Vauvamyönteisyysohjelma – laatulupaus vai imetyspropagandaa?

 

Tuskin mikään toinen terveysinterventio herättää yhtä voimakkaita tunteita kuin Vauvamyönteisyysohjelma. Imetys itsessään on aihe, josta monella on paljon sanottavaa.  WHO:n ja UNICEFIN vuonna 1991 perustaman Vauvamyönteisyysohjelman (Baby-Friendly Hospital Initiative) tarkoituksena on tukea ja edistää imetystä. Vauvamyönteiseksi sertifioidut sairaalat tarjoavat perheille oikea-aikaista, asianmukaista sekä näyttöön perustuvaa imetysohjausta, jotta äidit voisivat imettää suositusten mukaisesti. Ohjelman keskeisenä sisältönä ovat näyttöön perustuvat ”Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen” imetysohjauskäytännöt (Ten Steps to Successful Breastfeeding), joiden noudattamiseen sairaala sitoutuu. Suomessa on 23 synnytyssairaalaa, joista kuudella on voimassa oleva vauvamyönteisyyssertifikaatti.

Imetysohjauksen yhtenä merkittävänä ongelmana terveydenhuollossa pidetään sen vaihtelevuutta; ohjauksen laatu riippuu pitkälti yksittäisen ammattilaisen imetysohjausosaamisesta - tiedoista, taidoista ja asenteista. Osa perheistä saa laadukasta ohjausta, kun taas toiset saattavat jäädä jopa ilman ohjausta. Vauvamyönteisyysohjelman keskeisenä tavoitteena on ammattilaisten kouluttaminen ja yhtenäisten käytäntöjen käyttöönotto, mitkä vähentävät ohjaukseen liittyvää vaihtelua tai jopa vahingollista imetysohjausta. Sairaalalle myönnetty sertifikaatti on laatulupaus perheille siitä, että he saavat parhainta mahdollista ohjausta ja tukea imetykseen synnytyssairaalassa. Tämä on tärkeää, sillä täysimetyksen ja imetyksen kesto jäävät suosituksiin nähden lyhyeksi: alle kuukauden ikäisistä vauvoista vain hieman reilu puolet on Suomessa täysimetettyjä.

Omassa tutkimuksessani Vauvamyönteisyysohjelman käyttöönotto paransi merkittävästi äitien kokemuksia näyttöön perustuvan (”vauvamyönteisen”) imetysohjauksen toteutumisesta sairaalassa verrattuna sertifikaattia edeltäneeseen aikaan. Vauvamyönteisyysohjelman on lisäksi todettu muuttavan synnytyssairaalan henkilökunnan ja erityisesti lääkäreiden asenteita imetysmyönteisemmäksi sekä parantavan sairaalan vauvamyönteisten käytäntöjen (mm. ihokontaktin) ja imetyksen toteutumista.

Vauvamyönteisyysohjelma on tunnettu myös siihen kohdennetusta kritiikistä. Tutkimusnäyttöä ohjelman hyödyistä pidetään joiltain osin heikkolaatuisena sekä ristiriitaisena eikä vahvaa näyttöä sen pitkäaikaisvaikutuksesta imetykseen tai äidin ja lapsen terveyteen ole kattavasti saatavilla. Vauvamyönteisyysohjelman käytäntöjä ja täysimetyksen tavoittelua on myös kritisoitu vastasyntyneen terveydelle vaaralliseksi. Osa äideistä kokee ohjelman periaatteiden mukaisen imetysohjauksen painostavana tai keskittyvän vain imetyksen myönteisiin puoliin.  Saatavilla oleva näyttö ohjelman vaikutuksista puhuu kuitenkin myönteisten imetysvaikutusten puolesta eikä tutkimusnäyttöä haitallisuudesta ei ole. Vauvamyönteisyysohjelman yhtenä keskeisenä periaatteena on perheiden yksilöllisten imetystoiveiden kuuleminen. Ohjelmaan ei kuulu imetykseen tai täysimetykseen painostaminen. Tämä on yksi vakavimmista väärinymmärryksistä, joka sinnikkäästi varjostaa Vauvamyönteisyysohjelman mainetta.

Laadukkaaseen imetysohjaukseen kannattaa panostaa sillä, se mahdollistaa imetystavoitteiden toteutumisen ja siten ehkäisee sairastavuutta ja kuolleisuutta, edistää kestävää kehitystä ja kaventaa perheiden sosioekonomisesta asemasta johtuvia eroja imetyksessä Suomessa ja maailmalla. Näyttöön perustuva laadukas imetysohjaus on kaikkien perheiden oikeus. Äiteihin, vauvoihin ja hyvään imetysohjaukseen kannattaa panostaa, sillä se maksaa itsensä monin verroin takaisin. Ja tämä ei ole propagandaa.

Jaana Lojander

kätilö, TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

jmmloj(at)utu.fi

LÄHTEET:

Bass, J. L., Gartley, T., & Kleinman, R. (2016). Unintended Consequences of Current Breastfeeding Initiatives. JAMA pediatrics, 170(10), 923–924. https://doi.org/10.1001/jamapediatrics.2016.1529  

Fair, F. J., Morrison, A., & Soltani, H. 2021. The impact of Baby Friendly Initiative accreditation: An overview of systematic reviews. Maternal & child nutrition, 17(4), e13216. https://doi.org/10.1111/mcn.13216  

Fallon V., Harrold J., Chisholm A. 2019. The impact of the UK Baby Friendly Initiative on maternal and infant health outcomes: A mixed methods systematic review. Maternal & Child Nutrition e12778. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1111/mcn.12778  

Flaherman, V., Schaefer, E. W., Kuzniewicz, M. W., Li, S. X., Walsh, E. M., & Paul, I. M. (2018). Health Care Utilization in the First Month After Birth and Its Relationship to Newborn Weight Loss and Method of Feeding. Academic pediatrics, 18(6), 677–684. https://doi.org/10.1016/j.acap.2017.11.005  

