Hoitotyön lähijohtajien vastuut ja tilannetietoisuus sairaalaympäristössä

Sairaalan päivittäisestä toiminnasta vastaavien hoitotyön lähijohtajien vastuut ja tehtävät ovat moninaisia. He organisoivat terveydenhuollon suurimman ammattiryhmän työtä ja varmistavat, että voimavarat jaetaan tasaisesti, jotta jokainen potilas saa tarvitsemaansa hoitoa samalla kuin henkilöstön työkuorma on kestävällä pohjalla ja hoitotyön laatu on korkeatasoista. Tähän asti lähijohtajien työtä ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä on kuitenkin tutkittu kohtalaisen vähän, vaikka heidän toiminta on suoraan yhteydessä niin henkilöstö- kuin potilastuloksiin.

Hankkeessamme kerättiin aineistoa kahdessa sairaanhoitopiirissä kyselyn avulla hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavilta hoitotyön ammattilaisilta (n=349). Kyselyyn vastanneet toimivat osastonhoitajina, apulaisosastonhoitajina ja vuorovastaavina erilaisissa toimintaympäristöissä sairaalassa. Heidän työssä korostuivat henkilöstöön liittyvät päätökset (koskien sijoittelua, osaamista ja määrää) sekä potilaiden hoitoon liittyvä koordinointi ja hoitoyön laadun valvonta.

Hyvä toiminnan johtaminen perustuu tilannetietoisuuteen, jolloin johtaja tietää, mitä ympärillä kyseisellä hetkellä tapahtuu, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, sekä mitä toimintavalmiuksia on. Siksi tilannetietoisuus edellyttää ajantasaista ja virheetöntä tietoa. Tilannetietoisuus sairaalan päivittäisen toiminnan johtamisessa on merkittävää koska tilannetietoisuuden menettäminen heikentää hoidon laatua ja toiminnan tuloksia (Green ym. 2017). 

Selvitimme hankkeessamme aiemmin kehittämämme mittarin avulla päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavien hoitoyön ammattilaisten kokemaa tilannetietoisuutta. Mittari koostuu yhteensä 16 väittämästä. Nämä kattavat potilaiden hoidon vaativuuteen, henkilöstötilanteen ja materiaaliresurssit. Kyselyn tulosten perusteella vastaajat arvioivat tilannetietoisuutensa keskimäärin hyväksi (80 %). Paras tilannetietoisuuteen liittyvä osa-alue liittyi henkilöstöön, kun taas potilaiden hoidon tarpeisiin liittyvä tilannetietoisuus jäi vastaajilla heikommaksi.

Sairaalan päivittäisen toiminnan johtamisen tiedon hallintaan on olemassa hyvin rajallisesti hoitotyön lähijohtajille räätälöityjä intuitiivisia ratkaisuja. Lisäksi lähijohtajat ovat raportoineet, etteivät olemassa olevat ratkaisut tue heidän työtään riittävästi (Peltonen ym. 2018). Vastaavasti, tiedonhallinnan ratkaisuihin ja niiden vaikuttavuuteen liittyvää tutkimusta on vielä hyvin vähän ja tietojärjestelmien vaikuttavuuden näyttäminen muun muassa toiminnan johtamiseen, sekä henkilöstö- ja potilastuloksiin on hyvin haasteellista (Kahsay ym. 2021). Nämä asiat huomioiden, lähijohtajat pystyvät kompensoimaan tiedon hallinnan ratkaisujen puutteita tiettyyn pisteeseen asti. Mutta matkaa on silti ideaalitilanteeseen, jossa lähijohtajalla on 100% tilannetietoisuus. Siksi tarvitsemme vahvempaa panostusta päivittäisen toiminnan johtamisesta vastaavien lähijohtajien tiedon hallinnan kehittämiseksi.

Hankkeen tulokset vahvistavat ymmärrystä hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamisesta ja siihen liittyvästä tilannetietoisuudesta. Hanketta tuki Sairaanhoitajien koulutussäätiö.

Kirjoittajan tiedot:

Laura-Maria Peltonen

TtT, dosentti
Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto
laura-maria.peltonen(at)utu.fi

Lähteet

Green B, Parry D, Oeppen RS, Plint S, Dale T, Brennan PA. (2017). Situational awareness - what it means for clinicians, its recognition and importance in patient safety. Oral Dis. Sep;23(6):721-725. doi: 10.1111/odi.12547.

Kahsay, D. T., Salanterä, S., Engblom, J., Häikiö, M., & Peltonen, L.-M. (2021). Impact of a digital care logistics system on care duration, consumer satisfaction and shift leaders’ workload in emergency departments. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 13(4), 403–424. https://doi.org/10.23996/fjhw.109942

Peltonen LM, Junttila K, Salanterä S. (2018). Nursing Leaders' Satisfaction with Information Systems in the Day-to-Day Operations Management in Hospital Units. Stud Health Technol Inform. 250:203-207. 

 

Pakon takana

 

 

”Tietenkin ensin yritetään kaikki muut keinot.
Mutta pakkohan meidän on pitää väkisin kiinni lapsesta silloin,
kun hän ei suostu yhteistyöhön.”

 

Mitä ajattelet, millaisesta lapsikäsityksestä tämä erään hoitajan lausuma, mutta hyvin yleisesti käytetty perustelu kertoo? Onko lapsi enemmän suojelun tarpeessa kuin toimijuuden tukemisen tarpeessa, jolloin häntä pitää suojella myös häneltä itseltään? Vai voisiko hänen toimijuuttaan tukea niin, että hän voisi itse osoittaa, miten sekä suojelu että toimijuus voivat toteutua yhtä aikaa (ks. Olli 2019)? Onko lapsi kykenemätön yhteistyöhön silloin, kun ei tee sitä aikuisen vaatimalla tavalla aikuisen olettamassa ajassa (ks. Iversen 2013)? Onko lapsi kykenemätön itse keksimään ratkaisua tilanteeseen? Vai voisiko ajatella hänellä itsellään olevan hyvinkin monenlaisia keinoja selvitä pelottavista tilanteista, kuten Salmela (2010) on osoittanut? Onko lapsi näkemykseltään vähempiarvoinen kuin aikuinen esimerkiksi silloin, kun päätetään siitä, tehdäänkö toimenpide siinä aikataulussa, mikä aikuisten mielestä olisi toivottavaa vai siinä, johon lapsi olisi valmis (ks. Runeson ym. 2002, esimerkki täällä)? Vai ovatko molempien näkemykset yhtä arvokkaita myös organisaatioiden päätösten tasolla (Olli ym. 2012), jolloin käytännön tilanteissa on mahdollista neuvotella eri näkemyksistä?

