tiistai 25. syyskuuta 2018

Mikrobilääkeresistentti on uhka, joka koskettaa meitä jokaista

Mikroblääkeresistenssi tarkoittaa mikrobin kykyä vastustaa useita eri antibiootteja eli mikrobilääkkeitä. Infektion hoito vaikeutuu mikrobilääkevaihtoehtojen puuttuessa.  Bakteerissa voi kehittyä luonnollisen muuntautumisen kautta resistenssiä, mutta antibioottien väärinkäyttö ihmisille ja eläimille kuten tarpeettomien mikrobilääkkeiden käyttö tai liian laajasti vaikuttavien mikrobilääkkeiden käyttö (laajakirjoinen), lisää mikrobiresistenssin syntyä.  On arvioitu, että vuonna 2050 noin 10 miljoona ihmistä kuolee mikrobilääkkeille resistenttien mikrobien aiheuttamiin infektioihin, jos mikrobilääkeresistenssin lisääntymistä ei saada pysäytettyä.

Antibioottiresistenssi on WHO:n julistama yksi suurimmista uhista terveydelle, ruoan turvallisuudelle ja kehitykselle. Aina suurempi osa infektioista esimerkiksi keuhkokuume, tippuri, tuberkuloosi tai salmonelloosi on vaikea hoitaa antibioottihoitojen menetettyä tehoaan resistenssin takia. Resistenssi lisääntyminen vaikuttaa kaikissa maailman maissa kaiken ikäisiin ihmisiin. Antibioottiresistenssi pidentää sairaalahoitoja, lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta ja kustannuksia. http://www.who.int/antimicrobial-resistance/en/

Myös YK:ssa resistenssin torjunta nostettiin kautta aikojen neljäntenä terveysaiheena YK:n yleiskokouksen asialistalle syksyllä 2016. Lausumassa todettiin, että resistenssin torjuntaa on tehtävä poikkihallinnollisessa yhteistyössä kaikilla tasoilla koko yhteiskunnassa.

Suomessakin syödään paljon mikrobilääkkeitä.  Vaikka mikrobilääkkeiden käyttö on Suomessa säänneltyä, on suomalainen mikrobilääkekulutus korkeampaa kuin muissa pohjoismaissa, Islantia lukuun ottamatta. https://ecdc.europa.eu/sites/portal/files/documents/Final_2017_EAAD_ESAC-Net_Summary-edited%20-%20FINALwith%20erratum.pdf.

Vuosina 1998-2003 tehtiin laaja MIKSTRA –tutkimus, jonka tavoitteena oli optimoida Suomessa avohoidon tavallisimpien infektioiden diagnostiikkaa ja lääkehoitoa. MIKSTRA-raportissa (http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085097) todettiin mikrobilääkekäytön menneen maltillisempaan suuntaan, mutta esimerkiksi korvatulehdusten ja keuhkoputken tulehdukseen määrättiin edelleen tarpeettomasti mikrobilääkehoitoja huomioimatta taudin luonnollista kulkua. Useilla potilailla myös oli näkemys mikrobilääkehoidon tarpeellisuudesta. Vuonna 2016 julkaistiin Mikrobilääkeresistenssin torjunnan kansallinen toimintaohjelma 2017–2021, jossa kuvataanmikrobilääkeresistenssin torjunnan nykytila Suomessa. Tavoitteena on korjata havaitut puutteet ja esittää korjaavia toimenpiteitä, Toimintaohjelma edellyttää toimijoita useilta elämän eri alueilta.(http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79886/STM_4_17_mikrobilaakeresistenssin_torjunnan_kansallinen_toimintaohjelma_WWW.pdf)

