keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Uusi työaikalaki – mikä muuttuu hoitajien työvuorosuunnittelussa?

Uusi työaikalaki (872/2019) tulee voimaan 1.1.2020, kumoten vuonna 1996 asetetun työaikalain (605/1996). Nykyinen laki on ohjannut hoitohenkilökunnan työvuorosuunnittelua kohtuullisen väljästi, jos työvuorosuunnittelua tarkastellaan työntekijän palautumisen näkökulmasta. Työntekijä on voinut suunnitella itselleen epäergonomisia työvuoroja. Esimerkki epäergonomisista työvuoroista on ilta-aamuvuorojen yhdistelmä, jossa työvuorojen välinen lepoaika jää varsin lyhyeksi (9 tuntia). Osa tästä yhdeksästä tunnista käytetään kodin ja työpaikan välisiin siirtymisiin, levon ja unen ohella. Vuoroyhdistelmä on kuitenkin ollut suosittu työntekijöiden keskuudessa. Sen avulla voidaan työntekijän näkökulmasta hieman pidentää esimerkiksi viikonloppuvapaata: aamuvuorosta vapaalle ja maanantaina iltavuoroon. Työvuoroyhdistelmän nähdään tukevan myös potilashoidon jatkuvuutta, jolloin sama hoitaja hoitaa potilasta aamu- ja iltavuorossa ja näin havaitsee herkemmin muutokset potilaan voinnissa.

Myös pitkät työvuorot ovat suosittuja hoitohenkilökunnan keskuudessa. Tutkimustulokset pitkien työvuorojen vaikutuksesta koettuun työtyytyväisyyteen, hoidonlaatuun ja pitkien työvuorojen yhteydestä sairauspoissaolojen esiintyvyyteen ovat osin ristiriitaisia. Pitkät työvuorot tukevat työn ja vapaa-ajan, erityisesti perhe-elämän, yhteensovittamista (1) ja toisaalta lisäävät tyytymättömyyttä työhön (2) ja ovat yhteydessä hoitohenkilökunnan sairauspoissaolojen määrään (3). Työnantajan näkökulmasta pitkät työvuorot ovat haasteellisia. Työntekijän sairastuessa pitkästä työvuorosta tulee sijainen hankkia kahteen työvuoroon. Pitkien työvuorojen tiedetään vaikuttavan hoidon laatuun negatiivisesti lisäämällä esimerkiksi mahdollisuutta potilaan lääkehoidon haittatapahtumille (4). Nykyinen työaikalaki rajaa maksimipituuden pitkille työvuoroille, mutta ei sitä, kuinka monta pitkää työvuoroa työntekijä voi suunnitella peräkkäin.

Ergonomisella työvuorosuunnittelulla on ollut myös kannattajansa, eikä syyttä. Ergonomisessa työvuorosuunnittelussa työvuorojen kiertosuunta on aamu-ilta-yö-vapaa, joka takaa riittävän levon jokaisen työvuon välissä. Riittävän levon ja palautumisen työvuorojen välissä tiedetään tukevan vuorotyötä tekevien hoitajien hyvinvointia ja vähentävän esimerkiksi työperäisiä tapaturmia (5-6). Hoitotyön lähiesimiehet vastaavat työvuorosuunnittelusta ja siitä, että suunnittelu huomioi työaikalain asettamat rajoitukset. Esimiesten vaikuttamismahdollisuudet työvuorojen ergonomisuuteen ovat olemassa. Käytännössä ergonomisten työvuorojen suunnittelua kuitenkin rajaa työntekijöiden mahdollisuus yhteisölliseen työvuorosuunnitteluun, jonka nähdään tukevan hoitajien työhyvinvointia. Yhteisöllisessä työvuorosuunnittelussa hoitohenkilökunta suunnittelee itse työvuoronsa noudattaen yhteisiä pelisääntöjä. Ergonomiset työvuorot eivät vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa työntekijöiden keskuudessa. Viime kädessä vastuu suunnittelusta on hoitotyön lähiesimiehellä.

