Yhteistyöllä koululaisten mielenterveyttä tukemaan – mitä haasteita tutkimuksessa havaittiin?

Viime keväänä julkaistussa, kouluympäristössä toteutuvia mielenterveyspalveluita koskevassa tutkimusartikkelissani (Putkuri ym. 2022) yhdeksi muutostarpeeksi tunnistettiin yhteistyöhön liittyvät kysymykset. Tutkimuksessa nousi esiin monia mielenkiintoisia asioita, joiden syvällisempään käsittelemiseen artikkelissa oli kuitenkin kovin vähän tilaa. Tutkimukseen liittyvissä haastatteluissa mainittiin yhteistyöhön liittyvät ongelmat useita kertoja. Näitä ongelmia tunnistettiin myös eri tahojen välisessä yhteistyössä. Tässä blogitekstissä syvennytään näihin yhteistyökysymyksiin tarkemmin, erityisesti kouluterveydenhoitajan näkökulmasta. 

Opiskeluhuollon sisäinen yhteistyö

Opiskeluhuolto on monialaista kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää työtä, jonka tavoitteena on edistää, ylläpitää ja luoda edellytyksiä hyvälle oppimiselle, terveydelle ja hyvinvoinnille. Opiskeluhuollon palveluita tarjoavat terveydenhoitaja, lääkäri, psykologi ja kuraattori. Tutkimushaastatteluissa opiskeluhuollon sisäisen yhteistyön ongelmakohdiksi mainittiin erilliset asiakastietojärjestelmät ja niihin liittyvät tiedonkulun ongelmat sekä epäselvyydet työnjaossa ja jopa kilpailu eri työtehtävistä. Viimeksi mainitulla viitattiin mediassakin käytyihin keskusteluihin siitä, kenellä koulun ammattilaisista olisi paras osaaminen lasten ja nuorten mielenterveyskysymyksissä ja kuka näin ollen olisi sopivin niihin vastaamaan.

Näiden ongelmien lisäksi tuotiin esiin yhteistyötä hankaloittava, monessa oppilaitoksessa tuttu tilanne työtilojen suhteen: Kaikille opiskeluhuollon jäsenille ei riitä omia työhuoneita. Omien huoneiden puuttuessa niitä joudutaan jakamaan, jolloin terveydenhoitajan, lääkärin, kuraattorin ja psykologin on mahdotonta työskennellä samoina päivinä koululla. Konsultointi, yhteistapaamisten järjestäminen ja muu yhteistyö ammattilaisten kesken vaikeutuu, kun koululla ei olla yhtä aikaa. 

Koulun sisäinen yhteistyö

Opiskeluhuollon toimijoiden keskinäisen yhteistyön lisäksi yhteistyötä koulun sisällä tehdään myös opettajien ja muun henkilökunnan kanssa. Opettajat ovat keskeinen ammattiryhmä paitsi oppimisen, myös hyvinvoinnin näkökulmasta; he viettävät lasten ja nuorten kanssa ison osan päivästä, mikä mahdollistaa mielen hyvinvoinnin haasteiden tunnistamisen. Lisäksi opettajilla on loistava tilaisuus edistää lasten ja nuorten mielen hyvinvointia ja tukea heitä haasteissa. Muutaman vuoden takaisen tutkimustuloksen mukaan kuitenkin vain joka toinen osallistuneista kouluterveydenhoitajista oli tehnyt opettajan kanssa yhteistyötä usein (Hietanen-Peltola ym. 2019).

Omassa tutkimuksessani haastateltavat korostivat mielenterveyden tukemista jokaisen koulun aikuisen tehtävänä. Aikuisten välistä yhteistyötä tarvitaankin asenneilmapiirin muuttamiseen ja sen saavuttamiseen, että jokainen haluaa olla edistämässä oppilaiden mielen hyvinvointia ja tietää kuinka sitä voi omasta työroolistaan käsin tehdä.  

