Tiedon ja todellisuuden rakentumisen monet ulottuvuudet: sosiaalinen konstruktionismi

Olen viime vuosina pyrkinyt tarkastelemaan analyyttisesti sitä, miten me ihmiset järjestämme havaintojamme maailmasta, miten näistä havainnoista syntyy tietoa ja tiedettä sekä mitkä asiat vaikuttavat siihen, että määrittelemme jonkin asian olevan totta. Olen useampaan kertaan törmännyt termiin sosiaalinen konstruktionismi ja tähän käsitteeseen tutustuminen avarsi mieltäni siitä, miten tiedon rakentumista ja totuuden määritelmiä voidaan tarkastella yhteisöjen ja kulttuurien sisällä ja välillä. Se myös on antanut minulle mahdollisia vastauksia siihen, miksi seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyy edelleen vaihtelevia käsityksiä esimerkiksi alkuperäiskansojen ja länsimaisen kulttuurin välillä ja myös länsimaisen kulttuurin sisällä. Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat pitkään olleet normi-latautuneita asioita länsimaalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi vain muutamassa Euroopan maassa henkilön on juridisesti mahdollista määrittää sukupuolekseen muu kuin mies tai nainen eli kolmannen sukupuolen (engl. non-binary), kun taas Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa sukupuolen moninaisuus on yleisempää ja third-spirit nähdään osana normaalia sukupuolen ilmaisua.

Kuvaan tässä tekstissä aluksi, mitä tarkoitan sosiaalisella konstruktionismilla tietoa, tiedon rakenteita ja todellisuutta tarkastelevana ajattelutapana. Sen jälkeen kuvaan tutkimusesimerkin kautta, miten sosiaalinen konstruktionismin kautta voidaan hahmottaa hoitotyötä, hoitotyön tietoa ja sen rakentumista sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Tekstin tavoitteena on jakaa lukijoille havaintojani siitä, miten tieto on rakentunut ja rakentuu yhä siinä kulttuurissa ja ajassa, jossa elämme sosiaalisina olentoina toistemme kanssa.

Sosiaalinen konstruktionismi

Sosiaalinen konstruktionismi on tieteenfilosofinen ajattelutapa, jonka mukaan tieto, tietorakenteet ja todellisuus rakentuvat sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa (kirjoitus, keskustelu, tarinankerronta). Vuorovaikutus tapahtuu aina jossakin kulttuurissa, jonka jäsenet rakentavat yhdessä tietoa ja todellisuutta ja näiden tuottaminen tapahtuu aina jossakin tietyssä ajassa, jolloin tietoon liittyy historiallinen elementti. Esimerkiksi länsimaalainen tiede perustuu pitkälti tiedeyhteisön saavuttamaan yhteisymmärrykseen vaikkapa fysiikan laeista tai sairauksien hoidosta. Tämä yhteisymmärrys tuottaa todellisuudella myös rajoja siitä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä tietoa tai mikä määritellään olevan totta.

Esimerkiksi homoseksuaalisuutta tarkasteltiin melko pitkään länsimaissa seksuaalisuuden suuntautumisen muotona, joka ei ollut normaalia tai luonnollista, vaan ainoastaan heteroseksuaalisuus nähtiin normaalina ja luonnollisena seksuaalisena suuntautumisena. Tämä käsitys rakentui tieteenalojen, erityisesti lääketieteen ja psykologian, sekä kirkon ja oikeuslaitoksen välisestä yhteisvaikutuksesta ja yhteisymmärryksestä. Tämä näkyi homoseksuaalisuuden patologisointina ja määrittelynä luonnottomaksi tai rikokseksi, jotka sosiaalisen konstruktionismin mukaan ovat tiedon ja todellisuuden rakentumiseen liittyviä valtasuhteita. Valtasuhteet tuottavat eriarvoisuutta yhteiskunnan jäsenille, kuten homoille tai lesboille, jotka eivät voineet elää seksuaalisen suuntautumisen mukaista elämää ilman, että valintaan liittyi riskejä.

