Tiedätkö tämän musiikkiterapiasta?

 

Musiikkiterapia on kuntoutusmuoto, jossa musiikin eri ominaisuuksia, musiikillista toimintaa ja terapeuttista vuorovaikutusta käytetään asiakkaan yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikkiterapian tavoitteet voivat olla psyykkiseen, fyysiseen, kognitiiviseen tai sosiaaliseen toimintakykyyn liittyviä. Musiikkiterapia aktivoi kehoa ja mieltä kokonaisvaltaisesti ja lisää ilmaisun ja erilaisten tarkastelutapojen mahdollisuuksia sanallisen työskentelyn rinnalla. Monet psykiatriset,  neurologiset ja kehitykselliset häiriöt kaventavat ihmisen kielellistä ilmaisukykyä, jolloin vaihtoehtoiset ilmaisutavat, kuten musiikki, antavat laajemman mahdollisuuden käsitellä omia kokemuksiaan.

Keskeisin määrittävä tekijä musiikkiterapian valitsemiseksi kuntoutusmuodoksi asiakkaalle ei ole niinkään asiakkaan diagnoosi vaan asiakkaan tarpeet. Musiikkiterapia voi auttaa asiakasta ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan, motivoida häntä toimintaan ja vuorovaikutukseen toisen kanssa, auttaa tarkkaavuuden kohdentamisessa ja jakamisessa tai tarjota onnistumisen kokemuksia. Musiikkiterapia voi helpottaa vaikeiden asioiden harjoittelemista (esim. motoriset suoritukset tai puheen tuotto), auttaa rauhoittumaan ja rentoutumaan tai tarjota vaihtoehdon psykoterapialle, jos pelkästään keskustelulle perustuva terapia ei palvele asiakasta. Psykoterapeuttisesti painottuneessa musiikkiterapiatyöskentelyssä voidaan työskennellä sellaistenkin kokemusten ja tunteiden kanssa, joille ei löydy sanoja tai joihin on muuten vaikea päästä kosketuksiin. Musiikki on tällöin keino lähteä työskentelyssä liikkeelle kehon ja mielen tunnepohjaisista kokemuksista kohti kognitiivista ajattelua ja sanallista ilmaisua.

Musiikkiterapia ei vaadi asiakkaalta musiikillisia taitoja. Käytettävät menetelmät määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden sekä terapeutin viitekehyksen pohjalta. Musiikillisina päämenetelminä käytetään soittamista, laulamista ja musiikinkuuntelua. Musiikki voi perustua olemassa olevaan valmiiseen musiikilliseen materiaaliin tai terapiassa luotaviin omiin sävellyksiin ja sanoituksiin tai yhteiseen musiikilliseen improvisaation terapeutin kanssa. Musiikillisen työskentelyn rinnalla käytetään usein myös muita luovia menetelmiä kuten esim. kuvallista työskentelyä.

Musiikkiterapiaa korvataan Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena lapsille, nuorille ja aikuisille sekä kuntoutuspsykoterapiana 16-25-vuotiaille nuorille. Maksusitoumuksen voi saada myös perusterveydenhuollosta tai erikoissairaanhoidosta. Musiikkiterapiaa hyödynnetään eniten psykiatrisessa ja neurologisessa kuntoutuksessa, mutta myös mm. kivun, päihderiippuvuuksien sekä työuupumuksen hoidossa. Musiikkiterapiakuntoutuksen tiiviys ja pituus määräytyvät asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.

Mikäli etsit asiakkaallesi musiikkiterapeuttia, löydät hänet esimerkiksi Suomen musiikkiterapiayhdistyksen kautta (https://www.musiikkiterapia.net/index.php/etsitkomusiikkiterapeuttia) tai Kelan palvelutuottajahausta (https://asiointi.kela.fi/palvelutuottajarekisteri/).

 

Kirjoittaja:

Maija Salokivi

Musiikkiterapeutti, FM, tohtorikoulutettava

Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos

Jyväskylän yliopisto

maija.salokivi@gmail.com

Lähteet:

Erkkilä, J. & Rankanen, M. (2020). Kun sanat eivät riitä – luovat terapiat. (Duodecim, 136(18): 2062-7).

