Yksilöllistä hoitoa kaikille perheille vastasyntyneen sairaalahoidon aikana

 

Aina vastasyntynyt ei ole terve syntyessään tai synnytys käynnistyy ennenaikaisesti vauvan kehityksen ollessa vielä kesken. Tällöin vastasyntynyt tarvitsee usein heti syntymänsä jälkeen sairaalahoitoa, vakavimmissa tapauksissa teho-osastolla. Asia koskettaa lukuisia perheitä, sillä Suomessa vuosittain noin yksi kymmenestä vastasyntyneestä tarvitsee sairaalahoitoa syntymänsä jälkeen.

Vastasyntyneen joutuminen sairaalahoitoon vaikuttaa koko perheeseen ja erityisen suuri elämää mullistava kriisi se on vastasyntyneen vanhemmille. Se voi vaikuttaa vanhemmuuden roolin omaksumiseen ja vanhemmuuteen sitoutumiseen sekä kuormittaa vanhempia emotionaalisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Vanhemmat kokevat riittämättömyyden tunteita, koska eivät voi suojata vauvaansa. Lisäksi vanhemmat joutuvat kohtaamaan vastasyntyneen terveydentilan aiheuttaman huolen ja jopa menettämisen pelon. Osallistuminen vastasyntyneen hoitoon ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon lievittää vanhempien kokemaa stressiä ja ahdistusta sekä auttaa vahvistamaan vastasyntyneen ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta.

Vanhempien aktiivisen osallistumisen ja läsnäolon kannalta osaston arkkitehtuuri on suuressa roolissa. Kautta aikojen vastasyntyneiden sairaalahoitoa on tarjottu avoimissa tiloissa tai huoneissa, joissa hoidetaan useampaa vastasyntynyttä samanaikaisesti. Tämä on mahdollistanut henkilökunnalle useamman vauvan voinnin tarkkailun, mutta vastasyntyneen luona aikaa viettäville vanhemmille on pystytty tarjoamaan vain rajoitettu mahdollisuus läsnäoloon ja yksityisyyteen. Ajan myötä perhehuoneiden merkitys perhekeskeisen ja yksilöllisen hoidon kannalta on tunnistettu ja vanhempien läsnäolo vastasyntyneensä vierellä 24 tuntia ympäri vuorokauden pyritään mahdollistamaan tarjoamalla hoitoa perhehuoneissa.

Tutkimuksissa onkin havaittu, että vanhemmat viettävät enemmän aikaa vastasyntyneen luona sekä osallistuvat enemmän hoitoon perhehuoneissa. Lisääntynyt läsnäolo ja intiimi ilmapiiri edistää emotionaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vuorovaikutusta sekä ihokontaktia vauvan ja vanhempien välillä. Kuitenkaan pelkästään perhehuonearkkitehtuuri ei riitä perhekeskeisen hoidon tarjoamiseksi osastoilla. Lähtökohta perhekeskeiselle hoidolle on osaston omaksuma, vanhempien osallistumista ja jatkuvaa läsnäoloa tukeva hoitokulttuuri sekä henkilökunnan asenteet hoidon tarjoamiseen ja vanhempien tukemiseen. Hoitokulttuurin merkityksestä perhekeskeistä hoitoa tarjottaessa on kirjoitettu aiemminkin tässä blogissa.

