Dialoginen perheohjaus auttaa nepsy-perheitä

Tieteelliset tutkimukset ovat jo usean vuoden ajan raportoineet vanhempien riskistä lisääntyneeseen stressiin erityislasten perheissä. Neuropsykiatriassa on lisäksi vahva periytymisalttius, jonka vuoksi perheen lapsella olevan neuropsykiatrisen oirekuvan lisäksi usein myös muilla perheenjäsenillä saattaa olla oireyhtymään sopivia piirteitä. Häiriön laaja-alaisuus tulisi tunnistaa ja tarjota mahdollisuudet koko perhe huomioivaan varhaiseen hoitoon. Ohjausta suunniteltaessa ja toteutettaessa nämä tiedot tulisi huomioida. Usein moni samanaikainen perhettä huolestuttava asia voi olla taustalla ja jota voidaan perheohjauksessa käsitellä ja helpottaa.

Dialoginen perheohjausmalli kohdentuu perheille, joissa on lapsi/nuori, jolla on esim. ADHD, autismin kirjo, Tourette, OCD, oppimisvaikeuksia ja/tai käytöshäiriötä. Dialoginen perheohjaus® (DFG = Dialogical Family Guidance) on rekisteröity perheinterventiomalli, joka on kehitetty tieteellisen tutkimuksen ja nepsy-perheistä nousseiden toiveiden ja tarpeiden pohjalta.

Siitä huolimatta, että monet perhehoitomallit näyttäytyvät perheinterventioina, ne usein käytännössä kohdistuvat vain vanhempiin tai vain yhteen lapseen, unohtaen perheeseen mahdollisesti kuuluvat sisarukset. Myös dialogi tai dialogin elementit usein puuttuvat eikä perhe koe tulleensa kuulluksi. Tämän kohderyhmän perheiden tarpeisiin vastaavia koko perheen huomioivia tukimuotoja ei ole riittävästi käytössä Suomessa. Kuitenkin tiedetään, että valituilla hoitomuodoilla saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset kaikkiin perheenjäseniin. 

Neuropsykiatristen häiriöiden tunnistaminen ja hoitaminen on lapsen, nuoren ja perheen elämänlaadun kannalta oleellista. Sekä käytännön kokemusten että tieteellisten tutkimusten mukaan koko perheen tukeminen auttaa neuropsykiatrisesti oireilevia lapsia. Tarvetta on lisätä nepsy-perheitä kohtaavien ammattihenkilöiden valmiuksia toteuttaa Dialogista perheohjausta omassa työssään. Näin yhä useampi perhe saa yksilöllisen kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen lisäksi juuri heidän perheensä neuropsykiatristen piirteiden tuomiin haasteisiin tarvitsemaa tietoa ja ohjausta arkeensa.

Kirjoittaja:

Diana Cavonius-Rintahaka

Terveystieteiden tohtori, sh

Vaativan tason perheterapeutti ja paripsykoterapeutti

Työnohjaaja

Kouluttaja

diana.cavonius(at)gmail.com

www.dianacavonius.fi

 

Lähteet:

Cavonius-Rintahaka D., Aho AL., Voutilainen A., Billstedt E., Gillberg C. 2019. Health, functionality, and social support in families with a child with neurodevelopmental disorder – a pilot study. Neuropsychiatric Disease and Treatment 15, 1151-1161. doi:10.2147/ndt.s195722.

Cavonius-Rintahaka D., Aho AL., Billstedt E., Gillberg C. 2020. Dialogical Family Guidance (DFG) – Development and implementation of an intervention for families with a child with neurodevelopmental disorders. Nursing Open 8, 17-28. doi:10.1002/nop2.627.