HOTUS 2020. Vauvamyönteisyysohjelma käyttöön. Saatavilla osoitteessa https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/09/netti-vauvamyonteisyys-kasikirja.pdf   

Ikonen, R.,  Hakulinen, T., Lyytikäinen, A., Mikkola, K., Niinistö, S., Sarlio, S. & Virtanen, S. 2020. Imeväisikäisen ruokinta Suomessa 2019. Raportti 2020: 11. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla osoitteessa https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140536/URN_ISBN_978-952-343-555-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y     

Lojander, J., Axelin, A., Bergman, P., & Niela-Vilén, H. 2022. Maternal perceptions of breastfeeding support in a birth hospital before and after designation to the Baby-Friendly Hospital Initiative: A quasi-experimental study. Midwifery, 110, 103350. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1016/j.midw.2022.103350

Mäkelä, H., Axelin, A., Kolari, T., Kuivalainen, T., & Niela-Vilén, H. 2021. Healthcare Professionals' Breastfeeding Attitudes and Hospital Practices During Delivery and in Neonatal Intensive Care Units: Pre and Post Implementing the Baby-Friendly Hospital Initiative. Journal of Human Lactation  https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1177/08903344211058373

Pérez-Escamilla R, Martinez JL, & Segura-Pérez S. 2016. Impact of the Baby-friendly Hospital Initiative on breastfeeding and child health outcomes: a systematic review. Maternal and Infant Nutrition 12(3), 402 – 417. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1111/mcn.12294 

Rollins N., Bhandari N., Hajeebhoy N., Horton S., Lutter C., Martines J., Piwoz E., Richter L. & Victora C. 2016.Why invest, and what it will take to improve breastfeeding practices? The Lancet 387(10017), 491 – 504. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(15)01044-2  

THL 2020c. Lapset, nuoret ja perheet. Vauvamyönteisyyssertifikaatti. Saatavilla osoitteessa https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-japerheet/peruspalvelut/aitiys_ja_lastenneuvola/vauvamyonteisyys/vauvamyonteisyyssertifikaatti  

Zakarija-Grković I., Boban M., Jankovic S., Cuze A., & Burmaz T. 2018. Compliance With WHO/UNICEF BFHI Standards in Croatia After Implementation of the BFHI. Journal of Human Lactation 34(1), 106 – 115. https://doi-org.ezproxy.utu.fi/10.1177/0890334417703367   

Victora C., Bahl R., Barros A., Franca G., Horton S., Krasevec J., Murch S., Sankar M., Walker N., Rollins N. 2016. Breastfeeding in the 21st century: epidemiology, mechanisms, and lifelong effect. Lancet 387(10017), 475-490. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(15)01024-7   

WHO 2018. Protecting, promoting and supporting breastfeeding in facilities providing maternity and newborn services: the revised BABY-FRIENDLY HOSPITAL INITIATIVE. World Health Organization. Geneve. Saatavilla osoitteessa https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/272943/9789241513807-eng.pdf?ua=1

eDASA APP -TUTKIMUSHANKKEESSA KEHITETÄÄN UUSI HOITOMALLI VÄKIVALLAN ENNALTAEHKÄISYYN YHDESSÄ HOITAJIEN JA POTILAIDEN KANSSA

 

Hoitotyön ammattilaiset kohtaavat työssään väkivaltaa, jolla on merkittäviä seurauksia muun muassa työssäjaksamiselle, työhyvinvoinnille ja jopa alalta lähtemiselle. Erityisesti psykiatrista hoitotyötä tekevien hoitajien riski kohdata väkivaltaa työssään on korkea. Väkivalta on riski myös muille potilaille sekä potilaalle itselleen. Suomalaisessa tutkimuksessa 65 % psykiatrisista hoitajista ilmoitti kokeneensa potilaiden väkivaltaa viimeisten 12 kuukauden aikana. Potilaista puolestaan noin 20 % on kokenut aggressiivisen välikohtauksen toisen potilaan kanssa ensimmäisten hoitoviikkojen aikana.

Väkivaltaa ja sen uhkaa hallitaan usein vieläkin pakkokeinoilla kuten potilaan eristämisellä, sidonnalla tai pakkolääkityksellä. Nämä voivat olla potilaille hyvin traumaattisia kokemuksia. Näiden pakkokeinojen vähentäminen ja vaihtoehtoisten menetelmien kehittäminen edistäisi psykiatrisen hoidon laatua samalla kun se parantaisi työ- ja potilasturvallisuutta.

Hoitajat arvioivat väkivallan riskiä tyypillisesti havainnoimalla potilaan käytöstä. Arviointiin on olemassa myös arvioinnin luotettavuutta lisääviä mittareita, mutta Suomessa niiden käyttö ei ole vielä systemaattista. Potilaiden osallisuus väkivaltariskin arvioinnissa on myös vähäistä. Potilaiden ajatuksista ja väkivaltaa aiheuttavista tilanteista tarvittaisiin kuitenkin tietoa, jos halutaan ehkäistä väkivaltakäyttäytymistä ja niitä aiheuttavia tilanteita. Tämä mahdollistuu vain ottamalla potilas mukaan arvioimaan väkivaltariskiään ja suunnittelemaan sen hallintaa. 

Kuluvana vuonna on alkanut Turun yliopiston koordinoima tutkimushanke nimellä ”TEHOKKAAMPAA VÄKIVALLAN RISKINHALLINTAA PSYKIATRISILLE SAIRAALAOSASTOILLE – EDASA APP FI”. Hankkeen tavoitteena on selvittää, onko potilastietojärjestelmä Apottiin integroitava väkivallan riskinhallinnan ohjaava malli eDASA APP* tehokas työväkivallan ehkäisyssä. eDASA APP on nykyisellään käytössä Australiassa. Hankkeessa Apottiin rakennetaan Suomen hoitokulttuuriin sopiva sovellus ja sen toimivuutta tutkitaan osana päivittäistä hoitotyötä. Tutkimushanke toteutetaan HUS Psykiatriassa ja Helsingin kaupungin psykiatrisessa sairaalahoidossa. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto (210324), Sairaanhoitajien koulutussäätiö, HUS ja Turun yliopisto.