Osastoilla tarjottavan perhekeskeisen hoidon kehittämisen kannalta on tärkeää tutkia vanhempien läsnäoloa ja kokemuksia hoidon toteutumisesta erilaisissa arkkitehtuureissa, jotta hoitoa voidaan kehittää vanhempien ja perheiden tarpeita ja toiveita vastaavaksi. Perhekeskeisen hoidon kehittäminen onnistuu parhaiten vanhemmilta saatavan palautteen avulla. Vaikka perhehuoneet edistävät vauvan ja vanhempien välistä suhdetta, voi haasteita muodostua vanhempien ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksissa on raportoitu, että vanhemmat ovat kokeneet haasteita vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa ja he ovat tunteneet olonsa vähemmän informoiduiksi ja vähemmän päätöksentekoon osallistuviksi. Vanhemmat voivat myös kokea yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä perhehuoneissa, sillä muiden vanhempien tapaaminen ja vertaistuen saaminen on haasteellista verrattuna avoimeen arkkitehtuuriin. Avain perhekeskeisen hoidon, kuten kaiken hoidon, tarjoamiseen on yksilölliset tarpeet huomioiva lähestymistapa. Kaikki perheiden erilaiset tarpeet on otettava huomioon ja hoito on räätälöitävä heidän tarpeilleen sopivaksi, ympäristöstä riippumatta.

Kirjoittajan tiedot:

Emma Kainiemi

Kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

eakain(at)utu.fi

Lähteet:

Fegran L, Fagermoen M, Helseth S. (2008) Development of parent-nurse relationships in neonatal intensive care units -- from closeness to detachment. Journal of Advanced Nursing 64(4), 363–371.

Fenwick J, Barclay L, Schmied V. (2001) 'Chatting': an important clinical tool in facilitating mothering in neonatal nurseries. Journal of Advanced Nursing 33(5), 583–593.

Finlayson K, Dixon A, Smith C, Dykes F, Flacking R. (2014) Mothers' perceptions of family centred care in neonatal intensive care units. Sexual & Reproductive Healthcare: Official Journal of the Swedish Association of Midwives 5(3), 119–124.

Gibbs D, Boshoff K, Stanley M. (2016) The acquisition of parenting occupations in neonatal intensive care: A preliminary perspective. Canadian Journal of Occupational Therapy 83(2), 91–102.

Heidari H, Hasanpour M, Fooladi M. (2013) The experiences of parents with infants in Neonatal Intensive Care Unit. Iranian Journal of Nursing and Midwifery Research 18(3), 208–213.

Kiuru S, Gissler M & Heino A. (2020) Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2019. Raskauden aikainen tupakointi vähentynyt. Tilastoraportti 48/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lundqvist P, Westas L, Hallström I. (2007) From distance toward proximity: partners lived experience of caring for their preterm infants. Journal of Pediatric Nursing 22(6), 490–497.

Saunders R, Abraham M, Crosby M, Thomas K, Edwards W. (2003) Evaluation and development of potentially better practices for improving family-centered care in neonatal intensive care units. Pediatrics 111(4 Pt 2), 437.

Shields L, Zhou H, Pratt J, Taylor M, Hunter J, Pascoe E. (2012) Family‐centred care for hospitalised children aged 0–12 years. Cochrane Database of Systematic Reviews The Cochrane Library.

Kuva: https://pixabay.com

Elämän varhaisvaiheet määrittävät tulevaa terveyttä

Ihmisen elämää kuvataan usein kaarena, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Useimmat elintapoihin liittyvät terveysongelmat, kuten lihavuus ja ylipaino sekä kansansairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit sekä tyypin 2 diabetes, nostavat päätään vasta aikuisiällä - kaaren jo käännyttyä laskusuuntaan. Riskiä sairastua näihin sairauksiin lisäävät useat aiemmin kaaren varrella elintapoihin liittyvät tekijät, kuten liian vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja niistä mahdollisesti seuraava ylipaino. Myös geenien osuus näiden sairauksien synnyssä on yleisesti tunnistettu. Viime vuosikymmenten tutkimustulosten perusteella kuitenkin sikiöajalla, syntymällä ja varhaislapsuudella on osaltaan tärkeä rooli tuon riskin muokkaajina. Esimerkiksi äidin raskausaikaisen tupakoinnin ja painonnousun sekä lapsuusiän kasvun on todettu olevan yhteydessä lihavuusriskiin aikuisiällä. Lisäksi mm. syntyminen keskosena (<37 raskausviikolla) lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin aikuisiällä.

