Potilasturvallisuudessa ’oireidenmukaisesta’ hoidosta ennaltaehkäisyyn

Väitöstutkimuksessani (Varpula 2023) tunnistettiin useita vaaratapahtumia psykiatrisessa sairaalahoidossa potilaan eristyksen ja sidonnan aikana. Merkittävässä osassa näissä vaaratapahtumissa olivat hoitohenkilökunnan toimintaan liittyvät riskitekijät. Nämä riskitekijät olivat hoitohenkilökunnan epäturvallista toimintaa eristyksen ja sidonnan aikana. Hoitotyöntekijät eivät esimerkiksi tunnistaneet tai puuttuneet potilaiden itsetuhoiseen toimintaan ja voinnin heikentymiseen. Näitä löydöksiä ei kuitenkaan tule tulkita siten, että hoitohenkilökunta olisi omalla toiminnallaan syyllinen tai ensisijaisesti vastuussa näistä vaaratapahtumista. 

Hoitohenkilökunnan epäturvallista toimintaa on tarkasteltu aikaisemmissa tutkimuksissa keskittyen esimerkiksi hoitohenkilökunnan tekemiin virheisiin (Blair ym. 2022, Duarte ym. 2015) sekä turvallisuusohjeiden laiminlyönteihin (Vaismoradi ym. 2020). Hoitohenkilökunnan epäturvallisen toiminnan tarkastelu on ollut aikaisemmin keskiössä myös vaaratapahtumien syiden selvittelyissä johtaen usein syyllisten etsimiseen. Hoitohenkilökunta onkin tunnistanut merkittävimmäksi esteeksi vaaratapahtumista raportoinnille pelon syytöksistä ja seuraamuksista (Woo & Avery 2021). Keskittyminen pääosin hoitohenkilökunnan epäturvalliseen toiminnan tarkasteluun johtaa yksinkertaistettuun selitykseen vaaratapahtumista ja niiden syistä (Leveson ym. 2020). 

Epäturvallista toimintaa vaaratapahtumien yhteydessä tulisikin tarkastella systeemin, eli? vai ja? toimintaympäristön (organisaatio, ympäristö ym.) puutteiden ilmenemisenä. Täten epäturvallinen toiminta on ’oire’ eikä syy vaaratapahtumille. Puutteellisesti perehdytetyn ja kiireisellä osastolla paineen alla työskentelevän hoitajan tekemää virhettä tarkastellessa ei ole mielekästä etsiä syytä virheelle hoitajan toiminnasta (Reason 2008). Sen sijaan mielekästä on tarkastella sitä toimintaympäristöä, jossa hoitaja toimii. Epäturvallisen toiminnan tarkastelu systeemin puutteiden ilmentäjänä edesauttaa varsinaisten syiden tunnistamisessa. Systeemiajatteluun pohjautuvia menetelmiä hyödyntäen (Leveson ym. 2020) voidaan haittatapahtumien tarkastelussa ja potilasturvallisuuden kehittämisessä siirtyä ’oireidenmukaisesta’ hoidosta ennaltaehkäisyyn. 

Kirjoittaja: 
Jaakko Varpula
sh, TtM, Yliopisto-opettaja, projektitutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Lähteet:

Blair, W., Courtney-Pratt, H., Doran, E. & Kable, A. 2022. Nurses' recognition and response to unsafe practice by their peers: A qualitative descriptive analysis. Nurse Education in Practice, 63, 1-6. 

Duarte, S., Quieroz, A., Büscher, A. & Stipp, M. 2015. Human error in daily intensive nursing care. Revista Latino-Americana De Enfermagem, 23(6), 1074-1081. 

Leveson, N., Samost, A., Dekker, S., Finkelstein, S. & Raman, J. 2020. A Systems Approach to Analyzing and Preventing Hospital Adverse Events.

Reason, J. 2008. The Human Contribution: Unsafe Acts, Accidents, and Heroic Recoveries. Ashgate Publishing Company, Surrey, United Kingdom.

Vaismoradi, M., Tella, S., Logan, P., Khakurel, J. & Vizcaya-Moreno, F. 2020. Nurses’ Adherence to Patient Safety Principles: A Systematic Review. International Journal of Environmental Research and Public Health, 17(6): 2028. 

Varpula, J. 2023. Safety incidents in seclusion and restraint practices in psychiatric inpatient care. Annales D 1704. https://www.utupub.fi/handle/10024/174520.

Sosiotekninen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi haittatapahtumien mallintamisessa

 

Terveydenhuollossa ilmenevät haittatapahtumat ovat maailmanlaajuinen haaste. Haittatapahtumalla tarkoitetaan tahatonta vammaa, joka ilmenee hoidon aikana tai on seurausta potilaan saamasta hoidosta (AHRQ 2019), esimerkiksi kaatuminen, lääkevirhe tai infektiot. Maailman terveysjärjestön (WHO 2019) arvion mukaan terveydenhuollon haittatapahtumat kuuluvat maailmanlaajuisesti kymmenen merkittävimmän kuoleman ja vammautumisen syyn joukkoon. Haittatapahtumien ennaltaehkäisy edellyttää riskitekijöiden tunnistamista. Terveydenhuollossa haittatapahtumien tarkastelu on keskittynyt ensisijaisesti retrospektiivisiin (takautuva) menetelmiin, joissa pyritään tunnistamaan riskitekijöitä jo ilmenneiden haittatapahtumien pohjalta esimerkiksi raportointijärjestelmistä saatujen tietojen pohjalta (Smith ym. 2010, Battles ym. 2006) Nämä menetelmät soveltuvat hyvin haittatapahtumien ilmaantuvuuden, seurauksien tai yksittäisten riskitekijöiden tarkasteluun (Battles ym. 2006). Retrospektiivisten menetelmien käyttö johtaa kuitenkin usein yksinkertaistettuun riskitekijöiden mallinnukseen (Martin-Delgado ym. 2020). Riskitekijöiden tunnistamisessa tulisikin hyödyntää enenevässä määrin prospektiivisia (tulevaisuutta tarkasteleva) menetelmiä (Pronovost ym. 2009), jotka eivät ole riippuvaisia olemassa olevien raportointijärjestelmien tuottamasta tiedosta ja niiden rajoitteista (Marx & Slonim 2003). Tässä kirjoituksessa esitellään yksi vaihtoehtoinen prospektiivinen menetelmä. 

