Elintapaohjauksen sivuuttaminen on resurssien haaskausta

Kuva: Pixabay

Käyttäessäni terveydenhuollon palveluja en voi olla tarkastelematta niitä terveydenhoitajan silmälasien läpi. Useamman kerran asioidessani omalla tai lapseni asialla perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa olen jäänyt miettimään, miksi hyvä tilaisuus elintapaohjauksen antamiseen jätettiin käyttämättä. Esimerkiksi…

… hammaskiven poiston yhteydessä olisi ollut otollista kertoa suun terveyteen vaikuttavista elintavoista,

… lapsen suolisto-ongelmien selvittelyn yhteydessä olisi ollut tärkeää kysyä koko perheen ruokailu- ja liikuntatottumuksista,

… voidepesuohjausta annettaessa olisi voinut selvittää muutamalla kysymyksellä perheen elämän stressitekijöitä ja elintapoja, jotka voivat olla yhteydessä atooppisen ihon kuntoon ja hoitoon.

Esimerkkejä olisi enemmän, kuin tähän blogikirjoitukseen mahtuu. Myös sydäntäni lähellä oleva ja elintapaohjaukseen erityisesti keskittynyt neuvola saa valitettavasti osaltani kritiikkiä. Mielestäni ohjaus makeiden välipalojen välttämiseen ja digilaitteiden säännöstelyyn tulee auttamatta liian myöhään, jos niistä keskustellaan leikki-ikäisen käynnillä. Kun perheiden tavat ja tottumukset ovat vakiintuneita, niitä on enää vaikea muuttaa.

Olen miettinyt paljon, mistä tämä mahtaa johtua. Eikö terveydenhuollon ammattilaisilla ole enää valmiutta puheeksi ottoon vai miksi elintapaohjaus unohtuu? Olemmeko vain turhautuneita siihen, etteivät asiakkaamme motivoidu muutoksiin ohjauksestamme huolimatta (ks. Mäenpää & Vuori 2021)? Elintapaohjaus ei nimittäin vaadi lisäresursseja ajan tai henkilöstön suhteen, vaan on toteutettavissa tavanomaisen vastaanottotoiminnan ja kaikkien terveydenhuollon kohtaamisten yhteydessä. Kun elintapaohjauksesta tehdään irrallista (esim. liikunnanohjaus, ravitsemusterapia), on kyse jo vakavammasta puuttumisesta. Kuten Mäenpää ja Vuori (2021) tutkimuksessaan osoittavat, tarvitsemme lisää koulutusta puheeksi ottoon ja keinoihin motivoida asiakkaitamme.

Elintapaohjausta olisi ennaltaehkäisyn näkökulmasta oleellista toteuttaa terveydenhuollon lisäksi ihan kaikissa ihmisten arkiympäristöissä. Vähäpätöisiltä tuntuvilla teoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Jos esimerkiksi päiväkodin kotileikissä leikitään muffinssien sijaan kasviksilla, neuvolassa otetaan puheeksi koko perheen ruokatottumukset, lähikaupassa on tarjolla kassakasviksia ja lastenohjelman suosikkihahmo kertoo, miten hauska on laittaa ruokaa – näillä asioilla on hyvä mahdollisuus jäädä muhimaan lapsen mieleen. Valitettavasti myös päinvastoin ja usein arkemme tarjoaakin hyvinvoinnin kannalta negatiivista viestintää.

Ihmisten hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen on hoitotyön periaatteiden mukaista (mm. Stanton ym. 1986, Sidani 2011) ja tekee hoitotyöstä inhimillistä. Vaikuttava elintapaohjaus myös vähentää tuntuvasti terveydenhuollon kustannuksia (esim. Johansson ym. 2005, Ono ym. 2020). Soteuudistuksen yhteydessä on puhututtanut terveydenhuollon häiriökysyntä (ks. Hyytiälä & Kekomäki 2017), josta on kirjoitettu myös tässä blogissa aiemmin. Mielestäni elintapaohjauksen uupuminen on osa häiriökysyntää. Terveydenhuolto ei vastaa yksilön tarpeisiin, mikäli elintavat sivuutetaan. Ohjausta vaille jäänyt ihminen hakeutuu luultavasti uudelleen vastaanotolle, jos ei ihan heti, niin viimeistään vuosien päästä – ja silloin ollaankin jo korjaavien toimenpiteiden tarpeessa. Tämä jos mikä on resurssien haaskausta.

Pidetään siis perusasiat mielessä toteuttaessamme tärkeää työtä ihmisten parissa. Pienillä teoilla on myös välittömiä hyvinvointivaikutuksia. Oli kyseessä sitten lääkärintarkastus, hieronta tai lapsen vasukeskustelu, niin kyllähän se tuntuu tosi kivalta, että jollakin on aikaa olla kiinnostunut minun ja läheisteni hyvinvoinnista.

