Elintapaohjauksen sivuuttaminen on resurssien haaskausta

Kuva: Pixabay

Käyttäessäni terveydenhuollon palveluja en voi olla tarkastelematta niitä terveydenhoitajan silmälasien läpi. Useamman kerran asioidessani omalla tai lapseni asialla perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa olen jäänyt miettimään, miksi hyvä tilaisuus elintapaohjauksen antamiseen jätettiin käyttämättä. Esimerkiksi…

… hammaskiven poiston yhteydessä olisi ollut otollista kertoa suun terveyteen vaikuttavista elintavoista,

… lapsen suolisto-ongelmien selvittelyn yhteydessä olisi ollut tärkeää kysyä koko perheen ruokailu- ja liikuntatottumuksista,

… voidepesuohjausta annettaessa olisi voinut selvittää muutamalla kysymyksellä perheen elämän stressitekijöitä ja elintapoja, jotka voivat olla yhteydessä atooppisen ihon kuntoon ja hoitoon.

Esimerkkejä olisi enemmän, kuin tähän blogikirjoitukseen mahtuu. Myös sydäntäni lähellä oleva ja elintapaohjaukseen erityisesti keskittynyt neuvola saa valitettavasti osaltani kritiikkiä. Mielestäni ohjaus makeiden välipalojen välttämiseen ja digilaitteiden säännöstelyyn tulee auttamatta liian myöhään, jos niistä keskustellaan leikki-ikäisen käynnillä. Kun perheiden tavat ja tottumukset ovat vakiintuneita, niitä on enää vaikea muuttaa.

Olen miettinyt paljon, mistä tämä mahtaa johtua. Eikö terveydenhuollon ammattilaisilla ole enää valmiutta puheeksi ottoon vai miksi elintapaohjaus unohtuu? Olemmeko vain turhautuneita siihen, etteivät asiakkaamme motivoidu muutoksiin ohjauksestamme huolimatta (ks. Mäenpää & Vuori 2021)? Elintapaohjaus ei nimittäin vaadi lisäresursseja ajan tai henkilöstön suhteen, vaan on toteutettavissa tavanomaisen vastaanottotoiminnan ja kaikkien terveydenhuollon kohtaamisten yhteydessä. Kun elintapaohjauksesta tehdään irrallista (esim. liikunnanohjaus, ravitsemusterapia), on kyse jo vakavammasta puuttumisesta. Kuten Mäenpää ja Vuori (2021) tutkimuksessaan osoittavat, tarvitsemme lisää koulutusta puheeksi ottoon ja keinoihin motivoida asiakkaitamme.

Elintapaohjausta olisi ennaltaehkäisyn näkökulmasta oleellista toteuttaa terveydenhuollon lisäksi ihan kaikissa ihmisten arkiympäristöissä. Vähäpätöisiltä tuntuvilla teoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Jos esimerkiksi päiväkodin kotileikissä leikitään muffinssien sijaan kasviksilla, neuvolassa otetaan puheeksi koko perheen ruokatottumukset, lähikaupassa on tarjolla kassakasviksia ja lastenohjelman suosikkihahmo kertoo, miten hauska on laittaa ruokaa – näillä asioilla on hyvä mahdollisuus jäädä muhimaan lapsen mieleen. Valitettavasti myös päinvastoin ja usein arkemme tarjoaakin hyvinvoinnin kannalta negatiivista viestintää.

Ihmisten hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on hoitotyön periaatteiden mukaista (mm. Stanton ym. 1986, Sidani 2011) ja tekee hoitotyöstä inhimillistä. Vaikuttava elintapaohjaus myös vähentää tuntuvasti terveydenhuollon kustannuksia (esim. Johansson ym. 2005, Ono ym. 2020). Soteuudistuksen yhteydessä on puhututtanut terveydenhuollon häiriökysyntä (ks. Hyytiälä & Kekomäki 2017), josta on kirjoitettu myös tässä blogissa aiemmin. Mielestäni elintapaohjauksen uupuminen on osa häiriökysyntää. Terveydenhuolto ei vastaa yksilön tarpeisiin, mikäli elintavat sivuutetaan. Ohjausta vaille jäänyt ihminen hakeutuu luultavasti uudelleen vastaanotolle, jos ei ihan heti, niin viimeistään vuosien päästä – ja silloin ollaankin jo korjaavien toimenpiteiden tarpeessa. Tämä jos mikä on resurssien haaskausta.