Entä millaisesta aikuiskäsityksestä alussa mainittu perustelu toiminnalle voisi kertoa? Onko aikuinen se, joka aina tietää paremmin tai jopa ainoa, joka tietää, miten lasta koskevat asiat kannattaa tehdä? Vai voiko aikuinenkin olla joissain asioissa tietämätön ja tarpeessa kysyä asiaa lapselta? Onko aikuinen oikeutettu käyttämään (henkistä ja fyysistä) väkivaltaa lasta kohtaan, jos tarkoitus on hyvä? Millaiset seikat oikeuttavat sen aikuiselle? Onko aikuinen ongelmatilanteissa ainoa toimija, jolla on oikeus päättää, milloin on käytetty ”kaikki keinot” ja määritellä, mitä tarkoittaa, ettei lapsi ole yhteistyössä? Onko mahdollista, että aikuinen itse ”ei ole yhteistyössä” vai onko ongelma aina lapsessa (Olli ym. 2012)?

Mistähän muuten kertoo se, ettei käsitettä ”aikuiskäsitys” juuri koskaan käytetä? Esimerkiksi Google ei edes tunne koko sanaa, vaan vaihtaa sen automaattisesti sanaksi oikeuskäsitys. Voisiko se kertoa siitä, että aikuista pidetään ihmisyyden kuvana ja käsite ”ihmiskäsitys” kuvaa oikeastaan aikuiskäsitystä? ”Lapsikäsitys” sen sijaan on melko yleisesti käytetty termi, eli ilmeisesti lapsi yleisesti käsitetään poikkeavaksi olennoksi, joka pitää määritellä erikseen. Tämä käsitys saattaa olla sisäistynyt jopa kolmevuotiaalle lapselle, kuten kerron eräässä aiemmassa blogikirjoituksessani.

Entä millaisesta hoitotyökäsityksestä alussa kuvattu ajatustapa voisi kertoa? Onko hoitotyö lääketieteen palvelija ilman omaa näkemystä ja tehtävää tai ainakin vähemmän merkityksellinen kuin lääketiede, jos oleellisempaa on lääketieteellisen toimenpiteen saaminen suoritetuksi? Vai onko hoitotyöllä oma tehtävä, joka on tilanteesta ja näkökulmasta riippuen yhtä tärkeä tai tärkeämpi kuin lääketieteellisen toimenpiteen suorittaminen? (Tästä näkökulmasta voit lukea lisää aiemmasta kirjoituksestani täältä.)  Onko hoitotyö keinoton lapsen vastustelun edessä? Sekä Kauppila (2019) että Kangasniemi ja kumppanit (2014) toteavat, että fyysinen rajoittaminen ei ole hoitokeino vaan pakkotoimi. Voisiko siis olla hoitotyön keinoja (kuten vuorovaikutus), joilla ongelma saataisiin hoidettua?

Onko hoitotyö sattumanvaraista, jos joidenkin lasten kanssa toimenpiteet onnistuvat ilman pakkokeinoja ja joidenkin ei? Kangasniemen ja kumppaneiden (2014) mukaan lapsiin kohdistuvia pakkotoimia ei yleensä tehdä suunnitellusti. Kuitenkin niitä tehdään yleensä hyvin samantapaisissa tilanteissa (kuten lasten ikäviksi kokemat toimenpiteet). Voisiko hoitotyö siis olla suunniteltua ja sisältää esimerkiksi lapsen perusteellisen valmistelun toimenpiteisiin, kuten Hotuksen hoitosuositus (Leikki-ikäisen lapsen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä 2016) kehottaa? Kohdistuuko hoitotyö vain potilaan muuttamiseen vai nähdäänkö ympäristön, tilanteen ja aikuisten toiminnan merkitys (vrt. Olli ym. 2012) ja pyritään myös ympäristön ja oman toiminnan muuttamiseen? Kohdistuuko hoitotyö vain kyseessä olevaan hetkeen vai voiko sillä olla kauaskantoisempia vaikutuksia? Tutkimuksista tiedetään, että lasten aiemmat negatiiviset sairaalakokemukset lisäävät heidän ahdistustaan toimenpiteissä ja joillain lapsista voi olla toimenpiteen jälkeen vielä vuodenkin päästä eroahdistusta, yleistä ahdistusta, aggressiivisuutta auktoriteetteja kohtaan, uniongelmia tai apatiaa ja vetäytymistä (Kain ym. 1996). Entä onko hoitotyö potilaan puolesta tekemistä (ja päättämistä) vai hänen toimijuutensa tukemista (Olli ym. 2014)?

Entä mitä tällaisten kiinnipitotilanteiden kirjaaminen kertoo hoitotyöstä? Kangasniemen ja kumppaneiden (2014) tutkimuksessa todettiin, että lasten somaattisessa hoitotyössä kiinnipitotilanteita kirjataan vain harvoin. Entä kirjataanko ilman kiinnipitämistä onnistuneissa tilanteissa toimineet keinot?

Itse soisin, että hoitotyön perustana olisivat lapsi- ja aikuiskäsitykset, joissa nähdään molempien olevan sekä osaavia että epätäydellisiä, jolloin hoitotyön tulisi perustua molemminpuolisen kuuntelun mahdollistamiseen. Silloin voisimme uskoa, että yhdessä pystymme keksimään keinot, joilla voimaannutaan voittamaan pelot ja muut esteet yhteistyölle. Silloin kertomus lapsen aiemmin vastustamasta toimenpiteestä voisikin kuulostaa tällaiselta:

 

”Se, että saisin tehdä sen omalla tavallani, 

oli ihan parasta koko jutussa.
Kaikki meni hyvin, koska tällä kertaa sain osallistua päätöksiin.
Eihän tule mitään tappeluita, 

jos saat olla tekemisissä sellaisen kanssa, 

joka ymmärtää.” 

(lainaus vapaasti suomennettu artikkelista 

Lindberg & von Post 2006)

Kirjoittajan tiedot: 

Johanna Olli
Sairaanhoitaja, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
jmolli @utu.fi
Oma blogi: http://lastentahden.blogspot.com/
Twitter: https://twitter.com/JohannaOlli

 

Lähteet:

Iversen, C. 2013. Predetermined participation: social workers evaluating children’s agency in domestic violence interventions. Childhood 21(2), 274–289.

Kain, Z. N., Mayes, L. C., O’Connor, T. Z. & Cicchetti, D. V. 1996. Preoperative anxiety in children: Predictors and outcomes. Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 150(12), 1238–1245.

Kangasniemi M., Papinaho O. & Korhonen A. 2014. Nurses’ perceptions of the use of restraint in pediatric somatic care. Nursing Ethics 21(5), 608–620.

Kauppila, Kirsi. 2019. Pakkotoimet lastenpsykiatrisessa osastohoidossa - rajoittamismenetelminä eristämis- ja kiinnipitotilanteet. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-3188-7/

Leikki-ikäisen lapsen emotionaalinen tuki päiväkirurgisessa hoitotyössä. 2016. Hoitotyön suositus (online). Hoitotyön Tutkimussäätiön asettama työryhmä. Helsinki: Hoitotyön Tutkimussäätiö (viitattu 13.01.2016). Saatavilla: http://www.hotus.fi/leikki-ikaisen-emotionaalinen-tuki-paivakirurgisessa-hoitotyossa-hoitosuositus  

Lindberg, Susan & von Post, Irene. 2006. From fear to confidence: children with a fear of general anaesthesia and the perioperative dialogue for dental treatment. Journal of Advanced Perioperative Care 2(4), 143–151.