Uusi työaikalaki tuo tullessaan kaksi merkittävää muutosta: työvuorojen välisen lepoajan on oltava vähintään 11 tuntia ja yövuoroja saa suunnitella maksimissaan viisi peräkkäin. Mikä käytännössä muuttuu jää nähtäväksi. Mikäli ergonomisia työvuoroja ei oteta käyttöön, hoitohenkilökuntaan kohdistuvaa työvuorosuunnittelua muutetaan siten, että työvuorot alkavat ja päättyvät porrastetusti. Kuten myös yövuorot tai yövuorojen pituutta pidennetään. Paikallinen sopimus voi sallia esimerkiksi 12,5 tunnin pituisen yövuoron. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ole nykytiedon perusteella kannatettava, koska vuorotyön jo sellaisenaan tiedetään vaikeuttavan työntekijöiden uni-valverytmiä ja aiheuttavan monia terveys- ja turvallisuusriskejä (TTL). Panostetaanko tulevaisuudessa ergonomiseen työvuorosuunnitteluun vai porrastettuihin työvuoroihin tai näiden yhdistelmään, näyttäytynee meille vasta paikallisten sopimusten jälkeen.

Kirjoittajan tiedot

Outi Tuominen, Sh, TtM, Tohtoriopiskelija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
ouantu@utu.fi
Latest Tweets from Outi Tuominen

Lähteet 

1. Ball J, Day T, Murrells T, Dall'Ora C, Rafferty AM, Griffiths P & Maben J. 2017. Cross-sectional examination of the association between shift length and hospital nurses job satisfaction and nurse reported quality measures. BMC Nurs. 25;16:26. doi: 10.1186/s12912-017-0221-7.

2. Dall’Ora C, Griffiths P, Ball J, Simon M, Aiken LH. 2015. Association of 12 h shifts and nurses’ job satisfaction, burnout and intention to leave: findings from a cross-sectional study of 12 European countries. BMJ Open. 5(9):e008331. doi: 10.1136/bmjopen-2015-008331.

3. Dall'Ora C, Ball J, Redfern O, Recio-Saucedo A, Maruotti A, Meredith P & Griffiths P. 2019. Are long nursing shifts on hospital wards associated with sickness absence? A longitudinal retrospective observational study. J Nurs Manag. 27(1):19-26. https://doi.org/10.1111/jonm.12643|

4. Geiger-Brown J, Trinkoff AM. Is it time to pull the plug on 12-hour shifts? 2010. Part 1. The evidence. J Nurs Adm. 40(3):100–2. doi: 10.1097/NNA.0b013e3181d0414e.

5. Min A, Min H & Hong HC. 2019. Work schedule characteristics and fa-tigue among rotating shift nurses in hospital setting: An integrative review. J Nurs Manag. 27(5):884-895. doi: 10.1111/jonm.12756

6. Vedaa Ø, Harris A, Erevik EK, Waage S, Bjorvatn B, Sivertsen B, Moen BE & Pallesen S. 2019. Short rest between shifts (quick returns) and night work is associated with work-related accidents. Int Arch Occup Environ Health. 16. https://doi.org/10.1007/s00420-019-01421-8

Muita lähteitä

Ergonominen työaikajärjestelmä

Työterveyslaitos: vuorotyö

Työaikalaki

tiistai 10. joulukuuta 2019

Tutkimustietoa jaetaan sekä medioissa että tutkijoiden omissa verkostoissa



Näin talviaikaan päivittäin bussilla kulkiessani toimin kuten moni muukin kanssamatkustaja: otan matkan ajaksi puhelimen esiin ja luen päivän uutisotsikoita. Useimmat meistä lukevat päivittäin erilaisia printti- ja/tai verkkolehtiä, mutta koska muistat niissä käsitellyn jotakin tiedeuutista tai nähneesi viittauksen sellaiseen? Aika todennäköistä on, että jokainen eri medioita päivittäin hiukankin seuraava törmää tällaisiin uutisiin ja viitteisiin vähintäänkin viikoittain, ellei jopa päivittäin, hiukan käytetyistä kanavista riippuen.

