Sivut

tiistai 13. joulukuuta 2022

Sairaalaan? Apua, jännittää...


Sofia istuu sylissäni lääkärin vastaanotolla. Lääkäri juuri kertoo meille, että Sofian korviin tullaan laittamaan nukutuksessa putket. Tämä voi helpottaa pitkää korvatulehduskierrettä. Tunnen, kuinka Sofian vartalo jäykistyy sylissäni ja hän puristaa minua kädestä: ”Äiti, mitä nukutus tarkoittaa? Sattuuko minuun?”

Lapsille nukutuksessa eli anestesiassa tehtävät toimenpiteistä yleisempiä ovat muun muassa erilaiset murtumaleikkaukset sekä korvien putkitukset. Lapselle ajatus sairaalasta ja siellä nukutuksessa tehtävästä toimenpiteestä tai leikkauksesta voi olla erittäin jännittävä ja ahdistava. Arviolta 50–70 prosenttia nukutusta vaativaan toimenpiteeseen menevistä lapsista kokee ahdistusta ennen varsinaista toimenpidettä. Jännittäminen ja ahdistus voivat alkaa toimenpidettä suunniteltaessa ja tunteet voivat voimistua eri vaiheissa ennen toimenpidettä. Usein ahdistus voi olla voimakkaimmillaan leikkaussalissa juuri ennen nukutusta.

Ahdistunut ja peloissaan oleva lapsi voi tapella ja pyrkiä pakoon nukutusta aloitettaessa. Kova ahdistus ja pelko ennen toimenpidettä voivat aiheuttaa esimerkiksi painajaisia lapselle ja hidastaa lapsen toipumista toimenpiteestä. Lapsen ahdistuksen kokemukset voivat vaikuttaa olennaisesti myös tulevaisuuden sairaala- tai lääkärikäynteihin sekä toimenpiteisiin.  

Lapsen ahdistusta voi aiheuttaa itse nukutukseen ja toimenpiteen lisäksi myös pelko yksinolosta tai ero vanhemmista, outo sairaalaympäristö, epätietoisuus tulevista tapahtumista ja pelko kivusta. Myös vanhemmille lasten nukutuksessa tehtävät toimenpiteet tai huoli lapsen hyvinvoinnista voivat aiheuttaa huolta ja stressiä. Lasten aistiessa vanhempien ahdistuksen voi se edelleen lisätä heidän ahdistustaan. Lapsen ikä, kehitystaso ja aiemmat kokemukset anestesiasta vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Lapset kehittyvät eri tahtiin, ja lasten taidot ja kyvyt voivat vaihdella suuresti samanikäisten lasten välillä. Lapsi saattaa ajatella asiasta hyvin eri tavoin kuin aikuinen luulee. Lapsi tarvitsee myös aikaa käsitelläkseen asiaa ja kehittääkseen selviytymiskeinoja ahdistuksen hallintaan.

Vanhemmat ovat olennaisessa roolissa lapsen toimenpiteeseen valmistamisen alkaessa jo kotona. Lapselle on tärkeä kertoa toimenpiteestä ja nukutuksesta etukäteen lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Keskustelut auttavat lapsia erottamaan mielikuvituksen todellisuudesta ja rakentamaan luottamusta. Lisäksi ne vähentävät lapsen epävarmuutta ja lisäävät lapsen uskoa omiin kykyyn selviytyä stressaavista tilanteista.

Erilaisilla ei-lääkinnällisillä interventioilla, kuten rentoutumisella, harhauttamisella ja opetuksellisilla menetelmillä, voidaan vähentää lasten ahdistusta ja parantaa lapsen yhteistyötä nukutuksen yhteydessä. Erilaiset digitaaliset opetukselliset pelit tai virtuaalipelit voivat olla hyödyllinen tapa lapsen selviytymistaitojen opettamisessa ja tukemisessa. Opetuksellisella pelillä voidaan mahdollisesti vahvistaa lasten minäpystyvyyttä, terveydenlukutaitoa ja lisätä tietoa nukutuksesta ja siten myös vähentää lapsen ahdistusta.

