Onko passiivisuus ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa normi?

Kuva: Pexels

Paremmat ulkoilu- ja kuntoilumahdollisuudet, aktiivisempi arki, enemmän liikkumisenvapautta, paremmin liikkumista tukeva fyysinen ympäristö ja hoitajien toiminta – tässä kehittämistarpeita ikääntyneiden aktiivisuuden ja liikkumisen edistämiseksi ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Ei mikään vähäpätöinen lista.

Tutkimme viime keväänä ikääntyneiden ja hoitajien näkemyksiä liikkumiseen liittyen. Tarkastelimme sitä, miten ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristö edistää ja estää liikkumista, ja mitä ympäristössä tulisi kehittää. Mainitut kehittämisen kohteet ovat tämän tutkimuksen tuloksia. Tutkimus toteutettiin neljässä yksikössä yhdessä suomalaisessa kaupungissa, mutta tulokset antavat aihetta asian pohdiskeluun myös muualla. Kuinka aktiivista on ikääntyneiden arki, mitä aktiviteetteja arjessa on, miten ikääntyneitä tuetaan liikkumisessa ja aktiivisuudessa? Kuinka ympäristö edistää liikkumista?

Kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden pohjalta tiedetään, että ympärivuorokautisen palveluasumisen parissa asuvat ikääntyneet viettävät suurimman osan ajastaan paikallaan ollen, joko istuen tai maaten. Vaikka palveluasumisen asukkaan fyysinen toimintakyky on usein heikentynyt, liikkuminen ja aktiivisena pysyminen on edelleen tärkeää terveyden, hyvinvoinnin, ja itsenäisyyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta. Tai oikeastaan: Nuoremman aikuisen toimintakyky ei juurikaan muutu, vaikka hyvin passiivista elämää viettäisi pitkänkin aikaa. Ikääntyneen palveluasumisen asukkaan toimintakyky voi heiketä huomattavasti jopa muutamassa päivässä. Itsenäisesti aiemmin kävellyt henkilö ei enää pääsekään turvallisesti eteenpäin ilman hoitajan tai apuvälineen apua, kun sängynpohjalla on tullut vietettyä viikko. Säännöllisen harjoittelun vaikuttavuudesta taas on olemassa vahva näyttö – sillä voidaan ylläpitää ja parantaa ympärivuorokautisen hoidon parissa elävän toimintakykyä.

Tutkimuksessamme yksi ikääntyneistä osallistujista sanoi: ”Semmost siistimist mä yritän tehdä, mutta se ei pitäisi olla ainoa tekeminen mitä mä teen.. ..mä kauheesti tykkään ku mä olen päässy tonne tai joku on vieny jonneki kävelemään.. .. Mut enempi olen ollu täällä paikallani ja ihmetelly vähän seiniä, et minkä takia mä tääl seinien kans puhelen.” Useampi osallistujista kertoi, että haluaisi enemmän ulos tai kuntosalille, mutta ei ole ketään, joka sinne veisi eikä itsenäisesti pääse. Ikääntyneiden päivittäiset aktiviteetit olivat osallistujien kuvaamina pitkälti passiivisia. Tutkimuksemme perusteella herääkin kysymys: Onko passiivisuus ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa normi?

Tilanne palveluasumisen yksiköissä varmasti vaihtelee. Jotakin kehittämisen varaa silti varmasti löytyy mistä tahansa. Tutkimuksen valossa tiedämme, että liikkumiseen vaikuttaa laaja joukko ikääntyneen itsensä ulkopuolisia asioita. Näitä ovat muun muassa yksiköiden sisä- ja ulkotilat, laitteet ja (apu)välineet, ihmiset (niin muut asukkaat, henkilökunta, omaiset kuin vapaaehtoisetkin), tarjolla olevat aktiviteetit ja erilaiset säännöt ja arvot, joita yksikössä on. Kehittämisessä olisi tärkeä kuulla niin yksiköissä asuvia kuin siellä työskenteleviä henkilöitä. Kuten alun listauksesta näemme, heillä on sanottavaa ja näkemystä. Myös mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeen, elämään ja työhön voi tuottaa hyvinvointia itsessään, kehittämisen myötä lisääntyvän arjen aktiivisuuden hyötyjen lisäksi. Ikääntyneiden toimintakykyisempänä pysyminen on väestömme ikääntyessä tärkeää myös hoitoon tarvittavien resurssien kannalta. Passiivisuuden ei tulisi olla normi.

