Kipupotilailla viitataan yleensä henkilöihin, joilla on
pitkäaikaista, yli 2−6 kk kestänyttä, usein vaikeaa kipua. Pitkäaikainen kipu
eroa akuutista kivusta mm. siten, että se on menettänyt merkityksensä elämää
suojaavana ja varoittavana tekijänä ja se voidaan nähdä joko oireena tai
itsenäisenä sairautena. Pitkäaikainen kipu aiheuttaa merkittävää elämänlaadun
ja toimintakyvyn heikkenemistä kaikilla osa-alueilla. Siihen liittyy usein myös
liitännäisongelmia kuten masennus, unettomuus ja ahdistuneisuus, jotka osaltaan
voivat ylläpitää kipuongelmaa ja samalla olla kipuongelman seurauksia. (Kalso, 2018.) Pitkäaikaisen
kivun hoito on edelleen haastavaa, vaikka sen parantamiseksi on tehty töitä, ja
mm. kivun käypähoitosuositus ottaa kantaa moniin asioihin pitkäaikaisen kivun
hoidon parantamiseksi. Kivun arviointi on kuitenkin aina haastavaa, sillä kipu
on subjektiivinen, monitahoinen kokemus.
Potilaan oman kokemuksen pitäisi olla aina näkyvillä myös
kipuun liittyvissä kirjauksissa (Sloman ym. 2005). Lisäksi kivusta tuli kirjata
sen tyyppi, sijainti, kesto sekä voimakkuus, sekä levossa että liikkeessä.
Kivun arviointiin tulisi käyttää aina potilaalle soveltuvaa validoitua
kipumittaria. Lisäksi toimintakyvyn ja muiden liitännäisongelmien kartoittamiseksi
tulisi käyttää myös tarkoituksen mukaisia validoituja mittareita. (Kipu käypä hoito
-suositus 2015.)
Krebs ja kumppanit (2009) tutkivat
potilaiden kokemuksia saamastaan kivunhoidosta ja vastaavia potilaskertomusten
kirjauksia 237 potilaan kohdalla yhdysvaltalaisella klinikalla. Kaikilla osallistujilla
oli kipua, ja näistä 74 % :lla pitkäaikaista kipua. Tutkimuksen päätulos vastaa
YLEn kirjoituksessa kuvattuja potilaiden kokemuksia: Kivunhoitoon liittyvissä
kirjauksissa oli puutteita jokaisessa tarkastellussa asiassa, eniten annetussa
ohjauksessa sekä lääkkeettömien kivunhoidon kirjauksissa ja vähiten
aloitetuissa lääkityksissä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan puututtu kivun
kuvaukseen, varsinaisiin virheellisiin kirjauksiin tai kirjausten sävyyn.
Ylen juttuun liitetyssä Yle Areenan haastattelun lopussa haastateltava oleva kipupotilas pohtii, mitä vastaanotolla voitaisiin tehdä toisin, jotta potilas pystyisi vaikuttamaan omiin kirjauksiinsa. Hän esittää toiveen, että potilaalla olisi pysyvä hoitosuhde lääkäriin ja hoitajaan, lääkäri sanelisi tekstin potilaan läsnäollessa ja potilaalla olisi mahdollisuus kommentoida Omakantaan siellä olevia omia tekstejään. Kaksi ensimmäistä toiveista ovat osa kivun käypä hoito -suositusta, sillä suositus ottaa kantaa pysyvään hoitosuhteeseen sekä vastaanottotilanteessa yhdessä potilaan kanssa tehtävään tilannekoosteeseen. Tällä varmistetaan yhteiset näkemykset ja tavoitteet sekä sovitaan hoitosuunnitelmasta. Lisäksi pitäisi varmistaa, että nykyiset muistutuskäytännöt olisivat selkeitä, prosessit helposti lähestyttäviä ja nopeita.
Lopulta, jo sen varmistaminen, että jokainen
terveydenhuoltoon hakeutuva kipupotilas tulisi kohdatuksi aidosti, ilman
kiireen tuntua ja aktiivisesti kuunnellen, voisi ehkäistä kirjauksiin
kohdistuvia huolia.
Kirjoittaja:
Riitta Mieronkoski
ft, TtM, tohtorikoulutettava
e-mail: ritemi@utu.fi
Lähteet:
Kipu.
Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen
Anestesiologiyhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama
työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2015 (viitattu 26.08.2020). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
Kalso, E. (2018) ‘Lääkärilehti - Miksi kipu pitkittyy ja voiko sitä ehkäistä?’,
Lääkärilehti, 73(18), pp. 1119–1126. Available at:
https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/miksi-kipu-pitkittyy-ja-voiko-sita-ehkaista/?public=219108ef10470df8d9b792c240c4f1fb
(Accessed: 26 August 2020).
Krebs, E. E. et al. (2009) ‘Documentation
of Pain Care Processes Does Not Accurately Reflect Pain Management Delivered in
Primary Care’. doi: 10.1007/s11606-009-1194-3.
Sloman R, Rosen G, Rom
M, Shir Y. Nurses' assessment of pain in surgical patients. J Adv Nurs. 2005;52(2):125-132. doi:10.1111/j.1365-2648.2005.03573.x