Pidetään siis perusasiat mielessä toteuttaessamme tärkeää työtä ihmisten parissa. Pienillä teoilla on myös välittömiä hyvinvointivaikutuksia. Oli kyseessä sitten lääkärintarkastus, hieronta tai lapsen vasukeskustelu, niin kyllähän se tuntuu tosi kivalta, että jollakin on aikaa olla kiinnostunut minun ja läheisteni hyvinvoinnista.

 

Kirjoittaja:

Laura Ortju  

Th, TtM 

Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos 

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta 

lortju(at)uef.fi

 

Lähteet:

Hyytiälä H & Kekomäki M. 2017. Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti 46(72), 2664-2665.

Johansson K, Bendtsen P & Åkerlind I. 2005. Advice to patients in Swedish primary care regarding alcohol and other lifestyle habits: how patients report the actions of GPs in relation to their own expectations and satisfaction with the consultation. European Journal of Public Health, 15(6), 615-620. https://doi.org/10.1093/eurpub/cki046.

Mäenpää T & Vuori A. 2021. Broaching overweight and obesity at maternity and child health clinics. International Journal of Nursing Practice, 27(5), e12958. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1111/ijn.12958.

Ono H, Akahoshi H & Kai M. 2020. The trends of medical care expenditure with adjustment of lifestyle habits and medication; 10-year retrospective follow-up study. Environmental Reasearch and Public Health, 17(24), 9546; https://doi.org/10.3390/ijerph17249546.

Sidani S. 2011. Self-care. Teoksessa Doran D M (toim.). Nursing outcomes. The state of the science. 2. painos. Jones & Barlett Learning, Sudbury, 79-130.

Stanton M, Paul C & Reeves JS. 1986. Hoitotyön prosessi. Teoksessa Hytönen E, Miettinen A, Mölsä A, Suutarinen A & Ylipahkala T. (suom.) Hoitotyön teoriat. Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu. WSOY, Juva, 21-37. Englanninkielinen alkuteos: Nursing theories. A base for professional nursing practice. 1980. Prentice-Hall Inc.

Oikeus vai velvollisuus tietää koronarokotteesta?

Potilailla on oikeus tietää heidän terveydestään, hoidostaan ja muista seikoista, joilla on merkitystä hoidosta päätettäessä. Viimeisen vuoden aikana kaikkia on koskettanut tiedon tarve COVID-19-pandemian ratkaisua kohtaan: viimein ”koronarokote” on mahdollista saada. Koko maailma on seurannut tiiviisti rokotteen kehitystä ja lähes kaikilla potilailla on tietoa siitä. Valitettavasti myös perätöntä tietoa, kuten salaliittoteorioita, on ollut runsaasti ja helposti saatavilla. Mitä potilaan oikeus tietää koronarokotteesta tarkoittaa terveydenhuollon käytännössä?

Potilaan oikeus tietää perustellaan tyypillisesti potilaan itsemääräämisoikeuden tukemisella: perusteltuihin päätöksiin tarvitaan tietoa. Tiedon laatu saattaa kuitenkin vaihdella. Tieteellinen, tutkittu tieto on perusteltua, järjestelmällistä ja itsekorjautuvaa, minkä vuoksi myös potilasohjaus perustuu siihen. Yksittäisen ihmisen kognitiossa tutkittu tieto kuitenkin kilpailee omien kokemusten, yksittäisten mielipiteiden ja kollektiivisten uskomusten kanssa.

Perätön tieto on muodostunut terveydenhuollossa ongelmaksi: WHO nimesi rokotekriittisyyden yhdeksi suurimmista globaalin terveyden uhista vuonna 2019. Rokotevastainen, perättömään tietoon uskova potilas saattaa kokea tietävänsä koronarokotteesta runsaasti, mutta hänen päätöksensä eivät perustu tutkittuun tietoon herättäen epäilyksiä potilaan kompetenssista päättää itseään koskevia asioita. Tällöin tutkitun tiedon jakaminen on tärkeää.