 

Kirjoittaja:
Noora Narsakka
MSc, sh, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
noora.narsakka@utu.fi

 

Lähteet

Crocker, T., Forster, A., Young, J., Brown, L., Ozer, S., Smith, J., Green, J., Hardy, J., Burns, E., Glidewell, E., & Greenwood, D. C. (2013). Physical rehabilitation for older people in long-term care. Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, 2.

https://doi.org/10.1002/14651858.CD004294.pub3

Lood, Q., Kirkevold, M., & Edvardsson, D. (2022). Becoming part of an upwards spiral: Meanings of being person‐centred in nursing homes [Article]. International Journal of Older People Nursing, 17(2), e12420-n/a. https://doi.org/10.1111/opn.12420

Narsakka, N., Suhonen, R., Groot, G. & Stolt, M. (2023) The bigger picture of long-term care environments promoting activity and mobility: A photo-elicitation study with older adults and nurses. Submittoitu.

Narsakka, N., Suhonen, R., Kielo-Viljamaa, E., & Stolt, M. (2022). Physical, social, and symbolic environment related to physical activity of older individuals in long-term care: A mixed-method systematic review. International Journal of Nursing Studies, 104350. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104350

den Ouden, M., Bleijlevens, M. H. C., Meijers, J. M. M., Zwakhalen, S. M. G., Braun, S. M., Tan, F. E. S., & Hamers, J. P. H. (2015). Daily (In)Activities of Nursing Home Residents in Their Wards: An Observation Study. Journal of the American Medical Directors Association; J Am Med Dir Assoc, 16(11), 963–968. https://doi.org/10.1016/j.jamda.2015.05.016

Väitöskirjatutkijan resepti

Kuuluisassa englantilaisessa kansanrunossa arvuutellaan, mistä on pienet tytöt ja pojat tehty. Sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista; etanoista, sammakoista ja koiran häntätupsukoista. Entä väitöskirjatutkijat? Mistä meidät on tehty – mitä väitöskirjatyöskentely vaatii?

Periksiantamattomuus, usko omaan tekemiseen, kyky sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä sekä joustavuus, olivat asioita, jotka kirjoitin ylös epäröimättä. Nämä kaikki edellä mainitut asiat voitaisiin myös tiivistää yhden käsitteen alle – resilienssi. Resilienssillä tarkoitetaan psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta ja uudelleen orientoitumista ja se on olennainen osa mielenterveyttämme. Resilienssin avulla pärjäämme arjessa erilaisista haasteista, stressistä tai muutoksista huolimatta. (Mieli 2022, VanMeter & Cicchetti 2020.) En ole vielä tavannut väitöskirjatutkijaa, joka ei olisi kohdannut haasteita, kokenut stressiä tai joutunut muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaansa. Uskallankin väittää, että vahva resilienssi auttaa meitä eteenpäin.

Haasteellisinta itselleni väitöskirjatyöskentelyssä on ollut suunniteltujen aikataulujen venyminen ja muutoksiin mukautuminen. Joka kerta, kun päivitän tutkimussuunnitelmaani, saan siirtää aikatauluja eteenpäin. Konkreettisin esimerkki on opiskelijakollegoiden kesken jo surullisen kuuluisa väitöskirjani osajulkaisu, joka on nyt lähetetty arvioitavaksi seitsemän kertaa eri julkaisuihin. Ilman vahvaa resilienssiä hanskat olisivat lentäneet tiskiin jo aikoja sitten.

Kuinka omaa resilienssiä voi sitten vahvistaa? Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla olen löytänyt aina uudestaan motivaation työskentelyn jatkamiseen.

● Ota aikalisä. Itselleni varsinkin ensimmäiset käsikirjoituksen hylkäyspäätökset olivat raskaita. Epäonnistuminen pysäyttää ja lamauttaa hetkellisesti ja minulle paras toimintatapa on ollut ottaa vähän etäisyyttä. Kun pahimmat pettymyksen tunteet ovat menneet ohi, on helpompi vastaanottaa ja hyödyntää palautetta, ja jatkaa eteenpäin.

●  Etsi hopeareunus. Pettymyksestä huolimatta yritän aina etsiä edes yhden positiivisen asian, koska tavalla, jolla yksilö suhtautuu maailmaan, on todettu olevan yhteys resilienssin kehittymiseen (American Psychological Association 2023). Esimerkiksi muutaman hylkäyspäätöksen yhteydessä saimme arvioitsijoilta kattavat kommentit, joiden avulla artikkeli on selkeytynyt huomattavasti. Jatkuva lähdemerkintöjen muuttaminen käsin eri julkaisuformaatteihin sopiviksi myös pakotti minut lopulta ottamaan haltuun viitteidenhallintajärjestelmän. Uskon, että aina on mahdollista löytää jokin positiivinen näkökulma. 

