Onko passiivisuus ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa normi?

Kuva: Pexels

Paremmat ulkoilu- ja kuntoilumahdollisuudet, aktiivisempi arki, enemmän liikkumisenvapautta, paremmin liikkumista tukeva fyysinen ympäristö ja hoitajien toiminta – tässä kehittämistarpeita ikääntyneiden aktiivisuuden ja liikkumisen edistämiseksi ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Ei mikään vähäpätöinen lista.

Tutkimme viime keväänä ikääntyneiden ja hoitajien näkemyksiä liikkumiseen liittyen. Tarkastelimme sitä, miten ympärivuorokautisen palveluasumisen ympäristö edistää ja estää liikkumista, ja mitä ympäristössä tulisi kehittää. Mainitut kehittämisen kohteet ovat tämän tutkimuksen tuloksia. Tutkimus toteutettiin neljässä yksikössä yhdessä suomalaisessa kaupungissa, mutta tulokset antavat aihetta asian pohdiskeluun myös muualla. Kuinka aktiivista on ikääntyneiden arki, mitä aktiviteetteja arjessa on, miten ikääntyneitä tuetaan liikkumisessa ja aktiivisuudessa? Kuinka ympäristö edistää liikkumista?

Kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden pohjalta tiedetään, että ympärivuorokautisen palveluasumisen parissa asuvat ikääntyneet viettävät suurimman osan ajastaan paikallaan ollen, joko istuen tai maaten. Vaikka palveluasumisen asukkaan fyysinen toimintakyky on usein heikentynyt, liikkuminen ja aktiivisena pysyminen on edelleen tärkeää terveyden, hyvinvoinnin, ja itsenäisyyden ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta. Tai oikeastaan: Nuoremman aikuisen toimintakyky ei juurikaan muutu, vaikka hyvin passiivista elämää viettäisi pitkänkin aikaa. Ikääntyneen palveluasumisen asukkaan toimintakyky voi heiketä huomattavasti jopa muutamassa päivässä. Itsenäisesti aiemmin kävellyt henkilö ei enää pääsekään turvallisesti eteenpäin ilman hoitajan tai apuvälineen apua, kun sängynpohjalla on tullut vietettyä viikko. Säännöllisen harjoittelun vaikuttavuudesta taas on olemassa vahva näyttö – sillä voidaan ylläpitää ja parantaa ympärivuorokautisen hoidon parissa elävän toimintakykyä.

Tutkimuksessamme yksi ikääntyneistä osallistujista sanoi: ”Semmost siistimist mä yritän tehdä, mutta se ei pitäisi olla ainoa tekeminen mitä mä teen.. ..mä kauheesti tykkään ku mä olen päässy tonne tai joku on vieny jonneki kävelemään.. .. Mut enempi olen ollu täällä paikallani ja ihmetelly vähän seiniä, et minkä takia mä tääl seinien kans puhelen.” Useampi osallistujista kertoi, että haluaisi enemmän ulos tai kuntosalille, mutta ei ole ketään, joka sinne veisi eikä itsenäisesti pääse. Ikääntyneiden päivittäiset aktiviteetit olivat osallistujien kuvaamina pitkälti passiivisia. Tutkimuksemme perusteella herääkin kysymys: Onko passiivisuus ikääntyneiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa normi?

Tilanne palveluasumisen yksiköissä varmasti vaihtelee. Jotakin kehittämisen varaa silti varmasti löytyy mistä tahansa. Tutkimuksen valossa tiedämme, että liikkumiseen vaikuttaa laaja joukko ikääntyneen itsensä ulkopuolisia asioita. Näitä ovat muun muassa yksiköiden sisä- ja ulkotilat, laitteet ja (apu)välineet, ihmiset (niin muut asukkaat, henkilökunta, omaiset kuin vapaaehtoisetkin), tarjolla olevat aktiviteetit ja erilaiset säännöt ja arvot, joita yksikössä on. Kehittämisessä olisi tärkeä kuulla niin yksiköissä asuvia kuin siellä työskenteleviä henkilöitä. Kuten alun listauksesta näemme, heillä on sanottavaa ja näkemystä. Myös mahdollisuus vaikuttaa omaan arkeen, elämään ja työhön voi tuottaa hyvinvointia itsessään, kehittämisen myötä lisääntyvän arjen aktiivisuuden hyötyjen lisäksi. Ikääntyneiden toimintakykyisempänä pysyminen on väestömme ikääntyessä tärkeää myös hoitoon tarvittavien resurssien kannalta. Passiivisuuden ei tulisi olla normi.