Sosiaalisessa konstruktionismissa keskeistä on myös kysymys siitä, miten ja millä ehdoilla totuutta voidaan määritellä, kun tiedon rakentuminen tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa kulttuurisesti ja historiallisesti. Sosiaalinen konstruktionismi esittää kriittisen huomion totuudesta itsestäänselvyytenä, ja että tieto ei välttämättä ole objektiivista. Aiemmin kuvaamani esimerkki homoseksuaalisuuden määrittelystä epänormaalina konkretisoi mielestäni sitä, miten sosiaalinen yhteisö, kulttuuri ja aika vaikuttavat käsityksiimme maailmasta. Nykyään monessa maassa ja kulttuurissa homoseksuaalisuus nähdään normaalina seksuaalisen suuntautumisen muotona ja seksuaalisuuden moninaisuus on tunnistettu myös muissa eläinlajeissa normaalina esiintyväksi ilmiöksi. Toisaalta valitettava tosiasia on myös se, että joissakin kulttuureissa homoseksuaalisuus määritellään yhä rikokseksi, joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa homoseksuaalisuudestaan ”kiinni jääneen” kuolemaan. Näin ollen tieto ja käsitykset seksuaalisuudesta ovat mielestäni kulttuurisesti ja historiallisesti rakentuneita sosiaalisia konstruktioita, jotka vaihtelevat ja muovautuvat jatkuvasti.

Tutkimusesimerkki: Australialaisten hoitajien käsitykset lasten ja nuorten mielenterveyshoitotyöstä ja siihen liittyvästä tiedosta

Rasmussen ym. (2014) Australiassa toteutetun tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lasten ja nuorten mielenterveyteen erikoistuneen vuodeosaston hoitajien käsityksiä omasta työstään ja roolistaan. Tutkimuksen aineisto kerättiin ensin analysoimalla hoitajien työtä kuvaavia dokumentteja, jonka jälkeen tutkijat haastattelivat hoitajia fokusryhmissä sekä yksilöittäin. Tutkimuksen tavoitteena oli tarjota kattava ymmärrys mielenterveyshoitajien roolista ja hoitajien tehtävistä lasten ja nuorten osastotyössä. Rasmussen ym. hyödynsivät tutkimuksen teoreettisessa taustassa sosiaalista konstruktionismia, jonka mukaan tietoa ja todellisuutta rakennetaan sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa, jolloin todellisuudesta voidaan muodostaa useita tulkintoja.

Tutkimuksen tulosten mukaan hoitajien työ muodostui useasta ammatillisesta kehitysvaiheesta. Tieto lasten ja nuorten mielenterveystyössä rakentui hoitajien yhteisesti jakamasta tiedosta ja tietoa rakennettiin myös vuorovaikutuksessa muiden ammattilaisten, asiakkaiden ja perheiden kanssa. Lasten ja nuorten mielenterveystyö osastolla eli jatkuvassa muutoksessa esimerkiksi erilaisten mielenterveyden häiriöiden ja asiakkaiden vaihtumisen kautta. Hoitajien moniulotteinen työ tapahtui monikerroksisissa järjestelmissä, joissa jokaisessa oli omat sosiaaliset olosuhteensa ja tieto. Hoitajat toimivat siis useassa eri todellisuudessa, joissa kussakin heillä oli omat roolinsa.

Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin lasten ja nuorten mielenterveyshoitotyön olevan monimutkainen todellisuus, jossa toimiakseen hoitajat tarvitsevat ja käyttävät työssään moniulotteista tietoa ja omaksuvat useita eri rooleja. Tiedon rakentuminen tapahtui myös vuorovaikutuksessa useiden eri ryhmien välillä (hoitajat, muut ammattilaiset, asiakkaat, perheet) eikä ainoastaan yksittäisen hoitajan toimesta, mutta kukin hoitaja loi omien kokemusten, tiedon ja tulkintojen pohjalta roolit, joita toteuttaa todellisuudessa.

Kirjoittajan tiedot
Minna Laiti
TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
 mianlai (at) utu.fi

Twitter: @LaitiMinna

 

Lähteet

Burr, V. (2015). Social Constructionism, 3rd ed., Routledge.

Dahnke, M.D. (2010). Theory and Reality. In Dahnke, M.D. & Dreher, H. M., Philosophy of science for nursing practice: Concepts and application (pp. 173–188). Springer Publishing Company.

ILGA Europe. (2022). Rainbow Europe Map and Index 2022. https://www.ilga-europe.org/report/rainbow-europe-2022/

Rasmussen, P., Henderson, A., Muir-Cochrane, E. (2014). Conceptualizing the clinical and professional development of child and adolescent mental health nurses. International Journal of Mental Health Nursing 23(3), 265-272.

Rasmussen, P., Muir-Cochrane, E., Henderson, A. (2015). Child and adolescent mental health

nursing seen through a social constructionist lens. Nurse Researcher 23(2), 13-16.

Miten tieteenalaa tutkimalla voidaan edistää terveyttä?