Sosiotekninen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi (Sociotechnical Probabilistic Risk Assessment, ST-PRA) on systeemiajatteluun perustuva menetelmä riskitekijöiden mallintamiseen (Marx & Slonim 2003). Menetelmässä mallinnetaan ympäristöstä, teknologiasta ja inhimillisestä toiminnasta seuraavia riskitekijöitä sekä näiden yhdistelmiä (Slonim ym. 2014). ST-PRA:ssa keskeisessä osassa on laaja erilaisten tietolähteiden hyödyntäminen mm. henkilökunnan haastattelut, kirjallisuuskatsaukset sekä raportointijärjestelmien tiedot. ST-PRA toteutetaan kuudessa vaiheessa. 

Kuvio 1. Sosioteknisen todennäköisyysperusteisen riskianalyysin vaiheet.

Menetelmän ensimmäisessä vaiheessa valitaan tarkasteluun otettu lopputapahtuma. Tällä viitataan selkeästi määriteltyyn haittatapahtumaan. (Marx & Slonim 2003.) Lopputapahtuman selkeä ja tarkka määrittely on tärkeää riskitekijöiden kattavan tunnistamisen ja tiedonlähteiden valitsemisen kannalta. Toisessa vaiheessa tunnistetaan riskitekijät (failure points) hyödyntämällä eri tiedonlähteitä. Eri tiedonlähteiden kattava hyödyntäminen on keskeistä, jotta voidaan tunnistaa mahdollisimman laajasti erilaisia riskitekijöitä. (Slonim ym. 2014.) Riskitekijöiden tunnistamisessa hyödynnetään yleisesti kirjallisuutta, asiantuntijoiden näkemyksiä (hoitohenkilökunta, potilasturvallisuusasiantuntijat) sekä mahdollisuuksien mukaan raportointijärjestelmien tietoja tai muita keskeisiä tietolähteitä (Slonim ym. 2014, Marx & Slonim 2003). Kolmannessa vaiheessa mallinnetaan riskitekijöiden yhteydet ja riippuvaisuudet. Riskitekijöiden mallintamisessa käytetään vikapuuta, joka on graafinen työkalu riskitekijöiden kuvaamiseen. (Slonim ym. 2014.) Vikapuu koostuu erilaisista porteista, joista keskeisimmät ovat JA (and), TAI (or) portit. JA portti tarkoittaa sitä, että kaikkien sen alla olevien riskitekijöiden täytyy ilmetä, jotta haittatapahtuma on mahdollinen. TAI portti tarkoittaa sitä, että jonkin riskitekijän täytyy ilmetä, jotta haittatapahtuma on mahdollinen. (Slonim ym. 2014, Marx & Slonim 2003.) Alla olevassa kuviossa on yksinkertaistettu kuvaus näistä porteista.                                                                                                                                                        

Kuvio 2.Yksinkertaistettu kuvaus vikapuun JA, TAI porteista

Menetelmän neljännessä vaiheessa validoidaan muodostettu vikapuu. Vikapuun validoinnissa ulkopuoliset asiantuntija arvioivat tehtyjä päätelmiä ja vikapuun rakennetta (Slonim ym. 2014). Vikapuun validointi on tärkeää, sillä riskitekijöiden yhteyksien mallintaminen ja johtopäätösten tekeminen olemassa olevan tiedon pohjalta on aina tulkinnallista. Viidennessä vaiheessa asetetaan riskitekijöiden todennäköisyydet. Jokaiselle vikapuussa olevalla riskitekijälle on asetettava todennäköisyys asteikolla 0–1. Todennäköisyydet asetetaan ensisijaisesti kirjallisuuden perusteella. Kirjallisuuden pohjalta ei kuitenkaan aina voida asettaa kaikille riskitekijöille todennäköisyyttä. Tällöin turvaudutaan asiantuntijoiden arvioon heidän kokemuksensa pohjalta. Asiantuntijoiden arvion määrittelyssä voidaan hyödyntää erilaisia tekniikoita kuten ankkurointia. (Marx & Slonim 2003.) Menetelmän viimeisessä vaiheessa toteutetaan herkkyysanalyysi, jotta voidaan varmistua siitä, että tehdyt päätelmät ovat luotettavia. Herkkyysanalyysissa keskitytään niihin riskitekijöihin, joissa on suuri vaihtelu todennäköisyyksissä (Slonim ym. 2014).

Sosiotekninen todennäköisyysperusteinen riskianalyysi on hyvin sovellettavissa oleva menetelmä terveydenhuollon eri haittatapahtumien riskitekijöiden tunnistamiseen. Menetelmä soveltuu erityisen hyvin harvinaisiin haittatapahtumiin, sillä se ei ole riippuvainen raportointijärjestelmien tuottamasta, usein puutteellisesta tiedosta. Väitöskirjatutkimuksessani tarkastelen menetelmällä potilaiden kaatumista eristyksessä psykiatrisen sairaalahoidon aikana. Menetelmällä tuotetun mallin pohjalta voidaan tehdä potilasturvallisuutta edistäviä toimenpiteitä, jotka kohdistuvat keskeisimpiin riskitekijöihin.

Kirjoittaja: 

Jaakko Varpula

TtM, sh, Väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

jaheva(at)utu.fi

 

LÄHTEET

Agency for Healthcare Research and Quality (AHRQ). 2019. Adverse Events, Near Misses, and Errors. https://psnet.ahrq.gov/primer/adverse-events-near-misses-and-errors. 12.9.2022

Battles, J., Dixon, N., Borotkanics, R., Rabin-Fastmen, B. & Kaplan, H. Sensemaking of patient safety risks and hazards. Health Services Research, 41, 1555-1575.

Martin-Delgado, J., Martínez-García, A., Aranaz, J., Valencia-Martín, J. & Mira, J. 2020. How Much of Root Cause Analysis Translates into Improved Patient Safety: A Systematic Review. Medical Principles and Practice, 26(9), 524-531.

Marx, D. & Slonim, A. 2003. Assessing patient safety risk before the injury occurs: An introduction to sociotechnical probabilistic risk modelling in health care. Quality and Safety in Health Care, 12(Suppl. 2), 33-38.

Pronovost, P., Goeschel, C., Marsteller, J., Sexton, B., Pham, J. &  Berenholtz, S. 2009. Framework for Patient Safety Research and Improvement. Curculation, 119, 330-337.

Slonim, A., Bish, E. & Steighner, A. 2014. Using Socio-Technical Probabilistic Risk Assessment (ST-PRA) to Assess Risk and Improve Patient Safety and Reliability in Health Care Systems. Agency for Healthcare Research and Quality. https://www.ahrq.gov/hai/patient-safety-resources/advances-in-hai/hai-article19.html 9.9.2022

Smith, A., Boult, M., Woods, I. & Johnson, S. 2010. Promoting patient safety through prospective risk identification: example from peri-operative care. Quality & Safety in Health Care, 19(1), 69-73.

