Young children’s self-efficacy: there is more to know

 

Self-efficacy is an important element in understanding human action and well-being. Self-efficacy is a belief in a person’s ability to perform a particular activity to produce an outcome.  It is one of the important determinants of acquiring health behaviours because it determines how a person executes the behaviour. Self-efficacy directly impacts the adoption and maintenance of health behaviour to promote health and prevent diseases. At an early age, fostering self-efficacy is essential as it aids young children to recognize their abilities, overcome challenges, adopt essential attitudes and behaviours, and have more motivation to reach their goals which will help them grow into healthy adults.

Psychologist Albert Bandura presented four sources of self-efficacy: mastery experiences, vicarious experiences, verbal and social persuasion and emotional and physiological states. By experiencing success, failures, and obstacles, children will become resilient and strong to overcome challenges and persevere to perform a task and succeed. Through modelling, a child observes and masters a comparable task to succeed. Persuasion and feedback also encourage them to master a given task and put greater effort to succeed. Good physical stamina and emotional state are also ways in completing a task successfully. We have knowledge on how to enhance self-efficacy in general, but little is known about the effects of self-efficacy of young children.

To understand children’s self-efficacy, determining the four key indicators should be established. These indicators are beliefs in the ability to perform a task, motivation to complete the given task, performing a task with regards to physical and emotional states, and ability to decide to perform a task under any given circumstances. Studies have shown that children with high self-efficacy believe they handle and overcome challenges they come across, finish the task despite physical and psychological challenges, and are confident to perform the task regardless of any situation.

Some studies suggest that young children who have higher self-efficacy reported to like performing healthy behaviours which resulted in being healthy and physically active and less sedentary behaviour and absences. However, there is still little evidence to support this justification. Evaluating the self-efficacy of young children is complex, challenging, and demands time because of their vulnerability and limited verbal communication. Involving young children requires special consideration and longer preparation. Also, the cultural scope of studies on the theory of mind in the children population is limited and studies suggest some inconsistencies in cognitive development across the world’s different cultures. Thus, more research is encouraged in the future to bridge these gaps.

The author:
Glenda Dangis
RN, MHSc, MSN, PhD candidate
University of Turku, Department of Nursing Science
glenda.h.dangis(at)utu.fi

References:

Bandura, A. (1997). Insights. Self-efficacy. Harvard Mental Health Letter, 13(9), 4–6.
Bandura, A. (1998). Encyclopedia of mental health: Self-efficacy. Choice Reviews Online, 39(08), 39-4322-39–4322. 
Bandura, A., Barbaranelli, C., Caprara, G. V., & Pastorelli, C. (2001). Self-efficacy beliefs as shapers of children’s aspirations and career trajectories. Child Development, 72(1), 187–206. 
Buckworth, J. (2017). Promoting Self-Efficacy for Healthy Behaviors. ACSM’S Health & Fitness Journal, 21(5), 40–42.
Butcher, K., & Pletcher, J. (2015a, October 20). How to support your child’s development of self-efficacy – Part 2 . Michigan State University Extension. 
Butcher, K., & Pletcher, J. (2015b, October 20). Self-efficacy is important to your young child – Part 1 . Michigan State University Extension. 
Crăciun, C., & Băban, A. (2008). The role of self-efficacy, past habits, and action plans in children’s eating habits. Cogniţie Creier Comportament, 12(2), 205–218. 
Heyes, C. M., & Frith, C. D. (2014). The cultural evolution of mind reading. In Science (Vol. 344, Issue 6190).
Hoskovcová, S. H. (2006). Self-efficacy in preschool children. In Studia Psychologica (Vol. 48, Issue 2, pp. 175–182).
Miller, S. A. (2019). Social-Cognitive Development in Early Childhood.
Seimetz, E., Boyayo, A.-M., & Mosler, H.-J. (2016). The Influence of Contextual and Psychosocial Factors on Handwashing. Am. J. Trop. Med. Hyg, 94(6), 1407–1417. 