Kirjoittaja:
Elina Laitonen
sh, TtM, väitöskirjatutkija
resalm@utu.fi

Lähteet:

1) Chow CH., Van Lieshout RJ., Schmidt LA., Dobson KG. & Buckley N. (2016) Systematic Review: Audiovisual Interventions for Reducing Preoperative Anxiety in Children Undergoing Elective Surgery. Journal of Pediatric Psychology 41(2),182-203.

2) Hotus-hoitosuositus (2016) Leikki-ikäisen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä: Korhonen A, Kaakinen P, Mäkelä M & Miettinen S. Helsinki Hoitotyön tutkimussäätiö. Saatavilla https://www.hotus.fi/leikki-ikaisen-emotionaalinen-tuki-paivakirurgisessa-hoitotyossa-hoitosuositus/ (2.12.2022).

3) Ingadottir B, Laitonen E, Stefansdottir A, Sigurdardottir A, Brynjolfsdottir B, Parisod H, Nyman J, Gunnarsdottir K, Jónsdóttir K, Salanterä S, Pakarinen A. (2022) Developing a Health Game to Prepare Preschool Children for Anesthesia: Formative Study Using a Child-Centered Approach. JMIR Serious Games 2022;10(1):e3147

4) Manyande A., Cyna AM., Yip P., Chooi C. & Middleton P. (2015) Non-pharmacological interventions for assisting the induction of anaesthesia in children. Cochrane Database Systematic Review. 14 (7).

5) Salmela, Marja 2010. Hospital-related fears and coping strategies in 4-6-year-old children. Helsingin yliopisto.


keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Minäpystyvyyden tukeminen lasten terveyden edistämisessä

 

Kuva: Awesome Content, Pikwizard

Lasten ja nuorten terveyden edistämisen kirjallisuudessa minäpystyvyyden on tunnistettu ennustavan terveyskäyttäytymistä terveyden eri osa-alueilla. Minäpystyvyys voi tarkoittaa esimerkiksi lapsen tai nuoren luottamusta kykyynsä tehdä terveellisiä ruokavalintoja, ylläpitää säännöllistä liikuntaa tai sanoa ”ei” päihteille tai ei-toivotulle seksuaaliselle kanssakäymiselle. Käsitys omasta minäpystyvyydestä alkaa kehittyä jo lapsuudessa, kun lapsi kasvaa ja alkaa olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Lapsuudessa erityisesti perhe, kaverit ja ikätoverit vaikuttavat minäpystyvyyden kehittymiseen. Minäpystyvyys kehittyy, kun lapsi arvioi ja kokeilee kykyjään erilaisissa tilanteissa ja tekee niiden pohjalta johtopäätöksiä minäpystyvyydestään. (Bandura 1997.)

Lasten terveyden edistämisessä minäpystyvyyttä voidaan tukea sitä määrittävien tekijöiden kautta, joita ovat aikaisemmat kokemukset, sosiaalinen vertailu, sosiaalisen ympäristön antama palaute sekä tunteet ja tuntemukset. Minäpystyvyyden kehittymisessä erityisesti aikaisemmilla kokemuksilla on keskeinen rooli, sillä niiden kautta lapsi oppii tärkeitä taitoja ja tietoja ja saa luotettavimman käsityksen omista kyvyistään. (Bandura 1997.) Minäpystyvyyttä voidaan tukea tarjoamalla mahdollisuuksia uusille kokemuksille ja edesauttamalla onnistumisen kokemuksia, esimerkiksi auttamalla lasta asettamaan helpommin saavutettavia tavoitteita (Jerusalem & Klein Hessling 2009). Terveyden edistämisessä tämä voi tarkoittaa sitä, että lapsi saa terveyteen liittyvän pelin tai roolipelin kautta onnistumisen kokemuksia (Nyman ym. 2022) tai kouluterveydenhuollon vastaanotoilla pohditaan lapsen kanssa yhdessä sopivia tavoitteita esimerkiksi terveellisempään ruokavalioon.

