tiistai 28. toukokuuta 2019

Väitöskirjatutkija vaihdossa KU Leuvenissa Belgiassa


Näkymä kotikadulta Groot Begijnhofista, jonka juuret ulottuvat 1200-luvulle.
Miltä kuulostaisi ajatus Erasmus vaihdosta jatko-opiskelijana?

Kun hain väitöskirjaopiskelijaksi yli kolme vuotta sitten, täytin jatko-opintosuunnitelman kansainvälinen liikkuvuus -kohtaan, ”lukukausi ulkomaisessa yliopistossa”. Toki kysyin asiaa puolisoltani, joka taisi vastata ”Joo, totta kai, mennään vaan” (samalla kun teki iltapalaa lapsille). Silloin en vielä asiaa sen tarkemmin miettinyt, kaikki tuntui kaukaiselta, enhän ollut vielä jatko-opiskelijakaan.

Aloittaessani varsinaisen väitöskirja tutkimustyön, huomasin että useassa artikkelissa, joihin viittasin, oli kirjoittajana ”van Achterberg”, Leuvenin katolisen yliopiston Hoitotieteen laitoksen professori. Belgiassa on pitkät perinteet väitöskirjani tutkimusaiheen, hoitotyön käsitteellistämisen parissa. Virallista jatko-opiskelija vaihtosopimusta ei laitosten välillä kuitenkaan ollut. Turun hoitotieteen laitoksen kannustamana, olin suoraan yhteydessä kyseiseen professoriin kesällä 2017 ja saman vuoden syksyllä keskustelimme Skypen välityksellä tutkimuksesta ja vaihtoajatuksesta. Sen jälkeen rullasivat viralliset päätöksentekokoneistot ja vuoden 2018 lopussa lähdimme puoleksi vuodeksi koko perhe Belgiaan, yhteen Euroopan vanhimmista yliopistoista, KU Leuveniin, minä Erasmus- sopimuksella ja puolisoni (joka työskentelee tutkijana Turun TIAS -kollegiumissa), vierailevana professorina. Sitä ennen vielä viime vuoden keväällä lapsille löydettiin koulu ja meidät vastaanottavat laitokset täällä Leuvenin yliopistolla auttoivat meitä saamaan asunnon yliopiston omistamasta Groot Begijnhofista. Sain sovittua työstäni puolen vuoden opintovapaan työnantajani kanssa, joka onnekseni kannustaa tutkimuksen tekemiseen ja arvostaa kansainvälistä kokemusta.

Täällä olemme nyt olleet noin viisi kuukautta ja vielä reilu kuukausi edessä. Järjestelyt ennen saapumista veivät aikaa ja erityisesti lapsilla on ajoittain ollut koti-ikävä ja kuitenkin kokemus on ollut todella antoisa monella eri tapaa. Ensinnäkin, tutkimuksen näkökulmasta on ollut hienoa päästä seuramaan kansainvälisen huippututkimusyksikön toimintaa, jossa sekä jatko-opiskelijoiden että postdoc -tutkijoiden työ mahdollistuu verrattain pitkillä rahoituskausilla, jotka sisältävät myös ajan tutkimuksen suunnitteluun. Myös yhteistyö sairaalan ja tutkimuslaitoksen välillä on mielenkiintoinen ja tiivis.

Kaupunkina Leuven on kuin eurooppalainen versio Yhdysvaltojen yliopistokaupungista (tai sellainen mikä se on mielikuvissani, en ole koskaan yhdessäkään ollut). Yliopisto näkyy kaikkialla, opiskelijoita tulee vastaan joka kadunkulmassa. Melkein jokainen on tavalla tai toisella sidoksissa yliopistoon ja välillä tuntuu, että ilmakin huokuu akateemisia ajatuksia. Tämä onkin toinen vaihdon anneista, olen ensimmäistä kertaa väitöskirjatutkimuksen aikana saanut keskittyä vain tutkimuksen tekemiseen. Se on edesauttanut tutkimuksen etenemistä, mutta myös mahdollistanut ajoittain pysähtymisen aiheen äärelle ja näkemään suuremman kontekstin, johon tutkimusaiheeni sijoittuu, sekä teoreettisesti että hoitotyön prosessien ja potilashoidon laadun osalta. Myös yhteistyö jo aikaisemmin mainitun professori van Achterbergin kanssa on ollut antoisaa.