Saukko, P. (2021). Musiikkiterapia on motivoiva ja monipuolinen terapiamuoto. Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://musiikkivoimavarana.fi/musiikkiterapia-on-motivoiva-ja-monipuolinen-terapiamuoto/

Suomen musiikkiterapiayhdistys (2015). Mitä on musiikkiterapia? Noudettu 14.6.2021 kohteesta: https://www.musiikkiterapia.net/index.php

Sätilä, H., Ruhalahti, M., Hilpinen, S. & Lukkonen, R. (2020). Musiikkiterapia ja musiikinkäyttö neurologisten erityislasten kuntoutuksessa. (Duodecim, 136(23): 2625-32).

Yhteiskehittäminen (co-creation) edistää osallistujien aktiivista roolia ja kumppanuutta hoitotyön tutkimuksessa

Hoitotyötä voidaan tarkastella todellisuutena, joka koskettaa ja jossa osallisina ovat moninaiset ihmisryhmät. Näitä ihmisryhmiä voivat olla potilaat, heidän perheensä, yhteisöt, hoitotyön ammattilaiset, hoitotyön johtajat ja sote-alan päättäjät. Hoitotyön tutkimus voidaan toteuttaa aktiivisena yhteistyönä, jolloin tutkija mahdollistaa tutkimusongelmaan liittyvän ratkaisun yhteiskehittämisen (engl. co-creation) eri osallistujaryhmien välillä. Yhteiskehittämisen kautta tutkija kuulee eri osallistujaryhmien näkemyksiä tutkittavasta aiheesta, osallistujat pääsevät itse aktiivisempaan rooliin tutkimuksessa, ja tuloksena voi syntyä esimerkiksi uudenlaisia hoitotyön interventioita.

Lähde: Pixabay.

Yhteiskehittämisellä on pitkä historia talouden, markkinoinnin ja tuotekehityksen tutkimuksessa. Tällöin yhteiskehittämisen tavoitteena on luoda tuotteita ja palveluja, jotka vastaavat kuluttajien tarpeisiin, ovat houkuttelevia ja näin myös niiden kehityskaari on alusta lähtien asiakaslähtöistä. Yhteiskehittämiselle tyypillisiä vaiheita ovat tutkimuksen tarkoituksen/tutkimusongelman määrittely, osallistujaryhmien valinta, tasavertaisen osallisuuden mahdollistaminen, yhteiskehittämisen menetelmien valinta (esimerkiksi asiantuntijaryhmäraati tai workshop-työskentely), arviointi ja raportointi.

Yhteiskehittämisen menetelmä on käyttökelpoinen myös hoitotyössä, jossa kehitys on ollut entistä enemmän yksilölähtöisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen suuntaavaa. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos hyödynsi yhteiskehittämistä Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallisessa kehittämishankkeessa (SOSKU) seuraavanlaisesti: sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, loivat, kehittivät ja testasivat yhdessä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja. Hankkeen tuloksena syntyi uusia, asiakaslähtöisiä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja sekä hyviä käytäntöjä. Kehittämishanke tuki myös uuden lainsäädännön toimeenpanoa sekä käynnissä olevaa lainsäädäntötyötä.

Itse voisin kuvitella hyödyntäväni yhteiskehittämisen menetelmää omassa tutkimuksessani. Tarkastelen väitöskirjassani moniulotteista ilmiötä, joka koskettaa sekä sateenkaarinuoria että kouluterveydenhoitajia. Koska seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus on yhä vähäisesti tutkittu ja ymmärretty ilmiö nuorten hoitotyössä, on merkityksellistä antaa sateenkaarinuorille mahdollisuus olla luomassa kouluterveydenhoitoa, joka huomioi seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden. Nuorten osallisuuden edistäminen heitä koskevissa asioissa on myös tärkeää heidän oikeuksiensa kannalta. Kouluterveydenhoitajat ovat keskeisessä asemassa nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, jolloin kouluterveydenhoitajien panos kouluterveydenhoidon kehittämisessä on merkittävä. Yhteiskehittämisen kautta voidaan myös tukea sateenkaarinuorten ja kouluterveydenhoitajien välistä vuorovaikutusta, edistää heidän välistä kumppanuutta ja purkaa hoitotyön hierarkiaa, jossa nuoret voivat kokea olevansa alisteisessa valtasuhteessa hoitotyöntekijöihin nähden.

