Sosiaalisesti kestävä osallisuuden toimintakulttuuri vahvistaa lasten ja työntekijöiden hyvinvointia

 

Tarkastelin väitöskirjassani (Weckström, 2021) sosiaalisesti kestävää osallisuuden toimintakulttuuria, jossa kaikilla yhteisön jäsenillä on mahdollisuus tulla kuulluksi, tehdä aloitteita, ilmaista mielipiteensä ja muuttaa toimintaa. Toteutin tutkimukseni varhaiskasvatuksessa sekä lasten ja ikäihmisten kerhotoiminnassa. Tulokset ovat sovellettavissa myös muihin tilainteisiin, joissa lapset ja aikuiset toimivat yhdessä.  Tutkimuksen näkökulmina olivat lasten näkemykset osallisuudesta, varhaiskasvatuksen henkilöstön näkemykset osallisuuden toimintakulttuurista sekä näistä lähtökohdista muodostunut lasten ja varhaiskasvatuksen henkilöstön yhteinen kerronnallisuuteen pohjautuva projektiperustainen toiminta. Tutkimuksen menetelmät ja tavoitteet muotoutuivat ja tarkentuivat toimintatutkimuksen edetessä yhdessä tutkimuksen osallistujien kanssa. 

Varhaiskasvatus on kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostama kokonaisuus, jossa keskeistä on lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi (Opetushallitus, 2018; Varhaiskasvatuslaki 540/2018). Viimeaikaisissa keskusteluissa esille on noussut laajasti myös henkilöstön jaksaminen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että lapset ja varhaiskasvatuksen henkilöstö ovat halukkaita sitoutumaan uudenlaiseen toimintaan ja rakentamaan yhteisöllistä me-narratiivia. Me-narratiivi toimii toimintakulttuurin rakentamisen perustana, jossa keskeistä on yhteisöllisyyden muodostuminen ja toimijoiden aktiivinen ja sensitiivinen läsnäolo. Myös Tollefsen ja Gallagher (2017) tunnistavat me-narratiiveissa (we-narratives) mahdollisuuden vakauttaa ja syventää yhteistä toimintaa sekä luoda jaettua toimijuutta. Padovanin (2008) määrittelemien keskeisten sosiaalisen kestävyyden hyötyjen tapaan me-narratiivi laajenee osallisuudesta yhteisten kertomusten tuottamiseen. Yhteiset kertomukset lisäävät yhteisön jäsenten sosiaalista pääomaa ja sitouttavat ponnistelemaan yhteisesti sovittujen tavoitteiden eteen. Näin ollen sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin avulla voidaan edistää tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta sekä ehkäistä syrjäytymistä. 

Sosiaalisesti kestävä osallisuuden toimintakulttuuri edellyttää varhaiskasvatuksen henkilöstöltä tietoista toimintaa osallisuuden vahvistamiseksi alkaen yhteisen lapsikäsityksen määrittelystä yhteiseen tavoitteenasetteluun ja tietoiseen sitoutumiseen edistää omalla toiminnallaan lasten osallisuutta. Tämän jälkeen on mahdollista saavuttaa lasten määritelmän pohjalta muodostunut osallisuuden tavoitetila ja toisaalta hyödyntää täysipainoisesti osallisuuden työkaluna olevaa projektiperustaista toimintaa. Osallisuuden tavoitetila ja työkalu omalta osaltaan vahvistavat perustana olevaa me-narratiivia. 

Osallisuuden tarkastelua lasten näkökulmasta

Anu Kinnunen käsitteli viime viikon blogikirjoituksessaan kohtaamisen merkitystä osallisuuden vahvistamisessa. Omassa tekstissäni käsittelen seuraavaksi lasten osallisuuskokemuksia. Lasten määritelmän mukaan osallisuudessa keskeisiä ovat turvallisuuteen, ilmapiiriin ja toimintaan liittyvät tekijät.