Minäpystyvyyden tukeminen lasten terveyden edistämisessä

 

Kuva: Awesome Content, Pikwizard

Lasten ja nuorten terveyden edistämisen kirjallisuudessa minäpystyvyyden on tunnistettu ennustavan terveyskäyttäytymistä terveyden eri osa-alueilla. Minäpystyvyys voi tarkoittaa esimerkiksi lapsen tai nuoren luottamusta kykyynsä tehdä terveellisiä ruokavalintoja, ylläpitää säännöllistä liikuntaa tai sanoa ”ei” päihteille tai ei-toivotulle seksuaaliselle kanssakäymiselle. Käsitys omasta minäpystyvyydestä alkaa kehittyä jo lapsuudessa, kun lapsi kasvaa ja alkaa olla vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Lapsuudessa erityisesti perhe, kaverit ja ikätoverit vaikuttavat minäpystyvyyden kehittymiseen. Minäpystyvyys kehittyy, kun lapsi arvioi ja kokeilee kykyjään erilaisissa tilanteissa ja tekee niiden pohjalta johtopäätöksiä minäpystyvyydestään. (Bandura 1997.)

Lasten terveyden edistämisessä minäpystyvyyttä voidaan tukea sitä määrittävien tekijöiden kautta, joita ovat aikaisemmat kokemukset, sosiaalinen vertailu, sosiaalisen ympäristön antama palaute sekä tunteet ja tuntemukset. Minäpystyvyyden kehittymisessä erityisesti aikaisemmilla kokemuksilla on keskeinen rooli, sillä niiden kautta lapsi oppii tärkeitä taitoja ja tietoja ja saa luotettavimman käsityksen omista kyvyistään. (Bandura 1997.) Minäpystyvyyttä voidaan tukea tarjoamalla mahdollisuuksia uusille kokemuksille ja edesauttamalla onnistumisen kokemuksia, esimerkiksi auttamalla lasta asettamaan helpommin saavutettavia tavoitteita (Jerusalem & Klein Hessling 2009). Terveyden edistämisessä tämä voi tarkoittaa sitä, että lapsi saa terveyteen liittyvän pelin tai roolipelin kautta onnistumisen kokemuksia (Nyman ym. 2022) tai kouluterveydenhuollon vastaanotoilla pohditaan lapsen kanssa yhdessä sopivia tavoitteita esimerkiksi terveellisempään ruokavalioon.

Sosiaalinen vertailun kautta lapsi saa tietoa omasta pystyvyydestään vertaamalla sitä muiden kykyihin ja saavutuksiin (Bandura 1997). Minäpystyvyyttä voidaan tukea sosiaalisen vertailun kautta tarjoamalla lapselle mahdollisuuksia mallioppimiselle ja muiden toiminnan jäljentämiselle. Minäpystyvyyden tukemisessa parhaiten toimivat roolimallit, jotka ovat mahdollisimman samankaltaisia ja mahdollistavat suoran vertailun. (Jerusalem & Klein Hessling 2009.) Esimerkiksi tupakoimattomuuden tukemisessa lapsen minäpystyvyyttä voi vahvistaa se, jos hän kuulee, miten ikätoveri on onnistunut sanomaan ”ei” tupakalle. Mahdollisuuksia sosiaaliseen vertailuun voidaan tarjota myös videoiden ja tarinoiden avulla, joissa ikätoverit kertovat kokemuksistaan (Nyman ym. 2022).

Sosiaalisen ympäristön antaman palauteen kautta lapsi saa ympärillään olevilta ihmisiltä palautetta ja kannustusta omista kyvyistään (Bandura 1997). Lasten terveyden edistämisessä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kouluterveydenhoitaja antaa lapselle positiivista palautetta liikuntatottumuksista. Positiivista palautetta voi antaa arkisistakin asioista, vaikkapa siitä, jos lapsi pyöräilee koulumatkat. Huomioitavaa on, että palautteen tulisi olla mahdollisimman realistista, jotta se tukee minäpystyvyyden vahvistumista ja tarjoaa symbolisia onnistumisen kokemuksia (Jerusalem & Klein Hessling 2009).

