinvointialueilla lakisääteisten velvollisuuksien toteutumisen lisäksi eettisten velvollisuuksien näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksessa pitää ajatella uudella tavalla ja luoda eettistä turvallisuuden sekä läpinäkyvyyden kulttuuria rohkeasti ja innovatiivisesti puolustaen asiakkaiden ja työntekijöiden ihmis- ja perusoikeuksia. Tätä ei toteuteta pelkästään valvonnalla vaan myös ohjauksella ja ennaltaehkäisyllä, minkä vuoksi hyvinvointialueilla tulisi olla eettinen toimielin.

Kirjoittaja:

Johanna Wiisak

Sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

jmtpoh@utu.fi

Lähteet:

ETENE. 2001. Terveydenhuollon yhteinen arvopohja, yhteiset tavoitteet ja periaatteet. ETENE-julkaisuja 1. Helsinki.

European Union (EU). Directive (EU) 2019/1937 of the European Parliament and of the Council of 23 October 2019 on the protection of persons who report breaches of Union law.

Francis R. 2013. Report of the Mid Staffordshire NHS Foundation Trust Public Inquiry – Executive summary. The Mid Staffordshire NHS Foundation Trust. Public Inquiry.

International Council of Nurses (ICN). The ICN code of ethics for nurses [Internet]. Switzerland: ICN; 2012 [Päivitetty 2021 Lokakuu 20]. Osoitteessa: https://www.icn.ch/publications

Kangasniemi M, Leino-Kilpi H, Moilanen T, Papinaho O, Siipi H, suominen S & Suhonen R. 2021. Hoidon laiminlyönnit ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palvelussa – itsemääräämisoikeus ja ihmisarvoinen hoito. Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisu 48.

STM, Sosiaali- ja Terveysministeriö. 2022. Sote-uudistus. Osoitteessa: http://alueuudistus.fi/etusivu

United Nations. 1948. Universal Declaration of Human Rights.

Walshe K & Shortell SM. 2004. When things go wrong: How health care organizations deal with major failures. Health Affairs 23 (3), 103–111.

World Health Organization (WHO). 2016. Global strategy on human resources for health: workforce 2030. Switzerland.

World Health Organization (WHO). 2021. Global Patient Safety Action Plan 2021–2030 – Towards eliminating avoidable harm in health care.

 

Lapsinäkökulma hoitoympäristöön

 

Marja-Muusa Hämäläinen – Saman taivaan alla…

Arvaatteko, mikä on 2-vuotiaan mielestä neuvolan paras paikka? Se on niin kiva, että neuvolaan pitäisi päästä useammin. No se on tietenkin vessa, koska siellä on lapselle juuri sopivan korkuinen pikkupönttö. Vessaan menoa odotetaan jo automatkalla ja viimeiset portaat kipaistaan juosten. Äidille muistetaan myös sanoa, että pikkupönttö on vain lapsille.

Ympäristöllä on todella suuri merkitys, kun ajatellaan, miten lapsi viihtyy terveydenhuollon vastaanotolla ja millainen mielikuva hänelle siitä jää sekä miten se tukee hänen osallisuuttaan. Scoping-katsauksessani (Ortju ym. accepted), jossa tutkin pikkulasten osallisuutta perusterveydenhuollon hoitotilanteessa, tuli ilmi, että hoitoympäristössä voi olla sekä lapsen osallisuutta edistäviä että estäviä tekijöitä. Yhtenä tärkeimpänä nousi esiin lapsen mahdollisuus valita oma paikkansa hoitotilanteessa (Pfeifer 1999, Okkonen 2004, Stålberg ym. 2016). Myös ympäristön virikkeellisyydellä (Pfeifer 1999, Runeson ym. 2002, Bjorbækmo ym. 2018, Comparcini ym. 2018) oli merkitystä.

