Multi-, inter-, trans- vai joku muu? Moniammatillisen yhteistyön tasolla on väliä

Moniammatillinen yhteistyö on sote-uudistuksessa kaikkien huulilla. Moniammatillinen yhteistyöosaaminen on tunnistettu sote-uudistuksen tärkeäksi osaamistarpeeksi (1) ja valtioneuvoston julkaisuissa alleviivataan, ettei sote-palvelujen integraatio voi onnistua ilman sitä (2–4). Moniammatillinen yhteistyö on kiistatta sote-palvelujen yhteensovittamisen edellytys, mutta onko kaikille sote-alan toimijoille selvää, mitä käsitteellä oikein tarkoitetaan?

Maailman terveysjärjestö määrittelee moniammatillisen yhteistyön (interprofessional collaborative practice) eri ammattilaisten väliseksi toiminnaksi, jossa eri alojen asiantuntijat työskentelevät yhdessä potilaan ja hänen perheensä kanssa potilaan parhaaksi, tarjotakseen mahdollisimman laadukasta hoitoa eri toimintaympäristöissä (5). Moniammatillisen yhteistyön käsitteelle on kuitenkin olemassa lukuisia muita eri määritelmiä. Käsitteen tarkka määrittely onkin haasteellista, eikä sille ole olemassa globaalisti hyväksyttyä, yksiselitteistä, tutkimukseen perustuvaa määritelmää. (6.) Suomen kielessä puhutaan usein moniammatillisesta tai monialaisesta yhteistyöstä erittelemättä yleensä tarkemmin, minkä tasoisesta yhteistyöstä on kyse. On kuitenkin eri asia, puhutaanko moniammatillisesta rinnakkain työskentelystä (multiprofessional), ammattiryhmien välisestä yhteistyöstä (interprofessional) tai kenties ammattirajat ylittävästä (transprofessional) yhteistyöstä. 

Australialainen tutkimusryhmä on julkaissut viime vuonna oman näkemyksensä moniammatillisen yhteistyön määritelmästä terveydenhuollon tiimien näkökulmasta. Tässä luokittelussa moniammatilliset tiimit jaotellaan tiimin ominaisuuksien mukaan viiteen eri tasoon: yksialaiseen (unidiscipilinary), monialaiseen (multidisciplinary), ammattiryhmien väliseen (interprofessional), ammattirajat ylittävään (transdisciplinary) ja hybridimuotoiseen (hybrid) tiimiin. Moniammatillisen tiimin taso määräytyy sen mukaan, ketä tiimiin kuuluu, miten tiimissä viestitään ja tehdään yhteistyötä, kuka tiimiä johtaa, kuinka tiukat tiimin ammatilliset rajat ovat, miten asiakkaan palvelutarpeen arviointi, hoito ja palvelut toteutetaan ja onko tiimillä näiden osalta yhteiset tavoitteet. (7.) 

Ensimmäisellä tasolla, yhden ammattiryhmän vastatessa asiakkaan hoidosta ja palveluista (unidisciplinary team), toista ammattialaa voidaan tarvittaessa konsultoida, mutta muuten asiakkaan hoitoon ja palveluihin liittyvää yhteistyötä ei tehdä muiden ammattiryhmien kanssa. Seuraavalla tasolla moniammatillisessa tiimissä voi toimia monen eri ammattialan edustajia, mutta varsinaisen yhteistyön sijaan toiminta on ennemminkin rinnakkain työskentelyä (multidisciplinary team). Tämän tyyppisessä tiimissä ammatilliset rajat ovat tiukat ja tiimiä johtaa sen korkeimmassa asemassa oleva henkilö – yleensä lääkäri − jonka kautta myös kaikki viestintä kulkee. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään ammattialakohtaisesti ja ammattilaisten asettamat tavoitteet voivat olla ristiriidassa keskenään. (7.)

Kolmas taso on ammattiryhmien välinen yhteistyötiimi (interprofessional team), jossa eri alojen ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä, vaihtavat keskenään tietoja ja ovat yhteydessä toisiinsa säännöllisesti. Tiimin jäsenet tuntevat hyvin toisensa asiantuntijuusalueet ja asiakas ja hänen läheisensä ovat tasavertainen osa tiimiä. Tiimillä on nimetty johtaja, muttei se välttämättä ole lääkäri. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään ammattialakohtaisesti, kun taas asiakkaan hoitoa ja palveluja koskevat tavoitteet ovat yhteiset. (7.)

Neljännellä tasolla, ammattirajat ylittävässä tiimissä (transdisciplinary team) eri alojen ammattilaiset – yhdessä asiakkaan ja läheisten kanssa − tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja jakavat rooleja ja vastuita. Asiakkaan hoidon ja palvelutarpeen arviointi tehdään monialaisesti ja hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat yhteensovitetut. Tiimin jäsenet jakavat tietoja ja taitoja keskenään ja ammatilliset rajat voivat hämärtyä. Usein tällaisen tiimin toimijat ovatkin saaneet lisäkoulutusta, mikä mahdollistaa tiimin jäsenten välisen tehtävien jakamisen eri tavalla. (7.)

