Potilasturvallisuudessa ’oireidenmukaisesta’ hoidosta ennaltaehkäisyyn

Väitöstutkimuksessani (Varpula 2023) tunnistettiin useita vaaratapahtumia psykiatrisessa sairaalahoidossa potilaan eristyksen ja sidonnan aikana. Merkittävässä osassa näissä vaaratapahtumissa olivat hoitohenkilökunnan toimintaan liittyvät riskitekijät. Nämä riskitekijät olivat hoitohenkilökunnan epäturvallista toimintaa eristyksen ja sidonnan aikana. Hoitotyöntekijät eivät esimerkiksi tunnistaneet tai puuttuneet potilaiden itsetuhoiseen toimintaan ja voinnin heikentymiseen. Näitä löydöksiä ei kuitenkaan tule tulkita siten, että hoitohenkilökunta olisi omalla toiminnallaan syyllinen tai ensisijaisesti vastuussa näistä vaaratapahtumista. 

Hoitohenkilökunnan epäturvallista toimintaa on tarkasteltu aikaisemmissa tutkimuksissa keskittyen esimerkiksi hoitohenkilökunnan tekemiin virheisiin (Blair ym. 2022, Duarte ym. 2015) sekä turvallisuusohjeiden laiminlyönteihin (Vaismoradi ym. 2020). Hoitohenkilökunnan epäturvallisen toiminnan tarkastelu on ollut aikaisemmin keskiössä myös vaaratapahtumien syiden selvittelyissä johtaen usein syyllisten etsimiseen. Hoitohenkilökunta onkin tunnistanut merkittävimmäksi esteeksi vaaratapahtumista raportoinnille pelon syytöksistä ja seuraamuksista (Woo & Avery 2021). Keskittyminen pääosin hoitohenkilökunnan epäturvalliseen toiminnan tarkasteluun johtaa yksinkertaistettuun selitykseen vaaratapahtumista ja niiden syistä (Leveson ym. 2020). 

Epäturvallista toimintaa vaaratapahtumien yhteydessä tulisikin tarkastella systeemin, eli? vai ja? toimintaympäristön (organisaatio, ympäristö ym.) puutteiden ilmenemisenä. Täten epäturvallinen toiminta on ’oire’ eikä syy vaaratapahtumille. Puutteellisesti perehdytetyn ja kiireisellä osastolla paineen alla työskentelevän hoitajan tekemää virhettä tarkastellessa ei ole mielekästä etsiä syytä virheelle hoitajan toiminnasta (Reason 2008). Sen sijaan mielekästä on tarkastella sitä toimintaympäristöä, jossa hoitaja toimii. Epäturvallisen toiminnan tarkastelu systeemin puutteiden ilmentäjänä edesauttaa varsinaisten syiden tunnistamisessa. Systeemiajatteluun pohjautuvia menetelmiä hyödyntäen (Leveson ym. 2020) voidaan haittatapahtumien tarkastelussa ja potilasturvallisuuden kehittämisessä siirtyä ’oireidenmukaisesta’ hoidosta ennaltaehkäisyyn. 

Kirjoittaja: 
Jaakko Varpula
sh, TtM, Yliopisto-opettaja, projektitutkija
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

Lähteet:

Blair, W., Courtney-Pratt, H., Doran, E. & Kable, A. 2022. Nurses' recognition and response to unsafe practice by their peers: A qualitative descriptive analysis. Nurse Education in Practice, 63, 1-6. 

Duarte, S., Quieroz, A., Büscher, A. & Stipp, M. 2015. Human error in daily intensive nursing care. Revista Latino-Americana De Enfermagem, 23(6), 1074-1081. 

Leveson, N., Samost, A., Dekker, S., Finkelstein, S. & Raman, J. 2020. A Systems Approach to Analyzing and Preventing Hospital Adverse Events.

Reason, J. 2008. The Human Contribution: Unsafe Acts, Accidents, and Heroic Recoveries. Ashgate Publishing Company, Surrey, United Kingdom.

Vaismoradi, M., Tella, S., Logan, P., Khakurel, J. & Vizcaya-Moreno, F. 2020. Nurses’ Adherence to Patient Safety Principles: A Systematic Review. International Journal of Environmental Research and Public Health, 17(6): 2028. 

Varpula, J. 2023. Safety incidents in seclusion and restraint practices in psychiatric inpatient care. Annales D 1704. https://www.utupub.fi/handle/10024/174520.

Posteriesitys kansainvälisessä konferenssissa – aloittelijan opas

Toukokuussa Roomassa järjestettiin World Congress on Public Health -konferenssi. Olin konferenssissa ensimmäistä kertaa posteriesitystä pitämässä, tähän kun oli kannustettu jo jatko-opintoihin hakiessa. Konferenssit ovatkin loistava tapa saada esiintymiskokemusta, päästä kertomaan omasta tutkimuksesta, harjoitella kieltä, verkostoitua ja toki oppia uutta myös muiden esityksiä seuraamalla. Minulle konferenssi tarjosi näiden lisäksi monta muutakin oppimiskokemusta, jotka jaan nyt kanssanne.