Hoitotyö on moniulotteinen, muuttuva, ja jopa kompleksinen todellisuus, jota tulisi tarkastella erilaisten ryhmien osallisuutta edistäen. Osallistamalla hoitotyön ammattilaiset ja potilaat mukaan tutkimukseen ja kehittämistyöhön voidaan luoda syvällisempää ymmärrystä siitä, mitä terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen on nyt ja tulevaisuudessa. Yhteiskehittämisellä voidaan lisätä erilaisten ryhmien osallisuuden kokemusta ja vaikutusmahdollisuuksia palveluiden kehittämisessä. Ja sitähän me hoitotieteessä tavoittelemmekin, sote-palveluita jotka tukevat jokaisen yksilöllistä terveyttä ja hyvinvointia niin, että hoitotyön ammattilaiset voivat toteuttaa työtään parhaalla mahdollisella tavalla.

Kirjoittajan tiedot

Minna Laiti
TtM, tohtorikoulutettava
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
mianlai@utu.fi

Twitter: @LaitiMinna

Lähteet

Leask, C.F., Sandlund, M., Skelton, D.A. et al (2019). Framework, principles and recommendations for utilising participatory methodologies in the co-creation and evaluation of public health interventions. Research Involvement and Engagement 5(2), 1-16.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (2018). Yhteiskehittäminen. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/sosku/sosiaalisen-kuntoutuksen-opas/yhteiskehittaminen Viitattu 15.06.2021

THL (2018). SOSKU kehittää sosiaalista kuntoutusta. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/sosku Viitattu 15.06.2021

Turun yliopisto (2016). Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Uutinen 04.04.2016. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/yhteiskehittaminen-kaikki-siita-puhuu-mutta-mita-se-on-ja-miten-siina Viitattu 15.06.2021

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care

 

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care was established in 2015 to connect universities in the area to support health through doctoral education (PhD) in health sciences. Baltic Sea Region covers quite a wide area geographically including the countries on the shore of the Baltic Sea as well as the neighbouring countries. The area is home to millions of inhabitants and general health status differs between the countries; thus, health promotion in the area is essential. Doctoral education provides understanding and skills to produce and disseminate evidence-based care individually. Further, doctoral education prepares health care professionals for leadership roles in academic and clinical settings. The career development of health care professionals would be promoted with available PhD education in health sciences.

The Network aims to offer doctoral students in health sciences a systematically constructed, scientifically ambitious, and multidisciplinary research training which benefits from Baltic Sea Region contacts. Another aim is to strengthen the collaboration in Baltic Sea region. Furthermore, the Network contributes to the scientific standard of personalized healthcare research and increases the number of internationally competitive experts in Baltic Sea Region. Personalized health care is an important element in health promotion, treatment, and rehabilitation strategies. Personalized health care emphasizes the individual uniqueness of a person; each patient is approached individually, and the patient participates in the decision-making. Molecular-based personal health information is also connected to the concept of personalized health care.

Baltic Sea Region Network on Personalized Health Care includes 10 universities in nine countries around the Baltic Sea and neighbouring countries. The universities are (alphabetical order based on the country): Southern Denmark University, Odense, Denmark; University of Tartu, Tartu, Estonia; University of Turku, Turku, Finland; University of Lübeck, Lübeck, Germany; Rīga Stradiņš University, Riga, Latvia; Klaipeda University, Klaipeda, Lithuania; Vilnius University, Vilnius, Lithuania; Western Norway University of Applied Sciences, Bergen, Norway; Medical University of Gdansk, Gdansk, Poland; and Karolinska Institute, Stockholm, Sweden. 