Olen päässyt tutustumaan sairaaloihin ja ihmisiin, jotka yhdistävät tutkimusta ja kliinistä työtä ja kuunnellut alustuksia terveydenhuollon haasteista Belgiassa. Se onkin ollut kolmas suuri anti, jonka tämä vaihtoaika on tarjonnut. Ymmärrys siitä, että vaikka Belgian terveydenhuolto on rakennettu ja rahoitetaan hyvin eri tavalla kuin Suomessa, haasteet ovat kuitenkin pitkälti yhteiset. Mistä saamme riittävästi osaavaa henkilökuntaa tulevaisuudessa? Mikä on viisasta työnjakoa eri ammattiryhmien välillä? Miten erikoissairaanhoito voi paremmin tukea perusterveydenhuoltoa? Miten teknologia mahdollistaa kuntoutumisen ja omahoidon etänä? Vastataksemme näihin haasteisiin, tarvitsemme yhteistyötä ja yhteistä tutkimusta ja sitä kautta ymmärrystä siitä, miten parhaalla tavalla voimme tulevaisuudessa terveyttä edistää.

Kirjoittaja:
Maria Ameel
sh, vtm, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
hoitotieteenlaitos
makaam@utu.fi


KU Leuvenin Hoitotieteen laitoksen kotisivut
Leuvenista lisää tietoa
Tietoa Groot Begijnhofista


tiistai 21. toukokuuta 2019

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus paljastaa terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset




Terveydenhuollossa tapahtuneet väärinkäytökset ovat herättäneet viime vuosina keskustelua ja kirjoituksia mediassa sekä kansainvälisesti (Francis 2013) että kansallisesti. Suomessa media on hiljattain kohissut yksityisissä hoivakodeissa paljastuneista väärinkäytöksistä. (Yle 12.2.2019.) Väärinkäytöksiä ei kuitenkaan tapahdu pelkästään hoivakodeissa, vaan muissakin terveydenhuollon organisaatioissa (Pohjanoksa ym. 2019a).

Terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset voivat kohdistua potilaisiin, terveydenhuollon ammattilaisiin tai organisaatioon (Francis 2013, Pohjanoksa ym. 2019b). Väärinkäytökset ilmenevät esimerkiksi potilaiden epäasiallisena kohteluna, jopa lyömisenä, kollegoiden välisenä työpaikkakiusaamisena, lääkkeiden varastamisena ja väärinkäyttönä tai alkoholin käyttönä työajalla (Hunt & Shailer 1995, Pohjanoksa ym. 2019b). Näihin ja muihin terveydenhuollossa tapahtuviin väärinkäytöksiin terveydenhuollon ammattilaisten tulisi puuttua.

Terveydenhuollon ammattilaisilla sanotaan olevan velvollisuus puuttua ja paljastaa terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset, mutta mihin tämä velvollisuus oikein perustuu? Sosiaalihuollossa Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) määrittelee, että henkilöstöön kuuluvan on ilmoitettava viipymättä toiminnassa ilmenevistä epäkohdista. Lisäksi kyseisessä laissa säädetään, että ilmoituksen tekijään ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014). Terveydenhuollossa ei tällaisenaan vastaavanlaista lakia ole.

Terveydenhuollon ammattilaisten velvollisuutta paljastaa terveydenhuollossa tapahtuneet väärinkäytökset ohjaa muun muassa eettiset ohjeet. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet velvoittavat valvomaan etteivät kollegat tai muut potilaan hoitoon osallistuvat toimi potilasta kohtaan epäeettisesti (Sairaanhoitajaliitto 1996). Lisäksi sairaanhoitajien ja lääkäreiden kollegiaalisuusohjeet velvoittavat puuttumaan kollegan toimintaan, mikäli tämän toiminnan koetaan uhkaavan potilasturvallisuutta (Sairaanhoitajaliitto 2014) tai kollegan koetaan olevan kykenemätön selviytymään työstään (Suomen lääkäriliitto 2013).