Julkisten medioiden lisäksi tutkimusta jaetaan myös rajatummissa ympäristöissä tutkijoiden kesken. Näistä tunnetuimpien joukkoon lukeutuvat ainakin yhteisöpalvelut ResearchGate ja Mendeley, joita voisi kuvailla eräänlaiseksi ”tutkijoiden Facebookiksi” sillä erotuksella että niissä käyttäjien toiminta on yksinomaan tutkimustiedon jakamiseen ja verkostoitumiseen rajautuvaa. Mendeley tarjoaa käyttäjilleen lisäksi viitteidenhallintaohjelman, jota voidaan hyödyntää tieteellisten julkaisujen tuottamisessa. 

Omaa tutkimusta tehdessä olen kokenut tutkijoille kohdennetut yhteisöpalvelut hyödyllisiksi erityisesti silloin kun johonkin tiettyyn tutkimusjulkaisun kokotekstiin on ollut vaikea päästä käsiksi muuta kautta. Esimerkiksi ResearchGaten kautta julkaisun kirjoittaneisiin tutkijoihin voi ottaa suoraan yhteyttä ja pyytää heitä jakamaan julkaisun joko julkisena tai yksityisenä tiedostona. Ennen kokotekstien julkista jakamista näissä yhteisöpalveluissa täytyy toki varmistaa ettei kustantaja ei ole sitä erikseen kieltänyt. Toisinaan kustantaja on saattanut asettaa esimerkiksi vuosina tietyn aikarajan jonka sisällä julkaisun ilmestymisestä kokotekstiä ei saa julkaista sellaisenaan muualla, mutta usein avoin julkaiseminen on kuitenkin pysyvästi kiellettyä. Kaikille avoimet open access -julkaisut ovat poikkeus jota julkaisurajoitukset eivät koske. Open access -julkaisumuoto on tutkimuksen jakamisen ja näkyvyyden kannalta hyvin joustava ratkaisu, mutta julkaisun kustantaja voi veloittaa tästä julkaisumuodosta kirjoittajilta huomattavia summia rahaa. Tämä lienee osasyy sille, että monien julkaisujen osalta kokoteksteihin saakka pääsy vaatii edelleen esimerkiksi yliopistokirjastojen hankkimia lisenssejä.  

Tutkijoille oman työn ja tuotetun tiedon näkyvyys on kuitenkin aina hyvin tärkeä ja tavoiteltava asia, joten jos löydät tutkimuksen jonka kokotekstiin et pääse käsiksi, ota yhteyttä vaikkapa paikkakuntasi yliopistokirjastoon tai suoraan tutkijaan itseensä lisätietojen saamiseksi.

Mukavia lukuhetkiä!


Kirjoittajan tiedot:
Henna-Riikka Hakojärvi
shg, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
hrmhak@utu.fi

https://www.flickr.com/photos/justonlysteve/2227437709/in/photolist-4oQcCr-MusvH8-MaRbzL-bt4fAV-5ntMB1-MyM91d-MaQHsj-dr9Cwp-dcKwUd-drpcyz-e55xam-ps2Hvq-aBgBFC-MrH6Hy-7DRvrm-356Lzi-2gSwiX1-aARSoc-MBPjKB-MBP9bF-LEo4Hw-MusESa-LEo9PU-MBPkGX-MrH3T5-rrWYRE-PBM5ZR-payukK-MrH3vS-dBH89z-dBH3aa-2N5BX-cuGK9J-LEokhh-cuGKb5-dBNxjJ-dBNwVh-MaQGG1-dBH2T2-MrHBn3-pq2jRo-prLVWB-payNMJ-dBH8CD-LEo71C-82NApy-21sGt76-payMh9-dBNrV3-pazikf



tiistai 26. marraskuuta 2019

Tutkijavierailusta inspiraatiota väitöskirjatutkimukseen: vierailu Hullin yliopistossa