World Health Organization (WHO). 2019. Patient Safety: Global action on patient safety. Report by the Director-General. Seventy-Second World Health Assembly.

Miten valmistella lapset?

Lasten valmistelussa toimenpiteisiin ja tutkimuksiin on kyse siitä, että lapsi saa tietoa häneen kohdistuvasta toimenpiteestä ja siihen valmistautumisesta. Lisäksi tärkeää on auttaa lasta tilanteen herättämien tunteiden kanssa selviämisestä etukäteen, toimenpiteen aikana ja sen jälkeen. Tiedon välittämiseen ja tunteiden käsittelyyn on kehitetty lukuisia eri välineitä (kuten kuvakirjoja ja videoita), menetelmiä (kuten tapahtumien läpikäynti leikin avulla) ja lähestymistapoja (kuten musiikkiterapiaa tai sairaalaklovneriaa), joista on myös tehty melko paljon tutkimuksia.

Tässä kirjoituksessani pohdin sitä, miten suurimmassa osassa tutkimuksista on erehdytty kohdassa, joka valitettavasti vesittää niiden tulokset kokonaan tai vähintäänkin jättää kertomatta sen, mikä olisi ollut oleellista. (Itse jätän tässä kirjoituksessa myös käsittelemättä erään erittäin tärkeän lasten ahdistuksen lievitykseen vaikuttavan seikan: vanhemmat. Olkoon se jonkin toisen kirjoituksen aihe.)

Mutta ensin lyhyesti perustelut sille, miksi valmistelu on tärkeää. Ensinnäkin siksi, että lapsilla on oikeus saada tietoa itseään koskevista asioista (YK 2009) ja oikeus emotionaaliseen turvallisuuteen jo varhaislapsuudessa (YK 2005) ja vielä nuorisoikäisenäkin oikeus luottamuksellisuuteen perustuvaan ympäristöön (YK 2003). Toiseksi siksi, että toimenpiteisiin liittyvällä ahdistuksella on tutkitusti huonoja seurauksia lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille. 

Lapsilla, joilla on ennen toimenpidettä enemmän ahdistusta, on todettu olevan myös sen jälkeen enemmän kipua (Chieng ym. 2013) ja enemmän muitakin komplikaatioita (Jamison ym 1987). Päiväkirurgisten toimenpiteidenkin jälkeen lapsilla on todettu käyttäytymismuutoksia, unihäiriöitä, eroahdistusta vanhemmista, syömisvaikeuksia ja lääkäripelkoa vielä vuoden päästä asiaa tutkittaessa (Kain ym. 1996). Ylipäätään sairaalaan joutuminen (ainakin kirurgisen toimenpiteen vuoksi) aiheuttaa jopa 20%:lle lapsista käytöshäiriöitä tai emotionaalisia ongelmia, varsinkin jos lapset ovat pieniä, tai joutuvat olemaan sairaalassa pitkään tai toistuvasti (Yap 1988). Sen sijaan, jos lapsen valmistelu onnistuu hyvin, voidaan esimerkiksi magneettikuvauksessa tarvita yleisanestesiaa harvemmin, mikä myös vähentää komplikaatioita (Cejda ym. 2012, Pressdee ym. 1997, Scott ym. 2002, Törnqvist ym. 2015).

Eli lapsen valmistelu on todella tärkeä tehtävä. Mutta miten se pitäisi tehdä? Yksittäisen tutkimuksen ”tämä toimii/ei toimi”-väitettä ei kannata ottaa tosissaan, jos tutkimuksessa ei ole kuvattu riittävän tarkasti valmisteluvälinettä tai -menetelmää ja ennen kaikkea sen käyttötapaa. Ja valitettavasti sekä omien havaintojeni että Capurson ja Ragnin (2016) kirjallisuuskatsauksen perusteella ne kuvaukset todella usein puuttuvat tai ovat riittämättömiä. Tutkimuksessa saatetaan esimerkiksi todeta (kuten vaikka Johnson ym. 2009 tekevät), että lapsille annettiin vanhempiensa kanssa katsottavaksi ja väritettäväksi värityskirja, jossa kerrottiin hauskalla tavalla radiologisista tutkimuksista – mutta sitä ei kerrota, jätettiinkö lapset ja vanhemmat keskenään käymään läpi asiaa, vai osallistuiko siihen joku ammattilainen, ja jos osallistui, niin kuka ja miten ja missä vaiheessa.

Tällainen tutkimus, jossa ajatellaan voitavan mitata jonkin välineen käytön seurauksia pohtimatta lainkaan välineen käyttäjiä ja käyttötapaa ja käyttötilannetta, perustuu luonnontieteistä tuttuun tieteenfilosofiaan, jonka perusteella ihmistä saatetaan erehtyä pitämään yksinkertaisena ja ympäristöstään irrallisena oliona, jonka järjestelmään voidaan syöttää tiettyjä ärsykkeitä ja sitten mitata tulokset. Capurso ja Ragnikin (2016) toteavat katsauksessaan, että lineaarinen kausaaliefekti ja kontekstista riippumaton medikaalinen malli lähtökohtana saattavat jättää tärkeitä asioita huomiotta.

Medikaalinen mallihan perustuu ajatukseen, että yksilössä (potilaassa) on jokin ”vika” (tässä tapauksessa ahdistus), joka pitää korjata. Sosiaalinen malli sen sijaan ottaa huomioon sen, että ympäristö saattaa vaikuttaa ”vikojen” häiritsevyyteen tai suorastaan aiheuttaa niitä. Tätä ympäristökysymystä olenkin käsitellyt hiukan jo aiemmin kirjoituksessani ”Mikä odottaa lasta sairaalassa”.

Pelkän välineen vaikutus lapsen ahdistukseen ei siis ole ollenkaan riittävä kysymys, kun siihen aina kietoutuvat välineen käyttäjien (lapsen, vanhemman ja ammattilaisten) yksilölliset ominaisuudet ja toimintatavat - puhumattakaan koko tilanteen ja muun ympäristön vaikutuksesta. Capurson ja Ragnin (2016) mukaan oleellista olisi huomioida henkilön sisäisen tilan ja ulkoisten asioiden vuorovaikutus ja analysoida rooleja, suhteita ja mikrosysteemissä ilmeneviä toimintoja.

