Mikrotauot tukemassa palautumista (työ)päivän aikana

 

Hyvinvoinnista puhuttaessa keskustelussa vilahtaa usein käsite palautuminen, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Miksi myös työpäivän aikana tulisi huolehtia riittävästä palautumisesta?

Palautumisella tarkoitetaan yksilön fyysisen ja psyykkisen tilan palautumista kuormitusta edeltäneeseen tilaan. Kuormittavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi työ, huonot elintavat tai sairaus, kun taas palauttavia tekijöitä ovat esimerkiksi riittävä ja laadukas uni, hyvä ravinto, sosiaalinen elämä ja terveys. Työterveyslaitos (2022) kuvaakin palautumista osuvasti akkujen lataamiseksi. On välttämätöntä, että palautumista tapahtuu riittävästi, sillä ilman palautumista keho ylikuormittuu, mikä vähentää hyvinvointia ja jaksamista.

Työhyvinvoinnin tutkimuksessa työpäivän aikaista palautumista on tutkittu jo pitkään ja esimerkiksi lounastaukojen yhteydestä työhyvinvointiin löytyy runsaasti tutkimusta. Pidempien taukojen lisäksi viime vuosina on tutkittu enenevissä määrin myös mikrotaukoja ja niiden yhteyttä työhyvinvointiin ja palautumiseen. Mikrotauolla tarkoitetaan työpäivän aikana pidettävää lyhyttä taukoa, joka voi vaihdella kestoltaan puolesta minuutista kymmeneen minuuttiin.

Etätyöt ovat tuoneet uusia haasteita työn tauottamiseen, kun lähityössä luonnollisesti päivän aikana tapahtuneet tauot ovat jääneet vähemmälle. Luultavasti olet lähityössä mikrotauottanut työtä huomaamattasi. Olet ehkä vaihtanut työskentelypistettä päivän aikana, käynyt eri rakennuksessa lounaalla tai vaihtanut kuulumisia ohikulkevan kollegan kanssa. Kotona työskennellessä kaikki tapahtuu samassa tilassa ja töiden tauottamiseen tulee todella kiinnittää huomiota, jotta taukojen pitäminen onnistuu.

Asiantuntijatyö on kuormittavaa sekä psyykkisesti että fyysisesti, ja työstä palautuminen ottaa aikansa. On hyvä pohtia voisimmeko edistää palautumista jo työpäivän aikana. Olisiko parempi ladata akkua sitä mukaa, kun kulutamme sitä, sen sijaan, että antaisimme akun tyhjentyä kokonaan ennen kuin aloitamme lataamisen?

Mikrotauoilla on todettu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia työhyvinvointiin. Jo kolmen kuukauden jälkeen istumatyötä tekevät henkilöt kokivat stressinsä vähentyneen ja tutkimustulokset osoittivat, että mikrotauoilla voidaan mahdollisesti myös edistää työntekijöiden mielenterveyttä. Mikrotaukojen on lisäksi todettu tukevan työntekijöiden palautumista työtehtäviä edeltävälle tasolle, edistävän keskittymiskykyä ja lisäävän työtyytyväisyyttä.

Jotta mikrotauoista olisi hyötyä, tulisi niitä muistaa myös pitää. Uuden tavan omaksuminen osaksi arkea vaatii hieman vaivannäköä, mutta on ehdottomasti sen arvoista. Se, mitä tauon aikana tekee, on kunkin itse valittavissa. Tärkeintä on tehdä jotakin, joka ei liity työntekoon ja katkaisee työn alla olevan tehtävän suorittamisen. Tässä muutamia hyväksi havaittuja vinkkejä mikrotauoille – ehkä löydät näistä itsellesi uusia rutiineja työpäivien lomaan.

·        Nouse ylös seisomaan ja liiku! Venyttele, kävele tai tanssi – tarjoa keholle sitä liikettä, mitä se tuntuu sillä hetkellä kaipaavan.

·        Lähde ulos. Mikäli aikaa on vain vähän, tee pikainen happihyppely hengittäen ulkoilmaa, tai mikäli aikataulut antavat myöden, tee pieni lenkki esimerkiksi korttelin tai talon ympäri.