Hankkeessa toimitaan aidosti yhdessä väkivallan riskinhallinnan mallin tulevien loppukäyttäjien, hoitajien sekä potilaiden kanssa. Ja miten ne potilaat otetaan mukaan osalliseksi oman käytöksensä arviointia ja hallintaa? Yksinkertaisimmillaan siten, että hoitaja ja potilas täyttävät yhdessä keskustellen eDASA-riskinarviointimittarin ja suunnittelevat potilaalle uutta mallia käyttäen yksilöllisesti sopivat väkivallan riskinhallintakeinot siltä varalta, että väkivaltaista käytöstä alkaa esiintyä. 

Potilaan mukaanotto voi vaatia totuttelua henkilökunnalta, mutta myös potilaita tulisi rohkaista osallisuuteen, sillä he ovat oman sairautensa ja hoidontarpeensa asiantuntijoita. Heidän eriävätkin näkemyksensä koskien omaa sairauttaan ja hoitoaan voivat auttaa kehitettäessä vaihtoehtoisia ja yksilöllisiä tapoja hoitaa ja hallita oireilua. Lisäksi potilaiden mukaanotto oman riskitasonsa arviointiin ja riskinhallintakeinojen valintaan johtaa parhaimmillaan siihen, että potilas sitoutuu hoitosuunnitelmaa ja ottaa enemmän vastuuta käytöksestään, jolloin väkivaltakäyttäytyminen vähenee. 

*electronic DASA (Dynamic Appraisal of Situational Aggression) + aggression prevention protocol (eDASA APP)

Kirjoittajat:  

Jenni Anttila

sairaanhoitaja, TtM, projektitutkija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

jepant(at)utu.fi

 

Maria Ameel

sairaanhoitaja, TtT, kehittämispäällikkö

HUS Psykiatria

maria.ameel(at)hus.fi

 

Tinja Rautiainen

sairaanhoitaja, TtK, TtM-opiskelija, tutkimusavustaja

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

tkraut(at)utu.fi

 

Tella Lantta

sairaanhoitaja, TtT, dosentti, erikoistutkija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

tejela(at)utu.fi

 

 

Lähteet:

Griffith J, Meyer D, Maguire T, Ogloff J & Daffern M. 2021. A Clinical Decision Support System to Prevent Aggression and Reduce Restrictive Practices in a Forensic Mental Health Service. Psychiatric services. 72(8), 885-890.

Lantta T, Myllyniemi Y, Nappari J, Laakso S, Anttila J & Kanerva H. 2022. Potilas mukaan arviointiin. Sairaanhoitajalehti. 3, 28-33.

Markham S. 2020. Collaborative risk assessment in secure and forensic mental health settings in the UK. General Psychiatry, 33(5), e100291–e100291.

Ogloff JRP & Daffern M. 2006. The Dynamic Appraisal of Situational Aggression: An Instrument to Assess Risk for Imminent Aggression in Psychiatric Inpatients. Behavioral Sciences & the Law, 24(6), 799–813.

Pekurinen V, Willman L, Virtanen M, Kivimaki M, Vahtera J & Valimaki M. 2017. Patient aggression and the wellbeing of nurses: A cross-sectional survey study in psychiatric and non-psychiatric settings. International Journal of Environmental Research and Public Health, 14(10), 1245-.

Ross J, Bowers L & Stewart D. 2012. Conflict and containment events in inpatient psychiatric units. Journal of Clinical Nursing, 21(15-16), 2306–2315.

Työsuojelurahaston rahoituspäätös. https://www.tsr.fi/hankkeet-ja-tutkimustieto/tehokkaampaa-vakivallan-riskinhallintaa-psykiatrisille-sairaalaosastoille-edasa-app-fi/

 

Hoitotyö ei voi olla sattumankauppaa – tutkimusnäyttö ja osaamisen varmistaminen hoitotyön kehittämisen kivijalkana

Sosiaali- ja terveydenhuolto on murroksessa ja muuttumassa siihen suuntaan, että hoitotyöntekijöiden vastuu asiakkaiden ja potilaiden hoidossa on kasvussa. Jo nykyisellään perusterveydenhuollossa hoitotyöntekijät vastaavat suuresta osaa asiakas- ja potilaskontakteja. Esimerkiksi vuonna 2019 hoitotyöntekijät (sairaan- ja terveydenhoitajat sekä perus- ja lähihoitajat) hoitivat 55,3 % avosairaanhoidon 21 434 201 käynnistä. Vastaavasti hoitotyöntekijät hoitivat jopa 89,4 % kotisairaanhoidon 3 966 259 käynnistä. (THL 2020.) Vastuun ja työmäärän lisääntyessä tulee pitää huolta siitä, että hoitotyöntekijöillä on tarvitsemansa resurssit laadukkaan hoitotyön toteuttamiseen.

Hoitotyön käytäntöjen kehittämistä perustuen vahvaan näyttöön ja osaamiseen

Riittämätön henkilöstömäärä, osaamisvaje, vanhentuneet käytännöt ja käytäntöjen perusteeton vaihtelu voivat osaltaan lisätä hoitotyöntekijöiden väsymystä ja uupumista kasvavan työmäärän paineessa. Hoitotyön kehittäminen näyttöön perustuen ei ratkaise näitä kaikkia ongelmia, mutta luo vahvat yhtenäiset raamit hoitotyön ja osaamisen kehittämiseen. (Korhonen ym. 2018.)