Cavonius-Rintahaka, D., Roos, M., Billstedt, E., Gillberg, C., Aho, AL. 2021. Randomized Clinical Trial Comparing Dialogical Family Guidance with Ordinary Clinical Treatment for Families with a Child with Neurodevelopmental Disorders. Advances in Neurodevelopmental Disorders. Open Access. https://doi.org/10.1007/s41252-021-00230-w

Cavonius-Rintahaka, D. 2022. Dialogical Family Guidance in Families with a Child with Neurodevelopmental Disorders - Implementation and Outcomes. Tampere University Dissertations 615. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/140266

 

Yksilöllistä hoitoa kaikille perheille vastasyntyneen sairaalahoidon aikana

 

Aina vastasyntynyt ei ole terve syntyessään tai synnytys käynnistyy ennenaikaisesti vauvan kehityksen ollessa vielä kesken. Tällöin vastasyntynyt tarvitsee usein heti syntymänsä jälkeen sairaalahoitoa, vakavimmissa tapauksissa teho-osastolla. Asia koskettaa lukuisia perheitä, sillä Suomessa vuosittain noin yksi kymmenestä vastasyntyneestä tarvitsee sairaalahoitoa syntymänsä jälkeen.

Vastasyntyneen joutuminen sairaalahoitoon vaikuttaa koko perheeseen ja erityisen suuri elämää mullistava kriisi se on vastasyntyneen vanhemmille. Se voi vaikuttaa vanhemmuuden roolin omaksumiseen ja vanhemmuuteen sitoutumiseen sekä kuormittaa vanhempia emotionaalisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Vanhemmat kokevat riittämättömyyden tunteita, koska eivät voi suojata vauvaansa. Lisäksi vanhemmat joutuvat kohtaamaan vastasyntyneen terveydentilan aiheuttaman huolen ja jopa menettämisen pelon. Osallistuminen vastasyntyneen hoitoon ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon lievittää vanhempien kokemaa stressiä ja ahdistusta sekä auttaa vahvistamaan vastasyntyneen ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta.

Vanhempien aktiivisen osallistumisen ja läsnäolon kannalta osaston arkkitehtuuri on suuressa roolissa. Kautta aikojen vastasyntyneiden sairaalahoitoa on tarjottu avoimissa tiloissa tai huoneissa, joissa hoidetaan useampaa vastasyntynyttä samanaikaisesti. Tämä on mahdollistanut henkilökunnalle useamman vauvan voinnin tarkkailun, mutta vastasyntyneen luona aikaa viettäville vanhemmille on pystytty tarjoamaan vain rajoitettu mahdollisuus läsnäoloon ja yksityisyyteen. Ajan myötä perhehuoneiden merkitys perhekeskeisen ja yksilöllisen hoidon kannalta on tunnistettu ja vanhempien läsnäolo vastasyntyneensä vierellä 24 tuntia ympäri vuorokauden pyritään mahdollistamaan tarjoamalla hoitoa perhehuoneissa.

Tutkimuksissa onkin havaittu, että vanhemmat viettävät enemmän aikaa vastasyntyneen luona sekä osallistuvat enemmän hoitoon perhehuoneissa. Lisääntynyt läsnäolo ja intiimi ilmapiiri edistää emotionaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vuorovaikutusta sekä ihokontaktia vauvan ja vanhempien välillä. Kuitenkaan pelkästään perhehuonearkkitehtuuri ei riitä perhekeskeisen hoidon tarjoamiseksi osastoilla. Lähtökohta perhekeskeiselle hoidolle on osaston omaksuma, vanhempien osallistumista ja jatkuvaa läsnäoloa tukeva hoitokulttuuri sekä henkilökunnan asenteet hoidon tarjoamiseen ja vanhempien tukemiseen. Hoitokulttuurin merkityksestä perhekeskeistä hoitoa tarjottaessa on kirjoitettu aiemminkin tässä blogissa.

