Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus ja opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus ja opiskelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. huhtikuuta 2023

Väitöskirjatutkijan resepti

Kuuluisassa englantilaisessa kansanrunossa arvuutellaan, mistä on pienet tytöt ja pojat tehty. Sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista; etanoista, sammakoista ja koiran häntätupsukoista. Entä väitöskirjatutkijat? Mistä meidät on tehty – mitä väitöskirjatyöskentely vaatii?

Periksiantamattomuus, usko omaan tekemiseen, kyky sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä sekä joustavuus, olivat asioita, jotka kirjoitin ylös epäröimättä. Nämä kaikki edellä mainitut asiat voitaisiin myös tiivistää yhden käsitteen alle – resilienssi. Resilienssillä tarkoitetaan psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta ja uudelleen orientoitumista ja se on olennainen osa mielenterveyttämme. Resilienssin avulla pärjäämme arjessa erilaisista haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta. (Mieli 2022, VanMeter & Cicchetti 2020.) En ole vielä tavannut väitöskirjatutkijaa, joka ei olisi kohdannut haasteita, kokenut stressiä tai joutunut muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaansa. Uskallankin väittää, että vahva resilienssi auttaa meitä eteenpäin.

Haasteellisinta itselleni väitöskirjatyöskentelyssä on ollut suunniteltujen aikataulujen venyminen ja muutoksiin mukautuminen. Joka kerta, kun päivitän tutkimussuunnitelmaani, saan siirtää aikatauluja eteenpäin. Konkreettisin esimerkki on opiskelijakollegoiden kesken jo surullisen kuuluisa väitöskirjani osajulkaisu, joka on nyt lähetetty arvioitavaksi seitsemän kertaa eri julkaisuihin. Ilman vahvaa resilienssiä hanskat olisivat lentäneet tiskiin jo aikoja sitten.

Kuinka omaa resilienssiä voi sitten vahvistaa? Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla olen löytänyt aina uudestaan motivaation työskentelyn jatkamiseen.

 Ota aikalisä. Itselleni varsinkin ensimmäiset käsikirjoituksen hylkäyspäätökset olivat raskaita. Epäonnistuminen pysäyttää ja lamauttaa hetkellisesti ja minulle paras toimintatapa on ollut ottaa vähän etäisyyttä. Kun pahimmat pettymyksen tunteet ovat menneet ohi, on helpompi vastaanottaa ja hyödyntää palautetta, ja jatkaa eteenpäin.

  Etsi hopeareunus. Pettymyksestä huolimatta yritän aina etsiä edes yhden positiivisen asian, koska tavalla, jolla yksilö suhtautuu maailmaan, on todettu olevan yhteys resilienssin kehittymiseen (American Psychological Association 2023). Esimerkiksi muutaman hylkäyspäätöksen yhteydessä saimme arvioitsijoilta kattavat kommentit, joiden avulla artikkeli on selkeytynyt huomattavasti. Jatkuva lähdemerkintöjen muuttaminen käsin eri julkaisuformaatteihin sopiviksi myös pakotti minut lopulta ottamaan haltuun viitteidenhallintajärjestelmän. Uskon, että aina on mahdollista löytää jokin positiivinen näkökulma. 

 Pidä huolta itsestäsi. Vastoinkäymisiä on helpompi kohdata, kun voi hyvin (American Psychological Association 2020). Pohdi, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä hyvinvoinnin kulmakiviä, ja miten voisit edistää niitä arjessasi. Itselleni riittävä uni, monipuolinen ja säännöllinen ruokailu, liikkuminen ja ihmissuhteista huolehtiminen ovat ykkösprioriteetteja.

   Pyydä ja vastaanota apua. Muiden ihmisten tuki on osoittautunut resilienssiä ylläpitäväksi tekijäksi (American Psychological Association 2023, Mieli 2022).  Mitä kirjoittamiseen tulee, ylimääräisestä silmäparista on aina hyötyä. Lisäksi yhdessä tekeminen on usein mukavaa vaihtelua itsenäiselle työskentelylle.

Jos minulta kysyttäisiin, mistä on väitöskirjatutkijat tehty, vastaisin, että meidät on tehty päättäväisyydestä, uteliaisuudesta, luovuudesta ja vahvasta resilienssistä. Mitä sinä vastaisit?