Kansainvälisyys on merkittävä osa tohtoriopintoja ja väitöskirjatutkimuksen tekemistä. Kansainvälisyyden kautta meille tohtorikoulutettaville voi avautua mahdollisuuksia tutustua eri maiden terveydenhuoltoon ja hoitotyön kulttuuriin, mutta pääsemme myös luomaan verkostoja samasta tutkimusaiheesta kiinnostuneiden tutkijoiden kanssa. Tutustuin vuonna 2018 professori Mark Hayteriin ohjaajani professori Sanna Salanterän kautta. Professori Hayter on tutkijanurallaan kiinnostunut seksuaaliterveyspalveluista ja nuorten terveydenhoidosta, ja nämä aiheet kohtasivat hyvin oman väitöskirja-aiheen kanssa (seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden käsittely yläkoulun kouluterveydenhuollossa). Kutsuimmekin professori Hayterin mukaan kirjoittamaan väitöskirjatutkimukseni yhtä osajulkaisua ja tapasimme säännöllisesti Skypen välityksellä. Jossain vaiheessa keskustelimme siitä, että voisin tulla vierailemaan professori Hayterin kotiyliopistoon Englantiin, ja matkustin viikko sitten Keski-Englantiin, Kingston Upon Hull-nimiseen satamakaupunkiin. 


Hullin keskustan upeita rakennuksia. (klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi)
Hullin yliopiston kampus oli todella upea ja siellä yhdistyivät perinteinen englantilainen rakennusarkkitehtuuri ja moderni yliopistoympäristö. Viikon aikana pääsin tekemään monipuolisesti erilaisia asioita, jotka tukivat omaa väitöskirjatutkimusta sekä urakehitystä tutkijana: tutustuin englantilaisen kouluterveydenhoitajan työhön, esittelin väitöskirjatutkimukseni tiedekunnan henkilöstölle, työstimme Mark Hayterin kanssa väitöskirjatutkimukseni osajulkaisua, keskustelimme seuraavan osajulkaisun kirjoittamisesta, ja mikä parasta, sain haastaa englanninkielen taitojani viikon ajan sekä tutustua englantilaiseen kulttuuriin. Mark Hayterin kanssa työskentely oli erittäin antoisaa ja viikon päättyessä koin hieman haikeutta siitä, että oli aika palata Suomeen. Sovimme, että voisin tulevaisuudessa vierailla säännöllisesti Hullin yliopistossa ja voisin seuraavalla kerralla tulla pidemmäksi aikaa, sillä viikko on melko lyhyt aika työskennellä väitöskirjajulkaisun parissa. Saimme kuitenkin paljon aikaan jo viikossa ja koin löytäneeni uuden kokeneen tutkijan, jolta saada tukea matkalleni kohti tohtorintutkintoa. 
Ylhäällä vas. professori Mark Hayter, jonka vieraana olin viikon ajan. Ylhäällä oik. Hullin yliopiston kampusta.
Alhaalla vas. kouluterveydenhoitaja Mike, jonka arvokasta työtä pääsin seuraamaan. Alhaalla oik. väitöskirjan esittelyä henkilökunnalle.
Tutkijavierailuni oli siis kaiken kaikkiaan opettava, monipuolinen ja haasteellinen viikko, mutta samalla rikas ja arvokas kokemus elämässä. En vaihtaisi tätä kokemusta pois ja mielestäni jokainen tohtorikoulutettava voi saada paljon hyötyä ulkomailla vierailusta, vaikka vierailu olisikin vain viikon mittainen. Samalla voi myös löytää uusia lempipaikkoja maailmassa, joihin haluaa matkustaa myös vapaa-ajalla.

Kirjoittajan tiedot:
Minna Laiti
Röntgenhoitaja, TtM, Väitöskirjatutkija
Turun yliopisto
Hoitotieteen laitos
mianlai(at)utu.fi

tiistai 19. marraskuuta 2019

Google-äitinä vai luotettavasti monitoroituna?