Viides taso – kaikki edellä kuvatut tasot läpileikkaava − on hybriditiimi (hybrid team). Tällainen tiimi on dynaaminen; se voi liikkua sujuvasti moniammatillisten tiimien eri tasojen välillä ja omaksua eri tiimityyppien ominaisuuksia asiakkaan hoito- ja palveluprosessin eri vaiheissa. Hybriditiimi on joustava, se mukautuu paikalliseen toimintaympäristöön ja tarjoaa asiakkaalle palveluja yksilöllisen tarpeen mukaan. (7.)

Mikään edellä kuvatuista tasoista ei ole automaattisesti ja kaikissa tilanteissa asiakkaalle paras vaihtoehto. On selvää, että paljon ja monialaisia palveluja tarvitsevat asiakkaat vaativat ammattiryhmien välisen tai ammattirajat ylittävän tiimin palveluita, kun taas yksittäisen palvelutarpeen asiakkaille voi riittää yhden ammattiryhmän tarjoama palvelu ja korkeintaan toisen ammattiryhmän konsultointi. Moniammatillisen yhteistyön tasoja kannattaa kuitenkin pohtia. Minkä tasoisesta moniammatillisesta yhteistyöstä kukin asiakas hyötyisi ja mitä ominaisuuksia tällöin kunkin tasoisessa tiimissä tulisi olla? Moniammatillisen yhteistyön avulla voidaan tarjota joustavampia, asiakaskeskeisimpiä palveluja (5). Moniammatillisen yhteistyön tasojen ymmärtäminen taas auttaa toteuttamaan parempaa moniammatillista yhteistyötä.

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

Lähteet: 

1. Kangasniemi M, Hipp K, Häggman-Laitila A, Kallio H, Karki S, Kinnunen P, Pietilä A-M, Saarni R, Viinamäki L, Voutilainen A & Waldén A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018.

2. Valtioneuvosto. 2019. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019: Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161931, 24.4.23

3. Timperi T. 2022. Sote-integraation edellyttämä monialainen yhteistyöosaaminen. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:22. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164410, 24.4.23.

4. Koivisto J & Tiirinki H (toim.). 2020. Monialaisen palvelutarpeen tunnistaminen sosiaali- terveys- ja työvoimapalveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:38. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162382, 24.4.23.

5. Maailman terveysjärjestö, Word Health Organization, WHO. 2010. Framework for Action on Interprofessional Education and Collaborative Practice. https://www.who.int/publications/i/item/framework-for-action-on-interprofessional-education-collaborative-practice, 24.4.23

6. Tannhauser, J., S. Russel-Mayhew & C. Scott. 2010. Measures of Interprofessional Education and Collaboration. Journal of Interprofessional care 24(4), 336-349.

7. Martin AK, Green TL, McCarthy AL, Sowa PM, Laakso EL. 2022. Healthcare Teams: Terminology, Confusion, and Ramifications. Journal of Multidisciplinary Healthcare 15, 765-772. 

Kuvalähde: Unsplash

Yhdessä rakentuva osallisuus

 

Jokaisella lapsella on oikeus eheään, terveeseen ja tasapainoiseen elämään, kasvuun ja kehitykseen. Vanhempien ja muiden lapsen elämässä mukana olevien aikuisten velvollisuutena on huolehtia siitä, että tämä oikeus toteutuu myös käytännössä. Aikuisilla on tähän täydet mahdollisuudet, mikäli tahto on riittävän vahva. Tärkeää onkin edistää lapsen elämää ohjaavien aikuisten kykyä toimia yhdessä (Valtioneuvosto 2019).

Lapsen eheään ja tasapainoiseen kasvuun kytkeytyy vahvasti lapsen osallisuus. Osallisuus on käsitteenä arkipäiväistynyt, mutta edelleen käsitteen määritteleminen on haasteellista. Osallisuus usein rinnastuu toimijuuteen, aktiiviseen osallistumiseen sekä oikeuteen tulla kuulluksi. Osallisuus on ennen kaikkea vaikuttamista oman elämän kulkuun, mahdollisuuksiin ja toimintoihin. (Koivisto ym. 2018; Isola ym. 2017). Osallisuuden toteutuminen tuottaa lapselle terveyttä, hyvinvointia ja turvaa. Siksi osallisuuden ympärille pysähtyminen on välttämätöntä, sillä osallisuuteen – samoin kuin osattomuuteen – ohjataan sekä tietoisesti että tiedostamatta. (Paananen ym. 2021). Lapsen osallisuus ja kasvaminen täysiin mahdollisuuksiinsa tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Aito osallisuus on dynaaminen, ihmisten välisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä muotoutuva prosessi. Silloin, kun lapsella on erityisiä tarpeita, aikuisilla on erityinen merkitys osallisuuden mahdollistamisessa. (Kinnunen 2021; Isola ym. 2017)