Turvallisuus edellyttää ryhmäytymistä ja kaikkien osallistujien sensitiivistä huomioimista. Kun kaikki yhteisön jäsenet (lapset ja aikuiset) tuntevat toisensa nimeltä ja ulkonäöltä, on helpompi tehdä aloitteita, pyytää apua ja mennä lähelle. Ryhmäytyminen on myös tutustumista toisen ajatuksiin sekä tapoihin toimia ja reagoida. Toinen turvallisuuteen liittyvä seikka on kaikkien huomioiminen. Varhaiskasvatuksen arjessa saattaa yksilöllisten ja yhteisöllisten tavoitteiden yhteensovittaminen tuntua ajoittain haastavalta. Kirjaamalla tai laittamalla visuaalisessa muodossa lasten toiveita ja aloitteita näkyville voidaan varmistaa, että kaikkien ääni tulee kuuluville. Osa lapsista tuo ajatuksiaan esille suuressakin ryhmässä, kun taas osa haluaa jutella kahden kesken. Aikuisilta vaaditaan herkkyyttä tarttua myös sanattomiin aloitteisiin. Aloite voi olla puheen sijaan liikettä, katse, ääntelyä tai piirros. 

Ilmapiiri osallisuuden rakentajana edellyttää lasten mukaan kiireettömyyttä ja yhteisön jäsenten välistä huumoria. Kiireetön ilmapiiri syntyy läsnäolosta. Työskennellessä lasten kanssa kiire saa herkästi ylivallan. Kiireettömällä kuuntelemisella aikuiset kuitenkin viestivät lapselle, että lapsi on merkityksellinen, tärkeä ja tuottaa iloa ympärilleen. Kiireettömyys lisää kaikkien hyvinvointia.

Lasten määritelmän mukaan osallisuudessa keskeistä on turvallisuuden ja ilmapiirin lisäksi mukava tekeminen ja toiminnan vapaaehtoisuus. Mukava tekeminen syntyy yhteisen suunnittelun pohjalta. Kuten Thomas (2002) toteaa, lapsilla tulee olla tietoa mahdollisuuksista ja tavoista osallistua yhteisen toiminnan suunnitteluun. Lapsille ei ole aloitteita tehdessään ja itse toiminnassa väliä, onko suunnitelmien toteuttaminen realistisesti ajateltuna mahdollista. Aikuinen sen sijaan pohtii enemmän toteutuksen realistisuutta ja saattaa huomaamattaan estää lasta tuomasta esille omia aikuisen mielestä mahdottomia kiinnostuksen kohteitaan. Kun suunnittelu ja toteutuksen ideointi palautetaan lapsille, mikään ei ole mahdotonta, koska monet asiat voi tehdä mielikuvituksessa ja leikisti, ja tarvittavat materiaalit voi valmistaa itse, korvata toisella esineellä tai ne voivat olla näkymättömiä.

Toiminnan vapaaehtoisuus on lapsille tärkeää. Varhaiskasvatuksen perinteiden mukaisesti päiväkodissa lapsiryhmä tekee usein samanaikaisesti samoja asioita. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tavoitteiden täysipainoinen toteuttaminen kuitenkin edellyttää toimimista joustavissa pienryhmissä. Lasten kiinnostuksen kohteet, yksilölliset tarpeet ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmien pohjalta asetetut tavoitteet pedagogiselle toiminnalle ohjaavat toimintatapaan, jossa toimintaa toteutetaan pienryhmissä ja yhteiseen toimintaan voi osallistua monella eri tavalla lapsen kiinnostuksen kohteet ja tarpeet huomioiden. 

Lasten osallisuutta vahvistavan kehittämistyön käynnistämiseksi olen laatinut väitöskirjani liitteeseen 3 (Weckström, 2021, s. 126) kysymyksiä, joiden avulla voi lähteä kirjaamaan ajatuksia ja konkreettisia toimenpiteitä toiminnan nykytilanteen ja toiminnan muutoksen havainnoimiseksi, jotta lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi voi toteutua. Kysymykset sopivat ajatuksenherättäjäksi kaikille lasten kanssa työskenteleville. 

Kirjoittajan tiedot:

Elina Weckström
varhaiskasvatuksen opettaja, KT, erikoistutkija
elina.weckstrom (at) gmail.com

Twitter: elina_weckstrom

Taulukko: Sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin kehittäminen (Weckström, 2021, s. 126)

 

Lähteet:

Opetushallitus (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/ varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Padovan, D. (2008). Social capital, lifestyles and consumption patterns. Teoksessa Tukker, A., Charter, M., Vezzoli, C., Sto, E., & Anderson, M. M. (toim.) System Innovation for Sustainability 1: Perspectives on Radical Changes to Sustainable Consumption and Production, 271–287. Greenleaf Publishing.