Koulun ja erikoissairaanhoidon välinen yhteistyö

Koulun ja erikoissairaanhoidon välisen yhteystyön haasteissa korostui tiedon kulun ongelmat. Erikoissairaanhoidossa ei välttämättä olla tietoisia kaikesta koululla jo tehdystä. Oppilas on saattanut esimerkiksi täyttää jo oireita kartoittavia kyselyitä ja hänen taustatietojaan on kerätty jo laajaltikin. Aina tämä tieto ei kulkeudu lasten- tai nuorisopsykiatriseen erikoissairaanhoitoon lapsen tai nuoren mukana, vaan siellä aloitetaan asian selvittäminen alusta. Tiedon kulun ongelmia on myös toiseen suuntaan. Erikoissairaanhoidon kontaktin päättyessä tieto jatkosuunnitelmista tai ylipäätään hoitokontaktin päättymisestä ei välttämättä saavuta koulun ammattilaisia. Näissä tilanteissa on iso riski siihen, että lapsi tai nuori putoaa eri palveluiden väliin eikä kenelläkään ammattilaisella ole tietoa tukea tarvitsevasta oppilaasta.

Koulun ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö

Kolmannen sektorin, erityisesti järjestöjen, kanssa tehtävää yhteistyötä kaivattiin haastatteluissa lisää. Tätä tukee myös aiempi THL:n tutkimustulos: Kouluterveydenhoitajista harvempi kuin joka viides tekee yhteistyötä järjestöjen kanssa edes joskus (Hietanen-Peltola ym. 2019). Haastateltavien näkemysten mukaan järjestöjä ei osatakaan tällä hetkellä hyödyntää riittävästi lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseen kouluympäristössä. Järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö voisi olla esimerkiksi järjestön edustajien ottamista mukaan vanhempainiltoihin, teemapäivien järjestämiseen tai erilaisten lapsille ja nuorille pidettävien ryhmien ohjaajapareiksi. Lisäksi järjestöjen tarjoamia palveluita ei ehkä tunneta eikä niihin siksi osata ohjata lapsia, nuoria ja perheitä.

Yhteistyö perheen kanssa

Ammattilaisten ja asiantuntijoiden keskinäisen yhteistyön sujuminen on erittäin tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on yhteistyö oppilaan ja perheen kanssa. Tutkimushaastatteluissa nostettiin erityisesti esiin vanhempien rooli tilanteissa, joissa lapsella on mielenterveyteen liittyviä haasteita.  Haastateltavien kokemuksena oli, ettei vanhempia aina oteta osallisiksi oman lapsensa asiassa. Lakisääteisestikin vanhemmalla tai muulla huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista (Lastensuojelulaki, 417/2007). Tämän vastuun täyttäminen edellyttää luonnollisestikin tietoa lapsen tilanteesta ja aitoja mahdollisuuksia osallistua lapsensa hyvinvoinnin edistämiseen. 

”Jokaisen huoli on tärkeä” – Maailman mielenterveyspäivä 2022

Tule mukaan viettämään Maailman mielenterveyspäivää 10.10.2022. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n koordinoimassa kampanjassa muistutetaan, että jokaisen huoli on tärkeä. Kampanja kannustaa jokaista kysymään kuulumisia, olemaan läsnä ja tarjoamaan apua. Yhteistyöllä saamme aikaan paljon!

 

Kirjoittaja

Tiina Putkuri

TtM, Väitöskirjatutkija, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

Lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu

s-posti: tianpu(at)utu.fi

 

Lähteet:

Hietanen-Peltola, M., Vaara, S., Hakulinen T. & Merikukka M. (2019). Tuen järjestäminen ja yhteistyö kouluterveydenhuollossa – työn edellytyksissä kehitettävää. Tutkimuksesta tiiviisti 27, 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.

Lastensuojelulaki, 417/2007. Annettu Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta 2007.