Kirjoittaja:

Iina Ryhtä
fysioterapeutti, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
iikrry(at)utu.fi


Lähteet: 

American Psychological Association. 2023. Resilience. Viitattu 6.4.2023. Saatavilla: https://www.apa.org/topics/resilience

American Psychological Association. 2020. Building your resilience. Viitattu 6.4.2023. Saatavilla: https://www.apa.org/topics/resilience/building-your-resilience

Mieli 2022. Resilienssi auttaa selviytymään. Viitattu 6.4.2023. Saatavilla: https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mita-mielenterveys-on/resilienssi-auttaa-selviytymaan/

VanMeter F, Cicchetti D. 2020. Resilience. Handb Clin Neurol. 2020;173:67-73. doi:10.1016/B978-0-444-64150-2.00008-3

tiistai 28. helmikuuta 2023

Tunnetko jo Villa Tammekannin?

Jos et vielä tunne, nyt kannattaa tutustua. Nimittäin vuodesta 2011 Turun Yliopistosäätiö on jakanut syys- ja talvikuukausille stipendejä, jotka oikeuttavat hakijan tai enintään seitsemän hengen hakijatyöryhmän yhdestä kolmeen viikkoon kestävään majoittumiseen residenssi Villa Tammekannissa Tartossa. Talossa on kaksi kahden hengen ja kolme yhden hengen huonetta sekä kaikkien käytössä oleva työhuone, iso keittiö ja ruokailutila. Residenssivieraille tarjotaan stipendiin kuuluva aamiainen ja mahdollisuus saunan käyttöön. Matkat Tarttoon ja takaisin vierailijat kustantavat itse.

Villa Tammekannin rauhallinen ja työskentelyyn inspiroiva ympäristö sopii erinomaisesti tutkijoille ja väitöskirjatyöntekijöille esimerkiksi vaativan työskentelyjakson toteuttamiseen sekä pienten työ- ja tutkimusryhmien kokouksiin. Yhdeksi kokeilun arvoiseksi aiheeksi voi ottaa yhteistyön kehittämiseen Tarton yliopiston tutkijoiden kanssa. Yliopiston Tartoon, Viron toiseksi suurimpaan kaupunkiin, perusti Ruotsin Kuningas Kustaa II Adolf jo vuonna 1632. Sama kuningas on myös Turun yliopiston perustaja.


Alvar Aallon funkkistyylinen rakennus

Alvar Aalto suunnitteli talon maantieteen professori ja myöhemmin Turun yliopiston kansleri August Tammekannin perheen omakotitaloksi vuonna 1932. Se on ainoa Alvar Aallon suunnittelema talo Virossa. Turun Yliopistosäätiö osti rakennuksen Tammekannin lapsilta vuonna 1998, ja Villa Tammekann korjattiin vastaamaan mahdollisimman tarkasti Alvar Aallon alkuperäisiä piirustuksia. Korjaustyö oli hyvin vaativaa, mutta lopputuloksena saatiin kokonaisuus, jossa kestävyys, käytännöllisyys ja kauneus yhdistyvät. Kaikissa uusissakin korjaus- ja muutostöissä Yliopistosäätiö vaalii tarkasti talon arkkitehdin suunnitelmia ja arkkitehtonista henkeä. Talon sisustuksessakin on käytetty mahdollisuuksien mukaan vain Aallon suunnittelemia kalusteita. Itseoikeutettuna talo kuuluu valtiollisten kulttuurimuistomerkkien rekisteriin ja kansainväliseen IconicHouses –verkostoon.

Rakennuksen historiaa

Tammekannin perhe ehti asua talossa vain seitsemän vuotta, sillä Neuvostoliiton valloitettua Viron 17.6.1940 perhe muutti Suomeen.  Muutto juuri Suomeen oli selkeä valinta, sillä rouva Irene Tammekann oli suomalaissyntyinen ja perheellä oli laajat kontaktit Suomenlahden toiselle puolelle. Neuvostovalta aloitti yksityisasuntojen kansallistamisen 1940 ja talo muutettiin kahdeksi erilliseksi vuokra-asunnoksi. Talo oli useita vuosia myös asumattomana. Kun Viro itsenäistyi 20.8.1991 aloitettiin kansallistetun omaisuuden palauttaminen ja talo tontteineen palautettiin August ja Irene Tammekannin lapsille. He halusivat myydä arvokkaan talon jollekin yleishyödylliselle taholle. Tosin talo oli suurien ja ammattitaidotta toteutettujen muutostöiden ja valtavan korjausvelan takia erittäin huonossa kunnossa. Tarjoukseen tarttui kuitenkin akateemikko Olavi Granö ja hänen välityksellään talo myytiinTurun Yliopistosäätiölle 1998.