Olli, Johanna. 2019. Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointi- tai videointitutkimukseen osallistumiseen. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 105–121. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki.

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitation nursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursing practices and principles?  International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9:1.

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts - literature review. Disability & Society 27(6), 793–807.

Runeson, I., Hallström, I., Elander, G. & Hermerén, G. 2002. Children’s Participation in the Decision-Making Process During Hospitalization: an observational study. Nursing Ethics 9(6), 583–598.

Salmela, Marja. 2010. Hospital-related fears and coping strategies in 4-6-year-old children. Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, kliininen laitos. Väitöskirja. Helsinki.  https://helda.helsinki.fi/handle/10138/22646

 *********

Aiheeseen liittyviä avainsanoja: aikuiskäsitys, emotionaalinen tuki, hoitokärsimys, hoitoprosessi, hoitosuhde, hoitoon sitoutuminen, ihmiskäsitys, jatkuvuus hoitotyössä, kiinnipito, lapsen oikeudet, lapsikäsitys, lapsinäkökulma, lapsilähtöinen hoitotyö, lapsilähtöisyys, lasten ja nuorten hoitotyö, lapsen / lasten kuuntelu, lapsen / lasten valmistelu, luottamussuhde, osallisuus, pakkokeinot, pediatrinen hoitotyö, perioperatiivinen hoitotyö, potilasohjaus, päiväkirurginen hoitotyö, sairaalapelko, sairaalapelot, toimijuus, voimaantuminen, vuorovaikutus.

Kouluterveyskyselyllä arvokasta tietoa päätöksenteon tueksi: kotona koettu henkinen väkivalta on osa monen lapsen ja nuoren arkea

Monille meistä kyselyt ovat tuttuja erilaisista yhteyksistä: kyselyillä voidaan kartoittaa kokemuksiamme ja näkemyksiämme asiakkaina, kuluttajina, yksilöinä yhteiskunnassa, mutta myös terveyspalveluiden käyttäjinä ja potilaina. Kyselyillä voidaan tavoittaa suuriakin populaatioita esimerkiksi erilaisten tutkimusinstituutioiden kautta. Suomessa yksi tunnetuista lapsille ja nuorille suunnatuista kyselyistä on Kouluterveyskysely.

Kouluterveyskyselyn toteuttamisesta vastaa nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), joka on kerännyt vuodesta 1996 alkaen tietoa kouluikäisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä. Kouluterveyskyselyn kohderyhmä kattaa useat ikäryhmät: perusopetuksen 4, 5, 8, ja 9-luokkaiset, lukio- ja ammattikoulutuksen 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Kouluterveyskysely toteutetaan valtakunnallisesti joka toinen vuosi, ja se kattaa laajasti eri elämän osa-alueet: hyvinvointi, perhe ja ystävyyssuhteet, koulunkäynti ja opiskelu, terveys, osallisuus ja palveluiden saatavuus. Kyselyn rakenne on ajan myötä täydentynyt ja seurannut aikaa esimerkiksi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden näkökulmista: nykyiseen Kouluterveyskyselyyn on lisätty kohta, jossa sukupuoli-identiteetin voi ilmoittaa olevan muu kuin syntymässä määritelty ja seurustelusuhteissa otetaan huomioon myös mahdollisuus samaa sukupuolta olevalle kumppanille.

Kuva: Pixabay

Viimeisin Kouluterveyskysely toteutettiin 2019, jolloin kyselyyn vastasi yli 250 000 kohderyhmään kuuluvaa lasta ja nuorta. Kyselyn tulokset osoittivat, että suurin osa vastanneista lapsista ja nuorista koki olevansa tyytyväinen elämäänsä. Hälyttävä tulos oli kuitenkin se, että joka kuudes 4. ja 5. luokkaa käyvistä ja useampi kuin joka neljäs 8. ja 9. luokkaa käyvistä vastasi kokeneensa viimeksi kuluneen vuoden aikana vähintään kerran vanhempansa tai muun huolta pitävän aikuisen taholta henkistä väkivaltaa. Henkisellä väkivallalla kyselyssä tarkoitetaan vanhemman tai huolta pitävän aikuisen kieltäytymistä puhumaan, loukkaamista, nöyryyttämistä, hylkäämisellä uhkaamista, esineiden lyömistä, lukitsemista johonkin tai väkivallalla uhkaamista. Näiden vastaajien joukossa oli myös monia sateenkaarinuoriksi itsensä määritteleviä, ja heistä yli 40 % ilmoitti kokevansa syrjintää tai henkistä väkivaltaa kotonaan. Tulokset antavat hälyttäviä viitteitä siitä, että lasten ja nuorten elämä kodissa ei ole aina turvallista tai omaa yksilöllistä kasvua ja kehitystä tukevaa.

Miten Kouluterveyskyselyn tuloksia voidaan sitten hyödyntää lasten ja nuorten hyvinvointiin ja terveyteen liittyvässä päätöksenteossa? Kotona koetun henkisen väkivallan osalta päätöksenteossa tulisi huomioida, miten jo varhaisessa vaiheessa voidaan kartoittaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa henkistä väkivaltaa, esimerkiksi äitiys- ja perheneuvolassa. Ongelmiin tulisi puuttua mahdollisimman ajoissa, jotta jokaiselle lapselle ja nuorelle voitaisiin taata hyvä ja turvallinen kasvuympäristö. Perheiden hyvinvoinnista tulisi huolehtia jo vauvaiästä lähtien, ja perheille tulisi tarjota tarvittaessa tukipalveluita. Henkisestä väkivallasta tulisi myös käydä avointa keskustelua enemmän, sillä siihen voi yhä liittyä puhumattomuutta ja häpeää. Myös henkisen väkivallan muodot eivät välttämättä ole yhtä tiedostettuja kuin fyysisen väkivallan. Ja mitä tulee sateenkaarinuorten kokemasta henkisestä väkivallasta kotona, moninaisuudesta olisi tärkeää puhua jo ennen lapsen syntymää, sillä uskon, että vanhemman tietämys moninaisuudesta voi olla vähäistä, mikä taas voi herättää negatiivisia reaktioita vanhemmissa. Tiedon jakaminen vanhemmille sekä huoltajille tarkoitettujen koulutusten kautta ymmärrys asioista yleensä lisääntyy, jolloin perheessä osataan käsitellä tilanteita, jotka nyt näkyvät Kouluterveyskyselyssä lasten ja nuorten kokemana henkisenä väkivaltana.