Mikrobilääkekäyttöön vaikuttavat monet asiat. Suomen Sairaalahygieniayhdistyksen kevätseminaarissa 14.3.2018 Mikrobiologian ylilääkäri Kaisu Rantakokko-Jalava piti erinomaisen luennon aiheesta Mikrobiologian laboratorion rooli mikrobilääkehoidon ohjauksessa. Luennossaan hän pohdiskeli laboratoriovastauksen roolia hoitopäätöksissä. Jääskeläinen (2018) tarkasteli väitöskirjatyössään komplisoituneiden iho- ja pehmytosainfektioiden hoitoa Helsingissä ja Göteborgissa. Ruotsissa potilaat hoidettiin pääosinstafylokokki- tai peruspenisilliinillä, kun taas Suomessa potilaat saivat laajakirjoisempia mikrobilääkkeitä merkittävästi useammin. Sekä antibioottihoito että potilaan hoitopaikka vaihtui useammin Suomessa kuin Ruotsissa. Lisäksi kapeakirjoisesta mikrobilääkkeestä huolimatta hoidon tulokset olivat Ruotsissa paremmat kuin Suomessa (lyhyempi sairaalahoito ja pienempi kuolleisuus). Potilailta otettujen laboratoriolöydösten välillä ei ollut ratkaisevaa eroa, mutta suomalainen laboratorio ilmoitti vastauksessaan myös vähemmän tautia aiheuttavat mikrobit, jotka kolonisoivat haavan joka tapauksessa.  Ranta-Kokko pohti luennossaan sitä, että mahdollisesti tällaisten ehkä hoidon kannalta epäoleellisten mikrobien vastaaminen ohjaa potilasta hoitavaa lääkäriä käyttämään turhan laajasti vaikuttavaa mikrobilääkettä.

Tarpeettomaan antibioottien käyttöön voidaan ajatella ohjaavan myös rutiinin omaisen virtsanäytteen oton, vaikka Käypä hoito –suositukset suosittavat olemaan hoitamatta oireetonta bakteruriaa (virtsassa bakteereita) lukuun ottamatta raskaana olevia. Jo 3 %:lla nuorista naisista on bakteereita virtsassa ilman tulehdusta ja iän myötä tämä yleistyy. Virtsanäytteitä otetaan edelleen mitä moninaisilla syillä ja näytetuloksen perusteella aloitetaan antibioottihoito, vaikka kyseessä olisikin oireeton bakteruria. Rantakokko-Jalavan kertoi pienestä kanadalaisesta tutkimuksesta, jossa mikrobilääkehoidot vähenivät, kun laboratorio jätti vastaamatta löydökset katetroimattomien sairaalapotilaiden virtsaviljelyistä, mutta pyysi soittamaan laboratorioon, mikä kyseessä oli todellinen epäily infektiosta. Rantakokko-Jalavan luentoon pohjautuva artikkeli löytyy Suomen sairaalahygienia lehdestä (http://sshy.fi/data/documents/lehdet/18_3.pdf).

Meillä jokaisella on erilaisia ajatuksia myös mikrobilääkkeiden tarpeesta ja käytöstä. Ja jokainen meistä tietää, että vaikka tiedämme tiedon tasolla jotakin, käyttäytymisemme saattaa muuttua, kun asiasta tulee henkilökohtainen. Mikrobilääkeresistenssi on kuitenkin uhka, joka vaatii meiltä kaikilta toimia oikeaan suuntaan oikealla mikrobilääkkeiden käytöllä ja infektioiden torjunnan käytänneillä kuten käsihygienian toteuttamisella. 

Suomessakin vietetään WHO:n lanseeraamaan World Antibiotic Awareness -viikkoa, 12.-18.11.2018. Meistä jokainen voi osallistua siihen pohdiskelemalla omista lähtökohdistaan omia asenteitaan ja tietojaan antibioottien käytöstä. Hyvää materiaalia löydät lähteinä olevilta sivuilta. WHOn sivuilta löydät myös videopelin, joka havainnollistaa jokapäiväistä mikrobilääkeongelmatiikkaa (http://www.who.int/campaigns/world-antibiotic-awareness-week/2017/launch-event/en/)





Kirsi Terho
Esh, hygieniahoitaja, TtM, 
Tohtoriopiskelija Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

 


torstai 20. syyskuuta 2018

E-coaching- uusi tapa ohjata terveydenhuollossa

Terveydenhuollossa on jatkuvasti kehitettävä vaihtoehtoisia ja innovatiivisia uusia tapoja parantaa kommunikointia ja ohjausta.