Termi ”terveyden varhainen ohjelmoituminen” viittaa siihen, miten elimistö elämän varhaisvaiheessa ohjelmoituu tai sopeutuu kulloinkin vallalla olevaan ympäristöön. Tämä sopeutuminen näkyy elimistön toiminnassa myös pitkällä aikavälillä. Ilmiön tutkimiseen keskittynyt monitieteinen tutkimusala, joka nykyisin kulkee nimellä ”Developmental Origins of Health and Disease” (DOHaD, https://dohadsoc.org), käsittelee elämän varhaisvaiheiden yhteyttä terveyteen ja hyvinvointiin myöhemmällä iällä (ks. esim. Hanson & Gluckman 2011). Vaikka ilmiö on huomioitu jo vuosisadan alkupuolella, sai tutkimusala laajemmassa mittakaavansa lähtösysäyksen 1980-luvun Englannissa tehdystä löydöksestä, jossa todettiin niiden, jotka syntyivät pienipainoisina, kuolleen todennäköisemmin sydän ja verisuonitauteihin, kuin normaalipainoisina syntyneiden. Sittemmin tutkimusala on laajentunut käsittelemään elämän varhaisvaiheen altisteita ympäristömyrkyistä äidin raskausaikaiseen stressiin.

Varhainen ravitsemus on yksi keskeisistä altisteista, jonka yhteydestä terveyteen ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä on selkeää tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi imetyksen lihavuudelta kehittymiseltä suojaava vaikutus ja toisaalta liian korkean imeväisiän proteiininsaannin lihavuuden kehittymiselle altistava vaikutus ovat löydöksiä, jotka ovat toistuneet tutkimuksissa (ks. esim. Brands ym 2014). Toisaalta on myös näyttöä siitä, että elämän varhaisvaiheet vaikuttavat ruokailutottumuksiimme aikuisiällä; esimerkiksi niiden, jotka ovat syntyneet pienipainoisina keskosina, on todettu omaavan aikuisiässä epäterveellisemmät ruokailutottumukset täysiaikaisina syntyneisiin verrattuna

Useat elämän varhaisvaiheessa vaikuttavat tekijät ovat sellaisia, joihin emme pysty suoralta kädeltä vaikuttamaan kovinkaan paljoa. Kuitenkin elintavat, tärkeimpinä ravitsemus ja liikunta, ovat tekijöitä joiden avulla pystymme kenties pitkällä aikavälillä muokkaamaan jo elämän varhaisvaiheessa muotoutuvaa aikuisiän sairastumisriskiä. Viimevuosien tutkimustulosten perusteella onkin erittäin tärkeää panostaa etenkin raskautta suunnittelevien nuorten naisten, raskaana olevien äitien, imeväisikäisten sekä esimerkiksi keskosena syntyneiden terveyden seurantaan ja elintapaohjaukseen osana laajempaa lihavuuden ja siihen liittyvien kansansairauksien ehkäisytyötä.

Kirjoittaja:

Hanna-Maria Matinolli

Terveydenhoitaja, TtT

Projektitutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hanna_Maria_Matinolli

Lähteet:

Barker D.J. & Osmond C. 1986. Infant mortality, childhood nutrition, and ischaemic heart disease in England and Wales. Lancet, 1(8489):1077–1081.

Brands, B., Demmelmair, H., Koletzko, B. 2014. How growth due to infant nutrition influences obesity and later disease risk. Acta Paediatr. 130, 578-585.

Brisbois, T.D., Farmer, A.P., McCargar, L.J. 2012. Early markers of adult obesity: a review. Obesity Reviews, 13, 347-367.

Hanson, M. & Gluckman, P. 2011.  Developmental origins of noncommunicable disease: population and public health implications. Am J Clin Nutr, 94; 1754S-1758S.