 

Kirjoittaja:
Noora Narsakka
MSc, sh, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
noora.narsakka@utu.fi

 

Lähteet

Crocker, T., Forster, A., Young, J., Brown, L., Ozer, S., Smith, J., Green, J., Hardy, J., Burns, E., Glidewell, E., & Greenwood, D. C. (2013). Physical rehabilitation for older people in long-term care. Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, 2.

https://doi.org/10.1002/14651858.CD004294.pub3

Lood, Q., Kirkevold, M., & Edvardsson, D. (2022). Becoming part of an upwards spiral: Meanings of being person‐centred in nursing homes [Article]. International Journal of Older People Nursing, 17(2), e12420-n/a. https://doi.org/10.1111/opn.12420

Narsakka, N., Suhonen, R., Groot, G. & Stolt, M. (2023) The bigger picture of long-term care environments promoting activity and mobility: A photo-elicitation study with older adults and nurses. Submittoitu.

Narsakka, N., Suhonen, R., Kielo-Viljamaa, E., & Stolt, M. (2022). Physical, social, and symbolic environment related to physical activity of older individuals in long-term care: A mixed-method systematic review. International Journal of Nursing Studies, 104350. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104350

den Ouden, M., Bleijlevens, M. H. C., Meijers, J. M. M., Zwakhalen, S. M. G., Braun, S. M., Tan, F. E. S., & Hamers, J. P. H. (2015). Daily (In)Activities of Nursing Home Residents in Their Wards: An Observation Study. Journal of the American Medical Directors Association; J Am Med Dir Assoc, 16(11), 963–968. https://doi.org/10.1016/j.jamda.2015.05.016

Ympäristöllä voidaan edistää ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvien ikääntyneiden liikkumista

 

Jo vuosikymmeniä ympäristögerontologisessa tutkimusperinteessä on tiedostettu ympäristön tärkeys ikääntyneen toimintakyvylle. Jostakin syystä ympärivuorokautisen hoidon ympäristöjen rakentamisessa ja hoidon järjestämisessä tätä tietoa ei kuitenkaan ole täysin hyödynnetty. Mitä tutkimuskirjallisuudessa tiedetään tällä hetkellä ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja siellä asuvien ikääntyneiden liikkumisen suhteesta?

Liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta

Ympärivuorokautisen hoidon asukkaan liikkumisen tukeminen alkaa tilojen suunnittelusta ennen niiden rakentamista. Tärkeää on esimerkiksi se, mihin yksikkö rakennetaan. Mäen päälle, vilkkaiden teiden varteen rakennetusta hoitoyksiköstä mahdollisuudet ulkoiluun ovat haastavammat kuin tasamaalla olevasta yksiköstä, josta on rauhalliset kulkureitit läheiseen puistoon. Tärkeää liikkumisen kannalta ovat myös esteettömät, turvalliset piha-alueet. Sisätilojen osalta liikkumisen kannalta merkityksellistä on esimerkiksi se, mikä on tilojen pohjaratkaisu. Pääseekö yksikössä kiertämään jotenkin ympäri vai onko jokaisen käytävän päässä umpikuja, jossa täytyy tehdä u-käännös? Entä kuinka leveä käytävä on, mahtuuko siinä kulkemaan rinnakkain kaksi rollaattorin tai pyörätuolin avulla kulkevaa henkilöä?