 

Kirjoittaja:

Laura Ortju  

Th, TtM 

Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos 

Hyvinvointipedagogi, Liperin kunta 

lortju(at)uef.fi

 

Lähteet:

Hyytiälä H & Kekomäki M. 2017. Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti 46(72), 2664-2665.

Johansson K, Bendtsen P & Åkerlind I. 2005. Advice to patients in Swedish primary care regarding alcohol and other lifestyle habits: how patients report the actions of GPs in relation to their own expectations and satisfaction with the consultation. European Journal of Public Health, 15(6), 615-620. https://doi.org/10.1093/eurpub/cki046.

Mäenpää T & Vuori A. 2021. Broaching overweight and obesity at maternity and child health clinics. International Journal of Nursing Practice, 27(5), e12958. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1111/ijn.12958.

Ono H, Akahoshi H & Kai M. 2020. The trends of medical care expenditure with adjustment of lifestyle habits and medication; 10-year retrospective follow-up study. Environmental Reasearch and Public Health, 17(24), 9546; https://doi.org/10.3390/ijerph17249546.

Sidani S. 2011. Self-care. Teoksessa Doran D M (toim.). Nursing outcomes. The state of the science. 2. painos. Jones & Barlett Learning, Sudbury, 79-130.

Stanton M, Paul C & Reeves JS. 1986. Hoitotyön prosessi. Teoksessa Hytönen E, Miettinen A, Mölsä A, Suutarinen A & Ylipahkala T. (suom.) Hoitotyön teoriat. Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu. WSOY, Juva, 21-37. Englanninkielinen alkuteos: Nursing theories. A base for professional nursing practice. 1980. Prentice-Hall Inc.

Pitkäaikaisen kivun arviointi – Mission impossible?

 

Pitkäaikaista eli kroonista kipua pidettään usein näkymättömänä kansansairautena. Arvioidaan, että Suomessa, kuten muissakin Euroopan maissa, pitkäaikaisesta kivusta kärsii lähes joka viides aikuinen. Arvioiden tekeminen on hankalaa, koska vasta tänä vuonna pitkäaikainen kipu sai oman diagnoosikoodin, jonka hyväksyminen ja käyttöönotto Suomessa ovat vielä kesken. Pitkäaikainen kipu, määritelmän mukaan yli 3­­–6kk kestänyt kipu, liittyy usein erilaisiin pitkäaikaissairauksiin, kuten nivelrikko tai muut tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet. Taustalla voi olla myös hermovaurio. Kun kipu on läsnä potilaan elämässä päivittäin, öistä puhumattakaan, voi sen arviointi olla terveydenhuollon ammattilaiselle haasteellista yhden käynnin yhteydessä. Kivun arvio on kuitenkin yksi keino tehdä tämä näkymättömänä pidetty sairaus näkyväksi.

Kivun arvioinnin lähtökohtana on aina potilaan oma arvio tilanteesta. Pitkäaikaisen kivun systemaattinen arviointi luo perustan kivunhoitoon, joka tulisi tapahtua luottamuksellisessa ja pysyvässä hoitosuhteessa. Kivun systemaattisen arvioinnin avulla on mahdollista seurata kivun taustalla mahdollisesti olevan sairauden kulkua ja se on myös ainoa keino, jolla voidaan luotettavasti seurata kivun hoidon tuloksellisuutta. Kivun monipuolisen arvioinnin avulla voidaan selvittää myös kipumekanismia, jolloin voidaan helpommin löytää oikeita kivunhoitomenetelmiä.

Kivun arviointiin useimmiten käytetyt yksiulotteiset kipumittarit kuten kipujanalla, numeerisella tai verbaalisella asteikolla (joita käsiteltiin edellisessä tekstissäni), antavat pitkäaikaisessakin kivussa alun kivun systemaattiseen arviointiin. Nämä yksiulotteiset kipumittarit perustuvat kuitenkin sen hetkiseen arvioon kivun sensorisesta intensiteetistä, jolloin saatu mittaustulos kuvaa hyvin kapeasti pitkäaikaisesta kivusta kärsivän potilaan kokonaistilannetta. Samaa mittarin skaalaan voikin käyttää kuvaamaan kivun intensiteetin lisäksi kivun epämiellyttävyyttä ja kivun haittaavuutta, jolloin saadaan jo monipuolisempi kuva kivusta.  Yksi helppokäyttöinen, pitkäaikaisen kivun arviointiin validoitu mittari on Brief Pain Inventory (BPI), jossa potilas arvioi kivun intensiteettiä pahimmillaan, lievimmillään ja keskimääräisesti viimeisen vuorokauden aikana sekä parhaillaan tuntuvana. Kivun aiheuttamaa haittaa yleiseen aktiivisuuteen, kävelyyn, työhön, ihmissuhteisiin, mielialaan, uneen ja elämästä nauttimiseen arvioidaan myös NRS 0–10 –asteikolla. Tällä kyselyllä päästään siis helposti kivun vaikutuksiin myös potilaan toimintakykyyn, psyykkiseen tilanteeseen ja elämänlaatuun, joita voidaan selvittää myös laajemmin omilla mittareilla tarvittaessa. Brief Pain Inventory -mittari sisältää myös kipupiirroksen, jonka tarkoitus on kuvata kivun paikallinen esiintyminen.