The Network is coordinated by the University of Turku, Department of Nursing Science.

A study within the Network universities was conducted in 2018 to investigate the situation and variations in doctoral training in health sciences. The results showed that the opportunities to apply for doctoral education in the field of health sciences differ in the Baltic Sea Region. The existing programs vary in their prerequisites, curricula, and assessment standards. In some countries, PhD programs in the field are under development. The main challenge to establish PhD programs seemed to be limited resources. To support the equality of doctoral education in the area, the Network has organized a yearly cost-free Summer school for all doctoral students in the Network universities since 2016. In 2020, the Summer school was postponed due to the COVID-19 pandemic and the Summer school in 2021 will be organized online for the first time. Further, yearly conferences targeted to doctoral students, have been organized for improving their research reporting skills and supporting future collaboration.

The Network has a lot of potential for collaboration which could improve the quality of doctoral education in the area. The plans made for the future cover sharing expertise in teaching and co-supervising of doctoral students as well as international mobility. Virtual theoretical courses will be a cost-effective way to provide high-quality courses for all doctoral students in the area. Co-supervision of doctoral students will serve as a foundation of stronger research collaboration. Mobility between Network universities for both doctoral students and teachers in PhD programmes will provide possibilities for developing, for example, methodological skills. After established practices in doctoral education, more efforts will be addressed to developing the research collaboration in health sciences in the Baltic Sea region. Some universities within the Network have already shared a research interest and awarded with a grant.

In case of you got interested in the Baltic Sea Region Network in Personalized Care and your university/institution is connected with the Baltic Sea area, please contact Hannakaisa Niela-Vilen, Department of Nursing Science, University of Turku, Finland, email: hmniel(at)utu.fi

On behalf of the Baltic Sea Region Network in Personalized Care:

Anna Axelin, Helena Leino-Kilpi & Hannakaisa Niela-Vilen, University of Turku, Finland

Lisbeth Rosenbek Minet & Dorthe Nielsen, Southern Denmark University, Denmark

Mari Kangasniemi, University of Tartu, Estonia

Katrin Balzer, University of Lübeck, Germany

Kristaps Circenis, Rīga Stradiņš University, Latvia

Alona Rauckiene-Michaelsson, Klaipeda University, Lithuania

Natalja Fatkulina, Vilnius University, Lithuania

Alice Kvåle & Tobba Therkildsen Sudmann, Western Norway University of Applied Sciences, Norway

Kay Sundberg & Susanne Guidetti, Karolinska Institutet, Sweden

Yksilöllistä hoitoa kaikille perheille vastasyntyneen sairaalahoidon aikana

 

Aina vastasyntynyt ei ole terve syntyessään tai synnytys käynnistyy ennenaikaisesti vauvan kehityksen ollessa vielä kesken. Tällöin vastasyntynyt tarvitsee usein heti syntymänsä jälkeen sairaalahoitoa, vakavimmissa tapauksissa teho-osastolla. Asia koskettaa lukuisia perheitä, sillä Suomessa vuosittain noin yksi kymmenestä vastasyntyneestä tarvitsee sairaalahoitoa syntymänsä jälkeen.

Vastasyntyneen joutuminen sairaalahoitoon vaikuttaa koko perheeseen ja erityisen suuri elämää mullistava kriisi se on vastasyntyneen vanhemmille. Se voi vaikuttaa vanhemmuuden roolin omaksumiseen ja vanhemmuuteen sitoutumiseen sekä kuormittaa vanhempia emotionaalisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Vanhemmat kokevat riittämättömyyden tunteita, koska eivät voi suojata vauvaansa. Lisäksi vanhemmat joutuvat kohtaamaan vastasyntyneen terveydentilan aiheuttaman huolen ja jopa menettämisen pelon. Osallistuminen vastasyntyneen hoitoon ja hoitoa koskevaan päätöksentekoon lievittää vanhempien kokemaa stressiä ja ahdistusta sekä auttaa vahvistamaan vastasyntyneen ja vanhempien välistä kiintymyssuhdetta.