● Pidä huolta itsestäsi. Vastoinkäymisiä on helpompi kohdata, kun voi hyvin (American Psychological Association 2020). Pohdi, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä hyvinvoinnin kulmakiviä, ja miten voisit edistää niitä arjessasi. Itselleni riittävä uni, monipuolinen ja säännöllinen ruokailu, liikkuminen ja ihmissuhteista huolehtiminen ovat ykkösprioriteetteja.

●   Pyydä ja vastaanota apua. Muiden ihmisten tuki on osoittautunut resilienssiä ylläpitäväksi tekijäksi (American Psychological Association 2023, Mieli 2022).  Mitä kirjoittamiseen tulee, ylimääräisestä silmäparista on aina hyötyä. Lisäksi yhdessä tekeminen on usein mukavaa vaihtelua itsenäiselle työskentelylle.

Jos minulta kysyttäisiin, mistä on väitöskirjatutkijat tehty, vastaisin, että meidät on tehty päättäväisyydestä, uteliaisuudesta, luovuudesta ja vahvasta resilienssistä. Mitä sinä vastaisit?

Kirjoittaja:

Iina Ryhtä
fysioterapeutti, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
iikrry(at)utu.fi

Lähteet: 

American Psychological Association. 2023. Resilience. Viitattu 6.4.2023. Saatavilla: https://www.apa.org/topics/resilience

American Psychological Association. 2020. Building your resilience. Viitattu 6.4.2023. Saatavilla: https://www.apa.org/topics/resilience/building-your-resilience

Mieli 2022. Resilienssi auttaa selviytymään. Viitattu 6.4.2023. Saatavilla: https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mita-mielenterveys-on/resilienssi-auttaa-selviytymaan/

VanMeter F, Cicchetti D. 2020. Resilience. Handb Clin Neurol. 2020;173:67-73. doi:10.1016/B978-0-444-64150-2.00008-3

Ympäristöllä voidaan edistää ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvien ikääntyneiden liikkumista

 

Jo vuosikymmeniä ympäristögerontologisessa tutkimusperinteessä on tiedostettu ympäristön tärkeys ikääntyneen toimintakyvylle. Jostakin syystä ympärivuorokautisen hoidon ympäristöjen rakentamisessa ja hoidon järjestämisessä tätä tietoa ei kuitenkaan ole täysin hyödynnetty. Mitä tutkimuskirjallisuudessa tiedetään tällä hetkellä ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja siellä asuvien ikääntyneiden liikkumisen suhteesta?

Liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta

Ympärivuorokautisen hoidon asukkaan liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta ennen niiden rakentamista. Tärkeää on esimerkiksi se, mihin yksikkö rakennetaan. Mäen päälle, vilkkaiden teiden varteen rakennetusta hoitoyksiköstä mahdollisuudet ulkoiluun ovat haastavammat kuin tasamaalla olevasta yksiköstä, josta on rauhalliset kulkureitit läheiseen puistoon. Tärkeää liikkumisen kannalta ovat myös esteettömät, turvalliset piha-alueet. Sisätilojen osalta liikkumisen kannalta merkityksellistä on esimerkiksi se, mikä on tilojen pohjaratkaisu. Pääseekö yksikössä kiertämään jotenkin ympäri vai onko jokaisen käytävän päässä umpikuja, jossa täytyy tehdä u-käännös? Entä kuinka leveä käytävä on, mahtuuko siinä kulkemaan rinnakkain kaksi rollaattorin tai pyörätuolin avulla kulkevaa henkilöä?

Fyysisen toimintakyvyn lisäksi ympäristön tulisi tukea myös kognitiivista toimintakykyä. Esimerkiksi muistisairauden kanssa elävän kykyä suunnistaa yksikössä voidaan tukea väreillä ja erilaisilla opasteilla. Toisaalta fyysisen ympäristön ominaisuudet eivät liity vain toimintakyvyn tukemiseen. Mikä ympäristössä herättää kiinnostusta lähteä liikkeelle ja aktivoi ikääntynyttä? Fyysisen ympäristön tulisi olla virikkeellinen. Esimerkiksi seinillä oleva taide tai mahdollisuus katsella parvekkeelta luontoon tai naapurustoon voivat olla syitä lähteä liikkeelle. Virikkeisiin ja liikuntatuokioihin tarvitaan erilaisia välineitä.  