Lisätietoa Kouluterveyskyselystä:

THL 2019. Kouluterveyskysely. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely

THL 2019. Kouluterveyskyselystä. Tietoa päätöksentekoon. https://thl.fi/documents/605877/4373469/KTK19_esite_fi.pdf/0cb063a1-3a3b-47dd-85ba-a75615da1841

THL 2019. Lasten ja nuorten hyvinvointi – Kouluterveyskysely 2019. https://thl.fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/lapset-nuoret-ja-perheet/lasten-ja-nuorten-hyvinvointi-kouluterveyskysely-2019

YLE Uutiset 30.11.2019. Joka neljäs seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluva yläkoululainen kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa. https://yle.fi/uutiset/3-11089142

Kirjoittajan tiedot:

Minna Laiti

Röntgenhoitaja, TtM, Väitöskirjatutkija

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

mianlai(at)utu.fi

Terveysalan opettaja osana näyttöön perustuvaa terveydenhuoltoa

Miten sinä opettajana olet mukana näyttöön perustuvan terveydenhuollon toteutumisessa? Millainen käsitys sinulla on siitä, mitä näyttöön perustuva toiminta oikein on? Miten se näkyy opetuksessasi ja opetussuunnitelmissa? Entä miten opetat näyttöön perustuvan toiminnan toteutumista? Näitä asioita on hyvä pohtia, vaikka takana olisi pitkäkin ura opetustehtävissä. Maailma muuttuu, niin myös käsitykset näyttöön perustuvasta toiminnasta ja siihen liittyvistä osaamisvaatimuksista.

Lyhyesti kuvattuna näyttöön perustuvalla toiminnalla tarkoitetaan sitä, että potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa hyödynnetään parasta mahdollista näyttöä. Tämä edellyttää tutkimustiedon hyödyntämistä, joskin päätöksenteossa tulee aina huomioida myös potilaan omat toiveet sekä hoitoympäristöön liittyvät edellytykset tai rajoitteet. Terveysalan koulutusorganisaatioilla on merkittävä rooli näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteutuksessa. Joanna Briggs Instituutin (JBI) laatimassa mallissa näyttöön perustuva terveydenhuolto koostuu maailmanlaajuisesta hyvinvoinnista, näytön tuottamisesta, näytön tiivistämisestä, näytön levittämisessä ja näytön käyttöönotosta. Terveysalan opettajan tulisikin hallita tämä malli monesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin opettajat ovat avainasemassa tunnistamassa tiedon tarpeita, joihin tarvitaan näyttöä. Opettajat ohjaavat opiskelijoita käytännön harjoitteluissa eri terveydenhuollon organisaatioissa ja näin ollen heillä on mahdollisuus havaita, mitkä hoitotyön menetelmät vaihtelevat perusteettomasti eri organisaatioiden välillä tai organisaation sisälläkin.

Useilla terveysalan opettajalla on osaamista näytön tuottamisesta ja olisi ihanteellista, jos opettaja osallistuisi aktiivisesti oman asiantuntijuusalansa tutkimusryhmiin. Näytön tiivistämisen näkökulmasta terveysalan opettajien osaamista tarvitaan hoitosuositustyöryhmissä ja tuottamassa järjestelmällisiä katsauksia aiheista, jotka liittyvät heidän omaan osaamisalueeseensa ja näin ollen tukevat myös heidän opetuksensa näyttöön perustuvuutta. Opettajien pedagogisen osaamisen hyödyntäminen näytön levittämisessä niin koulutusorganisaation sisällä kuin terveydenhuollon organisaatioissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Näytön käyttöönoton keskiössä on päätöksenteko, jonka terveydenhuollon ammattilainen tekee. Näin ollen yksi opettajan keskeinen tehtävä on kehittää tulevien terveydenhuollon ammattilaisten näyttöön perustuvaa päätöksentekoa osana hoitotyön prosessia.

Tätä näyttöön perustuvaa päätöksentekoa terveysalan opiskelijoiden on hyvä harjoitella ja mallintaa jo opintojen aikana ja hyvä mahdollisuus siihen on käytännön harjoittelun aikana, aidoissa potilastilanteissa ja ammattilaisten ohjauksessa. Jotta terveydenhuollon ammattilainen voi tehdä näyttöön perustuvan päätöksen, tulee organisaatiossa olla luotuna toiminnalle yhtenäinen näyttöön perustuva käytäntö.  Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä tärkeässä roolissa ovat eri terveydenhuollon asiantuntijat ja esimiehet. Keskeistä onkin, että korkeakouluista valmistuvat asiantuntijat osaavat kehittää toimintaa näyttöön perustuen. Ylemmän ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä täydennyskoulutusta tuottavien koulutusorganisaatioiden opetuksessa tulisikin varmistaa, että tulevaisuuden terveydenhuollon esimiehillä, asiantuntijoilla ja opettajilla on riittävä osaaminen näyttöön perustuvaan kehittämiseen, johon liittyvät luotettavan ja ajantasaisen näytön hakeminen kehittämisen kohteeseen liittyen, suunnitelman laatiminen, toiminnan jalkauttaminen sekä seuranta ja arviointi. Kuviossa 1. on esitetty Hoitotyön tutkimussäätiön laatima kuvio näyttöön perustuvasta toiminnasta.

Kuvio 1. Näyttöön perustuva toiminta (Hotus 2019; JBI 2016)

Toisesta näkökulmasta terveysalan opettajan tulisi osata hakea opetuksensa tueksi näyttöä, jotta opetus pohjautuu luotettavaan ja ajantasaiseen tutkimustietoon tai sen puuttuessa asiantuntijoiden yhteisymmärrykseen asiasta. Hoitosuositukset ja järjestelmälliset katsaukset ovat hyvä lähtökohta luotettavan ja ajantasaisen tutkimustiedon löytämiseksi.

Huomasit varmaan, että opettaja on merkityksellisessä asemassa näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteuttamisessa.  Haluaisitko osallistua ja vaikuttaa vielä enemmänkin? Jos vastasit kyllä, niin olethan yhteydessä Hoitotyön tutkimussäätiön tutkijoihin, löydämme varmasti sinulle miellekään tavan vaikuttaa hoitosuositustyöryhmän jäsenenä tai asiantuntijana, tai sitten vaikka kirjoittamalla Näyttövinkkejä yhteistyössä Hotuksen tutkijoiden kanssa. Tiivistettyä tutkimustietoa, kuten hoitosuosituksia ja Näyttövinkkejä opetuksesi tueksi, löydät Hotuksen sivuilta.

Kirjoittajien tiedot

Annukka Tuomikoski

sairaanhoitaja, TtM

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

tohtorikoulutettava, hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

annukka.tuomikoski(at)hotus.fi

Kristiina Heikkilä

sairaanhoitaja, TtM

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

tohtorikoulutettava, hoitotieteenlaitos, Turun yliopisto

kristiina.heikkila(at)hotus.fi

Lähteet:

Jordan Z, Lockwood C, Aromataris E, Munn Z. The updated JBI model for evidence-based healthcare. The Joanna Briggs Institute. 2016

Mikkonen K, Ojala T, Sjögren T, Piirainen A, Koskinen C, Koskinen M, Koivula M, Sormunen M, Saaranen T, Salminen L, Koskimäki M, Ruotsalainen H. Lähteenmäki M-J, Wallin O, Mäki-Hakola H, Kääriäinen M. Competence areas of health science teachers – A systematic review of quantitative studies. Nurse Education Today. 2018, 70; 77-86.

Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet?

Minne ovat hoitotieteen teoriat kadonneet? Tätä pohdittiin Nursing Science Quarterlyn pääkirjoituksessa muutama vuosi sitten (Rizzo Parse 2016). Se sai meidät pohtimaan itseämme hoitajina. Milloin viimeksi käytimme tietoisesti teoriaa työssämme tai tutustuimme uuteen teoriaan? Ja etenkin, mitä tapahtuu hoitotyölle, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työssä?

Muistutellaan aluksi mieleen, mistä hoitotyö on rakennettu. Se perustuu kiinnostukselle ihmisestä yksilöllisenä kokonaisuutena sekä hänen terveydestään ja hoitamisestaan eri ympäristöissä. Kuulostaa varmasti tutulta tai jopa itsestään selvältä, sillä juuri näitä ilmiöitä hoitotieteen teoriat ovat aina pyrkineet kuvaamaan. Peplau, Rogers, Eriksson ja monet muut hoitotieteen teoreetikot ovat omalla työllään sanoittaneet sekä luoneet sen yhteisen ja uniikin hoitotyön ytimen, joka edelleen kantaa ja yhdistää meitä hoitajia ympäri maailman.

Mihin sitten tarvitsemme teorioita tänä päivänä? Hoitamisessa tarvitaan tietoa ihmisestä, kulttuurista, yhteiskunnasta sekä näiden välisistä suhteista. Lisäksi tarvitaan tietoa ihmisen terveydestä, sairaudesta ja niiden hoitamisesta. Saatavillamme on tietoa enemmän ja nopeammin kuin koskaan aiemmin. Hoitajina olemme osa moniammatillista yhteisöä, joka toimii yli tieteenalojen, mutta mihin me hoitajat perustamme päätöksemme? Miten näemme yksilön kaiken tämän hoitamisessa tarvittavan ja siihen saatavilla olevan tiedon takana? Hoitotieteen teoriat tarjoavat meille vastauksia. Ne ovat tutkittua tietoa, joihin hoitotyön päätöksenteon voi perustaa. Ennen kaikkea, ne johtavat ihmisen kokonaisuuden huomioon ottavaan hoitamiseen.

Ajatellaan vaikka äitiyttä. Hoidamme ja tuemme äitejä monessa elämänvaiheessa: raskauden ja synnytyksen aikana, äitiyden ensi metreillä sekä lapsen kasvun aikana. Tätä työtä tukemaan Ramona T. Mercer on kehittänyt teorian Becoming a Mother, joka sopii käytettäväksi lastaan odottavien ja lapsen saaneiden äitien ja perheiden hoitotyössä. Teoria kuvaa jo nimessään, että kyseessä on prosessi; kukaan ei synny äidiksi. Se mallintaa äidin roolin kehittymistä raskausajasta alkaen aina synnytyksen jälkeiseen vuoteen saakka, jonka aikana äitiyden identiteetti saavutetaan ja äiti kokee olevansa roolissaan pystyvä. Teorian pohjalta on kehitetty mittareita ja menetelmiä, joilla äidiksi kasvamista voidaan arvioida ja tukea. Se auttaa ymmärtämään äidiksi kasvamisen monitahoista prosessia ja ohjaa meitä hoitotyön ammattilaisia havaitsemaan oikeanlaisen tuen ja ohjauksen tarpeen, myös silloin kun kaikki ei mene niin kuin äiti oli sen ajatellut. Hoitotyössä Mercerin teoria toimii siten ajattelua ohjaavana perustana, joka johtaa yksilölliset tarpeet huomioivaan hoitamiseen. Yksilöllisyyteen, jossa jokaisella äidillä on yhtäläinen mahdollisuus kasvaa tuetusti ja turvallisesti äidiksi.

           

Alussa pohdimme, kuinka meidän käy, jos sivuutamme hoitotieteen teoriat käytännön työstä. Nykypäivänä jokainen meistä on oman työnsä johtaja. Teemme hoitajina jopa satoja päätöksiä päivässä. Saatamme olla mukana hektisessä tiimityössä tai hoitaa potilasta aivan yksin. Tähän kaikkeen tarvitsemme teorioita. Jotta kohdistamme katseemme oikeisiin asioihin, kysymme oikeat kysymykset ja puhumme samaa kieltä kollegoidemme kanssa. Ja jotta se kaikkein tärkein, ihminen, ei unohdu. Joku viisas on joskus sanonut, että hoitotyö ilman teoriaa on vain nippu toimenpiteitä. Sellaista hoitotyötä tuskin toivomme.

Kirjoittajat:

Nadja Delcos, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: nasdel@utu.fi

Päivi Oinonen, kätilö, sh, TtK, TtM-opiskelija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: pajooi@utu.fi

 Lähteet:

Kuva: CCO Pixapay

Alligood M.R. 2014. Philosophies, Models and Theories: Critical Thinking Structures. Nursing Theory-E-Book: Utilization & Application. Elsevier Health Sciences, 40–52.

Lauri S. & Elomaa L. 2001. Hoitotieteen perusteet. 3.–4. painos. Juva: WS Bookwell Oy.

Meighan M. 2014. Mercer’s Becoming a Mother Theory in Nursing Practice. Teoksessa Nursing Theory: Utilization & Application. Edited by Alligood M.R. Fifth edition. St. Louis: Elsevier.

Meighan M. 2018. Maternal Role Attainment – Becoming a mother. Teoksessa Nursing Theorists and their work. Edited by Alligood M.R. Ninth edition. St. Louis: Elsevier.

Mercer R.T. 2004. Becoming a Mother Versus Maternal Role Attainment. Journal of Nursing Scholarship, 36(3), 226–231.

Raudonis B.M. & Acton G.J. 1997. Theory‐based nursing practice. Journal of Advanced Nursing, 26(1), 138–145.

Rizzo Parse R. 2016. Where have all the Nursing theories gone? Nursing Science Quarterly, 29(2), 101–102.

Yancey N. 2015. Why Teach Nursing Theory? Nursing Science Quarterly, 28(4), 274 –278.

Teknologia tukemaan terveyspalveluiden tiedolla johtamista

Terveyspalveluorganisaation johtaminen voidaan jakaa strategiseen, taktiseen ja operatiiviseen tasoon. Strategisella tasolla päätöksenteko liittyy organisaation pitkäaikaisiin tavoitteisiin kuten missioon, visioon ja näiden perusteella laadittuun pidemmän ajan strategiaan. Taktisella tasolla pyritään tuomaan strategia käytäntöön keskittymällä lyhempiin ajanjaksoihin sekä olemassa olevien resurssien käyttöön. Operatiivisella tasolla taas johdetaan päivittäistä toimintaa ja palveluiden laatua esimerkiksi varmistamalla vuorossa olevan henkilökunnan riittävyys potilaiden hoidon tarpeisiin nähden.