Kuva: flickr.com

Terveystieteellisen tutkimuksen ytimessä on ihmisten terveyden ja toimintakyvyn tutkiminen. Kun oman väitöskirjatutkimukseni aihe liittyy radiografian tieteenalan tutkimuskohteen määrittämiseen, herättää se usein kuulijoissa kysymyksen siitä, miten aihealue liittyy terveystieteellisen tutkimuksen kenttään tai miksi sellaista ylipäätään pitäisi tutkia.

Tieteenalaa tutkittaessa voidaan tutkia tieteenalan substanssia eli käsitteitä, malleja, teorioita tai vaikka tutkimuskohdetta. Tutkittavana voisi olla tieteenalan syntaktinen rakenne eli miten tieteenalalla on organisoitu esimerkiksi tutkittavan tiedon käsittely (metodologisesti) tai miten tietoon päädytään ja miten sitä oikeutetaan (epistemologisesti). Terveystieteissä hoitotiedettä on tutkittu paljon erilaisista näkökulmista ja lukuisat hoitotieteen teoriat ovat kehittäneet tieteenalaa, esimerkkeinä Royn teoria hoitotieteen adaptaatiomallista tai Carperin tutkimukset hoitotieteellisen tiedon lajeista. Nämä ja monet muut tutkimukset ovat edistäneet hoitotieteen kehittymistä tieteenalana ja laajentaneet terveystieteellisen tutkimuksen kenttää lääketieteen hegemoniasta. Kun terveyden ja ihmisten elämän kirjo on laaja, on järkevää myös tarkastella ja tutkia näihin liittyviä ilmiöitä monipuolisesti.

Radiografiatiede on terveystieteisiin sijoittuva tieteenala, jossa tutkitaan lääketieteelliseen kuvantamiseen ja sädehoitoon liittyviä ilmiöitä. Erityisinä kiinnostuksen kohteina on ollut muun muassa röntgenhoitajan ammattiin liittyvä tutkimus, kliiniset käytännöt kuvantamisessa ja sädehoidossa, säteilyn turvallinen ja laadukas käyttö sekä kuvantamiseen ja sädehoitoon liittyvän teknologian tutkiminen. Valtaosa terveydenhuollon piirissä hoidettavista asiakkaista käy jossain kuvantamistutkimuksessa osana hoitopolkua. Syövän hoidossa sädehoito on tärkeä ja alana kehittyvä hoitomuoto. Terveyden edistämisen näkökulmasta ei siis ole aivan yhdentekevää, miten ja mistä näkökulmasta tutkimusta tehdään näillä aloilla. Kuvantamisessa tutkimusta tehdään paljon erityisesti lääketieteellisen tekniikan näkökulmasta. Radiografiatieteellisessä tutkimuksessa huomioidaan myös asiakkaiden ja työn tekijöiden kokemukset sekä palveluiden parantaminen. Kehittyvän ja korkeateknologisen alan kontekstissa on tärkeää, että tutkimusta tehdään huomioiden ihminen, jolle palveluja tuotetaan. Itseisarvona ei ole teknologia vaan miten teknologian avulla voidaan parantaa diagnostiikkaa tai vähentää potilaan saamaa säteilyannosta.

Tutkimalla radiografiatiedettä, tieteenalalle voidaan antaa mahdollisuus kehittyä. Tutkimuskohteen määrittelemisellä rajataan tieteenalan tutkimuskenttää ja voidaan fokusoida tutkimusta. Uutena tieteenalana radiografiatieteen täytyy oikeuttaa olemassaolonsa: tutkimme jotain sellaista mitä kukaan muu ei tutki tästä näkökulmasta. Tutkimuskohteen tulisi kuvastaa tieteenalalla tutkittavan tiedon ydinolemusta ja olla muuttumaton, jos tieteenala jatkaa olemassaoloaan. Tutkimuskohde antaa alan tutkijoille tavan perustella ja sanoittaa tutkimuksensa näkökulmaa käyttäen tieteenalan olennaisia käsitteitä. Näin ollen, tieteenalan tutkimuskohdetta tutkimalla tuotetaan tulevaisuuden radiografiatieteen tutkijoille rakennuspalikoita laadukkaan tutkimuksen tekemiseen ja käytännön kehittämiseen.

Joten vastaus tuohon kirjoituksen aloittaneeseen kysymykseen voisi olla: tieteenalaa tutkimalla varmistetaan laadukas tutkimus myös tulevaisuudessa ja laadukasta terveystieteellistä tutkimusta tukemalla voimme edistää lopulta terveyttä ja ihmisten elämänlaatua.