Sosiaalinen vertailun kautta lapsi saa tietoa omasta pystyvyydestään vertaamalla sitä muiden kykyihin ja saavutuksiin (Bandura 1997). Minäpystyvyyttä voidaan tukea sosiaalisen vertailun kautta tarjoamalla lapselle mahdollisuuksia mallioppimiselle ja muiden toiminnan jäljentämiselle. Minäpystyvyyden tukemisessa parhaiten toimivat roolimallit, jotka ovat mahdollisimman samankaltaisia ja mahdollistavat suoran vertailun. (Jerusalem & Klein Hessling 2009.) Esimerkiksi tupakoimattomuuden tukemisessa lapsen minäpystyvyyttä voi vahvistaa se, jos hän kuulee, miten ikätoveri on onnistunut sanomaan ”ei” tupakalle. Mahdollisuuksia sosiaaliseen vertailuun voidaan tarjota myös videoiden ja tarinoiden avulla, joissa ikätoverit kertovat kokemuksistaan (Nyman ym. 2022).

Sosiaalisen ympäristön antaman palauteen kautta lapsi saa ympärillään olevilta ihmisiltä palautetta ja kannustusta omista kyvyistään (Bandura 1997). Lasten terveyden edistämisessä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kouluterveydenhoitaja antaa lapselle positiivista palautetta liikuntatottumuksista. Positiivista palautetta voi antaa arkisistakin asioista, vaikkapa siitä, jos lapsi pyöräilee koulumatkat. Huomioitavaa on, että palautteen tulisi olla mahdollisimman realistista, jotta se tukee minäpystyvyyden vahvistumista ja tarjoaa symbolisia onnistumisen kokemuksia (Jerusalem & Klein Hessling 2009).

Tunteet ja tuntemukset (esimerkiksi stressi, ahdistus, väsymys, kipu) muokkaavat lapsen arviota omista kyvyistään, ja siten vaikuttavat minäpystyvyyteen. Tunteet ja tuntemukset ovat merkityksellisiä erityisesti terveyskäyttäytymisessä ja fyysistä suorituskykyä vaativissa tilanteisessa. (Bandura 1997.) Lasten terveyden edistämisessä minäpystyvyyttä voidaan vahvistaa tukemalla positiivisia tunteita ja tunteiden säätelyä (Nyman ym. 2022). Lasta voi esimerkiksi auttaa stressin säätelyssä, ajattelemaan positiivisesti vaativissa tilanteissa (Jerusalem & Klein Hessling 2009) tai auttaa sanoittamaan tunteitaan.

Minäpystyvyyden tukemisella on keskeinen merkitys lasten ja nuorten terveyden edistämisessä. Minäpystyvyyttä on mahdollista tukea melko yksinkertaisinkin keinoin kouluterveydenhoitajan vastaanotolla tai esimerkiksi käyttämällä apuna erilaisia terveyden edistämisen menetelmiä. Lisää vinkkejä lasten minäpystyvyyden tukemiseen voi saada hiljattain julkaistusta kirjallisuuskatsauksestamme.

 

Kirjoittaja:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.nyman(at)utu.fi

 

Lähteet:

Bandura A. 1997. Self-Efficacy: The exercise of control. New York, NY: W.H. Freeman and Company.

Jerusalem M, Klein Hessling J. 2009. Mental health promotion in schools by strengthening self‐efficacy. Health Education 109(4), 329–341.