Eli niinkään oleellista ole se, mitä tehdään, vaan se, kuka tekee ja millä tavalla – siis millaisessa vuorovaikutussuhteessa lapseen. Joissain tutkimuksissa, joissa tätä asiaa on osattu selvittää, onkin löydetty niin sanottu terapeuttiefekti eli huomattu, että sillä on merkitystä, kuka valmistelun tekee (Capurso & Ragni 2016). Tämä meidän olisi hyvä ymmärtää hoitotyön arjen käytännöissäkin: ei ammattilaisuus takaa sitä, että vuorovaikutus olisi aina yhtä helppoa ja tasalaatuista kaikkien kanssa. Eikä se takaa sitä, että osaisimme käyttää kaikkia välineitä parhaalla mahdollisella tavalla. Tarvitaan siis neuvoja siihen, millä tavalla valmistelun välineitä käytetään niin, että lapsen oikeudet toteutuvat ja että lapsi saa tarvitsemaansa tukea tilanteen käsittelyyn.

Koska kyse on lasten ahdistuksen vähentämisestä, kannattaisi selvittää juuri heidän näkökulmaansa siihen, mitkä kaikki asiat voivat olla valmistelussa oleellisia. Onkin valitettavaa, että Capurson ja Ragnin (2016) katsaukseen löydetyissä 44 tutkimuksesta vain kolmessa oli selvitetty lasten näkemyksiä. Itse yritän paikata tätä puutetta seuraavassa väitöskirja-artikkelissani. Joka tapauksessa tärkeää olisi, kuten Capurso ja Ragnikin (2016) toteavat, että valmistelu muokataan kullekin lapselle yksilöllisesti sopivaksi.

Kirjoittajan tiedot:

Johanna Olli

Sairaanhoitaja, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
jmolli @utu.fi  

Oma blogi: http://lastentahden.blogspot.com/

Twitter: https://twitter.com/JohannaOlli

Lähteet

Capurso, Michele & Ragni, Benedetta. 2016. Psycho-educational preparation of children for anaesthesia: A review of intervention methods. Patient Education and Counseling 99, 173–185.

Cejda, Katherine R., Smeltzer, Matthew P., Hansbury, Eileen N., McCarville Mary Elizabeth, Helton Kathleen J., Hankins Jane S.. 2012. Pediatric Radiology 42(10), 1223–1228.

Chieng, Y.J.S., Chan, W.C.S., Klainin‐Yobas, P. & He, H.‐G. 2013. Perioperative anxiety and postoperative pain in children and adolescents undergoing elective surgical procedures: a quantitative systematic review. Journal of Advanced Nursing 70(2), 243– 255.

Jamison, R. N., Winston, C.V. Parris & Maxson, W. S. 1987. Psychological factors influencing recovery from outpatient surgery. Behaviour research and therapy 25(1), 31-37.

Johnson A.J., Steele J., Russell G.B., Moran R., Fredericks K.P. & Jennings S.G. 2009. Decreasing pediatric patient anxiety about radiology imaging tests: prospective evaluation of an educational intervention. Journal of Child Health Care 13(4):370-82.

Kain Z.N., Mayes L.C., O´Conner T.Z., Cicchetti D.V. 1996. Preoperative Anxiety in Children: Predictors and Outcomes. Archieves Pediatrics & Adolescent Medicine 150(12): 1238–1245.

Perry, Jennifer Nadine ; Hooper, Vallire D. ; Masiongale, James. 2012. Reduction of Preoperative Anxiety in Pediatric Surgery Patients Using Age-Appropriate Teaching Interventions. Journal of PeriAnesthesia Nursing 27(2), 69–81.

Pressdee D., May L., Eastman E. & Grier, D. 1997. The use of play therapy in the preparation of children undergoing MR imaging. Clinical Radiology 52 (12), 945-947.

Scott Linda, Langton Fiona, O’Donoghue Joan. 2002. Minimising the use of sedation / anaesthesia in young children receiving radiotherapy through an effective play preparation programme. European Journal of Oncology Nursing 6 (1), 15-22.

Törnqvist Erna, Månsson Åsa & Hallström Inger. 2015. Children having magnetic resonance imaging: A preparatory storybook and audio/visual media are preferable to anesthesia or deep sedation. Journal of Child Health Care 19(3), 359-369

Yap, Johnny Ngim-Kee. 1988. The effects of hospitalization and surgery on children: A critical review,

Journal of Applied Developmental Psychology 9(3), 349-358.

YK 2009. YK:n Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti nro 12/2009. Lapsen oikeus tulla kuulluksi. CRC/C/GC/12. Geneve. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_12_julkaisu.pdf

YK 2005. YK:n lapsen oikeuksien Yleiskommentti nro 7/2005. Lapsen oikeuksien täytäntöönpano varhaislapsuudessa. CRC/C/GC/7/Rev. 1. Geneve. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_7_julkaisu.pdf

YK 2003/4. YK:n lapsen oikeuksien komitean Yleiskommentti nro 4/2003. Nuorten terveydestä ja kehityksestä lapsen oikeuksien yleissopimuksen yhteydessä. CRC/GC/2003/4. Geneve. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_GC_2003_4_julkaisu.pdf

Aiheeseen liittyviä avainsanoja: emotionaalinen tuki, hoitokärsimys, hoitoprosessi, hoitosuhde, hoitoon sitoutuminen, jatkuvuus hoitotyössä, lapsinäkökulma, lapsen näkökulma, lapsilähtöinen hoitotyö, lasten ja nuorten hoitotyö, lapsen / lasten kuuntelu, lapsen / lasten valmistelu, luottamussuhde, medikaalinen malli, perioperatiivinen hoitotyö, potilasohjaus, päiväkirurginen hoitotyö, sairaalapelko, sosiaalinen malli, turvallisuus, turvallisuudentunne, vuorovaikutus

 

SPEAK UP! - Huolien puheeksi ottaminen terveydenhuollossa

Huolien puheeksi ottaminen terveydenhuollossa saattaa olla terveydenhuollon ammattilaisille haasteellista, kuten käy esimerkiksi ilmi nuoren naisen Elaine Bromileyn tapauksesta julkaistusta raportista. Raportissa kerrotaan, miten Bromiley kuoli tultuaan nukutettavaksi rutiininomaista leikkausta varten, koska häntä ei saatu hapetettua, eikä hänelle saatu asetettua hengitysputkea. Leikkaustiimin hoitajat olivat tuoneet leikkaussaliin valmiiksi trakeostomiaa (reiän tekeminen henkitorveen) varten välineet, mutta he eivät pystyneet ottamaan trakeostomian tekoa puheeksi lääkäreiden kanssa. (Harmer 2005.)