Päätöksentekoa voidaan tarkastella erilaisista näkökulmista kuten analyyttisen prosessin (Saaty 2008) tai informaation prosessoinnin kautta (Newell & Simon 1972). Näkökulmasta riippumatta, tieto on usein oleellinen osa päätöksenteon prosessia ja tiedon hankinta voi kohdistua niin sähköisiin ja manuaalisiin lähteisiin kuin käytännön ihmisiin ja tilanteisiin (Wilson ym. 1981, Peltonen ym. 2016). Hoitotyön johtajien tiedonhankinta ei kuitenkaan aina ole vaivatonta. Tietoa on paljon ja tärkeän tiedon löytäminen epäoleellisesta tietomassasta voi olla haastavaa. Tieto on myös joskus virheellistä tai vanhentunutta.

Johtamiseen kehitettyjen tietojärjestelmien tulisi tuottaa päätöksentekijöille tietoa asioista, jotka liittyvät terveyspalveluiden tuottamiseen ja käyttöön. Hoitotyön johtamisen tueksi on kehitetty erilaisia tietojärjestelmiä ja tutkimusta on tehty jonkin verran esimerkiksi hoitosuuteen ja työnkulkuun liittyen (Fasoli & Haddock 2010), mutta hoitotyön operatiivisen ja taktisen tason päätöksentekoa tukevan teknologian tutkimus on yleisesti ottaen vielä vähäistä (Murtola ym. 2013). Ongelmana on se, että tietojärjestelmä usein kehitetään yhtä määrättyä toimintaa varten, ei niinkään käyttäjän tarpeista lähtien. Tämän johdosta kentällä on lukuisia yksittäisiä järjestelmiä, joista päätöksentekijä joutuu hankkimaan tietoa päätöksensä tueksi.

Tutkimuksen myötä on viitteitä siitä, että sama tieto on tärkeää operatiivisella, taktisella ja strategisella tasolla, mutta tämän tiedon tulisi olla eri muodoissa eri tasoilla (Andersson ym. 2004). Terveyspalveluorganisaation jokaiselle tasolle tulisi kehittää käyttäjien tarpeisiin räätälöityjä keskitetympiä tiedonhallinnan ratkaisuja, jotka toisivat tärkeät tiedot helposti ja nopeasti saataville. Tämä tukisi päätöksentekoa ja auttaisi päätöksentekijää perustelemaan päätöksiään. Tärkeä osa kehittämisprosessia on vuoropuhelu käytännössä toimivien ammattilaisten ja kehittäjien välillä. Täydellistä järjestelmää on vaikea tehdä kertaheitolla, koska tietojärjestelmien kehittämisprosessi on iteratiivinen ja jatkuvasti muuttuvan ympäristön myötä järjestelmän kehittämistarve on jatkuvaa. Tiedonhallinnan kehitykseen panostaminen maksaa kuitenkin itsensä takaisin parempien päätösten ja sujuvamman toiminnan kautta.

Kirjoittajan tiedot:

Laura-Maria Peltonen

Tohtorikoulutettava

Hoitotieteen laitos

Turun yliopisto

lmemur(at)utu.fi

Lähteet

Fasoli, D.R., Haddock, K.S. (2010). Results of an integrative review of patient classification systems. Annu Rev Nurs Res, 28, 295-316.

Lauri, S., Salanterä, S. (1998). Decision-making models in different fields of nursing. Res Nurs Health, 21(5), 443-452.

Murtola, L.-M., Lundgrén-Laine, H., Salanterä, S. (2013). Information systems in hospitals: a review article from a nursing management perspective, International Journal of Networking and Virtual Organisations, 13(1), 81–100.

Newell, A., & Simon, H. A. (1972). Human problem solving (Vol. 104, No. 9). Englewood Cliffs, NJ: Prentice-Hall.

Peltonen, L.M., Lundgrén-Laine, H., Salanterä, S. (2016). Information Management in the Daily Care Coordination in the Intensive Care Unit. In H. Hongxiu Li, Pirkko Nykänen, Reima Suomi, Nilmini Wickramasinghe, Gunilla Widén, Ming Zhan (Eds.): WIS 2016, CCIS 636: Building Sustainable Health Ecosystems. Springer, Switzerland, 1-15.

Saaty, T. L. (2008). Decision making with the analytic hierarchy process. International journal of services sciences, 1(1), 83-98.

Wilson, T.D. (1981). On user studies and information needs. Journal of Documentation, 37(1), 3-15.

Teknologia haltuun osastonhoitaja!

Osastonhoitaja toimii terveydenhuollossa hoitoyksikön lähiesimiehenä. Hoitoyksikkö voi olla esimerkiksi vanhainkoti, hoivayksikkö tai sairaalan osasto. Aikojen saatossa vaade osastonhoitajan koulutustaustasta on kasvanut. Nykyään osastonhoitajalta vaaditaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa tai terveystieteiden maisteritutkintoa. Perinteisesti osastonhoitajalla on myös sairaanhoitajan tutkinto.

Mitä osastonhoitaja työssään tekee? Aihetta on tutkittu jonkin verran esimiestyön roolin (Pegram et al. 2015) ja johtamistyylin (Lavoie-Tremblay et al. 2016, Morsiani et al. 2016) näkökulmasta, mutta myös tehtävien näkökulmasta (Narinen 2000). Vaikka Narisen väitöskirja on jo useamman vuoden takaa, allekirjoitan tulokset tänäkin päivänä. Työnkuvaan kuuluu henkilöstöhallinto, taloushallinto, työnjohtotehtävät, yhteistyö ja kehittämistehtävät sekä kliininen työ. Kliiniseen työhön osallistuminen tosin saattaa tänä päivänä olla harvinaista.

Mikä sitten on muuttunut? Kaikkea ennen mainittua työtä toteutetaan teknologian avulla, tukemana ja/tai ohjaamana. Laadimme työyhteisössämme osastonhoitajan toimenkuvan EFQM-laatumallia runkoa noudattaen. Yhteen kappaleeseen kerättiin yliopistollisen keskussairaalan osastonhoitajan työssä hallittavien sovellusten lista käyttöohjeineen. Osastonhoitajan tulee tarvittaessa hallita 26 eri sovellusta; työvuorosuunnittelusta sähköisiin sairauspoissaoloilmoituksiin, tuotetilauksista huoltopyyntötilauksiin. Skaala on laaja.