Pitkäaikaisesta kivusta kärsivät potilaat kuvaavat kipua usein erilaisin termein, esimerkiksi polttava, tylppä tai pistävä, jolloin kivun intensiteetin ja haitan lisäksi on aiheellista dokumentoida myös kivun luonne. Kivun luonnetta voidaan arvioida esimerkiksi systemaattisesti käyttämällä kipusanostoa sisältävällä mittarilla, kuten MCGill-kipukyselyä. Samassa mittarissa arvioidaan myös kivun muutosta ajassa sekä kipua helpottavia ja pahentavia asioita, joiden avulla saadaan lisätietoa kivun mekanismista.

Kokonaiskuvan saamiseksi pitkäaikaisesta kivusta kärsivän potilaan tilanteesta on varattava aikaa potilaan kuuntelmiseen ja käytettävä erilaisia, tilanteeseen ja potilaalle sopivia mittareita. Pitkäaikaisen kivun hoidossa tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jolloin kaikki hoitoon osallistuvat hoitotyön ammattilaiset tuovat oman ammattitaitonsa myös kivun monipuoliseen arviointiin näiden muutamien esiteltyjen mittareiden lisäksi.

Kirjoittajan tiedot:

Riitta Mieronkoski

ft, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

s-posti: ritemi@utu.fi

Lähteet:

Fillingim, R. B., Loeser, J. D., Baron, R., & Edwards, R. R. (2016). Assessment of Chronic Pain: Domains, Methods, and Mechanisms. The Journal of Pain : Official Journal of the American Pain Society, 17(9 Suppl), T10-20. https://doi.org/10.1016/j.jpain.2015.08.010

Kipu. Käypä hoito. 2017. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Anestesiologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. http://www.ebm-guidelines.com/dtk/hpt/avaa?p_artikkeli=hoi50103#s8. Viitattu 16.10.2018.

Tan, G., Jensen, M. P., Thornby, J. I., & Shanti, B. F. (2004). Validation of the brief pain inventory for chronic nonmalignant pain. The Journal of Pain, 5(2), 133–137. https://doi.org/10.1016/j.jpain.2003.12.005

WHO 2018. ICD-11 for Mortality and Morbidity Statistics. https://icd.who.int/browse11/l-m/en#/http%3a%2f%2fid.who.int%2ficd%2fentity%2f661232217. Viitattu 16.10.2018

Elämän varhaisvaiheet määrittävät tulevaa terveyttä

Ihmisen elämää kuvataan usein kaarena, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Useimmat elintapoihin liittyvät terveysongelmat, kuten lihavuus ja ylipaino sekä kansansairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit sekä tyypin 2 diabetes, nostavat päätään vasta aikuisiällä - kaaren jo käännyttyä laskusuuntaan. Riskiä sairastua näihin sairauksiin lisäävät useat aiemmin kaaren varrella elintapoihin liittyvät tekijät, kuten liian vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja niistä mahdollisesti seuraava ylipaino. Myös geenien osuus näiden sairauksien synnyssä on yleisesti tunnistettu. Viime vuosikymmenten tutkimustulosten perusteella kuitenkin sikiöajalla, syntymällä ja varhaislapsuudella on osaltaan tärkeä rooli tuon riskin muokkaajina. Esimerkiksi äidin raskausaikaisen tupakoinnin ja painonnousun sekä lapsuusiän kasvun on todettu olevan yhteydessä lihavuusriskiin aikuisiällä. Lisäksi mm. syntyminen keskosena (<37 raskausviikolla) lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin aikuisiällä.