Viime vuonna kirjoitetussa blogitekstissäni pohdin voisiko raskautta seurata etänä. Lähdimme kysymään asiaa myös varsinaisilta asiantuntijoilta: raskaana olevilta naisilta sekä heitä hoitavilta kätilöiltä, terveydenhoitajilta sekä synnytyslääkäreiltä. Halusimme selvittää mitä mahdollisuuksia - tai mahdottomuuksia - raskauden etäseurannassa voidaan nähdä. Tutkimuksessa haastateltiin neljää raskaana olevaa naista, jotka olivat sairaalahoidossa raskauteen liittyvien syiden vuoksi, sekä 17 terveydenhuollon ammattilaista, jotka työkseen hoitavat raskaana olevia naisia äitiysneuvolassa tai erikoissairaanhoidossa äitiyspoliklinikalla tai prenataaliosastolla. (Niela-Vilen ym. 2019.)

Odottajat ja terveydenhuollon ammattilaiset perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa lähestyivät raskautta hyvin eri näkökulmista. Neuvolan terveydenhoitajat kokivat olevansa raskaana olevien naisten neuvonantajia ja kanssakulkijoita koko perheen tilanne huomioiden. Heille raskauden etämonitorointi näyttäytyi enemmän naisten vahtimisena kuin tukemisena. Toisaalta terveydenhoitajien mielestä etämonitorointi voisi toimia kuitenkin välineenä raskaana olevien naisten omahoidon tukemisessa, kun naiset näkisivät itse omat seurantatietonsa. Erikoissairaanhoidon henkilökunta puolestaan tarkasteli raskautta sen riskien kautta keskittyen sekä raskaana olevan naisen että sikiön turvallisuuteen. Etämonitoroinnin mahdollisuudet nähtiin nopeassa ja luotettavassa tietojen siirrossa mikä voisi lisätä turvallisuutta. Erityisesti synnytyslääkärit pohtivat miten sikiön turvallisuus voitaisiin taata äitiä monitoroimalla. Kätilöt esittivät myös huolen jatkuvan monitoroinnin luomasta valheellisesta turvallisuuden tunteesta.

Raskaana olevat naiset tarkastelivat asiaa kukin omasta tilanteestaan käsin. Odottajat näkivät etämonitoroinnissa enemmän mahdollisuuksia kuin heitä hoitavat ammattilaiset. Etämonitorointi voisi luotettavasti vahvistaa naisten subjektiiviset tuntemukset joko normaaleiksi tai epänormaaleiksi sen sijaan, että he huolestuneina etsivät tietoa internetistä ja ovat ”Google-äitejä” kuten yksi haastateltavista asian ilmaisi. Sairaalahoidossa olevat odottajat ajattelivat etämonitoroinnin mahdollistavan pääsyn kotiin, joskin osa tunsi olonsa sairaalassa turvalliseksi eikä välttämättä edes halunnut lähteä.

Kaikki haastateltavat, niin raskaana olevat kuin terveydenhuollon ammattilaiset, korostivat, etteivät halua luopua kasvokkain tapahtuvista kohtaamisista kokonaan, vaan etämonitorointi voisi toimia täydentävänä seurantana. Joistakin käynneistä esimerkiksi verenpaineseurannassa voitaisiin luopua, mutta kaikille potilasryhmille etäseuranta ei sovi. Raskauden etäseurantaa kehitettäessä onkin syytä osallistaa jo suunnitteluvaiheessa kaikki sitä käyttävien ryhmien edustajat.

