Näinä aikoina on vaikea olla kirjoittamatta koronaan, Covid-19 pandemiaan liittyvää tekstiä. Elämämme kaikki osa-alueet ovat täynnä erilaisia pandemiaan liittyviä asioita. COVID-19 pandemiaan kuten muihinkin tartuntatauteihin liittyy yleensä myös rajoittavia toimia. Tähän pandemiaan liittyen olemme joutuneet ennen kokemattomiin rajoittamistoimiin, jollaisista meillä ei ole aiempaa kokemusta. Yksilöön kohdistuvia rajoituksia kuten eristämistä meistä suurin osa ei ole koskaan aiemmin kokenut.
Tartuntatauteihin liittyvällä eristämisellä pyritään suojamaan muuta väestöä tai yksilöitä taudin tartunnoilta. Kohdistamme yksilöön rajoittavia toimia ehkäistäksemme muihin tapahtuvat tartunnat. Tämän pandemian kohdalla kohdistamme eristämistoimia paitsi yksilöihin myös kokonaisiin väestön osiin kuten vanhuksiin tai muihin tartunnalle herkkään väestön osiin. Suojelemme rajoitustoimilla paitsi vanhuksia myös terveydenhuoltoamme (ja sitä kautta muuta väestöä) kestämättömältä kuormittumiselta. Kaiken tämän keskellä mietin, että kuinka suuri sen hinta on inhimillisyyden kannalta?
Rajoitustoimiin suhtautumisemme vaihtelee varmasti yksilöittäin, mutta se voi olla myös kulttuurillinen kysymys. Suomalaisena olin vähän hämmästynyt, kun laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa todettiin, että suomalaiset suhtautuvat kielteisemmin tapaamisrajoituksiin kuin monien muiden maiden kansalaiset. Vitsinä on kuitenkin kulkenut, että suomalaiselle tällaiset rajalliset kontaktit ovat ihan normaalia arkipäivää, mutta ehkä se sitten on koskenut vain poskisuudelmia. Huumoria tästä suomalaisesta suhtautumisesta läheisyyteen voi katsella vaikka Finnish Nightmares julkaisuista https://www.google.com/search?q=finnish+nightmares+corona&sxsrf=ALeKk01i6zk3M6aJrh14sT7pc9p7gJjGLA:1589274345869&tbm=isch&source=iu&ictx=1&fir=Ap1wZ8BGusMJfM%253A%252C8wpaqJy5J10TRM%252C_&vet=1&usg=AI4_-kS_pZXbYItnTFlVnvsV4RwX125hQA&sa=X&ved=2ahUKEwjXydem_K3pAhXswcQBHWWtCCIQ9QEwAHoECAcQBA#imgrc=JWuMUzcXZuX5yM
Vaikka tällaista pandemiaa emme ole aiemmin näine rajoituksineen aiemmin eläneet, on tartuntaeristyksen vaikutuksia yksilöön hoitolaitoksissa /sairaaloissa kyllä tutkittu. Vuonna 2009 julkaistussa katsausartikkelissa todettiin, että eristyksessä tapahtui enemmän hoidon komplikaatioita ja viivästymisiä. Lisäksi hoitohenkilökunnalla ja potilailla oli vähemmän kontakteja hoitohenkilökuntaan ja eristäminen aiheutti potilaissa pelkoja, masennusta ja tyytymättömyyttä hoitoon (Morgan ym. 2009; Sharma ym. 2020).
Vastaavia haittoja eristystoimien vaikutuksesta potilashoitoon on todettu muissakin tutkimuksissa, mutta eräässä tutkimuksessa potilaat olivat yleisesti tyytyväisiä hoitoon eikä hoito aiheuttanut heille pelkoja tai masennusta (Lupión-Mendoza ym. 2015). Toisaalta todettiin myös, että kosketuseritystoimin hoidetuilla potilailla ei ollut enempää hoidon fyysisiä komplikaatioita (Croft ym. 2015). Joissakin tutkimuksissa voitiin todeta, että potilaat ja työntekijät tunsivat olonsa turvalliseksi eristystoimien takia (Chittick ym. 2016).
Potilaiden informoimisella ja ohjaamisella eristyksen alkaessa on suuri vaikutus potilaan kokemukseen (Abad ym. 2010). Terveydenhuollon ammattilaisille nämä tutkimustulokset ovat tärkeitä signaaleja, joiden mukaan potilashoitoa tulee kehittää. Kehittämistyössä voidaan käyttää osana myös teknologian suomia mahdollisuuksia. Tampereen yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että videopuhelun aikaisella katsekontakti aiheuttaa saman fysiologisen tunnereaktion kuin kasvokkainen tilanne (https://yle.fi/uutiset/3-11318968).
Pandemia jatkuu, kukaan meistä ei tiedä, kuinka pitkään. Panostakaamme ”sallittuun" kanssakäymiseen ja oikean tiedon jakamiseen niillä mahdollisuuksilla, joita meillä on - työssä tai yksityiselämässämme.
Kirsi Terho
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Tohtoriopiskelija, TtM, hygieniahoitaja
kmterh@utu.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.