Termi ”terveyden varhainen ohjelmoituminen” viittaa siihen, miten elimistö elämän varhaisvaiheessa ohjelmoituu tai sopeutuu kulloinkin vallalla olevaan ympäristöön. Tämä sopeutuminen näkyy elimistön toiminnassa myös pitkällä aikavälillä. Ilmiön tutkimiseen keskittynyt monitieteinen tutkimusala, joka nykyisin kulkee nimellä ”Developmental Origins of Health and Disease” (DOHaD, https://dohadsoc.org), käsittelee elämän varhaisvaiheiden yhteyttä terveyteen ja hyvinvointiin myöhemmällä iällä (ks. esim. Hanson & Gluckman 2011). Vaikka ilmiö on huomioitu jo vuosisadan alkupuolella, sai tutkimusala laajemmassa mittakaavansa lähtösysäyksen 1980-luvun Englannissa tehdystä löydöksestä, jossa todettiin niiden, jotka syntyivät pienipainoisina, kuolleen todennäköisemmin sydän ja verisuonitauteihin, kuin normaalipainoisina syntyneiden. Sittemmin tutkimusala on laajentunut käsittelemään elämän varhaisvaiheen altisteita ympäristömyrkyistä äidin raskausaikaiseen stressiin.

Varhainen ravitsemus on yksi keskeisistä altisteista, jonka yhteydestä terveyteen ja hyvinvointiin pitkällä aikavälillä on selkeää tutkimusnäyttöä. Esimerkiksi imetyksen lihavuudelta kehittymiseltä suojaava vaikutus ja toisaalta liian korkean imeväisiän proteiininsaannin lihavuuden kehittymiselle altistava vaikutus ovat löydöksiä, jotka ovat toistuneet tutkimuksissa (ks. esim. Brands ym 2014). Toisaalta on myös näyttöä siitä, että elämän varhaisvaiheet vaikuttavat ruokailutottumuksiimme aikuisiällä; esimerkiksi niiden, jotka ovat syntyneet pienipainoisina keskosina, on todettu omaavan aikuisiässä epäterveellisemmät ruokailutottumukset täysiaikaisina syntyneisiin verrattuna

Useat elämän varhaisvaiheessa vaikuttavat tekijät ovat sellaisia, joihin emme pysty suoralta kädeltä vaikuttamaan kovinkaan paljoa. Kuitenkin elintavat, tärkeimpinä ravitsemus ja liikunta, ovat tekijöitä joiden avulla pystymme kenties pitkällä aikavälillä muokkaamaan jo elämän varhaisvaiheessa muotoutuvaa aikuisiän sairastumisriskiä. Viimevuosien tutkimustulosten perusteella onkin erittäin tärkeää panostaa etenkin raskautta suunnittelevien nuorten naisten, raskaana olevien äitien, imeväisikäisten sekä esimerkiksi keskosena syntyneiden terveyden seurantaan ja elintapaohjaukseen osana laajempaa lihavuuden ja siihen liittyvien kansansairauksien ehkäisytyötä.

Kirjoittaja:

Hanna-Maria Matinolli

Terveydenhoitaja, TtT

Projektitutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

ResearchGate: https://www.researchgate.net/profile/Hanna_Maria_Matinolli

Lähteet:

Barker D.J. & Osmond C. 1986. Infant mortality, childhood nutrition, and ischaemic heart disease in England and Wales. Lancet, 1(8489):1077–1081.

Brands, B., Demmelmair, H., Koletzko, B. 2014. How growth due to infant nutrition influences obesity and later disease risk. Acta Paediatr. 130, 578-585.

Brisbois, T.D., Farmer, A.P., McCargar, L.J. 2012. Early markers of adult obesity: a review. Obesity Reviews, 13, 347-367.

Hanson, M. & Gluckman, P. 2011.  Developmental origins of noncommunicable disease: population and public health implications. Am J Clin Nutr, 94; 1754S-1758S.

Kaseva, N., Wehkalampi, K., Hemiö, K., Hovi, P., Järvenpää, A.L., Andersson, S., Eriksson, J.G., Lindström, J., Kajantie, E. 2013. Diet and nutrient intake in young adults born preterm at very low birth weight. J Pediatr 163(1):43-8.

Matinolli HM. 2018. Nutrition and early life programming of health. Focus on preterm birth and infant feeding in relation to energy-balance and related traits in adulthood. Väitöskirja. Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta.

Raju, T.N.K, Buist, A.S., Blaisdell C.J., Moxey-Mims, M., Saigal, S. 2017. Adults born preterm: a review of general health and system-specific outcomes. Acta Paediatr. 106(9):1409-1437.

Sipola-Leppänen, M., Vääräsmäki, M., Tikanmäki, M., Matinolli, HM., Miettola S., Hovi P., Wehkalampi, K., Ruokonen, A., Sundvall, J., Pouta, A., Eriksson, JG., Järvelin, MR., Kajantie, E. 2015. Cardiometabolic risk factors in young adults who were born preterm. Am J Epidemiol. 181(11):861-73.