Osastoilla tarjottavan perhekeskeisen hoidon kehittämisen kannalta on tärkeää tutkia vanhempien läsnäoloa ja kokemuksia hoidon toteutumisesta erilaisissa arkkitehtuureissa, jotta hoitoa voidaan kehittää vanhempien ja perheiden tarpeita ja toiveita vastaavaksi. Perhekeskeisen hoidon kehittäminen onnistuu parhaiten vanhemmilta saatavan palautteen avulla. Vaikka perhehuoneet edistävät vauvan ja vanhempien välistä suhdetta, voi haasteita muodostua vanhempien ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksissa on raportoitu, että vanhemmat ovat kokeneet haasteita vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa ja he ovat tunteneet olonsa vähemmän informoiduiksi ja vähemmän päätöksentekoon osallistuviksi. Vanhemmat voivat myös kokea yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä perhehuoneissa, sillä muiden vanhempien tapaaminen ja vertaistuen saaminen on haasteellista verrattuna avoimeen arkkitehtuuriin. Avain perhekeskeisen hoidon, kuten kaiken hoidon, tarjoamiseen on yksilölliset tarpeet huomioiva lähestymistapa. Kaikki perheiden erilaiset tarpeet on otettava huomioon ja hoito on räätälöitävä heidän tarpeilleen sopivaksi, ympäristöstä riippumatta.

Kirjoittajan tiedot:

Emma Kainiemi

Kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

eakain(at)utu.fi

Lähteet:

Fegran L, Fagermoen M, Helseth S. (2008) Development of parent-nurse relationships in neonatal intensive care units -- from closeness to detachment. Journal of Advanced Nursing 64(4), 363–371.

Fenwick J, Barclay L, Schmied V. (2001) 'Chatting': an important clinical tool in facilitating mothering in neonatal nurseries. Journal of Advanced Nursing 33(5), 583–593.

Finlayson K, Dixon A, Smith C, Dykes F, Flacking R. (2014) Mothers' perceptions of family centred care in neonatal intensive care units. Sexual & Reproductive Healthcare: Official Journal of the Swedish Association of Midwives 5(3), 119–124.

Gibbs D, Boshoff K, Stanley M. (2016) The acquisition of parenting occupations in neonatal intensive care: A preliminary perspective. Canadian Journal of Occupational Therapy 83(2), 91–102.

Heidari H, Hasanpour M, Fooladi M. (2013) The experiences of parents with infants in Neonatal Intensive Care Unit. Iranian Journal of Nursing and Midwifery Research 18(3), 208–213.

Kiuru S, Gissler M & Heino A. (2020) Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2019. Raskauden aikainen tupakointi vähentynyt. Tilastoraportti 48/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lundqvist P, Westas L, Hallström I. (2007) From distance toward proximity: partners lived experience of caring for their preterm infants. Journal of Pediatric Nursing 22(6), 490–497.

Saunders R, Abraham M, Crosby M, Thomas K, Edwards W. (2003) Evaluation and development of potentially better practices for improving family-centered care in neonatal intensive care units. Pediatrics 111(4 Pt 2), 437.

Shields L, Zhou H, Pratt J, Taylor M, Hunter J, Pascoe E. (2012) Family‐centred care for hospitalised children aged 0–12 years. Cochrane Database of Systematic Reviews The Cochrane Library.

Kuva: https://pixabay.com

Mitä terveydenhuollossa tulee ymmärtää sosioekonomisen aseman vaikutuksista perheiden ja lasten elämään?

Yleinen näkökulma terveysvalintojen tekemiseen julkisessa keskustelussa, poliittisessa päätöksenteossa ja terveyteen liittyvässä tutkimuksessakin kohdistuu usein yksilön omalle vastuulle. Terveysvalintoja ei tulisi yksiselitteisesti pitää vapaana valintana. Yksilö toimii yhteisönsä arvojen mukaisesti tavoitteenaan kokea kuuluvansa yhteisönsä jäseneksi. Terveyskäyttäytymisen motiivien on todettu liittyvän merkittävästi yksilön muuhun toimintaan yhteisön sisällä. Eri sosioekonomisilla ryhmillä nämä arvot ja motivaatiotekijät ovat erilaisia. Terveydenhuollossa on hyvä pitää mielessä, ettei terveys arvona ole aina terveyskäyttäytymistä määräävä tekijä. Terveyskäyttäytymiseen tehokkaasti ja kestävällä tavalla vaikuttaminen esimerkiksi terveysneuvonnan avulla vaatii ymmärrystä ja tietoa yksilön asemasta, motivaatiotekijöistä ja hänen kokemuksestaan yhteisönsä jäsenenä.

