Asumispalveluiden
piirissä eläville ikääntyneille puutarha toimii tärkeänä lähiluontona. Se
yhdistää asukkaan ympäröivään yhteisöön, antaa ärsykkeitä eri aisteille ja
samalla tarjoaa kokemuksen luonnon läheisyydestä ja sen tuottaman
terveyshyödyn. Mahdollisuus käyttää ulkotiloja ja niiden houkuttelevuus voi
myös aktivoida asukkaan liikkumaan enemmän, millä on tärkeä toimintakykyä
ylläpitävä vaikutus. (Dahlqvist ym. 2016.) Tutkimusten mukaan
asumispalveluympäristöjen asukkaat viettävät suurimman osan ajastaan joko
istuen tai maaten sisätiloissa (den Ouden ym. 2015). Ympäristön houkuttelevuus
ja sopivuus ikääntyneen liikkumiselle ovat tärkeitä tekijöitä mielekkään ja
hyvän elämän säilymisen kannalta (Potter ym. 2018).
Tulevaisuuden
asumispalveluyksiköitä suunniteltaessa ulkotiloja olisi syytä tarkastella osana
asuinympäristöä. Turvallista ja saavutettavaa ulkoympäristöä voidaan edistää
asianmukaisella suunnittelulla, kuten esteettömillä ja automaattisesti
aukeavilla ovilla, tasaisilla kulkuväylillä, riittävällä valaistuksella ja
lisäämällä kaiteita ja levähdyspaikkoja kulkuväylien varrelle puutarhaan. Laaja
kirjo mahdollisuuksia odottaa hyödyntämistään. Vuodenaikojen ja säiden
ankaruuden rajoittaessa ulkoilua ympäröivän luonnon tai puutarhan tarkkailu
onnistuu ikkunaruudun takaa. Myös sillä tiedetään olevan hyvinvointia edistävä
vaikutus. Toistaiseksi hoito- ja hoivaympäristöjä suunniteltaessa asukkaiden
tai tulevien asukkaiden näkemyksiä ei ole juuri hyödynnetty. Asukkaan näkökulma
on tärkeää ottaa huomioon tulevaisuuden tilojen suunnittelussa.
Kirjoittajat:
Noora Narsakka, MSc
noora.narsakka@utu.fi
Niina Wahlroos, TtM
nielni(at)utu.fi
Hoitotieteen
laitos, Turun yliopisto
Lähteitä:
Dahlkvist, H., Hartig, T.,
Nilsson, A., Högberg, H., Skovdahl, K., & Engström, M. (2016). Garden greenery and the health of older people in residential care
facilities: a multi‐level cross‐sectional study. Journal of Advanced Nursing, 72(9), 2065–2076. https://doi.org/10.1111/jan.12968
den Ouden, M., Bleijlevens, M. H. C., Meijers, J. M. M., Zwakhalen, S.
M. G., Braun, S. M., Tan, F. E. S. & Hamers, J. P. H. 2015. Daily
(In)Activities of Nursing Home Residents in Their Wards: An Observation Study.
Journal of the American Medical Directors Association, 16, 963-968.
Martin, L., White, M., Hunt,
A., Richardson, M., Pahl, S., & Burt, J. (2020). Nature contact, nature
connectedness and associations with health, wellbeing and pro-environmental
behaviours. Journal of Environmental Psychology, 68, 101389–. https://doi.org/10.1016/j.jenvp.2020.101389
Potter, S., Sheehan, B., Cain,
R., Griffin, J., & Jennings, P. (2018). The Impact of the Physical
Environment on Depressive Symptoms of Older Residents Living in Care Homes: A
Mixed Methods Study. The Gerontologist, 58(3), 438–447. https://doi.org/10.1093/geront/gnx041
van den Berg, W., Winsall, M., Dyer, S., Breen, F., Gresham, M., &
Crotty, M. (2020). Understanding the Barriers and Enablers to Using Outdoor
Spaces in Nursing Homes: A Systematic Review. The
Gerontologist, 60(4), e254–e269. https://doi.org/10.1093/geront/gnz055