Pikkupöntön lisäksi voi ajatella odotus- tai tutkimushuoneiden mukavien lelujen, kauniiden taulujen, lempeän taustamusiikin tai pehmeän sohvan olevan mieleenpainuvia lapselle. Kuten myös rikkinäisten lelujen, liian ylös asetettujen opasteiden ja kohtuuttoman korkeiden tuolien. Luonnon ja kauniiden maisemien myönteiset vaikutukset terveydelle on tiedetty jo pitkään (esim. Ulrich 1984), mutta silti moni odotustila ja tutkimushuone on suoraan sanottuna askeettinen tai kaikki silmää miellyttävä aseteltu tarkoin aikuisten silmien tasolle. Bishop (2012) on selvittänyt lasten näkökulmaa taiteen esillepanoon sairaalassa. Haastatellut lapset ovat kokeneet kuvataiteella ja veistoksilla olevan myönteisiä vaikutuksia heidän viihtyvyyteensä. Eräs haastateltu lapsi myös mainitsi, että lasten tekemät taideteokset saivat hänet uskomaan, että tässä sairaalassa lapset saavat osallistua toimintaan. (Bishop 2021.) Ei siis ole yhdentekevää, millaista taidetta esille asetetaan.

Lapset täytyy ottaa mukaan suunnittelemaan hoitoympäristöjä jo varhaisessa vaiheessa tilasuunnittelua niin uudisrakentamisessa kuin vanhojen tilojen saneeraamisessa tai toimitilojen käyttötarkoitusta muutettaessa. Hoitoympäristössä saattaa olla sellaisia lapsen näkökulmasta merkityksellisiä tekijöitä, joita me aikuiset emme tule ajatelleeksi. Lasten mukaan ottamiseksi suunnitteluun ja kehittämiseen on olemassa valmiita malleja, joiden avulla lapsen näkökulma voi olla mahdollista tavoittaa, vaikka aiempaa kokemusta ei olisikaan. Esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n Lapsilta opittua -sivusto sisältää paljon konkreettisia neuvoja käytännön kehittämistyötä tekeville. Päättäjien on toki syytä paneutua myös lapsivaikutusten arviointiin, jonka tulisi olla vankkana perustana kaikelle julkiselle palvelulle.

Rakennetun ympäristön lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten tulee avartaa ajatuksiaan perinteisestä hoitotilanteesta ja suhtautua lapsen luontaiseen käytökseen ja ympäristön luovaan käyttämiseen sallivammin. Lapsen ei ole välttämätöntä istahtaa tuolille tai hoitopöydälle. Yhtä lailla ikkunalauta, pöydänalunen tai kaapin päällinen saattaa olla lapselle mieluinen ja paikan valinta tukea tunnetta tilanteen hallinnasta (ks. Okkonen 2004, Stålberg ym. 2016). Mikä haitta siitä meille on, mikäli lapsi päättää mieluummin keskustella vaikkapa tuolin takaa kuin sen päällä istuen? Pikemminkin siitä on hyötyä, mikäli lapsi tempautuu mukaan dialogiin ja uskaltaa luottaa meihin paremmin. Valitettavasti aikuisten käytös lapsia kohtaan on usein rajaavaa ja ahdasmielistä, kuten esimerkiksi Tuula Steniuksen huumoritutkimuksessa (2021) on hyvin tullut ilmi. Eihän sellainen voi olla oikein, mikä aikuisen mielestä on epämukavaa!

Merkityksellistä on myös se, millainen asenneympäristö organisaatiossa vallitsee. Miten suhtaudutaan lapsiin ja miten lapsen etua ja osallisuutta painotetaan strategioissa? Onko lapsi tärkeä ja ensisijainen asiakas, kuten lapsen edun mukaisesti tulisi olla (Blue-Banning ym. 2004 & Zajicek-Farber ym. 2015)? Lapsen ensisijaisuus terveydenhuollossa tulisi välittyä jo ensiaskelmalla tilaan tullessa. Johanna Olli on osuvasti verrannut blogissaan kuvatuen puuttumista siihen, että aikuisten opasteet olisivat kiinankielisiä. Helppo (ja halpa) vinkki on laittaa vastaanottohuoneiden oveen ammattilaisen nimi ja kuva lapsen silmien korkeudelle. Papunetin kuvapankista löytyy maksuttomasti ladattavia kuvia, joilla voidaan viestiä lapsimyönteisyyttä vaivattomasti.

Nyt sote-uudistuksen myötä on tuhannen taalan paikka napata lapset mukaan tilojen suunnitteluun. Uusilla hyvinvointialueilla tullaan varmasti yhdistämään ja keskittämään palveluja sekä muokkaamaan toimitilojen käyttötarkoituksia. Lapsen näkökulman huomioiminen on erityisen tärkeää, mikäli tiloissa palvellaan useita eri ikäryhmiä. Se, että ympäristö on suunniteltu vain tietyn ikä- ja kehitystason lapsia ajatellen, voi aiheuttaa eri ryhmään kuuluville osattomuuden kokemusta ja haluttomuutta osallistua vastaanotolle (esim. Banks ym. 2014).