Tunteet ja tuntemukset (esimerkiksi stressi, ahdistus, väsymys, kipu) muokkaavat lapsen arviota omista kyvyistään, ja siten vaikuttavat minäpystyvyyteen. Tunteet ja tuntemukset ovat merkityksellisiä erityisesti terveyskäyttäytymisessä ja fyysistä suorituskykyä vaativissa tilanteisessa. (Bandura 1997.) Lasten terveyden edistämisessä minäpystyvyyttä voidaan vahvistaa tukemalla positiivisia tunteita ja tunteiden säätelyä (Nyman ym. 2022). Lasta voi esimerkiksi auttaa stressin säätelyssä, ajattelemaan positiivisesti vaativissa tilanteissa (Jerusalem & Klein Hessling 2009) tai auttaa sanoittamaan tunteitaan.

Minäpystyvyyden tukemisella on keskeinen merkitys lasten ja nuorten terveyden edistämisessä. Minäpystyvyyttä on mahdollista tukea melko yksinkertaisinkin keinoin kouluterveydenhoitajan vastaanotolla tai esimerkiksi käyttämällä apuna erilaisia terveyden edistämisen menetelmiä. Lisää vinkkejä lasten minäpystyvyyden tukemiseen voi saada hiljattain julkaistusta kirjallisuuskatsauksestamme.

 

Kirjoittaja:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.nyman(at)utu.fi

 

Lähteet:

Bandura A. 1997. Self-Efficacy: The exercise of control. New York, NY: W.H. Freeman and Company.

Jerusalem M, Klein Hessling J. 2009. Mental health promotion in schools by strengthening self‐efficacy. Health Education 109(4), 329–341.

Nyman J, Tornivuori A, Salanterä S, Barroso T & Parisod H. 2022. Systematic review of digital interventions to support refusal self-efficacy in child and adolescent health promotion. Health Promotion International, 37(5), daac085. https://doi.org/10.1093/heapro/daac085

Minäuskomusten rooli terveyden edistämisessä

Kuva: Pixabay

Terveyden edistämisen kirjallisuudessa ihmisen käyttäytymistä on kuvattu erilaisten minäuskomusten kautta. Näitä minäuskomuksia ovat esimerkiksi minäpystyvyys, itseluottamus, itsetunto ja minäkäsitys. Samankaltaisiin käsitteisiin törmätessä voi kuitenkin jäädä pohtimaan, mitä kyseiset käsitteet oikeastaan tarkoittavat, miten ne eroavat toisistaan ja mitä merkitystä niillä on terveyden edistämisen tai terveyskäyttäytymisen näkökulmasta. Tässä blogitekstissä tarkastelen lyhyesti minäpystyvyyttä, itseluottamusta, itsetuntoa ja minäkäsitystä sekä niiden roolia terveyden edistämisessä.

Minäpystyvyydellä (self-efficacy) tarkoitetaan yksilön luottamusta kykyynsä toimia tai käyttäytyä tietyllä tavalla ja selviytyä siihen liittyvistä haasteista (Bandura 1997). Terveyden edistämisessä minäpystyvyys voi tarkoittaa esimerkiksi lapsen tai nuoren luottamusta kykyynsä sanoa ”ei” päihteille, äidin luottamusta kykyynsä imettää vauvaansa tai ikääntyneen luottamusta kykyynsä liikkua. Terveyden edistämisen sekä sairauksien ennaltaehkäisyn ja omahoidon kirjallisuudessa minäpystyvyyden on tunnistettu ennustavan terveyskäyttäytymistä terveyden eri osa-alueilla ja sitä on käytetty, kun on mitattu esimerkiksi terveyden edistämisen menetelmien tuloksia ja vaikuttavuutta.