Väitöskirjatutkimuksessani (Kinnunen 2021) tutkin erityistä tukea tarvitsevan koululaisen osallisuuden mahdollistavaa yhteistoimintaa. Tutkimuksessani lapsen arki rakentui koulun, kodin ja kuntoutuksen toimintaympäristöissä. Näiden toimintaympäristöjen risteyskohdassa kohtaavat eri tieteenalat, paradigmat sekä erilaiset lähestymistavat käsitteineen. Tämä käsitteiden, kielten ja toimintatapojen moninaisuus haastaa lapsen ympärillä toimivia aikuisia. Kun lapsella on todettu erityinen tuen tarve, monitoimijaisen yhteistyön merkitys korostuu. Yhteistyön keskiössä on lasten ja perheiden sekä ammattilaisten jaettu asiantuntijuus, jolloin tietoa käytetään monitasoisesti ja -suuntaisesti. Erilaisten toimintakulttuurien kohtaaminen vaatii mukautumis- ja sulautumiskykyä, jotta pystytään tarjoamaan paras mahdollinen tuki ja kasvualusta lapselle. Tämä edellyttää lasten ja vanhempien kanssa toimivilta asiantuntijoilta monialaista työskentelykulttuuria, jossa vanhemmat ja lapset tunnistetaan kumppaneina, omien asioidensa parhaina asiantuntijoina. (Kinnunen 2021; Vänskä ym. 2016)

Yhteisen toiminnan rakentaminen arjessa vaatii halua mukauttaa omaa toimintaansa yhteisiä tavoitteita palvelevaksi. Esimerkiksi kuntoutusta ja terapiaa ei voida erottaa kasvatuksesta ja opetuksesta erillään olevaksi toiminnaksi, koska nämä kaikki yhdessä tukevat lapsen meneillään olevaa kehitystä. (Kauppila ym. 2016). Osallisuutta mahdollistava yhteistoiminta näyttäytyy toimijoiden keskinäisenä vuorovaikutusprosessina, jossa lapsella on tärkeä rooli oman osallisuuden rakentajana.

Yhteistoiminnan yhdeksi avaintekijäksi tunnistettiin tutkimuksessani lapsen aito kohtaaminen vuorovaikutuksessa. Se edellyttää aikuisilta mahdollisuutta keskittyä, olla läsnä ja antaa aikaa lapselle sekä kykyä kuunnella lapsen toiveita ja tarpeita sekä herkkyyttä vastata niihin. Vahvuuksien ja rajoitteiden tunnistamisen tasapainosta syntyy oppimista, toimintakykyä ja kasvua mahdollistava prosessi, jossa lapsi voimaantuu, kasvaa, kehittyy ja oppii. Kannustamalla ja rohkaisemalla lasta päivittäisissä toiminnoissa luotsataan häntä myös itsenäiseen toimintaan ja päätöksentekoon. Toiminnan tavoitteiden olisikin hyvä olla aidosti lapsilähtöisiä ja yhdessä luotuja. Tämä tarkoittaa sitä, että aikuisten toiminnan tulee olla lapsesta lähtöisin olevaa ja hänelle sopivien vaihtoehtoisten toimintatapoja etsivää. (Kinnunen 2021; Kinnunen ym. 2021) 

Toimivan yhteistoiminnan edellytys on, että jokainen toimija tunnistaa oman tehtävänsä ja roolinsa ja on valmis jakamaan omaa osaamistaan tässä yhteistyössä. Ammattirajat ylittävä tiedon ja osaamisen jakaminen toimijoiden kiinteässä vuorovaikutuksessa on merkityksellistä. Olennaista on pysähtyä tarkastelemaan sekä omaa, että yhteistä toimintaa.  Miten minä ja me mahdollistamme lapsen osallisuutta? Kyky asettua toisen asemaan on olennaista ja se mahdollistaa lapsen arjen ymmärtämisen, myönteisen lähestymisen ja yhteistoiminnan rakentumisen. Olemassa olevat toimintakulttuurit tarvitsevat muutosta pystyäkseen vahvistamaan aidosti erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuutta. Yhdyspinnoilla rakentuviin toimintamalleihin ja ruohonjuuritasolla tapahtuvaan lasten, perheiden ja asiantuntijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Yhteistoiminnan kehittämisen aika on nyt. 

Kirjoittaja:

Anu Kinnunen, KT, ft, ammatillinen erityisopettaja

Koulutuspäällikkö, Savonia-ammattikorkeakoulu

Avainsanat: Osallisuus, yhteistoiminta

Lähteet:

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leeman, L., Lääperi, R., Schneider, T.,  Valtari, S.,  Keto-Tokoi, A. 2017. Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.

Kauppila, J., Sipari, S., Suhonen-Polvi, H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus hänen kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, I., Salminen, A-L, Rajavaara, M, Ylinen, A. (toim.) Kuntoutuminen. Duodecim, Helsinki.