Huolien puheeksi ottaminen terveydenhuollossa on hoidon laadun ja potilasturvallisuuden kannalta tärkeää. Huolien puheeksi ottaminen voidaan määritellä kommunikoinniksi potilasturvallisuuden vaarantavista asioista tiedon, kyseenalaistamisen tai mielipiteiden välityksellä tilanteissa, joissa välitön toiminta on tarpeen potilaalle mahdollisesti aiheutuvan haitan ennaltaehkäisemiseksi. (Schwappach & Richard 2018.) Huolien puheeksi ottaminen ei kuitekaan aina ole helppoa. Terveydenhuollon ammattilaisilla saattaa olla eri syitä vaieta, silloin kun pitäisi puhua. Lisäksi huolien puheeksi ottamiselle saattaa ilmetä erilaisia esteitä. (Pattni ym. 2019.)

Yhdeksi merkittävimmistä esteistä huolien puheeksi ottamiselle on todettu olevan organisaatiossa vallitseva kulttuuri, jossa ei ole turvallista puhua tai puheeksi otetut huolet sivuutetaan  (Schwappach & Richard 2018, Pattni ym. 2019). Tällaisen kulttuurin vallitessa terveydenhuollon ammattilaisia ei kannusteta huolien puheeksi ottamiseen, eikä heidän ääntään kuulla aktiivisesti (Pattni ym. 2019). Lisäksi huolien puheeksi ottamisen esteeksi on kuvattu hierarkia ja valtasuhteet, mikä ilmenee muun muassa hoitajista ja lääkäreistä muodostuvissa moniammattillisissa hoitotiimeissä. Valtasuhteet huolien puheeksi ottamisen esteenä näkyvät myös esimerkiksi työntekijöiden ja esimiesten sekä juniori ja seniori lääkäreiden välisessä kommunikaatiossa. Huolien puheeksi ottamisen esteenä saattaa olla myös yksilöllisiä tekijöitä, kuten terveydenhuollon ammattilaisen pelko itselle mahdollisesti koituvista negatiivisista seurauksista. (Morrow ym. 2016, Pattni ym. 2019.)

Huolien puheeksi ottamisen edistämiseksi on kuvattu erilaisia ratkaisuja esimerkiksi avoimen kommunikaation sekä rohkaisevan ja läpinäkyvän organisaatiokulttuurin luominen. Hoitotyön esimiehet puolestaan voivat edistää huolien puheeksi ottamista antamalla työntekijöille positiivista palautetta sekä olemalla aidosti läsnä. (Morrow ym. 2016.) Hierarkian ja valtasuhteiden estettä huolien puheeksi ottamiseen on pyritty madaltamaan muun muassa leikkaussaleissa käytössä olevilla tarkistulistoilla. Lisäksi huolien puheeksi ottamista voidaan edistää erilaisilla opetusinterventioilla kuten simulaatioharjoittelulla. (Pattni ym. 2019.)

Huolien puheeksi ottaminen on ensisijaisen tärkeää sekä eettisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Huolien puheeksi ottamisella saatetaan parantaa hoidon laatua ja potilasturvallisuutta sekä vähentää potilaskuolleisuutta ja säästää terveydenhuollon kustannuksia. Terveydenhuollon ammattilaisina meidän tulee rohkeasti ottaa puheeksi meitä huolestuttavat asiat, joten speak up!

Kirjoittaja

Johanna Wiisak

SH, TtM, Tohtorikoulutettava

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

jmtpoh@utu.fi

LÄHTEET:

Harmer M. 2005. The case of Elaine Bromiley. http://s753619566.websitehome.co.uk/wp-content/uploads/2018/06/ElaineBromileyAnonymousReport.pdf [30.8.2019]

Morrow KJ, Gustavson AM & Jones J. 2016. Speaking up behaviours (safety voices) of healthcare workers: A metasynthesis of qualitative research studies. International Journal of Nursing Studies. 64, 42–51.

Pattni N, Arzola C, Malavade1 A, Varmani S, Krimus L & Friedman Z. 2019. Challenging authority and speaking up in the operating room environment: a narrative synthesis. British Journal of Anaesthesia. 122(2), 233–244.

Schwappach D & Richard A. 2018. Speak up-related climate and its association with healthcare workers’ speaking up and withholding voice behaviours: a cross-sectional survey in Switzerland. BMJ Quality & Safety. 27, 827–835.

Terveydenhuollon ammattilaisilla on velvollisuus paljastaa terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset

Terveydenhuollossa tapahtuneet väärinkäytökset ovat herättäneet viime vuosina keskustelua ja kirjoituksia mediassa sekä kansainvälisesti (Francis 2013) että kansallisesti. Suomessa media on hiljattain kohissut yksityisissä hoivakodeissa paljastuneista väärinkäytöksistä. (Yle 12.2.2019.) Väärinkäytöksiä ei kuitenkaan tapahdu pelkästään hoivakodeissa, vaan muissakin terveydenhuollon organisaatioissa (Pohjanoksa ym. 2019a).

Terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset voivat kohdistua potilaisiin, terveydenhuollon ammattilaisiin tai organisaatioon (Francis 2013, Pohjanoksa ym. 2019b). Väärinkäytökset ilmenevät esimerkiksi potilaiden epäasiallisena kohteluna, jopa lyömisenä, kollegoiden välisenä työpaikkakiusaamisena, lääkkeiden varastamisena ja väärinkäyttönä tai alkoholin käyttönä työajalla (Hunt & Shailer 1995, Pohjanoksa ym. 2019b). Näihin ja muihin terveydenhuollossa tapahtuviin väärinkäytöksiin terveydenhuollon ammattilaisten tulisi puuttua.

Terveydenhuollon ammattilaisilla sanotaan olevan velvollisuus puuttua ja paljastaa terveydenhuollossa tapahtuvat väärinkäytökset, mutta mihin tämä velvollisuus oikein perustuu? Sosiaalihuollossa Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) määrittelee, että henkilöstöön kuuluvan on ilmoitettava viipymättä toiminnassa ilmenevistä epäkohdista. Lisäksi kyseisessä laissa säädetään, että ilmoituksen tekijään ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014). Terveydenhuollossa ei tällaisenaan vastaavanlaista lakia ole.