Putkuri, T., Lahti, M., Laaksonen, C., Sarvasmaa, A. S., Huttunen, R., & Axelin, A. (2022). Mental health services in the school environment - Future visions using a phenomenographic approach. Journal of Clinical Nursing, 10.1111/jocn.16376. Advance online publication.

 

Elintapaohjauksen sivuuttaminen on resurssien haaskausta

Kuva: Pixabay

Käyttäessäni terveydenhuollon palveluja en voi olla tarkastelematta niitä terveydenhoitajan silmälasien läpi. Useamman kerran asioidessani omalla tai lapseni asialla perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa olen jäänyt miettimään, miksi hyvä tilaisuus elintapaohjauksen antamiseen jätettiin käyttämättä. Esimerkiksi…

… hammaskiven poiston yhteydessä olisi ollut otollista kertoa suun terveyteen vaikuttavista elintavoista,

… lapsen suolisto-ongelmien selvittelyn yhteydessä olisi ollut tärkeää kysyä koko perheen ruokailu- ja liikuntatottumuksista,

… voidepesuohjausta annettaessa olisi voinut selvittää muutamalla kysymyksellä perheen elämän stressitekijöitä ja elintapoja, jotka voivat olla yhteydessä atooppisen ihon kuntoon ja hoitoon.

Esimerkkejä olisi enemmän, kuin tähän blogikirjoitukseen mahtuu. Myös sydäntäni lähellä oleva ja elintapaohjaukseen erityisesti keskittynyt neuvola saa valitettavasti osaltani kritiikkiä. Mielestäni ohjaus makeiden välipalojen välttämiseen ja digilaitteiden säännöstelyyn tulee auttamatta liian myöhään, jos niistä keskustellaan leikki-ikäisen käynnillä. Kun perheiden tavat ja tottumukset ovat vakiintuneita, niitä on enää vaikea muuttaa.

Olen miettinyt paljon, mistä tämä mahtaa johtua. Eikö terveydenhuollon ammattilaisilla ole enää valmiutta puheeksi ottoon vai miksi elintapaohjaus unohtuu? Olemmeko vain turhautuneita siihen, etteivät asiakkaamme motivoidu muutoksiin ohjauksestamme huolimatta (ks. Mäenpää & Vuori 2021)? Elintapaohjaus ei nimittäin vaadi lisäresursseja ajan tai henkilöstön suhteen, vaan on toteutettavissa tavanomaisen vastaanottotoiminnan ja kaikkien terveydenhuollon kohtaamisten yhteydessä. Kun elintapaohjauksesta tehdään irrallista (esim. liikunnanohjaus, ravitsemusterapia), on kyse jo vakavammasta puuttumisesta. Kuten Mäenpää ja Vuori (2021) tutkimuksessaan osoittavat, tarvitsemme lisää koulutusta puheeksi ottoon ja keinoihin motivoida asiakkaitamme.

Elintapaohjausta olisi ennaltaehkäisyn näkökulmasta oleellista toteuttaa terveydenhuollon lisäksi ihan kaikissa ihmisten arkiympäristöissä. Vähäpätöisiltä tuntuvilla teoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Jos esimerkiksi päiväkodin kotileikissä leikitään muffinssien sijaan kasviksilla, neuvolassa otetaan puheeksi koko perheen ruokatottumukset, lähikaupassa on tarjolla kassakasviksia ja lastenohjelman suosikkihahmo kertoo, miten hauska on laittaa ruokaa – näillä asioilla on hyvä mahdollisuus jäädä muhimaan lapsen mieleen. Valitettavasti myös päinvastoin ja usein arkemme tarjoaakin hyvinvoinnin kannalta negatiivista viestintää.