Kinnunen, A. 2021. Löytöretkellä lapsen osallisuuteen. Substantiivinen teoria kouluikäisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuuden mahdollistavasta yhteistoiminnasta. Dissertation in Education, Humanities and Theology 170.  https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24872

Kinnunen, A., Jeglinsky, I., Vänskä, N., Lehtonen, K., Sipari, S. 2021. The Importance of Collaboration in Pediatric Rehabilitation for the Construction of Participation: The Views of Parents and Professionals. Disabilities. DOI: https://doi.org/10.3390/disabilities1040032.

Koivisto, J., Isola, A-M., Lyytikäinen, M. 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 9/2018

Paananen R., Kainulainen S., Hyppönen E., Leikas H., Lindström A., Lökfors J. 2021. 10 tarinaa nuoruudesta ja tuen tarpeista - nuorten ajatuksia palveluiden kehittämiseksi. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja DIAK PUHEENVUORO 21

Valtioministeriö. 2019. Tutkijoiden havaintoja ja suosituksia lasten ja nuorten monipuolisen kehityksen, terveyden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien edistämiseksi Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:7

Vänskä, N., Sipari, S. & Pollari. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kuntoutuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELAn työpapereita 94.

 

 

Häiriökysyntä

Häiriökysyntä (failure demand) syntyy, kun palvelujärjestelmä ei pysty vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin (Hyytiälä & Kekomäki, 2017). Tällöin asiakkaan odotukset, tarpeet ja palvelujen tarjonta eivät kohtaa ja asiakas hakeutuu palveluiden piiriin yhä uudelleen ja uudelleen − usein lisävaatimusten kera. Tämä lisää asiakkaan inhimillistä kärsimystä, kuormittaa palvelujärjestelmää ja nostaa kustannuksia. Häiriökysynnän käsitteen on ottanut käyttöön brittiläinen työpsykologian professori John Seddon, kun taas Suomessa termin ovat lanseeranneet Hermanni Hyytiälä ja lääketieteen emeritusprofessori Martti Kekomäki.

Häiriökysyntä on suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa vielä tuntematon ilmiö.

Terveydenhuollon häiriökysyntää on tutkittu esimerkiksi Iso-Britanniassa. John Seddonin johdolla vuonna 2014 toteutetussa laajassa selvityksessä todettiin, että häiriökysyntää vähentämällä palvelujen kustannuksissa voitaisiin säästää jopa 16 miljoonaa puntaa vuodessa. (Seddon, 2014). Toisessa, brittiläisen perusterveydenhuollon kontekstiin sijoittuvassa katsauksessa puolestaan esitettiin, että häiriökysynnän tunnistaminen on tärkeää, kun terveyspalveluja halutaan uudistaa (Walley et al., 2019). Suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa häiriökysyntä on vielä tuntematon ilmiö, eikä sitä ole kansainvälisestikään vielä juuri lähestytty hoitotieteen näkökulmasta.  Häiriökysynnässä sote-palvelujen asiakas palaa palvelujärjestelmän piiriin toistuvasti, jos hän ei saa tarvitsemaansa ja odotuksiaan vastaavaa, oikeaa palvelua, tai se ei ole laadultaan hyvää. Pohjimmiltaan kysymyksessä on siis epäonnistuminen asiakkaan palvelemisessa.  Syynä tähän voivat olla esimerkiksi pirstaleiset palvelupolut, toimimattomat palvelukokonaisuudet ja -ketjut, riittämätön moniammatillinen yhteistyö, asiakkaan puutteellinen kohtaaminen tai se, ettei asiakkaan elämäntilannetta huomioida kokonaisvaltaisesti. Tilanne voi olla edellä kuvatun kaltainen erityisesti asiakkailla, joilla on lisääntynyt ja monialainen palveluntarve. Erilaiset terveydelliset, taloudelliset ja sosiaaliset haasteet, kuten pitkäaikaissairaudet, työttömyys ja mielenterveys- ja päihdeongelmat, tai henkilökohtainen kriisi, kuten lähiomaisen menetys tai läheisen vakava sairastuminen, voivat aiheuttaa runsaan ja monialaisen palveluntarpeen.

Yksi tapa vähentää häiriökysyntää on tarjota joustavia palveluja, jotka mukautuvat kysyntään. Oivallisena esimerkkinä kysyntään mukautuvasta palvelusta on moniammatillinen tiimi (Hyytiälä & Kekomäki, 2017), jossa ammattiryhmien välinen (interprofessional) tai ammattirajat ylittävä (transprofessional) moniammatillinen yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta, eri ammattiryhmien välinen kommunikaatio pelaa ja moniammatillisen tiimin jäsenet puhaltavat yhteen hiileen. Tällöin palvelupolku on sujuva ja asiakkaan tilanteeseen pureudutaan kerralla kokonaisvaltaisesti ilman, että häntä pompotellaan asiantuntijalta toiselle. Toinen esimerkki joustavasta palvelusta on asiakkaalle tarjottu palveluohjaus, jossa palvelujärjestelmän hyvin tunteva asiantuntija ottaa kopin asiakkaan kokonaistilanteesta ja palvelujen koordinoinnista.