Näyttöön perustuvan toiminnan perusajatuksena on, että hoitotyöntekijöillä on käytössään parhaaseen mahdolliseen tutkimusnäyttöön pohjautuvat yhtenäiset käytännöt, jotka ohjaavat hoitotyötä ja mahdollistavat tasalaatuisen, potilasturvallisen ja kustannustehokkaan hoitotyön toimipaikasta ja hoitotyöntekijästä riippumatta. Terveydenhuoltolakiin (30.12.2010/1326) kirjatun näyttöön perustuvan toiminnan velvoitteen toteutuminen kuitenkin myös edellyttää, että hoitotyöntekijöillä on hoitosuositusten ja muun tutkimusnäytön lisäksi osaamista ja mahdollisuuksia hyödyntää näyttöä kliinisessä päätöksenteossa potilaan yksilölliset tarpeet huomioiden, kehittää hoitotyötä näyttöön perustuen sekä päivittää ja ylläpitää omaa osaamistaan uusista hoitotyön käytännöistä.

Näyttöön perustuvan toiminnan edellytysten ja osaamisen varmistamisen osalta hoitotyö edellyttää erityislaatuista huomiota. Hoitotyössä toimitaan erilaisilla koulutustaustoilla (esimerkiksi sairaanhoitajat, lähihoitajat), mikä tarkoittaa, että koulutusta ja tukirakenteita näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttamiseen ja osaamisen kehittämiseen tulee olla saatavilla kunkin ammattiryhmän tarpeet huomioiden.

Kenen vastuulla on hoitotyöntekijöiden osaamisen kehittäminen?

Tieto lisääntyy jatkuvasti ja yhteiskunnassa ja maailmalla tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat väistämättä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Utelias asenne ja halu oppia ovat asioita, joihin kukin voi itse vaikuttaa. Myönteinen asennoituminen uuden oppimista kohtaan edellyttää, että hoitotyöntekijällä on mahdollisuus ajatella muutakin, kuin selviämistään päivittäisestä työstään. Osaamisen ja hoitotyön kehittäminen ei voi olla yksin työntekijän vastuulla, vaan edellytykset ammatilliseen kehittymiseen ja osaamisen varmistamiseen tulee luoda organisaation ja yhteiskunnan tasolta.

Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) on kansallinen toimija, joka osaltaan luo näyttöön perustuvan toiminnan tukirakenteita hoitotyöhön. Hotuksen perustehtävänä on edistää näyttöön perustuvaa toimintaa erityisesti hoitotyössä tuottamalla, tiivistämällä ja levittämällä tutkimusnäyttöä. Hotus tuottaa kansallisia hoitosuosituksia, Näyttövinkkejä ja katsauksia sekä niiden lisäksi tukirakenteita näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseen ja hoitotyöntekijöiden osaamisen kehittämiseen.  Hotus tekee tähän liittyen tiivistä yhteistyötä erilaisten sidosryhmien sekä terveydenhuollon, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Jatketaan työtä yhdessä näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämiseksi!

Kirjoittajat:

Lotta Hamari, Ft, TtT

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Post doc –tutkija, Turun yliopisto

lotta.hamari(at)hotus.fi

 

Heidi Parisod, Sh/th, TtT

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Post doc –tutkija, Turun yliopisto

heidi.parisod(at)hotus.fi

 

Kristiina Heikkilä, Sh, TtM

Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö

Tohtorikoulutettava, Turun yliopisto

kristiina.heikkila(at)hotus.fi

Lähteet

 Korhonen A, Jylhä V, Korhonen T, Holopainen A. 2018. Näyttöön perustuva toiminta – tarpeesta tuloksiin. Helsinki: Hoitotieteen tutkimussäätiö ja Skhole Oy.

 Finlex. Terveydenhuoltolaki. 30.12.2010/1326. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 1.9.2020

THL. 2020. Avohilmo. Käynnit alueittain. Saatavilla: https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/avo/perus01/summary_alue0201 1.9.2020

 

Väitöskirjasta kohti näyttöön perustuvaa toimintaa – Liikunta osaksi syöpää sairastavien lasten hoitoa ja kuntoutusta

Väittelin 1,5 vuotta sitten lasten liikunnan arvioimisesta ja edistämisestä, erityisenä tutkimuksen kohderyhmänä syöpää sairastavat lapset. Väitöskirjatyön jälkeen olen miettinyt yhä enemmän sitä, miten tästä usean vuoden tieteellisestä työstä, ja siihen liittyvästä kirjallisuudesta saataisiin ripaus vaikuttavaksi todettuja käytäntöjä vietyä pysyvästi terveydenhuollon käytäntöön. Toisin sanoen, mitä minä voisin tutkijana tehdä, että käytännöt oman asiantuntijuusalueeni osalta muuttuisivat näyttöön perustuviksi.

Blogini johdannossa on sivuttu sellaisia suuria teemoja, joista voisi kirjoittaa blogin sijaan kirjoja, kuten näyttöön perustuva toiminta , näytön käyttöönotto ja asiantuntijuustoiminta  (ja on tietysti kirjoitettukin, ks. esimerkiksi Korhonen ym. 2018). Myös erilaisia näytön käyttöönoton teorioita ja malleja on useita (Damshroder ym. 2009). Suomessa näytön käyttöönoton tukirakenteita ja toimintamalleja on kehittänyt ja kehittää muun muassa Hoitotyön tutkimussäätiö (ks. esimerkiksi Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisen malli). Tukea on siis tarjolla, mutta tehtävä ei silti ole helppo.