Eettisten ohjeiden lisäksi, terveydenhuollon ammattilaisten velvollisuutta paljastaa väärinkäytökset määrittää lainsäädäntö. Muun muassa Terveydenhuoltolaissa (2010/1326) on säädetty ilmoitusvelvollisuuksista esimerkiksi lapsiin kohdistuvista rikosepäilyistä. Lisäksi Laki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (669/2008) oikeuttaa terveydenhuollon ammattilaiset ilmoittamaan Valviralle potilasturvallisuuden vaarantavasta toiminnasta salassapitosäädösten estämättä. Omaisuusrikkomusten kuten potilaalta tai työpaikalta anastamisen sekä potilaaseen tai kollegaan kohdistuvan fyysisen väkivallan paljastamisesta säädetään puolestaan Rikoslaissa (1889/39).

Terveydenhuollon ammattilaisten väärinkäytöksiin puuttumista sekä niiden paljastamista velvoittaa myös Valviran määräys omavalvonnasta. Jokaisella työyksiköllä tulisikin olla yksikkökohtaisesti laadittu omavalvontasuunnitelma. Omavalvontaa toteutettaessa työyhteisön jäsenet arvioivat jatkuvasti omaa toimintaansa oman työyksikkönsä omavalvontasuunnitelman mukaisesti. (Valvira 2012.)

Meillä jokaisella terveydenhuollon ammattilaisella on sekä eettinen että juridinen velvollisuus puuttua ja tuoda esiin terveydenhuollossa havaitsemamme epäkohdat ja väärinkäytökset. Näin toimimalla, pystymme ylläpitämään ja edistämään hoidon laatua, potilasturvallisuutta sekä työhyvinvointia.

Kirjoittaja:
Johanna Wiisak
SH, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos


LÄHTEET
Francis R. 2013. The Mid Staffordshire NHS Foundation Trust Public Inquiry. http://webarchive.nationalarchives.gov.uk/20150407084003/http://www.midstaffspublicinquiry.com/report. [20.5.2019]
Hunt G & Shailer B. 1995. The whistleblowers speak. In: Hunt G (ed). 1995. Whistleblowing in the health service. J.W. Arrowsmith Ltd. Bristol.
Laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Pohjanoksa J, Stolt M, Suhonen R & Leino-Kilpi H. 2019a. Wrongdoing and whistleblowing in healthcare. Journal of Advanced Nursing. 1–14. https://doi.org/10.1111/jan.13979.
Pohjanoksa J, Stolt M, Suhonen R, Löyttyniemi E & Leino-Kilpi H. 2019b. Whistle-blowing process in health care: From suspicion to action. Nursing Ethics. 26(2), 526–540.
Rikoslaki 39/1889. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Sairaanhoitajaliitto. 1996. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet. www.sairaanhoitajat.fi. [20.5.2019]
Sairaanhoitajaliitto. 2014. Sairaanhoitajien kollegiaalisuusohjeet. www.sairaanhoitajat.fi. [20.5.2019]
Sosiaalihuoltolaki 2014/1301. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Suomen Lääkäriliitto. 2013. Kollegiaalisuusohje. www.laakariliitto.fi. [20.5.2019]
Terveydenhuoltolaki 2010/1326. www.finlex.fi. [20.5.2019]
Valvira. 2012. Omavalvontasuunnitelma. www.valvira.fi. [20.5.2019]
Yle. 12.2.2019. Yksityisissä vanhusten hoivakodeissa ympäri maata on käynnistymässä laaja tarkastuskierros – ilmoituksia epäkohdista on tullut valvoville viranomaisille tulvimalla. www.yle.fi. [20.5.2019]
Kuva: Johanna Wiisak

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

“Aina me ollaan tehty näin!” Miten muuttaa hoitotyötä näyttöön perustuen?