Kirjoittajan tiedot:
Hannakaisa Niela-Vilén
kätilö, TtT, erikoistutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
s-posti: hmniel(at)utu.fi

Tutkimusartikkeli:
Niela-Vilen H, Rahmani A, Liljeberg P, Axelin A. Being ‘A Google Mom’ or Securely Monitored at Home - Perceptions of Remote Monitoring in Maternity Care. Journal of Advanced Nursing, 2019 DOI: 10.1111/jan.14223

tiistai 12. marraskuuta 2019

Nuorella on oikeus (ja velvollisuus) olla oma itsensä


Medioissa kirjoitetaan ja kerrotaan nuorten lisääntyvästä pahoinvoinnista ja mielenterveysongelmista. Koulut, harrastukset ja vanhemmat vaativat nuorilta yhä enemmän ja aiemmin, kuin mitä heiltä soisi vaadittavan. Nuoren pitää olla itseohjautuva ja itsenäinen, menestyä koulussa ja harrastuksissa, olla muodikas ja näyttävä, sosiaalinen ja innovatiivinen. Yhteiskunta ja tämänhetkinen elämänmeno luovat paineita, joita kaikki nuoret eivät kestä.
Vaatimusten lisäksi nuori, erityisesti yläkoulunsa aloittanut, käy läpi suuria muutoksia elämässään, on koulun vaihtoa, uusia luokkatovereita, vieraita oppiaineita ja opettajia, koetaan murrosiän tuomia muutoksia kehossa ja mielessä, rakastumisia ja pettymyksiä. Ei ihme, että moni nuori kokee riittämättömyyden tunteita, masennusta ja ahdistusta. Epävarmuuden tunteet omasta ulkonäöstä ja muottiin mahtumisesta, ovat tyypillisiä tunteita murrosikäisillä, mutta tänä päivänä ne korostuvat sosiaalisen median ja yhä kasvavien vaatimusten vuoksi. Kuka ei haluaisi olla hyväksytty ja kelvata joukkoon omassa perheessään, koulussaan ja harrastuksissaan sekä muissa ympäristöissä, kuten (valitettavasti) myös sosiaalisessa mediassa.

Tutkimusten valossa nuorella on ”velvollisuus” olla oma itsensä

Jos nuori alkaa tuntea, ettei häntä hyväksytä sellaisena kuin on, hän voi alkaa tuntea tyytymättömyyttä itseensä. Tyytymättömyys itseen (self-critisism) ja tarve kuulua joukkoon voi johtaa siihen, että nuori ottaa roolin, joka ei olekaan sitä ominta itseä. Hän yrittää miellyttää muita muuttamalla käyttäytymistään ja ulkonäköään. Tämä on toki murrosikään kuuluva normaali vaihe, jolla ilmennetään yhteenkuuluvuutta sosiaalisissa suhteissa, mutta liian pitkälle mennessään se voi vaikuttaa negatiivisesti nuoren mielenterveyteen. Tutkimusten mukaan, itseensä tyytymättömät nuoret kokevat usein myös kelvottomuutta, arvottomuutta, epäonnistumista ja syyllisyyttä. He saattavat tarkkailla alituiseen itseään ja muiden reaktioita sekä hakea hyväksyntää keinolla millä hyvänsä. Tämänkaltainen ajattelu- ja toimintatapa on usein yhteydessä myös nuoren masennukseen.     

Kun nuori kokee sosiaalisissa suhteissa olevansa hyväksytty sellaisena kuin on, hänen on helpompi tuoda esiin omia ajatuksiaan, toiveitaan ja tarpeitaan, sekä hyväksyä myös itse itsensä sellaisenaan. Myötätunto itseä kohtaan (self-compassion) tarkoittaa sitä, että nuori tunnistaa herkemmin vaikeatkin tunteensa ja suhtautuu niihin ymmärtäväisesti. Hän hyväksyy itsensä kaikkine tunteinensa, virheinensä ja puutteinensa, juuri sellaisena kuin on. Tutkimusten mukaan, ”myötätunto itseä kohtaan” suojaa nuorta ahdistukselta, masennukselta ja stressiltä sekä on yhteydessä terveisiin sosiaalisiin suhteisiin, hyvinvointiin, onnellisuuteen, tyytyväisyyteen sekä resilienssiin, jonka johdosta stressin- ja muutostensietokyky on parempi. Kyky voida olla oma itsensä tukee nuoren hyvinvointia ja positiivista kehitystä.
  