Thomas, N. (2002). Children, family and the state - Decision-making and child participation. The Policy Press.

Tollefsen, D. & Gallagher, S. (2017). We-narratives and the stability and depth of shared agency. Philosophy of the social sciences, 47(2), 95–110. https://doi.org/10.1177/0048393116672831

Varhaiskasvatuslaki 540/2018 (2018). https://www.finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/2018/20180540 

Weckström, E. (2021). Kertoen rakennettu – toimien toteutettu: Sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen varhaiskasvatuksessa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4288-3

Asiasanat: Hyvinvointi, sosiaalinen kestävyys, osallisuus, varhaiskasvatus

Yhdessä rakentuva osallisuus

 

Jokaisella lapsella on oikeus eheään, terveeseen ja tasapainoiseen elämään, kasvuun ja kehitykseen. Vanhempien ja muiden lapsen elämässä mukana olevien aikuisten velvollisuutena on huolehtia siitä, että tämä oikeus toteutuu myös käytännössä. Aikuisilla on tähän täydet mahdollisuudet, mikäli tahto on riittävän vahva. Tärkeää onkin edistää lapsen elämää ohjaavien aikuisten kykyä toimia yhdessä (Valtioneuvosto 2019).

Lapsen eheään ja tasapainoiseen kasvuun kytkeytyy vahvasti lapsen osallisuus. Osallisuus on käsitteenä arkipäiväistynyt, mutta edelleen käsitteen määritteleminen on haasteellista. Osallisuus usein rinnastuu toimijuuteen, aktiiviseen osallistumiseen sekä oikeuteen tulla kuulluksi. Osallisuus on ennen kaikkea vaikuttamista oman elämän kulkuun, mahdollisuuksiin ja toimintoihin. (Koivisto ym. 2018; Isola ym. 2017). Osallisuuden toteutuminen tuottaa lapselle terveyttä, hyvinvointia ja turvaa. Siksi osallisuuden ympärille pysähtyminen on välttämätöntä, sillä osallisuuteen – samoin kuin osattomuuteen – ohjataan sekä tietoisesti että tiedostamatta. (Paananen ym. 2021). Lapsen osallisuus ja kasvaminen täysiin mahdollisuuksiinsa tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Aito osallisuus on dynaaminen, ihmisten välisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä muotoutuva prosessi. Silloin, kun lapsella on erityisiä tarpeita, aikuisilla on erityinen merkitys osallisuuden mahdollistamisessa. (Kinnunen 2021; Isola ym. 2017)

Väitöskirjatutkimuksessani (Kinnunen 2021) tutkin erityistä tukea tarvitsevan koululaisen osallisuuden mahdollistavaa yhteistoimintaa. Tutkimuksessani lapsen arki rakentui koulun, kodin ja kuntoutuksen toimintaympäristöissä. Näiden toimintaympäristöjen risteyskohdassa kohtaavat eri tieteenalat, paradigmat sekä erilaiset lähestymistavat käsitteineen. Tämä käsitteiden, kielten ja toimintatapojen moninaisuus haastaa lapsen ympärillä toimivia aikuisia. Kun lapsella on todettu erityinen tuen tarve, monitoimijaisen yhteistyön merkitys korostuu. Yhteistyön keskiössä on lasten ja perheiden sekä ammattilaisten jaettu asiantuntijuus, jolloin tietoa käytetään monitasoisesti ja -suuntaisesti. Erilaisten toimintakulttuurien kohtaaminen vaatii mukautumis- ja sulautumiskykyä, jotta pystytään tarjoamaan paras mahdollinen tuki ja kasvualusta lapselle. Tämä edellyttää lasten ja vanhempien kanssa toimivilta asiantuntijoilta monialaista työskentelykulttuuria, jossa vanhemmat ja lapset tunnistetaan kumppaneina, omien asioidensa parhaina asiantuntijoina. (Kinnunen 2021; Vänskä ym. 2016)

