Terveysalan opettaja osana näyttöön perustuvaa terveydenhuoltoa

Miten sinä opettajana olet mukana näyttöön perustuvan terveydenhuollon toteutumisessa? Millainen käsitys sinulla on siitä, mitä näyttöön perustuva toiminta oikein on? Miten se näkyy opetuksessasi ja opetussuunnitelmissa? Entä miten opetat näyttöön perustuvan toiminnan toteutumista? Näitä asioita on hyvä pohtia, vaikka takana olisi pitkäkin ura opetustehtävissä. Maailma muuttuu, niin myös käsitykset näyttöön perustuvasta toiminnasta ja siihen liittyvistä osaamisvaatimuksista.

Lyhyesti kuvattuna näyttöön perustuvalla toiminnalla tarkoitetaan sitä, että potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa hyödynnetään parasta mahdollista näyttöä. Tämä edellyttää tutkimustiedon hyödyntämistä, joskin päätöksenteossa tulee aina huomioida myös potilaan omat toiveet sekä hoitoympäristöön liittyvät edellytykset tai rajoitteet. Terveysalan koulutusorganisaatioilla on merkittävä rooli näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteutuksessa. Joanna Briggs Instituutin (JBI) laatimassa mallissa näyttöön perustuva terveydenhuolto koostuu maailmanlaajuisesta hyvinvoinnista, näytön tuottamisesta, näytön tiivistämisestä, näytön levittämisessä ja näytön käyttöönotosta. Terveysalan opettajan tulisikin hallita tämä malli monesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin opettajat ovat avainasemassa tunnistamassa tiedon tarpeita, joihin tarvitaan näyttöä. Opettajat ohjaavat opiskelijoita käytännön harjoitteluissa eri terveydenhuollon organisaatioissa ja näin ollen heillä on mahdollisuus havaita, mitkä hoitotyön menetelmät vaihtelevat perusteettomasti eri organisaatioiden välillä tai organisaation sisälläkin.

Useilla terveysalan opettajalla on osaamista näytön tuottamisesta ja olisi ihanteellista, jos opettaja osallistuisi aktiivisesti oman asiantuntijuusalansa tutkimusryhmiin. Näytön tiivistämisen näkökulmasta terveysalan opettajien osaamista tarvitaan hoitosuositustyöryhmissä ja tuottamassa järjestelmällisiä katsauksia aiheista, jotka liittyvät heidän omaan osaamisalueeseensa ja näin ollen tukevat myös heidän opetuksensa näyttöön perustuvuutta. Opettajien pedagogisen osaamisen hyödyntäminen näytön levittämisessä niin koulutusorganisaation sisällä kuin terveydenhuollon organisaatioissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Näytön käyttöönoton keskiössä on päätöksenteko, jonka terveydenhuollon ammattilainen tekee. Näin ollen yksi opettajan keskeinen tehtävä on kehittää tulevien terveydenhuollon ammattilaisten näyttöön perustuvaa päätöksentekoa osana hoitotyön prosessia.

Tätä näyttöön perustuvaa päätöksentekoa terveysalan opiskelijoiden on hyvä harjoitella ja mallintaa jo opintojen aikana ja hyvä mahdollisuus siihen on käytännön harjoittelun aikana, aidoissa potilastilanteissa ja ammattilaisten ohjauksessa. Jotta terveydenhuollon ammattilainen voi tehdä näyttöön perustuvan päätöksen, tulee organisaatiossa olla luotuna toiminnalle yhtenäinen näyttöön perustuva käytäntö.  Yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä tärkeässä roolissa ovat eri terveydenhuollon asiantuntijat ja esimiehet. Keskeistä onkin, että korkeakouluista valmistuvat asiantuntijat osaavat kehittää toimintaa näyttöön perustuen. Ylemmän ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen sekä täydennyskoulutusta tuottavien koulutusorganisaatioiden opetuksessa tulisikin varmistaa, että tulevaisuuden terveydenhuollon esimiehillä, asiantuntijoilla ja opettajilla on riittävä osaaminen näyttöön perustuvaan kehittämiseen, johon liittyvät luotettavan ja ajantasaisen näytön hakeminen kehittämisen kohteeseen liittyen, suunnitelman laatiminen, toiminnan jalkauttaminen sekä seuranta ja arviointi. Kuviossa 1. on esitetty Hoitotyön tutkimussäätiön laatima kuvio näyttöön perustuvasta toiminnasta.

Kuvio 1. Näyttöön perustuva toiminta (Hotus 2019; JBI 2016)

Toisesta näkökulmasta terveysalan opettajan tulisi osata hakea opetuksensa tueksi näyttöä, jotta opetus pohjautuu luotettavaan ja ajantasaiseen tutkimustietoon tai sen puuttuessa asiantuntijoiden yhteisymmärrykseen asiasta. Hoitosuositukset ja järjestelmälliset katsaukset ovat hyvä lähtökohta luotettavan ja ajantasaisen tutkimustiedon löytämiseksi.