Nyman J, Tornivuori A, Salanterä S, Barroso T & Parisod H. 2022. Systematic review of digital interventions to support refusal self-efficacy in child and adolescent health promotion. Health Promotion International, 37(5), daac085. https://doi.org/10.1093/heapro/daac085

tiistai 29. marraskuuta 2022

Ympäristöllä voidaan edistää ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvien ikääntyneiden liikkumista

 


Jo vuosikymmeniä ympäristögerontologisessa tutkimusperinteessä on tiedostettu ympäristön tärkeys ikääntyneen toimintakyvylle. Jostakin syystä ympärivuorokautisen hoidon ympäristöjen rakentamisessa ja hoidon järjestämisessä tätä tietoa ei kuitenkaan ole täysin hyödynnetty. Mitä tutkimuskirjallisuudessa tiedetään tällä hetkellä ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja siellä asuvien ikääntyneiden liikkumisen suhteesta?

Liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta

Ympärivuorokautisen hoidon asukkaan liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta ennen niiden rakentamista. Tärkeää on esimerkiksi se, mihin yksikkö rakennetaan. Mäen päälle, vilkkaiden teiden varteen rakennetusta hoitoyksiköstä mahdollisuudet ulkoiluun ovat haastavammat kuin tasamaalla olevasta yksiköstä, josta on rauhalliset kulkureitit läheiseen puistoon. Tärkeää liikkumisen kannalta ovat myös esteettömät, turvalliset piha-alueet. Sisätilojen osalta liikkumisen kannalta merkityksellistä on esimerkiksi se, mikä on tilojen pohjaratkaisu. Pääseekö yksikössä kiertämään jotenkin ympäri vai onko jokaisen käytävän päässä umpikuja, jossa täytyy tehdä u-käännös? Entä kuinka leveä käytävä on, mahtuuko siinä kulkemaan rinnakkain kaksi rollaattorin tai pyörätuolin avulla kulkevaa henkilöä?

Fyysisen toimintakyvyn lisäksi ympäristön tulisi tukea myös kognitiivista toimintakykyä. Esimerkiksi muistisairauden kanssa elävän kykyä suunnistaa yksikössä voidaan tukea väreillä ja erilaisilla opasteilla. Toisaalta fyysisen ympäristön ominaisuudet eivät liity vain toimintakyvyn tukemiseen. Mikä ympäristössä herättää kiinnostusta lähteä liikkeelle ja aktivoi ikääntynyttä? Fyysisen ympäristön tulisi olla virikkeellinen. Esimerkiksi seinillä oleva taide tai mahdollisuus katsella parvekkeelta luontoon tai naapurustoon voivat olla syitä lähteä liikkeelle. Virikkeisiin ja liikuntatuokioihin tarvitaan erilaisia välineitä.  

Sosiaalisen ympäristön merkitys tulee huomioida

Ympäristön vaikutus liikkumiselle ei ole pelkästään fyysiseen ympäristöön liittyvää vaan siihen vaikuttavat myös sosiaalisen ympäristön tekijät ja erilaiset käytänteet, normit ja säännöt. Ympärivuorokautisen hoidon asukkaat eivät selviä arjestaan itsenäisesti. Hoitajien rooli liikkumisen edistämisessä onkin tärkeä. Hoitajien antama fyysinen tuki liikkumiselle, itsenäisyyden tukeminen, ohjaus, kannustus ja motivointi ovat kaikki tärkeitä ikääntyneen liikkumisen kannalta. Tässä tärkeää on huomioida myös se, kuinka asukkaiden liikkumiseen suhtaudutaan niin hoitohenkilökunnan kuin työyhteisön ja organisaationkin osalta. Nähdäänkö liikkuminen tärkeänä osana arkea, pidetäänkö toimintakyvyn ylläpitämistä arvossa? Sekä hoitajien omat että organisaation arvot vaikuttavat asukkaiden liikkumiseen erilaisten käytäntöjen ja sääntöjen kautta.