Mitä hyötyä tämä tuottaa organisaatiolle? Valtaosa tiedosta pystytään varastoimaan sähköisesti. Toisaalta, varastoidun tiedon saamisessa on usein haastetta. Työaikaa säästyy, mutta myös kuluu. Kaikki sovellukset eivät toimi ihanteellisella tavalla. Osasta sovelluksia puuttuu esimerkiksi ”return” painike. Jos haluat palata edelliselle sivulle, joudut sulkemaan ohjelman ja avaamaan uudelleen. Mutta joukkoon mahtuu myös luonnikkaita, helppokäyttöisiä ja arvotuottavia sovelluksia. Eilen käytin 26:sta sovelluksesta kahdeksaa. Näistä neljä arvioisin käyttäjäystävälliseksi ja työtäni helpottaviksi ratkaisuiksi.

Parhain ja toisinaan pahin, on sähköposti ja sen kalenteritoiminto. Olet tavoitettavissa lähes koko ajan ja etukäteen täytetty kalenteri ei juuri anna armoa arjessa tapahtuville nopeille muutoksille. Silti, en palaisi enää takaisin vahvaan malliin, jossa potilastietojärjestelmänä toimivat paperit, viestit vaihtuivat ilmoitustaulun kautta ja työvuorosuunnittelu tehtiin käsin. Tästä huolimatta toivoisin uusien ja vanhojenkin ohjelmistojen suunnittelijoita testaamaan tuotteitaan meillä loppukäyttäjillä. Mitkä toiminnot ovat tärkeitä, mistä voidaan luopua, mitä voitaisiin yhdistää ja ennen kaikkea integroida jo olemassa oleviin ratkaisuihin. Lean hengessä.

Tuominen Outi, Sh, TtM, Tohtoriopiskelija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos 

ouantu@utu.fi

The latest Tweets from Outi Tuominen

Lähteet:

Pegram, A. Grainger, M. Jones, C & While, A. 2015. An exploration of the working life and role of the ward manager within an acute care hospital organisation. Journal of Research in Nursing, Vol 20, Issue 4.

Morsiani, G. Bagnasco, A & Sasso, L. 2016. How staff nurses perceive the impact of nurse managers’ leader-ship style in terms of job satisfaction: a mixed method study. Journal of Nursing Management, DOI: 10.1111/jonm.12448.

Narinen, A. 2000. Terveydenhuollon osastonhoitajan työn sisältö tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Helsingin yliopiston verkkojulkaisut. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/laa/kliin/vk/narinen/terveyde.pdf

EFQM http://www.laatukeskus.fi/sites/default/files/efqm_excellencemallin2013esittely.pdf

Sairaanhoitaja, oletko valmis?

Suomalaiset sairaanhoitajat eivät ole valmiita toimimaan näyttöön perustuen. Tämä selviää Itä-Suomen yliopistossa 4.7.2016 tarkistetussa Hannele Saundersin väitöskirjassa.

Huolimatta siitä, että näyttöön perustuvan toiminnan (evidence based practice, EBP) on todettu tuottavan tasa- ja korkealaatuista hoitoa sekä parempia hoidon tuloksia pienemmin kustannuksin (Grol & Grimshaw 2003, Hart ym. 2008, Melnyc ym. 2010, 2012, Wallen ym. 2010), sairaanhoitajat eivät johdonmukaisesti käytä näyttöä päivittäisessä työssään (Gifford 2007).

Osana edellä mainittua väitöskirjaa tutkittiin nyt ensimmäistä kertaa suomalaisten sairaanhoitajien valmiutta työskennellä näyttöön perustuen. Aineisto kerättiin kaikista maamme viidestä yliopistosairaalasta. Sähköiseen kyselyyn vastasi 943 sairaanhoitajaa, vastausprosentti oli 50. Vastaajien keski-ikä oli 44 vuotta ja työkokemus keskimäärin 18 vuotta.

Tulosten mukaan suomalaisilla sairaanhoitajilla ei ole riittävästi valmiuksia toimia näyttöön perustuen. He kyllä tietävät, mitä näyttöön perustuva toiminta on, mutta heiltä puuttuu paitsi tietoa siitä, miten pitäisi toimia, myös uskoa omiin kykyihinsä käyttää tätä tietoa kliinisessä työssä.

Mitä sitten olisi tehtävissä, jotta tilanne saataisiin muuttumaan? Saunders ehdottaa huomion kiinnittämistä kliinistä perustyötä tekeviin sairaanhoitajiin; heidän tietojensa edistämiseen ja kliinisen päätöksentekonsa tukemiseen. Sen sijaan, että tuleville sairaanhoitajille opetettaisiin tutkimuksen tekemisen taitoja, heidän tulisi saada valmiuksia siihen, kuinka yhdistää tutkimuksien tuottamaa tietoa jokapäiväiseen potilashoitoon. Näyttöön perustuvan toiminnan pitäisi olla sisällytettynä kaikissa opinnoissa eikä minään erillisenä kurssina.

Väitöskirjan yhtenä osatyönä (Saunders, Vehviläinen-Julkunen & Stevens 2016) testattiin koulutusinterventiota, jolla pyrittiin vahvistamaan sairaanhoitajien valmiuksia toimia näyttöön perustuen ja tutkimustietoa hyödyntäen. Jo neljän tunnin mittainen koulutusinterventio paransi sairaanhoitajien itseluottamusta käyttää näyttöön perustuvaa työotetta ja lisäsi heidän tietojaan etenkin viikon kuluttua koulutusintervention jälkeen mitattuna, mutta ei enää niin selvästi kahdeksan viikon kuluttua.

Koulutusinterventiot tulisi räätälöidä sairaanhoitajien koulutustason ja perustehtävän mukaan, jotta koulutus olisi vaikuttavaa. Koulutuksen hyöty tulisi realisoida välittömästi sen jälkeen, jotta opittu ei unohtuisi, vaan sitä voisi heti soveltaa kliiniseen todellisuuteen.

Näyttöön perustuva toiminta ei ole ”valittavissa” oleva asia. Jos jokin tapa toimia on todettu parhaimmaksi, sen mukaisesti pitäisi tietysti toimia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että aina ja kaikkialla on toimittava samalla tavalla, jos on perusteltu syy toimia toisin.

Kirjoittajan tiedot:

Satu Rauta

1) esh, TtM, hoitotyön kliininen asiantuntija

HUS Hyks Leikkaussalit, teho- ja kivunhoito (ATeK)

satu.rauta(at)hus.fi

2) esh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos

saraut(at)utu.fi

Lähteet:

Gifford W., Davies B., Edwards N., Griffin P. & Lybanon V. 2007. Managerial leadership for nurses’ use of research evidence: an integrative review of the literature. Worldviews on Evidence-Based Nursing 4(3), 126–145.

Grol R. & Grimshaw J. 2003. From best evidence to best practice: effective implementation of change in patients’ care. Lancet 362, 1225–1230.

Hart P., Eaton L.A., Buckner M., Morrow B.N., Barrett D.T.,Fraser D.D., Hooks D. & Sharrer R.L. 2008. Effectiveness of a computer-based educational program on nurses’ knowledge, attitude and skill level related to EBP. Worldviews on Evidence-Based Nursing 5(2), 75–84.