Ihmisten hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on hoitotyön periaatteiden mukaista (mm. Stanton ym. 1986, Sidani 2011) ja tekee hoitotyöstä inhimillistä. Vaikuttava elintapaohjaus myös vähentää tuntuvasti terveydenhuollon kustannuksia (esim. Johansson ym. 2005, Ono ym. 2020). Soteuudistuksen yhteydessä on puhututtanut terveydenhuollon häiriökysyntä (ks. Hyytiälä & Kekomäki 2017), josta on kirjoitettu myös tässä blogissa aiemmin. Mielestäni elintapaohjauksen uupuminen on osa häiriökysyntää. Terveydenhuolto ei vastaa yksilön tarpeisiin, mikäli elintavat sivuutetaan. Ohjausta vaille jäänyt ihminen hakeutuu luultavasti uudelleen vastaanotolle, jos ei ihan heti, niin viimeistään vuosien päästä – ja silloin ollaankin jo korjaavien toimenpiteiden tarpeessa. Tämä jos mikä on resurssien haaskausta.

Pidetään siis perusasiat mielessä toteuttaessamme tärkeää työtä ihmisten parissa. Pienillä teoilla on myös välittömiä hyvinvointivaikutuksia. Oli kyseessä sitten lääkärintarkastus, hieronta tai lapsen vasukeskustelu, niin kyllähän se tuntuu tosi kivalta, että jollakin on aikaa olla kiinnostunut minun ja läheisteni hyvinvoinnista.

 

Kirjoittaja:

Laura Ortju  

Th, TtM 

Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos 

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta 

lortju(at)uef.fi

 

Lähteet:

Hyytiälä H & Kekomäki M. 2017. Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti 46(72), 2664-2665.

Johansson K, Bendtsen P & Åkerlind I. 2005. Advice to patients in Swedish primary care regarding alcohol and other lifestyle habits: how patients report the actions of GPs in relation to their own expectations and satisfaction with the consultation. European Journal of Public Health, 15(6), 615-620. https://doi.org/10.1093/eurpub/cki046.

Mäenpää T & Vuori A. 2021. Broaching overweight and obesity at maternity and child health clinics. International Journal of Nursing Practice, 27(5), e12958. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1111/ijn.12958.

Ono H, Akahoshi H & Kai M. 2020. The trends of medical care expenditure with adjustment of lifestyle habits and medication; 10-year retrospective follow-up study. Environmental Reasearch and Public Health, 17(24), 9546; https://doi.org/10.3390/ijerph17249546.

Sidani S. 2011. Self-care. Teoksessa Doran D M (toim.). Nursing outcomes. The state of the science. 2. painos. Jones & Barlett Learning, Sudbury, 79-130.

Stanton M, Paul C & Reeves JS. 1986. Hoitotyön prosessi. Teoksessa Hytönen E, Miettinen A, Mölsä A, Suutarinen A & Ylipahkala T. (suom.) Hoitotyön teoriat. Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu. WSOY, Juva, 21-37. Englanninkielinen alkuteos: Nursing theories. A base for professional nursing practice. 1980. Prentice-Hall Inc.

Sosiotekninen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi haittatapahtumien mallintamisessa

 