Vanhempien aktiivisen osallistumisen ja läsnäolon kannalta osaston arkkitehtuuri on suuressa roolissa. Kautta aikojen vastasyntyneiden sairaalahoitoa on tarjottu avoimissa tiloissa tai huoneissa, joissa hoidetaan useampaa vastasyntynyttä samanaikaisesti. Tämä on mahdollistanut henkilökunnalle useamman vauvan voinnin tarkkailun, mutta vastasyntyneen luona aikaa viettäville vanhemmille on pystytty tarjoamaan vain rajoitettu mahdollisuus läsnäoloon ja yksityisyyteen. Ajan myötä perhehuoneiden merkitys perhekeskeisen ja yksilöllisen hoidon kannalta on tunnistettu ja vanhempien läsnäolo vastasyntyneensä vierellä 24 tuntia ympäri vuorokauden pyritään mahdollistamaan tarjoamalla hoitoa perhehuoneissa.

Tutkimuksissa onkin havaittu, että vanhemmat viettävät enemmän aikaa vastasyntyneen luona sekä osallistuvat enemmän hoitoon perhehuoneissa. Lisääntynyt läsnäolo ja intiimi ilmapiiri edistää emotionaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä vuorovaikutusta sekä ihokontaktia vauvan ja vanhempien välillä. Kuitenkaan pelkästään perhehuonearkkitehtuuri ei riitä perhekeskeisen hoidon tarjoamiseksi osastoilla. Lähtökohta perhekeskeiselle hoidolle on osaston omaksuma, vanhempien osallistumista ja jatkuvaa läsnäoloa tukeva hoitokulttuuri sekä henkilökunnan asenteet hoidon tarjoamiseen ja vanhempien tukemiseen. Hoitokulttuurin merkityksestä perhekeskeistä hoitoa tarjottaessa on kirjoitettu aiemminkin tässä blogissa.

Osastoilla tarjottavan perhekeskeisen hoidon kehittämisen kannalta on tärkeää tutkia vanhempien läsnäoloa ja kokemuksia hoidon toteutumisesta erilaisissa arkkitehtuureissa, jotta hoitoa voidaan kehittää vanhempien ja perheiden tarpeita ja toiveita vastaavaksi. Perhekeskeisen hoidon kehittäminen onnistuu parhaiten vanhemmilta saatavan palautteen avulla. Vaikka perhehuoneet edistävät vauvan ja vanhempien välistä suhdetta, voi haasteita muodostua vanhempien ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksissa on raportoitu, että vanhemmat ovat kokeneet haasteita vuorovaikutuksessa henkilökunnan kanssa ja he ovat tunteneet olonsa vähemmän informoiduiksi ja vähemmän päätöksentekoon osallistuviksi. Vanhemmat voivat myös kokea yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä perhehuoneissa, sillä muiden vanhempien tapaaminen ja vertaistuen saaminen on haasteellista verrattuna avoimeen arkkitehtuuriin. Avain perhekeskeisen hoidon, kuten kaiken hoidon, tarjoamiseen on yksilölliset tarpeet huomioiva lähestymistapa. Kaikki perheiden erilaiset tarpeet on otettava huomioon ja hoito on räätälöitävä heidän tarpeilleen sopivaksi, ympäristöstä riippumatta.

Kirjoittajan tiedot:

Emma Kainiemi

Kätilö, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, hoitotieteen laitos

eakain(at)utu.fi

Lähteet:

Fegran L, Fagermoen M, Helseth S. (2008) Development of parent-nurse relationships in neonatal intensive care units -- from closeness to detachment. Journal of Advanced Nursing 64(4), 363–371.

Fenwick J, Barclay L, Schmied V. (2001) 'Chatting': an important clinical tool in facilitating mothering in neonatal nurseries. Journal of Advanced Nursing 33(5), 583–593.

Finlayson K, Dixon A, Smith C, Dykes F, Flacking R. (2014) Mothers' perceptions of family centred care in neonatal intensive care units. Sexual & Reproductive Healthcare: Official Journal of the Swedish Association of Midwives 5(3), 119–124.