Kaseva, N., Wehkalampi, K., Hemiö, K., Hovi, P., Järvenpää, A.L., Andersson, S., Eriksson, J.G., Lindström, J., Kajantie, E. 2013. Diet and nutrient intake in young adults born preterm at very low birth weight. J Pediatr 163(1):43-8.

Matinolli HM. 2018. Nutrition and early life programming of health. Focus on preterm birth and infant feeding in relation to energy-balance and related traits in adulthood. Väitöskirja. Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta.

Raju, T.N.K, Buist, A.S., Blaisdell C.J., Moxey-Mims, M., Saigal, S. 2017. Adults born preterm: a review of general health and system-specific outcomes. Acta Paediatr. 106(9):1409-1437.

Sipola-Leppänen, M., Vääräsmäki, M., Tikanmäki, M., Matinolli, HM., Miettola S., Hovi P., Wehkalampi, K., Ruokonen, A., Sundvall, J., Pouta, A., Eriksson, JG., Järvelin, MR., Kajantie, E. 2015. Cardiometabolic risk factors in young adults who were born preterm. Am J Epidemiol. 181(11):861-73.

Uusien seinien lisäksi uusi asenne

”Mehän toimimme jo perhekeskeisesti” ja ”Eikö siellä niin ole toimittu jo kauan” ovat lausahduksia, joita olen kuullut sekä sairaaloissa että maallikoilta, kun olen puhunut väitöskirjatutkimukseni aiheesta, perhekeskeisen hoidon implementoinnista vastasyntyneiden teho-osastoille. Näin ei kuitenkaan luuloista huolimatta ole, vaan perhekeskeisen hoidon juurruttaminen käytäntöön on ollut ongelmallista (Mikkelsen & Frederiksen 2011).

Syitä tähän voivat olla osaston fyysinen toimintaympäristö ja hoitokulttuuri, jotka eivät tue vanhempien läsnäoloa ja osallistumista lapsensa hoitamiseen (Flacking ym. 2012; Axelin ym. 2014). Vanhat osastot on rakennettu tekniikkaa ja lapsen lääketieteellistä hoitoa ajatellen eikä perheille ole jäänyt tarpeeksi tilaa (Johnson ym. 2004). Lisäksi vanha professiolähtöinen hoitokulttuuri on syvällä hoitajien ammatti-identiteetissä ja toimintatavoissa. Hoitajan työnkuvan muutos perhelähtöiseen hoitamiseen ja vanhempien tukemiseen vaatii aikansa. (Axelin ym. 2014.)

Mitä perhekeskeinen hoitaminen sitten tarkoittaa? Perhekeskeisen hoidon perusperiaatteita vastasyntyneiden teho-osastolla ovat vanhempien vapaa läsnäolo, vanhempien osallistuminen lapsensa hoitoon, perheiden vahvuuksien tunnistaminen ja tukeminen, perheen tukeminen lapsen hoitamisessa heidän valitsemallaan tavalla sekä jaettu vastuu lapsen hoidosta ja siihen liittyvästä päätöksenteosta (Mikkelsen & Frederiksen 2011). Oleellinen osa perheen roolin ja yhteenkuuluvuuden tukemista sairaalassa on fyysisen ja emotionaalisen läheisyyden mahdollistaminen vanhemman ja vauvan välillä (Flacking ym. 2012).

Perhekeskeisyyttä ei ole vanhempien sulkeminen pois osastolta iltapäiväraportin tai aamutoimien ajaksi vaan se, että vanhemmat voivat pitää lastaan kenguruhoidossa vaikka koko päivän. Perhekeskeisyyttä ei ole se, että lääkärinkierron jälkeen vanhemmille käydään kertomassa lapsen kuulumiset ja suunnitelmat, vaan se, että vanhemmat toivotetaan tervetulleiksi lääkärinkierrolle ja lapsen hoitoa koskevat päätökset tehdään yhdessä vanhempien kanssa. Perhekeskeisyyttä ei ole se, että hoitajat kertovat vanhemmille mistä lapsi pitää/ei pidä, vaan että vanhemmat tuntevat oman lapsensa hoitajia ja lääkäreitä paremmin. Perhekeskeisten periaatteiden mukaan hoidetun lapsen kotiutuessa vanhemmat kokevat lähtevänsä sairaalasta oman lapsensa eikä sairaalan lapsen kanssa.