Digitalisaatio on saanut terveydenhuollossa paljon julkisuutta sekä on ajatuksia herättävä suuntaus. Tutkimuksissa tuodaan esille digitalisaation positiivisia uudistuksia, mutta myös haasteita.  Toimiva digitalisaatio palveluineen voisi parhaassa tapauksessa tukea yksilöä tekemään elämänlaatua parantavia päätöksiä.  Hyvä palvelu voi ohjata ihmistä toimimaan aktiivisena osapuolena hoidossaan, helpottaa asiointia ja tuoda sitä kautta säästöjä yhteiskunnalle. 

Pitkäaikaissairaat nuoret (diabetes- suolisto- sydän- ja reumasairaudet ym.) heidän tarpeensa ja  hoidon  siirtyminen (transitio) aikuispuolelle on aihe, jonka tutkimus on laajentunut viime vuosina. Nuoruus, pitkäaikaissairaus ja hoidon siirtyminen on haastava yhtälö, joka vaati sekä nuorelta ja heidän perheiltään voimavaroja, mutta myös terveydenhuollon resursseja. Panostus nuoriin tuo pitkällä aikavälillä moninkertaiset säästöt.1,2

Digitalisaatio koskee läheisesti nuoria ja lapsia.  Kehittämämme palvelut tulevat seuraamaan heitä tiiviisti kaikilla elämän osa alueilla. Digitaalisessa ympäristössä nuorten kommunikointi  voi olla avoimempaa ja vuorovaikutteinen suhde tuloksellisempaa kuin kasvotusten toteutunut kohtaaminen.3 Digitalisaation myötä  terveydenhuollon ammattilaisen rooli muuttuu tiedon jakajasta valmentajaksi.  Ammattilaisen tehtäväksi jää varmistaminen, että omaksuttu tieto on luotettavaa, oikein ymmärrettyä ja sovellettavissa juuri ohjaamaansa yksilön tarpeita vastaavaksi. Laitteiden tehdessä diagnooseja terveydenhuollon ammattilaisen tehtäväksi jää ohjata, selventää, motivoida ja kannustaa. Potilaan ohjaaminen alkaa lähentyä valmentajan työnkuvaa. 

Terveysvalmennus (coaching)  on määrätietoista, tasavertaista kumppanuutta valmentajan ja yksilön välillä. Valmentaja tukee yksilöä saavuttamaan asetetut tavoitteet ja käyttämään omia vahvuuksiaan niiden saavuttamiseksi. Digitaalisaatio mahdollistaa kustannustehokkaan ja voimaannuttavaan valmennuksen terveydenhuollossa, jossa keskustelujen ja saavutettujen tavoitteiden myötä elämänlaatu ja terveyskäyttäytyminen paranevat. E-coaching on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi potilasohjauksessa ja elämäntapamuutoksissa.6,7 Nuori joka osallistuu terveyttään koskeviin päätöksiin ja ottaa vastuun hoidostaan, on motivoituneempi olemaan aktiivinen. Yksittäisen ihmisen päätöksillä ja valinnoilla on suuri vaikutus hänen terveytensä edistämiseen.8 E-coaching on työkalu tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Anna Tornivuori , Sh, TtM, Tohtoriopiskelija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos 
Anmtor@utu.fi


Lähteet 
1.        Coyne B, Hallowell SC, Thompson M. Measurable Outcomes After Transfer From Pediatric to Adult Providers in Youth With Chronic Illness. J Adolesc Heal. 2017;60(1):3-16. 
2.        Syverson EP, McCarter R, He J, D’Angelo L, Tuchman LK. Adolescents’ Perceptions of Transition Importance, Readiness, and Likelihood of Future Success: The Role of Anticipatory Guidance. Clin Pediatr (Phila). 2016;55(11):1020-1025. .
3.        Cantrell K, Fischer A, Bouzaher A, Bers M. The role of E-mentorship in a virtual world for youth transplant recipients. J Pediatr Oncol Nurs. 2010;27(6):344-355. 
4.        Finn HE, Watson RA. The Use of Health Coaching to Improve Health Outcomes: Implications for Applied Behavior Analysis. Psychol Rec. 2017;67(2):181-187. 
5.        Brivio E, Gatti F, Galimberti C, Gambini P, Binello M. Effect Of Telephone Calls And Text Messages On Goal Attainment In A Ehealth Coaching Service. Stud Health Technol Inform. 2015;219:135-138. 
6.        Veen E van, Bovendeert JFM, Backx FJG, Huisstede BMA. E-coaching: New future for cardiac rehabilitation? A systematic review. Patient Educ Couns
7.        Klein M, Mogles N, Van Wissen A. An intelligent coaching system for therapy adherence. IEEE Pervasive Comput. 2013;12(3):22-30. 
8.        Allen M, Iezzoni LI, Huang A, Huang L, Leveille SG. Internet-based coaching to improve patient-clinician communication in primary care. AMIA . Annu Symp proceedings AMIA Symp. 2007:861. 