Häiriökysynnän vähentämisessä keskeistä on ymmärtää kysyntää, eli asiakkaan odotuksia ja tarpeita.  Näin on pyritty toimimaan esimerkiksi sote-uudistukseen ja palvelujen yhteensovittamiseen liittyvässä palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelytyössä, jossa korostetaan, ettei toimivia ja vaikuttavia palvelupolkuja, -kokonaisuuksia ja -ketjuja voi rakentaa kuulematta asiakkaan ääntä (Koivisto, Liukko, Tiirinki, Lyytikäinen, 2020). Kysynnän ymmärtämisessä puolestaan on oleellista sisäistää asiakkaan kohtaamisen merkitys. Aito kohtaaminen, asiakkaan tarpeiden ja odotusten kuuntelu sekä hänen yksilöllisen elämäntilanteensa huomioiminen, auttavat asiakasta saamaan oikeat palvelut, oikeaan aikaan.

Sote-uudistuksen läpimenon kynnyksellä on aiheellista odottaa, että tulevaisuuden sotessa voitaisiin välttää tilanteita, joissa asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua tai se on väärää tai heikkolaatuista. Nähtäväksi jää, tarjoaako soten keskiössä oleva palvelujen yhteensovittaminen sujuvine palveluketjuineen ja -kokonaisuuksineen mahdollisuuden häiriökysynnän vähentämiseen. Sote-palvelujen tarveperusteinen organisointi − esimerkiksi moniammatillisten tiimien ja asiantuntevan palveluohjauksen avulla − voi tarjota hyvän keinon sote-palvelujen vaikuttavuuden lisäämiseen ja kustannusten ja häiriökysynnän vähentämiseen.

 

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto Hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

 

LÄHTEET

Hyytiälä, H., & Kekomäki, M. (2017). Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti, 46(72), 2664–2665.

Koivisto, J., Liukko, E., Tiirinki, H., & Lyytikäinen, M. (2020). Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyn , ohjauksen ja seurannan käsikirja (pp. 1–42). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Seddon, J. (Vanguard) (Locality). (2014). Saving money by doing the right thing. In Vanguard Consulting (pp. 1–48).

Walley, P., Found, P., & Williams, S. (2019). Failure demand: a concept evaluation in UK primary care. International Journal of Health Care Quality Assurance, 32(1), 21–33. https://doi.org/10.1108/IJHCQA-08-2017-0159

Kuvalähteet: Pixabay.

Palveluohjauksen osaajaksi yliopistotasoisella täydennyskoulutuksella

Palveluohjauksen osaajille on kysyntää 

Suomessa pieni osa väestöstä käyttää suurimman osan kaikista sote-palveluista ja heistä lähes kaikilla palvelujen tarve on monialainen. Paljon palveluja tarvitsevat asiakkaat voivat olla lähtökohtaisesti muita heikommassa asemassa vähäisten voimavarojensa vuoksi ja heillä on usein monimuotoisia haasteita elämän useilla osa-alueilla. Runsaan ja monialaisen palveluntarpeen voivat aikaansaada esimerkiksi pitkäaikainen sairaus, ikääntyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat, työttömyys tai yhteiskunnasta syrjäytyminen. Sosiaali- ja terveysalan alan ammattilaisten osaaminen ei ole kuitenkaan täysin riittävää vastaamaan paljon palveluja tarvitsevan väestön tarpeisiin ja osaamisvajetta on muun muassa palveluohjausosaamisessa, palveluiden koordinoinnissa ja niiden yhteensovittamisessa. Ammattilaisten palvelujärjestelmän tuntemus ja paljon palveluja tarvitsevien tunnistaminen eivät myöskään ole aina riittävällä tasolla.

Turun yliopiston hoitotieteen laitos on vastannut palveluohjauksen osaamisvajeeseen tarjoamalla yliopistotasoista ammatillista täydennyskoulutusta palveluohjauksesta. Koulutuksen tavoitteena on laajentaa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien ammattilaisten palveluohjausosaamista niin ammattilaisen kuin asiakkaankin näkökulmasta. Palveluohjauksen täydennyskoulutus (30 op) on Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittama, sosiaali ja terveysalan ammattilaisille tarkoitettu maksuton täydennyskoulutus. Täydennyskoulutuksen tarkoituksena on lisätä laajasti ja monipuolisesti ammattilaisten palveluohjauksen osaamista ja vahvistaa kattavasti asiantuntijuutta. Opinnot voivat tuoda jopa uusia mahdollisuuksia opintokokonaisuuden suorittaneiden ammattilaisten työurille.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten palveluohjausosaamisen lisäämisestä hyötyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat. Koronaviruskriisillä tulee olemaan pitkäkestoisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarpeisiin, etenkin muita heikoimmassa asemassa olevilla ryhmillä. Poikkeustilanne on lisännyt entisestään erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden terveydellisten, taloudellisten ja sosiaalisten haasteiden aiheuttamaa monialaista palveluiden tarvetta ja tämän myötä ammattilaisten tarvetta vahvaan palveluohjausosaamiseen ja palvelujärjestelmän tuntemiseen.