Huomasit varmaan, että opettaja on merkityksellisessä asemassa näyttöön perustuvan terveydenhuollon kehittämisessä ja toteuttamisessa.  Haluaisitko osallistua ja vaikuttaa vielä enemmänkin? Jos vastasit kyllä, niin olethan yhteydessä Hoitotyön tutkimussäätiön tutkijoihin, löydämme varmasti sinulle miellekään tavan vaikuttaa hoitosuositustyöryhmän jäsenenä tai asiantuntijana, tai sitten vaikka kirjoittamalla Näyttövinkkejä yhteistyössä Hotuksen tutkijoiden kanssa. Tiivistettyä tutkimustietoa, kuten hoitosuosituksia ja Näyttövinkkejä opetuksesi tueksi, löydät Hotuksen sivuilta.

Kirjoittajien tiedot

Annukka Tuomikoski

sairaanhoitaja, TtM

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

tohtorikoulutettava, hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto

annukka.tuomikoski(at)hotus.fi

Kristiina Heikkilä

sairaanhoitaja, TtM

tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)/

tohtorikoulutettava, hoitotieteenlaitos, Turun yliopisto

kristiina.heikkila(at)hotus.fi

Lähteet:

Jordan Z, Lockwood C, Aromataris E, Munn Z. The updated JBI model for evidence-based healthcare. The Joanna Briggs Institute. 2016

Mikkonen K, Ojala T, Sjögren T, Piirainen A, Koskinen C, Koskinen M, Koivula M, Sormunen M, Saaranen T, Salminen L, Koskimäki M, Ruotsalainen H. Lähteenmäki M-J, Wallin O, Mäki-Hakola H, Kääriäinen M. Competence areas of health science teachers – A systematic review of quantitative studies. Nurse Education Today. 2018, 70; 77-86.

Kivun katastrofointi- Mitä se on?

Lähde: Pixabay

Kivun kokemus on subjektiivinen ja siihen liittyvät aina myös tunteet ja psyykkiset tekijät; kuten esimerkiksi pelko ja katastrofointi. Jos on kokenut epämiellyttävää kovaa kipua, ei luultavasti halua kokea samaa enää uudelleen. Hoitamaton, kova, epämiellyttävä kipu pelottaa! Hammaslääkäripelko lienee monille tuttua ja pelon vuoksi hammaslääkäriin menoa saatetaan vältellä tai venyttää. Leikkaukseen menevä potilas saattaa pelätä leikkauksen jälkeistä kipua ja kivuliaaseen toimenpiteeseen menevä potilas jännittää, riittääkö paikallispuudutus poistamaan toimenpiteestä aiheutuvan kivun. Kuumana hehkuvaan nuotioon ei kukaan halua työntää kättään, sillä kaikki tietävät, että se voisi aiheuttaa kivuliaan palovamman. Kipuun liittyvä pelko on osin täysin normaalia, sillä suurin osa ihmisistä ei halua kokea kipua. Akuutilla kivulla on myös tärkeä tehtävä: se varoittaa elimistöä vaarasta. Jos kivun tunnetta ei olisi, emme tietäisi, olemmeko loukanneet itsemme pahoin. Mutta mitä jos kivun pelko kasvaakin katastrofoinniksi ja alkaa rajoittaa elämää?

Kivun katastrofoinnin on todettu heikentävän toimintakykyä enemmän kuin itse kivun. Kivun katastrofoinnilla (pain catastrophizing) tarkoitetaan voimakkaita kipuun tai sen ennakointiin liittyviä negatiivisia ajatuksia, jotka johtavat toiminnan välttelyyn, kipukokemuksen lisääntymiseen sekä tunteeseen, ettei selviä kivun kanssa. Erityisesti pitkäaikaisessa kivussa tästä voi seurata eräänlainen noidankehä; katastrofointi ruokkii välttelykäyttäytymistä, joka puolestaan johtaa toimintakyvyn heikentymiseen, mielialan laskuun ja kipukokemuksen lisääntymiseen. Kivun katastrofointiin liittyy myös korostunut itsetarkkailu, taipumus keskittyä omiin kiputuntemuksiinsa ja tuntea olonsa täysin avuttomaksi kivun edessä. Kivun katastrofointi voi vaikuttaa useisiin elämän osa-alueisiin. Pelätessään kipua ihminen voi jättäytyä pois harrastuksista, mieluisasta tekemisestä, sosiaalisista suhteista tai työelämästä. Sairauspoissaolot ja elämänpiirin kutistuminen kivun katastrofoinnin vuoksi altistavat mielialan laskulle, masentuneisuudelle, negatiivisille ajatuksille ja toimintakyvyn heikentymiselle entisestään. 