Terveydenhuollossa ilmenevät haittatapahtumat ovat maailmanlaajuinen haaste. Haittatapahtumalla tarkoitetaan tahatonta vammaa, joka ilmenee hoidon aikana tai on seurausta potilaan saamasta hoidosta (AHRQ 2019), esimerkiksi kaatuminen, lääkevirhe tai infektiot. Maailman terveysjärjestön (WHO 2019) arvion mukaan terveydenhuollon haittatapahtumat kuuluvat maailmanlaajuisesti kymmenen merkittävimmän kuoleman ja vammautumisen syyn joukkoon. Haittatapahtumien ennaltaehkäisy edellyttää riskitekijöiden tunnistamista. Terveydenhuollossa haittatapahtumien tarkastelu on keskittynyt ensisijaisesti retrospektiivisiin (takautuva) menetelmiin, joissa pyritään tunnistamaan riskitekijöitä jo ilmenneiden haittatapahtumien pohjalta esimerkiksi raportointijärjestelmistä saatujen tietojen pohjalta (Smith ym. 2010, Battles ym. 2006) Nämä menetelmät soveltuvat hyvin haittatapahtumien ilmaantuvuuden, seurauksien tai yksittäisten riskitekijöiden tarkasteluun (Battles ym. 2006). Retrospektiivisten menetelmien käyttö johtaa kuitenkin usein yksinkertaistettuun riskitekijöiden mallinnukseen (Martin-Delgado ym. 2020). Riskitekijöiden tunnistamisessa tulisikin hyödyntää enenevässä määrin prospektiivisia (tulevaisuutta tarkasteleva) menetelmiä (Pronovost ym. 2009), jotka eivät ole riippuvaisia olemassa olevien raportointijärjestelmien tuottamasta tiedosta ja niiden rajoitteista (Marx & Slonim 2003). Tässä kirjoituksessa esitellään yksi vaihtoehtoinen prospektiivinen menetelmä. 

Sosiotekninen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi (Sociotechnical Probabilistic Risk Assessment, ST-PRA) on systeemiajatteluun perustuva menetelmä riskitekijöiden mallintamiseen (Marx & Slonim 2003). Menetelmässä mallinnetaan ympäristöstä, teknologiasta ja inhimillisestä toiminnasta seuraavia riskitekijöitä sekä näiden yhdistelmiä (Slonim ym. 2014). ST-PRA:ssa keskeisessä osassa on laaja erilaisten tietolähteiden hyödyntäminen mm. henkilökunnan haastattelut, kirjallisuuskatsaukset sekä raportointijärjestelmien tiedot. ST-PRA toteutetaan kuudessa vaiheessa. 

Kuvio 1. Sosioteknisen todennäköisyysperusteisen riskianalyysin vaiheet.

Menetelmän ensimmäisessä vaiheessa valitaan tarkasteluun otettu lopputapahtuma. Tällä viitataan selkeästi määriteltyyn haittatapahtumaan. (Marx & Slonim 2003.) Lopputapahtuman selkeä ja tarkka määrittely on tärkeää riskitekijöiden kattavan tunnistamisen ja tiedonlähteiden valitsemisen kannalta. Toisessa vaiheessa tunnistetaan riskitekijät (failure points) hyödyntämällä eri tiedonlähteitä. Eri tiedonlähteiden kattava hyödyntäminen on keskeistä, jotta voidaan tunnistaa mahdollisimman laajasti erilaisia riskitekijöitä. (Slonim ym. 2014.) Riskitekijöiden tunnistamisessa hyödynnetään yleisesti kirjallisuutta, asiantuntijoiden näkemyksiä (hoitohenkilökunta, potilasturvallisuusasiantuntijat) sekä mahdollisuuksien mukaan raportointijärjestelmien tietoja tai muita keskeisiä tietolähteitä (Slonim ym. 2014, Marx & Slonim 2003). Kolmannessa vaiheessa mallinnetaan riskitekijöiden yhteydet ja riippuvaisuudet. Riskitekijöiden mallintamisessa käytetään vikapuuta, joka on graafinen työkalu riskitekijöiden kuvaamiseen. (Slonim ym. 2014.) Vikapuu koostuu erilaisista porteista, joista keskeisimmät ovat JA (and), TAI (or) portit. JA portti tarkoittaa sitä, että kaikkien sen alla olevien riskitekijöiden täytyy ilmetä, jotta haittatapahtuma on mahdollinen. TAI portti tarkoittaa sitä, että jonkin riskitekijän täytyy ilmetä, jotta haittatapahtuma on mahdollinen. (Slonim ym. 2014, Marx & Slonim 2003.) Alla olevassa kuviossa on yksinkertaistettu kuvaus näistä porteista.                                                                                                                                                        