#MeTurku hyvinvointitapahtumassa jokainen saa olla oma itsensä

Lasten oikeuksien päivänä (20.11.), Kupittaan urheiluhallilla järjestetään Turun alueen seitsemäsluokkalaisille #MeTurku (My Equal Turku) hyvinvointitapahtuma. Tapahtumaan on osallistumassa noin 500 nuorta opettajineen. Tapahtuma järjestetään Lapsen oikeuksien sopimuksen 30-vuotisjuhlavuoden teeman ”Jokainen saa olla oma itsensä” hengessä. Tapahtuman idea syntyi alkuvuonna 2017, kun joukko lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneita tutkijoita ja toimijoita* istuivat saman pöydän ääressä ja pohtivat, mitä hyvää voisivat yhdessä tehdä lasten ja nuorten hyväksi. Hyvinvointitapahtuma järjestetään saman joukon voimin jo kolmatta kertaa (aiempien vuosien tapahtumista voit lukea täältä 2017, 2018).

Hyvinvointitapahtuman tavoitteena on lisätä nuorten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta oman hyvinvointinsa edistäjinä. Tapahtumassa on erilaisia toiminnallisia pisteitä ja messupisteitä, joita järjestävät laajasti erilaiset toimijat**. Pisteillä nuori voi kuulla terveellisistä elintavoista, keskustella mielenterveydestä, innostua uusista harrastuksista sekä saada tietoa hyvinvointia edistävistä mahdollisuuksista ja tahoista, joista voi saada tukea, kun on kurja olla. Niin tapahtuman järjestäjät, kuin myös tapahtumassa mukana olevat toimijat ovat siellä nuorta varten ja valmiita tukemaan jokaista olemaan oma itsensä.  

Kirjoittajan tiedot:
Anni Pakarinen (Terveystieteiden tohtori, sairaanhoitaja)
Kehityspäällikkö, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos


*Tapahtuman järjestävät: Turun kaupunki, Turun AMK sosiaali- ja kasvatusala, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Yhteinen kasvatustyö, Turun yliopiston hoitotieteen laitos ja Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry.

**Tapahtumassa ovat mukana: ETRA-liitto, Cloetta, MLL Isät ja pojat puussa ja Tyttö olet Helmi, Nordic Edu, Nuorten mielenterveystalo, Lounais-Suomen Partiopiiri, Lounais-Suomen poliisi, Syli ry, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys Niko-projekti, SPR:n Nuorten Turvatalo, Turun AMK, Turun NMKY Yökoris, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Turun kaupunki Mihi.fi ja Suun terveydenhuolto, Turun nuorisovaltuusto, Turun Nuori Teatteri, Turun seudun SETA, Turun Unicef-ryhmä, Turun vesilaitos, Turun yliopisto, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry Linkki-toiminta, Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset - FinFami ry, Väestöliitto Kumita-peli. Tapahtumassa esiintyy tubettaja Joona Hellman.

Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin:

Bluth, K., Mullarkey, M., & Lathren, C. (2018). Self-compassion: A potential path to adolescent resilience and positive exploration. Journal of Child and Family Studies, 27(9), 3037-3047.

Montserrat, C., Dinisman, T., Bălţătescu, S., Grigoraş, B. A., & Casas, F. (2015). The effect of critical changes and gender on adolescents’ subjective well-being: Comparisons across 8 countries. Child Indicators Research, 8(1), 111-131.

Muris, P., Otgaar, H., Meesters, C., Heutz, A., & van den Hombergh, M. (2019). Self-compassion and Adolescents’ Positive and Negative Cognitive Reactions to Daily Life Problems. Journal of Child and Family Studies, 28(5), 1433-1444.

Thomaes, S., Sedikides, C., van den Bos, N., Hutteman, R., & Reijntjes, A. (2017). Happy to be “me?” authenticity, psychological need satisfaction, and subjective well‐being in adolescence. Child Development, 88(4), 1045-1056.

Warren, R., Smeets, E., & Neff, K. (2016). Self-criticism and self-compassion: risk and resilience. Current Psychiatry, 15(12), 18–21. 24-28, 32.