Lähde: Pixabay

Katastrofointi on yksi merkittävimmistä tekijöistä kroonisen kivun synnyssä ja esimerkiksi leikkausta edeltävä ja leikkauksen jälkeinen katastrofointi ovat riskitekijöitä leikkauksen jälkeiselle krooniselle kivulle. Kipuun liittyvän katastrofoinnin ja henkilön kokeman kivun voimakkuuden välillä on todettu olevan selkeä yhteys. Kivun katastrofointi voimistaa kiputuntemuksen kokemista, lisää terveydenhuoltoresurssien käyttöä, pidentää sairaalassaoloaikoja sekä heikentää toimintakykyä. Lisäksi katastrofointi heikentää kuntouttavien kivunhallintaohjelmien onnistumista ja niistä saadun hyödyn ylläpitämistä. Edellä mainituista syistä kivun katastrofoinnista kärsivät henkilöt ovat tärkeää tunnistaa ja heille on merkityksellistä tarjota apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta kivun pitkäaikaistumista ja toimintakyvyn heikentymistä voidaan ehkäistä.

Kivun katastrofointia voi kuitenkin oppia käsittelemään ja sitä voidaan hoitaa esimerkiksi terapian ja itsehoito-ohjelmien avulla. Kivun katastrofointia voivat vähentää kognitiivisbehavioristiseen käyttäytymisterapiaan, hyväksymis- ja omistautumisterapiaan tai tietoiseen läsnäoloon perustuvat menetelmät. Erilaiset tietoisuustaitoharjoitukset, kehon ja mielen yhteyden harjoitukset ja rentoutusharjoitukset voivat auttaa katastrofoinnista kärsivää henkilöä keskittymään hyväksyvästi nykyhetkeen sen sijaan, että hän pyörittäisi tulevaisuuteen liittyviä katastrofoivia ajatuksia päässään. Lisäksi kognitiivinen tietopaketti kivusta ja siihen liittyvistä negatiivista tunteista ja haitallisista ajatuksista sekä tunnesäätelytaitojen ja uusien toimintamallien harjoittelu voivat auttaa vähentämään kivun katastrofointia. Kun katastrofoinnista kärsivä henkilö tulee tietoiseksi ajatuksistaan, tunteistaan ja käyttäytymismalleistaan, voivat katastrofoivat ajatukset vähentyä ja kivun katastrofointi helpottua.

Lähteet

Elvery N, Jensen M, Ehde D, Day M. 2017. Pain Catastrophizing, Mindfulness, and Pain Acceptance. What´s the Difference? Clinical Journal of Pain 33 (6), 485-495.
Gibson E, Sabo M. 2018. Can pain catastrophizing be changed in surgical patients? A scoping review. Canadian Journal of Surgery 61 (5), 311-318.
Hagelberg N, Haanpää M. 2015. Voiko kivun kroonistumista ehkäistä? Duodecim 131 (3), 249-254.
Kehlet H, Troels J, Woolf C. 2006. Persistent postsurgical pain: risk factors and prevention. Lancet 367 (9522), 1618-1625.
Komandur B, Martin P, Bandarian-Balooch S. 2018. Mindfulness and Chronic Headache/Migraine. Mechanisms Explored Through the Fear-Avoidance Model of Chronic Pain. Clinical Journal of Pain 34 (7), 638-649.
Moore M, Thibault P, Adams H, Sullivan M. 2016. Catastrophizing and pain-related fear predict failure to maintain treatment gains following participation in a pain rehabilitation program. Pain Reports 1 (2), 1-6.
Niederstrasser N, Meulders A, Meulders M, Slepian P, Vlaeyen J, Sullivan M. 2015. Pain Catastrophizing and Fear of Pain Predict the Experience of Pain in Body Parts Not targeted by a Delayed-Onset Muscle Soreness Procedure. The Journal of Pain 16 (11), 1065-1076.
Pixabay. Kuvalähteet. 15.4.2019.
Schütze R, Rees C, Smith A, Slater H, Campbell J, O´Sullivan P. 2018. How Can We Best Reduce Pain Catastrophizing in Adults with Chronic Noncancer Pain? A Systematic Review and Meta-Analysis. The Journal of Pain 19 (3), 233-256.
Vlaeyen J, Linton S. 2012. Fear-avoidance model of chronic musculoskeletal pain: 12 years on. Pain 153 (6), 1144-1147.

Kirjoittajan tiedot:
Reetta Mustonen, TtK, sh, TtM-opiskelija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
ramust@utu.fi