Tietoa ei kuitenkaan saa jakaa potilaan tahdonvastaisesti, kuten laissa potilaan asemasta ja oikeuksista säädetään. Jos potilas ei halua ohjausta terveydenhuollossa ja päätös jättää koronarokote ottamatta perustuu salaliittoteorioihin, tulisiko terveydenhuollon ammattilaisen kuitenkin välittää tietoa, jotta potilaan oikeus tietää tutkittua tietoa mahdollistuisi? Vai tuleeko potilaan ”oikeutta olla tietämättä” kunnioittaa?

Asiaa monimutkaistaa vielä kolmansien osapuolten huomioonottaminen: päätös rokotteesta kieltäytymisestä vaikuttaa muihinkin kuin yksittäiseen potilaaseen. Rokotevastainen huoltaja saattaa vaarantaa lapsen oikeuden terveyteen ja hoitoon. Yhteiskunnallisella tasolla potilaan kieltäytyminen rokotteesta madaltaa rokotekattavuutta saattaen siten vaaraan muita ihmisiä. Rokottamattoman mahdollinen sairastuminen koronaan kuormittaa yhteisin verovaroin tuotettua terveydenhuoltoa.

Koronarokotetapauksessa olisi perusteltua, että oikeus tietää (tutkittua tietoa) olisi vahvempi kuin oikeus olla tietämättä. Kun asiaan liittyy kolmansia osapuolia, tai kuten tällä hetkellä pandemiassa koko ihmiskunta, voisi tieto olla jopa velvollisuus. Perättömään tietoon uskovalle potilaalle tulisi vähintään selvittää tiedosta kieltäytymisen mahdolliset seuraukset. Pandemiat ja perättömän tiedon levittämisen helppous haastavat tarkastelemaan potilasoikeuksien soveltamista terveydenhuollon käytännössä.

Kirjoittajan tiedot:

Saija Inkeroinen, tohtorikoulutettava, TtM, TtK, th, sh
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto
saanin(a)utu.fi
https://www.linkedin.com/in/saija-inkeroinen/

Lähteet:

Davies B. (2020). The right not to know and the obligation to know. Journal of medical ethics, 46(5), 300–303.

de Figueiredo, A., Simas, C., Karafillakis, E., Paterson, P., & Larson, H. J. (2020). Mapping global trends in vaccine confidence and investigating barriers to vaccine uptake: a large-scale retrospective temporal modelling study. Lancet, 396(10255), 898–908.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. 17.8.1992/785. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785

MacDonald, N. E., & SAGE Working Group on Vaccine Hesitancy. (2015). Vaccine hesitancy: Definition, scope and determinants. Vaccine, 33(34), 4161–4164.

Neisser U. (2014). Cognitive psychology: Classic edition. Taylor & Francis: New York, NY, USA.

Salmon, D. A., & Dudley, M. Z. (2020). It is time to get serious about vaccine confidence. Lancet, 396(10255), 870–871.

Sivelä, J., Launis, V., Jääskeläinen S., Puumalainen, T., & Nohynek, H. (2018). Käsitykset rokotuksista ja rokotuskattavuuteen vaikuttavat tekijät. Lääkärilehti, 73(10), 648–652.

The United Nations. (1989). Convention on the Rights of the Child.

World Health Organization. (2019). Ten threats to global health in 2019. https://www.who.int/news-room/spotlight/ten-threats-to-global-health-in-2019

Palveluohjauksen osaajaksi yliopistotasoisella täydennyskoulutuksella

Palveluohjauksen osaajille on kysyntää 

Suomessa pieni osa väestöstä käyttää suurimman osan kaikista sote-palveluista ja heistä lähes kaikilla palvelujen tarve on monialainen. Paljon palveluja tarvitsevat asiakkaat voivat olla lähtökohtaisesti muita heikommassa asemassa vähäisten voimavarojensa vuoksi ja heillä on usein monimuotoisia haasteita elämän useilla osa-alueilla. Runsaan ja monialaisen palveluntarpeen voivat aikaansaada esimerkiksi pitkäaikainen sairaus, ikääntyminen, mielenterveys- ja päihdeongelmat, työttömyys tai yhteiskunnasta syrjäytyminen. Sosiaali- ja terveysalan alan ammattilaisten osaaminen ei ole kuitenkaan täysin riittävää vastaamaan paljon palveluja tarvitsevan väestön tarpeisiin ja osaamisvajetta on muun muassa palveluohjausosaamisessa, palveluiden koordinoinnissa ja niiden yhteensovittamisessa. Ammattilaisten palvelujärjestelmän tuntemus ja paljon palveluja tarvitsevien tunnistaminen eivät myöskään ole aina riittävällä tasolla.