Kuvio 2.Yksinkertaistettu kuvaus vikapuun JA, TAI porteista

Menetelmän neljännessä vaiheessa validoidaan muodostettu vikapuu. Vikapuun validoinnissa ulkopuoliset asiantuntija arvioivat tehtyjä päätelmiä ja vikapuun rakennetta (Slonim ym. 2014). Vikapuun validointi on tärkeää, sillä riskitekijöiden yhteyksien mallintaminen ja johtopäätösten tekeminen olemassa olevan tiedon pohjalta on aina tulkinnallista. Viidennessä vaiheessa asetetaan riskitekijöiden todennäköisyydet. Jokaiselle vikapuussa olevalla riskitekijälle on asetettava todennäköisyys asteikolla 0–1. Todennäköisyydet asetetaan ensisijaisesti kirjallisuuden perusteella. Kirjallisuuden pohjalta ei kuitenkaan aina voida asettaa kaikille riskitekijöille todennäköisyyttä. Tällöin turvaudutaan asiantuntijoiden arvioon heidän kokemuksensa pohjalta. Asiantuntijoiden arvion määrittelyssä voidaan hyödyntää erilaisia tekniikoita kuten ankkurointia. (Marx & Slonim 2003.) Menetelmän viimeisessä vaiheessa toteutetaan herkkyysanalyysi, jotta voidaan varmistua siitä, että tehdyt päätelmät ovat luotettavia. Herkkyysanalyysissa keskitytään niihin riskitekijöihin, joissa on suuri vaihtelu todennäköisyyksissä (Slonim ym. 2014).

Sosiotekninen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi on hyvin sovellettavissa oleva menetelmä terveydenhuollon eri haittatapahtumien riskitekijöiden tunnistamiseen. Menetelmä soveltuu erityisen hyvin harvinaisiin haittatapahtumiin, sillä se ei ole riippuvainen raportointijärjestelmien tuottamasta, usein puutteellisesta tiedosta. Väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen menetelmällä potilaiden kaatumista eristyksessä psykiatrisen sairaalahoidon aikana. Menetelmällä tuotetun mallin pohjalta voidaan tehdä potilasturvallisuutta edistäviä toimenpiteitä, jotka kohdistuvat keskeisimpiin riskitekijöihin.

Kirjoittaja: 

Jaakko Varpula

TtM, sh, Väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

jaheva(at)utu.fi

 

LÄHTEET

Agency for Healthcare Research and Quality (AHRQ). 2019. Adverse Events, Near Misses, and Errors. https://psnet.ahrq.gov/primer/adverse-events-near-misses-and-errors. 12.9.2022

Battles, J., Dixon, N., Borotkanics, R., Rabin-Fastmen, B. & Kaplan, H. Sensemaking of patient safety risks and hazards. Health Services Research, 41, 1555-1575.

Martin-Delgado, J., Martínez-García, A., Aranaz, J., Valencia-Martín, J. & Mira, J. 2020. How Much of Root Cause Analysis Translates into Improved Patient Safety: A Systematic Review. Medical Principles and Practice, 26(9), 524-531.

Marx, D. & Slonim, A. 2003. Assessing patient safety risk before the injury occurs: An introduction to sociotechnical probabilistic risk modelling in health care. Quality and Safety in Health Care, 12(Suppl. 2), 33-38.

Pronovost, P., Goeschel, C., Marsteller, J., Sexton, B., Pham, J. &  Berenholtz, S. 2009. Framework for Patient Safety Research and Improvement. Curculation, 119, 330-337.

Slonim, A., Bish, E. & Steighner, A. 2014. Using Socio-Technical Probabilistic Risk Assessment (ST-PRA) to Assess Risk and Improve Patient Safety and Reliability in Health Care Systems. Agency for Healthcare Research and Quality. https://www.ahrq.gov/hai/patient-safety-resources/advances-in-hai/hai-article19.html 9.9.2022

Smith, A., Boult, M., Woods, I. & Johnson, S. 2010. Promoting patient safety through prospective risk identification: example from peri-operative care. Quality & Safety in Health Care, 19(1), 69-73.