Opintoja suoritetaan joustavasti

Opinnot suoritetaan monimuoto-opiskeluna ja tänä vuonna alkaneita opintoja voi suorittaa joustavasti vuosien 2020­–2021 aikana. Opintojen suorittamiseen kuuluu verkkoluentoja, itsenäistä opiskelua, dialogisia etätehtäviä ja asiantuntijuuden jakamiseen tähtäävää verkkokeskustelua sekä yksi lähiopetuspäivä per lukukausi. Pääasiassa verkkopohjaiset opinnot tarjoavat joustavan ja mielekkään tavan opiskeluun, kun opintoja voi työstää eteenpäin oman aikataulun ja omien mahdollisuuksien mukaan. Etätehtävien ja verkkokeskustelujen tavoitteena on antaa laajasti valmiuksia palveluohjausosaamisen monipuoliseen soveltamiseen osana asiakas- ja potilastyötä. Verkkoluentojen toteuttajat ovat monialaisia huippuasiantuntijoita esimerkiksi sote-alan, sivistystoimialan ja työhyvinvointialan käytännön kentiltä, sekä muun muassa asiakas- ja potilasohjaukseen, digitaalisiin menetelmiin ja palveluohjauksen kehittämiseen ja vaikuttavuuteen liittyvän tutkimuksen saralta.

Tällä hetkellä täydennyskoulutuksessa on ilmoittautuneita opiskelijoita jo lähes 190 ja opintosuorituksia on kirjattu reilusti yli kaksi sataa opintopistettä. Koossa on upea, monialainen ryhmä tulevia palveluohjauksen asiantuntijoita!

Täydennyskoulutus sisältää 10 moduulia, joista johdantomoduuli (1 op) on kaikille pakollinen. Johdantomoduulin suoritettuaan opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa 3 op laajuisia moduuleja omaan tahtiinsa, oman kiinnostuksensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa myös koko 30 op laajuinen kokonaisuus, jolloin opintoihin sisältyy harjoitustyö ja loppuseminaariin osallistuminen. Opintoihin on tällä hetkellä jatkuva ilmoittautuminen ja täydennyskoulutukseen voi ilmoittautua osoitteessa www.utu.fi/palveluohjaus.

Lisätietoja opinnoista: utu.fi/palveluohjaus tai ramust@utu.fi

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtK

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

ramust@utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

Lähteet

Hänninen K. 2007. Palveluohjaus. Asiakaslähtöistä täsmäpalvelua vauvasta vaariin. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.

Koivisto J & Tiirinki H.  (toim.) 2020. Monialaisten palvelutarpeiden tunnistamisen ja ennakoinnin toimintamallit ja työkalut – väliraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 4/2020.

Lukersmith S, Michael Millington M, Salvador-Carulla L. 2016. What is Case Management? A Scoping and Mapping Review. International Journal of Integrated Care 16(4) 1–13.

Pixabay. Kuvalähde.

Suominen S. 2019. Palveluohjaaja pitää langat käsissään. Lääkärilehti 74(23), 1515-1517.

Väitöskirjasta kohti näyttöön perustuvaa toimintaa – Liikunta osaksi syöpää sairastavien lasten hoitoa ja kuntoutusta

Väittelin 1,5 vuotta sitten lasten liikunnan arvioimisesta ja edistämisestä, erityisenä tutkimuksen kohderyhmänä syöpää sairastavat lapset. Väitöskirjatyön jälkeen olen miettinyt yhä enemmän sitä, miten tästä usean vuoden tieteellisestä työstä, ja siihen liittyvästä kirjallisuudesta saataisiin ripaus vaikuttavaksi todettuja käytäntöjä vietyä pysyvästi terveydenhuollon käytäntöön. Toisin sanoen, mitä minä voisin tutkijana tehdä, että käytännöt oman asiantuntijuusalueeni osalta muuttuisivat näyttöön perustuviksi.

Blogini johdannossa on sivuttu sellaisia suuria teemoja, joista voisi kirjoittaa blogin sijaan kirjoja, kuten näyttöön perustuva toiminta , näytön käyttöönotto ja asiantuntijuustoiminta  (ja on tietysti kirjoitettukin, ks. esimerkiksi Korhonen ym. 2018). Myös erilaisia näytön käyttöönoton teorioita ja malleja on useita (Damshroder ym. 2009). Suomessa näytön käyttöönoton tukirakenteita ja toimintamalleja on kehittänyt ja kehittää muun muassa Hoitotyön tutkimussäätiö (ks. esimerkiksi Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisen malli). Tukea on siis tarjolla, mutta tehtävä ei silti ole helppo.