V

tiistai 11. syyskuuta 2018

Tutkimuksen sietämätön hitaus


Uutta tietoa ympäri maailman vyöryy jatkuvana tulvana saatavillemme vuorokauden ajasta riippumatta. Uunituoreet uutiset ovat käytettävissämme älylaitteillamme lähestulkoon missä tahansa. Älylaitteiden teknologia kehittyy lähes yhtä hengästyttävällä tahdilla; nyt omistamaasi älypuhelinmallia ei ehkä enää ole edes saatavilla tai ainakin siitä löytyy jo vähintään seuraava, kehittyneempi versio. Miten tässä jatkuvassa uusien innovaatioiden ja päivitysten virrassa sinnittelee terveystieteiden tutkija, joka yrittää tuottaa luotettavaa tutkimukseen perustuvaa tietoa?

Tutkimusprosessi on joskus tuskastuttavan hidas. Tutkimuskysymykset eivät lopu eikä jatkuva kehitys vähennä tutkimuksen tarvetta; päinvastoin, meillä on yhä enemmän mahdollisuuksia monitieteiselle ja kansainväliselle yhteistyölle.  Mielekkään tutkimuskysymyksen löytämisestä käynnistyy kuitenkin prosessi, jolla ei voi kilpailla nopean tiedonsiirron markkinoilla. Tutkimussuunnitelman kirjoittaminen, rahoituksen, eettisen toimikunnan lausunnon ja tutkimuslupien hakeminen on viikkojen, ellei kuukausien projekti. Valmistelut tutkimuksen aineistonkeruun käynnistämiseksi vaativat nekin omat toimenpiteensä. On lähetettävä sähköpostia, jätettävä soittopyyntöjä, järjestettävä tapaamisia, neuvoteltava ja tehtävä kompromisseja. Tutkijan toiveet ja käytettävissä olevat resurssit eivät aina kohtaa. Silloinkin on tehtävä valinta: käytetäänkö aikaa lisäresurssien etsimiseksi vai muokataanko suunnitelmaa käytettävien voimavarojen mukaiseksi? Huolellisesta valmistelusta huolimatta aineistoa kerätessä tulee vastaan yllätyksiä, jotakin, mitä ei voinut edes kuvitella etukäteen.

Eräänä onnellisena päivänä tutkijalla on aineisto tallennettuna, sitten analysoituna ja viimein raportti kirjoitettuna. Siitä alkaa kuitenkin vielä viimeinen taisto tutkimustulosten julkaisemiseksi. Tiedelehtien maailma on armoton, tarjontaa on niin paljon, että vain parhaat hyväksytään. Käsikirjoitusten hylkäykset tai tekstin mittavat muutospyynnöt viivästyttävät tulosten julkaisua taas jopa kuukausilla.

Toisinaan tutkijaa siis saattaa turhauttaa - ehkä syystäkin. Teknologiaan liittyen tutkimuksen hitaus entisestään korostuu. Tutkimusryhmämme mielenkiinnon kohteena ovat olleet aktiivisuutta ja unta mittaavat rannekkeet. Julkaisuprosessin ollessa vielä kesken kaikki kuvaamamme rannekemallit ovat jo päivittyneet uusiin ja yksi valmistaja on kokonaan poistunut markkinoilta. Perinteinen tutkimusprosessi ei ajan suhteen juuri jousta, mutta sen vastapainoksi julkaistut tutkimukset ovat tarkan seulan läpi selvinnyttä, luotettavaa näyttöä.