Tuossa alun pikkupönttö-esimerkissäkään pissalla käynnin sujuvuus ei ole se tärkein juttu. Tärkeämpää lienee se, että lapsi kokee olevansa tervetullut neuvolaan. Kokemuksella voi olla suuri merkitys lapsen käsitykselle osallisuudestaan terveydenhuollossa ja sitä kautta oman terveytensä hoitamisessa läpi elämän.  Suurin osa maailmasta on rakennettu aikuisille – eikö edes lapsille tarkoitetut palvelut voitaisi tehdä ensisijaisesti lapsille?

 

Kirjoittajan tiedot:

Laura Ortju,

Th, TtM, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta

lortju[at]uef.fi

Twitter: @LauraOrtju

 

Graduni on vapaasti luettavissa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20210035

 

Lähteet:

 

Banks J, Cramer H, Sharp DJ, Shield JPH & Turner KM. 2014. Identifying families’ reasons engaging or not engaging with childhood obesity services: A qualitative study. Journal of Child Health Care, 18(2), 101-110.

Bishop K. 2012. The role of art in paediatric healthcare environment from children’s and young people’s perspectives. Procedia – Social and Behavioral Sciences, 38, 81-88.

Bjorbækmo W, Robinson HS & Engebretsen E. 2018. Which knowledge? An examination of the knowledge at play in physiotherapy with children. Physiotherapy Theory and Prac-tice, 34(10), 773-782.

Blue-Banning M, Summers J A, Frankland H C, Nelson L L & Beegle G. 2004. Dimensions of family and professional partnerships: constructive guidelines for collaboration. Council for Exceptional Children, 70(2), 167-184.

Comparcini D, Simonetti V, Tomietto M, Leino-Kilpi H, Pelander T & Cicolini G. 2018. Children’s perceptions about the quality of pediatric nursing care: A large multicenter cross-sectional study. Journal of Nursing Scholarship, 50(3), 287-295.

Okkonen T. 2004. Lapsen terveyskäsityksestä lapsen terveyden yhteistoiminnalliseen edistämiseen. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 112. Väitöskirja. Kuopion yliopisto, Hoitotieteen laitos.

Ortju L, Haaranen A & Kankkunen P. Accepted. Pikkulapsen osallisuus perusterveydenhuollon hoitotilanteessa – scoping-katsaus. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti.

Pfeifer T. 1999. Personal agency in preschool children with disabilities: A descriptive study. Julkaisussa Pfeifer T. Exploration of agency in preschool children with disabilities. Väitöskirja. Texas Woman’s University, School of Occupational Therapy.Runeson

Stenius T, Karlsson L & Sivenius A. 2021. Young children’s humour in play moments of everyday life in ECEC centres. Scandinavian Journal of Educational Research, Ahead-of-print, 1-15.

Stålberg A, Sandberg A, Söderbäck M & Larsson T. 2016. The child’s perspective as a guiding principle: Young children as co-designers in the design of an interactive application meant to facilitate participation in healthcare situations. Journal of Biomedical Informatics, 61, 149-158.

Ulrich RS. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science, 224(4647), 420-421.

Zajicek-Farber ML, Lotrecchiano GR, Long TM & Farber JM. 2015. Parental perceptions of family centered care in medical homes of children with neurodevelopmental disabilities. Maternal and Child Health Journal, 19, 1744-1755.

 

Ihmisoikeudet universaali ja stabiili osa hoitotyötä?

Terveysalan opinnoissa olemme oppineet kuinka ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja toteuttaminen ovat keskeisiä hoitotyön arvoja. Sairaanhoitajien ammattieettisissä ohjeissa korostuvat muun muassa jokaisen yksilöllisen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, kunnioittaminen ja yhdenvertainen kohtaaminen riippumatta yksilön ominaisuuksista tai terveysongelmasta. Maailman terveysjärjestö WHO julistaa virallisessa ohjeistuksessaan (Constitution of World Health Organization), että jokaisella on oikeus nauttia korkeimmasta saavutettavasta terveydestä ja tarvittavista terveyspalveluista. Jokaisella tulisi myös olla itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja terveyteensä vapaana syrjinnästä ja väkivallan uhasta. Ohjeistus määrittää WHO:n jäsenmaille laillisen velvoitteen varmistaa kansallisella tasolla terveyden ja terveyspalvelujen saavutettavuus.