Fyysisen toimintakyvyn lisäksi ympäristön tulisi tukea myös kognitiivista toimintakykyä. Esimerkiksi muistisairauden kanssa elävän kykyä suunnistaa yksikössä voidaan tukea väreillä ja erilaisilla opasteilla. Toisaalta fyysisen ympäristön ominaisuudet eivät liity vain toimintakyvyn tukemiseen. Mikä ympäristössä herättää kiinnostusta lähteä liikkeelle ja aktivoi ikääntynyttä? Fyysisen ympäristön tulisi olla virikkeellinen. Esimerkiksi seinillä oleva taide tai mahdollisuus katsella parvekkeelta luontoon tai naapurustoon voivat olla syitä lähteä liikkeelle. Virikkeisiin ja liikuntatuokioihin tarvitaan erilaisia välineitä.  

Sosiaalisen ympäristön merkitys tulee huomioida

Ympäristön vaikutus liikkumiselle ei ole pelkästään fyysiseen ympäristöön liittyvää vaan siihen vaikuttavat myös sosiaalisen ympäristön tekijät ja erilaiset käytänteet, normit ja säännöt. Ympärivuorokautisen hoidon asukkaat eivät selviä arjestaan itsenäisesti. Hoitajien rooli liikkumisen edistämisessä onkin tärkeä. Hoitajien antama fyysinen tuki liikkumiselle, itsenäisyyden tukeminen, ohjaus, kannustus ja motivointi ovat kaikki tärkeitä ikääntyneen liikkumisen kannalta. Tässä tärkeää on huomioida myös se, kuinka asukkaiden liikkumiseen suhtaudutaan niin hoitohenkilökunnan kuin työyhteisön ja organisaationkin osalta. Nähdäänkö liikkuminen tärkeänä osana arkea, pidetäänkö toimintakyvyn ylläpitämistä arvossa? Sekä hoitajien omat että organisaation arvot vaikuttavat asukkaiden liikkumiseen erilaisten käytäntöjen ja sääntöjen kautta.

Koska ympärivuorokautisen hoidon asukkaat viettävät asuinyksikössään valtaosan ajastaan (tai kaiken), on selvää, että siellä tulisi olla heitä kiinnostavaa ja heidän toimintakyvylleen sopivaa tekemistä eli virikkeitä. Sosiaalisuus on tutkimuksen valossa tärkeä osa erilaisia aktiviteetteja, joita ympärivuorokautisen hoidon parissa asukkaille järjestetään. Sekä asukkaat että hoitajat kokevat, että mahdollisuus tehdä yhdessä saa asukkaat liikkeelle ja osallistumaan. THL:n vastikään julkaiseman asukastyytyväisyyskyselyn mukaan 18 % ympärivuorokautisen palveluasumisen asukkaista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei heillä ole tarpeeksi sellaista virkistystoimintaa, josta he pitävät. Noin viidenneksen mielestä ulkoilemaan ei pääse tarpeeksi usein. Hoitajien lisäksi läheiset ja vapaaehtoiset ovat tärkeitä liikuttajia erityisesti ulkoilun osalta.

Kaikki keinot tulisi ottaa käyttöön

Tutkimme ympärivuorokautisen hoidon ympäristön ja ikääntyneiden liikkumiseen suhdetta systemaattisella kirjallisuuskatsauksella. Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin tästä. Katsauksen perusteella voidaan todeta, että keinoja edistää ikääntyneiden liikkumista ympärivuorokautisen hoidon parissa on lukuisia. Toisaalta asia vaikuttaa toisinkin päin: jos ympäristötekijöitä ei huomioida ikääntyneiden liikkumiseen liittyen, ympärivuorokautinen hoito todennäköisesti passivoi siellä asuvia ikääntyneitä. Kaikenlainen liikkuminen ympärivuorokautisen hoidon parissa elävillä ikääntyneillä ylläpitää toimintakykyä ja vaikuttaa näin myös hoidontarpeeseen. Kyseessä voi olla esimerkiksi kävely, itsenäisyys päivittäisissä toiminnoissa tai virikkeisiin osallistuminen. Hyvin suunniteltu, toteutettu ja järjestetty ympäristö voi potentiaalisesti vähentää hoidon kustannuksia, joita toimintakyvyn laskusta hoitoisuuden kasvuna syntyy. Ympäristön avulla olisikin tärkeää tukea kaikenlaista aktiivisuutta ympärivuorokautisen hoidon parissa asuvilla ikääntyneillä. 