 

Kirjoittaja:

Sanna Törnroos

Rh, TtM, Väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

sanna.j.tornroos(at)utu.fi

 

Lähteet:

Bullock SM (2009).  Learning to think like a teacher educator:making the substantive and syntactic structures of teaching explicit through self‐study, Teachers and Teaching: theory and practice, 15:2, 291-304, DOI: 10.1080/13540600902875357.

Carper B (1978). Fundamental patterns of knowing in nursing. Adv Nurs Sci, 1 (1978), pp. 13-23

Roy C (2018). Key Issues in Nursing Theory Developments, Challenges, and Future Directions. Nursing Research, Vol 67, No 2, 81–92.

Törnroos S, Leino-Kilpi H & Metsälä E. 2021. Phenomena of radiography science - A scoping review, Radiography 27 (4): 1231-1240. https:// doi.org/10.1016/j.radi.2021.07.005

Törnroos S, Pasanen M, Leino-Kilpi H, Metsälä E. Identification of research priorities of radiography science – A modified Delphi study in Europe. Nursing & Health Sciences (2022). DOI:10.1111/nhs.12938

Willis D, Grace P & Roy C (2008). A Central Unifying Focus for the Discipline: Facilitating Humanization, Meaning, Choice, Quality of Life, and Healing in Living and Dying.  Advances in Nursing Science Vol. 31, No. 1, pp. E28–E40

Pitkäaikaissairauksien omahoidon onnistumisen taustalla vaikuttavat moninaiset tekijät

Erilaiset pitkäaikaissairaudet ovat maailmanlaajuinen haaste - lähes kolmannes 15-vuotiaista ja sitä vanhemmista elää kahden tai useamman pitkäkestoisen sairauden kanssa OECD-maassa. Suomessa lähes joka toisella on vähintään kaksi pitkäkestoista sairautta. Pitkäaikaissairaudet, kuten astma, masennus tai erilaiset tuki- ja liikuntaelinten ongelmat, voivat aiheuttaa potilaalle merkittäviä toimintakyvyn rajoitteita. Ne vaikuttavat usein myös sairastuneen perheeseen ja aiheuttavat kustannuksia yhteiskunnallisella tasolla. (OECD 2019a.)

Pitkäaikaissairauksien hoitamisessa erityisen keskeinen rooli on potilaan itsensä toteuttamalla omahoidolla ja tavoitteena onkin löytää tasapaino sairauden, sen hoidon ja päivittäisen elämän välillä (Riegel ym. 2012, Routasalo ym. 2009). Omahoidolla tarkoitetaan potilaan itsensä toteuttamaa näyttöön perustuvaa hoitoa, joka on suunniteltu yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa (Routasalo ym. 2009). Sen kuvaamiseksi ja selittämiseksi on hoitotieteessä kehitetty erilaisia teorioita. Näistä yksi on Riegelin ym. vuonna 2012 kehittämä keskitason teoria, joka kuvaa pitkäaikaissairauksien omahoitoa ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Riegelin teoria tarjoaa viitekehyksen sille, mitä terveydenhuollossa ja potilaan omahoitoa tukevassa ohjauksessa olisi tärkeää ymmärtää ja huomioida, jotta pitkäaikaissairauksien omahoito olisi onnistunutta.

Omahoito on Riegelin teorian mukaan yksilöllinen prosessi, jonka taustalla vaikuttaa moninaisia tekijöitä, joita meidän terveydenhuollon ammattilaisten on hyvä tiedostaa ja ymmärtää. Taustatekijöistä esimerkiksi potilaan elämäntilanne voi vaikuttaa keskittymiseen ja saatavilla olevan tiedon prosessointiin, sekä sen reflektointiin. Joskus kulttuuri tai potilaan arvot voi toimia omahoidon toteutumiseen vaikuttavana keskeisenä tekijänä. Merkitystä on myös potilaan kokemuksilla ja taidoilla, sekä toisilta saadulla tuella. (Riegel ym. 2012.)

Potilaan omahoitoa ja hoitoon sitoutumista tukeva ohjaus on terveydenhuollossa arkipäivää ja Suomessa se on myös lakisääteisesti järjestettävä potilaalle (Terveydenhuoltolaki 2010). Samalla se vaatii terveydenhuollon ammattilaiselta vahvaa osaamista sen suhteen, kuinka motivoida, ohjata ja tukea potilasta niin, että hän noudattaisi hoitosuosituksia ja toteuttaisi omahoitoa parhaalla mahdollisella tavalla (OECD 2019a, WHO 2002). Riegelin teorian mukaan onnistunut omahoito vaatii omahoidon hallintaa, oman voinnin seurantaa ja toisaalta omahoidon jatkuvaa ylläpitämistä. Omahoidon taustalla tapahtuu myös monia tiedon reflektointiin ja päätöksentekoon liittyviä prosesseja. (Riegel ym. 2012.) Pelkkä ohjeiden ojentaminen potilaalle ei yleensä olekaan tarkoituksenmukaista omahoitoa tukevassa potilasohjauksessa, vaan se vaatii ammattilaisen ja potilaan yhteistoimintaa.