Ihmisoikeuksien tulisi siis olla universaali ja stabiili osa hoitotyötä. Käytännön tasolla tilanne ei ole kuitenkaan aina niin yksinkertaista. Terveydenhuolto ja sen järjestäminen ovat asioita, joihin valtioiden on panostettava erilaisia resursseja (mm. taloudelliset, työvoima-, koulutus-, ja väline/tilaresurssit). Tarvittavien resurssien määrään vaikuttavat esimerkiksi valtion asukasluku, väestörakenne, kansanterveys, kansantaudit, kansalaisten fyysinen, psyykkinen ja taloudellinen hyvinvointi sekä eriarvoisuus. Jos valtio on köyhä ja kansalaisten eriarvoisuus laaja-alaista, on vaikea pystyä toteuttamaan terveydenhuoltoa tavalla, joka tukee ihmisoikeuksien toteutumista. Myös kysymys siitä, onko terveydenhuolto ilmaista, on yhteydessä ihmisoikeuksiin: jos terveydenhuollon saatavuus on riippuvainen tulotasosta ja mahdollisuudesta ostaa itselleen esimerkiksi terveysvakuutus, terveys ei ole enää jokaiselle taattu ihmisoikeus.

Lähde: WHO

Myös erilaiset kriisit vaikuttavat voimakkaasti ihmisoikeuksien toteuttamiseen terveydenhuollossa ja hoitotyössä. Tällä hetkellä globaalisti vaikuttava COVID-19 viruspandemia on herättänyt monissa valtioissa kysymyksen siitä, miten taata kaikille kansalaisille yhdenvertainen terveydenhuolto ja mahdollisuus terveyteen. On jopa puhuttu siitä, pitäisikö tiettyjen potilaiden pääsyä esimerkiksi hengityskonehoitoon priorisoida, jos käytettävissä olevien koneiden määrä on pienempi kuin niitä tarvitsevien määrä. Pandemiatilanteissa usein korostuu myös marginalisoitujen ja huonompiosaisten ihmisryhmien heikompi terveys ja suurentunut riski sairastua. YK:n Globaalin viestinnän osasto ilmaisee sivustonsa julkaisussa (kts. lähteet), että COVID-19 aiheuttama kriisi sisältää laajamittaisia uhkia yhdenvertaiselle terveydenhuollolle, mutta se ei poista valtioiden velvollisuutta pyrkiä terveysstrategioihin, jotka ottavat huomioon ihmisoikeus-näkökulman.

Tällaisena aikana moni hoitotyöntekijä varmasti miettii, mitä voisi tehdä tukeakseen ihmisoikeuksien toteutumista hoitotyössä. Mitään yhtä toimivaa ratkaisua tilanteeseen ei ole, koska ihmisoikeuksien ja terveydenhuollon välinen suhde on selkeästi moniulotteinen ja osittain kompleksinen. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta jokainen voi kuitenkin tehdä yhden asian: olla inhimillinen ihmiselle. Kriisitilanteiden aikaan inhimillinen kohtaaminen ja toiselle osoitettu aito välittäminen edistävät potilaan kokemusta siitä, että hänellä on ihmisarvo ja hän yksilönä on merkityksellinen hoitotyöntekijälle.

Toivotan kaikille voimia ja terveyttä kevääseen!

Kirjoittajan tiedot:
Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
mianlai(at)utu.fi

Lähteet:
Easley, C. E., & Allen, C. E. (2007). A Critical Intersection: Human Rights, Public Health Nursing, and Nursing Ethics. Advances in Nursing Science, 30(4).

Maailman terveysjärjestö WHO 2017. Human rights and health. https://www.who.int/en/news-room/fact-sheets/detail/human-rights-and-health (Viitattu 14.4.2020)

Sairaanhoitajaliitto. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet. https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf (Viitattu 14.4.2020)

YK 2020. Globaalin viestinnän osasto (The Department of Global Communications). Protecting human rights amid COVID-19 crisis. https://www.un.org/en/un-coronavirus-communications-team/protecting-human-rights-amid-covid-19-crisis