Koska ympärivuorokautisen hoidon asukkaat viettävät asuinyksikössään valtaosan ajastaan (tai kaiken), on selvää, että siellä tulisi olla heitä kiinnostavaa ja heidän toimintakyvylleen sopivaa tekemistä eli virikkeitä. Sosiaalisuus on tutkimuksen valossa tärkeä osa erilaisia aktiviteetteja, joita ympärivuorokautisen hoidon parissa asukkaille järjestetään. Sekä asukkaat että hoitajat kokevat, että mahdollisuus tehdä yhdessä saa asukkaat liikkeelle ja osallistumaan. THL:n vastikään julkaiseman asukastyytyväisyyskyselyn mukaan 18 % ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei heillä ole tarpeeksi sellaista virkistystoimintaa, josta he pitävät. Noin viidenneksen mielestä ulkoilemaan ei pääse tarpeeksi usein. Hoitajien lisäksi läheiset ja vapaaehtoiset ovat tärkeitä liikuttajia erityisesti ulkoilun osalta.

Kaikki keinot tulisi ottaa käyttöön

Tutkimme ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja ikääntyneiden liikkumiseen suhdetta systemaattisella kirjallisuuskatsauksella. Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin tästä. Katsauksen perusteella voidaan todeta, että keinoja edistää ikääntyneiden liikkumista ympärivuorokautisen hoidon parissa on lukuisia. Toisaalta asia vaikuttaa toisinkin päin: jos ympäristötekijöitä ei huomioida ikääntyneiden liikkumiseen liittyen, ympärivuorokautinen hoito todennäköisesti passivoi siellä asuvia ikääntyneitä. Kaikenlainen liikkuminen ympärivuorokautisen hoidon parissa elävillä ikääntyneillä ylläpitää toimintakykyä ja vaikuttaa näin myös hoidontarpeeseen. Kyseessä voi olla esimerkiksi kävely, itsenäisyys päivittäisissä toiminnoissa tai virikkeisiin osallistuminen. Hyvin suunniteltu, toteutettu ja järjestetty ympäristö voi potentiaalisesti vähentää hoidon kustannuksia, joita toimintakyvyn laskusta hoitoisuuden kasvuna syntyy. Ympäristön avulla olisikin tärkeää tukea kaikenlaista aktiivisuutta ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvilla ikääntyneillä. 

Tulevaisuudessa hyödynnetään todennäköisesti enemmän myös erilaisia teknologisia ratkaisuja. Muun muassa erilaiset älykkäät lukkoratkaisut mahdollistavat itsenäisen liikkumisen osastojen ja yksiköiden ulkopuolelle niille asukkaille, joille itsenäinen liikkuminen on mahdollista. Samalla turvataan heitä, joille se ei ole turvallista. Erilaisilla uudenlaisilla virikkeillä, kuten roboteilla, kosketusnäytöillä ja muilla teknologioilla taas voidaan aktivoida ikääntyneitä liikkumaan.

Kirjoittaja:
Noora Narsakka
MSc, sh, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
noora.narsakka@utu.fi

Lähteet:

Baldelli, G., de Santi, M., de Felice, F., & Brandi, G. (2021). Physical activity interventions to improve the quality of life of older adults living in residential care facilities: a systematic review. Geriatric Nursing (New York), 42(4), 806–815. https://doi.org/10.1016/j.gerinurse.2021.04.011

Cunningham, C., O’ Sullivan, R., Caserotti, P., & Tully, M. A. (2020). Consequences of physical inactivity in older adults: A systematic review of reviews and meta-analyses. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports, 30(5), 816–827. https://doi.org/10.1111/sms.13616

Leppäaho, S., Kehusmaa, S. & Havakka, P. (2022). Kerro palvelustasi – Kansallinen vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyden seuranta 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/145523 (24.11.2022)

Narsakka, N., Suhonen, R., Kielo-Viljamaa, E., & Stolt, M. (2022). Physical, social, and symbolic environment related to physical activity of older individuals in long-term care: A mixed-method systematic review. International Journal of Nursing Studies, 104350. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104350

Kuva: Centre for Ageing Better