Tulevaisuudessa hyödynnetään todennäköisesti enemmän myös erilaisia teknologisia ratkaisuja. Muun muassa erilaiset älykkäät lukkoratkaisut mahdollistavat itsenäisen liikkumisen osastojen ja yksiköiden ulkopuolelle niille asukkaille, joille itsenäinen liikkuminen on mahdollista. Samalla turvataan heitä, joille se ei ole turvallista. Erilaisilla uudenlaisilla virikkeillä, kuten roboteilla, kosketusnäytöillä ja muilla teknologioilla taas voidaan aktivoida ikääntyneitä liikkumaan.

Kirjoittaja:
Noora Narsakka
MSc, sh, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
noora.narsakka@utu.fi

Lähteet:

Baldelli, G., de Santi, M., de Felice, F., & Brandi, G. (2021). Physical activity interventions to improve the quality of life of older adults living in residential care facilities: a systematic review. Geriatric Nursing (New York), 42(4), 806–815. https://doi.org/10.1016/j.gerinurse.2021.04.011

Cunningham, C., O’ Sullivan, R., Caserotti, P., & Tully, M. A. (2020). Consequences of physical inactivity in older adults: A systematic review of reviews and meta-analyses. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports, 30(5), 816–827. https://doi.org/10.1111/sms.13616

Leppäaho, S., Kehusmaa, S. & Havakka, P. (2022). Kerro palvelustasi – Kansallinen vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyden seuranta 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/145523 (24.11.2022)

Narsakka, N., Suhonen, R., Kielo-Viljamaa, E., & Stolt, M. (2022). Physical, social, and symbolic environment related to physical activity of older individuals in long-term care: A mixed-method systematic review. International Journal of Nursing Studies, 104350. https://doi.org/https://doi.org/10.1016/j.ijnurstu.2022.104350

Kuva: Centre for Ageing Better

Yhteisö ja ympäristö ikääntyneen toimintakyvyn yhtälössä

 

Muutaman viikon takaisessa Terveyttä tieteestä -blogitekstissään lapsinäkökulman tärkeydestä hoitoympäristöjen suunnittelulle ja kehittämiselle Laura Ortju lopettaa sanoilla: ”Suurin osa maailmasta on rakennettu aikuisille – eikö edes lapsille tarkoitetut palvelut voitaisi tehdä ensisijaisesti lapsille?” Tässä kohtaa haluaisin viitata ja sanoa, että suurin osa maailmasta on rakennettu hyvän toimintakyvyn omaaville aikuisille. Olemme lapsien ohella unohtaneet muitakin.

Suosittelen Lauran loistavaa kirjoitusta. Monet hänen esiin nostamistaan teemoista tulisi huomioida myös ikääntyneiden kannalta. Ikääntyessä toimintakyky heikkenee. Niinpä luonnollisen kehityksen seurauksena hyvän toimintakyvyn omaaville aikuisille suunnitellut ympäristöt voivat tuottaa hankaluuksia ikäihmisille. Mitä toimintakyky sitten on?

Toimintakykyä on ajan saatossa määritelty monin tavoin. Yksi esimerkki tästä on Darleyn ja Goethalsin (1980) psykologinen malli toimintakyvystä, joka tiivistyy seuraavaan yhtälöön:

P = [(A – A’) x (M ± M’)] + (D ± D’) + L

Ah, kukapa ei rakastaisi yhtälöitä! Jätän mallin tarkemman tarkastelun asiasta kiinnostuneille. Sitä vastoin avaan hieman enemmän toimintakyvyn ajatusta Maailman terveysjärjestön ICF-luokituksen pohjalta. ICF-luokitus on maailmanlaajuisesti käytössä oleva toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitus. Sen monille tutumpi sisarus on tautiluokitus ICD. Vaikka luokituksen käyttö jääkin suurimmaksi osaksi ammattilaisille, kannattaa kaikkien ymmärtää sen takana vaikuttava näkemys toimintakyvystä.