·        Hengitä. Nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Jo muutama syvä hengitys rentouttaa.

Kirjoittajan tiedot:
Iina Ryhtä
ft, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

iikrry(at)utu.fi

Lähteet:

Bennett AA, Gabriel AS, Calderwood C. Examining the interplay of micro-break durations and activities for employee recovery: A mixed-methods investigation. J Occup Health Psychol. 2020 Apr;25(2):126-142. doi: 10.1037/ocp0000168.

Kim S, Park Y, Headrick L. Daily micro-breaks and job performance: General work engagement as a cross-level moderator. Journal of Applied Psychology. 2018:103(7), 772–786. https://doi.org/10.1037/apl0000308

Lee KE, Williams K, Sargent L, Williams N, Johnson K. 40-second green roof views sustain attention: The role of micro-breaks in attention restoration. Journal of Environmental Psychology. 2015;42:182-189. https://doi.org/10.1016/j.jenvp.2015.04.003

Mainsbridge CP, Cooley D, Dawkins S, et al. Taking a Stand for Office-Based Workers' Mental Health: The Return of the Microbreak. Front Public Health. 2020;8:215. Published 2020 Jun 11. doi:10.3389/fpubh.2020.00215

Työterveyslaitos. Palautuminen on tärkeä osa elämäntapamuutosta. 2022. Viitattu 4.5.2022. https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky/elintavat/nyt-laitetaan-kroppa-ja-nuppi-kuntoon/palautuminen-tarkea-osa-elamantapamuutosta

Hoitotyö ei voi olla sattumankauppaa – tutkimusnäyttö ja osaamisen varmistaminen hoitotyön kehittämisen kivijalkana

Sosiaali- ja terveydenhuolto on murroksessa ja muuttumassa siihen suuntaan, että hoitotyöntekijöiden vastuu asiakkaiden ja potilaiden hoidossa on kasvussa. Jo nykyisellään perusterveydenhuollossa hoitotyöntekijät vastaavat suuresta osaa asiakas- ja potilaskontakteja. Esimerkiksi vuonna 2019 hoitotyöntekijät (sairaan- ja terveydenhoitajat sekä perus- ja lähihoitajat) hoitivat 55,3 % avosairaanhoidon 21 434 201 käynnistä. Vastaavasti hoitotyöntekijät hoitivat jopa 89,4 % kotisairaanhoidon 3 966 259 käynnistä. (THL 2020.) Vastuun ja työmäärän lisääntyessä tulee pitää huolta siitä, että hoitotyöntekijöillä on tarvitsemansa resurssit laadukkaan hoitotyön toteuttamiseen.

Hoitotyön käytäntöjen kehittämistä perustuen vahvaan näyttöön ja osaamiseen

Riittämätön henkilöstömäärä, osaamisvaje, vanhentuneet käytännöt ja käytäntöjen perusteeton vaihtelu voivat osaltaan lisätä hoitotyöntekijöiden väsymystä ja uupumista kasvavan työmäärän paineessa. Hoitotyön kehittäminen näyttöön perustuen ei ratkaise näitä kaikkia ongelmia, mutta luo vahvat yhtenäiset raamit hoitotyön ja osaamisen kehittämiseen. (Korhonen ym. 2018.)

Näyttöön perustuvan toiminnan perusajatuksena on, että hoitotyöntekijöillä on käytössään parhaaseen mahdolliseen tutkimusnäyttöön pohjautuvat yhtenäiset käytännöt, jotka ohjaavat hoitotyötä ja mahdollistavat tasalaatuisen, potilasturvallisen ja kustannustehokkaan hoitotyön toimipaikasta ja hoitotyöntekijästä riippumatta. Terveydenhuoltolakiin (30.12.2010/1326) kirjatun näyttöön perustuvan toiminnan velvoitteen toteutuminen kuitenkin myös edellyttää, että hoitotyöntekijöillä on hoitosuositusten ja muun tutkimusnäytön lisäksi osaamista ja mahdollisuuksia hyödyntää näyttöä kliinisessä päätöksenteossa potilaan yksilölliset tarpeet huomioiden, kehittää hoitotyötä näyttöön perustuen sekä päivittää ja ylläpitää omaa osaamistaan uusista hoitotyön käytännöistä.