Turun yliopiston hoitotieteen laitos on vastannut palveluohjauksen osaamisvajeeseen tarjoamalla yliopistotasoista ammatillista täydennyskoulutusta palveluohjauksesta. Koulutuksen tavoitteena on laajentaa sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien ammattilaisten palveluohjausosaamista niin ammattilaisen kuin asiakkaankin näkökulmasta. Palveluohjauksen täydennyskoulutus (30 op) on Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittama, sosiaali ja terveysalan ammattilaisille tarkoitettu maksuton täydennyskoulutus. Täydennyskoulutuksen tarkoituksena on lisätä laajasti ja monipuolisesti ammattilaisten palveluohjauksen osaamista ja vahvistaa kattavasti asiantuntijuutta. Opinnot voivat tuoda jopa uusia mahdollisuuksia opintokokonaisuuden suorittaneiden ammattilaisten työurille.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten palveluohjausosaamisen lisäämisestä hyötyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat. Koronaviruskriisillä tulee olemaan pitkäkestoisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarpeisiin, etenkin muita heikoimmassa asemassa olevilla ryhmillä. Poikkeustilanne on lisännyt entisestään erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden terveydellisten, taloudellisten ja sosiaalisten haasteiden aiheuttamaa monialaista palveluiden tarvetta ja tämän myötä ammattilaisten tarvetta vahvaan palveluohjausosaamiseen ja palvelujärjestelmän tuntemiseen.

Opintoja suoritetaan joustavasti

Opinnot suoritetaan monimuoto-opiskeluna ja tänä vuonna alkaneita opintoja voi suorittaa joustavasti vuosien 2020­–2021 aikana. Opintojen suorittamiseen kuuluu verkkoluentoja, itsenäistä opiskelua, dialogisia etätehtäviä ja asiantuntijuuden jakamiseen tähtäävää verkkokeskustelua sekä yksi lähiopetuspäivä per lukukausi. Pääasiassa verkkopohjaiset opinnot tarjoavat joustavan ja mielekkään tavan opiskeluun, kun opintoja voi työstää eteenpäin oman aikataulun ja omien mahdollisuuksien mukaan. Etätehtävien ja verkkokeskustelujen tavoitteena on antaa laajasti valmiuksia palveluohjausosaamisen monipuoliseen soveltamiseen osana asiakas- ja potilastyötä. Verkkoluentojen toteuttajat ovat monialaisia huippuasiantuntijoita esimerkiksi sote-alan, sivistystoimialan ja työhyvinvointialan käytännön kentiltä, sekä muun muassa asiakas- ja potilasohjaukseen, digitaalisiin menetelmiin ja palveluohjauksen kehittämiseen ja vaikuttavuuteen liittyvän tutkimuksen saralta.

Tällä hetkellä täydennyskoulutuksessa on ilmoittautuneita opiskelijoita jo lähes 190 ja opintosuorituksia on kirjattu reilusti yli kaksi sataa opintopistettä. Koossa on upea, monialainen ryhmä tulevia palveluohjauksen asiantuntijoita!

Täydennyskoulutus sisältää 10 moduulia, joista johdantomoduuli (1 op) on kaikille pakollinen. Johdantomoduulin suoritettuaan opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa 3 op laajuisia moduuleja omaan tahtiinsa, oman kiinnostuksensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa myös koko 30 op laajuinen kokonaisuus, jolloin opintoihin sisältyy harjoitustyö ja loppuseminaariin osallistuminen. Opintoihin on tällä hetkellä jatkuva ilmoittautuminen ja täydennyskoulutukseen voi ilmoittautua osoitteessa www.utu.fi/palveluohjaus.

Lisätietoja opinnoista: utu.fi/palveluohjaus tai ramust@utu.fi

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtK

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

ramust@utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

Lähteet

Hänninen K. 2007. Palveluohjaus. Asiakaslähtöistä täsmäpalvelua vauvasta vaariin. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.

Koivisto J & Tiirinki H.  (toim.) 2020. Monialaisten palvelutarpeiden tunnistamisen ja ennakoinnin toimintamallit ja työkalut – väliraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 4/2020.