Katsotaanpa mitä Asiantuntijuustoimintamalli (STM 2009, Korhonen ym. 2018, Hoitotyön tutkimussäätiö 2019) sanoo roolistani näytön käyttöönotossa. Mallin mukaan tehtävänäni olisi hoitotyön suositusten laatiminen, käytäntöjen toimeenpanon arviointi, arviointimenetelmien kehittäminen, vaikuttavuustutkimusten toteuttaminen, kehittämis- ja tutkimushankkeiden johtaminen ja asiantuntijuuden kehittymisen tuki (STM 2009, Korhonen ym. 2018, Hoitotyön tutkimussäätiö 2019). Vaikuttavuustutkimusta syöpää sairastavien lasten liikunnan hyödyistä on jo riittävästi, jotta liikunnan voidaan sanoa olevan näyttöön perustuva osa hoitoa ja kuntoutusta diagnoosihetkestä lähtien (mm. Braam ym. 2016, Buffart ym. 2017, Mizrahi ym. 2017, Bourdon ym. 2018, Klika ym. 2018, Zucchetti ym. 2018). Olemme julkaisseet aiheesta Näyttövinkin ja parhaillaan olen mukana työstämässä kansainvälisiä liikuntasuosituksia syöpää sairastaville lapsille ja nuorille (iPOEG ja Culos-Reed ym. 2019). Suomessa koordinoin ohjaus- ja opetusmateriaalien kehittämiseen liittyvää hanketta, jota toteutan yhdessä Sylva ry:n ja sairaaloissa syöpää sairastavia lapsia hoitavien osastojen fysioterapeuttien ja lääkäreiden kanssa. Hankkeessa tuotetaan erilaisia ohjaus- ja opetusmateriaaleja syöpää sairastavien lasten, heidän perheidensä ja heidän kanssa työtä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Sylva ry julkaisee materiaalit myöhemmin tämän vuoden puolella. Seuraavaksi olisikin sitten vuorossa käytäntöjen toimeenpanon arviointi. Onko sinulla hyviä vinkkejä käytäntöjen toimeenpanon arviointiin?

Päätavoitteena kaikella tällä on tietysti syöpää sairastavien lasten hyvinvoinnin edistäminen. Ihannetilanteessa tehty työ näkyisi lopulta syöpää sairastavien lasten liikuntaohjauksessa ja siihen liittyvien toimintamallien yhtenäistymisessä (ainakin) Suomessa. 

iPOEG tiimi kokoontui Banffissa, Canadassa 22.9.2019 kokoamaan syöpää sairastavien lasten kansainvälisiä liikuntasuosituksia.

Kirjoittajan tiedot:

Lotta Hamari
Fysioterapeutti, TtT, post doc -tutkija / tutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos / Hoitotyön tutkimussäätiö sr
lotta.hamari@utu.fi / lotta.hamari@hotus.fi

Lähteet:

Bourdon A, Grandy SA & Keats MR. (2018) Aerobic exercise and cardiopulmonary fitness in childhood cancer survivors treated with a cardiotoxic agent: A meta-analysis. Supportive Care in Cancer: Official Journal of the Multinational Association of Supportive Care in Cancer, 26(7), 2113–2123.

Braam KI, van der Torre P, Takken T, Veening MA, van DulmendenBroeder E & Kaspers GJ (2016) Physical exercise training interventions for children and young adults during and after treatment for childhood cancer. TheCochraneDatabaseof SystematicReviews3, CD008796.

BuffartL. M., KalterJ., SweegersM. G., CourneyaK. S., Newton R. U., Aaronson N. K., et al. (2017) Effects and moderators of exercise on quality of life and physical function in patients with cancer: An individual patient data meta-analysis of 34 RCTs. CancerTreatmentReviews, 52, 91-104.

Damschroder LJ, Aron DC, Keith RE, Kirsh SR, Alexander JA & Lowery JC. (2009) Fostering implementation of health services research findings into practice: a consolidated framework for advancing implementation science. Implementation Science : IS 4, 50–50.

Hamari L, Tuomisto S. (2018) Liikuntainterventiot syöpää sairastavien lasten ja nuorten hoidossa. Hoitotyön tutkimussäätiö. Näyttövinkki 10/2018.

Hoitotyön tutkimussäätiö 2019. Asiantuntijuustoimintamalli. https://www.hotus.fi/asiantuntijuustoimintamalli/ 5.10.2019

iPOEG ja Culos-Reed & iPOEG working group (2019). International Pediatric Oncology Exercise Guidelines. julkaisematon

Klika R, Tamburini A, Galanti G, Mascherini G, Stefani L. (2018) The Role of Exercise in Pediatric and Adolescent Cancers: A Review of Assessments and Suggestions for Clinical Implementation. J. Funct. Morphol. Kinesiol. 3, 7.

Korhonen A, Jylhä V, Korhonen T & Holopainen A. (2018) Näyttöön perustuva toiminta. Tarpeesta tuloksiin. Skhole Oy. ISBN: 9789529399239

Mizrahi D, Wakefield CE, Fardell JE, Quinn VF, Lim Q, Clifford BK, Simar D, Ness KK & Cohn RJ. (2017) Distance-delivered physical activity interventions for childhood cancer survivors: A systematic review and meta-analysis. Critical Reviewsin oncology/hematology118, 27-41.

STM (Sosiaali-ja terveysministeriö) (2009). Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön. Toimintaohjelma 2009-2011. Sosiaali-ja terveysministeriön julkaisuja 2009:18.

Zucchetti G, Rossi F, Chamorro Vina C, BertorelloN & Fagioli F. (2018) Exercise program for children and adolescents with leukemia and lymphoma during treatment: A comprehensive review. PediatricBlood & Cancer, 65(5), e26924.

Terveysalan opettaja osana näyttöön perustuvaa terveydenhuoltoa

Miten sinä opettajana olet mukana näyttöön perustuvan terveydenhuollon toteutumisessa? Millainen käsitys sinulla on siitä, mitä näyttöön perustuva toiminta oikein on? Miten se näkyy opetuksessasi ja opetussuunnitelmissa? Entä miten opetat näyttöön perustuvan toiminnan toteutumista? Näitä asioita on hyvä pohtia, vaikka takana olisi pitkäkin ura opetustehtävissä. Maailma muuttuu, niin myös käsitykset näyttöön perustuvasta toiminnasta ja siihen liittyvistä osaamisvaatimuksista.