Näyttöön perustuvan toiminnan edellytysten ja osaamisen varmistamisen osalta hoitotyö edellyttää erityislaatuista huomiota. Hoitotyössä toimitaan erilaisilla koulutustaustoilla (esimerkiksi sairaanhoitajat, lähihoitajat), mikä tarkoittaa, että koulutusta ja tukirakenteita näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttamiseen ja osaamisen kehittämiseen tulee olla saatavilla kunkin ammattiryhmän tarpeet huomioiden.

Kenen vastuulla on hoitotyöntekijöiden osaamisen kehittäminen?

Tieto lisääntyy jatkuvasti ja yhteiskunnassa ja maailmalla tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat väistämättä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Utelias asenne ja halu oppia ovat asioita, joihin kukin voi itse vaikuttaa. Myönteinen asennoituminen uuden oppimista kohtaan edellyttää, että hoitotyöntekijällä on mahdollisuus ajatella muutakin, kuin selviämistään päivittäisestä työstään. Osaamisen ja hoitotyön kehittäminen ei voi olla yksin työntekijän vastuulla, vaan edellytykset ammatilliseen kehittymiseen ja osaamisen varmistamiseen tulee luoda organisaation ja yhteiskunnan tasolta.

Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) on kansallinen toimija, joka osaltaan luo näyttöön perustuvan toiminnan tukirakenteita hoitotyöhön. Hotuksen perustehtävänä on edistää näyttöön perustuvaa toimintaa erityisesti hoitotyössä tuottamalla, tiivistämällä ja levittämällä tutkimusnäyttöä. Hotus tuottaa kansallisia hoitosuosituksia, Näyttövinkkejä ja katsauksia sekä niiden lisäksi tukirakenteita näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseen ja hoitotyöntekijöiden osaamisen kehittämiseen.  Hotus tekee tähän liittyen tiivistä yhteistyötä erilaisten sidosryhmien sekä terveydenhuollon, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Jatketaan työtä yhdessä näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämiseksi!

Kirjoittajat:

Lotta Hamari, Ft, TtT

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Post doc –tutkija, Turun yliopisto

lotta.hamari(at)hotus.fi

 

Heidi Parisod, Sh/th, TtT

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Post doc –tutkija, Turun yliopisto

heidi.parisod(at)hotus.fi

 

Kristiina Heikkilä, Sh, TtM

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

kristiina.heikkila(at)hotus.fi

Lähteet

 Korhonen A, Jylhä V, Korhonen T, Holopainen A. 2018. Näyttöön perustuva toiminta – tarpeesta tuloksiin. Helsinki: Hoitotieteen tutkimussäätiö ja Skhole Oy.

 Finlex. Terveydenhuoltolaki. 30.12.2010/1326. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 1.9.2020

THL. 2020. Avohilmo. Käynnit alueittain. Saatavilla: https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/avo/perus01/summary_alue0201 1.9.2020

 

Palveluohjauksen osaajaksi yliopistotasoisella täydennyskoulutuksella

Palveluohjauksen osaajille on kysyntää 

Suomessa pieni osa väestöstä käyttää suurimman osan kaikista sote-palveluista ja heistä lähes kaikilla palvelujen tarve on monialainen. Paljon palveluja tarvitsevat asiakkaat voivat olla lähtökohtaisesti muita heikommassa asemassa vähäisten voimavarojensa vuoksi ja heillä on usein monimuotoisia haasteita elämän useilla osa-alueilla. Runsaan ja monialaisen palveluntarpeen voivat aikaansaada esimerkiksi pitkäaikainen sairaus, ikääntyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat, työttömyys tai yhteiskunnasta syrjäytyminen. Sosiaali- ja terveysalan alan ammattilaisten osaaminen ei ole kuitenkaan täysin riittävää vastaamaan paljon palveluja tarvitsevan väestön tarpeisiin ja osaamisvajetta on muun muassa palveluohjausosaamisessa, palveluiden koordinoinnissa ja niiden yhteensovittamisessa. Ammattilaisten palvelujärjestelmän tuntemus ja paljon palveluja tarvitsevien tunnistaminen eivät myöskään ole aina riittävällä tasolla.