Terveydenhuollon ammattilaisten velvollisuutta paljastaa terveydenhuollossa tapahtuneet väärinkäytökset ohjaa muun muassa eettiset ohjeet. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet velvoittavat valvomaan etteivät kollegat tai muut potilaan hoitoon osallistuvat toimi potilasta kohtaan epäeettisesti (Sairaanhoitajaliitto 1996). Lisäksi sairaanhoitajien ja lääkäreiden kollegiaalisuusohjeet velvoittavat puuttumaan kollegan toimintaan, mikäli tämän toiminnan koetaan uhkaavan potilasturvallisuutta (Sairaanhoitajaliitto 2014) tai kollegan koetaan olevan kykenemätön selviytymään työstään (Suomen lääkäriliitto 2013).

Eettisten ohjeiden lisäksi, terveydenhuollon ammattilaisten velvollisuutta paljastaa väärinkäytökset määrittää lainsäädäntö. Muun muassa Terveydenhuoltolaissa (2010/1326) on säädetty ilmoitusvelvollisuuksista esimerkiksi lapsiin kohdistuvista rikosepäilyistä. Lisäksi Laki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (669/2008) oikeuttaa terveydenhuollon ammattilaiset ilmoittamaan Valviralle potilasturvallisuuden vaarantavasta toiminnasta salassapitosäädösten estämättä. Omaisuusrikkomusten kuten potilaalta tai työpaikalta anastamisen sekä potilaaseen tai kollegaan kohdistuvan fyysisen väkivallan paljastamisesta säädetään puolestaan Rikoslaissa (1889/39).

Terveydenhuollon ammattilaisten väärinkäytöksiin puuttumista sekä niiden paljastamista velvoittaa myös Valviran määräys omavalvonnasta. Jokaisella työyksiköllä tulisikin olla yksikkökohtaisesti laadittu omavalvontasuunnitelma. Omavalvontaa toteutettaessa työyhteisön jäsenet arvioivat jatkuvasti omaa toimintaansa oman työyksikkönsä omavalvontasuunnitelman mukaisesti. (Valvira 2012.)

Meillä jokaisella terveydenhuollon ammattilaisella on sekä eettinen että juridinen velvollisuus puuttua ja tuoda esiin terveydenhuollossa havaitsemamme epäkohdat ja väärinkäytökset. Näin toimimalla, pystymme ylläpitämään ja edistämään hoidon laatua, potilasturvallisuutta sekä työhyvinvointia.

Kirjoittaja:

Johanna Wiisak

SH, TtM, Tohtorikoulutettava

Turun yliopisto

Hoitotieteen laitos

jmtpoh@utu.fi

LÄHTEET

Francis R. 2013. The Mid Staffordshire NHS Foundation Trust Public Inquiry. http://webarchive.nationalarchives.gov.uk/20150407084003/http://www.midstaffspublicinquiry.com/report. [20.5.2019]

Hunt G & Shailer B. 1995. The whistleblowers speak. In: Hunt G (ed). 1995. Whistleblowing in the health service. J.W. Arrowsmith Ltd. Bristol.

Laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta 669/2008. www.finlex.fi. [20.5.2019]

Pohjanoksa J, Stolt M, Suhonen R & Leino-Kilpi H. 2019a. Wrongdoing and whistleblowing in healthcare. Journal of Advanced Nursing. 1–14. https://doi.org/10.1111/jan.13979.

Pohjanoksa J, Stolt M, Suhonen R, Löyttyniemi E & Leino-Kilpi H. 2019b. Whistle-blowing process in health care: From suspicion to action. Nursing Ethics. 26(2), 526–540.

Rikoslaki 39/1889. www.finlex.fi. [20.5.2019]

Sairaanhoitajaliitto. 1996. Sairaanhoitajien eettiset ohjeet. www.sairaanhoitajat.fi. [20.5.2019]

Sairaanhoitajaliitto. 2014. Sairaanhoitajien kollegiaalisuusohjeet. www.sairaanhoitajat.fi. [20.5.2019]

Sosiaalihuoltolaki 2014/1301. www.finlex.fi. [20.5.2019]

Suomen Lääkäriliitto. 2013. Kollegiaalisuusohje. www.laakariliitto.fi. [20.5.2019]

Terveydenhuoltolaki 2010/1326. www.finlex.fi. [20.5.2019]

Valvira. 2012. Omavalvontasuunnitelma. www.valvira.fi. [20.5.2019]

Yle. 12.2.2019. Yksityisissä vanhusten hoivakodeissa ympäri maata on käynnistymässä laaja tarkastuskierros – ilmoituksia epäkohdista on tullut valvoville viranomaisille tulvimalla. www.yle.fi. [20.5.2019]

Kuva: Johanna Wiisak

Käsihygieniakulttuuri infektioiden torjunnan ytimessä

Ignaz Semmelweiss havaitsi 1800 -luvun puolivälissä, että lääketieteen opiskelijoiden toiminnalla ja synnyttäneiden äitien lapsivuodekuumeella oli yhteys. Siihen aikaan bakteereja ei ollut vielä keksitty, mutta Semmelweiss havaitsi, että opiskelijoiden hoitamat äidit sairastuivat useammin kuin kätilöiden hoitamat äidit. Havaintoonsa perustaen Semmelweiss jopa kehitti ensimmäisen käsihuuhteen, joka oli klooripohjainen.

Semmelweisin ajoista on kulunut yli 200 vuotta ja paljon on tehty infektioihin liittyviä keksintöjä sen jälkeen. Bakteerit löydettiin ja luotiin aseptiikan käsitys. Nykyaikainen leikkaustekniikkakin on kovasti kehittynyt Semmelweisin ajoista. Erityisesti leikkaushaavatorjunnan kehitystä on vauhdittanut kaksi maailmansotaa. Monia tarttuvia tauteja on saatu hallintaan erityisesti rokotteilla tai antibiooteilla.

Infektioiden torjunta on kuitenkin edelleen ajankohtainen aihe. Uudesta hienosta teknologiasta huolimatta edelleen käsihygienia ja aseptiikka ovat infektion torjunnan kulmakiviä ja toisaalta haasteita. Laadukas länsimainen hoito on saavuttanut monia voittoja ihmisen parantamiseksi, mutta terveydenhuollon työntekijän käyttäytyminen, hoitokulttuurin muuttaminen infektioiden torjuntaa tukevaksi etsii edelleen tehokasta lähestymistapaa.