Lyhyesti kuvattuna näyttöön perustuvalla toiminnalla tarkoitetaan sitä, että potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa hyödynnetään parasta mahdollista näyttöä. Tämä edellyttää tutkimustiedon hyödyntämistä, joskin päätöksenteossa tulee aina huomioida myös potilaan omat toiveet sekä hoitoympäristöön liittyvät edellytykset tai rajoitteet. Terveysalan koulutusorganisaatioilla on merkittävä rooli näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteutuksessa. Joanna Briggs Instituutin (JBI) laatimassa mallissa näyttöön perustuva terveydenhuolto koostuu maailmanlaajuisesta hyvinvoinnista, näytön tuottamisesta, näytön tiivistämisestä, näytön levittämisessä ja näytön käyttöönotosta. Terveysalan opettajan tulisikin hallita tämä malli monesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin opettajat ovat avainasemassa tunnistamassa tiedon tarpeita, joihin tarvitaan näyttöä. Opettajat ohjaavat opiskelijoita käytännön harjoitteluissa eri terveydenhuollon organisaatioissa ja näin ollen heillä on mahdollisuus havaita, mitkä hoitotyön menetelmät vaihtelevat perusteettomasti eri organisaatioiden välillä tai organisaation sisälläkin.

Useilla terveysalan opettajalla on osaamista näytön tuottamisesta ja olisi ihanteellista, jos opettaja osallistuisi aktiivisesti oman asiantuntijuusalansa tutkimusryhmiin. Näytön tiivistämisen näkökulmasta terveysalan opettajien osaamista tarvitaan hoitosuositustyöryhmissä ja tuottamassa järjestelmällisiä katsauksia aiheista, jotka liittyvät heidän omaan osaamisalueeseensa ja näin ollen tukevat myös heidän opetuksensa näyttöön perustuvuutta. Opettajien pedagogisen osaamisen hyödyntäminen näytön levittämisessä niin koulutusorganisaation sisällä kuin terveydenhuollon organisaatioissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Näytön käyttöönoton keskiössä on päätöksenteko, jonka terveydenhuollon ammattilainen tekee. Näin ollen yksi opettajan keskeinen tehtävä on kehittää tulevien terveydenhuollon ammattilaisten näyttöön perustuvaa päätöksentekoa osana hoitotyön prosessia.

Tätä näyttöön perustuvaa päätöksentekoa terveysalan opiskelijoiden on hyvä harjoitella ja mallintaa jo opintojen aikana ja hyvä mahdollisuus siihen on käytännön harjoittelun aikana, aidoissa potilastilanteissa ja ammattilaisten ohjauksessa. Jotta terveydenhuollon ammattilainen voi tehdä näyttöön perustuvan päätöksen, tulee organisaatiossa olla luotuna toiminnalle yhtenäinen näyttöön perustuva käytäntö.  Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä tärkeässä roolissa ovat eri terveydenhuollon asiantuntijat ja esimiehet. Keskeistä onkin, että korkeakouluista valmistuvat asiantuntijat osaavat kehittää toimintaa näyttöön perustuen. Ylemmän ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä täydennyskoulutusta tuottavien koulutusorganisaatioiden opetuksessa tulisikin varmistaa, että tulevaisuuden terveydenhuollon esimiehillä, asiantuntijoilla ja opettajilla on riittävä osaaminen näyttöön perustuvaan kehittämiseen, johon liittyvät luotettavan ja ajantasaisen näytön hakeminen kehittämisen kohteeseen liittyen, suunnitelman laatiminen, toiminnan jalkauttaminen sekä seuranta ja arviointi. Kuviossa 1. on esitetty Hoitotyön tutkimussäätiön laatima kuvio näyttöön perustuvasta toiminnasta.

Kuvio 1. Näyttöön perustuva toiminta (Hotus 2019; JBI 2016)

Toisesta näkökulmasta terveysalan opettajan tulisi osata hakea opetuksensa tueksi näyttöä, jotta opetus pohjautuu luotettavaan ja ajantasaiseen tutkimustietoon tai sen puuttuessa asiantuntijoiden yhteisymmärrykseen asiasta. Hoitosuositukset ja järjestelmälliset katsaukset ovat hyvä lähtökohta luotettavan ja ajantasaisen tutkimustiedon löytämiseksi.

Huomasit varmaan, että opettaja on merkityksellisessä asemassa näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteuttamisessa.  Haluaisitko osallistua ja vaikuttaa vielä enemmänkin? Jos vastasit kyllä, niin olethan yhteydessä Hoitotyön tutkimussäätiön tutkijoihin, löydämme varmasti sinulle miellekään tavan vaikuttaa hoitosuositustyöryhmän jäsenenä tai asiantuntijana, tai sitten vaikka kirjoittamalla Näyttövinkkejä yhteistyössä Hotuksen tutkijoiden kanssa. Tiivistettyä tutkimustietoa, kuten hoitosuosituksia ja Näyttövinkkejä opetuksesi tueksi, löydät Hotuksen sivuilta.

Kirjoittajien tiedot

Annukka Tuomikoski

sairaanhoitaja, TtM

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

tohtorikoulutettava, hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

annukka.tuomikoski(at)hotus.fi

Kristiina Heikkilä

sairaanhoitaja, TtM

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

tohtorikoulutettava, hoitotieteenlaitos, Turun yliopisto

kristiina.heikkila(at)hotus.fi

Lähteet:

Jordan Z, Lockwood C, Aromataris E, Munn Z. The updated JBI model for evidence-based healthcare. The Joanna Briggs Institute. 2016

Mikkonen K, Ojala T, Sjögren T, Piirainen A, Koskinen C, Koskinen M, Koivula M, Sormunen M, Saaranen T, Salminen L, Koskimäki M, Ruotsalainen H. Lähteenmäki M-J, Wallin O, Mäki-Hakola H, Kääriäinen M. Competence areas of health science teachers – A systematic review of quantitative studies. Nurse Education Today. 2018, 70; 77-86.

“Aina me ollaan tehty näin!” Miten muuttaa hoitotyötä näyttöön perustuen?