Sosioekonomisten tekijöiden ja sosiaalisen ympäristön on todettu vaikuttavan terveyteemme. Vaikutus terveyteen ja terveyseroihin on kaksisuuntainen, joissa sosiaaliset olot vaikuttavat terveyteen ja terveys sosiaalisiin oloihin. Sosioekonomiset terveyserot saavat alkunsa erilaisista lähtökohdista materiaalisissa resursseissa ja elinoloista, terveyskäyttäytymisestä ja eroista terveyspalvelujen käytössä ja saatavuudessa. Terveyden sosioekonomisia eroja ilmenee terveyskäyttäytymisen ja niistä syntyvien kroonisten sairauksien lisäksi kyvyssä kestää kuormittavia elintapoja ja -tilanteita.

Suomessa on suuret terveyserot eri sosioekonomisten ryhmien välillä verrattaessa muihin länsimaisiin hyvinvointivaltioihin. Peruskoulu- ja terveydenhuoltojärjestelmämme ovat lähtökohtaisesti erinomaisia yhteiskuntapoliittisia keinoja tasa-arvoisten lähtökohtien luomiselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle. Nämä keinot eivät kuitenkaan riittävästi tasoita erilaisista lähtökohdista tulevien lasten ja perheiden mahdollisuuksia esimerkiksi terveysvalinnoissaan. Nykyinen palvelujärjestelmämme ei yksioikoisesti vähennä eriarvoisuutta. Esimerkiksi omin varoin kustannettavat yksityiset terveyspalvelut ovat mahdollisia hyvätuloisille ja työterveyshuolto työssä käyville vanhemmille.

Lapsiperheiden taloudelliset ja terveydelliset ongelmat ovat tämän päivän hyvinvointivaltiossamme tavallisia. Suomalaisia perheitä kuormittavia tekijöitä ovat muun muassa vanhempien mielenterveysongelmat, vakava sairastuminen, pitkään kestänyt työttömyys, matala koulutus, taloudelliset vaikeudet ja yksinhuoltajuus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulomittarin mukaan lapsiköyhyys oli 13,9% vuonna 2017 tarkoittaen 150 000 lasta. Pienituloisilla ja köyhillä perheillä on havaittu huono-osaisuuden kasautumista, ketjuuntumista ja täten monenlaisia tuen tarpeita, mikä tekee perheiden tilanteista entistä vaikeampia. Lapsiperheköyhyys on erityisesti lisääntynyt pienten lasten perheissä, mikä tarkoittaa heikomman taloudellisen tilanteen vaikutusten ja sen kanssa usein ilmenevien muiden haasteiden ajoittumista lapsen kehityksen kannalta haavoittuvaan varhaislapsuuteen. Lapsuudessa ilmenevät kuormittavat tekijät ja perheen hyvinvointi vaikuttavat merkittävästi lapsen hyvinvointiin ja tulevaisuuden hyvinvoinnin mahdollisuuksiin. Huono-osaisuudella on lisäksi merkittävä ylisukupolvinen periytyvyys.

Heikomman sosioekonomisen aseman vaikutus lapsen elämään voi alkaa jo sikiöaikana. Tutkimusten mukaan nuorten äitien kohdalla suunnittelemattomat raskaudet ovat yleisempiä heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevien keskuudessa. Raskauden suunnittelemattomuus, erityisesti nuorella iällä, taas lisää usein raskausajan stressiä, mikä taas vaikuttaa negatiivisesti kehittyvään sikiöön ja mahdollisesti myös lapsen myöhempään kehitykseen. Lisäksi raskausajan haitallinen terveyskäyttäytyminen kuten raskaudenaikainen tupakointi, alkoholin käyttö ja heikompi ravitsemus on yhdistetty raskaana olevan naisen heikompaan sosioekonomiseen asemaan.

Lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeitä ovat turvallinen koti ja asuinympäristö, rakastava perhe ja perustarpeiden tyydyttäminen. Lapsen hyvinvointiin vaikuttavat näiden lisäksi huomattavasti myös muut kasvuympäristöt, kuten varhaiskasvatus, koulu ja harrastukset. Ympärillä oleva yhteiskunta ja sosiaaliset ympäristöt ovat kiinteä osa jokaisen lapsen elämää. Perheen heikomman taloudellisen tilanteen vuoksi sosiaalisista ympäristöistä erottuminen tai ulos jääminen voi olla hyvin vaikeaa lapselle ja vaikutukset saattavat ulottua pitkälle tulevaisuuteen. Vaikka ei olekaan yksiselitteistä miten paljon lapsen ympäristö vaikuttaa lapsen terveyteen ja tulevaisuuteen, voidaan kehitysoloihin ja palveluihin panostamalla vaikuttaa lapsen mahdollisuuksiin sosiaaliseen liikkuvuuteen ja osallisuuteen.

Sosiaalinen huono-osaisuus ja heikko terveys yhdistyvät toisiinsa monimutkaisin tavoin. Tarvitaan sote-yhteistyötä edistämään terveyttä ja suojaamaan haavoittuvia väestöryhmiä, kuten vähävaraisia lapsiperheitä. Terveydenhuollon henkilöstön osaamista tunnistaa, kohdata ja tukea heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevia perheitä tulee kehittää. Osaamisen kehittämisestä olisi hyötyä erityisesti niissä palveluissa, joissa asiakassuhteet perheisiin ovat pidempiaikaisia. Se mahdollistaa tutuksi käyneen perheen yksilöllisen ohjaamisen ja kohdistetun tuen tarjoamisen tarpeiden mukaan. Perheiden parissa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten tulee osata hyödyntää myös moniammatillisen yhteistyöverkoston tukea, jotta sosioekonomisen aseman eriarvoistavia vaikutuksia perheiden ja lasten tulevaisuuteen voidaan vähentää.

Kirjoittajat:

Elisa Lankinen th, TtM-opiskelija
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

elilan(at)utu.fi

Henrika Merenlehto th, TtM-opiskelija
Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

hrmere(at)utu.fi

Lähteet

Kallio, J., Kauppinen, T. & Erola, J. (2016). Cumulative Socio-economic Disadvantage and Secondary Education in Finland. European Sociological Review, 32(5) 649–661.

Karvonen S., Martelin T., Kestilä L. & Junna L. (2017). Tulotason mukaiset terveyserot ovat edelleen suuria. Tutkimuksesta tiiviisti 16/2017. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL)

Karvonen, S. & Salmi, M. (2016). Lapsiperheköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL)

Koponen, A. (2006). Sikiöaikana päihteille altistuneiden lasten kasvuympäristö ja kehitys. Kehitysvammaliiton tutkimusyksikkö Kotu.

Lehti, V. 2013. Nuorena vanhemmaksi tulemista ja raskaudenkeskeytystä ennustavat lapsuusiän tekijät. Turun yliopiston julkaisuja.

Manderbacka K., Aalto A.-M., Kestilä L., Muuri A. & Häkkinen U. (2017). Eriarvoisuus somaattisissa terveyspalveluissa. Tutkimuksesta tiiviisti 9/2017. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL).

Maunu A., Katainen A., Perälä R. & Ojajärvi A. (2016). Terveys ja sosiaaliset erot: mitä on tutkittu ja mitä tarvitsee vielä tutkia? Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 53 189–201.

Palosuo H., Sihto M., Lahelma E., Lammi-Taskula J. & Karvonen S. (2013). Sosiaaliset määrittäjät WHO:n ja Suomen terveyspolitiikassa. Raportti 14/2013. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL).

Ristikari T., Keski-Säntti M., Sutela E., Haapakorva P., Kiilakoski T., Pekkarinen E., Kääriälä A. J., Aaltonen M., Huotari T., Merikukka M., Salo J., Juutinen A., Pesonen-Smith A. & Gissler M. (2018). Suomi lasten kasvuympäristönä: Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Raportti 210/2018. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Söderholm, A. & Kivitie-Kallio, S. (toim.). Lapsen kaltoinkohtelu. Duodecim 2012.