Melnyk B.M., Fineout-Overholt E., Giggleman M. & Cruz R. 2010. Correlates among cognitive beliefs, EBP implementation, organizational culture, cohesion and job satisfaction in evidence based practice mentors from a community hospital system. Nursing Outlook 58(6), 301–308.

Saunders H. 2016. Nurses' readiness for evidence-based practice: Implementing the paradigm shift of transforming evidence for clinical practice. Doctoral Dissertation. University of Eastern Finland. Faculty of Health Sciences.

Saunders H., Stevens K.R. & Vehviläinen-Julkunen K. 2016. Nurses’ readiness for evidence-based practice at Finnish university hospitals: a national survey. Journal of Advanced Nursing 72(8), 1863–1874. doi: 10.1111/jan.12963

Saunders H., Vehviläinen-Julkunen K. & Stevens K. R. 2016. Effectiveness of an education intervention to strengthen nurses’ readiness for evidence-based practice: A single-blind randomized controlled study. Applied Nursing Research 31(8), 175–185.

Wallen G., Mitchell S., Melnyk B., Fineout-Overholt E., Miller-Davis C., Yates J. & Hastings C. 2010. Implementing evidencebased practice: effectiveness of a structured multifaceted mentorship programme. Journal of Advanced Nursing 66(12), 2761–2771.

Hoitotyön lähiesimiehen päätöksenteko leikkaus- ja anestesiaosastolla

Hoitotyön lähiesimiehet tekevät jatkuvasti ”tässä ja nyt” –päätöksiä sekä samanaikaisesti pidemmän aikavälin toiminnan suunnittelua leikkaus- ja anestesiaosaston päivittäisessä johtamisessa. Päivittäinen johtaminen on hektistä ja työ keskeytyy herkästi. 

Tutkimuksessa (Siirala ym. 2016) havainnointiin hoitotyön päivittäisen toiminnan johtamista leikkaus- ja anestesiaosastolla. Lähiesimiehiä (n=20) pyydettiin ajattelemaan ääneen päätöksiä, joita päivittäisessä toiminnassaan tekevät. Ääneenajattelu nauhoitettiin ja analysoitiin temaattisen analyysin avulla. Tutkimukseen osallistuneet lähiesimiehet työskentelivät joko osastonhoitajan, apulaisosastonhoitajan tai vuorovastaavan sairaanhoitajan nimekkeellä. Tämän vuoksi myös osa työtehtävistä päivittäisen osaston toiminnan johtamisen ohella vaihteli. Havainnointi tapahtui aamuvuoron aikana 4 tunnin ajan, joko klo 8-12 välillä tai klo 12-16.  Aineisto kerättiin keväällä 2011 ja 2013.

Analyysin tuloksena muodostetut kolme pääteemaa kuvasivat päätösten luonnetta. Nämä teemat olivat; 1. ”tässä ja nyt” tehtävät päätökset, 2. lähitulevaisuuteen vaikuttavat päätökset, ja 3. pitkän aikavälin päätökset.

Analyysin tuloksena muodostetuista luokista ”tässä ja nyt” tehtävät päätökset johtivat välittömään toimintaan. Nämä päätökset koskivat esim. ennalta suunnitellun toimenpidejärjestyksen ja suunniteltujen henkilökunnan työtehtävien  uudelleen järjestämistä sairastapausten yhteydessä tai mikäli päivystystoimenpiteet aiheuttivat suunniteltujen elektiivisten toimenpiteiden järjestykseen muutosta.  ”Tässä ja nyt” tehtäviä päätöksiä voidaan niiden luonteen vuoksi kutsua myös operatiivisiksi päätöksiksi.

Lähitulevaisuuteen vaikuttavat päätökset olivat myös operatiivisia luonteeltaan ja ne tehtiin vuoron aikana mutta päätösten johtama toiminta saattoi alkaa vasta vuoron päättymisen jälkeen päivystysaikana tai seuraavana päivänä. Nämä päätökset koskivat toiminnan suunnittelua, kuten seuraavan päivän toimenpidelistan suunnittelua. Yksiköstä riippuen toiminta suunniteltiin joko seuraavaksi vuorokaudeksi ja joissain paikoissa tämä suunnittelu tehtiin mahdollisesti jo kolmeksi viikoksi eteenpäin. Mikäli osastolla ei tehty suunnitellusti päivystystoimenpiteitä, osaston toiminnan pidempiaikainen suunnittelu oli mahdollista.

Lähiesimiehen tekemät pitkän aikavälin päätökset tehtiin pääsääntöisesti yhteistyössä muun henkilökunnan, kuten hoitajien, lääkäreiden ja välinehuollon kanssa yhteistyössä. Päätöksillä oli kauaskantoiset vaikutukset osaston toimintaan ja siten ne määriteltiin myös tässä tutkimuksessa taktisiksi. Näihin kuuluivat esim. lähiesimiehen valmistelemat hoitajien työsopimukset, poissaolot ja lomat, jotka ylihoitaja vahvisti. Hoitotyön kehittäminen oli yksi lähiesimiehen vastuutehtävistä ja hän mahdollisti hoitajille tasavertaisesti osallistumisen erilaisiin hoitotyön koulutuksiin.

Osaston päivittäisen toiminnan johtaminen on altis keskeytyksille ja yhden työtehtävän loppuunsaattaminen saattoi sisältää useita kymmeniä keskeytymisiä. Myös puutteellinen tieto päätöksenteon yhteydessä vaikeutti työtehtävän loppuunsaattamista.  Lähiesimiehet joutuivat myös tekemään paljon kaksinkertaista työtä koskien esim. hoitohenkilökunnan työvuorojen tarkastamista, joka on varsin aikaa vievää. 

Tutkimus osoitti, että ääneen ajattelun menetelmä autenttisessa ympäristössä sopii päätöksenteon tutkimukseen (Lundgrén-Laine & Salanterä 2010). Aineisto kerättiin kahdesta eri yliopistollisesta sairaalasta ja hyvin erityyppisiltä osastoilta. Tutkittavat tottuivat menetelmään hyvin ja havainnoija seurasi tutkittavien mukana koko tutkimuksen aineiston keruun ajan.

Nyt tehdyn tutkimuksen avulla voidaan jatkossa kehittää tietojärjestelmä, joka tukee leikkaus- ja anestesiaosaston päivittäisen toiminnan johtamista ja siksi lähiesimiehen päätöksenteon prosessin ymmärtäminen  on tärkeää tietojärjestelmän tietosisältöihin vaikuttamisessa.


Eriikka Siirala, sh, TtM, Tohtorikoulutettava
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos

Lähteet:

Lundgrén-Laine H. & Salanterä S. 2010. Think-aloud technique and protocol analysis in clinical decision-making research. Qualitative Health Research 20 (4), 565–575.

Siirala E., Peltonen L-M., Lundgrén-Laine H., Salanterä S. & Junttila K. 2016. Nurse managers’ decision-making in daily unit operation in perioperative settings - a descriptive cross-sectional study. Journal of Nursing Management. DOI: 10.1111/jonm.12385