Sosiaalisen ympäristön merkitys tulee huomioida

Ympäristön vaikutus liikkumiselle ei ole pelkästään fyysiseen ympäristöön liittyvää vaan siihen vaikuttavat myös sosiaalisen ympäristön tekijät ja erilaiset käytänteet, normit ja säännöt. Ympärivuorokautisen hoidon asukkaat eivät selviä arjestaan itsenäisesti. Hoitajien rooli liikkumisen edistämisessä onkin tärkeä. Hoitajien antama fyysinen tuki liikkumiselle, itsenäisyyden tukeminen, ohjaus, kannustus ja motivointi ovat kaikki tärkeitä ikääntyneen liikkumisen kannalta. Tässä tärkeää on huomioida myös se, kuinka asukkaiden liikkumiseen suhtaudutaan niin hoitohenkilökunnan kuin työyhteisön ja organisaationkin osalta. Nähdäänkö liikkuminen tärkeänä osana arkea, pidetäänkö toimintakyvyn ylläpitämistä arvossa? Sekä hoitajien omat että organisaation arvot vaikuttavat asukkaiden liikkumiseen erilaisten käytäntöjen ja sääntöjen kautta.

Koska ympärivuorokautisen hoidon asukkaat viettävät asuinyksikössään valtaosan ajastaan (tai kaiken), on selvää, että siellä tulisi olla heitä kiinnostavaa ja heidän toimintakyvylleen sopivaa tekemistä eli virikkeitä. Sosiaalisuus on tutkimuksen valossa tärkeä osa erilaisia aktiviteetteja, joita ympärivuorokautisen hoidon parissa asukkaille järjestetään. Sekä asukkaat että hoitajat kokevat, että mahdollisuus tehdä yhdessä saa asukkaat liikkeelle ja osallistumaan. THL:n vastikään julkaiseman asukastyytyväisyyskyselyn mukaan 18 % ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei heillä ole tarpeeksi sellaista virkistystoimintaa, josta he pitävät. Noin viidenneksen mielestä ulkoilemaan ei pääse tarpeeksi usein. Hoitajien lisäksi läheiset ja vapaaehtoiset ovat tärkeitä liikuttajia erityisesti ulkoilun osalta.

Kaikki keinot tulisi ottaa käyttöön

Tutkimme ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja ikääntyneiden liikkumiseen suhdetta systemaattisella kirjallisuuskatsauksella. Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin tästä. Katsauksen perusteella voidaan todeta, että keinoja edistää ikääntyneiden liikkumista ympärivuorokautisen hoidon parissa on lukuisia. Toisaalta asia vaikuttaa toisinkin päin: jos ympäristötekijöitä ei huomioida ikääntyneiden liikkumiseen liittyen, ympärivuorokautinen hoito todennäköisesti passivoi siellä asuvia ikääntyneitä. Kaikenlainen liikkuminen ympärivuorokautisen hoidon parissa elävillä ikääntyneillä ylläpitää toimintakykyä ja vaikuttaa näin myös hoidontarpeeseen. Kyseessä voi olla esimerkiksi kävely, itsenäisyys päivittäisissä toiminnoissa tai virikkeisiin osallistuminen. Hyvin suunniteltu, toteutettu ja järjestetty ympäristö voi potentiaalisesti vähentää hoidon kustannuksia, joita toimintakyvyn laskusta hoitoisuuden kasvuna syntyy. Ympäristön avulla olisikin tärkeää tukea kaikenlaista aktiivisuutta ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvilla ikääntyneillä. 

Tulevaisuudessa hyödynnetään todennäköisesti enemmän myös erilaisia teknologisia ratkaisuja. Muun muassa erilaiset älykkäät lukkoratkaisut mahdollistavat itsenäisen liikkumisen osastojen ja yksiköiden ulkopuolelle niille asukkaille, joille itsenäinen liikkuminen on mahdollista. Samalla turvataan heitä, joille se ei ole turvallista. Erilaisilla uudenlaisilla virikkeillä, kuten roboteilla, kosketusnäytöillä ja muilla teknologioilla taas voidaan aktivoida ikääntyneitä liikkumaan.

Kirjoittaja:
Noora Narsakka
MSc, sh, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
noora.narsakka@utu.fi

Lähteet:

Baldelli, G., de Santi, M., de Felice, F., & Brandi, G. (2021). Physical activity interventions to improve the quality of life of older adults living in residential care facilities: a systematic review. Geriatric Nursing (New York), 42(4), 806–815. https://doi.org/10.1016/j.gerinurse.2021.04.011

Cunningham, C., O’ Sullivan, R., Caserotti, P., & Tully, M. A. (2020). Consequences of physical inactivity in older adults: A systematic review of reviews and meta-analyses. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports, 30(5), 816–827. https://doi.org/10.1111/sms.13616

Leppäaho, S., Kehusmaa, S. & Havakka, P. (2022). Kerro palvelustasi – Kansallinen vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyden seuranta 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/145523 (24.11.2022)

Narsakka, N., Suhonen, R., Kielo-Viljamaa, E., & Stolt, M. (2022). Physical, social, and symbolic environment related to physical activity of older individuals in long-term care: A mixed-method systematic review. International Journal of Nursing Studies, 104350. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104350

Kuva: Centre for Ageing Better