Wilkinson R. & Pickett K. (2011). Tasa-arvo ja hyvinvointi: Miksi pienet tuloerot koituvat kaikkien hyväksi. Helsinki: HS kirjat. 

Katoaako lapsi aikuisten suhteiden viidakkoon? Ammattilaisten näkemyksiä uusperheiden kohtaamista haasteista

Perheiden ja lasten parissa työskentelevät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kohtaavat päivittäin asiakkaita erilaisine elämäntilanteineen. Osa asiakkaista elää monimuotoisessa perheessä, kuten  yksinhuoltajaperheessä, uusperheessä, sateenkaariperheessä tai adoptioperheessä. Kaikkien perheiden Suomessa tarvitaan moninaisia palveluita. Tilastokeskuksen perhetilaston (2017) mukaan uusperheiden osuus kaikista perheistä on pysynyt stabiilina viimeiset 10 vuotta (kts. infoboxi). Kuitenkin sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien ammattilaisten kokemuksen sekä tilastojenkin mukaan erityistä tukea tarvitsevien uusperheiden määrä on lisääntynyt perhepalveluiden piirissä. Suomen Uusperheiden liiton Stepping-hanke pyrkii vastaamaan kentältä tulleeseen tarpeeseen ja kehittää parhaillaan uudenlaista palvelua uusperheiden kanssa toimiville ammattilaisille, uusperheiden hyväksi (tietoa hankkeesta infoboxissa)

Osana Stepping-hankkeessa tehtävää tutkimusta teetimme kyselyn uusperheitä kohtaaville sosiaali- terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille (n=21). Kyselyn tarkoituksena oli tuottaa ajantasaista tietoa StepApp-valmennuksen ja valmentajakoulutuksen sisällön kehittämiseksi. Kyselyllä kartoitettiin muun muassa ammattilaisten näkemyksiä uusperheiden kohtaamista haasteista.

Uusperheiden suhteet ja tilanteet monimuotoisia sekä monimutkaisia

Ammattilaisten vastauksissa toistuivat sanat ”monimuotoisuus”, ”monimutkaisuus”, ”eriaikaisuus”, ”nopeat käänteet” sekä ”ennalta-arvaamattomuus”, joilla he kuvasivat uusperheiden jäsenten välisiä suhteita, sopeutumista ja tilanteita uusperheen arjessa.  Uusperhetilanteeseen sopeutuminen ja uusien perheenjäsenten välisen kiintymisen kehittyminen vaatii aikaa ja voi tuottaa haasteita. Uusperheessä koetaankin usein erilaisia epäselviin rooleihin, ristiriitaisiin odotuksiin ja ulkopuolisuuteen liittyviä tilanteita. Osa ammattilaisista koki, että uusperheiltä puuttuu tietoa uusperheen kehittymisen vaiheista ja haasteista, jolloin tie tietoiseen perheytymiseen yhteisen historian rakentamisen kautta voi olla kivinen. Arjen haasteina nähtiin lisäksi uusperheen juhlat, aikataulujen yhteensovittaminen, tiedonkulun hoitaminen eri kotien välillä sekä perheen sääntöjen ja sopimusten tekeminen.

Ex-elämä painolastina uusperheessä

Vaikka ex-elämä kuuluu yleensä luonnollisena osana uusperheen arkea, erityisesti lasten tapaamisten vuoksi, voi se joskus myös asettaa haasteita uusperhe-elämälle. Vaikeat ja pitkittyneet erot sekä elatusapu- ja tapaamiskiistat ovat vaikeimpia. Ammattilaiset ovat nähneet kiusantekoa ex-puolisoiden välillä ja ex-puolisoiden mustamaalaamista muiden perheenjäsenten kuullen sekä kokeneet välillä olevansa ’erotuomarina’ riitojen keskellä. Haasteita voi tuoda myös suhteet ja yhteistyö ex-puolison kanssa, toisen biologisen vanhemman osallistumattomuus tai kasvatukseen liittyvät näkemyserot. Myös muut ulkopuolelta (esim. ex-suvulta) tulevat vaatimukset ja rajoitteet voivat vaikuttaa uusperheen arkeen.