Tänä päivänä terveydenhuollossa puhutaan yhä enemmän näyttöön perustuvasta hoitamisesta. Hoitajien odotetaan työskentelevän näyttöön perustuen eli käyttämällä ajantasaista ja luotettavaa tutkimusnäyttöä toimintansa perusteena. Tämä ei kuitenkaan aina ole helppoa. Jokainen hoitotyötä tehnyt tietää, miten uusi sairaanhoitaja sujahtaa mukaan osaston käytäntöihin sen enempää kyseenalaistamatta sitä, ovatko toimintatavat näyttöön perustuvia. Näytön sijaan hoitajan työtä ohjaavat osaston traditiot, kokemukseen perustuva tieto ja kollegoiden neuvot. Kokenut hoitaja voi olla kultaakin kalliimpi eikä kokemusta tule vähätellä, mutta lisäksi tarvitaan tutkimusnäyttöä hoitotyön päätöksenteon tueksi.

Tutkittaessa syitä siihen, miksi hoitajat eivät käytä näyttöön perustuvia menetelmiä, on tuloksiksi saatu muun muassa seuraavia esteitä:

1. Ajan puute

2. Tiedon puute

3. Muutoksen vastustaminen

4. Hoitotyön tehtäväkeskeinen kulttuuri

5. Tuen puute

Hoitajat tarvitsevat tietoa tutkitun tiedon löytämisestä ja arvioinnista sekä aikaa sen tekemiseen. Muutosvastarintaa voidaan lievittää valmistamalla henkilökuntaa muutokseen. Jokaisessa organisaatiossa on omat yksilölliset haasteensa, mutta tunnistamalla esteet ja mahdollisuudet, muutos on mahdollista. Tutkimusnäytön käyttöön ottoa voidaan lisäksi edistää vahvalla esimiesten tuella ja tukemalla muutosprosessia muutosagenttien tai mentorien avulla, moniammatillisella yhteistyöllä sekä positiivisella asenteella.

Kirjoittajan tiedot
Mirka Toivonen
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
mijotoi@utu.fi

Lähteet

Smith JR & Donze A. Assessing environmental readiness: first steps in developing an evidence-based practice implementation culture. J Perinat Neonatal Nurs. 2010:24(1);61-71.

Purdy IB & Melwak MA. Implementing evidence-based practice: a mantra for clinical change. J Perinat Neonatal Nurs. 2009:23(3);263-269.

tiistai 7. toukokuuta 2019

Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet?


Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet? Tätä pohdittiin Nursing Science Quarterlyn pääkirjoituksessa muutama vuosi sitten (Rizzo Parse 2016). Se sai meidät pohtimaan itseämme hoitajina. Milloin viimeksi käytimme tietoisesti teoriaa työssämme tai tutustuimme uuteen teoriaan? Ja etenkin, mitä tapahtuu hoitotyölle, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työssä?
Muistutellaan aluksi mieleen, mistä hoitotyö on rakennettu. Se perustuu kiinnostukselle ihmisestä yksilöllisenä kokonaisuutena sekä hänen terveydestään ja hoitamisestaan eri ympäristöissä. Kuulostaa varmasti tutulta tai jopa itsestään selvältä, sillä juuri näitä ilmiöitä hoitotieteen teoriat ovat aina pyrkineet kuvaamaan. Peplau, Rogers, Eriksson ja monet muut hoitotieteen teoreetikot ovat omalla työllään sanoittaneet sekä luoneet sen yhteisen ja uniikin hoitotyön ytimen, joka edelleen kantaa ja yhdistää meitä hoitajia ympäri maailman.
Mihin sitten tarvitsemme teorioita tänä päivänä? Hoitamisessa tarvitaan tietoa ihmisestä, kulttuurista, yhteiskunnasta sekä näiden välisistä suhteista. Lisäksi tarvitaan tietoa ihmisen terveydestä, sairaudesta ja niiden hoitamisesta. Saatavillamme on tietoa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Hoitajina olemme osa moniammatillista yhteisöä, joka toimii yli tieteenalojen, mutta mihin me hoitajat perustamme päätöksemme? Miten näemme yksilön kaiken tämän hoitamisessa tarvittavan ja siihen saatavilla olevan tiedon takana? Hoitotieteen teoriat tarjoavat meille vastauksia. Ne ovat tutkittua tietoa, joihin hoitotyön päätöksenteon voi perustaa. Ennen kaikkea, ne johtavat ihmisen kokonaisuuden huomioon ottavaan hoitamiseen.
Ajatellaan vaikka äitiyttä. Hoidamme ja tuemme äitejä monessa elämänvaiheessa: raskauden ja synnytyksen aikana, äitiyden ensi metreillä sekä lapsen kasvun aikana. Tätä työtä tukemaan Ramona T. Mercer on kehittänyt teorian Becoming a Mother, joka sopii käytettäväksi lastaan odottavien ja lapsen saaneiden äitien ja perheiden hoitotyössä. Teoria kuvaa jo nimessään, että kyseessä on prosessi; kukaan ei synny äidiksi. Se mallintaa äidin roolin kehittymistä raskausajasta alkaen aina synnytyksen jälkeiseen vuoteen saakka, jonka aikana äitiyden identiteetti saavutetaan ja äiti kokee olevansa roolissaan pystyvä. Teorian pohjalta on kehitetty mittareita ja menetelmiä, joilla äidiksi kasvamista voidaan arvioida ja tukea. Se auttaa ymmärtämään äidiksi kasvamisen monitahoista prosessia ja ohjaa meitä hoitotyön ammattilaisia havaitsemaan oikeanlaisen tuen ja ohjauksen tarpeen, myös silloin kun kaikki ei mene niin kuin äiti oli sen ajatellut. Hoitotyössä Mercerin teoria toimii siten ajattelua ohjaavana perustana, joka johtaa yksilölliset tarpeet huomioivaan hoitamiseen. Yksilöllisyyteen, jossa jokaisella äidillä on yhtäläinen mahdollisuus kasvaa tuetusti ja turvallisesti äidiksi.

           
Alussa pohdimme, kuinka meidän käy, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työstä. Nykypäivänä jokainen meistä on oman työnsä johtaja. Teemme hoitajina jopa satoja päätöksiä päivässä. Saatamme olla mukana hektisessä tiimityössä tai hoitaa potilasta aivan yksin. Tähän kaikkeen tarvitsemme teorioita. Jotta kohdistamme katseemme oikeisiin asioihin, kysymme oikeat kysymykset ja puhumme samaa kieltä kollegoidemme kanssa. Ja jotta se kaikkein tärkein, ihminen, ei unohdu. Joku viisas on joskus sanonut, että hoitotyö ilman teoriaa on vain nippu toimenpiteitä. Sellaista hoitotyötä tuskin toivomme.

Kirjoittajat:

Nadja Delcos, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: nasdel@utu.fi

Päivi Oinonen, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: pajooi@utu.fi

 Lähteet:

Kuva: CCO Pixapay

Alligood M.R. 2014. Philosophies, Models and Theories: Critical Thinking Structures. Nursing Theory-E-Book: Utilization & Application. Elsevier Health Sciences, 40–52.

Lauri S. & Elomaa L. 2001. Hoitotieteen perusteet. 3.–4. painos. Juva: WS Bookwell Oy.

Meighan M. 2014. Mercer’s Becoming a Mother Theory in Nursing Practice. Teoksessa Nursing Theory: Utilization & Application. Edited by Alligood M.R. Fifth edition. St. Louis: Elsevier.

Meighan M. 2018. Maternal Role Attainment – Becoming a mother. Teoksessa Nursing Theorists and their work. Edited by Alligood M.R. Ninth edition. St. Louis: Elsevier.

Mercer R.T. 2004. Becoming a Mother Versus Maternal Role Attainment. Journal of Nursing Scholarship, 36(3), 226–231.

Raudonis B.M. & Acton G.J. 1997. Theorybased nursing practice. Journal of Advanced Nursing, 26(1), 138–145.

Rizzo Parse R. 2016. Where have all the Nursing theories gone? Nursing Science Quarterly, 29(2), 101–102.

Yancey N. 2015. Why Teach Nursing Theory? Nursing Science Quarterly, 28(4), 274 –278.