Granö-keskus  

Talo kiinnosti Olavi Granötä, olihan hänellä läheinen suhde siihen. Olavi Granön isä oli suomalainen, Turun yliopiston rehtori ja Tarton yliopiston maantieteen professori J.G. Granö. Juuri hän järjesti ensimmäisen tapaamisen 1932 Alvar Aallon ja August Tammekanin kesken kotonaan Turussa. Tämä tapaaminen johti Villa Tammekanin suunnittelun toimeksiantoon. Talon tultua Yliopistosäätiön omistukseen perustettiin Turun ja Tarton yliopistojen yhteistyökeskus, joka sai nimensä J.G. Granön mukaan. Tämä Granö-keskus toimii Villa Tammekanissa ja sen tarkoituksena on edistää suomalais-virolaisen tieteen ja kulttuurin vaihtoa ja yhteistyötä muun muassa järjestämällä luentoja eri tieteenalojen ja kulttuurin ajankohtaisista aiheista.

Suosittelen lämpimästi residenssivierailua Tartoon ja Villa Tammekanniin ja samalla kiitän Turun Yliopistosäätiötä ja Granö-keskusta tästä mahdollisuudesta.

 

Kirjoittaja:

Riitta Danielsson-Ojala, sh, TtM

Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto

 

Linkki hakuohjeeseen:

https://www.yliopistosaatio.fi/apurahat/grano-tutkijahuonestipendi/

 

Lähteet.

https://visittartu.com/fi/villa-tammekann-alvar-aalto-talo

https://www.villatammekann.fi/

VILLA TAMMEKAN. Alvar Aallon arkkitehtuuria n:o 22. Kirjapaino Kari Oy, Jyväskylä 2018

tiistai 21. helmikuuta 2023

Ekstremismi ja vihapuhe tarvitsevat lientyäkseen työkulttuurin muutosta – erilaisuuden tukeminen haastaa korkeakouluja myös Suomessa

 

Kuva: Turun ammattikorkeakoulu 2023

Pahoinvoinnin lisääntyessä väkivaltainen ääriajattelu eli ekstremismi ja radikalisoituminen lisääntyvät myös suomalaisessa korkeakoulutuksessa. Väkivallan eri muodoille kuten vihapuheelle ovat alttiita niin opiskelijat kuin koko henkilöstö, mutta erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat ja työyhteisöjen erityisryhmät. Suomi on monella tapaa ollut poikkeus eurooppalaisena toimijana, sillä meillä on esiintynyt suhteellisen vähän erilaisia ääriryhmittymiä verraten isompiin maihin. Turvallisuustyö on keskittynytkin pitkälle ehkäisevään eli preventiiviseen työhön, eikä tietoa ole useinkaan avoimesti saatavilla aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Viime aikoina työn kuormittavuuteen liittyvät tekijät ja opiskelijoiden kokema psyykkinen pahoinvointi ovat haastaneet myös korkeakoulut pohtimaan uusia toimintamalleja psyykkisen turvallisuuden tukemiseksi lain rinnalle. Psyykkistä kuormittuneisuutta esiintyy yli puolella opiskelijoista. Suomalaisista korkeakouluopiskelijoista seitsemän prosenttia kertoo kokeneensa kiusaamista opiskelutovereidensa, ja viisi prosenttia koulun henkilökunnan taholta.  Vaikka kiusaamisen motiiveista on saatavilla tietoa rajoitetusti, voidaan osan sen syistä olettaa liittyvän uhrien kroonisiin sairauksiin, vammaisuuteen tai mielenterveyteen.

Eurooppalaisessa kehittämishankkeessa CHECKIT HE – ”Countering Hate and Extremism on Campus – Knowledge Innovation and Training in HE” selvitetään korkeakouluissa esiintyvää ekstremismiä ja ääriajattelua. Hankkeen tavoitteena on vastata vihaan ja ääriliikkeisiin korkeakoulujen kampuksilla rakentamalla valmiuksia, tietoja ja taitoja sekä yhdistämällä alan innovatiivisia hankkeita ja käytäntöjä.

CHECKIT HE -hanke auttaa Euroopassa toimivia korkeakoulujen opettajia, henkilökuntaa, päättäjiä ja opiskelijaliittoja keskeisinä kohderyhminä lisäämään osallisuutta, haastamaan vihaa ja ääriliikkeitä sekä tekemään kampuksista turvallisempia ja yhdenvertaisempia paikkoja kaikille. Hankkeen tulokset valmistuvat vuoden 2023 aikana. Hankkeesta on jo julkaistu muun muassa Turun ammattikorkeakoulussa Koskisen ja Härmä-Ortion terveysalan opinnäytetyö 2022.