ICF-luokituksessa toimintakyky määritellään kokonaisvaltaiseksi dynaamiseksi tilaksi selviytyä elämän toiminnoista. Luokitus perustuu biopsykososiaaliseen malliin. Sen mukaan toimintakykyyn vaikuttavat fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveydentilan lisäksi yksilö- ja ympäristötekijät. Toimintakyky ei siis ole vain yksilön ominaisuus vaan rakentuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Mallissa toimintarajoitteet ovat epäsuhta henkilön terveyden ja elämäntilanteen vaatimusten välillä. Toimintarajoitteita voidaan vähentää huomioimalla terveydentilan lisäksi myös ympäristö- ja yksilötekijöiden vaikutus. Yksinkertainen esimerkki ympäristön merkityksestä toimintakyvylle ovat rappuset. Terveen, vammattoman aikuisen maailmassa ne aiheuttavat lähinnä hengästystä. Ikääntyneelle ne voivat sen sijaan luoda toimintarajoitteen, joka jopa estää tilasta toiseen liikkumisen. Sama asia koskettaa toki myös monia vammaisia.

Koska toimintakyvyn heikkeneminen on luonnollinen osa ikääntymistä, emme voi sitä estää (vaikka toki esimerkiksi liikuntaharjoittelulla on merkitystä). Sitä vastoin voimme tehdä ympäristöön liittyvillä ratkaisuilla paljonkin sen eteen, että ikääntyneet pysyisivät mahdollisimman toimintakykyisinä. Suomessa kuten muuallakin maailmassa tehdään jo paljon tärkeää työtä ikäystävällisten asuinympäristöjen eteen. Ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen voi olla pieniä ja yksinkertaisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi Heinolassa on huomattu.

Vähemmän huomiota ovat toistaiseksi saaneet ympärivuorokautisen hoidon ympäristöt. Niistä monet ovat sairaalamaisia eikä ympäristö välttämättä tue asukkaan toimintakykyä, vaikka pärjäämättömyys kotona onkin yksikköön muuttamisen syy. Kuten kaikki tiedämme, väestömme ikääntyy kovaa vauhtia. Ikäystävällisten ympäristöjen merkitystä ei voi siis korostaa liikaa. Vaikka Suomessa vanhustenhoidon järjestämisessä painotamme kotihoitoa, tulee ympärivuorokautisen hoidon ympäristöissä jatkossakin asumaan ikääntyneitä, sillä kaikki eivät pärjää kotona. Myös näitä ympäristöjä tulisi kehittää paremmin toimintakykyä tukeviksi. Näin voimme edistää hyvän ja mielekkään elämän toteutumista vielä elämän loppuvaiheessakin.

Laura nostaa kirjoituksessaan esille, että lapsiystävällisten ympäristöjen suunnittelussa ja kehittämisessä tulisi kuunnella lapsia. Yhtä lailla ikäystävällisten ympäristöjen kehittämisessä mukana tulisi olla nimenomaan ikääntyneitä. Yksi keino saada ikääntyneiden ääni kuuluviin hoidon ja hoitoympäristöjen kehittämisessä on osallistava tutkimus. Tähän voidaan ottaa mukaan myös esimerkiksi ikääntyneiden läheisiä.

Lopuksi haluaisin vielä nostaa esille erittäin tärkeän näkökulman, josta myös Laura puhuu. Ympäristö ei ole vain fyysisiä asioita. ICF-luokituksenkin mukaan ympäristö pitää sisällään sosiaalisen ympäristön ja asenneympäristön. Muutoksen tarvetta saattaakin olla myös asenteissamme, kun kehitämme ikäystävällistä yhteiskuntaa ja hoitoa. 2030-luvulla väestöstämme jo yli neljännes on yli 65-vuotiaita, joten syytä kehittämiseen on. Muistakaamme tässä työssä, että ikääntyneen toimintakyvyn yhtälössä sekä yhteisö että ympäristö ovat tärkeitä.

 

Kirjoittajan tiedot:

Noora Narsakka

MSc, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

noora.narsakka(at)utu.fi