Gibbs D, Boshoff K, Stanley M. (2016) The acquisition of parenting occupations in neonatal intensive care: A preliminary perspective. Canadian Journal of Occupational Therapy 83(2), 91–102.

Heidari H, Hasanpour M, Fooladi M. (2013) The experiences of parents with infants in Neonatal Intensive Care Unit. Iranian Journal of Nursing and Midwifery Research 18(3), 208–213.

Kiuru S, Gissler M & Heino A. (2020) Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2019. Raskauden aikainen tupakointi vähentynyt. Tilastoraportti 48/2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lundqvist P, Westas L, Hallström I. (2007) From distance toward proximity: partners lived experience of caring for their preterm infants. Journal of Pediatric Nursing 22(6), 490–497.

Saunders R, Abraham M, Crosby M, Thomas K, Edwards W. (2003) Evaluation and development of potentially better practices for improving family-centered care in neonatal intensive care units. Pediatrics 111(4 Pt 2), 437.

Shields L, Zhou H, Pratt J, Taylor M, Hunter J, Pascoe E. (2012) Family‐centred care for hospitalised children aged 0–12 years. Cochrane Database of Systematic Reviews The Cochrane Library.

Kuva: https://pixabay.com

Häiriökysyntä

Häiriökysyntä (failure demand) syntyy, kun palvelujärjestelmä ei pysty vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin (Hyytiälä & Kekomäki, 2017). Tällöin asiakkaan odotukset, tarpeet ja palvelujen tarjonta eivät kohtaa ja asiakas hakeutuu palveluiden piiriin yhä uudelleen ja uudelleen − usein lisävaatimusten kera. Tämä lisää asiakkaan inhimillistä kärsimystä, kuormittaa palvelujärjestelmää ja nostaa kustannuksia. Häiriökysynnän käsitteen on ottanut käyttöön brittiläinen työpsykologian professori John Seddon, kun taas Suomessa termin ovat lanseeranneet Hermanni Hyytiälä ja lääketieteen emeritusprofessori Martti Kekomäki.

Häiriökysyntä on suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa vielä tuntematon ilmiö.

Terveydenhuollon häiriökysyntää on tutkittu esimerkiksi Iso-Britanniassa. John Seddonin johdolla vuonna 2014 toteutetussa laajassa selvityksessä todettiin, että häiriökysyntää vähentämällä palvelujen kustannuksissa voitaisiin säästää jopa 16 miljoonaa puntaa vuodessa. (Seddon, 2014). Toisessa, brittiläisen perusterveydenhuollon kontekstiin sijoittuvassa katsauksessa puolestaan esitettiin, että häiriökysynnän tunnistaminen on tärkeää, kun terveyspalveluja halutaan uudistaa (Walley et al., 2019). Suomalaisessa hoitotieteellisessä tutkimuksessa häiriökysyntä on vielä tuntematon ilmiö, eikä sitä ole kansainvälisestikään vielä juuri lähestytty hoitotieteen näkökulmasta.  Häiriökysynnässä sote-palvelujen asiakas palaa palvelujärjestelmän piiriin toistuvasti, jos hän ei saa tarvitsemaansa ja odotuksiaan vastaavaa, oikeaa palvelua, tai se ei ole laadultaan hyvää. Pohjimmiltaan kysymyksessä on siis epäonnistuminen asiakkaan palvelemisessa.  Syynä tähän voivat olla esimerkiksi pirstaleiset palvelupolut, toimimattomat palvelukokonaisuudet ja -ketjut, riittämätön moniammatillinen yhteistyö, asiakkaan puutteellinen kohtaaminen tai se, ettei asiakkaan elämäntilannetta huomioida kokonaisvaltaisesti. Tilanne voi olla edellä kuvatun kaltainen erityisesti asiakkailla, joilla on lisääntynyt ja monialainen palveluntarve. Erilaiset terveydelliset, taloudelliset ja sosiaaliset haasteet, kuten pitkäaikaissairaudet, työttömyys ja mielenterveys- ja päihdeongelmat, tai henkilökohtainen kriisi, kuten lähiomaisen menetys tai läheisen vakava sairastuminen, voivat aiheuttaa runsaan ja monialaisen palveluntarpeen.