Katsotaanpa mitä Asiantuntijuustoimintamalli (STM 2009, Korhonen ym. 2018, Hoitotyön tutkimussäätiö 2019) sanoo roolistani näytön käyttöönotossa. Mallin mukaan tehtävänäni olisi hoitotyön suositusten laatiminen, käytäntöjen toimeenpanon arviointi, arviointimenetelmien kehittäminen, vaikuttavuustutkimusten toteuttaminen, kehittämis- ja tutkimushankkeiden johtaminen ja asiantuntijuuden kehittymisen tuki (STM 2009, Korhonen ym. 2018, Hoitotyön tutkimussäätiö 2019). Vaikuttavuustutkimusta syöpää sairastavien lasten liikunnan hyödyistä on jo riittävästi, jotta liikunnan voidaan sanoa olevan näyttöön perustuva osa hoitoa ja kuntoutusta diagnoosihetkestä lähtien (mm. Braam ym. 2016, Buffart ym. 2017, Mizrahi ym. 2017, Bourdon ym. 2018, Klika ym. 2018, Zucchetti ym. 2018). Olemme julkaisseet aiheesta Näyttövinkin ja parhaillaan olen mukana työstämässä kansainvälisiä liikuntasuosituksia syöpää sairastaville lapsille ja nuorille (iPOEG ja Culos-Reed ym. 2019). Suomessa koordinoin ohjaus- ja opetusmateriaalien kehittämiseen liittyvää hanketta, jota toteutan yhdessä Sylva ry:n ja sairaaloissa syöpää sairastavia lapsia hoitavien osastojen fysioterapeuttien ja lääkäreiden kanssa. Hankkeessa tuotetaan erilaisia ohjaus- ja opetusmateriaaleja syöpää sairastavien lasten, heidän perheidensä ja heidän kanssa työtä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Sylva ry julkaisee materiaalit myöhemmin tämän vuoden puolella. Seuraavaksi olisikin sitten vuorossa käytäntöjen toimeenpanon arviointi. Onko sinulla hyviä vinkkejä käytäntöjen toimeenpanon arviointiin?

Päätavoitteena kaikella tällä on tietysti syöpää sairastavien lasten hyvinvoinnin edistäminen. Ihannetilanteessa tehty työ näkyisi lopulta syöpää sairastavien lasten liikuntaohjauksessa ja siihen liittyvien toimintamallien yhtenäistymisessä (ainakin) Suomessa. 

iPOEG tiimi kokoontui Banffissa, Canadassa 22.9.2019 kokoamaan syöpää sairastavien lasten kansainvälisiä liikuntasuosituksia.

Kirjoittajan tiedot:

Lotta Hamari
Fysioterapeutti, TtT, post doc -tutkija / tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos / Hoitotyön tutkimussäätiö sr
lotta.hamari@utu.fi / lotta.hamari@hotus.fi

Lähteet:

Bourdon A, Grandy SA & Keats MR. (2018) Aerobic exercise and cardiopulmonary fitness in childhood cancer survivors treated with a cardiotoxic agent: A meta-analysis. Supportive Care in Cancer: Official Journal of the Multinational Association of Supportive Care in Cancer, 26(7), 2113–2123.

Braam KI, van der Torre P, Takken T, Veening MA, van DulmendenBroeder E & Kaspers GJ (2016) Physical exercise training interventions for children and young adults during and after treatment for childhood cancer. TheCochraneDatabaseof SystematicReviews3, CD008796.

BuffartL. M., KalterJ., SweegersM. G., CourneyaK. S., Newton R. U., Aaronson N. K., et al. (2017) Effects and moderators of exercise on quality of life and physical function in patients with cancer: An individual patient data meta-analysis of 34 RCTs. CancerTreatmentReviews, 52, 91-104.

Damschroder LJ, Aron DC, Keith RE, Kirsh SR, Alexander JA & Lowery JC. (2009) Fostering implementation of health services research findings into practice: a consolidated framework for advancing implementation science. Implementation Science : IS 4, 50–50.

Hamari L, Tuomisto S. (2018) Liikuntainterventiot syöpää sairastavien lasten ja nuorten hoidossa. Hoitotyön tutkimussäätiö. Näyttövinkki 10/2018.

Hoitotyön tutkimussäätiö 2019. Asiantuntijuustoimintamalli. https://www.hotus.fi/asiantuntijuustoimintamalli/ 5.10.2019

iPOEG ja Culos-Reed & iPOEG working group (2019). International Pediatric Oncology Exercise Guidelines. julkaisematon

Klika R, Tamburini A, Galanti G, Mascherini G, Stefani L. (2018) The Role of Exercise in Pediatric and Adolescent Cancers: A Review of Assessments and Suggestions for Clinical Implementation. J. Funct. Morphol. Kinesiol. 3, 7.

Korhonen A, Jylhä V, Korhonen T & Holopainen A. (2018) Näyttöön perustuva toiminta. Tarpeesta tuloksiin. Skhole Oy. ISBN: 9789529399239

Mizrahi D, Wakefield CE, Fardell JE, Quinn VF, Lim Q, Clifford BK, Simar D, Ness KK & Cohn RJ. (2017) Distance-delivered physical activity interventions for childhood cancer survivors: A systematic review and meta-analysis. Critical Reviewsin oncology/hematology118, 27-41.