Suomessa ja maailmalla suunnitellaan ja rakennetaan uusia sairaaloita. Vanhempien läsnäolon tärkeys vastasyntyneiden teho-osastoilla on ymmärretty ja uusiin sairaaloihin tulee perhehuoneita, joissa vanhemmat voivat olla lapsensa kanssa ympäri vuorokauden. Uusien seinien myötä olisi aika saada myös asenteet uudistettua niin, että vanhemmat nähdään lapsensa ensisijaisina hoitajina ja tasavertaisina kumppaneina. Tämä ei tarkoita, että hoitajia ei enää tarvita. Päinvastoin, hoitajia tarvitaan kulkijaksi ja oppaaksi perheiden rinnalle.

Kirjoittajan tiedot:

Mirka Toivonen

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

mijotoi(at)utu.fi

Lähteet:

Axelin A, Ahlqvist-Björkroth S, Kauppila W, Boukydis Z & Lehtonen L. 2014. Nursesp perspectives on the close collaboration with parents training program in the NICU. MCN: The American Journal of Maternal Child Nursing 39, 260-268.

Flacking, R, Lehtonen, L, Thomson, G, Axelin, A, Ahlqvist, S, Hall Moran, V, Ewald, U & Dykes, F. 2012. Closeness and separation in neonatal intensive care. Acta Paediatrica 101, 1032-1037.

Johnson B, Abraham M & Parrish R. 2004. Designing the neonatal intensive unit for optimal family involvement. Clinics in Perinatology 31(2), 353-382.

Mikkelsen G, & Frederiksen K. 2011. Family-centred care of children in hospital—A concept analysis. Journal of Advanced Nursing 67, 1152-1162.

 

Painehaavat hoidon laadun mittarina

Painehaavojen esiintymisen seuranta on tärkeä hoitotyön laadun seurantamittari.  Painehaavojen esiintyvyyttä voidaan myös pitää hoitotyön tuloksellisuuden mittarina, koska painehaavojen syntymisen ehkäisyssä hoitotyöllä on keskeinen rooli.

Painehaavalla tarkoitetaan paikallista ihon tai sen alla olevan kudoksen vauriota, joka ilmaantuu yleensä kehon luisen ulokkeen kohdalle paineen tai venytyksen tai näiden yhteisvaikutuksena. Painehaavat luokitellaan 4-portaisella asteikolla sen mukaan, kuinka syvälle kudokseen asti vaurio ulottuu. (NPUAP & EPUAP 2016).  

Tavallisimmin painehaava sijaitsee ristiselässä, istuinkyhmyjen tai lonkkaluiden kohdalla tai kantapäissä. Painehaava syntyy ulkoisen paineen vaikutuksesta tai kitkan ja kudosten venyttymisen myötävaikutuksella. Painehaavalle altistavia riskitekijöitä ovat liikkumattomuus, ihon kosteus, ravitsemushäiriö, vanhuus, keskosuus, hypotermia tai paikalliset kudosolot, kuten kudosten huono happeutuminen. Perussairauksista DM, aivoverenkierron häiriöt, munuaisten vajaatoiminta, sydän- ja verisuonisairaudet altistavat painehaavan synnylle.

Painehaavoja on arvioitu esiintyvän noin 5 - 15 %:lla kotihoidossa, hoitolaitoksissa ja sairaaloissa hoidettavista potilaista. Kustannuksiksi on arvioitu Suomessa noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Kustannuksen lisäksi painehaavat ovat kivuliaita ja ne huonontavat elämänlaatua, lisäävät infektioalttiutta, kuolemanvaaraa ja hoitohenkilökunnan työtaakkaa. (Soppi 2010.)