Yksi tapa vähentää häiriökysyntää on tarjota joustavia palveluja, jotka mukautuvat kysyntään. Oivallisena esimerkkinä kysyntään mukautuvasta palvelusta on moniammatillinen tiimi (Hyytiälä & Kekomäki, 2017), jossa ammattiryhmien välinen (interprofessional) tai ammattirajat ylittävä (transprofessional) moniammatillinen yhteistyö on parhaimmillaan saumatonta, eri ammattiryhmien välinen kommunikaatio pelaa ja moniammatillisen tiimin jäsenet puhaltavat yhteen hiileen. Tällöin palvelupolku on sujuva ja asiakkaan tilanteeseen pureudutaan kerralla kokonaisvaltaisesti ilman, että häntä pompotellaan asiantuntijalta toiselle. Toinen esimerkki joustavasta palvelusta on asiakkaalle tarjottu palveluohjaus, jossa palvelujärjestelmän hyvin tunteva asiantuntija ottaa kopin asiakkaan kokonaistilanteesta ja palvelujen koordinoinnista.

Häiriökysynnän vähentämisessä keskeistä on ymmärtää kysyntää, eli asiakkaan odotuksia ja tarpeita.  Näin on pyritty toimimaan esimerkiksi sote-uudistukseen ja palvelujen yhteensovittamiseen liittyvässä palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelytyössä, jossa korostetaan, ettei toimivia ja vaikuttavia palvelupolkuja, -kokonaisuuksia ja -ketjuja voi rakentaa kuulematta asiakkaan ääntä (Koivisto, Liukko, Tiirinki, Lyytikäinen, 2020). Kysynnän ymmärtämisessä puolestaan on oleellista sisäistää asiakkaan kohtaamisen merkitys. Aito kohtaaminen, asiakkaan tarpeiden ja odotusten kuuntelu sekä hänen yksilöllisen elämäntilanteensa huomioiminen, auttavat asiakasta saamaan oikeat palvelut, oikeaan aikaan.

Sote-uudistuksen läpimenon kynnyksellä on aiheellista odottaa, että tulevaisuuden sotessa voitaisiin välttää tilanteita, joissa asiakas ei saa tarvitsemaansa palvelua tai se on väärää tai heikkolaatuista. Nähtäväksi jää, tarjoaako soten keskiössä oleva palvelujen yhteensovittaminen sujuvine palveluketjuineen ja -kokonaisuuksineen mahdollisuuden häiriökysynnän vähentämiseen. Sote-palvelujen tarveperusteinen organisointi − esimerkiksi moniammatillisten tiimien ja asiantuntevan palveluohjauksen avulla − voi tarjota hyvän keinon sote-palvelujen vaikuttavuuden lisäämiseen ja kustannusten ja häiriökysynnän vähentämiseen.

 

Kirjoittajan tiedot:

Reetta Mustonen

sh, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto Hoitotieteen laitos

ramust(at)utu.fi

LinkedIn @Reetta Mustonen

 

LÄHTEET

Hyytiälä, H., & Kekomäki, M. (2017). Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä. Lääkärilehti, 46(72), 2664–2665.

Koivisto, J., Liukko, E., Tiirinki, H., & Lyytikäinen, M. (2020). Palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyn , ohjauksen ja seurannan käsikirja (pp. 1–42). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Seddon, J. (Vanguard) (Locality). (2014). Saving money by doing the right thing. In Vanguard Consulting (pp. 1–48).

Walley, P., Found, P., & Williams, S. (2019). Failure demand: a concept evaluation in UK primary care. International Journal of Health Care Quality Assurance, 32(1), 21–33. https://doi.org/10.1108/IJHCQA-08-2017-0159

Kuvalähteet: Pixabay.