Maailmanlaajuisesti tiedetään, että käsihygienian toteutuminen ei ole riittävän hyvällä tasolla. Käsihygieniaa parantavia hankkeita on ollut satoja ellei tuhansia maailmassa. Hankkeissa on käytetty koulutusta, postereita jne. Luonnollisesti myös infektioiden torjuntaan kuten käsihuuhteen annosteluun on kehitetty erilaisia vempaimia. Ja tokikin on niin, että käsihuuhdetta käytetään vain jos sitä on helposti tarjolla juuri siinä, missä käsihygieniaa vaativa tilanne tulee.

Kaikista näistä huolimatta edelleen tarvetta käsihygienian toteutumisen parantamiseen löytyy. Käsihygienian toteutumista arvioitiin analysoimalla kahta suomalaista tosi-tv -sarjaa, joissa kuvattiin sairaalatyöskentelyä (Sairaala ja Sairaalan syke). Asianmukainen käsihygienia toteutui vain 27 tilanteessa 147 käsihygieniaa vaativasta tilanteesta. Sarjan osissa tapahtui lukuisia muitakin infektion torjuntaan liittyviä laiminlyöntejä. Tutkijat arvioivat, että sarjojen käsihygienian laiminlyönnit kertoivat laajemminkin käsihygienian toteuttamiseen liittyvistä asenteista. (Hintikka ym. 2011.)

Käsihygienian toteutumisen havainnointi on eräs nykyisin tärkeimpiä työvälineitä käsihygienian toteutumisen parantamiseksi. WHO:n laajan potilasturvallisuusaineiston yhtenä osana on käsihygienian toteutuksen parantamiseen tähtäävä runsas materiaali kuten ohjeisto käsihygienian toteutumisen havainnoinneista. Käsihygieniahavainnointeihin on myös kehitetty omaa teknologiaa. Hiljattain tehdyn katsausartikkelin mukaan laitteiden avulla on saatu noin 5-55 % suuruinen käsihygienia sitoutumisen paraneminen. Suurin osa laitteista tarjoaa reaaliaikaisen palautteen käsihygienian toteutumisesta. Havainnointilaitteita käytettäessä korostui luottamuksellisuus ja läpinäkyvyys toiminnassa, käyttäjien asenteet ja käyttöympäristö sekä laitteiden toiminnallisuus, jotka vaikuttivat myös tulosten pysyvyyteen. (Meng ym. 2019.)

Jotenkin sitä vain miettii, että miksi käsihygienian toteuttaminen on niin vaikeaa? Olisiko se helpompaa, jos näkisimme mikrobit ja miten ne tarttuvat? Voisi kuvitella, että sellainen maailma, jossa näkisimme kaiken, voisi olla pelottava. Infektioiden torjunnassa pelottelu ei ole parantunut toimintatapoja kuin hetkellisesti. Kun kohtaamme uuden tarttuvan taudin, josta tietomme ovat puutteelliset, toimintatapamme paranevat (esim. AIDS). Toiminnan näkyväksi tekeminen on kuitenkin varmasti yksi havainnointienkin ansio. Jenni Palmen teki pro gradu -tutkimuksen (2018) käsihygienian vertaishavainnoinneista: Havainnoija oppi paljon käsihygienian toteutuksesta. 

Käsihygieniaan liittyvä tutkimus onkin entistä enemmän keskittynyt ihmisen käyttäytymisen tutkimukseen. Uudessa teknologiassakin korostuu toimijoiden asenteet ja toiminnan avoimuus. Käsihygieniakulttuuria on saatu muutettua. Toivottavasti kuitenkin nämä uudet tutkimussuunnat tuovat meille sellaista tietoa, että ei enää mene kahtasataa vuotta käsihygieniatoimintakulttuurin muutokseen. 

Kirsi Terho kmterh@utu.fi
Jatko-opiskelija, hoitotieteen laitos TY

Tiedolla johtaminen potilasturvallisuudessa

Monimutkainen adaptiivinen järjestelmä – tällaisena tulisi nykypäivän terveydenhuoltojärjestelmä nähdä. Tutkijoiden piirissä asiasta on kehittynyt alati kasvava yksimielisyys 2000-luvun aikana, ja sen myötä terveydenhuollon organisaatioiden johtamiselle on nähtävissä selkeä muutostarve. Täysin ei perinteisiä johtamisteorioita tarvitse hylätä, mutta niiden rinnalle tulee nostaa adaptiivinen, eli mukautuva, sopeutuva ja joustava, johtamistapa. Aikaansa seuraava ja ammattitaitoinen johtaja hyödyntää siis monenlaisia lähestymistapoja johtaessaan organisaatiota.

Miksi haluamme nostaa keskusteluun uudenlaisen tavan tarkastella potilasturvallisuutta ja sen johtamista? Aloitetaan vaikka rahasta. Tarkemmin sanottuna 951 miljoonasta eurosta, vuodessa. Tämä on tutkimusten perusteella arvioitu haittatapahtumien kokonaiskustannus Suomen terveydenhuollolle. Luvusta puuttuvat kuitenkin kokonaan muun muassa vaikeammin arvioitavien läheltä piti -tilanteiden kustannukset. Summa on silti lähes kolmannes siitä summasta, joka oli Juha Sipilän hallituksen Sote-uudistuksen kolmen miljardin euron säästötavoite. Sote kaatui, mutta tarve säästöille ei kuitenkaan hävinnyt minnekään. Tässä hetkessä korostuu entisestään tarve ryhtyä toimeen eikä jäädä odottamaan vuosien kulutta ehkä valmistuvaa Sote-uudistusta. Panostamalla potilasturvallisuuteen säästöjä voidaan saada aikaan heti huomenna.

Monimutkaisen adaptiivisen järjestelmän käsite korostuu erityisesti potilasturvallisuuden yhteydessä ja saa aikaan pienten harmaiden aivosolujen kiihtyvää liikehdintää. Monimutkainen adaptiivinen järjestelmä määritellään ryhmäksi yksittäisiä toimijoita, joilla kaikilla on vapaus toimia tavalla, joka ei aina ole ennustettavissa. Lisäksi näiden toimijoiden toiminta on yhteydessä kaikkiin muihin toimijoihin niin, että heidän toiminnan kontekstinsa muuttuu toisen toimijan toiminnan pohjalta. Monimutkaista? Kyllä. Katsantokantoja avartavaa? Ehdottomasti. Kun asiaa todella pysähtyy ajattelemaan, niin väistämättä tulee miettineeksi, miten terveydenhuollon organisaatiota voi edes johtaa niin, että se muun muassa täyttää lainsäädännössä esitetyn vaatimukseen hoidon laadusta ja turvallisuudesta? Apuun tekisi vähintään mieli kutsua Hercule Poirot omien pienten harmaiden aivosolujensa kanssa.