 

Korkeakouluympäristö ei pääasiassa sovellu erityisryhmille

Yksi keskeinen CHECKIT HE -hankkeen löydös on, että meiltä puuttuu edelleen tapaustutkimuksia vihapuheesta ja verkkokiusaamisesta liittyen työyhteisöjen erityisryhmiin, kuten vammaisiin, kroonisia sairauksia sairastaviin ja mielenterveysongelmista kärsiviin. Usein julkisuudesta keskustellaan juuri aggression tekijään liittyvistä mielenterveyshaasteista, mutta vihan kohteena oleva jää usein vähemmälle huomioille. Myös aihetta käsittelevät tutkimukset liittyvät valtaosin kiusaavan henkilön ominaisuuksiin sen sijaan, että tarkasteltaisiin ongelmaa kiusaamisen ilmiön tai vihapuheen kohteen ja aseman kautta. Kehittämishankkeen viestinä onkin, että tietoa tarvittaisiin erityisesti vihapuheen arvioimiseksi kokonaisuutena ja korkeakouluissa tehtävän kehittämistyön kohdistamiseksi erityisryhmiin, jotta työyhteisöjä voidaan rakentaa joustaviksi.

CHECKIT HE -hankkeen selvitys korostaa kiusaamisen ja ääri-ilmiöiden vaikutusta työssäjaksamiseen. Erityisesti syrjinnän on todettu olevan todellinen uhka Euroopan korkeakouluissa. Työyhteisöt eivät myöskään keskustele erityisryhmien tarpeista kuten mielen kuormittavuuden tuomista haasteista tarpeeksi avoimesti.  Tämä vaikuttanee osaltaan siihen, että kroonisesti sairaat opiskelijat keskeyttävät muita useammin opiskelunsa. Parhaiden käytäntöjen malleja on esitelty edistämään vammaisuuden, kroonisten sairauksien ja mielenterveyden positiivista käsittelyä kampuksella lakiin perustuvien toimintaohjelmien rinnalle. Haasteena on kuitenkin yleinen kiinnostus ja hyvien käytäntöjen konkreettinen toteuttaminen korkeakouluissa. Erilaisuus tulisikin nähdä korkeakoulutuksen voimavarana.

Tukea ja aiheesta lisätietoa saa myös Turun yliopiston Mielen päällä -hankkeesta: https://sites.utu.fi/mielenpaalla/

Kirjoittajat:
Joonas Korhonen, lehtori Turun ammattikorkeakoulu; 
väitöskirjatutkija, Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
Päivi Myllymäki, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja kasvatusalan osaamisalue
Olli Toivonen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja kasvatusalan osaamisalue

Kirjallisuutta

Koskinen, E & Härmä-Ortio, I. 2022. Hate speech and discrimination towards disability, chronic illness and mental health status in higher education: CHECKIT HE -research and development project. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022121830711

Ministry of Education and Culture 2022. Report: Higher education institutions need to pay attention to equality for staff members belonging to ethnic minorities. Press release. Saatavilla: https://valtioneuvosto.fi/en/-/1410845/report-higher-education-institutions-need-to-pay-attention-to-equality-for-staff-members-belonging-to-ethnic-minorities (15.2.2023)

OPH 2022a. Finnish National Agency for Education. Psyykkinen turvallisuus. Saatavilla: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/psyykkinen-turvallisuus (15.2.2023)

Parikka S, Holm N, Ikonen J, Koskela T, Kilpeläinen H & Lundqvist A. 2021.  2021 -tutkimuksen perustulokset 2021. Saatavilla: www.terveytemme.fi/kott (15.2.2023)

Saresma T, Pöyhtäri R, Knuutila A, Kosonen H, Juutinen M, Haara P, Tulonen U, Nikunen K & Rauta J. 2022. Verkkoviha – vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostot, toimintamuodot ja motiivit. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:48. Saatavilla: Verkkoviha : Vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostot, toimintamuodot ja motiivit (valtioneuvosto.fi) (15.2.2023)

Stevanović, A., Božić, R., & Radović, S. 2021. Higher education students' experiences and opinion about distance learning during the Covid-19 pandemic. Journal of computer assisted learning, 37(6), 1682–1693. https://doi.org/10.1111/jcal.12613

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Väkivaltainen ekstremismi ja ääriajattelu. Saatavilla: https://thl.fi/fi/web/vakivalta/vakivallan-muodot/radikalisoituminen-ja-ekstremismi (15.2.2023)

Ministry of Education and Culture 2022. Report: Higher education institutions need to pay attention to equality for staff members belonging to ethnic minorities. Press release. Retrieved from: https://valtioneuvosto.fi/en/-/1410845/report-higher-education-institutions-need-to-pay-attention-to-equality-for-staff-members-belonging-to-ethnic-minorities (15.2.2023)