Tänä päivänä terveydenhuollossa puhutaan yhä enemmän näyttöön perustuvasta hoitamisesta. Hoitajien odotetaan työskentelevän näyttöön perustuen eli käyttämällä ajantasaista ja luotettavaa tutkimusnäyttöä toimintansa perusteena. Tämä ei kuitenkaan aina ole helppoa. Jokainen hoitotyötä tehnyt tietää, miten uusi sairaanhoitaja sujahtaa mukaan osaston käytäntöihin sen enempää kyseenalaistamatta sitä, ovatko toimintatavat näyttöön perustuvia. Näytön sijaan hoitajan työtä ohjaavat osaston traditiot, kokemukseen perustuva tieto ja kollegoiden neuvot. Kokenut hoitaja voi olla kultaakin kalliimpi eikä kokemusta tule vähätellä, mutta lisäksi tarvitaan tutkimusnäyttöä hoitotyön päätöksenteon tueksi.

Tutkittaessa syitä siihen, miksi hoitajat eivät käytä näyttöön perustuvia menetelmiä, on tuloksiksi saatu muun muassa seuraavia esteitä:

1. Ajan puute

2. Tiedon puute

3. Muutoksen vastustaminen

4. Hoitotyön tehtäväkeskeinen kulttuuri

5. Tuen puute

Hoitajat tarvitsevat tietoa tutkitun tiedon löytämisestä ja arvioinnista sekä aikaa sen tekemiseen. Muutosvastarintaa voidaan lievittää valmistamalla henkilökuntaa muutokseen. Jokaisessa organisaatiossa on omat yksilölliset haasteensa, mutta tunnistamalla esteet ja mahdollisuudet, muutos on mahdollista. Tutkimusnäytön käyttöön ottoa voidaan lisäksi edistää vahvalla esimiesten tuella ja tukemalla muutosprosessia muutosagenttien tai mentorien avulla, moniammatillisella yhteistyöllä sekä positiivisella asenteella.

Kirjoittajan tiedot

Mirka Toivonen
Sairaanhoitaja, TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
mijotoi@utu.fi

Lähteet

Smith JR & Donze A. Assessing environmental readiness: first steps in developing an evidence-based practice implementation culture. J Perinat Neonatal Nurs. 2010:24(1);61-71.

Purdy IB & Melwak MA. Implementing evidence-based practice: a mantra for clinical change. J Perinat Neonatal Nurs. 2009:23(3);263-269.

Tiedolla johtaminen potilasturvallisuudessa

Monimutkainen adaptiivinen järjestelmä – tällaisena tulisi nykypäivän terveydenhuoltojärjestelmä nähdä. Tutkijoiden piirissä asiasta on kehittynyt alati kasvava yksimielisyys 2000-luvun aikana, ja sen myötä terveydenhuollon organisaatioiden johtamiselle on nähtävissä selkeä muutostarve. Täysin ei perinteisiä johtamisteorioita tarvitse hylätä, mutta niiden rinnalle tulee nostaa adaptiivinen, eli mukautuva, sopeutuva ja joustava, johtamistapa. Aikaansa seuraava ja ammattitaitoinen johtaja hyödyntää siis monenlaisia lähestymistapoja johtaessaan organisaatiota.

Miksi haluamme nostaa keskusteluun uudenlaisen tavan tarkastella potilasturvallisuutta ja sen johtamista? Aloitetaan vaikka rahasta. Tarkemmin sanottuna 951 miljoonasta eurosta, vuodessa. Tämä on tutkimusten perusteella arvioitu haittatapahtumien kokonaiskustannus Suomen terveydenhuollolle. Luvusta puuttuvat kuitenkin kokonaan muun muassa vaikeammin arvioitavien läheltä piti -tilanteiden kustannukset. Summa on silti lähes kolmannes siitä summasta, joka oli Juha Sipilän hallituksen Sote-uudistuksen kolmen miljardin euron säästötavoite. Sote kaatui, mutta tarve säästöille ei kuitenkaan hävinnyt minnekään. Tässä hetkessä korostuu entisestään tarve ryhtyä toimeen eikä jäädä odottamaan vuosien kulutta ehkä valmistuvaa Sote-uudistusta. Panostamalla potilasturvallisuuteen säästöjä voidaan saada aikaan heti huomenna.

Monimutkaisen adaptiivisen järjestelmän käsite korostuu erityisesti potilasturvallisuuden yhteydessä ja saa aikaan pienten harmaiden aivosolujen kiihtyvää liikehdintää. Monimutkainen adaptiivinen järjestelmä määritellään ryhmäksi yksittäisiä toimijoita, joilla kaikilla on vapaus toimia tavalla, joka ei aina ole ennustettavissa. Lisäksi näiden toimijoiden toiminta on yhteydessä kaikkiin muihin toimijoihin niin, että heidän toiminnan kontekstinsa muuttuu toisen toimijan toiminnan pohjalta. Monimutkaista? Kyllä. Katsantokantoja avartavaa? Ehdottomasti. Kun asiaa todella pysähtyy ajattelemaan, niin väistämättä tulee miettineeksi, miten terveydenhuollon organisaatiota voi edes johtaa niin, että se muun muassa täyttää lainsäädännössä esitetyn vaatimukseen hoidon laadusta ja turvallisuudesta? Apuun tekisi vähintään mieli kutsua Hercule Poirot omien pienten harmaiden aivosolujensa kanssa.