World Health Organization (WHO). 2019. Patient Safety: Global action on patient safety. Report by the Director-General. Seventy-Second World Health Assembly.

Hoitoeettisillä neuvottelukunnilla tukea terveydenhuollon eettiseen turvallisuuteen

Terveydenhuoltohenkilökunta kohtaa jokapäiväisessä työssään eettisesti haastavia tilanteita, jotka kohdistuvat muun muassa potilaiden hoitoon tai organisatorisiin rakenteisiin kuten johtamiseen (Jackson ym. 2013, Morley ym. 2020). Esimerkiksi sairaanhoitajat, jotka edustavat terveydenhuoltohenkilöstön suurinta ammattiryhmää, arvioivat oman moraalisen rohkeutensa korkealle tasolle ja ovat valmiita ottamaan esille potilaiden hoidossa esiintyviä eettisiä epäkohtia (Wiisak ym. 2022). Toisaalta sairaanhoitajat kokevat tarvitsevansa tukea eettiseen toiminnan toteuttamiseksi (Poikkeus ym. 2018). Esihenkilöt voivat tukea terveydenhuoltohenkilökunnan eettistä toimintaa omalla esimerkillään ja asettamalla toiminnalle reunaehdot (Ikola-Norrbacka 2010). Tukea voidaan saada myös organisaation tai yhteiskunnan rakenteista kuten eettisistä HaiPro -ilmoituksista sekä niiden asianmukaisesta käsittelystä tai lainsäädännöstä (Avanic 2016, Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992/785, Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559, Sosiaalihuoltolaki 2014/1301, Tiitinen & Silén 2016). Tukemalla terveydenhuoltohenkilökunnan eettistä toimintaa ja organisaation eettisiä toimintatapoja panostetaan laadukkaaseen ja eettisesti turvalliseen potilashoitoon. Keinovalikoimaan kuuluu myös hoitoeettiset neuvottelukunnat.

 

Hoitoeettisiä neuvottelukuntia on maassamme suhteellisen vähän (ETENE 2021). Lainsäädännössä määritellään terveydenhuollon alueellisista eettisistä toimikunnista, joiden tehtävänä on käsitellä ja ottaa kantaa tutkimuseettisiin kysymyksiin (Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 1999/488). Lainsäädännössä ei kuitenkaan mainita tai määritellä tahoja tai toimikuntia, joiden tehtävänä olisi vastata alueellisista terveydenhuollon toimintaan ja palveluihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Tämä olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää asiakkaiden ja potilaiden edun mukaisten, laadukkaiden ja yhdenvertaisten palveluiden toteuttamiseksi, joista määritellään lainsäädännössä (Laki hyvinvointialueesta 611/2021).

 

Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että hoitoeettisillä neuvottelukunnilla on positiivinen vaikutus työntekijöihin ja organisaatioihin. Niiden avulla voidaan lisätä ymmärrystä eettisistä kysymyksistä ja arvoista sekä tukea terveydenhuoltohenkilökunnan toimintaa ja voimavaraistumista. (Crico ym. 2021.) Hoitoeettisille neuvottelukunnille ei ole yksiselitteistä määritelmää ja niiden tehtävänkuvat vaihtelevat. Pääpaino niiden tehtävissä on kuitenkin ollut potilaiden hoitoon, terveydenhuoltoon tai käytännön hoitotyöhön liittyvissä eettisissä kysymyksissä. (ETENE 2021.) Tehtävät voivat liittyä esimerkiksi hoitopalvelujen saatavuuteen, potilaan asemaan tai yhdenvertaisuuteen. Lisäksi neuvottelukunnat voivat toteuttaa organisatoristen toimintatapojen arviointia. Neuvottelukunnan jäsenistön muodostavat sidosryhmien edustajat ja mukana voi olla edustajia esimerkiksi hoitotyöstä, lääketieteestä, kehitysvammatyöstä, tutkimuksesta sekä politiikasta. (Magelssen ym. 2017, Crico ym. 2021, TAYS 2022.) 