Yhtälailla kuin monimutkaisen adaptiivisen järjestämän käsite, myös teoria potilasturvallisuuden jakamisesta Safety I:een ja Safety II:een, muuttaa tapaa ajatella potilasturvallisuudesta perustavanlaatuisesti. Safety I:ssä turvallisuus nähdään vaaratapahtumien mahdollisimman vähäisenä määränä. Ihmiset nähdään virheille alttiina yksilöinä ja turvallisuutta pyritään parantamaan esimerkiksi oppimalla virheistä ja panostamalla prosessien standardointiin. Käytännön esimerkkinä tästä toimivat vaaratapahtumailmoitus-järjestelmät ja niiden pohjalta tehty toiminnan kehittäminen. Johtamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että asioihin reagoidaan vasta niiden tapahduttua ja toimintaa tehdään turvallisemmaksi rakentamalla suojauksia tai poistamalla vaaratapahtumien syitä. Turvallisuus kaksi painottaa puolestaan yksilöiden kykyä mukautua ja hallita monimutkaisia tilanteita. Ihmiset nähdään resurssina, joka mahdollistaa organisaation joustavuuden ja resilienssin. Oleellista on keskittyä siihen, miten kaikesta huolimatta, ihmiset toimivat pääasiassa oikein. Safety II pyrkii parantamaan turvallisuutta selvittämällä sitä, mitkä asiat ovat menneet hyvin ja levittämällä hyviä käytäntöjä. Käytännön esimerkkinä tästä on Learning from Excellence ja resilienssin käsite. Johtamisen näkökulmasta Safety II tarkoittaa päivittäisen työn fasilitointia, tapahtumien ja kehityksen ennakointia ja kykyä säilyttää organisaation adaptiivisuus, jotta väistämättömiin yllätyksiin voidaan vastata tehokkaasti. Johtajan tehtävänä on siis varmistaa, että mahdollisimman moni asia menee oikein. Ollakseen turvallinen, organisaation tulee hyödyntää toiminnassaan sekä Safety I:tä että II:ta.

Eikä tässä vielä kaikki. Hyvä johtaminen ja johdon potilasturvallisuuteen sitoutuminen ovat välttämättömiä ehtoja turvallisen organisaation luomiseksi. Potilasturvallinen organisaatio syntyy vain hyvän potilasturvallisuuskulttuurin ansiosta. Hyvä potilasturvallisuuskulttuuri kehittyy kuitenkin vain, jos potilasturvallisuutta osataan johtaa. Johtaminen puolestaan vaatii tietoa sekä turvallisuudesta että johtamisesta, jotka molemmat ovat laajoja ja mielenkiintoisia tieteenaloja. Menetelmänä adaptiivinen potilasturvallisuuden johtaminen yhdistelee erilaisia tutkittuun tietoon ja parhaaseen mahdolliseen näyttöön perustuvia johtamistapoja sekä potilasturvallisuutta lisääviä toimintamalleja, tiedostaen samalla epävarmuustekijöiden mahdollisuuden. Epävarmuustekijöiden huomiointi, toiminnan ketterä muuttaminen tarpeen niin vaatiessa ja jatkuva oppiminen ovat menetelmän ydin.  Kättä pidempää johtamiseen saa sisäistämällä adaptiivisen potilasturvallisuuden johtamisen periaatteet, joita on viisi. 1. Edistetään yhteisen turvallisuustahtotilan muodostumista. 2. Edistetään toimijoiden välistä vuorovaikutusta. 3. Edistetään toimijoiden kykyä tilannekohtaiseen itseorganisoitumiseen. 4. Rajataan toimintaa. 5. Ohjataan organisaatiota tavoitteellisesti. Jokaiselle edellä mainitulle periaatteelle on olemassa omat, tarkemmat käytännön toimintatavat.

Väestö ikääntyy ja ihmiset elävät yhä pidempään. Sairastuvuus lisääntyy ja sen myötä terveyspalveluiden käyttö. Jos terveydenhuollon toimintaa ei saada muutettua turvallisemmaksi, lisääntyvät myös hoidosta aiheutuneet vaaratapahtumat.  Näin ollen taloudellisten haittojen lisäksi vaaratapahtumista aiheutuneet inhimilliset kärsimykset lisääntyvät. Ja tätä ei missään nimessä voida hyväksyä nykypäivän terveydenhuollossa, jossa on käytössä enemmän näyttöön perustuvaa tietoa kuin koskaan aikaisemmin. Laadukkaampaa, turvallisempaa ja vaikuttavampaa hoitoa voidaan tuottaa vain, jos johtajat ja esimiehet ovat rohkeasti avoimia uudelle tavalle hahmottaa ja ymmärtää organisaatiota, potilasturvallisuutta ja johtamista, ja hyödyntävät tarjolla olevaa tietoa systemaattisesti. Ja ihan oikea arvo, sitä on potilasturvallisuuden oltava terveydenhuollossa, ihan jokainen päivä.

Kirjoittajat

Kirsi Grym, TtK, Th, Sh, TtM-opiskelija

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

s-posti: kikagr(at)utu.fi

Karoliina Marjaniemi, TtK, Sh, TtM-opiskelija

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto                                                                                        s-posti: mikasu(at)utu.fi

Lähteet

Braithwaite J, Churruca, K, Ellis L.A, Long J, Clay-Williams R, Damen N, Herkes J, Pomare C, & Ludlow K. 2017. Complexity Science in Healthcare – Aspirations, Approaches, Applications and Accomplishments: A White Paper. Australian Institute of Health Innovation, Macquarie University, Sydney, Australia. http://aihi.mq.edu.au/resource/complexity-science-healthcare-white-paper /21.2.19.

Hollnagel E, Wears R.L, & Braithwaite J. 2015. From Safety-I to Safety-II: A White Paper. The Resilient Health Care Net. University of Southern Denmark, University of Florida, USA, and Macquarie University, Australia. https://www.england.nhs.uk/signuptosafety/wp-content/uploads/sites/16/2015/10/safety-1-safety-2-whte-papr.pdf /21.2.19.

Järvelin J, Haavisto E & Kaila M. 2010. Potilasturvallisuuden kustannukset. Suomen Lääkärilehti 65 (12): 1123–1127.

Pietikäinen E, Heikkilä J & Reiman T. (toim.) 2012. Adaptiivinen potilasturvallisuuden johtaminen. VTT Technology 58, Espoo. https://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2012/T58.pdf  /21.2.19.

Terveydenhuoltolaki 2010/1326. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 / 21.2.19.