Turun yliopiston hoitotieteen laitos on vastannut palveluohjauksen osaamisvajeeseen tarjoamalla yliopistotasoista ammatillista täydennyskoulutusta palveluohjauksesta. Koulutuksen tavoitteena on laajentaa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien ammattilaisten palveluohjausosaamista niin ammattilaisen kuin asiakkaankin näkökulmasta. Palveluohjauksen täydennyskoulutus (30 op) on Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittama, sosiaali ja terveysalan ammattilaisille tarkoitettu maksuton täydennyskoulutus. Täydennyskoulutuksen tarkoituksena on lisätä laajasti ja monipuolisesti ammattilaisten palveluohjauksen osaamista ja vahvistaa kattavasti asiantuntijuutta. Opinnot voivat tuoda jopa uusia mahdollisuuksia opintokokonaisuuden suorittaneiden ammattilaisten työurille.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten palveluohjausosaamisen lisäämisestä hyötyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat. Koronaviruskriisillä tulee olemaan pitkäkestoisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarpeisiin, etenkin muita heikoimmassa asemassa olevilla ryhmillä. Poikkeustilanne on lisännyt entisestään erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden terveydellisten, taloudellisten ja sosiaalisten haasteiden aiheuttamaa monialaista palveluiden tarvetta ja tämän myötä ammattilaisten tarvetta vahvaan palveluohjausosaamiseen ja palvelujärjestelmän tuntemiseen.

Opintoja suoritetaan joustavasti

Opinnot suoritetaan monimuoto-opiskeluna ja tänä vuonna alkaneita opintoja voi suorittaa joustavasti vuosien 2020­–2021 aikana. Opintojen suorittamiseen kuuluu verkkoluentoja, itsenäistä opiskelua, dialogisia etätehtäviä ja asiantuntijuuden jakamiseen tähtäävää verkkokeskustelua sekä yksi lähiopetuspäivä per lukukausi. Pääasiassa verkkopohjaiset opinnot tarjoavat joustavan ja mielekkään tavan opiskeluun, kun opintoja voi työstää eteenpäin oman aikataulun ja omien mahdollisuuksien mukaan. Etätehtävien ja verkkokeskustelujen tavoitteena on antaa laajasti valmiuksia palveluohjausosaamisen monipuoliseen soveltamiseen osana asiakas- ja potilastyötä. Verkkoluentojen toteuttajat ovat monialaisia huippuasiantuntijoita esimerkiksi sote-alan, sivistystoimialan ja työhyvinvointialan käytännön kentiltä, sekä muun muassa asiakas- ja potilasohjaukseen, digitaalisiin menetelmiin ja palveluohjauksen kehittämiseen ja vaikuttavuuteen liittyvän tutkimuksen saralta.

Tällä hetkellä täydennyskoulutuksessa on ilmoittautuneita opiskelijoita jo lähes 190 ja opintosuorituksia on kirjattu reilusti yli kaksi sataa opintopistettä. Koossa on upea, monialainen ryhmä tulevia palveluohjauksen asiantuntijoita!

Täydennyskoulutus sisältää 10 moduulia, joista johdantomoduuli (1 op) on kaikille pakollinen. Johdantomoduulin suoritettuaan opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa 3 op laajuisia moduuleja omaan tahtiinsa, oman kiinnostuksensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa myös koko 30 op laajuinen kokonaisuus, jolloin opintoihin sisältyy harjoitustyö ja loppuseminaariin osallistuminen. Opintoihin on tällä hetkellä jatkuva ilmoittautuminen ja täydennyskoulutukseen voi ilmoittautua osoitteessa www.utu.fi/palveluohjaus.