 

Terveysala on jatkuvassa muutoksessa tieteenalojen kehittyessä. Sosiaali- ja terveysalan uudistus tuo mukanaan myös rakenteellisia muutoksia. Muutoksessa ei sovi unohtaa keskustelua eettisestä turvallisuudesta. Muutoksen voisi pikemminkin nähdä mahdollisuutena uusien toimintamallien luomiselle. Hoitoeettiset neuvottelukunnat tarjoavat yhden mahdollisuuden hyvinvointialueille toiminnan eettisen turvallisuuden vahvistamiseen.

 

Kirjoittajat:

Johanna Wiisak

SH, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

jmtpoh(at)utu.fi

 

Sunna Rannikko 

SH/TH, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

seeran(at)utu.fi

 

 

Lähteet:

Avanic Oy. (2016) Tuotteet ja palvelut. http://awanic.com/tuotteet-ja-palvelut/. [17.11.2021]

Crico C, Sanchini V, Casali PG & Pravettoni G. (2021) Evaluating the effectiveness of clinical ethics committees: a systematic review. Medicine, Health Care and Philosophy 24, 135–151

ETENE. 2021. Suomen sairaanhoitopiirien eettiset toimijat 2020. https://etene.fi/documents/66861912/0/ETENE_selvitystyo_saavutettava.pdf/210f5ca6-e70a-fc2f-d778-ef9eed143eb0/ETENE_selvitystyo_saavutettava.pdf?t=1612166114307 [28.9.2022].

Ikola-Norrbacka R. (2010). Johtamisen eettisyys terveydenhuollossa. Acta Wasaensia No 222. Julkisjohtaminen 14. Vaasan yliopisto, Vaasa.

Jackson D, Hutchinson M, Peters K, Luck L & Saltman D. (2013) Understanding avoidant leadership in health care: findings from a secondary analysis of two qualitative studies. Journal of Nursing Management 21, 572–580.

Laki hyvinvointialueesta 611/2021. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210611 [29.8.2022].

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta 1999/488. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990488 [28.9.2022].

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 1992/785. (1992) https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785 [28.9.2022].

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994/559. (1994) https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559 [28.9.2022].

Magelssen M, Miljeteig I, Pedersen R & Førde R. (2017) Roles and responsibilities of clinical ethics committees in priority setting. BMC Medical Ethics. 1–8.

Morley G, Grady C, McCarthy J & Ulrich CM. (2020) Covid-19: Ethical Challenges for Nurses. Hastings Center Report 50, 35–39.

Poikkeus T, Suhonen R, Katajisto J & Leino-Kilpi H. (2018) ‘Organisational and individual support for nurses’ ethical competence: A cross-sectional survey’. Nursing Ethics 25(3), 376–392.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. (2014) https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301 [29.8.2022].

Tiitinen L & Silén M. (2016) Sosiaalialan epäkohdat ja niiden käsittely – kyselyraportti. https://www.luc.fi/loader.aspx?id=2641402d-5a35-4f8c-84b0-88c107f5eb1e [29.8.2022].

TAYS. (2022) Hoitoeettinen neuvottelukunta. https://www.tays.fi/fi-fi/sairaanhoitopiiri/hallinto_ja_paatoksenteko/Hoitoeettinen_neuvottelukunta [29.8.2022].

Wiisak J, Suhonen R & Leino-Kilpi H. (2022) Whistle-blowers – Morally courageous actors in health care?. Nursing Ethics 0(0): 1–15. https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/09697330221092341