Arkikielessä itseluottamuksesta (self-confidence) ja minäpystyvyydestä puhuttaessa tarkoitetaan usein samaa asiaa. Vaikka itseluottamus onkin käsitteenä samankaltainen, se tarkoittaa kuitenkin hieman eri asiaa. Esimerkiksi Banduran (1997) mukaan itseluottamus viittaa yleiseen luottamuksen tai uskomuksen vahvuuteen, mutta ei ole täsmällinen sen osalta, mitä luottamus koskee tai minkä suhteen ollaan luottavaisia. Sen sijaan minäpystyvyys viittaa tilanne- tai tehtäväkohtaiseen luottamukseen tai uskoon siitä, että pystyy toimimaan tietyllä tavalla ja saavuttaa jotain. Se siis sisältää sekä ajatuksen siitä, mitä kykyä tämä luottamus koskee, että ajatuksen siitä, miten voimakas luottamus on. (Bandura 1997.) Itseluottamus on pikemminkin persoonallisuuden piirre, jonka voisi ajatella vaikuttavan terveyskäyttäytymiseen minäpystyvyyden kautta esimerkiksi siten, miten tyytyväinen on omiin terveysvalintoihinsa tai omaan terveyskäyttäytymiseensä.

Siinä missä minäpystyvyys tarkoittaa arviota omasta pystyvyydestään, itsetunto (self-esteem) tarkoittaa arviota omasta arvostaan (Bandura 1997). Terveyden edistämisen ja terveyskäyttäytymisen osalta voisi esimerkiksi ajatella, että jos kokee itsensä arvokkaana, on tyytyväisempi elämäänsä ja terveyteensä (Park ym. 2016). Siten itsetunnon voi ajatella olevan yhteydessä yleisemmin hyvinvointiin ja terveyteen liittyvään käyttäytymiseen.

Minäkäsitys (self-identity) puolestaan viittaa omiin käsityksiin itsestä. Se kuvaa melko pysyviä ominaisuuksia, joita itse liittää itseensä (Sparks 2000.) Terveyden edistämisen näkökulmasta tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihminen näkee itsensä tupakoitsijana, terveellisesti syövänä tai liikunnallisena (Rise et al. 2010). Sen on tunnistettu vaikuttavan terveyskäyttäytymiseen ja siihen liittyvään aikomukseen esimerkiksi minäpystyvyyden, asenteiden ja normatiivisten uskomusten kautta (ks. esim. Hagger ym. 2007, Quaye ym. 2021).

Terveyden edistämisen näkökulmasta eri minäuskomusten erottaminen toisistaan on tarpeen erityisesti silloin, jos halutaan selittää terveyskäyttäytymistä tai mitata terveyden edistämisen menetelmien tuloksia ja vaikuttavuutta. Tämä on olennaista siksi, jotta tiedetään mitä mitataan ja miten terveyskäyttäytymistä pyritään selittämään. Edellä kuvatuista minäuskomuksista minäpystyvyyden roolia terveyden edistämisessä ja terveyskäyttäytymisessä on tutkittu eniten. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että minäpystyvyys ja sen mittaaminen on usein konteksti- tai tehtäväsidonnaista (Bandura 2006) ja siten lähellä todellista terveyskäyttäytymistä.

Kirjoittaja:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.nyman(at)utu.fi

Lähteet:

Bandura A. 1997. Self-Efficacy: The exercise of control. New York, NY: W.H. Freeman and Company.

Bandura A. 2006. Guide for constructing self-efficacy scales. Teoksessa: Urdan T, Pajares F (toim.), Self-efficacy beliefs of adolescents. Greenwich, CT: Information Age Publishing.

Hagger MS, Anderson M, Kyriakaki M, Darkings S. 2007. Aspects of identity and their influence on intentional behavior: Comparing effects for three health behaviors. Personality and Individual Differences 42(2), 355-367.

Park J, Kim YH, Park SJ, Suh S, Lee HJ. 2016. The relationship between self-esteem and overall health behaviors in Korean adolescents. Health Psychology and Behavioral Medicine 4(1), 175-185.