Kasvatusnäkemysten törmäys ja bonusvanhemman roolin epäselvyys uusperheiden haasteena

Vanhemmuus on haastavampaa, kun on omat ja toisen lapset. Vanhempien kasvatusnäkemykset saattavat olla erilaiset, mikä voi aiheuttaa riitoja uusperheessä, mutta myös eri kotien välillä. Biologiset vanhemmat voivat kokea haasteellisena vanhemmuuden jakamisen ex-puolison ja uuden puolison kanssa. Uusperheessä koetaankin usein vanhemmuuden roolien epäselvyyttä ja ulkopuolisuuden tunteita, erityisesti bonusvanhemman soljahtaminen vanhemman rooliin ei ole aina helppoa. Suhteet ja tunteet puolison lapsia kohtaan eivät useinkaan ole niin yksioikoiset.  Myös ensimmäisen yhteisen lapsen syntyminen on myös usein vaihe, jolloin voidaan kokea ristiriitaisia tunteita vanhemmuudessa. Käytännön haasteita kohdataan usein lapsen asioiden hoidossa, rahan käyttöön liittyvissä asioissa, erilaisten lupien hakemisessa, lasten tapaamis- ja asumisjärjestelyissä.

Lasten ja nuorten tilanteet sekä tunteet voivat jäädä huomioitta uusperheessä

Ammattilaiset pohtivat uusperhetilannetta myös lasten kannalta. Nähtiin, että lapsen sopeutuminen uusperheen tuomiin muutoksiin ei ole aina niin helppoa. Lapsi voi kokea erilaisia haasteita uuden vanhemman, uusien sisarusten ja uusien asumisjärjestelyjen myötä. Tunne-elämän ailahtelut, ulkopuolisuuden tunteet ja eriarvoisuuden kokemukset voivat vaivata lasta. Ammattilaiset toivat esiin myös huolensa lasten tilanteen ja näkemysten mahdollisesta huomioitta jättämisestä, lapsen syrjään jäämisestä ja ”katoamisesta aikuisten suhteiden viidakkoon”.

Stepping-hanke pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin! Hankkeen tuotos on kaikkea tätä ja vielä enemmän, sillä uusperheiden vanhempien, lasten ja nuorten äänet on myös kuultu! Hankkeen keskeisenä periaatteena onkin  kohderyhmän näkemysten vahva huomioiminen.

Kirjoittajan tiedot:

Anni Pakarinen (sh, TtT) toimii hankesuunnittelijana Stepping-hankkeessa ja vastaa hankkeessa tehtävästä tutkimuksesta. S-posti: anni.pakarinen@supli.fi

Lähde:

Stepping-tutkimuksen tuloksia -ammattilaisten näkemykset (Webropol-kysely, kevät 2018)

Uusien seinien lisäksi uusi asenne

”Mehän toimimme jo perhekeskeisesti” ja ”Eikö siellä niin ole toimittu jo kauan” ovat lausahduksia, joita olen kuullut sekä sairaaloissa että maallikoilta, kun olen puhunut väitöskirjatutkimukseni aiheesta, perhekeskeisen hoidon implementoinnista vastasyntyneiden teho-osastoille. Näin ei kuitenkaan luuloista huolimatta ole, vaan perhekeskeisen hoidon juurruttaminen käytäntöön on ollut ongelmallista (Mikkelsen & Frederiksen 2011).