Lisätietoja opinnoista: utu.fi/palveluohjaus tai ramust@utu.fi

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtK

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

ramust@utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

Lähteet

Hänninen K. 2007. Palveluohjaus. Asiakaslähtöistä täsmäpalvelua vauvasta vaariin. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.

Koivisto J & Tiirinki H.  (toim.) 2020. Monialaisten palvelutarpeiden tunnistamisen ja ennakoinnin toimintamallit ja työkalut – väliraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 4/2020.

Lukersmith S, Michael Millington M, Salvador-Carulla L. 2016. What is Case Management? A Scoping and Mapping Review. International Journal of Integrated Care 16(4) 1–13.

Pixabay. Kuvalähde.

Suominen S. 2019. Palveluohjaaja pitää langat käsissään. Lääkärilehti 74(23), 1515-1517.

Uusi työaikalaki – mikä muuttuu hoitajien työvuorosuunnittelussa?

Uusi työaikalaki (872/2019) tulee voimaan 1.1.2020, kumoten vuonna 1996 asetetun työaikalain (605/1996). Nykyinen laki on ohjannut hoitohenkilökunnan työvuorosuunnittelua kohtuullisen väljästi, jos työvuorosuunnittelua tarkastellaan työntekijän palautumisen näkökulmasta. Työntekijä on voinut suunnitella itselleen epäergonomisia työvuoroja. Esimerkki epäergonomisista työvuoroista on ilta-aamuvuorojen yhdistelmä, jossa työvuorojen välinen lepoaika jää varsin lyhyeksi (9 tuntia). Osa tästä yhdeksästä tunnista käytetään kodin ja työpaikan välisiin siirtymisiin, levon ja unen ohella. Vuoroyhdistelmä on kuitenkin ollut suosittu työntekijöiden keskuudessa. Sen avulla voidaan työntekijän näkökulmasta hieman pidentää esimerkiksi viikonloppuvapaata: aamuvuorosta vapaalle ja maanantaina iltavuoroon. Työvuoroyhdistelmän nähdään tukevan myös potilashoidon jatkuvuutta, jolloin sama hoitaja hoitaa potilasta aamu- ja iltavuorossa ja näin havaitsee herkemmin muutokset potilaan voinnissa.

Myös pitkät työvuorot ovat suosittuja hoitohenkilökunnan keskuudessa. Tutkimustulokset pitkien työvuorojen vaikutuksesta koettuun työtyytyväisyyteen, hoidonlaatuun ja pitkien työvuorojen yhteydestä sairauspoissaolojen esiintyvyyteen ovat osin ristiriitaisia. Pitkät työvuorot tukevat työn ja vapaa-ajan, erityisesti perhe-elämän, yhteensovittamista (1) ja toisaalta lisäävät tyytymättömyyttä työhön (2) ja ovat yhteydessä hoitohenkilökunnan sairauspoissaolojen määrään (3). Työnantajan näkökulmasta pitkät työvuorot ovat haasteellisia. Työntekijän sairastuessa pitkästä työvuorosta tulee sijainen hankkia kahteen työvuoroon. Pitkien työvuorojen tiedetään vaikuttavan hoidon laatuun negatiivisesti lisäämällä esimerkiksi mahdollisuutta potilaan lääkehoidon haittatapahtumille (4). Nykyinen työaikalaki rajaa maksimipituuden pitkille työvuoroille, mutta ei sitä, kuinka monta pitkää työvuoroa työntekijä voi suunnitella peräkkäin.