Quaye ES, Mokgethi K, Ameyibor LEK. 2021. Health self-identity-based motivations and behavioral intentions: A predictive model and segmentation analysis. Social Marketing Quarterly 27(4), 347-369.

Rise J, Sheeran P, Hukkelberg S. The role of self-identity in the Theory of Planned Behavior: A meta-analysis. Journal of Applied Social Psychology 40(5), 1085-1105.

Sparks P. 2000. Subjective expected utility-based attitude–behavior models: The utility of self-identity. Teoksessa: Terry DJ, Hogg MA (toim.). Attitudes, behavior, and social context: The role of norms and group membership. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum. 31–46.

Minäpystyvyys terveyskäyttäytymisen tukena myös COVID-19 pandemian aikana

kuva: Pexels (Ekaterina Belinskaya)

Minäpystyvyyden merkitys terveyskäyttäytymiseen on tunnistettu jo 1980-luvulla. Esimerkiksi Lawrancen ja McLeroyn (1986) mukaan ihminen todennäköisesti käyttäytyy tietyllä tavalla, jos hän uskoo pystyvänsä tekemään ja haluaa tehdä niin. Tämä niin sanottu minäpystyvyys siis ennustaa jossain määrin terveyskäyttäytymistä. Minäpystyvyyden yhteys terveyskäyttäytymiseen on todettu monessa tutkimuksessa niin terveyden edistämisen, sairauksien ennaltaehkäisyn kuin myös niiden omahoidon osalta.

Tuoreimpien tutkimusten mukaan minäpystyvyys vaikuttaa COVID-19-pandemiaan liittyvään terveyskäyttäytymiseen niin Suomessa kuin myös muualla maailmalla. Minäpystyvyydellä on todettu olevan voimakkain myönteinen vaikutus COVID-19 pandemialta suojautumiseen (Kim & Kim 2020, Nazione ym. 2020, Hsing ym. 2021), esimerkiksi käsienpesuun ja sosiaalisen etäisyyden ottamiseen (Hsing ym. 2021). Myös koetulla tilanteen vakavuudella, koetulla alttiudella, aikomuksilla, sosiaalisella tuella ja oman toiminnan odotetuilla seurauksilla on havaittu olevan vaikutusta pandemialta suojautumiseen. 

Minäpystyvyyden on arvioitu vaikuttavan COVID-19 pandemialta suojautumiseen aikomusten kautta. Kun uskoo pystyvänsä pitämään sosiaalista etäisyyttä, on vahvempi aikomus tehdä niin ja lopulta käyttäytyy aikomuksensa mukaisesti. (Hamilton ym. 2020.) Lisäksi minäpystyvyys tukee suojautumiskäyttäytymistä auttamalla voittamaan koetut esteet esimerkiksi käsien pesuun tai kasvomaskin käyttöön liittyen (Shahnazi ym. 2020). Siinä missä vahva minäpystyvyys tukee COVID-19 pandemialta suojautumista ja sosiaalisen etäisyyden ottamista, heikko minäpystyvyys vaikeuttaa sitä (Beeckman ym. 2020). Minäpystyvyyden merkitys saattaa korostua erityisesti pandemian ja muiden suurien uhkien aikana, koska vahva minäpystyvyys vähentää koetun uhkan merkitystä pandemialta suojautumisessa (Jørgensen ym. 2021).