Lukersmith S, Michael Millington M, Salvador-Carulla L. 2016. What is Case Management? A Scoping and Mapping Review. International Journal of Integrated Care 16(4) 1–13.

Pixabay. Kuvalähde.

Suominen S. 2019. Palveluohjaaja pitää langat käsissään. Lääkärilehti 74(23), 1515-1517.

Lapsi ei kastele tahallaan - yökastelua voi ja sitä pitää hoitaa!

Kansainvälistä yökastelu-päivää ”WORD BEDWETTING DAY” vietetään 29.5.2018. Päivän tavoitteena on jakaa oikeaa tietoa yökastelusta, sen yleisyydestä ja hoidosta sekä rohkaista perheitä ja myös terveydenhuollon ammattilaisia puhumaan siitä luontevasti nolostumatta. Keskeinen viesti on, että yökastelu ei ole kenenkään syy, ja sitä voidaan, ja sitä pitää hoitaa. 

Yökastelulla tarkoitetaan unen aikaista kyvyttömyyttä hallita virtsarakon toimintaa ja siitä aiheutuvaa kastelua yli 5-vuotiaalla lapsella. Noin 10 % koulun aloittavista lapsista kastelee. Vielä 1980-luvulla yökastelua pidettiin psyykkisenä ongelmana ja edelleen siihen liittyy häpeää, syyllisyyttä ja salailua. Toisaalta oiretta on myös vähätelty ”kyllä se siitä, aika hoitaa” asenteella. Vaikka yökastelu ei ole psyykkinen ongelma, iän karttuessa kyvyttömyys hallita virtsarakon toimintaa alkaa rajoittaa lapsen sosiaalista elämää ja heikentää itsetuntoa sekä myös koulumenestystä. 

Nykyään oireen tiedetään liittyvän lapsen elimistön ja hermoston kypsymiseen, yöllisen virtsaneritykseen ja rakon toiminnallisen tilavuuden väliseen epäsuhtaan sekä lapsen kykyyn tunnistaa rakon täyttymistä unen aikana. Yökastelu on moninainen oireisto, jonka hoidon perustan muodostaa yksilöllinen hoitosuunnitelma. Ennen hoitomuodon valintaa on tärkeä selvittää, onko kysymyksessä yksioireinen vai monioireinen yökastelu ja paras apuväline siihen on WC-päiväkirja. Päiväkirjan avulla kartoitetaan kastelun lisäksi lapsen päiväaikaiset WC-tavat.  

Hoidon perusta on kannustava ohjaus ja kastelua vähentävien ja arkea helpottavien ohjeiden antaminen. Hoito alkaa päiväoireista (päiväkastelu, ummetus ja tuhriminen) ja niihin liittyvistä tavoista (turha pidättely ja pitkät pissallakäyntivälit, liian vähäinen juominen päivän aikana, iltapainotteinen juominen, epäsäännöllinen syöminen). Hyvän ja levollisen yöunen turvaamiseksi kannattaa viimeisen iltatunnin aikana välttää jännittäviä elokuvia, tietokonepelejä ym. ja käyttää yövaippaa kunnes on aika harjoitella siitä eroon, viimeistään kuitenkin ensimmäisen luokan keväällä. Kun päiväasiat ovat kunnossa ja yökastelua edelleen on, voidaan avuksi kokeilla kasteluhälytintä tai yöllistä virtsaneritystä vähentävää lääkettä.    

Kirjoittajan tiedot:

Anneli Saarikoski

esh, uroterapeutti, TtM, tohtorikoulutettava

HYKS, lastentautien vastaanotot/Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

anpasaa@utu.fi 

Lähteet:

Tkaczyk M, Maternik M, Krakowska A, Wosiak A, Miklaszewska M, Zachwieja K, Runowski D, Jander A, Ratajczak D, Korzeniecka-Kozyrska A, Mader-Wolynska I & Kilis-Pstrusinska K. Evaluation of the effect of 3-month bladder advice in children with monosymptomatic nocturnal enuresis. Journal of Pediatric Urology 2017, https://dx.doi.org/10.1016/j.jpurol.2017.03.039

Vande Walle J, Rittig S, Tekgül S, Austin P, Yang S, Lopez P-J & Van Herzeele C. Enuresis: practical guidelines for primary care. British Journal of General Practice 2017; 67:328–329.

https://worldbedwettingday.com