Yhteisen toiminnan rakentaminen arjessa vaatii halua mukauttaa omaa toimintaansa yhteisiä tavoitteita palvelevaksi. Esimerkiksi kuntoutusta ja terapiaa ei voida erottaa kasvatuksesta ja opetuksesta erillään olevaksi toiminnaksi, koska nämä kaikki yhdessä tukevat lapsen meneillään olevaa kehitystä. (Kauppila ym. 2016). Osallisuutta mahdollistava yhteistoiminta näyttäytyy toimijoiden keskinäisenä vuorovaikutusprosessina, jossa lapsella on tärkeä rooli oman osallisuuden rakentajana.

Yhteistoiminnan yhdeksi avaintekijäksi tunnistettiin tutkimuksessani lapsen aito kohtaaminen vuorovaikutuksessa. Se edellyttää aikuisilta mahdollisuutta keskittyä, olla läsnä ja antaa aikaa lapselle sekä kykyä kuunnella lapsen toiveita ja tarpeita sekä herkkyyttä vastata niihin. Vahvuuksien ja rajoitteiden tunnistamisen tasapainosta syntyy oppimista, toimintakykyä ja kasvua mahdollistava prosessi, jossa lapsi voimaantuu, kasvaa, kehittyy ja oppii. Kannustamalla ja rohkaisemalla lasta päivittäisissä toiminnoissa luotsataan häntä myös itsenäiseen toimintaan ja päätöksentekoon. Toiminnan tavoitteiden olisikin hyvä olla aidosti lapsilähtöisiä ja yhdessä luotuja. Tämä tarkoittaa sitä, että aikuisten toiminnan tulee olla lapsesta lähtöisin olevaa ja hänelle sopivien vaihtoehtoisten toimintatapoja etsivää. (Kinnunen 2021; Kinnunen ym. 2021) 

Toimivan yhteistoiminnan edellytys on, että jokainen toimija tunnistaa oman tehtävänsä ja roolinsa ja on valmis jakamaan omaa osaamistaan tässä yhteistyössä. Ammattirajat ylittävä tiedon ja osaamisen jakaminen toimijoiden kiinteässä vuorovaikutuksessa on merkityksellistä. Olennaista on pysähtyä tarkastelemaan sekä omaa, että yhteistä toimintaa.  Miten minä ja me mahdollistamme lapsen osallisuutta? Kyky asettua toisen asemaan on olennaista ja se mahdollistaa lapsen arjen ymmärtämisen, myönteisen lähestymisen ja yhteistoiminnan rakentumisen. Olemassa olevat toimintakulttuurit tarvitsevat muutosta pystyäkseen vahvistamaan aidosti erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuutta. Yhdyspinnoilla rakentuviin toimintamalleihin ja ruohonjuuritasolla tapahtuvaan lasten, perheiden ja asiantuntijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Yhteistoiminnan kehittämisen aika on nyt. 

Kirjoittaja:

Anu Kinnunen, KT, ft, ammatillinen erityisopettaja

Koulutuspäällikkö, Savonia-ammattikorkeakoulu

Avainsanat: Osallisuus, yhteistoiminta

Lähteet:

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leeman, L., Lääperi, R., Schneider, T.,  Valtari, S.,  Keto-Tokoi, A. 2017. Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos.

Kauppila, J., Sipari, S., Suhonen-Polvi, H. 2016. Lapsen kokonaiskuntoutus hänen kehitysympäristössään. Teoksessa Autti-Rämö, I., Salminen, A-L, Rajavaara, M, Ylinen, A. (toim.) Kuntoutuminen. Duodecim, Helsinki.

Kinnunen, A. 2021. Löytöretkellä lapsen osallisuuteen. Substantiivinen teoria kouluikäisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuuden mahdollistavasta yhteistoiminnasta. Dissertation in Education, Humanities and Theology 170.  https://erepo.uef.fi/handle/123456789/24872

Kinnunen, A., Jeglinsky, I., Vänskä, N., Lehtonen, K., Sipari, S. 2021. The Importance of Collaboration in Pediatric Rehabilitation for the Construction of Participation: The Views of Parents and Professionals. Disabilities. DOI: https://doi.org/10.3390/disabilities1040032.