Mitä tämä sitten tarkoittaa COVID-19 pandemialta suojautumisen sekä siihen liittyvän terveysviestinnän osalta? Tutkimustiedon perusteella terveyskäyttäytymisen tukemisessa minäpystyvyyden tukeminen on keskeistä (Hamilton ym. 2020). COVID-19 pandemiaan liittyvän terveysviestinnän tehokkuutta voidaan vahvistaa korostamalla minäpystyvyyden tukemista esimerkiksi uhkaan vetoamisen sijaan, koska vahva usko omaan kykyynsä noudattaa suojautumisohjeita vähentää pelon merkitystä omassa käyttäytymisessä (Jørgensen ym. 2021). Minäpystyvyyden merkitys pandemialta suojautumisessa on siis suurempi kuin koetun uhkan (Shahnazi ym. 2020, Okuhara ym. 2020). Lisäksi tieto vaikuttaa minäpystyvyyteen (Wu ym. 2016). Siinä missä terveysviestintää tarjoavilla nettisivuilla vietetty aika saattaa tukea minäpystyvyyttä (Nazione ym. 2020), COVID-19 tiedon ylitarjonta ja sen aiheuttama epävarmuus saattaa heikentää sitä (Farooq ym. 2020). Minäpystyvyyttä voidaan tukea tarjoamalla ymmärrettävää ja johdonmukaista tietoa, joka ei levitä pelkoa, vaan antaa selkeän yleiskuvan COVID-19 pandemiasta ja siitä, miten siltä voi suojautua.

Kirjoittajan tiedot:

Johanna Nyman
th/sh, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
johanna.e.nyman(at)utu.fi

Lähteet:

Lawrance L, McLeroy KR. 1986. Self-efficacy and Health Education. Journal of School Health 56(8), 317-321. 

Kim S, Kim S. 2020. Analysis of the Impact of Health Beliefs and Resource Factors on Preventive Behaviors against the COVID-19 Pandemic. International Journal of Environmental Research and Public Health 17(22), 8666.

Nazione S, Perrault E, Pace K. 2020. Impact of Information Exposure on Perceived Risk, Efficacy, and Preventative Behaviors at the Beginning of the COVID-19 Pandemic in the United States. Health Communication 36, 23-31. 

Hsing JC, Ma J, Barrero-Castillero A, Jani SG, Pulendran UP, Lin B-J, Thomas-Uribe M, Wang CJ. Influence of Health Beliefs on Adherence to COVID-19 Preventative Practices: International, Social Media–Based Survey Study. Journal of Medical Internet Research 23(2), e23720.

Hamilton K, Smith SR, Keech JJ, Moyers S, Hagger MS. 2020. Application of the Health Action Process Approach to Social Distancing Behavior During COVID‐19. Applied Psychology: Health and Well-Being, Oct 2: 10.1111/aphw.12231.

Shahnazi H, Ahmadi-Livani M, Pahlavanzadeh B, Rajabi A, Hamrah MS, Charkazi A. 2020. Assessing preventive health behaviors from COVID-19: a cross sectional study with health belief model in Golestan Province, Northern of Iran. Infectious Diseases of Poverty 9, 157.

Beeckman M, De Paepe A, Van Alboom M, Maes S, Wauters A, Baert F, Kissi A, Veirman E, Van Ryckeghem DML, Poppe L. 2020. Adherence to the Physical Distancing Measures during the COVID‐19 Pandemic: A HAPA‐Based Perspective. Applied Psychology: Health and Well-Being 12(4), 1224-1243. 

Jørgensen F, Bor A, Petersen MB. 2021. Compliance without fear: Individual‐level protective behaviour during the first wave of the COVID‐19 pandemic. British Journal of Health Psychology, March 24. 

Okuhara T, Okada H, Kiuchi T. 2020. Predictors of Staying at Home during the COVID-19 Pandemic and Social Lockdown based on Protection Motivation Theory: A Cross-Sectional Study in Japan. Healthcare, 8, 475.

Wu S-FV, Hsieh N-C, Lin L-J, Tsai J-M. 2016. Prediction of self‐care behaviour on the basis of knowledge about chronic kidney disease using self‐efficacy as a mediator. Journal of Clinical Nursing 25, 2609-2618.

Farooq A, Laato S, Najmul Islam AKM. 2020. Impact of Online Information on Self-Isolation Intention During the COVID-19 Pandemic: Cross-Sectional Study. Journal of Medical Internet Research 22(5), e19128.