Yhtälailla kuin monimutkaisen adaptiivisen järjestämän käsite, myös teoria potilasturvallisuuden jakamisesta Safety I:een ja Safety II:een, muuttaa tapaa ajatella potilasturvallisuudesta perustavanlaatuisesti. Safety I:ssä turvallisuus nähdään vaaratapahtumien mahdollisimman vähäisenä määränä. Ihmiset nähdään virheille alttiina yksilöinä ja turvallisuutta pyritään parantamaan esimerkiksi oppimalla virheistä ja panostamalla prosessien standardointiin. Käytännön esimerkkinä tästä toimivat vaaratapahtumailmoitus-järjestelmät ja niiden pohjalta tehty toiminnan kehittäminen. Johtamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että asioihin reagoidaan vasta niiden tapahduttua ja toimintaa tehdään turvallisemmaksi rakentamalla suojauksia tai poistamalla vaaratapahtumien syitä. Turvallisuus kaksi painottaa puolestaan yksilöiden kykyä mukautua ja hallita monimutkaisia tilanteita. Ihmiset nähdään resurssina, joka mahdollistaa organisaation joustavuuden ja resilienssin. Oleellista on keskittyä siihen, miten kaikesta huolimatta, ihmiset toimivat pääasiassa oikein. Safety II pyrkii parantamaan turvallisuutta selvittämällä sitä, mitkä asiat ovat menneet hyvin ja levittämällä hyviä käytäntöjä. Käytännön esimerkkinä tästä on Learning from Excellence ja resilienssin käsite. Johtamisen näkökulmasta Safety II tarkoittaa päivittäisen työn fasilitointia, tapahtumien ja kehityksen ennakointia ja kykyä säilyttää organisaation adaptiivisuus, jotta väistämättömiin yllätyksiin voidaan vastata tehokkaasti. Johtajan tehtävänä on siis varmistaa, että mahdollisimman moni asia menee oikein. Ollakseen turvallinen, organisaation tulee hyödyntää toiminnassaan sekä Safety I:tä että II:ta.

Eikä tässä vielä kaikki. Hyvä johtaminen ja johdon potilasturvallisuuteen sitoutuminen ovat välttämättömiä ehtoja turvallisen organisaation luomiseksi. Potilasturvallinen organisaatio syntyy vain hyvän potilasturvallisuuskulttuurin ansiosta. Hyvä potilasturvallisuuskulttuuri kehittyy kuitenkin vain, jos potilasturvallisuutta osataan johtaa. Johtaminen puolestaan vaatii tietoa sekä turvallisuudesta että johtamisesta, jotka molemmat ovat laajoja ja mielenkiintoisia tieteenaloja. Menetelmänä adaptiivinen potilasturvallisuuden johtaminen yhdistelee erilaisia tutkittuun tietoon ja parhaaseen mahdolliseen näyttöön perustuvia johtamistapoja sekä potilasturvallisuutta lisääviä toimintamalleja, tiedostaen samalla epävarmuustekijöiden mahdollisuuden. Epävarmuustekijöiden huomiointi, toiminnan ketterä muuttaminen tarpeen niin vaatiessa ja jatkuva oppiminen ovat menetelmän ydin.  Kättä pidempää johtamiseen saa sisäistämällä adaptiivisen potilasturvallisuuden johtamisen periaatteet, joita on viisi. 1. Edistetään yhteisen turvallisuustahtotilan muodostumista. 2. Edistetään toimijoiden välistä vuorovaikutusta. 3. Edistetään toimijoiden kykyä tilannekohtaiseen itseorganisoitumiseen. 4. Rajataan toimintaa. 5. Ohjataan organisaatiota tavoitteellisesti. Jokaiselle edellä mainitulle periaatteelle on olemassa omat, tarkemmat käytännön toimintatavat.

Väestö ikääntyy ja ihmiset elävät yhä pidempään. Sairastuvuus lisääntyy ja sen myötä terveyspalveluiden käyttö. Jos terveydenhuollon toimintaa ei saada muutettua turvallisemmaksi, lisääntyvät myös hoidosta aiheutuneet vaaratapahtumat.  Näin ollen taloudellisten haittojen lisäksi vaaratapahtumista aiheutuneet inhimilliset kärsimykset lisääntyvät. Ja tätä ei missään nimessä voida hyväksyä nykypäivän terveydenhuollossa, jossa on käytössä enemmän näyttöön perustuvaa tietoa kuin koskaan aikaisemmin. Laadukkaampaa, turvallisempaa ja vaikuttavampaa hoitoa voidaan tuottaa vain, jos johtajat ja esimiehet ovat rohkeasti avoimia uudelle tavalle hahmottaa ja ymmärtää organisaatiota, potilasturvallisuutta ja johtamista, ja hyödyntävät tarjolla olevaa tietoa systemaattisesti. Ja ihan oikea arvo, sitä on potilasturvallisuuden oltava terveydenhuollossa, ihan jokainen päivä.

Kirjoittajat

Kirsi Grym, TtK, Th, Sh, TtM-opiskelija

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto

s-posti: kikagr(at)utu.fi

Karoliina Marjaniemi, TtK, Sh, TtM-opiskelija

Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto                                                                                        s-posti: mikasu(at)utu.fi

Lähteet

Braithwaite J, Churruca, K, Ellis L.A, Long J, Clay-Williams R, Damen N, Herkes J, Pomare C, & Ludlow K. 2017. Complexity Science in Healthcare – Aspirations, Approaches, Applications and Accomplishments: A White Paper. Australian Institute of Health Innovation, Macquarie University, Sydney, Australia. http://aihi.mq.edu.au/resource/complexity-science-healthcare-white-paper /21.2.19.

Hollnagel E, Wears R.L, & Braithwaite J. 2015. From Safety-I to Safety-II: A White Paper. The Resilient Health Care Net. University of Southern Denmark, University of Florida, USA, and Macquarie University, Australia. https://www.england.nhs.uk/signuptosafety/wp-content/uploads/sites/16/2015/10/safety-1-safety-2-whte-papr.pdf /21.2.19.

Järvelin J, Haavisto E & Kaila M. 2010. Potilasturvallisuuden kustannukset. Suomen Lääkärilehti 65 (12): 1123–1127.

Pietikäinen E, Heikkilä J & Reiman T. (toim.) 2012. Adaptiivinen potilasturvallisuuden johtaminen. VTT Technology 58, Espoo. https://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2012/T58.pdf  /21.2.19.

Terveydenhuoltolaki 2010/1326. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326 / 21.2.19.