Kun terveydenhuollon ammattilaisella on ymmärrystä omahoidon toteuttamiseen liittyvistä moninaisista tekijöistä ja sen taustalla olevista prosesseista, on hänen helpompi tunnistaa myös asioita, jotka saattavat aiheuttaa potilaalle haasteita omahoidon toteuttamiseen (Riegel ym. 2012). Valitettavasti tällaiselle yksilölliselle potilasohjaukselle ei aina koeta olevan riittävästi aikaa tai resursseja (esim. Lipponen 2014). Onkin hyvä huomioida, että vaikka potilas olisi motivoitunut ja kykenisi itse toteuttamaan omahoitoa, sen optimaaliseen toteutumiseen voi vaikuttaa mahdollisuus päästä hoitoon. Tähän puolestaan voivat vaikuttaa esimerkiksi alueelliset erot sekä taloudellinen tilanne. (Riegel ym. 2012.) Nämä samat tekijät lisäävät myös terveyseroja (THL 2010). Suomalaisessa yhteiskunnassa erityispiirteenä on, että hoidon saatavuuteen vaikuttaa merkittävästi, kuuluuko henkilö työterveyshuollon palveluiden piiriin vai ei (OECD 2019b).

Pitkäaikaissairaiden potilaiden tukeminen sairautensa omahoidossa vaatii terveydenhuollon ammattilaiselta vankkaa osaamista, mutta omahoidon onnistumiseen vaikuttavat moninaiset tekijät tulee huomioida myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Hoitoon pääsyyn liittyvä eriarvoisuus ja esimerkiksi alueelliset erot hoidossa ovat rakenteellisia tekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa vain yhteiskuntapoliittisin keinoin. Tarjolla olevien terveyspalveluiden tulisikin olla mahdollisimman saavutettavia ja tasa-arvoisia. Koko väestölle tarjolla olevia palveluita ja toimia olisi täydennettävä tarjoamalla kohdennettuja toimenpiteitä etenkin niille, jotka ovat heikommassa asemassa. Terveys ja sen edistäminen on yhteinen asia ja terveyserojen kaventamisesta hyötyvät kaikki. (THL 2010.)

 

Kirjoittajat:

Anne-Marie Laitinen, ft, TtM

(anmarl@utu.fi)

Eva Paakkanen, tt, TtM-opiskelija

(ekpaak@utu.fi)

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

 

Lähteet:

Lipponen K. (2014). Potilasohjauksen toimintaedellytykset. Oulun Yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526203720.pdf. Viitattu 25.2.2021

OECD. (2019a). Health at a Glance 2019: OECD Indicators. Chapter 3: Health Status, Chronic disease morbidity. https://www.oecd-ilibrary.org/sites/4dd50c09-en/1/3/3/7/index.html?itemId=/content/publication/4dd50c09-en&_csp_=82587932df7c06a6a3f9dab95304095d&itemIGO=oecd&itemContentType=book. Viitattu 22.2.2021

OECD. (2019b). State of health on the EU. Suomi. Maan terveysprofiili 2019. OECD Publishing. https://www.oecd-ilibrary.org/social-issues-migration-health/suomi-maan-terveysprofiili-2019_342765e3-fi Viitattu 25.2.2021

Riegel B, Jaarsma T & Stromberg A. (2012). A Middle-Range Theory of Self-Care of Chronic Illness. Advances in Nursing Science 35(3), 194–204.

Routasalo P, Airaksinen M, Mäntyranta T & Pitkälä K. (2009). Potilaan omahoidon tukeminen. Duodecim 2009;125(21):2351-9. https://www.duodecimlehti.fi/duo98401.  Viitattu 22.2.2021

Terveydenhuoltolaki. (2010). 1326/2010. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326. Viitattu 23.2.2021

THL = Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2010).  Sosioekonomiset terveyserot ja niiden kaventaminen. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/103115/Yleinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 25.2.2021

WHO = World Health Organization Innovative Care for Chronic Conditions: Building Blocks for Action. (2002). Chapter 1. Chronic conditions: the health care challenge of the 21st century.