Koivisto, J., Isola, A-M., Lyytikäinen, M. 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 9/2018

Paananen R., Kainulainen S., Hyppönen E., Leikas H., Lindström A., Lökfors J. 2021. 10 tarinaa nuoruudesta ja tuen tarpeista - nuorten ajatuksia palveluiden kehittämiseksi. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja DIAK PUHEENVUORO 21

Valtioministeriö. 2019. Tutkijoiden havaintoja ja suosituksia lasten ja nuorten monipuolisen kehityksen, terveyden ja vaikuttamisen mahdollisuuksien edistämiseksi Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:7

Vänskä, N., Sipari, S. & Pollari. 2016. Lasten osallistumista ja toimijuutta vahvistavat kuntoutuksen hyvät käytännöt kuntoutuksessa. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. KELAn työpapereita 94.

 

 

Pysytään virkeinä yövuoroissa!

 

Käsi ylös kuka tunnistaa yövuorojen kitutunnit? Ne hetket kun luihin ja ytimiin yltävä väsymys tuntuu valtaavan kehon. Kun paleltaa, on vähän paha olo, ja tuntuu, että joku on ripustanut silmäluomiin kuuden kilon kahvakuulat? Tuo hetki ja tunne, jonka saa parhaimmillaan vangittua yhteen kuvaan tai meemiin. Kuvaan, joka yhdistää hetkessä kollegat ympäri maailmaa kollektiiviseen naurun purskahdukseen tai myötämieliseen hymähtelyyn ja huokailuun.

Vuorotyön, varsinkin yötyön, tiedetään kuormittavan elimistöä (Partinen 2020) ja hoitotyössä se on työmuotona varsin yleinen. Mahdollisia terveyshaittoja voidaan ennalta ehkäistä mm. työterveyshuollon säännöllisillä terveystarkastuksilla tai mahdollisuudella vaikuttaa omiin työvuoroihin ja suunnitella niitä. Näiden lisäksi voimme jokainen vaikuttaa omaan jaksamiseemme yövuorojen aikana ja niiden välillä pienillä arkisilla terveysteoilla.

Yövuorojen aikainen vireystilan lasku ja väsymys on paitsi yleistä myös hyvin inhimillistä. Työterveyslaitos on koonnut sivuilleen hyviä neuvoja yövuoroon valmistautumiseen, siitä palautumiseen sekä yövuoron aikaisen vireystilan ylläpitämiseen. Tässä kootusti ja pähkinänkuoressa asioita, joista voi olla sinulle ja työyhteisöllesi hyötyä:

• nokoset ennen ensimmäistä yövuoroa

• virikkeellisyys työympäristössä ja työtehtävissä

• kirkasvalolamppu

• lyhyet nokoset (n. 10-20 min.) mahdollisuuksien mukaan yövuoron aikana

• hyvä ja oikea-aikainen ravitsemus

• liikunta mieluiten aamu- ja päivävuorojen jälkeen. Vältä liikuntaa juuri ennen yövuoroa. 

Keinot yövuoron aikaisen vireystilan ylläpitämiselle ovat yksilöllisiä. Muun muassa Helsingin yliopiston kasvatustieteiden professori Minna Huotilainen puhuu avoimesti työpaikkojen taukokulttuurin elvytyksen puolesta. On hienoa, että tähän työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin tärkeään osa-alueeseen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Haluan puolestani kannustaa jokaista omassa työyhteisössään miettimään yhteisiä pelisääntöjä myös yövuoron aikaisen vireystilan ylläpitämiseksi.

Kirjoittajan tiedot:

Carita Löfqvist,

sh/th, TtM, tohtorikoulutettava

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

cmlofq@utu.fi

 

Lähteet:

Huotilainen M. 2021. Aivotkin tarvitsevat taukoa työstään. Aivoliitto.

Partinen M. 2020. Epäsäännöllinen työaika ja vuorotyö. Lääkärikirja Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01013#s3

Työterveyslaitos. Sopeutuminen vuorotyöhön. https://www.ttl.fi/tyontekija/tyoaika/vuorotyo/sopeutuminen-epatyypillisiin-tyoaikoihin/