Ensimmäinen askel oli löytää sopiva konferenssi, minne omaa esitystä voisi tarjota. Itse lähdin ehkä hieman epätieteellisellä menetelmällä googlaamaan hakusanoilla health + conference + Paris, health + conference + Venice, health + conference + Rome. Ja niin edelleen. Ehkä huomaattekin, että olin erityisen kiinnostunut konferensseista, jotka järjestettäisiin tietyissä kaupungeissa, ehkä jopa aurinkoisina kevätkuukausina. Useita googlauskertoja myöhemmin tärppäsi: toukokuussa Roomassa järjestettäisiin World Congress on Public Health -niminen konferenssi. Kaikki täsmäsi, konferenssiin etsittiin esityksiä juuri minun aiheestani, monien muiden aiheiden ohella. Nopeasti tarkistin vielä, ettei kyseessä ollut huijaussivusto ja varmistin ohjaajiltani, että konferenssi oli tunnettu ja luotettavaksi todettu.

Seuraavaksi pohdin sitä, voisinko saada matka-apurahaa esitykseeni. Huomasin oman laitoksen sosiaalisen median kautta tiedon, että eräs säätiö oli juuri myöntänyt laitoksemme opiskelijoille apurahoja, myös matka-apurahoja. Seuraava hakumahdollisuuskin oli jo muutaman kuukauden päästä, joten päätin kokeilla onneani. Tarkastelin apurahojen hakuilmoitusta ja perustelin hakemuksessani, kuinka juuri minun esitykseni vastaisi rahoittajan toiveita. Laitoin hakemuksen eteenpäin ja melkein unohdin koko asian, kunnes eräänä marraskuisena päivänä sähköpostiini kilahti tietoa, että matka-apuraha on minulle myönnetty. Kiitos Kunnallisalan kehittämissäätiö!

Sitten tulikin hieman hoppu. En ollut apurahahakemuksen jälkeen uhrannut koko konferenssille ajatustakaan, mutta nyt huomasin abstraktin viimeisen jättöpäivän olevan noin viikon päästä. En ollut koskaan aiemmin tehnyt tieteelliseen konferenssiin abstraktia. En siis ollenkaan tuntenut sääntöjä, joita sen laatimisessa tulisi noudattaa. Onko tulosten oltava kokonaan uusia (ei), voinko esittää samat tulokset kuin artikkelissa (kyllä, mutta mielellään hieman eri näkökulmasta), pitääkö itse posterikin olla tehtynä jo abstraktia lähetettäessä (onneksi ei). Kymmenet kysymykset risteilivät päässäni. Onneksi ohjaajani ja seurantaryhmäni jäsenet lupasivat auttaa minua ja vakuuttelivat, että saan abstraktin kirjoitettua määräajassa. Ja niin sainkin, ja jopa hyväksyvän vastauksen muutamia viikkoja myöhemmin!

Uusien asioiden opettelu ei päättynyt tähän. Ehdin myös ennen Roomaan päätymistä oppia sen, että lennot kannattaa varata vasta kun tietää varmaksi oman esitysaikansa (ja lentoihin kannattaa sisällyttää vaihto-oikeus) sekä sen, että lentoja ei tosiaankaan voi vaihtaa ilman tuota vaihto-oikeutta. Opin myös, että rukouksiin vastataan ja joskus omalle esitysvuorolle voi ehtiä hieman niukemmallakin lentokentän ja konferenssipaikan välisellä siirtymäajalla (kiitos posterisalin rikkoutuneen näytön ja sen korjaamiseen kuluneen ajan juuri ennen omaa esitysvuoroani). Nyt tiedän myös, ettei kannata ajatella, että ”ei siellä kukaan minua tunne, jos mokaan tai myöhästyn”; salissa ensimmäisenä vastaan voi tulla professori omalta laitokselta. Lisäksi voin kertoa, että posteriesityksen voi hyvin pitää myös ilman sitä posteria, jos näyttö ei korjausyrityksistä huolimatta tule kuntoon.

Kaiken kaikkiaan matka oli oikein opettavainen, antoisa ja ikimuistoinen. Uskon myös saaneeni tutkimukselleni uusia lukijoita ja viimeisen kuukauden ajan olenkin tyytyväisenä seuraillut ResearchGatesta tulevia ilmoituksia: ”Tiina, people are reading your work”.

Kannustan siis kaikkia väitöskirjatutkijoita pitämään esityksiä omista tutkimusaiheistaan. Toivon, että kokemukseni myötä uskallat luottaa siihen, että kaikesta selviää. Myös posteriesityksestä kansainvälisessä konferenssissa.

Kirjoittaja

Tiina Putkuri

TtM, Väitöskirjatutkija, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

Lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu

s-posti: tianpu(at)utu.fi