Syitä tähän voivat olla osaston fyysinen toimintaympäristö ja hoitokulttuuri, jotka eivät tue vanhempien läsnäoloa ja osallistumista lapsensa hoitamiseen (Flacking ym. 2012; Axelin ym. 2014). Vanhat osastot on rakennettu tekniikkaa ja lapsen lääketieteellistä hoitoa ajatellen eikä perheille ole jäänyt tarpeeksi tilaa (Johnson ym. 2004). Lisäksi vanha professiolähtöinen hoitokulttuuri on syvällä hoitajien ammatti-identiteetissä ja toimintatavoissa. Hoitajan työnkuvan muutos perhelähtöiseen hoitamiseen ja vanhempien tukemiseen vaatii aikansa. (Axelin ym. 2014.)

Mitä perhekeskeinen hoitaminen sitten tarkoittaa? Perhekeskeisen hoidon perusperiaatteita vastasyntyneiden teho-osastolla ovat vanhempien vapaa läsnäolo, vanhempien osallistuminen lapsensa hoitoon, perheiden vahvuuksien tunnistaminen ja tukeminen, perheen tukeminen lapsen hoitamisessa heidän valitsemallaan tavalla sekä jaettu vastuu lapsen hoidosta ja siihen liittyvästä päätöksenteosta (Mikkelsen & Frederiksen 2011). Oleellinen osa perheen roolin ja yhteenkuuluvuuden tukemista sairaalassa on fyysisen ja emotionaalisen läheisyyden mahdollistaminen vanhemman ja vauvan välillä (Flacking ym. 2012).

Perhekeskeisyyttä ei ole vanhempien sulkeminen pois osastolta iltapäiväraportin tai aamutoimien ajaksi vaan se, että vanhemmat voivat pitää lastaan kenguruhoidossa vaikka koko päivän. Perhekeskeisyyttä ei ole se, että lääkärinkierron jälkeen vanhemmille käydään kertomassa lapsen kuulumiset ja suunnitelmat, vaan se, että vanhemmat toivotetaan tervetulleiksi lääkärinkierrolle ja lapsen hoitoa koskevat päätökset tehdään yhdessä vanhempien kanssa. Perhekeskeisyyttä ei ole se, että hoitajat kertovat vanhemmille mistä lapsi pitää/ei pidä, vaan että vanhemmat tuntevat oman lapsensa hoitajia ja lääkäreitä paremmin. Perhekeskeisten periaatteiden mukaan hoidetun lapsen kotiutuessa vanhemmat kokevat lähtevänsä sairaalasta oman lapsensa eikä sairaalan lapsen kanssa.

Suomessa ja maailmalla suunnitellaan ja rakennetaan uusia sairaaloita. Vanhempien läsnäolon tärkeys vastasyntyneiden teho-osastoilla on ymmärretty ja uusiin sairaaloihin tulee perhehuoneita, joissa vanhemmat voivat olla lapsensa kanssa ympäri vuorokauden. Uusien seinien myötä olisi aika saada myös asenteet uudistettua niin, että vanhemmat nähdään lapsensa ensisijaisina hoitajina ja tasavertaisina kumppaneina. Tämä ei tarkoita, että hoitajia ei enää tarvita. Päinvastoin, hoitajia tarvitaan kulkijaksi ja oppaaksi perheiden rinnalle.

Kirjoittajan tiedot:

Mirka Toivonen

Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

mijotoi(at)utu.fi

Lähteet:

Axelin A, Ahlqvist-Björkroth S, Kauppila W, Boukydis Z & Lehtonen L. 2014. Nursesp perspectives on the close collaboration with parents training program in the NICU. MCN: The American Journal of Maternal Child Nursing 39, 260-268.

Flacking, R, Lehtonen, L, Thomson, G, Axelin, A, Ahlqvist, S, Hall Moran, V, Ewald, U & Dykes, F. 2012. Closeness and separation in neonatal intensive care. Acta Paediatrica 101, 1032-1037.

Johnson B, Abraham M & Parrish R. 2004. Designing the neonatal intensive unit for optimal family involvement. Clinics in Perinatology 31(2), 353-382.

Mikkelsen G, & Frederiksen K. 2011. Family-centred care of children in hospital—A concept analysis. Journal of Advanced Nursing 67, 1152-1162.