Parasta hoitoa on ennaltaehkäisy. Riskipotilaiden tunnistaminen mahdollisimman pian hoitoon tulon jälkeen on tärkeää, koska painehaava voi syntyä nopeastikin, esimerkiksi ensiavussa odottaessa. Painehaavariski suositellaan arvioitavaksi 2–4 tunnin kuluessa potilaan saapumisesta hoitoon, ja kuitenkin viimeistään 8 tunnin kuluessa. Potilaan tilan muuttuessa riski pitäisi aina uudelleenarvioida, mutta kuitenkin vähintään kerran viikossa. Riskin arvioinnin tarkoituksena on löytää ne potilaat, jotka tarvitsevat painehaavoja ehkäiseviä interventioita niiltä välttyäkseen.

Painehaavariskin arviointiin on useita mittareita, joista Norton on vanhin ja Braden yleisimmin käytetty. Helppo tapa arvioida riski on arvioida potilaan liikuntakykyä ja ihon kuntoa. Potilaalla on suuri riski saada painehaava, jos hänen liikuntakykynsä on voimakkaasti rajoittunut (esimerkiksi vuodepotilas tai traumapotilas) tai hänellä on jo painehaava jossain päin kehoa tai on joskus ollut sellainen. Riski on keskinkertainen, jos liikuntakyky on rajoittunut (potilas tarvitsee liikkumiseen apuvälineitä tai muiden apua) tai iho on hauras tai siinä on tuntopuutos. Jos potilaalla ei ole liikuntarajoitteita ja iho on hyväkuntoinen, riski saada painehaava on pieni.

Hoitotyön interventioita ovat oikeanlaisen patjan ja istuinalustan valinta, ihon kunnon säännöllinen tarkistaminen ja arviointi sekä ihon ja inkontinenssin hoitaminen. Paineen keventäminen ja potilaan mobilisointi asentohoidolla ja apuvälineiden käytöllä on keskeistä. Potilasta nostettaessa ja siirrettäessä on vältettävä kitkaa ja hankausta.  Omatoimisuuteen ohjaaminen ja kannustaminen ovat tärkeitä. Lisäksi potilaan ravitsemustila on arvioitava ja tunnistettava mahdollinen vajaaravitsemustila ja korjattava se.

Painehaavariskin tunnistamisen ja painehaavoja ehkäisevien interventioiden käytön tulisi kuulua jokaisen hoitotyöntekijän perusosaamiseen erilaisissa toimintaympäristöissä kaiken ikäisten kanssa työskenneltäessä. Vaikka vanhuus on altistava riskitekijä, eivät lapset ole automaattisesti turvassa painehaavoilta.

Lähteet:

European Pressure Ulcer Advisory Panel (EPUAP) and National Pressure Ulcer Advisory

Panel (NPUAP). Prevention and Treatment of Pressure Ulcers: Clinical Practice Guidelines.

Washington, DC: National Pressure Ulcer Advisory Panel; 2009.

European Pressure Ulcer Advisory Panel ja National Pressure Ulcer Advisory Panel. Prevention and

treatment of pressure ulcers: quick reference guide. Washington DC: National Pressure Ulcer

Advisory Panel; 2009. Luettavissa osoitteessa: http://www.epuap.org/guidelines/QRG_Prevention_in_Finnish.pdf

Painehaavojen ennaltaehkäisyn toimintamalli. 2015. Helsingin Uudenmaan sairaanhoitopiiri. HUS painehaavatyöryhmä 3/2015.

Soppi, Esa. 2010. Painehaava - esiintyminen, patofysiologia ja ehkäisy.  Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 126(3):261-8.

Kirjoittajan tiedot:

Satu Rauta

1) esh, TtM, hoitotyön kliininen asiantuntija

HUS Hyks Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito (ATeK)

satu.rauta(at)hus.fi

2) esh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos

saraut(at)utu.fi