STM (Sosiaali-ja terveysministeriö) (2009). Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön. Toimintaohjelma 2009-2011. Sosiaali-ja terveysministeriön julkaisuja 2009:18.

Zucchetti G, Rossi F, Chamorro Vina C, BertorelloN & Fagioli F. (2018) Exercise program for children and adolescents with leukemia and lymphoma during treatment: A comprehensive review. PediatricBlood & Cancer, 65(5), e26924.

Suuret tietomassat kiinnostavat terveysalan tutkijoita Euroopassa

European Federation for Medical Informatics (EFMI) järjesti vuoden 2018 Medical Informatics Europe (MIE) konferenssinsa (https://mie2018.org/) Göteborgissa Ruotsissa 24.-26. huhtikuuta. Tänä vuonna tiedepäivät pidettiin pohjoismaisen Vitalis-konferenssin yhteydessä ja konferenssien yhteenlaskettu vierailijamäärä nousi yli viiteentuhanteen.

MIE 2018 konferenssiin teema oli ”Building Continents of Knowledge in Oceans of Data: the Future of Co-Created eHealth”. Päivien aikana pidettiin yli 200 suullista ja 150 posteri esitystä. Lisäksi pidettiin 50 paneelia, työpajaa ja demonstraatiota. Aiheet kattoivat avointa tietoa, datan analytiikkaa, ennustavaa mallintamista, eTerveys työkaluja, etiikkaa, etäterveyspalveluita, keinoälyä, kliinisiä tietojärjestelmiä, luonnollisen tekstin käsittelyä, ohjelmistoja, oppimistarpeita ja opetusta, tiedon hankintaa, tiedon integrointia, turvallisuutta, yksilöityä hoitoa, yksityisyyttä ja paljon muuta.

Konferenssipäivien pääpuheisiin oli ajankohtaisina aiheina nostettu suurten tietomassojen hyödyntäminen ja tiedon luominen terveyspalveluiden edistämiseksi, eTerveys ja ikääntyminen, semanttisen interoperabiliteetin edistäminen, terveysalan digitaalinen muutos, terveysalan informatiikan koulutus, ja tulevaisuuden terveyspalvelut.

Vuoden 2018 paras esitys jaettiin hoitotyön osalta kahden esiintyjän kesken, joilla oli tasapisteet. Toisen näistä esityksistä piti sairaanhoitaja ja jatko-opiskelija suomesta. Voittajat olivat:

-       Madeleine Blusi, Ingeborg Nilsson ja Helena Lindgren esityksellä ”Older Adults Co-creating Meaningful Individualised Social Activities Online for Healthy Ageing”, ja

-       Nina Karisalmi, Johanna Kaipio ja Pekka Lahdenne esityksellä ”Improving Patient Experience in a Children’s Hospital: New Digital Services for Children and their Families”.

Pääpalkintona oli vapaapääsy MedInfo 2019 konferenssiin. Paljon onnea voittajille!

MIE 2018 konferenssin proceedings julkaisu sisältää 190 tieteellistä artikkelia, jotka ovat jaoteltu seitsemään aiheeseen. Nämä ovat ”Standards and interoperability”, ”Implementation and evaluation”, ”Knowledge management”, ”Decision support”, ”Modeling and analytics”, ”Health informatics education and learning systems” ja “Patient centered services”. Proceedings julkaisu on vapaasti ladattavissa osoitteesta http://ebooks.iospress.nl/ISBN/978-1-61499-852-5.

Euroopan hoitotyön informatiikan EFMI Nursing Informatics (NI) työryhmän vuosikokous pidettiin MIE konferenssin yhteydessä. Verkosto pyrkii edistämään hoitotyön tietotekniikan tilaa ja alalla verkostoitumista Euroopassa. Verkoston johtoryhmä työstää tällä hetkellä toiminnalleen strategiaa ja kuulee mielellään kehittämisehdotuksia toiminnalleen. Ehdotuksia voi lähettää johtoryhmän sihteerille ja lisätietoja toiminnasta saa osoitteesta: https://www.efmi.org/workinggroups/nursie-nursing-informatics-in-europe. Seuraava EFMI NI verkostokokous pidetään MedInfo 2019 -konferenssin yhteydessä.

Euroopassa järjestetään säännöllisesti konferensseja terveysalan informatiikan alalta. Seuraavaksi EFMI järjestää ”Special Topic Conference” päivät 14.-16 lokakuuta 2018 Zagrebissa, Kroatiassa. Tämän jälkeen International Association for Medical Informatics (IMIA) järjestää vuoden 2019 maailmankongressinsa MedInfon Ranskan Lyonissa 26.-29. elokuuta 2019 (http://www.medinfo-lyon.org/en/). Määräaika MedInfoon lähetettäville töille on 12 marraskuuta mennessä. Tämän jälkeen seuraava MIE-konferenssi on Genevessä vuonna 2020.

Kirjoittajan tiedot:

Laura-Maria Peltonen

Projektitutkija

Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto

lmemur(at)utu.fi