Ergonomisella työvuorosuunnittelulla on ollut myös kannattajansa, eikä syyttä. Ergonomisessa työvuorosuunnittelussa työvuorojen kiertosuunta on aamu-ilta-yö-vapaa, joka takaa riittävän levon jokaisen työvuon välissä. Riittävän levon ja palautumisen työvuorojen välissä tiedetään tukevan vuorotyötä tekevien hoitajien hyvinvointia ja vähentävän esimerkiksi työperäisiä tapaturmia (5-6). Hoitotyön lähiesimiehet vastaavat työvuorosuunnittelusta ja siitä, että suunnittelu huomioi työaikalain asettamat rajoitukset. Esimiesten vaikuttamismahdollisuudet työvuorojen ergonomisuuteen ovat olemassa. Käytännössä ergonomisten työvuorojen suunnittelua kuitenkin rajaa työntekijöiden mahdollisuus yhteisölliseen työvuorosuunnitteluun, jonka nähdään tukevan hoitajien työhyvinvointia. Yhteisöllisessä työvuorosuunnittelussa hoitohenkilökunta suunnittelee itse työvuoronsa noudattaen yhteisiä pelisääntöjä. Ergonomiset työvuorot eivät vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa työntekijöiden keskuudessa. Viime kädessä vastuu suunnittelusta on hoitotyön lähiesimiehellä.

Uusi työaikalaki tuo tullessaan kaksi merkittävää muutosta: työvuorojen välisen lepoajan on oltava vähintään 11 tuntia ja yövuoroja saa suunnitella maksimissaan viisi peräkkäin. Mikä käytännössä muuttuu jää nähtäväksi. Mikäli ergonomisia työvuoroja ei oteta käyttöön, hoitohenkilökuntaan kohdistuvaa työvuorosuunnittelua muutetaan siten, että työvuorot alkavat ja päättyvät porrastetusti. Kuten myös yövuorot tai yövuorojen pituutta pidennetään. Paikallinen sopimus voi sallia esimerkiksi 12,5 tunnin pituisen yövuoron. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ole nykytiedon perusteella kannatettava, koska vuorotyön jo sellaisenaan tiedetään vaikeuttavan työntekijöiden uni-valverytmiä ja aiheuttavan monia terveys- ja turvallisuusriskejä (TTL). Panostetaanko tulevaisuudessa ergonomiseen työvuorosuunnitteluun vai porrastettuihin työvuoroihin tai näiden yhdistelmään, näyttäytynee meille vasta paikallisten sopimusten jälkeen.

Kirjoittajan tiedot

Outi Tuominen, Sh, TtM, Tohtoriopiskelija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
ouantu@utu.fi
Latest Tweets from Outi Tuominen

Lähteet 

1. Ball J, Day T, Murrells T, Dall'Ora C, Rafferty AM, Griffiths P & Maben J. 2017. Cross-sectional examination of the association between shift length and hospital nurses job satisfaction and nurse reported quality measures. BMC Nurs. 25;16:26. doi: 10.1186/s12912-017-0221-7.

2. Dall’Ora C, Griffiths P, Ball J, Simon M, Aiken LH. 2015. Association of 12 h shifts and nurses’ job satisfaction, burnout and intention to leave: findings from a cross-sectional study of 12 European countries. BMJ Open. 5(9):e008331. doi: 10.1136/bmjopen-2015-008331.

3. Dall'Ora C, Ball J, Redfern O, Recio-Saucedo A, Maruotti A, Meredith P & Griffiths P. 2019. Are long nursing shifts on hospital wards associated with sickness absence? A longitudinal retrospective observational study. J Nurs Manag. 27(1):19-26. https://doi.org/10.1111/jonm.12643|

4. Geiger-Brown J, Trinkoff AM. Is it time to pull the plug on 12-hour shifts? 2010. Part 1. The evidence. J Nurs Adm. 40(3):100–2. doi: 10.1097/NNA.0b013e3181d0414e.

5. Min A, Min H & Hong HC. 2019. Work schedule characteristics and fa-tigue among rotating shift nurses in hospital setting: An integrative review. J Nurs Manag. 27(5):884-895. doi: 10.1111/jonm.12756

6. Vedaa Ø, Harris A, Erevik EK, Waage S, Bjorvatn B, Sivertsen B, Moen BE & Pallesen S. 2019. Short rest between shifts (quick returns) and night work is associated with work-related accidents. Int Arch Occup Environ Health. 16. https://doi.org/10.1007/s00420-019-01421-8

Muita lähteitä

Ergonominen työaikajärjestelmä

Työterveyslaitos: vuorotyö

Työaikalaki