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtT, erikoistutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Tohtorikoulutettavan elämää: asiantuntijana toimiminen Turku Priden paneelikeskustelussa



Turku Pride-viikkoa vietettiin heinäkuun ja elokuun taitteessa, ja osana tätä ihmisoikeustapahtumaa Turun pääkirjastolla järjestettiin 31.7. paneelikeskustelu aiheesta ”Sateenkaari-ihmiset ja terveydenhuolto”. 

Tohtorikoulutettavana olen oppinut, että tiedon jakaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat yhtä tärkeitä tekoja kuin väitöskirjan tekeminen ja kansainvälistyminen. Olin jo pidempään haudutellut ajatusta, että haluaisin päästä jakamaan kaikkea sitä, mitä olen oppinut sateenkaarevasta tutkimuksesta hoitotieteessä (tutkimus joka keskittyy seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen), ja minua pyydettiinkin panelistiksi! Minun lisäkseni panelisteina toimivat Jukka Lehtonen (vanhempi tutkija), Miska Karhu (nuorison edustaja), Taija Ahlstedt (Setan kouluttaja ja Turun setan hallituksen jäsen), Pauliina Lius (sairaanhoitaja ja seksuaalineuvoja) sekä Touko Niinimäki (Setan seniorityön koordinattori). Paneelikeskustelun vetäjänä toimi Jesse Kareinen.

Paneeli oli tunnelmaltaan lämmin ja jokaista panelistia yhdisti sama tavoite muuttaa terveydenhuoltoa yhdenvertaisempaan suuntaan ja näin pyrkiä kehittämään sateenkaari-ihmisten kohtaamista terveydenhuollossa. Paneelin vetäjä oli hyvin sanavalmis ja piti huolta siitä, että jokainen panelisti sai olla yhtä paljon äänessä. Paneelia varten olimme saaneet valmistautua kysymyksiin, jotka käsittelivät muun muassa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden näkyvyyttä yhteiskunnassa ja terveydenhuollossa, sateenkaarevuuden tunnistamista terveydenhuollossa, sekä tulevaisuuden visioita siitä, miten terveydenhuoltoa voitaisiin kehittää sateenkaarevien nuorten kohtaamisessa. 

 

Paneelin jäseninä lisäkseni (kuvassa vasemmalla) Miska Karhu, Pauliina Lius, Jukka Lehtonen, Taija Ahlstedt, Touko Niinimäki ja paneelin vetäjä Jesse Kareinen.


Millainen sitten oli oma kokemukseni paneelista? Aluksi tietenkin jännitti, jossain vaiheessa aika paljonkin. Mutta hyvällä valmistautumiselle ja rennolla keskustelulla muiden panelistien kanssa ennen paneelin alkua oli rentouttava vaikutus, ja paneelin alkaessa jännitin vain hetken sitä että ”Osaankohan nyt sanoa oman nimeni ja tittelini oikein”. Kun paneeli alkoi edetä, en enää kiinnittänyt huomiota omaan jännitykseeni, vaan siihen että sain jakaa näkemyksiäni ja hoitotieteellistä tietämystäni panelisteille ja yleisölle. Tuntui kuin olisin ollut yliopiston lukupiiriopetusta vastaavassa tilanteessa, ja opin paneelin aikana taas uutta, sain uusia näkökulmia joita voin mahdollisesti hyödyntää väitöskirjassani, ja ennen kaikkea sain sekä kokemusta julkisesta esiintymisestä että asiantuntijaroolissa toimimisesta. 

Suosittelen siis kaikille tohtorikoulutettavakollegoilleni (ja oikeastaan kenelle tahansa) paneelikeskustelun panelistina toimimista. Se on helppo ja melko rento tapa aloittaa yleisön edessä puhuminen ja asiantuntijana toimiminen. Lisäksi esiintyminen ei ole vain yksin puhumista, vaan se toteutetaan vuorovaikutuksessa muiden panelistien, vetäjän ja yleisön kanssa. Uskon myös, että jokainen meistä, tuleva tai jo valmistunut terveystieteiden tohtori, voi päästä hoitotieteellisen tiedon välittäjäksi julkisissa tilaisuuksissa, ja oikeastaan se onkin yksi meidän tehtävistämme.



Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi